28.6.10

Maaäiti puhuu


Kirjoittanut Jo Mooy
The Spirt of Ma'at -verkkolehti, numero 6/2010 (spiritofmaat.com)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Muutamien vuosien aikana on ollut niin paljon materiaalia lopunajoista tai tulevista muutoksista, että kirjastot ympäri maailmaa voisivat olla tupaten täynnä. Materiaaliin mikä kestää ajan testin, sisältyvät Mayojen, Hopien ja amerikkalaisen selvänäkijän Edgar Caycen profetiat. Caycellä on epätavallisen korkea osumatarkkuus ennusteissaan, erityisesti niissä jotka liittyvät tuleviin maanmuutoksiin 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Hänen ennusteensa ovat vieläkin merkityksellisempiä sen maailmanlaajuisen maanjäristys- ja vulkaanisen aktiivisuuden valossa, mitä on nähty vuoden 2010 ensimmäisen puoliskon aikana.

Maaäiti on aina antanut merkkejä ihmisille, mutta tänä vuonna hänen äänensä on ollut normaalia kovempi. Hän on ikään kuin kyllästynyt hyväksikäyttöön, mitä on kasautunut ihmisen laiminlyöntien ja ahneuden vuoksi, ja hän on päättänyt saada huomiomme voimallisemmalla tavalla. Tammikuusta lähtien ympäri planeettaa on tapahtunut 17 merkittävää maanjäristystä, joiden voimakkuus on ollut vähintään 7.0 - tuhoisimpien ollessa Haitilla, Chilessä, Kiinassa ja Samoalla. Tulviminen on vaatinut veronsa joka mantereella ja tulivuoria purkautuu aktiivisesti Islannissa, Venäjällä, Ecuadorissa, Chilessä ja Guatemalassa.

Ennen kuolemaansa vuonna 1945 Edgar Cayce ennusti merkittävää maanjäristysaktiivisuutta Islantiin sekä Vesuvius- ja Pelee-vuorille. Tätä kirjoitettaessa Islannin tulivuori vaikuttaa edelleen ilmamatkailuun ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa ja on alkanut vaikuttaa merenantimien toimittamiseen Norjasta muuhun maailmaan. Eräässä tulkinnassa vuonna 1934 Cayce sanoi: "Etelä- ja pohjoisnavalla tapahtuu mullistuksia, jotka aiheuttavat tulivuorien purkautumista." Voisiko jäävuorien sulamista pitää näinä "mullistuksina"?

Cayce jatkoi: "Maa murtuu monissa paikoissa - Grönlannin pohjoisosassa on avovesiä ja Etelä-Amerikka järisee ylhäältä alas saakka." "Jos Islannin, Vesuviuksen ja Peleen tulivuorissa on suurempaa aktiivisuutta ja sitten Kalifornian eteläisellä rannikolla ja Salt Laken ja Nevadan eteläosien välisellä alueella, voidaan odottaa seuraavien kolmen kuukauden aikana maajäristysten aiheuttamaa tulvimista - enemmän eteläisellä kuin pohjoisella pallonpuoliskolla." Islannin purkausta seurasi maanjäristys lähellä San Diegoa, Kaliforniassa ja merkittävää tulvimista Chilessä ja Perussa ja myös USA:n eteläisissä keskiosissa, Euroopassa, Australiassa ja Kiinassa.

Hän sanoi, että ihmiset joita syntyy tällä kaudella (1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella), palaavat tarkoituksella niille maantieteellisille alueille, missä he aiemmin elivät tai minne he muuttivat Atlantiksen tuhoutumisen jälkeen. Jotkut menivät Peruun tai "länteen Jukatanille tai Maya-maille". Nämä yksilöt ovat palanneet inkarnaatioon korjaamaan niiden atomi-, laser- ja teknologisten keksintöjensä vaikutuksia, jotka vaikuttivat maailman tuhoutumiseen kymmeniätuhansia vuosia sitten. He ovat asettuneet samoille alueille, koska he tiesivät intuitiivisesti, missä heidän käyttäytymisensä oli aiemmin aiheuttanut suurta tuhoa ja miten he voisivat käyttää lempeämpiä tapoja elääkseen harmoniassa maan kanssa. On merkittävää, että Maya-ennustukset ja Maya-vanhimpien viestit ovat saaneet suurempaa näkyvyyttä ympäri maailman vuoden 2012 häämöttäessä.

Toisessa tulkinnassa Cayce kertoi eräälle henkilölle, että tämä oli ollut Atlantiksella "toisena häiriökautena tai 28000 vuotta sitten". Hän sanoi henkilön kumppaneineen "lähteneen Atlantikselta rakentamaan perulaisille maille, kun atlantislaiset olivat rappeutumassa", koska kiistely "Ykseyden lasten ja Belialin (paholaisen) lasten välillä jatkui".

Tämä tulkinta tukee selvästi niiden arkeologien teorioita, jotka sanoivat, että muinaiset, hyvin täsmälliset kivimuurit Tiwanakussa ja Aramu Murussa rakensi muinaisihmiset, jotka olivat korkealle kehittyneitä teknologisesti. Jotkut arkeologit ovat kutsuneet Pumapunkua, Tiwanakun suurimpien kivirakennelmien kotia, "tärkeimmäksi muinaispaikaksi maan päällä - jopa mahtavammaksi kuin Egyptin Suuri pyramidi". Arkeologit jotka ovat tutkineet näitä hyvin kiillotettuja dioriittimonumentteja, päiväävät ne noin ajalle 20000 e.Kr., mutta sanovat niiden olevan luultavasti paljon vanhempia.

Kun nykyajan hallitukset ja poliitikot kiistelevät fossiilisesta polttoaineesta ja energiapolitiikasta, keskustelu kääntyy usein ydinenergian etuihin ja haittoihin. Pelkona on, että ydinenergia ei ole turvallista tai sitä voidaan käyttää aseisiin. Tarinat hindujen Mahabharatassa vihjaavat, että atomiaseita on saatettu käyttää maan päällä kymmeniätuhansia vuosia sitten. Tämä muinainen "hindu-raamattu" kertoo, että maailma tuhottiin ydinsodassa Pakistanin ja Intian välisellä alueella, jolloin "kamala ase laukaistiin". Vaikka Krishna käänsi ohjusta, se onnistui "kääntämään auringon ympäri. Maailmankaikkeus palaa kuumuudessa, kun elefantit ja muut maan olennot tuon aseen polttamana juoksivat kauhuissaan hengittäen raskaasti ja haluten suojaa tuota kamalaa voimaa vastaan …" Se jatkuu: "Sakea pimeys verhosi yhtäkkiä taivaankappaleet. Kaikki kietoutui pimeyteen. Pahaenteiset tuulet alkoivat puhaltaa." Oppenheimer joka oli atomipommin luoja ja Manhattan-projektin johtaja, uskoi Mahabharatassa annetun kuvauksen perusteella, että ydinaseita käytettiin muinaisessa Intiassa.

Mitä tämä kaikki siis merkitsee meille jokaiselle? Se merkitsee, että vaikka muinaiset dokumentit ja profetiat kertovat tarinoita planeetan mullistuksista, maapallo on onnistunut selviytymään. Se myös merkitsee, ettei muinaisten Mayojen ja Hopien ennustuksia, jotka katsoivat tähtiä suurempien kosmisten muutosten ennustamiseksi, tai uudempia Edgar Caycen maamuutosennustuksia voi sivuuttaa. Tämä on erityisen merkillepantavaa, kun Hopit kuvaavat ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen maailman tuhoutumista, koska "ihmiset unohtivat Luojansa".

Vaikka kaikki nämä profetiat puhuvat suuren koettelemuksen ja tuhon ajoista, ne antavat kuitenkin myös merkkejä toivosta. Cayce sanoi, että maanmuutokset olisivat merkkinä uudesta tietoisuudesta maan päällä. Hän sanoi, että se olisi aikaa, jolloin oppisimme "kohtelemaan naapuria kuin itseämme" ja tietämään, että "kaikki kansat ovat samaa verta" ja että "ne joiden on tarkoitus olla suurimpia, ovat kaikkien palvelijoita". Hän sanoi, että "ykseyden lapset" tekisivät ryhmämeditaatioita, rukouksia tai keskittyisivät yhdessä. Tämä edistäisi syvempää tietoa ja ymmärrystä, mikä johtaisi heidät "astumaan neljännen ulottuvuuden tietoisuuteen, missä he pystyivät käyttämään universaaleja voimia, joita opasti ja ohjasi" enkeliulottuvuus.

"Auringonlapset" tai "ykseyden lapset" joiden hän sanoi palaavan korjaamaan menneisyyden syntejä, tekisivät niin nyt "kaiken palvelijoina". Silloin kun planeetalla tapahtuu vakavia asioita, he reagoisivat välittömästi. Jatkuva Meksikonlahden öljyvuoto on täydellinen esimerkki tästä. Reaktiot ensiraportteihin vuodosta keskittyivät syyttelyyn, pelkoon ja ahneuteen. Kun öljyvuoto jatkui meren pohjassa, sen todellinen vaikutus tuli hitaasti selvemmäksi. Kasvoi tietoisuus siitä, että lahden koko ruokaketjuun sekä kalastajien elantoon ja turismiin vaikutettaisiin. Kun hurrikaanikausi lähestyy ja on mahdollista, että öljy siirtyy Golf-virtaan, on selvää, ettei kyse ole vain Meksikonlahden ongelmasta, vaan mahdollisesta vaikutuksesta koko maailmaan. Samalla kun insinöörit, teknikot, hallituksen virkamiehet ja vapaaehtoiset ryntäsivät poistamaan öljyä ja suojelemaan luontoa, niin tekivät myös ne, "jotka käyttävät ja opastavat neljännen ulottuvuuden tietoisuuden universaaleja voimia".

Tällaisia tilanteita kehittyy jatkuvasti ympäri maailmaa "tietoisten järjestöjen" valvovan silmän alla. Valppaana he näkevät mahdollisuuden tuoda ihmiset yhteen ratkaisemaan ongelmia sydänkeskeisten toimien avulla. Global Consciousness Initiative (GCI) pyysi jäseniään maailmanlaajuisesti menemään sydänkeskukseensa ja visualisoimaan Meksikonlahden alueen maan ja meren elävänä ja kukoistavana ja tuntemaan, ikään kuin korkein ja paras lopputulos kaiken kannalta olisi jo tapahtunut.

Synkronistisesti silloin kun GCI antoi ohjeensa, henkisen yhteisön paikallisjohtajat olivat jo toiminnassa Lounais-Floridassa. Yhteisö vastasi välittömästi kutsuun tavata Siesta Key Beachin kuuluisilla valkoisilla kristallihiekoilla. Alle 36 tunnissa ja minimaalisella tiedotuksella 50 ihmistä liittyi auringonlaskun kokoontumiseen. Monet jotka tunsivat halvaantuvansa öljyvuodon ahdistuksesta tai pelkäsivät, mitä lahdella tapahtuisi, vastasivat iloisesti palvelupyyntöön. Opastettu meditaatio johti visualisoimaan ja ankkuroimaan eteerisen esteriutan purkautuvan öljyn ympärille, kruunuchakran ja kolmannen silmän kristallikulhosointujen kuuluessa taustalla. Global Consciousness -järjestön jäsenten sydänten yhdistyessä rakennettiin esteriutta neljännen ulottuvuuden tietoisuudesta. Enkeliulottuvuuden armon ja ryhmän keskitettyjen aikomusten kautta pyydettiin, että eteerinen riutta pysyy paikoillaan, kunnes fyysinen este on tukevasti rakennettu.

Kun todistamme profetioiden toteutumista, tiedämme, että on aina suurempia ratkaisuja, joita "auringon lapset" voivat tuoda esiin. Meidän ei enää tarvitse jäädä pelkoon tai ahdistukseen. Voimme ennakoivasti siirtyä sydänkeskukseen ja luoda ratkaisuja, joita haluamme nähdä - jokaisen meistä on otettava omakseen syy ja samalla luoda ratkaisuja siihen, mitä planeetalla tapahtuu. Ja niin olemme tehneet Lounais-Floridassa ja ympäri maailmaa.

Maapallon toisella puolella balilainen ryhmä reagoi Meksikonlahden öljyvuotoon yhdessä kanssamme. Mies nimeltään Nuadi tuli esiin. Nuadilla on vähän maallista omaisuutta, hän ei ole koskaan käynyt viittä kilometriä kauempana kotoaan ja hän elää täysin palvellen toisia. Hän tarjosi rukoussiunaustaan koko ihmiskunnalle. Hänen yksinkertainen viisautensa kerrotaan tässä kaikille, jotka ehkä pohtivat omaa rooliaan maapallon katastrofeissa.

"Olemme täällä oppimassa elämään.
Silloin kun elämässämme on asioita, joista emme pidä,
emme voi suuttua tai työntää niitä pois.
Meidän on tuotava ne itseemme."

Kuten Nuadi sanoi rukouksensa viimeisessä rivissä, hän kietoi käsivartensa pahan asian ympärille ja veti sen sydämeensä leveästi hymyillen.

Teitä pyydetään liittymään päivittäiseen meditaatioon 68 sekunniksi joka päivä. Pitäkää tätä planeettaa sydänkeskuksessanne monien muiden kanssa ympäri maailmaa. Lähettäkää siunauksia maan ytimeen ja visualisoikaa eheyttä, armoa ja rauhaa maalle ja sen ihmisille. Tietäkää, että jokainen meistä on kanava, joka on kiinni näissä siunausaalloissa. Ja kuten Nuadi sanoi, kietokaamme käsivartemme pahojen asioiden ympärille hymyillen sydämestä!

Jo Mooy

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
_________________
Mikään ei ole arvokkaampaa kuin tämä päivä
"Minä Olen Se, Mikä Minä Olen"