1.6.12

Fenn: Radikaali siirtymä: Venus-transiitti 2012

UUSI MAA NOUSEE - SEIKKAILUJA UUDESSA TIETOISUUDESSA
Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Toukokuu 2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Radikaali siirtymä: Venus-transiitti 2012
Luulen, että tähän mennessä useimmat ihmiset ovat jo tulleet tietoiseksi siitä, että kuljemme läpi erittäin voimakkaasta energiasäätö- ja uudelleenkalibrointisarjasta. Nämä alkoivat maaliskuun päiväntasauksesta ja ovat jatkuneet rakentuen kohti Venus-transiittia 6.6. Arkkienkeli Mikael sanoi tammikuun lähetyksessään, että Venus-transitti olisi toinen kahdesta voimapisteestä tänä vuonna ja se on osoittautumassa varmasti juuri sellaiseksi.

Se on ensimmäinen osa siitä merkittävästä uudelleenharmonisoitumisesta, mikä vie meidät 2012-portaalin läpi uuteen maatodellisuuteen. Ja avainsana on uudelleenharmonisoituminen. Olemme kaikki uudelleenharmonisoituneet ja -kalibroituneet valokehotasolla, jotta voimme kohottaa tietoisuuttamme ja henkilökohtaista taajuuttamme tasolle, mikä sallii meidän olla mukavasti ja onnellisena uudella maapallolla. Tämä siis merkitsee "oikeasti" sitä, että monet meistä kohtaavat merkittäviä haasteita liittyen rahaan, kotiin, suhteisiin ja työhön - kaikki nämä ovat hyvin perusasioita elämässämme 2000-luvulla.

Tämä johtuu siitä, että asiat uudelleenharmonisoituvat uutta varten ja se mikä ei ole harmoniassa uuden kanssa, tuntee suurta stressiä, kun se murenee ja putoaa pois. Jos olemme viisaita, käsitämme, että on parasta sallia tämä prosessi ja virrata sen kanssa, sen sijaan että yrittää taistella sitä vastaan. Vain tiedä, että irtipäästettävän tilalle tulee jotain, mikä on paljon parempaa ja enemmän harmoniassa sinun ja uuden elämäsi kanssa uudella maapallolla.

Nämä muutokset ja haasteet voivat olla hyvin intensiivisiä, koska tämä on enemmän tai vähemmän viimeinen säätö ennen sitä suurta syöksähdystä, kun menemme 2012-portaalin läpi. Sanon sitä radikaaliksi, koska tässä kohtaa korkeampi itsesi antaa ehkä sinulle viimeisen työnnön, mikä sanoo, ettei tämä toimi sinulla, sinun on päästettävä irti ja luotava jotain uutta. Tietysti jos olet sallinut siirtymät ja muutokset, niin havaitset ehkä, että elämäsi avautuu upeasti uusille luovuus-, kumppanuus-, suhde- ja ilotasoille. Seuraat ehkä intohimoasi elämässä ja työssä ja löydät sen yltäkylläisyysvirran, mikä on uuden maan energiaa. Jos et, tämä radikaali muutosjakso tuo sinut paremmin harmoniaan sen kanssa, mitä tarvitset.
 
Venus on aurinkokunnassa tietoisuustaso, mikä resonoi Jumalatarenergian, rakkauden, suhteiden, rahan, intohimon ja kauneuden kanssa.
Tänä aikana kaikki nämä kysymykset korostuvat ja transformoituvat. Planeettatasolla voimme nähdä, miten talousjärjestelmä hajoaa, erityisesti USA:n ja Euroopan "ensimmäisessä maailmassa", ja miten se tekee tilaa uudelle taloudelle, mikä vie meidät kestävään yhteistyöelintapaan. Henkilökohtaisesti monet ihmiset havaitsevat, että he tekevät radikaaleja muutoksia asenteessaan rahaa kohtaan ja että silmiinpistävä kulutushalu korvataan halulla elää tasapainoisesti ja harmoniassa maapallon kanssa. Raha on pelkästään keino saavuttaa tasapainoinen elämäntyyli, missä polttopisteenä on eläminen kauneuden ja harmonian energiassa kaikkien olentojen ja maapallon kanssa.
 
Läheisessä yhteydessä tämän kanssa on löytää työ, mikä sytyttää intohimosi elämää kohtaan, on harmoniassa sielutarkoituksesi kanssa ja tuo sinulle iloa.
Monet teistä tuntevat tarvetta luopua vanhoista työskentelytavoista ja kurkottaa kohti työtä, mikä ilmaisee sieluanne ja intohimoanne.
 
Mitä henkilökohtaisiin suhteisiin tulee, on myös jännitettä kaikissa kumppanuuksissa, joiden perusta ei ole enää harmoniassa sielusi tarkoituksen ja uuden maan energian kanssa.
Tässä kohtaa sinua ohjataan harkitsemaan uudestaan suhdesopimustasi tai siirtymään uuteen kumppanuuteen, mikä on enemmän harmoniassa sen kanssa, mitä sinusta on tulossa ja mitä haluat luoda elämässäsi.

Nämä energiat ja haasteet rakentuvat kohti 6. päivän transiittia ja saatat huomata, että tuon ajankohdan paikkeilla elämässäsi on hyvin merkittäviä ja perustavaalaatua olevia muutoksia. Älä joudu paniikkiin! Tämä kaikki johtaa sinua johonkin parempaan, syvempään ja paremmin siihen sopivaan, mihin olet menossa 2012-portaalin jälkeen!

Saatat tuntea myös hyvin intensiivisiä fyysisiä oireita, kun valokehosi tekee viime säätöjään tätä transiittia ja myöhempää portaalitransiittia varten. Kun tuot sielutähti- ja maatähtichakrasi "linjoille", sinulla saattaa olla kipua ja vaivaa jaloissa, huimausta, pahoinvointia ja suuntavaiston menetystä tai flunssa- ja kylmettymiskohtauksia. Nämä ovat kaikki osa prosessia, kun DNA aktivoituu ja valokeho syöksyy energiaa järjestelmän läpi kaiken saattamiseksi harmoniaan ja aktivoimiseksi. Tämä aktivoi myös täydellisen jumalihmisen mallin DNA:ssa ja kyvyn ottaa seuraava askel tässä jatkuvassa henkisen ja fyysisen evoluution prosessissa.

Olen työskennellyt hyvin intensiivisesti arkkienkeli Mikaelin ja delfiinienergioiden kanssa viime kuukausina, auttamaan ihmisiä harmonisoitumaan tulevien energioiden kanssa. Delfiinimestarit tai -enkelit ovat olleet erityisen hyödyllisiä, koska he ovat DNA-aktivoinnin ja valokehon uudelleenkalibroinnin mestareita. Olen työskennellyt heidän ja luovan kumppanini Johan Kotzen kanssa tuodaksemme teille musiikki- ja aktivointikokoelman nimeltään "Uusi maa nousee". Kutsumme projektiamme nimellä "delfiiniunta" ja työskentelemme delfiinienkelien kanssa luodaksemme ääniä ja kuvia, jotka auttavat tässä radikaalissa transformaatioprosessissa. Osana cd:n julkaisuprosessia olemme luoneet myös kolme ilmaista meditaatiota/aktivointia delfiinimestareiden kanssa, auttamaan sinua tällä merkittävällä muutosjaksolla. Kutsumme sinut myös ilmaiseen webinaariin, minkä annamme 6.6. auttamaan Venus-transiitin kanssa.

Pyydämme vain, että jos nautit tästä ilmaistarjonnasta, harkitset cd:n ostamista. Tarjoamme sitä 10 dollarin esittelyhintaan 6.6. saakka. Lisätietoa täältä starchildglobal.com/DolphinDreaming.html

Olemme julkaisseet jo aiemmin "Uusi maa nousee" -meditaation ja tänään annamme "Fyysinen transformaatio" -meditaation ja -aktivoinnin, mikä auttaa sinua fyysisessä prosessissasi ja valokehoaktivoinnissa. Lisänä on delfiinimestareiden energiaa, mikä auttaa valokoodien aktivoinnissa uutta maata varten!

Toivomme, että nautit tästä lahjasta päivinä ennen Venus-transiittia ja radikaalin muutoksen keskellä!

Toivomme myös, että liityt seuraamme ilmaisessa Venus-transiitti-webinaarissa 6.6. Täältä ohjeet paikkasi varaamiseen (starchildglobal.com/webinarseriesjune2012.html)





* * *  





Kanavoinneista ja muista välittämistäni kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi eri tilanteissa. Muistathan, että sinä olet kuitenkin oman elämäsi ja totuutesi paras asiantuntija: luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Lisää Pirjo Laineen suomentamia kanavoituja viestejä täällä.