14.5.12

Caroll: Moniulotteisia uutisia

Heippa,

Maanantaiyön ratoksi postaan tähän piiiiitkän kanavoinnin, jossa on paljon todella hyvää asiaa. Ota hyvä asento ja sukella sisään! <3

Deepthi


* * * 

MONIULOTTEISIA UUTISIA

Kirjoittanut ja kanavoinut Suzan Caroll (www.multidimensions.com )
Uutiskirjeestä 1.5.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

LÄHETYKSIÄ KOTOA

11.4.12 Ensimmäinen viesti: Uni


Näin pitkän unen, missä olin jonkun toisen kotona ja käsitin, että minun oli aika lähteä omaan kotiini. Yhtäkkiä heräsin sanat "lähetyksiä kotoa" mielessäni. Kello oli 5.55. Kuullessani nuo sanat näin miehen istuvan työpöydän ääressä kuin uutistenlukija. Hän oli vaalea ja hänellä oli univormu, minkä luulen olevan Galaktisen liiton jäsenillä. Hänen univormunsa oli valkoinen ja siinä oli kultainen arvomerkki sydämen päällä. Myös harteilla oli kultakoristeita kuin sotaunivormussa. Itse asiassa se oli kuin sotaunivormu, muttei meidän armeijastamme.

Nousin ylös ja menin työhuoneeseeni saamaan tätä lähetystä. Istuuduin tietokoneelle ja sanoin: "Olen valmis vastaanottamaan lähetyksesi."

Rakkaimmat maajäsenet,

Me; Galaktisen Liiton jäsenet, puhumme teille tänään kertoaksemme, että laskeutumisemme ovat alkaneet. Tulemme ensin heränneiden ystäviemme luo heidän unissaan ja meditaatioissaan. Puhumme kaikille teille valmistellaksemme teitä, jotta voitte valmistella muita. Olette kuulleet internetistä monia viestejä suurista muutoksista, jotka alkavat kohta liittyen niiden poistamiseen, jotka ovat aiheuttaneet vahinkoa ja kaaosta itsekkäillä tavoillaan. Nämä sanat ovat totta. Tämän vuoksi olemme tulleet luoksenne tänään. Kyllä, olemme tulleet maadoittuneiden/ylösnousevien ystäviemme uniin ja meditaatioihin vahvistamaan, että "kyllä, olemme tulossa".

Tulemme ensin tietoisuuteenne niin elävästi, että te ette voi kieltää sitä - kutsukaa sitä uneksi tai mielikuvitukseksi. Vaikka kotiinpaluunne "virallinen" alkaminen on pitkään ollut unelmanne, ette ole uskaltaneet kuvitella sitä. Ette ole uskaltaneet kuvitella, että tuo aika oli täällä, koska se olisi liian tuskallista. Piditte sitä "vain" mielikuvituksena - vain unena.

Kerromme teille NYT, että unenne ovat oikeita. Tänä vuorokautena 11.4. lähetämme tämän viestin kaikille ylösnouseville ystävillemme ja kehotamme heitä valmistautumaan paluuseensa. Kyllä, kuulemme välittömästi sydämessänne: "Mutta olemme kuulleet nämä sanat aiemmin ja valmistautuneet hyvin monta kertaa. Miten voimme alkaa odottaa ja sitten TAAS pettyä?"

Näiden ajatusten vuoksi, joita olemme lukeneet mielessänne, olemme tulleet uniinne ja meditaatioihinne puhumaan jokaiselle teistä yksilöllisellä tavalla ja sanomaan:

Valmistautukaa, rakkaat maatiimimme jäsenet, sillä prosessi on tosissaan alkanut. Tänään 11.4. pidätykset ovat alkaneet ympäri maailmaa ja ne jotka ovat pyrkineet aionien ajan saamaan vallan ihmiskunnasta, ovat HÄVINNEET! Kyllä, he ovat menettäneet valtansa, he ovat menettäneet rahansa ja mikä tärkeintä, he ovat menettäneet kykynsä aiheuttaa pelkoa ihmisten mieleen ja sydämeen.

Tietysti on edelleen niitä, jotka päättävät lymyillä pelossa sen sijaan, että hyväksyvät sen olevan NYT katsottavanaan, mistä he ovat aina uneksineet. Tästä syystä olemme tulleet tänään luoksenne hyvin elävästi. Olemme tulleet tietoisuuteenne kehottamaan teitä valmistautumaan muutoksiin RAKKAUDELLA. ÄLKÄÄ salliko minkään pelon tulla olemuksenne, sillä se on pimeiden sielujen työkalu. Näin ollen puhumme henkilökohtaisesti jokaiselle teistä, koska epäily on paras pelkotyökalu.

Tiedämme, että monet teistä eivät käsitä saaneensa tätä viestiä - olkaa kuitenkin kärsivällisiä ja tulette muistamaan, että olette henkilökohtaisesti saaneet takuumme, että "SE ON ALKANUT". Tiedämme, että tuossa yksikertaisessa toteamuksessa on monia tasoja, joten annamme teille lisää yksityiskohtia. On alkanut niiden poistaminen, jotka ovat seisseet ilonne ja ylösnousemuksenne tiellä siitä ajasta saakka, mikä johti Atlantiksen romahtamiseen.

Atlantiksen piti olla portaalien avaaja niin, että seuraavat 13000 vuotta johtaisivat planeettaylösnousemukseen. Oli jumalainen suunnitelma, että olisi myriadeja henkilökohtaisia ylösnousemuksia, silloin kun Gaia oli galaksin keskuksen "takaovella". Itse asiassa monet teistä palasivat viidenteen ulottuvuuteen Atlantiksen romahdettua, mutta teitte sen haavoittuneina sotureina ja kannoitte tuota haavaa inkarnaatioissanne seuraavat 13000 vuotta. Vielä pahempaa, pimeät sielut - Bielin veljekset - näyttivät voittaneen valon ja pimeyden taistelun ja planeetan hävitys vallitsi monia vuosituhansia ja "lauma oli poimittu".

Lauman poimiminen oli taas pimeiden sielujen aikomus. Kuitenkin tällä kertaa TE, valonvoimat, olette voittaneet! Te, maadoittuneet soturit, olette liittyneet meihin yö toisensa jälkeen hienokehossanne auttamaan meitä suunnitelmissamme ja järjestelyissämme. Sitten olette heränneet aamulla maa-astiaanne ja taas aloittaneet yhden päivän kolmannessa ulottuvuudessa. Näettekö nyt, miksi olette olleet hyvin väsyneitä? Nukkumisenne ei ole ollut levollista, koska olette päättäneet auttaa meitä hienokehossanne, samalla kun kolmannen ulottuvuuden muotonne uudistui.

Haluamme teidän tietävän, että teistä kaikista alkaa tuntua pian paremmalta! On vain vielä "puhdistettava vihollisista" alueita, mitä te kaikki teette tyytyväisenä maa-astianne nukkuessa. Hyvin pian nukkumistanne EI kuitenkaan enää käytetä taisteluun pimeyden voimien kanssa, vaan valmistellen uutta maata VÄLITTÖMÄÄN ASUMISEEN. Kyllä, tarkoitamme välitöntä, sillä TE maasoturimme, jotka olette sinnikkäästi palvelleet joukoissamme tämän tuhosyklin loppuunsaattamiseksi, vietätte nukkumisaikanne rakentaen uutta maata.

Monet teistä ovat päättäneet olla muistamatta unianne, kun ne olivat suurta palvelustanne maapallolle, ja työskentelitte sen poistamiseksi, mikä oli yrittänyt pysäyttää maapallon muuntumisen. Siksi teidän tarvitsi unohtaa "yövuoronne", koska teidän täytyi herätä kolmanteen ulottuvuuteen ja palata TÖIHIN. Näettekö, miksi te kaikki olette olleet hyvin väsyneitä? Monet maadoittuneet soturimme ovat kokeneet sairautta jatkuvan palvelunsa vuoksi. Toisaalta, sairautenne ovat myös olleet transformaatio-oireita.

Ykseyden palveleminen on aloittanut paluunne valokehoon. Näin ollen fyysinen muotonne tuntuu kuin iholta, josta on tullut liian pieni teille ja hyvin rajoittava. Siksi käärmeen tapaan haluatte vain levätä "vanhan nahkanne luomiseksi". Itse asiassa kannustamme teitä lepäämään niin paljon kuin mahdollista, koska teitä jotka olette tietoisia planeettaylösnousemuksesta, tullaan kutsumaan tyynnyttämään niiden pelkoja, jotka eivät ole heränneet ja ovat tietämättömiä.

Tarvitsemme teitä, liittomme ja enkelimaailman maajäseniä, pitämään jatkuvasti nopeutuvaa valoa ja kanavoimaan inkarnoituneille kanssaihmisillenne sitä ehdotonta rakkautta, mitä olette avautuneet vastaanottamaan. Tietämättömät voivat kärsiä pelosta ja pelon paras vastalääke on TOTUUS ja RAKKAUS. Siksi lähetämme jokaiselle teistä totuutta planeettaylösnousemuksesta ja ehdotonta rakkautta, mitä virtaa sydämistämme sekä galaksin keskuksesta.

Linnunratagalaksimme puhdistetaan polariteetista ja maapallo, myriadien galaktisten sivilisaatioiden luokkahuone, on ratkaiseva planeetta tässä "aluksen oikaisemisessa". Polariteetista vapautumisen myötä Gaian huojuva pyöriminen korjataan ja maa voi "pyöriä" uuden maan korkeampiin taajuuksiin. Viestinämme tänään on kertoa teille, että vuorovesi on kääntynyt. Päästäkää irti vanhan nyt-hetken peloista ja rajoituksista ja syleilkää iloanne uuden maan luomisesta. Henkilökohtainen ja planetaarinen ylösnousemuksenne on hyvin käynnissä NYT!

12.4.12 Toinen viesti: Valokielen puhuminen


Rakas KOTI, missä tahansa taajuudessa olettekin, en nähnyt unta viime yönä. Siis en muista nähneeni unta teistä, mutta tämä päivä tuntui hyvin erityiseltä. Olen työskennellyt ryhmien kanssa ja olemme oppineet uuden maan luomistapoja. Tiedämme kuitenkin myös, että uusi maa on aina ollut luotu. Niinpä luulen, että luomme itse asiassa paluutamme uudelle maapallolle. Käsitän, että kolmannen ulottuvuuden kielestä on tulossa lisääntyvässä määrin riittämätöntä ilmaistaksemme ja/tai ymmärtääksemme ajatonta, moniulotteista kommunikointia.

Rakas ystävä, jonka näin unessani, kasvosi on ikuisesti leimattuna mieleeni. Minulla on ajatus, että olet Galaktisen liiton jäsen, ja näytät siltä, että saatat olla plejadilainen. Saatat myös olla arcturuslainen, koska olen "nähnyt" arcturuslaisia vain valokehossa tai muodossa, mikä ei ole kovin samanlainen kuin ihmisillä. Tästä syystä kuvittelen sinun olevan plejadilainen. En muista puhuneeni sinulle viime yönä, mutta kenties voisin puhua kanssasi nyt?

Rakas Suzille,

Puhut kanssamme koko ajan, koska korkeampi ITSESI on täällä pöydässämme. Haluamme jakaa tämän viestin blogissasi, koska monet lukijasi ovat rakkaita ystäviämme ja kumppaneitamme. Pyydämme teitä kaikkia: älkää mitatko itseänne kolmannen ulottuvuuden maakehollanne. Vakuutamme teille, että te - kyllä, te kaikki - olette suuren, moniulotteisen ITSENNE maadoittunut ilmaisumuoto.

Pyydämme jokaista teitä sallimaan mielikuvituksenne hahmottaa, miltä näytätte viidennen/kuudennen ulottuvuuden todellisuudessamme. Antakaa mennä ja ottakaa hetki tehdäksenne sen NYT …

Te jotka näette tämän viestin ilta-aikaan, viekää tämä harjoitus uneenne. Te jotka saatte tämän viestin päivällä, jättäkää itsellenne muistutus sängyn viereen, että kuvittelette, miltä te näytätte meistä, Galaktisen liiton jäsenistä …

Tietysti teillä on monia korkeamman ulottuvuuden todellisuuksia, minkä vuoksi pyydämme teitä kuvittelemaan sen ilmaisumuodon, joka on täällä kanssamme, ja/tai käymään siinä. Galaktinen liittomme on valtava ja vain prosentilla meistä on tällä hetkellä muoto ylösnousevalla maapallolla. Siksi on äärimmäisen todennäköistä, että tunnette vetoa tähän viestiin, koska se muistuttaa teitä kodista! Se koti mistä puhumme, on se galaktinen koti, mitä edustatte nykyisessä maaelämässänne.

Pyydämme anteeksi vähän hämmentävää kieltämme. Kuten todettiin yllä, kolmannen ulottuvuuden kielijärjestelmä on äärimmäisen riittämätön tulkitsemaan tehokkaasti moniulotteisia lähetyksiä. Tämän vuoksi on tärkeää, että muistatte valokielen, kun suuri osa viesteistämme "hukkuu tulkintaan". Tästä syystä on usein ristiriitaisia kanavointeja korkeammista maailmoista. Tämän ongelman lievittämiseksi jatkamme lähetyksiämme puhumalla valokieltä vertauskuvallisesti.

Kun aurinko nousee siinä, minkä olette tunteneet todellisuutenanne, tunnette uuden havainto- ja vuorovaikutustavan tervetulleen hehkun. Tämä hehku täyttää olemuksenne ja kannustaa nukkuvaa valokehoanne räjähtämään sarastavan maailmanne valoon. Hierotte silmiänne vapauttaaksenne muistinne unohduksen hämähäkinseiteistä, jotta ne siemenet jotka ovat olleet horroksessa tietoisuudessanne, voivat alkaa itää. Nämä siemenet ovat samanlaisia kuin tulisiemenet, jotka jäävät toimettoman metsän maaperään ja jotka vain raivoava tuli herättää henkiin.

Nyt transformaatiotuli raivoaa täydellä voimalla. Aivan kuten "tulikukat" luovat vankan katteen suojaamaan paljasta maata eroosiolta, te maadoittuneet valolähettiläät pidätte maailmanne perustaa, niin että monet muutokset löytävät vankan muodon, mille ne voivat kasvaa. Ja aivan kuten tulikukat kestävät vain yhden kauden ja palaavat sitten kotiin maaperäänsä, teidän palvelunne kestää niin kauan kuin tarvitaan. Sitten tekin palaatte KOTIIN ollaksenne taas meidän kanssamme.

Tunnemme kärsimättömyytenne. Kuitenkin olemme luottavaisia, että pysytte kurssissanne niin kauan, kuin on tarpeellista. Ajatelkaa sydämellänne ja rakastakaa kollektiivimielellänne. Tuntekaa polariteettien sekoittuvan olemuksessanne ja kulkekaa keskitietä. Jokaisella askeleella polkunne muuttuu, joten keskittäkää tietoisuuteenne siihen, missä OLETTE. Jokainen päätöksenne laittaa liikkeeseen muutoksen kurssissanne. Näin ollen teidän täytyy VAIN OLLA siinä, missä olette NYT.

Päästäkää irti aikataakasta tunteaksenne nyt-hetken kasvavan sisällänne. Vahvimmankin puun voi kaataa se tuuli, joka vain taivuttaa pientä ruohonkortta, mikä ei vastusta. OLKAA tuo ruoho, OLKAA tuo tuuli ja OLKAA tuo polku, mikä valmistautuu seuraavan askeleenne paineelle. Päästäkää irti tavasta olla kolmatta ulottuvuutta ja seiskää paljaana tyhjyyden edessä. Elämänne on kuin tyhjä kangas, joka odottaa uuden elämänne ensimmäistä siveltimenvetoa.

Kävelkää yksin luonnossa, kuunnelkaa musiikkia, lukekaa kirjallisuutta, älkääkö puhuko sanaakaan tunteihin. Päästäkää irti ihosta, mistä on tullut liian tiukka, ja suojelkaa sitä haurasta kalvoa, minkä sisällä tietoisuutenne on. Arvostakaa JOKAISTA hetkeä, niin kuin se olisi viimeinen. Aika on loppumassa. On vain NYT!

15.4.12 Kolmas viesti: 3D-matriisin halkeileminen


Rakkaat ylösnousevat ystävämme, viestiemme valoa ja rakkautta virtaa jatkuvasti meidän taajuudestamme omaanne. Olette kuulleet monista lähestyvistä muutoksista, jotka pian paljastetaan yleisölle. Sanomme "pian", koska omasta ajattomasta taajuudestamme päätämme olla antamatta päivämääriä. Lisäksi sen informaation mitä tullaan julkaisemaan (ja julkaistaan), havaitsevat vain ne, jotka ovat valmiita vastaanottamaan sen, silloin kun ovat valmiita vastaanottamaan sen. Koska tätä informaatiota virtaa vakaasti ja päätätte ottaa vastaan sitä, alatte onneksi vaihdella ylösnousevan maapallon myriadien versioiden välillä.

Kun koette muita todellisuustaajuuksia, teistä tulee tietoinen monista vaimentimista tietoisuudessanne, joita teidän täytyi (tiedostamatta) luoda havaitaksenne VAIN kolmannen ulottuvuuden. Tiedostamalla nämä havaintokenttänne rajoitukset alatte nähdä niiden läpi ja hahmottaa todellisuuden korkeampia taajuuksia. Tällä tavalla harhakuvat fyysisestä todellisuudestanne hajoavat ja teille jää se monien mahdollisten todellisuuksien matriisi, mikä on aina ollut kolmannen ulottuvuuden harhakuvien alla.

Todellinen luontonne on hyvin paljon samanlainen internetin hakukone, johon te "näppäilette avainsanan" ja saatte vaihtoehtoja monista todellisuusversioista. Sitten kun "klikkaatte" tuota vaihtoehtoa, pystytte tutkimaan sitä todellisuusversiota. Aivan kuten hakukoneeltanne eivät häviä muut vaihtoehdot, koska olette päättäneet avata tietyn tiedoston, ne myriadit todellisuudet joita päätitte olla "klikkaamatta", ovat myös edelleen olemassa. Aivan kuten merissänne sekoittuu monia vesilämpötiloja, nämä monet mahdolliset todellisuudet sekoittuvat valtavassa ykseyden kosmisessa meressä.

Silloin kun päätitte astua kolmanteen/neljänteen ulottuvuuteen, suljitte kykynne päästä henkilökohtaiselle "hakukoneellenne", jotta voisitte jäädä fyysiseen maailmaan. Voimme taata teille, että useimmat teistä olisivat päättäneet "klikata" - ilmaista aikomuksensa - jotain korkeampaa todellisuustaajuutta, jos teillä olisi ollut tietoinen pääsy siihen. Kuitenkin nyt kun olette ladanneet ja integroineet moniulotteisen tietoisuutenne, alatte nähdä niiden harhakuvien läpi, jotka kerran näyttivät hyvin todellisilta. Tietysti kaikki todellisuus on todellista kokiessanne sitä. Sitten kun vaihdatte aikomuksenne pois tuosta maailmasta, siitä tulee mahdollinen todellisuus.

Te jotka olette kiinnittäneet huomionne ja aikomuksenne jatkuvaan informaatiovirtaan, alatte hahmottaa läpivuotoja rinnakkaisista ja mahdollisista todellisuuksista. Silloin kun teette työtä, huomionne keskittyy fyysisiin velvollisuuksiin ja myriadit mahdolliset todellisuudet unohtuvat. Kuitenkin sitten kun mielenne on vapaa vaeltamaan ja päätätte tehdä sitä, mikä "ruokkii sieluanne", moniulotteinen tietoisuutenne palaa tajuntanne etualalle. Silloin monista mahdollisista todellisuuksista tulee tietoisia ja koette, että elämänne korkeamman taajuuden ilmaisumuotoja vuotaa läpi.

Esimerkiksi Galaktisen liittomme maadoittuneet ilmaisumuodot ovat täysin valmiita laskeutumiseemme ja sitä edeltäviin muutoksiin todellisuudessanne, mikä tekee rauhallisesta laskeutumisesta mahdollisen. Siksi monet teistä menevät internetin hakukoneelle katsomaan, onko mitään uutta informaatiota. Haluamme kertoa teille, että voitte alkaa päästää irti tarpeesta saada fyysistä informaatiota internetistä, koska pystymme puhumaan suoraan jokaiselle, joka kalibroi tietoisuutensa meidän todellisuustaajuutemme.

Sitä vastoin ehdotamme, että jaatte internetissä kaikkea informaatiota, mitä saatte meiltä, koska se palvelee "keskuspisteenä", missä on turvallista ilmaista moniulotteista ITSEÄNNE. Ne jotka eivät vielä usko moniulotteisiin kykyihinsä, eivät lue informaatiotanne, kun taas ne jotka janoavat viestejä Kotoa, "klikkaavat" innokkaasti viestejänne. Tämä kokemustenne jakaminen turvallisen ja anonyymin keskuspisteen kautta, on harjoitusta kokemustenne jakamiseen jokapäiväisessä elämässänne. Jakamalla sen, mitä olette vastaanottaneet ulottuvuuksienvälisen kommunikointinne kautta, teette siitä todellista jokapäiväisessä elämässänne. Toisin sanoen, teette tästä ulottuvuuksienvälisestä kommunikoinnista NORMAALIA.

Silloin kun yksi teistä ottaa riskin ja jakaa rehellisesti moniulotteisen luonteensa toisten kanssa, teette turvalliseksi heille jakaa moniulotteisia kokemuksiaan teidän ja muiden kanssa. Kuten useammat ja useammat teistä TIETÄVÄT, että heidän Kotinsa on kolmannen ulottuvuuden harhakuvien rajojen ulkopuolella, alatte tehdä halkeamia 3D-matriisiin. Tällä tarkoitamme, että se ote löystyy, mikä kolmannen ulottuvuuden toimintamallilla on ollut tietoisuudestanne useampien inkarnaatioiden ajan, kuin voitte muistaa.

Kun tämä ote tietoisuudestanne alkaa löystyä, "normaalin" määritelmä alkaa muuttua. Tulee normaaliksi saada sisäisiä viestejä korkeamman ulottuvuuden Kodistanne. Tulee normaaliksi päästää irti halustanne kuuluisuuteen ja tunnustuksen saamiseen siinä todellisuudessa, mikä on sulkemassa oviaan. Tulee normaaliksi katsoa 3D-matriisin läpi ja nähdä aidon todellisuutenne. Ensin tämä saattaa näyttää kuin katsomiselta harsoverhojen läpi. Voitte selvästi nähdä, että kevyesti verhotun ikkunan takana on jotain, mutta se ei ole selkeää teille, ennen kuin vedätte verhot auki.

Useammin ja useammin on näkyjä, joita tulee tietoisuuteenne harhaverhon ulkopuolelta. Ensin sivuutatte ne, koska he häiritsevät "töitänne". Teillä on liian kiire välittääksenne mielikuvituksestanne. Sitten alatte käsittää, miten TODELLA väsynyt olette työstä ja miten paljon kaipaatte vain nopeaa kurkistusta tuon verhon läpi. Sitten kun uskallatte vetää tuon verhon sivuun, tunteenne räjähtävät Kodin muistamisesta. Haluatte repiä verhon alas ja avata ikkunan. Teillä on kuitenkin töitä tehtävänä! Teillä on velvollisuuksia toisille ja maailmallenne. Miten voitte ottaa aikaa kiireisestä elämästänne ja "päiväuneksia" paremmasta todellisuudesta?

Tuo kysymys ei kerran esitettynä voi lähteä mielestänne. Lisäksi tuo Kodin tunne ei jätä avautuvaa sydäntänne. Miksi ette siis vain ota pientä hetkeä, kenties tauon aikana, ja kurkista nopeasti tuon verhon läpi? Voitte sulkea silmänne hetkeksi fyysisen maailman harhakuvilta ja vetää sivuun verhon, joka on pitänyt aitoa todellisuuttanne etäällä jokapäiväisestä elämästänne. Ei, te ette pysty näkemään mitään tänään. Kyllä, te tiesitte sen! Se oli vain mielikuvitustanne. Ei ole mitään "toista maailmaa". Olette vain täällä. Mutta missä on "täällä"? Jos fyysinen maailmanne on kaikki, mitä on, miksi ette voi lakata kaipaamasta elämää, mitä eletään rakkaudessa, luovuudessa, toveruudessa ja henkisessä täyttymyksessä?

Kenties internetissä on uutisia tästä kaipauksesta, mikä ei lopu. Otatte älypuhelimenne ja menette suosikkisivullenne. Kyllä, tietysti on lisää uutisia. Tapahtuu enemmän asioita, joiden HALUATTE olevan totta. Haluatte selviytymistaistelun loppuvan. Haluatte velat annettavan anteeksi ja kotinne olevan turvattu. Haluatte kulkea luonnossa ja nauttia siitä, mitä on jäljellä kolmannen ulottuvuuden kokemuksestanne. Hupsista, ajattelitte sitä. Myönsitte itsellenne, että TODELLA uskotte kaikkeen, mitä olette kuulleet, koska HALUATTE sen olevan totta.

Mutta miten monien asioiden olette halunneet olevan totta fyysisessä maailmassanne, joita ei koskaan tapahtunut? Kuitenkin se tuntuu erilaiselta nyt. Ette tarkkaan tiedä, miten tai edes miksi se on erilaista, mutta se ON erilaista. Tunnette sen. Tiedätte sen. Haluatte sen olevan totta niin paljon, että muistatte uudestaan ja uudestaan "kuvitella" itsenne elämään todellisuuteen, mistä saitte välähdyksen mielenne harsoverhon läpi. Ette voi unohtaa tuota ehdottoman rakkauden tunnetta ja täydellistä vapautta ilmaista ITSEÄNNE joka hetki. Näin ollen pidätte noita ajatuksia ja tunteita tietoisuudessanne, missä ne alkavat juurtua ja kasvaa.

Silloin valintanne alkavat muuttua. Kenties ette tarvitse tuota "asiaa", mikä oli palkkionne kovasta työnteosta. Kenties menisitte mieluummin puistoon perheenne kanssa, paijaisitte koiraanne, halaisitte lapsianne tai syleilisitte hyvää ystävää. Kenties tavaran ja/tai tunnustuksen saaminen ei ole kovin tärkeää enää. Itse asiassa on tulossa aina vain vaikeammaksi tehdä mitään, mikä ei täytä teitä rauhalla, rakkaudella ja ilolla. Mikä teissä on vikana? Teillä on maksettavia laskuja, ostettavia asioita ja pomonne tarvitsee teitä, vaikka vihaattekin työtänne. Itse asiassa vihaatte työntekoa. Hupsista, sanoitte sen, ajattelitte sitä ja myönsitte itsellenne, että olette väsynyt työntekoon. Haluatte olla luovempi. Haluatte nauttia elämästä. Itse asiassa, eikö olisi upeaa osallistua täysin uuden elintavan luomiseen?

Olette nyt myöntäneet sen! Olette nyt päättäneet katsoa ikkunasta ulos sen sijaan, että hoidatte tuon jutun, mitä teette saadaksenne rahaa. Nyt kun tiedätte, että TE teette pitkää työpäivää elää kituuttaaksenne, kun toiset varastavat rahanne, ulosmittaavat talonne, lomauttavat teidät ja vievät eläkkeenne. NYT olette vihainen. Mutta viha ei ole aina huono asia. Viha voi auttaa teitä TEKEMÄÄN sen, mitä aina haluisitte tehdä, mutta olitte hyvä ihminen, joka teki töitä yhteiskuntanne tukemiseksi.

Nyt kuitenkin tiedätte, että se EI ole teidän yhteiskuntanne. Se on niiden hyvin harvojen ihmisten yhteiskunta, jotka EIVÄT KOSKAAN ole tehneet töitä. Aiotteko jatkaa tuota elämää, silloin kun on todellisuus, joka mielenne toisella puolella perustuu ehdottomalle rakkaudelle ja ykseystietoisuudelle? Vai aiotteko seurata sydäntänne siihen, mikä oli aiemmin mahdotonta? Kuitenkin NYT se on TODELLINEN. Se on kuitenkin todellinen vain, jos klikkaatte tuota linkkiä.

18.4.12 Neljäs viesti: Olemme lähempänä kuin ajattelette


Se olen minä, plejadilainen ystävänne Galaktisesta liitosta. Minä/me palvelemme violetilla säteellä sekä Athena-tähtialuksella. Näin ollen olemme ystäviä. Itse asiassa kaikki ylösnousevat sielut palvelevat jollain kapasiteetilla korkeammissa taajuuksissa. Miten he voisivat olla palvelematta, sillä olette kaikki moniulotteisia ja resonoitte monien todellisuuksien kanssa yhdessä nyt-hetkessä? Yhteys omaan korkeampaan ilmaisumuotoonne on hyödyllisin teille tällä ylösnousemusprosessinne hetkellä.

Sen tietäminen, että olette yhteydessä korkeampaan ilmaisumuotoonne, auttaa teitä päästämään irti ihmistavasta palvoa olentoja korkeammista maailmoista. Jos jonkun pitäisi palvoa, niin meidän pitäisi palvoa teitä. Te, maadoittuneet ylösnousevat ystävät, olette tehneet suuren uhrauksen inkarnoitumalla Gaialle sen kolmannen ulottuvuuden ilmaismuodon viimevuosien aikana. Näin ollen olette kaikki kohdanneet myriadeja haasteita, kun vanha yhteiskuntanne hajoaa valmisteluna planeettaylösnousemukseen.

Tosin sanoen, kaikesta mikä on seissyt planeettaylösnousemuksen tiellä, on pääsettävä irti yhteiskunnassanne. Samalla tavalla kaikesta mikä on seissyt henkilökohtaisen ylösnousemuksenne tiellä, on päästettävä irti. Siksi teitä pyydetään kohtaamaan merkittäviä muutoksia henkilökohtaisessa maailmassanne, samalla kun kohtaatte myös merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia. Näettekö nyt, miksi me, korkeamman ulottuvuuden ilmaisumuotonne, olemme hyvin ylpeitä suurenmoisesta transformaatiosta, mitä luotte?

Kyllä, galaktinen perhe auttaa Gaiaa monin tavoin, erityisesti nyt kun jumalainen määräaika on saavutettu. Kuitenkin meitä ympäröi aina rauha, tyyneys ja ehdoton rakkaus. Lisäksi olemme tietoisessa yhteydessä ykseyden yhtenäistietoisuuteen. Toisin sanoen, monet rohkeista maadoittuneista ystävistämme kohtaavat henkilökohtaisia, kotiin liittyviä, ammatillisia, sosiaalisia ja maantieteellisiä muutoksia, jotka vaikuttavat olevan kaukana heidän kontrollinsa ulkopuolella. Kuitenkin kohtaatte jokaisen haasteen koko ajan rohkeasti ja rakkauden kera.

Siksi haluamme nostaa teille hattua, maan kansankielellä puhuaksemme. Haluamme teidän tietävän, miten paljon kunnioitamme teitä. Pidämme teitä joka ajatuksessamme ja lähetämme teille jatkuvasti ehdotonta rakkauttamme. Ottakaa hetki sisäistääksenne rakkautemme ja kunnioituksemme. Tuntekaa energiamme, kun se pyörii maa-astianne ympärillä ja hyväilee sydäntänne. Kuunnelkaa, kun kerromme teille elämästänne täällä meidän joukossamme. Sallikaa mielikuvituksenne muistaa elämänne täällä meidän kanssamme tähtialuksilla, taivaallisilla tasoilla ja/tai viidennessä ulottuvuudessa ja sen yli.

Muistakaa, että TE ette ole vain se pieni maa-astia, mikä tällä hetkellä näyttää olevan kehonne. Fyysinen maa-astianne on pelkästään kytkeytymispiste, minkä kautta voitte olla vuorovaikutuksessa kolmannen/neljännen ulottuvuuden kanssa. Ohjaamme teitä katsomaan korkeaan sydämeenne löytääksenne tuon kytkeytymispisteen, minkä kautta voitte tietoisesti olla vuorovaikutuksessa meidän kanssamme viidennessä ulottuvuudessa ja sen yli. Käyttäkää mielikuvituksenne suurta voimaa uskoaksenne sen, mitä havaitsette. Sillä uskominen korkeampiin havaintoihinne sallii teidän löytää polun niiden monien muutosten ja haasteiden läpi, jotka kohtaatte pitkän matkanne viimeisellä taipaleella.

Ennen kaikkea muistakaa, että olemme aina sydämessänne. Tuntekaa se suuri rakkaus, mitä meillä on teitä kohtaan. Kuulkaa sanamme, kun ne opastavat jokaista päätöstänne. Nähkää kasvomme, kun katsotte peiliin, ja kutsukaa meitä auttamaan teitä muistamaan yölliset vierailunne aluksellamme. Kyllä, näemme teidät usein. Käsitämme kuitenkin, että olisi liian vaikeaa palata, jos muistaisitte aina vierailunne luonamme. Siksi useimmat teistä unohtavat. Kuitenkaan se, että te ette muista, ei merkitse, että te ette ole olleet joukossamme.

Muistaaksenne paremmin vierailut kokeilkaa automaattikirjoitusta. Mielenne on koulutettu valehtelemaan, jotta voitte elää kolmannen ulottuvuuden harhakuvissa. Kuitenkin kätenne ovat yhteydessä sydämeen ja tietävät vain totuuden. Näin kirjurimme vastaanottaa monia viestejämme. Ennen kaikkea luota, että sinä - kyllä SINÄ, joka luet tätä viestiä - olet riittävän hyvä ollaksesi upea moniulotteinen olento, aivan kuin me.

Me jotka odotamme paluutanne aluksillemme, uudelle maapallolle ja maailmoihin niiden tuolla puolen, olemme korkeampia ilmaisumuotoja omasta savimaa-astiastanne. TE olette tällä kanssamme ja myös ylösnousevalla Gaialla. TE olette "ulkotehtävässämme". TE halusitte vapaaehtoisena tälle komennukselle ja teette suurenmoista työtä.

Seisomme yhtenä ja osoitamme kunnioitusta teille!

Galaktinen perheenne

Olemmeko valmiita?


Kuvittelen, että useimmat teistäkin päästävät enemmän ja enemmän irti riippuvuuksistanne kolmanteen ulottuvuuteen. Tiedän itse päästäväni irti. "3D-riippuvuuksista irtipäästämisellä" tarkoitan, että ne monet asiat jotka olivat ennen tärkeitä minulle, eivät enää ole. On kirjoja, joiden lukemisesta kerran nautin, televisio-ohjelmia joita kerran katselin, paikkoja joissa kävin mielelläni, keskusteluja joita halusin käydä jne., jne., jotka eivät enää pidä huomioitani. Voi kyllä, on myös ruokia, joista kerran nautin ja jotka eivät ole enää nyt tärkeitä. Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, etten nauti niistä asioista, jotka tuomittiin huonoksi ja teen nyt vain niitä asioista, jotka tuomittiin hyviksi. Sen sijaan kyse on siitä, että minulla on hyvin erilaisia haluja ja tarpeita.

Tietysti on edelleen monia asioita, jotka ovat hyvin tärkeitä: luonto, rakkaat, kirjoittaminen, puhuminen ihmisten kanssa henkisyydestä ja taiteen tekeminen. Luulen, että tässä on prosessi, missä en enää nauti asioista, jotka ovat vain 3D:tä, ja haluan viettää aikani tehden korkeamman taajuuden asioita. Erityisesti nautin vain ihmisistä, jotka voivat olla avoimia henkisille kokemuksilleni. Olen viettänyt niin suuren osan elämästäni piiloutuen, että en kestä enää tilanteita, joissa minun on mykistyttävä tai oltava vähemmän kuin oma itseni, jotteivät "he" tuomitse minua.

Itse asiassa, en välitä lainkaan, tuomitsevatko "he" minut. Jos he haluavat sillä tavalla ilmaista pelkoaan, se on heidän valintansa, mutta lähden heidän seurastaan. Minun ei kuitenkaan tarvitse edes lähteä heidän seurastaan, koska se EI vain tule esiin. Sitä tuomitsemista mitä olen murehtinut suuren osan elämästäni, ei koskaan näytä tapahtuvan. Tarkoitan, että varmasti sitä tapahtuu, mutta en kiinnitä huomiota haluuni kokea se, joten minun ei tarvitse kokea sitä. Kenties se johtuu siitä, että koska en enää tuomitse itseäni, toiset eivät myöskään tuomitse minua. Energia ulos on energia takaisin ja kaikki elämässämme ovat peili, jonka kautta voimme nähdä itsemme.

Luulen katsovani niin kiireisenä moniulotteiseen peiliini, että minulta on kadonnut kiinnostus 3D-peiliini. Tietysti pukeudun tarkoituksenmukaisesti eri tilanteisiin ja laitan meikkiä jne., mutta huoleni on poissa, vaikka tuo ponnistus edelleen tehdään. Silloin kun muistan katsoa, näen enemmän ja enemmän 5D:n vuotavan läpi päivittäiseen elämääni. Näen 3D:n hyvin, mutta jos muistan katsoa, voin nähdä valoja ja ennen kaikkea TUNTEA, että juuri siinä on joku tai jotain, mitä en voi aivan nähdä - vielä. Minun on kuitenkin myönnettävä, että unohdan "katsoa", ellen ole rentoutunut. Kiirehtiessäni johonkin paikkaan kadotan matkan ja tulen tehtäväksi.

Opettelen päästämään irti tehtäväorientoitumisesta ja elämään enemmän kokemisessa. Kun muistan tehdä tämän, kehoni tyyntyy, tietoisuuteni nousee ja tunnen rakkautta elämää kohtaan. Itse asiassa tuo rakkaus elämää kohtaan kasvaa joka päivä. Se on iso asia minulle, kun olen suurimman osan elämästäni vihannut 3D:tä ja halunnut, halunnut ja halunnut mennä Kotiin, ellen ollut luonnossa, meditoinut, ollut rakastavien ystävien tai perheen kanssa tai tehnyt jotain luovaa. Nyt minulla on hetkittäin tuo tunne kulkiessani ruokakaupan läpi tai ollessani tekemättä mitään tai tehdessäni arkisia asioita.

Mielenkiintoista kyllä, nyt kun olemme palaamassa sinne Kotiin, mitä olen niin kovasti kaivannut, alan todella nauttia siitä, missä olen nyt. Itse asiassa en halua lentää siihen korkeimpaan ulottuvuuteen, mihin voin nousta. Sen sijaan haluan pysyä Gaian kanssa ja auttaa sitä luomaan uuden maan. Juuri se planeetta, mistä olen niin kovasti halunnut lähteä, on sama paikka, mihin haluan jäädä, kun lopultakin voin lähteä. Hyvin mielenkiintoista! Elämällä on tapansa yllättää meidät, eikö vain?

Muistan kerran teini-iässä lukkiutuneeni vessaan (lukkiuduin vessaan, missä minulla oli täydellinen yksityisyys ja itkin ja itkin pääsyä kotiin), minä nyyhkytin ja näin pienen paperipalan roskakorissa. Luulin sitä kalenterin sivuksi tai jotain. Hysteriani lakkasi ja otin tuon pienen paperin. Siinä sanottiin: "Onnellisuus ei ole sen saamista, mitä haluat. Onnellisuus on sen haluamista, mitä sinulla on."

Kenties monien vuosikymmenten jälkeen olen löytänyt tuon totuuden. Olen myös löytänyt, miten minulla on valinnan voima ja tärkein koskaan tekemäni valinta oli kuunnella Henkeä. Se oli aina paikalla. Leikin sen kanssa lapsena ja se lohdutti, kun olin teini-ikäinen. Se auttoi kasvattamaan lapseni ja oppimaan olemaan naimisissa ja opasti minua JOKAISEN elämänvalintani läpi. Kyse ei ole siitä, etten olisi koskaan tehnyt virheitä. Itse asiassa, tein monia virheitä. Kyse on vain siitä, että paras ystäväni, Henki, antoi minulle aina anteeksi.

Kenties tuo anteeksianto oli paras lahja Hengeltä. Opastus oli tietenkin korvaamatonta, mutta anteeksianto salli minun oppia virheistäni. Ja tärkein oppimani asia oli: pysy AINA yhteydessä Henkeen. Usko aina, että sisäiset keskustelut ovat todellisia ja kuuntele aina tuota pientä Hengen ääntä epäilyn ja pelon huutojen yli.


Tässä sitä ollaan. Se tosiaan näyttää tapahtuvan. Tarkoitan ylösnousemusta - ylösnousemus näyttää tosiaan tapahtuvan. Voin sanoa "se", koska ylösnousemusprosessi on ollut niin mieleni ja sanastoni etualalla, että se on SE, mitä olen odottanut, toivonut, mitä varten tehnyt työtä ja mitä kutsunut koko elämäni. Lahjani/kiroukseni (kun ne ovat usein samassa paketissa) on, että unohdin unohtaa. Siksi tiesin, mitä kaipasin myriadeissa korkeamman ulottuvuuden todellisuuksissani. Tunsin myös toisten rinnakkaisten kolmannen ulottuvuuden elämieni tuskan sekä tämän elämän tuskan. Onneksi sitten kun lopulta muunsin toisten elämieni tuskan, tunsin iloa noissa elämissä, mikä vahvisti iloani tässä elämässä.

Meillä kaikilla on jokin lahja/kirous, mikä tekee meidät hulluksi, jos yritämme sivuuttaa sen, ja se pakottaa meidät kasvamaan, jotta voimme käyttää sitä. Lahjamme/kirouksemme pitää meidät tyytymättömänä 3D-draamaamme ja muistuttaa meille uudestaan ja uudestaan, että elämässä on enemmän, jos vain vedämme sivuun harhaverhon. Nyt noita verhoja revitään, olemme valmis tai emme. Jos olemme viettäneet elämämme valmistautuen, selkeä todellisuusnäkemys on siunaus, vahvistus siitä, minkä olemme aina tienneet - mutta unohdimme.

No, verhot ovat poissa ja valo paistaa sisään. Pimeys lähtee ja se hetki on NYT! Siksi on aika katsoa itseään peiliin ja sanoa: "MINÄ OLEN VALMIS!"

Miten moni teistä on valmis ylösnousemaan - mitä tahansa se merkitseekin? Itse asiassa nostetaanpa käsi. Sanokaa kommenttiosassa: MINÄ OLEN ­­­­­­­­­­­­­­­­_______ JA MINÄ OLEN VALMIS!

Olen ensimmäinen: Minä olen Sue ja minä olen valmis!



Lopetusviesti Arcturuslaisilta

Rakkaat ylösnousevat ystävät,

Toukokuu on tärkeä kuukausi tänä vuonna, kuten kaikki muutkin kuukaudet tänä vuonna 2012. Mutta tässä kuussa on erityisyllätyksiä, mitkä täyttävät sydämenne ilolla. Miten voimme sanoa sen varmasti todellisuudessa, missä on hallinnut se harha, että toisilla on valta teihin? Voimme sanoa sen, koska NYT olette vapaita tarpeesta olla jonkun itsenne ulkopuolisen johtama. Nyt olette vapaita tarpeesta saada toiset kertomaan, mitä tehdä, tai kertomaan teille, että teitte hyvää työtä.

Mitä valitsette?


Tämä vapaus siitä käsityksestä, että toisilla on valta teihin, antaa teidän valita ylösnousemuksen. Ylösnousemus on tosiaankin valinta ja jotkut teistä ehkä valitsevat sen. Jotkut teistä eivät ole vielä valmiita ajan, polariteettien, erillisyyden ja rajoittuneisuuden kokemisessa. Ei kuitenkaan ole todennäköistä, että SINÄ joka luet näitä sanoja, teet tuon valinnan. Koska SINÄ olet päättänyt lukea viestimme, olet jo päättänyt siirtyä tuntemattomaan ylösnousemukseen.

Onko ylösnousemus kuitenkaan tuntematon teille? Kun kolmannen ulottuvuuden unohduksen verho on vapautettu jokapäiväisestä elämästänne, useammat ja useammat teistä muistavat valtavat moniulotteiset kykynne. Silmäkulmastanne havaitsette korkeamman ulottuvuuden olentoja ja portaaleja avautuvan toisiin maailmoihin ja moniulotteisen ITSENNE korkeampiin ilmaisumuotoihin. Sisäinen ääni tulee kovemmaksi tietoisuudessanne ja tärkeämmäksi kuin egoitsen ääni, joka kertoo teille, mitä teidän pitäisi tehdä. Itse asiassa, "pitäisi"-käsitys alkaa hämärtyä todellisuudestanne, sillä tiedätte, että TE olette elämänne luoja. Te voitte TEHDÄ ja OLLA niin, kuin sydämenne opastaa teitä. Sillä kun ylösnousemuspolkunne paljastuu, muistatte sen ruumiillistumissyyn, minkä valitsitte ennen syntymäänne.

Kun lisääntyvästi tunnette ITSEN sisällänne, kurkottakaa sydämellänne ja mielellänne katsomaan jokaisen kohtaamanne sieluun ja silmiin. Katsokaa myös peiliin nähdäksenne heijastuksen aidosta ITSESTÄNNE ja OLKAA tuo ITSE päivittäisessä elämässänne. Aika on loppumassa ja on vain NYT. Tässä NYT-hetkessä syleilkää sitä, mitä haluatte nähdä. Jos haluatte rakkautta ja rauhaa, syleilkää sitä. Jos haluatte vapautta ja luovuutta, syleilkää sitä. Ymmärrämme, että kun on myriadien elämien ajan iskostettu, että teidän on oltava se, kuka teidän käsketään olla, on haaste OLLA ITSENSÄ.

Kerromme teille, että nyt on turvallista tulla ulos maailmaan aitona, moniulotteisena ITSENÄNNE. Teillä on tilaisuus luoda uusi todellisuus. Kuitenkin syleilläksenne uutta sinua, teidän on päästettävä irti vanhasta. Olemme auttaneet monia olentoja, sivilisaatioita ja planeettoja muuntamaan ilmaisutaajuutensa korkeampaan ulottuvuuteen. Itse asiassa, useimmat teistä jotka löytävät tämän viestin, ovat kokeneet nämä tapahtumat toisessa moniulotteisen ITSENSÄ ilmaisumuodossa. Kuitenkin kolmannen ulottuvuuden maapallon elämässänne opitte pelkäämään tuntematonta. Kuitenkin tuon todellisuusmallin matriisi on nopeasti sulkeutumassa ja ainoa vihollisenne on nyt oma pelkonne.

Mikä on sisäinen vihollisenne?


Ylösnousevissa ystävissämme on monia, jotka ovat kohdanneet ulkoisia vihollisia olemalla tekemisissä Illuminatin ja kaikkien niiden kanssa, jotka ovat ottaneet vapautenne ja aiheuttaneet teille ongelmia. On myös monia, jotka kommunikoivat galaktisten ja taivaallisten olentojen kanssa saadakseen ja jakaakseen informaatiota ylösnousemusprosessista. Toisaalta on monia ylösnousevia sieluja, jotka käsittelevät vihollista, mikä iskee pelossa. Te jotka puhdistatte KAIKKIA mallejanne, tapojanne, riippuvuuksianne, ajatuksianne ja tunteitanne, resonoitte pienimpäänkin pelkomäärään ja olette unohdettuja sankareita.

Pelko seisoo henkilökohtaisen ja planetaarisen ylösnousemuksen tiellä, koska se sitoo teidät hahmottamaan turvallisuuden siinä, mitä näyttää olevan. Näin ollen pelosta irtipäästäminen sallii teidän hahmottaa sen aidon todellisuuden, mitä TE luotte. Monet teistä ehkä ajattelevat: "Mitä voin tehdä planeettaylösnousemuksen hyväksi? Olen vain tavallinen ihminen, joista toiset ihmiset ovat riippuvaisia. Minulla ei ole aikaa kanavoida tai meditoida." Vastauksemme on, että olette niitä, joilla on pelon puhdistamisen erityistehtävä. Panoksenne ylösnousemukselle on puhdistaa pelkoa sen myriadeista piilopaikoista ajatuksissanne, muistoissanne, tunteissanne ja reaktioissanne.

Oman pelkonne puhdistamalla puhdistatte pelkoa toisista, joista huolehditte, joiden kanssa teette työtä, jotka asuvat lähellä, joiden kanssa kommunikoitte, lemmikeistä joiden kanssa asutte, puutarhoista joita hoidatte ja kasveista jotka tukevat teitä. Tämän kaiken pelkojäämän puhdistaminen on äärimmäisen tärkeää, koska monia muutoksia alkaa tapahtua todellisuudessanne. Pelko on se osanne, mikä vastustaa muutosta ja mikä ei pysty siirtymään eteenpäin tai tekemään jotain eri tavalla. Pelko nappaa teidät odottelumalliin ja pitää teidät jumissa siinä, missä olette, ja saa teidät tuntemaan, että te ette voi siirtyä johonkin parempaan tai erilaiseen.

On masennuksen ja ahdistuksen halvaannuttavaa pelkoa ja negatiivisuuteen "tikattua" pelkoa. Kuitenkin kaikki pelko alentaa tietoisuuttanne ja saa teidät ansaan todellisuuteen, mikä ei voi muuttua eikä muutu. Näettekö nyt, että pelkonne puhdistaminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita voitte tehdä auttaaksenne planeettaylösnousemuksessa? Olette tietoinen siitä tai ette, niin yhdistytte jo toistenne, eläinkunnan, kasvikunnan, kaiken kohtaamanne ja hengittämänne ilmakehän kanssa.

Mitä voin tehdä ylösnousemuksen hyväksi?


Jos pidät kiinni pelosta, levität sitä jokaisella hengitykselläsi. Toisaalta, jos puhdistat oman pelkosi, autat pelon puhdistamisessa jokaisesta ihmisestä, jonka kohtaat, paikasta mihin menet ja tilanteesta jossa olet. Ajattele elämää ILMAN pelkoa. Eikö se ole ylösnousemuksen perusta?

Siksi teille, jotka haluatte tietää: "Mitä voin tehdä ylösnousemuksen hyväksi, kun hädin tuskin selviän päivittäisestä elämästä?", vastaus on: "Puhdista pelkosi."

"Mutta olen jumissa enkä pysty liikkumaan eteenpäin." "Puhdista pelkosi."

"Mutta olen merkityksetön enkä tiedä, miten voin auttaa monissa muutoksissa." "Puhdista pelkosi."

Pelko naamioi rakkauden. Jokaisella on pelkoa, myös Illuminatin pahimmalla jäsenellä. Jokaisella on rakkautta piilossa pelkonsa takana, myös ilkeimmällä ihmisellä jonka olette kohdanneet. Jos ei olisi lainkaan rakkautta, tuo ihminen lakkaisi olemasta, koska rakkaus sitoo teidät 3D-todellisuutenne matriisiin. Vain ihmiset jotka pelkäävät itseään, haluavat aiheuttaa pelkoa toisissa. Ihmiset jotka elävät rakkaudessa, haluavat saada aikaan rakkautta toisissa. Onneksi rakkaus on pelon vastalääke. Ja tämän rakkauden on alettava itsestänne, sillä miten voitte antaa toisille sellaista, mitä teillä ei ole itsellänne?

Lisäksi rakkaus itseänne kohtaan antaa teille rohkeutta kohdata pelkonne ja puhdistaa sen. Aluksi tunnette ehkä tarvetta saada tuota rakkautta korkeammilta ilmaisumuodoiltanne, jotka resonoivat ykseyden ehdottoman rakkauden virtaan. Lopulta pystytte ylläpitämään tuota ehdotonta rakkautta jatkuvana vastalääkkeenä pelolle. Pelko on mutaa, joka sotkee vaatteenne ja tekee valkoisista vaatteista ruskeita. Pelko on saastetta, jota pääsee ilmaan ja joka tekee taivaasta painostavan. Pelko on ristiriita, joka tuhoaa päivänne ja alentaa tietoisuuttanne. Kun puhdistatte pelkonne, puhdistatte auranne, työtilanne, kotinne, asuinalueenne ja ilmapiirinne. Mikä tärkeintä, puhdistatte planeettanne ja autatte sitä ylösnousemuksessa.

Miten puhdistatte pelkonne?


Puhdistaaksenne pelkonne teidän on tietoisesti tarkkailtava itseänne pelon kokemisessa. Teidän on napattava pelko jokaisesta piilopaikastaan ja parannettava se rakkautenne voimalla. Jos tiputatte kahvia paidallenne ja pyyhitte sen välittömästi, se lähtee pois. Jos kuitenkin olette piittaamatta siitä ettekä pyyhi sitä, pieni alue tahraantuu. Pelko on paljon samanlaista. Jos huomaatte sen ja puhdistatte sen rakkaudella, aura pysyy kirkkaana. Toisaalta jos ette tiedosta pelkoanne, toiset näkevät sen ja reagoivat siihen, ja te ihmettelette, miksi kaikki ympärillänne pelkäävät.

Silloin kuitenkin kun auranne on täynnä rakkautta, torjutte pelon. Ette pidä valkoista paitaa kieriäksenne mudassa ettekä mene mukaan pelkoon, kun auranne on kirkas. Rakkaus puhdistaa pelkoa. Aloittakaa itsenne rakastamisesta. Muistakaa rakastaa haavoittunutta egoanne, sillä se on itsen osa, joka tarvitsee sitä eniten. Sitten kun todella rakastatte itseänne, voitte rakastaa kotianne, ystäviänne, yhteisöänne, asuinaluettanne, maatanne, mannertanne, pallonpuoliskoanne ja planeettaanne. Sitten ennen kuin huomaattekaan, alatte muuttua ja elää rakkaudessa pidempiä ja pidempiä aikoja.

Siten yhtenä päivänä unohdatte pelätä. Olette niin jatkuvasti laajentuvan rakkautenne vapauden ja luovuuden pauloissa, että unohdatte tuntea pelkoa. Unohdatte tuntea sitä, koska ette pysty enää hahmottamaan sitä. Tietoisuutenne on noussut pelkotaajuuden yli ja olette nyt rakkauden ympäröimänä. Itse asiassa te OLETTE rakkautta ja te OLETTE uusi maapallo. Näettekö, miten tärkeitä te olette? Te puhdistutte vain pelkonne, mutta puhdistettuanne sen on vain rakkautta.

Ja rakkaus on ylösnousemusvoima.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.