13.5.10

Studiossa Osa 4: Ihmeidentäyteinen Luomulevy





Nooo huhhuh!!!! On ollut kyllä AIVAN MIELETÖN PÄIVÄ!!!!! Jos vielä eilen illalla surinkin sitä, että mun yhtä aikaa bändin äänitysten aikana laulamia raitoja ei pystytäkään hyödyntämään levyllä, niin tänään ei ole enää surusta näkynyt jälkeäkään, koska tapahtui jotakin todella mystistä! Aamulla tehtiin vielä parit kitarajutut ja sitte Mikko lähti kotiin, ja Maria ja Lasse päiväkeikalle Kauhajoelle Koopin kanssa. Oltiin päätetty, että kun talo hiljenee, niin tehdään mun lauluja niin paljo, kuin vain ehditään. Käytännössä meillä oli kolme neljä tuntia aikaa. Aloitettiin Kirjastoautolla. Ensin meinasin, että ei hyvää päivää, eihän tästä tule yhtään mitään. Surin vain sitä, että en saanut yhtyä muusikoiden energiaan livenä, vaan nyt mun täytyis luoda koko energia omaan laulamiseeni täysin tyhjästä. 

Mutta sitten alkoi yllättäen jotakin tapahtua. Toisena biisinä lauloin Anna mun tulla kotiin, joka tietenkin jo nosti energioita. Kolmantena tuli Rakkauden pakotie, joka toimi loistavana ilon energian avaajana. Loppu sujuikin sitten täysin itsestään, aivan suorastaan ihmeenomaisesti: lopulta mä lauloin tänään leadit KYMMENEEN BIISIIN!!!!!!!!!! SIIS IHAN TÄYSIN USKOMATONTA!!!!!!! Eihän sen pitäisi ihan totta olla mitenkään edes  mahdollista, laulaa tuollainen määrä lauluja neljässä tunnissa!! :DDD  Okei, stemmoja ei tietenkään niihin vielä saatu, mut se että saatiin ihan oikeasti ehjät liidit kaikkiin biiseihin, niin on kyllä jotain täysin ennenkokematonta! Mut oli vaan niin vahva ja yhtenäinen energia, että Ihme tapahtui. Äänittäjä meinasi välillä lähteä syömäänkin, mutta mun oli pakko pyytää häntä ottamaan eväät mukaan koneen äärelle, koska en uskaltanut liikkua paikoiltani. Jos olisin noussut, mennyt myös syömään, niin energia olisi hajonnut siihen paikkaan, ja sitä olisi ollut vaikea koota enää samanlaiseksi. Ihana Kimmo ymmärsi ajatukseni ja suostui tulemaan jatkamaan äänityksiä pikapikaa, ja niin saimme loputkin laulut äänitettyä.

NIIIIIN, ja olisittepa nähneet MITEN mun laulut äänitettiin!!! :DDD Siis voitteko kuvitella: mulle roudattiin äänityspaikkaan nojatuoli, jossa istuin risti-istunnassa paljain varpain tyyny sylissä ja läppäri (eli tekstit) siinä tyynyn päällä, ja siihen sitte mikki vain mun eteen. Kyllä me naurettiin, että eipä ole tälläkään tavalla sitten koskaan levyjä laulettu! :DDD Mut usko tai älä, niin sillä tavalla syntyi maailman paras lopputulos. Nojatuolissa löhöäminen toi laulamiseen juuri siihen kaivatun rentouden ja vaivattomuuden, ääni vain tuli ulos, ilman sen kummempia puskemisia tai yrittämisiä. Aivan parasta!!!! Idea tähän lähti siitä, kun lauloin noita demolauluja tosiaan ihan istualteni läppäri sylissä, ja se kuulostikin yhtäkkiä ihan älyttömän hyvältä nauhalla. Luomulevy tehdään luomuissa asennoissa ja luomuin ajatuksin! :DDD

Äänitysten jälkeen kokosimme kamamme vauhdilla ja järjestimme paikat alkuperäiseen järjestykseen. Kohta olimmekin jo koko joukko matkalla Helsinkiin.

Nyt olenkin sitten jo täällä Jollaksessa Amma-kommuunilla. Eli mun reissuelämä senkun jatkuu! En edes muista milloin olen ollut viimeksi kotona! :D Nyt olen kolme päivää täällä Helsingissä, sitten jatkan matkaani Lempäälään ja Jyväskylään ja sitten vihdoin kotiin Jalasjärvelle. Mutta yllättävän hyvin olen pystynyt säilyttämään oman energiani, mitä joskus viikko (ei kun kaksi viikkoa?!?!) sitten spekuloin, että kuinkahan mahtaa naisen käydä. Pieniä pudotuksia on välillä tullut, mutta niihin on joka kerta auttaneet jooga, ulkoilu ja pienet mantraushetket. Tiedostan toki myös, että tämä aivan miten sattuu heilahteleva ruokavalio (tai siis sen täydellinen puute) edesauttavat myös energioiden heilahtelua. Ainut mistä en ole tinkinyt on se, etten syö lihaa, kalaa enkä kanaa. Ei vain yksinkertaisesti tee mieli. Mutta sen sijaan makeaa ja leipää olen kyllä syönyt, ja sen kyllä huomaa! :DDD Uuhhh!!! Ja myönnän myös ottavani siitä aika ajoin stressiä. Kotona ruokavaliossa pysyminen vielä suurin piirtein sujuukin, mutta tämä reissuelämä ja aivan missä milloinkin yöpyminen tuntuvat heilauttavan tätäkin puolta heti aika radikaalisti. Mutta hauskaahan tässä on se, että nyt TIETÄÄ, mitä mistäkin ruoka-aineesta tapahtuu, ja sehän on tietenkin tärkeintä. Ihan itse valitsen tietoisesti olotilani! :P Joten itse pystyn säätelemään sitten energioitanikin!

Mutta nyt taitaa olla meikäläisen aika mennä nukkumaan, jotta jaksan huomenna konsertoida täysipainoisesti Aurinkosydämien kanssa Porvoossa.

Kaunista Yötä! <3

Halein,
Deep

Ps. Yle Areenaan on nyt ilmestynyt pidempi pätkä meidän sessioista. Voit katsoa sen täältä.