11.11.10

Amma-satsang su 21.11 klo:19.00

Kaunista yötä Rakkaus <3

Täällä yökyöpeli kirjoittelee, suitsukkeet, kynttilät ja suolalamput palavat, ja ikkunasta avautuu luminen maisema ja pimeä, hiljainen yö. Takana on ensimmäiset harjoitukset urkumaestro Kalevi Kiviniemen ja viulisti Mervi Myllyojan kanssa Lapuan kirkossa, ja edessä on pari päivää vapaata - eli treenaamista konsertteihin. :)) Olen tässä pari viimeistä päivää taas ollut aivan polvillani kiittämässä tämän hetkisestä elämästäni. Läikytät Mua valittiin kuukauden levyksi (kelaa, omakustannelevy noteerataan isojen levy-yhtiöiden ohi!!?!?!?!!?), ja Väike-Maarian hyväntekeväisyysprojektiin on ilmoittautunut enemmän tahoja mukaan, mitä uskalsin kuvitellakaan.

Ensimmäiseltä konserttireissulta Väike-Maariaan elokuussa 2010.
Kuvassa Unski, Heli ja minä, ja takana kirkon kappeli, jonka päälle kirkon torni on kaatunut.


Viime viikonloppuna kävin myös vihdoin kauan odottamani Reiki2-kurssin sekä pääsin vielä viime tipassa nauttimaan hetken aikaa David Wolfen ravintoluennosta Helsingissä.

Viime viikkoina olen myös matkustanut maan päästä päähän promoamassa radioissa levyä, palaveerannut yhdestä sun toisestakin asiasta useassa eri kaupungissa, saanut olla mukana kivoissa kuvauksissa, vastailla meilitse palautteisiin ja avunpyyntöihin, sekä mikä parhainta, olen saanut Olla Ihmisten Kanssa. En voisi rakastaa elämääni enempää, on huikeaa! <3

Mutta nyt pitkästä aikaa hiukan Amma-asiaa! Äsken kävi nimittäin hauska juttu! Minulta on useaan otteeseen tässä puolen vuoden aikana kysytty, että voisinko pitää enkeli-iltojen lisäksi myös Amma-iltoja. Olen samaa asiaa pyöritellyt itse mielessäni vähintään yhtä kauan, ja nyt sitten syyskuussa viime Intian reissullani uskaltauduin kysymään Shubamritalta, Amman lähimmältä oppilaalta, että miten he asiaan suhtautuvat, tarvitsenko iltojen pitämiseen jonkun erillisen luvan, vai voinko vain tarttua toimeen. Shubamrita sanoi, että voin oikein hyvin alkaa pitämään satsangeja. Nyt olen sitten vain odottanut oikeaa tuntua asialle, ja äsken tuli sellainen tunne, että SU 21.11 voisi olla hyvä ilta ensimmäisen Amma-satsangin pitämiseen.
Samassa, kun olin saanut ilmoitukset asiasta laitettua blogeihini, niin minulle pamahti meili sähköpostiin: se tuli Amma-keskuksesta, ja siinä oli liitteenä ilmoitus Shubamritan tulosta Suomeen!! :D Toki tiesin, että hän on tänne tulossa, koska minua on pyydetty laulamaan kyseisessä tilaisuudessa, mutta että tuon meilin pitikin tulla JUURI NYT, keskellä yötä, heti sen jälkeen kun sain tästä omasta illastani päätöksen tehtyä! Ilmeisesti joku halusi sitten vahvistaa, että ajankohta jutulle on oikea! :DD Hauskaa, ihanaa! <3

Eli jos olet kiinnostunut tulemaan tähän pienimuotoiseen Amma-satsangiin su 21.11 klo:19-21, niin olet oikein sydämellisesti tervetullut. Vien illan läpi perinteisin, Amman ohjelmistakin tutuin menoin. Sinulla ei tarvitse olla satsangeista aiempaa kokemusta, voit aivan hyvin tulla mukaan vain nauttimaan kohottavasta ja sydäntä avaavasta tunnelmasta. Amman "syliin" ovat kaikki tervetulleita. Satsangin sisältöön kuuluu perinteisesti mm.yksinkertaisia henkisiä, kohottavia lauluja sanskritin kielellä, sekä kertomuksia Amman kirjoista, jotka sisältävät korkeita, sydämenviisaita opetuksia arkisesta elämästä maallisten esimerkkien keinoin. Tässä vielä tarkempi illan kulku:

ENSIMMÄINEN, ODOTETTU AMMA-SATSANG

SU 21.11 klo:19-21
JALASJÄRVELLÄ



Resitaatio (pyhien nimien lausuminen)
Amman elämänohjeet 
Bhajanit (henkiset laulut)
Rukoukset 
Meditaatio
Arati (loppuseremonia)


Ilmoitathan tulostasi minulle ranto.kirsi@gmail.com
Tilaisuus on maksuton. Huom! Asunnossa on kissa





Amma on edelleen Euroopan kiertueella, ja moni minunkin ystävistäni on kiertueella mukana, koska Amma ei tänä vuonna ole tulossa Suomeen. Mutta onneksemme saamme Shubamritan tänne vierailulle. Rakastan hänen tapaansa ohjata niin lempeästi meditaatioita ja pitää rakkauden täyteisiä puheita. Tässä ohjelma hänen vierailustaan:

ÄITI AMMAN OPPILAS
Br. Shubamrita Chaitanya
27.11 ja 28.11 Vantaalla

                                             
Lauantaina 27.11
iltatilaisuus klo:18-22

Ohjelma:
- Shubamritan puhe
- Teetä/kahvia ja omatekoisia leivonnaisia
- Kirsi Ranto esiintyy
- Henkisiä lauluja
  Shubamritan johdolla
- Vapaa pääsy

Sunnuntaina 28.11
mini-retriitti klo:10-16

Ohjelma sisältää mm.Shubamritan puheen 
ja henkisiä lauluja. Lisäksi tarjolla on 
kasvisruokaa sekä teetä ja kahvia.
Tarkempi ohjelma lähetetään kaikille
ennakkoilmoittautuneille. Mini-retriittimaksu 
on 15€ ja se maksetaan paikan päällä.

Ennakkoilmoittautuminen joko s-postilla
osoitteeseen amma.ilmoittautumiset@gmail.com
tai tekstiviestillä numeroon 050 528 6243
(Kaija Koskinen). Ilmoittautumisen yhteydessä 
on hyvä mainita mahdollisista erityisruokavalioista.

Molemmat tilaisuudet järjestetään Tikkurilan Jokisalissa, Tikkurilantie 44
päiväkoti Arkin tiloissa. Rakennus on Tikkurilan asemalta noin 400m 
Helsinkiin päin (Ratatieltä Tikkurilantielle ja siitä oikealle).



* * *



Mitä sitten muuten kuulumisiini kuuluu, niin tämä syksy on kyllä ollut ihmeellinen. Vaikka ulospäin varmasti näyttää, että olen koko ajan tien päällä, niin on hauskaa, että osaa jo sen verran hallita mieltään, että pystyy pysymään sisäisesti suurinpiirtein tyynenä kaiken hässäkänkin keskellä. Toki matkan varrelle aina ripotellaan testipaikkoja, otetaan naisen luottamuksesta, uskosta ja mielenrauhasta mittaa, mutta jooga ja meditaatio ja riittävät yönet ovat kyllä tehokas "ase" ulkoista kiirettä vastaan. Viime aikoina olen myöskin pitäytynyt lähdevedessä (vaikkakin vielä pullotetussa), ottanut käyttöön kukkatipat, sekä tehnyt puhdistavan paaston.

Tänään oli kyllä taas oikein kunnon paikka harjoittaa henkisiä harjoituksia: nimittäin lumityöt!! :DDD Aluksi ajattelin, että ei hyvää päivää, mullahan menee ikä ja terveys lumen luomisessa, jota oli kuitenkin yhden yön aikana satanut parikymmentä senttiä!! Siinä itsekseni mantrasin ja manifestoin, juttelin enkeleille, että voisivatko he ystävällisesti vaikka etsiä jonkun ihanan traktorin omistavan miehen, joka haluaisi tulla lykkimään nämä lumet täältä pihasta edes silloin, kun lunta on tullut yli 15cm! Meikä tuolla kuulkaa painelee kolan kanssa niin, että jalat on ihan mustelmilla. Sitte pitäis viikonloppuna vetää pikkumekko päälle, kun jalat on saaneet kauniin uuden värityksen! :D Niin, siis kinokset kasvoi niin korkeaksi, että lopuksi sitä kolaa piti nostella jo jaloinkin sinne penkkojen päälle! Onneksi enkelit sentään tulivat apuun, kaksi tuntia meni hujauksessa ja piha oli siivottu. Ei muuta kuin saunaan! <3

Toinen hauska juttu enkeleiden kanssa on myös "lomarauha". Ei tarvi kahta kertaa pyytää, että "haluaisin nyt olla pari päivää ihan itsekseni ja hiljaa ja koko maailmalta piilossa", kun puhelimet ja tietokoneet jo lakkaavat suurin piirtein hengittämästä. Meilitulva putoaa yhteen kolmannekseen ja puhelimeen tulee joku yksi vaivainen yhteydenotto ulkomaailmasta. Ja sitten taas kun "avaan luukut", niin jopas meili taas pursuilee ja puhelin laulaa jatkuvalla syötöllä! Sitä on ollut hauska seurata! :D

Mutta nyt seuraan pikku hiljaa Olgaa unten maille. Tyyppi makaa aivan reporankana oman nojatuolinsa syövereissä villapeittonsa mukassa ja näkee ilmeisesti jotain vauhdikasta unta. Pikkuinen. <3



Ihaninta yötä - tai ilmeisesti kohta jo aamua!

Halauksin,
Deepthi