3.2.10

Uusi yhdistyminen alkaa

Siivet
Kirjoittanut Karen Bishop (www.emergingearthangels.com)
31.1.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Tervetuloa!

Paljon on muuttunut viime Siivet-viestin jälkeen,
kun olemme edistyneet kovasti.

Vaikka asiat voivat näyttää pelottavilta,
epämukavilta ja parhaimmillaankin siltä, että
maailma hajoaa, voin vakuuttaa teille, että asiat
ovat oikeilla raiteilla, kun jumalainen suunnitelma jatkaa paljastumista.

Sopeudumme ja kalibroidumme uudelleen - aloitamme
taas kerran alusta, kun aloitamme uuden
maaplaneetan massiivisen uudelleenrakentamisen.
Näin ollen vanhan on hajottava ja se tosiaan hajoaa.

Ihmisinä monet meistä ovat todella maapallon
mikrokosmos. Niinpä se mitä tapahtuu sille,
tuntuu tapahtuvan myös sisällämme. Viime aikoina
on ehkä tuntunut, että me itse purkaudumme ja
hajoamme, mutta peilaamme vain kaunista
planeettaamme, kun ruumiillistamme hyvin paljon siitä sisällämme.

Maa on nyt harmonisoitumassa korkeampien
ulottuvuuksien tai uusien ja korkeammalla
värähtelevien elämis- ja olemistapojen kanssa.
Osa uusista olemistavoista liittyy yhdistymiseen.
Niinpä se vaihe jonka olemme vasta äskettäin
aloittaneet, liittyy energioiden erilleen
vetämiseen, kun alamme ryhmittäytyä uudelleen.
Massiivisen solujakautumisen tapaan jätämme
jotkut yksilöt ja areenat, kun yhdistymme
aitoihin ja ansaittuihin areenoihimme. Aloitamme
nyt ja tulemme jatkamaan tätä samanmielisiksi
joukoiksi yhdistymistä, kun muodostamme pieniä
yksilöryhmiä, jotka resonoivat keskenään ja jotka
alkavat aikanaan luoda toistensa kanssa ja myös
tukevat toisiaan itsensä elättämisessä.

Tällä tavalla sen tarkoitettiin tapahtuvan. Tällä
hetkellä tämä prosessi alkaa niin, kuin
pitäisikin. Asioita putoaa pois, kun tämä
prosessi kannustaa monia meistä yhdistymään
jättäen vanhan todellisuuden yksilöt kauas
taakse. Tämä kaikki tapahtuu aina meille hyvin
luonnostaan, mutta meidän on myös oltava valmiita
hyppäämään mukaan ja ottamaan seuraavat
toiminta-askeleet. Olen kirjoittanut tästä
prosessista vuosia ja siitä on myös ensimmäisessä
kirjassani "Remembering Your Soul Purpose".
Kerron tämän teille esimerkkinä siitä, että tämän
ajan oli määrä tulla. Tässä ei ole mitään väärää.
Tämä on hyvin jännittävää aikaa!

Silloin kun Barack Obama valittiin USA:n
presidentiksi, hänen sielusuunnitelmanaan oli
pitää asiat mahdollisimman eheinä, jottei
uudelleenrakentaminen aiheuttaisi suurta
traumamäärää planeetalla. USA:n
"sielujalanjälkenä" on palvella värähtelynä, mikä
kaikuu ulospäin ja vaikuttaa vanavedessään muuhun
maailmaan (eikä aina parhaalla tavalla!) Barack
Obamalla oli sieluvastuuna pitää asiat
mahdollisimman vakaina, kun näitä muutoksia
tapahtui. Niinpä riippumatta siitä, miten
kummalliselle kaikki näytti liittyen siihen, mitä
hän teki, korkeammilla tasoilla hän seurasi suunnitelmaansa.

Kuten tiedämme, suurempi suunnitelma (ja hän oli
osa sitä) ei saanut otetta odotetulla tavalla.
Näin tapahtui maailmojen eroaminen. Nyt siis maa
kakkosen luomisen myötä mukaan tulee uusia
rakenteita, koska tämä on osa sitä, miten maa
kakkonen on luotava ja kehitettävä. Näin vuosi
2010 on todella ilmentämisen, luovuuden ja
itseilmaisun vuosi, kun ilmennämme kaikkia näitä
asioita yhdistyessämme luomaan uutta maailmaa.

Maanmuutoksia ja luonnonkatastrofeja tapahtuu
myös ja nämä palvelevat meidän yhdistämisessä.
Haitin maanjäristys on jo palvellut tätä
tarkoitusta suurenmoisesti. Se rakkaus ja
kunnioitus niitä sieluja kohtaan, jotka
suostuivat osallistumaan tähän prosessiin, ylittää sanat.

Nyt melkein päivittäin saamme valtavia
energiamääriä kruunuchakramme kautta. Tämä
energia ylläpitää näitä uusia korkeampia elämis-
ja olemistapoja. Tämä energia auttaa kovasti
tilan pitämisessä, kun planeetta ja sen asukkaat sopeutuvat.

Näitä energioita tulee jatkuvasti "nykäyksinä".
Näin ollen meistä voi tuntua korkeavärähteiseltä
ja upealta yhtenä päivänä ja olemme täysin maassa
seuraavana. Kontrasti uuden todellisuuden ja
massiivisten tyhjentymisten, pysähdysten tai
energiattomuuden välillä on hyvin äärimmäinen.
Minulla oli äskettäin suuri printtausprojekti.
Sivut tulostuivat jonkin aikaa ja sitten se
yhtäkkiä loppui. Useita kertoja minun täytyi
nollata printteri ja sitten se alkoi taas
tulostaa. Sama saattaa tapahtua katsoessani
dvd:tä tai televisiota. Tarinan kuva pysähtyy ja
sitten alkaa taas liikkua yhtäkkiä. Nämä kaikki
indikoivat sitä, että energioita todellakin
tulee, vaikkakin pala palalta, kun hitaasti mutta varmasti yhdistymme
niihin.

Meistä voi tuntua hyvin yhdistyneeltä ja
selkeältä yhtenä päivänä ja sitten olemme todella
hukassa seuraavana. Voimme muistaa ja yhdistyä
seuraaviin askeliimme täysin varmasti ja sitten
pudota planeetalta seuraavana päivänä. Meistä
saattaa olla lähes mahdotonta muistaa, mitä
tiesimme aiemmin korkeamman tason olentona. Tämä
indikoi uuden todellisuuden energian tulemista
vähitellen. Muistakaa, että olemme aloittamassa
alusta. Mutta aivan viime aikoina asiat ovat
alkaneet yhdistyä hyvin varmasti. Hyvin
korkeavärähteisistä ja yhdistyneistä päivistä
tulee pidempiä ja niitä on enemmän. Alamäet lyhenevät ja niitä on vähemmän.

Voimme herätä jonain aamuna ja asiat tuntuvat
yhtäkkiä erilaisilta (maanantai 25.1. oli yksi
näistä). Olemme saapuneet johonkin uuteen tuona
päivänä, koska riittävä määrä uusia energioita
oli yhdistetty. Tämä sai aikaan uuden kielekkeen
tai tilan, mihin astua. Toisina päivinä kuten
tänään (sunnuntai 31.1.) tulee korkeampia
energioita läpi ja sydämemme voi jyskyttää. Niin
monet korkeammat energiat ovat yhdistyneet
sisällämme, että olemme nyt uudessa tilassa, mikä
ylläpitää uudet energiat helpommin. Olemme ehkä
tunteneet myös nukkuvamme viime aikoina paljon
tai olleet epätavallisen väsyneitä. Yhdistymme
nyt nopeasti, kun luomme uusia tiloja ja uusia
paloja uutta todellisuuttamme varten.

Luomiskykymme ovat nyt merkittävät. Tästä syystä
siihen keskittyminen ja sen visualisoiminen, mitä
oikeasti haluamme, on erittäin tärkeää, koska se
pitää henkemme ylhäällä, muodostaa uutta
todellisuutta kaikin tavoin ja pitää sen myös paikoillaan.

Uudet yhteytemme ovat teemana melko pitkään. Nämä
yhteydet eivät ainoastaan palvele uuden maailman
luomista, vaan ne myös ylläpitävät meidät -
pitävät energiat korkealla ja tasapainossa oman
energiayhteytemme kautta sekä antavat meille
tunnetukea, jota tarvitsemme tulevina aikoina.

Olemme yhdistyneet aiemmin nettisivujen ja
vastaavien kautta, mutta uudet yhteydet ovat
erilaisia siinä, että yhdistymme sielutiimimme ja
niiden kanssa, joiden kanssa resonoimme eniten.
Itse en ole koskaan liittynyt mihinkään
nettisivustoon tai ryhmään - paitsi oma
nettisivustoni - koska olen aina pysynyt omalla
takapihallani pitääkseni energiat mahdollisimman
puhtaina, selkeinä ja koskemattomina ja
rehellisesti sanottuna tiedän hyvin vähän siitä,
mitä tapahtuu oman nettisivustoni ulkopuolella
(ja ei, minulla ei ole FaceBook-ryhmää).

Haluaisin tällä kertaa kiittää teitä kaikkia -
keitä ja missä olettekin - jotka olette
laittaneet Siivet- ja "Mitä maaplaneetalla
tapahtuu" -viestejä sivuillenne ja ryhmiinne
vilpittömästi ja tämän sivun copyright-merkinnän
kera. Omistautunut planeetan palvelemisenne, mikä
on yhdistänyt meidät kaikki ja tuonut omat
erityisenergianne mukaan, on auttanut hyvin monia
ylösnousemusprosessin haastavassa ensivaiheessa.
Kiitos myös minun auttamisestani. Vaikka en tunne
useimpia teistä henkilökohtaisesti, en voi
kiittää teitä kylliksi. Siis sallikaa minun kiittää teitä nyt.

"Paljastuvien maan enkelien" (= Karenin
nettisivustojen nimi/teema) uusi rooli tulevina
aikoina on saattaa meidät yhteen fyysisesti
sielujuhlatilaisuuksissa, kommunikoida uudesta
rakenteesta ja verkosta sekä tukea sitä ja
yhdistää meidät täydemmin todelliseen ja aitoon
itseemme. Odotan sitä kovasti sekä myös teidän monia uusia antejanne.

Kun asiat siis alkavat yhdistyä enemmän ja
enemmän, alamme tuntea uutta ja erilaista
turvallisuutta, koska se on uuden todellisuuden
turvallisuutta. Odotan innolla teidän näkemistä siellä.

Rakkaudella ja kiitollisuudella,
Karen