27.4.10

Kohti uusia... energiahoitoja!


Minulla oli Ilo tehdä tänään elämäni ensimmäinen täyspitkä Reikihoito. Hoidettavakseni ilmoittautui oma äitini, joka on kärsinyt selkäkivuista jo kauemman aikaa, eikä mikään perinteinen venyttely ole oloa oikein helpottanut. Hiihto on kuulemma tehnyt hyvää tänä talvena aina hetkellisesti, mutta varsinkin istuminen ja varsinkin istuminen autossa on tuntunut erittäin epämiellyttävältä.

Olen suorittanut Mikao Usuin Reiki1-kurssin Kari Pauluksen johdolla viime elokuussa. Tein harjoitushoitoja sekä itselleni että eräälle ystävälleni, kunnes sitten lähdin Intiaan. Kun sitten tulin sieltä, olin itse neljän kuukauden ajan niin kyllästetty Rakkaudella, että fyysisten hoitojen tekeminen muille olisi ollut täysin mahdotonta. Oli täysi työ käsitellä kaikki ne asiat ja tuntemukset, mitä oman tietoisuuden "räjähtäminen" toi tullessaan, päästä takaisin maan pinnalle, ja vielä oppia, miten eletään "uudestisyntyneenä". Kaukoenergia- ja itsehoitoja olen sen sijaan tehnyt, joka onkin ollut miellyttävää ja voimallista.

Äiti on pyytänyt minulta Reikihoitoa jo kauan aikaa, mutta itse en ole tuntenut olevani siihen valmis. Mutta nyt oli jotain tapahtunut. Kun hän tänään istuessamme tässä iltateellä kertoi jälleen selästään, niin yhtäkkiä huomasin itse ehdottavani, että mahtaisikohan Reikihoito auttaa. Äiti pomppasi siltä seisomalta pystyyn ja sanoi, että testataan!! Ja ennen kuin huomasimmekaan, olin jo levittänyt hänelle patjan lattialle ja hän oli asettunut siihen valmiina vastaanottamaan hoitoa.

Yllättävää oli, että hoitotekniikat ja -asennot ja -opit palautuivat nopeasti mieleen, kun aloitin hoidon. Myös se oli yllättävää, että kuinka luonnolliselta ja oikealta hoitaminen tuntui. Ilman mitään yrittämistä ja ilman mitään panikoimista, että osaankohan mä nyt varmasti (niin, kysehän ei ole siitä, että minä hoidan... :)). Päinvastoin, ihana rauha laskeutui yllemme. Olga tosin yritti ensin kaikin voimin sekoittaa pakkaa, mutta pian hänkin taintui omalle pedilleen! :D

Reiki oli alkanut nousemaan tietoisuuteeni takaisin jo tuossa kuukausi takaperin. Huomasin miettiväni, että pitäisiköhän sinne Reiki2:llekin mennä, ja milloinkahan niitä kursseja mahtaa Karilla olla... Tänään sain kyllä voimallista ohjausta tämän asian tiimoilta: nyt on selvää, että Reiki2:lle mennään. Hoidon aikana tuli myös visio, että kohta mun kalenteri näyttää siltä, että teen viikolla Reiki/shamaanirumpu/enkelienergiahoitoja kotonani ja viikonloppuisin hoidan kanssaihmisiäni laulamalla. SE olisi Unelmieni Elämää. <3

Kun äiti sitten 70minuutin hoidon jälkeen oli lähdössä kotiin, tuntui, että koko hänen olemuksensa oli silminnähden kirkastunut ja tasapainottunut. Ihmettelimme yhdessä, että mihin aikakin hävisi, ettei tuntunut yhtään, että hoito olisi kestänyt noin kauan! Ovensuussa hän vielä kysyi, että miten pian hän saa tulla uuteen hoitoon. Vielä tällä viikolla olisi kuulemma kiva! Että Ohhoh, tässä sitä taas mennään: kohti Uusia Seikkailuja! Kiitos, kiitos, kiitos!


Om Lokaha Samastaha Sukhino Bhavantu
Shanti, shanti, shanti

Olkoot kaikki ihmiset ja olennot kaikkialla maailmassa Onnellisia
Rauhaa, rauhaa, rauhaa

***

Ps. Karin sivuilta löytyy tosi paljon hyödyllistä ja käytännönläheistä tietoa niin Reikistä kuin energiahoidoista yleensäkin. Toinen hyvä sivusto on tämä. Suosittelen lämpimästi! <3