10.3.10

Miten saada yhteys Enkeleihin?



Eräs lukijani laittoi viestiä kertoen elämäntilanteestaan ja kysyen, että miten hän saisi yhteyden Enkeleihin. 
Alla oma kokemukseni asiasta. 

Meillä jokaisella on sielunsuunnitelma tänne tullessamme jota seuraamme, tiedostamme sitä tai emme. Enkelit pitävät hellästi huolen siitä, että sitten kun jonkun elämäntilanteen aika on ohi - eli kun sielumme on kasvanut siihen pisteeseen saakka, johon tässä elämäntilanteessa on mahdollista - he ohjaavat meidät uusille poluille. Availevat ovia, joita emme ehkä heti edes näe "oviksi", meillä on vain joku aavistus siitä, että jotain uutta on tulossa. Samalla meitä pelottaa hurjasti jättää taaksemme elämä, jota olemme eläneet niin pitkään, johon olemme kiintyneet, ja johon olemme sitoneet odotuksia sekä - tärkeimpänä kaikista - kuvan omasta itsestämme. Sitten kun tuon elämäntilanteen aika on ohi, kun sielumme on aika mennä eteenpäin, kuva särkyy, joudumme kohtaamaan tyhjän tilan, jossa emme saa mistään kiinni, emme tunne olevamme mitään. 

Mutta silloin Enkelit astuvat kuvaan, näkymättömiksi, periksiantamattomiksi tukijoiksi vierellemme! Ja jos tarkkoja ollaan, siinähän he ovat olleet koko ajan. Mutta vasta sitten, kun me täällä maan päällä kohtaamme isoja muutosten, kriisienkin paikkoja, me alamme heitä vasta ajattelemaan. 

Ihanaa tässä on se, että ajatus riittää! Ei tarvitse alkaa tekemään mitään taikatemppuja, on vain löydettävä edes se pienenpieni uskonkipinä sydämestä, että ehkä tuolla jossain on joku, joka kantaa minua, vaikka luovuttaisin tämän pelin tässä paikassa. Enkelit ovat myös siitä ihania, että mitä enemmän heitä ajattelee, sitä enemmän alat heidän läsnäoloaan tuntea, huomata. He tulevat luoksesi puheluna ystävältäsi, josta et ole kuullut moniin vuosiin, parkkipaikan löytymisenä pahimpaan ruuhka-aikaan, sinua inspiroivana lehtijuttuna, jota luet ollessasi kampaajalla, hymynä vastaantulijan kasvoilla, telkkarin aukaisemisena juuri silloin, kun sieltä "sattuu" tulemaan joku ohjelma, joka saa olosi tuntumaan hyvältä. Juuri siitä tiedät, että enkelit ovat lähelläsi: sydämesi valtaa Lämmin Tunne. Tunne vaihtelee kaikesta pakahduttavan riemun, ilon, myötunnon tunteesta rakkaudelliseen, pehmeään hyvään oloon. 

Ja voit myös koittaa heittää ne hanskat tiskiin, luovuttaa tältä istumalta! SILLOIN alkaa takuulla tapahtua!! Vapautat itsesi syvästä unesta, kaikista alitajuisistakin rajoitteista, ja yhtäkkiä vapauden tunne on niin huumaava, että tuntuu kuin saisit kokonaan Uuden Elämän! Elämääsi alkaa suorastaan tulvia asioita, joiden avulla alat rakentaa täysin uutta kuvaa itsestäsi. Saat ensimmäistä kertaa ehkä moneen kymmeneen vuoteen innostua kuin lapsi karkkikaupassa, valita vapaasti, millaiselta haluat elämäsi näyttävän, millainen ihminen haluat olla, minkälaisten asioiden ja ihmisten kanssa olla tekemisissä. Se on aivan kerta kaikkiaan riemastuttavaa!

Mutta yksi toive Enkeleillä meille on: 

Muistakaa Pyytää apuamme!


He eivät astu elämäämme, ellemme anna heille lupaa. He kunnioittavat tahtoamme ja pysyttelevät hiljaa ja etäällä, jos emme huomaa kertoa heille, että meitä saa auttaa. Ja kun sitten annamme luvan, odottakaamme ihmeitä tapahtuvaksi. He eivät ehkä ilmesty sillä samalla sekunnilla kun olemme heille luvan antaneet, TAI sitten ilmestyvät! :D Ja yhden asian olen myös huomannut: apu ei aina tule sieltä, mistä sitä odotamme! Se ei tule esimerkiksi juuri siltä ystävältä, jonka annoimme viime viikonloppuna nojata olkapäähämme ja kertoa huoliaan. Maailmankaikkeuden suunnitelmat ovat niin viisaita, ne järjestävät apua juuri sieltä, mistä se kulloinkin on parasta KOKO maailmankaikkeutta ajatellen. Meidän tehtävämme täällä on Luottaa. Luottaa siihen, että asiat ihan oikeasti järjestyvät, kun vain pyydämme ja luotamme. Ja sitten Kiittää! Kiitollisuus nopeuttaa heidän tuloaan luoksemme, järjestelee elämämme täyteen Ihmeitä, kääntää mielemme positiivisen odotuksen tilaan, jolloin energia alkaa virtaamaan "oikein päin" ja Ihmeet mahdollistuvat. Enkelit ovat luonamme heti, kun vain itse  huomaamme kaikki ne merkit, joiden kautta he yrittävät meille viestittää. He tekevät koko ajan kaikkensa, että huomaisimme heidät!! Et esimerkiksi nyt sattumalta lue tätä blogikirjoitusta! 

Ja ne höyhenet! Ne ovat ensimmäisiä merkkejä, joita alkaa ilmestyä kuin tyhjästä, kun alat kutsua Enkeleitä elämääsi! Muistan täysin elävästi ensimmäisen höyheneni, joka on vieläkin tallessa Ihanat Enkelit-korttipakassani. Oli kesä 2005. Aurinko paistoi kirkkaasti Turun Raunistulassa sijaitsevan kotimme aivan ihanaan keittiöön. Olin juuri lukenut Ihanat Enkelit-kirjaa ulkona terassilla ja tullut sisään. Ja siinä, keskellä keittiön lattiaa, keskellä kirkasta päivää nökötti kauneimmista kaunein, pieni, hentoinen, lumivalkoinen höyhen. Matkani Enkeleiden kanssa oli alkanut.

Kiitos, kiitos, kiitos! 




Taivaan Sekatavarakauppa


Eräänä päivänä, kauan sitten kuljin pitkin elämän valtatietä. 
Sinä päivänä näin kyltin, jossa luki "Taivaan Sekatavarakauppa". 
Kun tulin hiukan lähemmäksi, ovi aukeni selkosenselälleen, ja ennen kuin tiesin, olin sisällä kaupassa. 

Näin Kaupanpitäjä-Enkeleitä, he seisoivat joka puolella. Yksi heistä ojensi minulle korin ja sanoi: 
"Nyt mene ja tee ostoksia huolella". 
Kaikkea mitä tarvitsin oli saatavilla, ja se mitä en pystynyt kantamaan, 
niin voisin mennä takaisin hakemaan lisää. 

Ensin otin hiukan maltillisuutta, rakkaus oli samassa rivissä, edempänä oli ymmärrys, 
niitä tarvitsen minne tahansa menenkin. Otin laatikollisen tai pari uskoa/luottamusta. 
Pyhää Henkeä en pystynyt välttämään, sillä se oli joka paikassa. 

Pysähdyin ottamaan hiukan voimaa ja uskallusta, auttamaan minua juoksemaan tätä juoksua. 
Silloin korini alkoi olla täysi. Muistin, että tarvitsin suopeutta. En unohtanut pelastusta. 
Koska pelastus oli ilmaista, niin yritin saada sitä tarpeeksi, tarpeeksi sinulle ja minulle. 

Sitten aloin kulkea kassalle maksamaan ostokseni, sillä luulin, että minulla on kaikkea mitä Mestari on toivonut. Kun olin kävelemässä kassalle näin rukouksen. Minun oli pakko laittaa sitä koriini, sillä tiesin kun astuisin ulos, törmäisin suoraan syntiin. Rauhaa ja iloa oli runsaasti, ne olivat viimeisellä hyllyllä. 
Laulut ja ylistykset roikkuivat lähellä, joten otin niitäkin. 

Sitten sanoin Enkelille: "Kuinka paljon olen velkaa?" 
Hän vain hymyili ja sanoi: "Ota ostoksesi minne ikinä kuljetkin". 
Hymyilin ja sanoin uudestaan: "Kuinka paljon olen velkaa?" 
Hän hymyili minulle ja sanoi: "Lapseni, laskusi maksettiin jo kauan, kauan sitten".


***


Runon alkuperää ei tiedetä, mutta sanotaan, että se löytyi erään nunnan jäämistöstä. 
Vapaasti suomentanut Anja Banks.