15.6.11

Kuunpimennys tänään klo:22 jälkeen

Heippa,

Olen juuri starttaamassa kohti Parkanoa ja Kesäillan Valssi-nauhoituksia, mutta sitä ennen haluan muistuttaa tänä iltana olevasta kuunpimennyksestä! Seppo Tanhuan sanoin:


"Kuunpimennys tapahtuu tänään kymmenen jälkeen Suomen aikaa Jousimiehen merkissä. Tämä on omalla tavallaan hyvin merkittävä päivä, jolloin alitajunnan voimat jylläävät ja nostavat pintaan voimakkaita tuntemuksia sinulle tärkeistä asioista.

Kuunpimennys tapahtuu tällä kertaa auringonpimennysten välissä, mikä on harvinainen tapahtumasarja pimennysten yhteydessä. Isoja asioita on nyt tapahtumassa itse kunkin elämässä ja maailmassa yleensä. Kuuntele tavallista tarkemmin kehosi viestejä ja pyri luottamaan sisäiseen viisauteesi päätöksiä tehdessäsi.


Voit herkistää alitajuntaasi meditoimalla tai muuten vaan hiljentymällä pelkkään olemiseen vähintään 30s ajaksi kerrallaan. Jos joku asia tuntuu ahdistavalta, niin keskity siihen huolellisesti ja ole vähän aikaa ihan omassa maailmassasi. Tunne oikeasta ratkaisusta nousee silloin vahvana tajuntaasi."


Myös Iltalehti raportoi aiheesta täällä.


Itse olen ajamassa juuri tuolloin kymmenen aikaan illalla kotiin nauhoituksista, ja aion todellakin etsiä paikan, josta pääsen tuon kuu-energian vastaanottamaan täydesti. Kuu edustaa myös naiseutta ja seksuaalisuutta, naisen oman voiman löytämistä ja naiseudesta nauttimista! Miesten kohdalla se tarkoittaa luonnollisesti omia herkimpien puolien löytämistä ja vahvistamista. Meidän kaikkien on hyvä saada feminiinisyys ja maskuliinisuus itsessämme tasapainoon, ja mikä siihen olisi parempi ja luonnollisempi ajankohta, kuin juuri nämä kuun- ja auringonpimennykset, jolloin energiat ovat suurimmillaan ja meillä on mahdollisuus vastaanottaa valtavat määrät uudistavaa, eheyttävää energiaa. Nyt siis voimistetaan feminiinistä puoltamme, ja jo parin viikon kuluttua, 1.7 vahvistamme maskuliinista energiaamme, kun on puolestaan auringonpimennyksen aika.

Nautitaan yhdessä, ja otetaan vastaan feminiininen runsaus Elämäämme! <3




Rakkaudella,

Deepthi