20.1.12

Fenn: Vuosi 2012 ... katsomista taaksepäin ja eteenpäin ... asetelmia ja uusia energioita



UUSI MAA NOUSEE - SEIKKAILUJA UUDESSA TIETOISUUDESSA


Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Tammikuu 2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

16. päivä: Vuosi 2012 … katsomista taaksepäin ja eteenpäin … asetelmia ja uusia energioita …

Tässä sitä siis ollaan vuodessa 2012 ja jo ensimmäisen kuukauden puolivälissä! Miten jännittävä vuosi 2011 olikaan ja meillä on paljon odotettavaa vuonna 2012!

Itselleni 2011 oli erittäin kiireinen työn ja matkustamisen parissa ja myös planeetalla muuttui monia asioita. Korkeampaan ulottuvuuteen liittyen maapallo tuotiin viimeiselle harmonisoitumispolulleen vuoden 2012 suurta transformaatiota varten. Taaksepäin katsoen tämä alkoi joulukuun päivänseisauksessa 2010, jolloin maa nousi viidenteen ulottuvuuteen ja oli tiukasti yhdistynyt uuden maan aikajanalleen. Sitten elokuussa 2011 Leijonaportin paikkeilla sateenkaarisilta avattiin taas kerran ja maa alkoi päästä valon ja korkeamman tietoisuuden kuudenteen ja seitsemänteen ulottuvuuteen. Tämä merkitsee, että me jotka teemme tietoista matkaa maan kanssa, pystymme pääsemään arkkityyppi-, taika- ja mestarienergioiden ulottuvuuksiin kanssaluomistyössämme planeetalla. Näitä korkeataajuuksisia energioita ei ole alussa helppoa ankkuroida ja ruumiillistaa, mutta tottuessamme uusiin taajuuksiin huomaamme, että elämä saa taianomaisen ja iloisen energian, mitä monet meistä eivät ole tunteet lapsuuden jälkeen! Uusi maa tosiaankin nousee tietoisuudessamme ja ilmentyy maan päälle!

Elokuussa 2011 olin Skandinaviassa ja minulla oli etuoikeus olla läsnä arkkienkeli Mikaelin kanssa, kun sateenkaarisilta kosketti maapalloa napapiirialueella Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Norjassa. Työskennellen yhdessä valoperheen kanssa pystyimme pääsemään siihen satumaan taikaan ja kauneuteen, mikä edelleen on olemassa Lapin villeimmissä paikoissa. Siellä myös, Norjan vuonoilla, pystyimme yhdistymään kuudennen ulottuvuuden energioihin, kun sateenkaarisilta ankkuroitui. Se on sen jälkeen ankkuroitunut moniin paikkoihin planeetalla, mukaan luettuna Havaiji, Glastonbury ja New York City!

Haluaisin jakaa kanssanne muutaman kauniin kuvan, jotka otettiin ollessani Norjassa ja Suomessa. Tämä on Porsangerin vuono, missä olimme kontaktissa keijujen, haltioiden ja peikkojen kanssa ja työskentelimme porojen ja valaiden hengen kanssa. Oli täydellinen, tyyni ja taianomainen päivä. Vaikea uskoa, että tämä on napapiiriä Pohjois-Norjassa. (maisemakuvaa)

Tämä seuraava kuva otettiin Suomessa lähellä Ivaloa yhteistyömme lopussa ja minulle se oli erityissiunaus. Se oli valkoinen naarasporo, joka laidunsi metsässä pienen vasansa kanssa. Valkoiset porot ovat hyvin harvinaisia ja tämä näytti kuin siunaukselta henkimaailmasta, porojen arkkityyppiulottuvuudesta, jotka ovat yltäkylläisyysenergian ylläpitäjiä sateenkaarisillan tyvessä Lapissa. Kotoperäinen saamelaiskansa tietää tämän ja heille poro on vaurauden ja yltäkylläisyyden symboli. (kuva valkoisesta porosta)

Tämän upean aloituksen jälkeen 11.11.11 maapallo teki loppusäädöt matkalle vuoden 2012 "synnytyskanavan" läpi. Kyllä, maa on linjassa ja kaikki on raiteillaan uuden maan ja uuden kosmisen todellisuuden mitä ihmeellisintä syntymää varten vuoden lopussa. Mitä se merkitsee? Yksinkertaisesti sitä, että kaikki mitä varten olemme tehneet työtä viime vuodet, on ilmentymässä todellisuudeksi. Me jotka olemme tehneet työn ja sallineet muutokset ensimmäisenä aaltona, tunnemme uskomatonta iloa ja yltäkylläisyyttä, mitä tulee elämäämme, kun harmonisoidumme sen jumalaisen luovan älykkyysvirran kanssa, joka tulee korkeampien valoulottuvuuksien läpi.

En tiedä, missä olit 11.11.11. Toivottavasti jossain upeassa paikassa! Itse olin New York Cityssä ja kyllä, oli upeaa! Aloitimme päivän 11-11-11-seremonialla Central Parkissa. Tässä on kuva tuosta siunatusta seremoniasta. (kuva ihmisjoukosta)

Taas kerran valoperheen ympäröimänä ja auttaen energioiden ankkuroitumisessa maan päälle tämän upean kaupungin keskellä. Vuoden 2012 aikana arkkienkeli Mikael työskentelee "kultainenkaupunki" -vihkimysten kanssa. Kaupungit ovat osa maailmaamme ja todellisuuttamme ja ne saatetaan uudelle maapallolle ja niiden energiaa parannetaan sekä harmonisoidaan uuden maan taajuuksien kanssa. Työ New York Cityssä alkoi 2011 marraskuussa, kun monia ihmisiä tuli yhteen nostamaan sen taajuutta ja avautumaan 11-11-11-portaalin ja sateenkaarisillan energioille. Ja olen kiitollinen etuoikeudesta olla siellä joulukuussa 2012, kun New York kulkee "synnytyskanavan" läpi ja siitä tulee kultainen kaupunki arkkienkeli Mikaelin ohjaamana.

Central Parkin 11-11-11-seremonian jälkeen pidin YK:n päämajarakennuksessa puheen ja kanavoin arkkienkeli Mikaelia ihmisryhmälle Valaistumis- ja transformoitumisyhdistyksen kutsumana. Aiheeni oli "Planeetta sodan loppumisen jälkeen ja YK:n työ tällä uudella maapallolla". Se otettiin hyvin vastaan! Sitten jatkettiin iltaan ja 11-11-11-seremoniaan Meta Centerissä ja upeaan juhlaan sen jälkeen Alignment Centerissä, missä juhlittiin kahteen asti aamulla uusia energioita! Sitten ylös varhain ja viikonloppuseminaareihin ankkuroimaan viidettä ja kuudetta ulottuvuutta New York Cityyn! Kyllä … se oli upeaa!

Eteenpäin katsoen … mitä voimme odottaa tältä vuodelta? Luulen, että kolme tärkeintä tapahtumaa ovat Venus-transiitti 5.6., Leijonaportti 26.7.-12.8., jolloin kahdeksas ja yhdeksäs ulottuvuus ankkuroidaan maan päälle, ja 12.12. ja 21.12. jolloin maa kulkee "synnytyskanavan" läpi ja uudestisyntyy lopultakin moniulotteiseksi kultaiseksi uudeksi maaksi!

Siis ensimmäisenä Venus-transiitti. Muistatte ehkä, että Venus-transiitteja tapahtuu joka 120. vuosi ja niitä tapahtuu pareittain. Ensimmäinen Venus-transiittimme oli vuonna 2004, tarkemmin sanottuna 8.6. Muistan sen, koska syntymäpäiväni on 8.12. ja se oli täsmälleen vastapäätä syntymäkartallani. Kaksoistransiitti on tänä vuonna 5.6. On monia syitä, miksi Venus-transiitti on tärkeä, mutta minulle Venus, aamutähti, on rakkaus- ja suhde-energiaa. Ensimmäisen Venus-transiitin myötä kaksoisliekkisuhteiden energia ankkuroitiin ja aktivoitiin, kun siirryimme uuden maan energiaan. Nyt tämän toisen transiitin myötä ankkuroidaan uudenlaisen kumppanuusenergian valokoodit uutta maata varten.

Arkkienkeli Mikael kutsuu tätä "jumalaiseksi täysivaltaiseksi kumppanuudeksi" - suhde missä kumpikin on täysivaltainen ja tasapainossa itsessään ja sitten hän pystyy tuleman pyhään kumppanuuteen toisen tasapainoisen ja täysivaltaisen henkilön kanssa. Sellaisissa liitoissa on tasapainoa, rakkautta, kunnioitusta ja tukea. Toisinaan saattaa olla sieluenergian sekoittumista, kuten kaksoisliekkiliitoissa, mutta pohjimmiltaan kumpikin pysyy täysivaltaisena. Tämä sallii virtaamisen kumppanuudessa - sekoittumisen ja läheisyyden ajat ja ainutlaatuisen ja yksilöllisen kokemisen ajat. Arkkienkeli Mikael sanoo, että tätä suhdemuotoa tarjotaan niille, jotka etsivät jumalaista pyhää suhdetta uudella maapallolla.

Siis tänä vuonna saatat huomata päätyväsi kumppanuuteen parannellaksesi energioitasi ja astuaksesi uudenlaiseen pyhään liittoon. Saatat huomata, että vedät puoleesi uusia kumppaneita tai erilaisia kumppaneita tai saatat huomata, että vakaalta vaikuttanut suhde päättyy yhtäkkiä. Nämä ovat kaikki mahdollisia sivuvaikutuksia siitä voimakkaiden energioiden ankkuroimisesta, mitä tapahtuu tänä vuonna ja mikä tuntuu erityisesti Venus-transiitin paikkeilla kesäkuun alussa.

Leijonaportti syntyy, silloin kun aurinko astuu Leijonaan, ja se merkitsee myös yhden planeettasyklin loppua ja toisen alkua. Tänä aikana planeetan valokoodeja parannetaan ja seuraavan vuoden kehityksen ja muutoksen uusia koodeja alkaa tulla läpi. Tämän tulevan syklin suunnitelma on "ylentää" maapallo täysin moniulotteiseen asemaan, ankkuroimalla ja aktivoimalla kahdeksas ja yhdeksäs ulottuvuus ja vihkimällä "Maan tilanhoitajien neuvosto", mikä on vastuussa uuden maan kehityksestä ja uuden rauhan aikakauden ilmentymisestä. Neuvosto kerätään niistä, jotka ovat vanhimpia ja maan tilanhoitajia, ja he tarjoavat viisauttaan palveluksena ihmiskunnalle ja kaiken korkeimmaksi parhaaksi. Alussa tähän neuvostoon kutsutut ja valitut toimivat sisäisillä ja korkeammilla tasoilla, mutta tämä neuvosto ilmentyy myös ulkoisille tasoille jossain kohtaa tulevaisuudessa.

Voimme odottaa, että kun näitä korkeamman taajuuden energioita ankkuroidaan, saattaa olla myös myllerrystä aineellisella tasolla, sillä näiden suurten sisätason muutosten on tuotettava vastaavat muutokset myös ilmentymistasolla!

Sitten 11.11. tehdään viime tarkistukset, kun maa lähestyy "synnytyskanavaa". Näin arkkienkeli kutsuu jaksoa 12.12.-21.12. Tällä yhdeksän päivän jaksolla maa uudestisyntyy ja ilmestyy esiin hologrammi- ja valokehomuodossa täysin uutena maana. Tästä hetkestä eteenpäin transformaatio on peruuttamatonta ja uusi maa ilmentyy hyvin nopeasti.

Kaikki mistä on uneksittu, mitä on haluttu ja mikä on linjassa uuden maan hologrammisuunnitelman kanssa, alkaa ilmentyä 2013! Kaikki mitä ei ole, hajoaa erittäin nopeasti, sillä vuoden 2012 jälkeen ei ole ehdottomasti mitään hologrammiverkkoa ylläpitämässä tai säilyttämässä mitään, mikä ei ole täysin harmoniassa uuden maan tarkoituksen kanssa!

Ja … myös sinun uuden tarkoituksesi! Tänä vuonna ja 2013 kaikki viimeistelevät transformaatiotarkoituksensa ja astuvat uuden maan tarkoitukseensa. Saatat yhtäkkiä tuntea, että olet nyt valmis monien asioiden osalta ja että on aika siirtyä eteenpäin. Tämä voi olla surullista, kun päästät irti vaalituista projekteista, joiden aika on lopussa, tai se voi olla iloista, kun siirryt uusiin unelmiin ja seikkailuihin. Mitä se onkin, voit olla varma, että sinulla on taitoja ja kykyjä ilmentää kaikki, mitä sydämesi haluaa, ja elää ilon, rauhan ja harmonian elämää uudella maapallolla!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
_________________