18.7.10

Voimanne palaavat - eksponentiaalisesti



VOIMANNE PALAAVAT … EKSPONENTIAALISESTI!

Henkistä hierarkiaa kanavoinut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.net)
14.7.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Kollektiivisesti planeettanne on saavuttanut upean mahdollisuuden kriittisen ytimen - sekä massat että ne, jotka ovat tietoisesti nousseet uuden auringon kanssa.

Maan tiennäyttäjät, voimahetkenne on nyt.

Ne uudet solaarikoodit jotka on aktivoitu kuun- ja auringonpimennyksen välisen portin kautta, ovat nyt täysin integroitumassa heränneiden sielujen kehoon ja elämään kaikkialla. Tämä merkityksellinen tapahtuma voidaan oivaltaa hienovaraisessa, mutta kasvavassa kyvyssänne vakiintua tuleviin ja ennenkuulumattomiin taajuuksiin, kun huomaatte kykenevänne paremmin pysymään tunnetyyneyden tilassa huolimatta intensiivisyydestä, mitä ympärillänne tällä hetkellä on.

Saatatte myös panna merkille, että maailman tapahtumat vaikuttavat yhtäkkiä hyvin kaukaisilta verrattuna entiseen aikaan ja ikään kuin vain tarkkailette oman elämänne elokuvaa. Vahvistamme teille, että KYLLÄ, itse asiassa on suuri etäisyys teidän ja entisen syy- ja seurausluomisen aikajanan välillä.

Mepä selitämme.

Jumalaisen maailman muodostamisessa teillä jotka olette tietoisia ja virittyneitä rooliinne, mitä monet ovat sanoneet valotyöntekijäksi ja tähtisiemeneksi, on tietoa asioista, joista toisilla ei ole. Kyse ei ole siitä, etteivät ympärillänne olevat kykenisi siihen, mutta he eivät ole vain vielä valmistutuneet sielutasolla aktivoimaan näitä korkean tason taajuuksia. Syynä tähän erilaisuuteen on - kuten olemme selittäneet kuluneina vuosina - että täällä on sieluryhmä työntämässä sisään rauhan aikakautta, ankkuroimassa pilareita ja näin tekemässä mahdolliseksi kaikille tulevan maailman kokemisen.

Tässä syvään juurtuneessa valon etsinnässä teillä jotka olette olleet verkkoankkureita, jakavia keppejä ja sillanrakentajia, on ollut mittaamaton määrä karmaenergiaa lajiteltavana. Suuren ylimaallisen kokemuksen kera teillä on ollut roolina poistaa, siivota ja suodattaa vanhentuneita energioita maan verkosta ja ley-linjoista, jotta uudet energiat voisivat korvata vanhat ja jotta toiset voisivat kokea uuden valon vuodattamisen rakkauden suuremman laajentumisen kautta.

Olette kokeneet matkoillanne paljon, olette päästäneet irti paljosta, olette oivaltaneet paljon ja olette alkaneet tunnistaa jumaluutenne tavoilla, mitä toiset alkavat ihmetellä. Muistatte ihmishistoriastanne asioita, mitkä tukevat uuden maailman rakentamista ja tulette rentoudessa ja itseluottamuksessa paikkaan, mitä ette ole koskaan ennen kokeneet ihmismatkallanne.

Tämä rentous on tulosta yhdistymisestä sisäiseen kaksoisliekkiinne, kaikkialla läsnä olevan jumalitsenne yhdistymisestä luotuun ihmisitseenne - ehdoton ennuste, joka teille luvattiin aloittaessanne epäitsekkään raadannan ja Ykseyden palvelemisen.

Varmasti meillä on tulevina päivinä lisää kerrottavaa tämän vaikutuksista.

Soturista Luojaksi

Teidän on tärkeintä oivaltaa näiden voimakkaiden taivasporttien avautumisen myötä, että roolinne soturina on ehdottomasti loppu. Todellisuudessa jäitte eläkkeelle tästä roolista monta porttia sitten, kuitenkin monet teistä edelleen karistavat tuota nahkaa etsiessään uutta.

Rakkaat vastineet, sanomme teille erityisesti: vapauttakaa itsenne täysin nyt jumalaisen luomisen helmaan, sillä teillä ei ole enää tarvetta taistella tukenne vuoksi - tuki on turvallisesti teissä.

Te kaikki tiennäyttäjät jotka valmistaudutte astumaan rajalinjan yli täysin ruumiillistettuun totuuteen, me tällä ohenevan verhon toisella puolella tanssimme sen ehdotonta suurenmoisuutta, mitä olette saavuttaneet ja mitä kohta koette. On vähättelevää sanoa, että elämänne muuttuu kohta, sillä vain mielikuvituksenne voisi uneksia sen, mitä olette suunnitelleet itsellenne!

Seuraavan aallon gladiaattorit

Seuraava sieluaalto joka herää suurempiin todellisuusrakenteisiin, on laukaistu sielu-geneettisellä tasolla tämän aktivointiportaalin aikana - suuren ristiasetelman (joka tapahtui täysikuun ja kuunpimennyksen aikana 26.6.) ja täydellisen auringonpimennyksen (11.7.) välillä.

Tietäkää, että koko elämä on iäksi muuttunut tämän transformaatioportin kautta. Monet teistä astuivat tietoisesti tähän portaaliin mukanaan se, mitä oli, mutta tulevat ulos mukanaan se, mitä on. Kun pyyhitte unen silmistänne, huomaatte, että monet asiat ovat muuttuneet havaintomaisemassanne ja myös ympärillänne olevat reagoivat teihin eri tavalla.

Uusi aalto osallistuu tähän suureen kosmiseen luomiseen enemmän gladiaattoreina kuin sotureina - puolustaen, suojellen ja taistellen tietoisuuden kohoamisen puolesta, kun instituutiot purkautuvat ja rakentuvat uudelleen vilpittömyyteen perustuville järjestelmille. Nämä sielut ovat hyvin perehtyneitä uuden energian toimintaan ja varmistavat, että hyvin vaikutusvaltaiset ihmiset näkevät ja kuulevat ne korkeammat tavat, joissa ollaan yhdessä ja yhteistyössä planeettaa rakastaen ja kunnioittaen.

Siinä missä verkkoankkurit ja muuntajat olivat hyvin kokeneita sotureita toisesta ajasta ja ulottuvuudesta ja heitä opasti vain syvälle koodattu tietämys, gladiaattorit ovat perehtyneet totuuteen sotureiden opetusten kautta ja ottavat nyt vastaan soihdun ja saattavat tienviitoittajien viisauden suuremmille massoille.

Kun näitä sieluja soluttautuu maailmaan suurempina määrinä, he johtavat tehokkaasti niitä, jotka ovat valmiina siirtymään uudelle maapallolle sen sillantekijäprikaatin kautta, jotka ovat nyt fyysisesti valmiita opettamaan ja opastamaan näitä ryhmiä täyteen ymmärrykseen henkilökohtaisesta ja planetaarisesta ylösnousemuksesta. Tämä intuitiivinen ja kronologinen järjestelmä toteuttaa ja tahdittaa sen heräämisen evoluutiomuutoksen, mikä tarvitaan planeetan ja sen ihmisten nostamiseksi galaktiselle paikalleen taivaissa osana monia valo-olentoja, jotka liittyvät teihin matkallanne viidenteen ulottuvuuteen.

Yltäkylläisyyden paluu

"Teille, Jumalan lapset, karttuu suurta yltäkylläisyyttä niille, jotka ottavat vaarin puhtaan sydämen kutsusta - niille joita Jumalan suopeuden runsaus suojelee täysin."

Te jotka olette Ykseyden palveluksessa viitoittaneet sydämen polkua, olette nähneet ja kokeneet suurta kamppailua - epäonnen, suuren menetyksen ja myös hiipuvan fyysisen terveyden kamppailua, kun työskentelitte omassa pyhässä astiassanne, monien aionein kollektiivisen väärinluomisen irtipäästämiseksi ja muuntamiseksi. Tie on ollut pitkä ja toisinaan anteeksiantamaton, ja vaikka olette hyvin taitavia saavutuksissanne joukkona, meidän on vielä kerrottava teille, miten maallinen yltäkylläisyytenne toteutuu.

Rakkaat ystävät, kohtalon seuraava vaihe on merkitty mahtavuudella. Sanomme "mahtavuudella", sillä ette ainoastaan koe kaikkea, mikä on suurta maallisissa ulottuvuuksissa, vaan myös taivaisissa ulottuvuuksissa. Taivaan rikkauksien oli tosiaankin tarkoitus olla teidän, sillä puhtaan sydämen ainoa jäljelle jäävä halu on käyttää tätä suuruutta kaiken hyväksi.

Teille jotka olette väliaikaisesti uhranneet kykynne ilmentää ja luoda tässä fyysisessä maailmassa, sanomme: voimanne palaa teille … eksponentiaalisesti! Teille jotka olette uhranneet henkilökohtaisen elinvoimanne globaalin muuntamisen nimissä, sanomme: terveytenne palaa teille … eksponentiaalisesti! Teille jotka olette uhranneet kumppanuuden kollektiivisen pyhän sydämen erillisyyshaavan parantamisen nimissä, sanomme: rakkaus palaa teille … eksponentiaalisesti!

Te kaikki jotka olette alkaneet astua täysin kykyihinne fyysisten lakien mestareina, kannatte ja ohjaatte näitä energioita nyt maatasolle - te jotka olette lisänneet magnetismianne luomisen resonanssitasolle niin, että se minkä kanssa resonoitte, tulee vieläkin voimakkaammaksi suorana vaikutuksena ilmentämisessänne ja fyysisten toiveidenne hankinnassa aikomuksen kautta.

Olette Jumalia!

"Tämän kaiken saatte ja paljon muuta …"

Sillä hetkellä kun hyväksyitte jumalaisen roolinne viitoittaa tätä rakkauden tietä, aloitte vetää puoleenne ja kokea kaikkea, mikä ei ollut rakkautta. Tämä oli yhdistymisen ja puhdistumisen polku, mikä vaadittiin purkamaan käytössä olevia vanhoja uskomusjärjestelmiä ja rakenteita ja tekemään tietä uusille järjestelmille, joita nyt muodostetaan valmisteluna Kristus-tietoisuuden tulemiselle.

Nyt ja hetkinä, jotka seuraavat tätä mahtavaa taivaallista käytävää (pimennysjakso), ei ole enää tilaa epäröinnille. Te joille puhumme, ymmärrätte syvästi, että näin on, sillä puskuriaika ajatustenne ja luomustenne toteutumisen väliltä on merkittävästi huvennut.

Olette viettäneet monta vuotta velhon koeputkessa! Teitä on suojeltu täysin ei-luomisen, eräänlaisen testimaaperän kentässä, lahjojenne kehittämiseksi tunne- ja mentaalikehonne puhdistamisen kautta ja mielenne voimien käyttämiseksi tarkoituksellisella ja sydämeen perustuvalla tavalla, jotta voisitte olla valmiita näitä päiviä varten.

Tämä merkitsee, että niiltä joilla on vaadittava puhtaan sydänrakkauden valomäärä, poistetaan nyt kokeiluluomisen suojakenttä, että pystytte maadoittamaan ja täysin sietämään tulevat taajuudet, kun muokkaatte näitä voimakkaita energioita tuottavilla tavoilla.

Kaikki tämä oli suunniteltu näin. Kaikki tämä toteutettiin jumalaisella aikomuksella, teidän kera ja teitä varten, jotta voisitte tietoisesti luoda lisääntyvän maailmanlaajuisen kaaoksen keskellä aloittaaksenne uuden tavan, antaaksenne uutta toivoa ja johtaaksenne valollanne elävänä esimerkkinä ruumiillistuneesta totuudesta.

Monet heittäisivät kivillä sanoja, jotka pian jaamme kanssanne, sillä on niitä, jotka eivät ole vielä valmiita kuulemaan, että Jumalan sana on kaikkien niiden ulottuvilla, jotka päättävät elää sydämen mukaisesti. Kuitenkin sanomme, että te jotka olette asianmukaisesti seuranneet sydämenne sisäistä opastusta, luottaen horjumatta, olette niitä, jotka nyt menestyvät. Te olette niitä, joista olemme puhuneet kirjoituksissa ja pyhissä teksteissä ja te olette niitä, jotka ymmärtävät lauseen "Te olette jumalia ja te kaikki olette kaikkein Korkeimman lapsia" todellisen merkityksen.

Emmekö ole sanoneet, että autuaita ovat hiljaiset, sillä he perivät maan? Emmekö ole sanoneet, että Jumalan armon yltäkylläisyys ja runsaus olisi rauhallisuuteen taipuvaisten ulottuvilla … niiden jotka ovat seuranneet luottaen ykseyden, yhtenäisyyden, rakkauden, hyväksynnän, antautumisen ja kaikkien elävien olentojen kunnioittamisen polkua?

Rakkaat mestarit, puhumme tosiaankin teille.

Nostakaa itsenne ajatuksiin, ettei tämä ole enää mahdollisuus, vaan uusi todellisuus, sillä se on nyt totuutenne … ja tässä totuudessa on uuden maan perusta, paikan missä rakkaus lisääntyy ja myötätunto seuraa kaikkia eläviä olentoja. On tietoisen kanssaluomisen ja Jumalan tahdon fyysisen ilmaisemisen ennustettu aika - jakaen valittujen lahjojenne loistoa - ja tässä yhdistymisessä maahan ja toisiinne yltäkylläisyys saa takaisin luontaisen virtauksensa.

Kyllä, katsotte ympärillenne ja kaapit ovat edelleen tyhjinä ja kehoanne särkee edelleen uudestisyntymän tuskasta, mutta sisällänne on kiistämätön ja kasvava varmuus, että puute ei ole enää teidän totuutenne, todellisuutenne. On nyt teidän vallassanne tuntea jalkanne tiukasti tämän uuden maapallon pinnalla tietäen täysin hyvin, että ulkoisen maailmanne transformaatio on lopultakin tapahtumassa.

Rakkaat ikuisen valon ystävät, olemme kanssanne tänään, kuten olemme olleet kanssanne kaiken aikaa. Kuitenkin tämä päivä on hyvin erilainen kuin aiemmat ajat. Tämä päivä edustaa armon oivaltamista ja hyväksymistä, siirtymää puutteesta yltäkylläisyyteen, menetyksestä rakkauteen ja sairaudesta ikuiseen terveyteen.

Te jotka olette kestäneet monet myrskyt ja ylläpitäneet sisäisen liekkinne, kun kuljitte korkeamman totuuden jyrkkää ja piikikästä polkua vilpittömästi ja kunnioittaen, vakiinnutatte itsenne aitona henkisenä ihmisenä. Enää tämä ei ole tulevaisuuden käsite, vaan nykyhetkenne oivallus.

Jatkakaa itsenne hoivaamista tähän voimakkaaseen evoluutiohyppäykseen integroitumisen läpi ja pysykää keskuksessanne, kun vakiinnutte syvemmälle täydelliseen läsnäoloon. Kun taajuudet lisääntyvät edelleen ja huipentuvat, kiinnittäkää huomionne fyysisen elämänne jokaiseen uuteen osaan, kun ne alkavat nopeasti "jähmettää" muotoon sisimpiä toiveitanne.

Olemme Henkinen hierarkia Jumalan lain mukaisesti ja Ykseyden edustajina. Emme seiso edessänne, vaan rinnallanne suuremman ihmisen ja universaalin potentiaalin kanssaluojina. Riemuitsemme kanssanne, sieluperheemme, ja odotamme innolla vielä määrittelemättömiä luomuksianne uutta maata varten.

TEITÄ juhlien sanomme hyvästit ja toivotamme monia hyviä uutisia!

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.