20.9.12

Gorgo: Kotelon karistaminen - lähtölaskenta alkaa

KOTELON KARISTAMINEN - LÄHTÖLASKENTA ALKAA
Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
18.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ennen kuin pääsemme tämän "lihaisan" artikkelin ytimeen, Plejadien korkea neuvosto haluaisi minun ensin mainitsevan, paremminkin kertaavan (viime raportista), että olemme tuossa merkittävän evoluutiomuutoksen toiselle kierrokselle. Tunteeni on, että he viittaavat toiseen Pluton ja Uranuksen seitsemästä neliöstä, mikä on tällä viikolla (19.9.), ja päiväntasaukseen (22.9.), lisättynä siihen kosmisten supistusten (10:10, 11:11 ja 12:12) voimistuvaan paineeseen, mikä johtaa kollektiivisyntymäämme joulukuussa (21.12.).

Nämä uudet energiat joita nyt kohtaamme päivittäin, eivät vaikuta ainoastaan jokaiseen meistä polulla korkeampaan tietoisuuteen, vaan ne alkavat myös todella vaikuttaa niihin tapoihin, joilla koko maailman ihmiset toimivat - merkillepantavasti.

He selittävät sitä näin:

"Uudet energiat ovat täällä palvelemassa niitä, jotka ovat ihmiskunnan eturintamassa - kutsutaan sitä "5D-energiaksi". Nämä vääjäämättömät valovoimat alkavat tukeutua yleisesti ottaen maailmaan fyysisemmin kuin ennen. Tällä tarkoitamme, että ne joihin voimistuneet fotonitaajuudet eivät ole näyttäneet vaikuttavan aiemmin, alkavat nyt osoittaa merkkejä lisääntyvästä ailahtelevuudesta - aivan kuten tätä lukevat epäilemättä panevat myös merkille sen melkein koomisen vauhdin, millä aika lentää ohitsenne. Olette tosiaan lähestymässä sitä pyhää nollapistettä, missä nopeasti lisääntyvä ajan tiivistyminen pakottaa sen luhistumaan lineaarisena rakenteena.

"Lisäksi uudet taajuudet joita nyt voitte havaita ja joihin voitte osallistua, ovat paljon enemmän linjassa uuden (5D) ihmisprototyypin kuin vanhan (3D) prototyypin kanssa. Tämä merkitsee, että te jotka lähestytte solutransformaationne loppuunsaattamista, olette monien kirkastamisetujen kohteena, kun taas ne jotka on viritetty vanhaan harmoniaan, alkavat kokea todellisuusjärjestelmänsä heikkenevän paljon nopeammin. Tämä ei tarkoita, että nämä energiat tuovat kohtuutonta harmia, ainoastaan että monia lisää yllytetään etsimään vastauksia sisältä siihen rakentuvaan paineeseen, mikä pakottaa muutokseen."

Ole vain rakkautta!

Ennen kaikkea saan tuleville viikoille sitä viestiä, että uuden ihmisen rooli ei ole ulkoisten olosuhteiden pelastaminen, parantaminen tai muuttaminen, vaan järjestyksen tunteen (neutraalisuus) ylläpitäminen uutta toimintamallia varten.

Olen ensimmäisenä myöntämässä, ettei tämä ole niin helppoa, miltä se kuulostaa, erityisesti silloin kun kyse on rakkaista ihmisistä. Tuntemiemme ja rakastamiemme ihmisten elämässä on enemmän ja enemmän odottamattomia tapahtumia tai muutoksia, jotka ovat samaan aikaan upeita, katastrofaalisia, hämmästyttäviä, järkyttäviä ja jumalaisesti järjestettyjä.

Näinä hetkinä meitä kutsutaan ottamaan mestaruutemme käyttöön, koska voi olla houkuttelevaa - erityisesti parantajille - yrittää "pelastaa" ystävämme ja perheemme puhdistavalta helvetin tulelta. Kuitenkin syvällä me kaikki tiedämme henkilökohtaisen helvettimme läpi kulkemisesta, että tämä on perimmiltään välttämätöntä ja vaikka tuli voi tulla naurettavan kuumaksi, emme koskaan pala vakavasti - kunhan "ajattelemme sydämellämme".

Kuumuus lisääntyy ehdottomasti ja niinpä meitä yllytetään enemmän kuin koskaan pysymään neutraalina ja säteilemään universaalin rakkauden valoa - ennen kaikkea koska rakkaudesta putoamisella on enemmän seuraamuksia kuin ennen.

Kun meistä tulee taitavia kantamaan (528 Hz) rakkaustaajuuksia olemuksemme joka solussa, ilmennämme ja säilytämme energiatasapainon, mikä on elintärkeä uudelle ihmisterveydellemme ja myös uuden planeettaverkon eheydelle - järjestelmän mikä syöttää ja elättää meidät, kun uusi maa alkaa.

Jos joudumme ympärillämme olevien energioiden valtaan - eli sotkeudumme tunteellisesti tai jäämme kiinni romahtavan maailman rymisevään draamaan (mistä tulee äänekkäämpää) - niin riskinämme ei ole ainoastaan joutua epätasapainoon, vaan meistä tulee myös merkittävä tukija tälle vanhentuneelle todellisuusjärjestelmälle.

"Tarkoituksemme on kertoa, että monet teistä ovat nyt enemmän kuin voimakkaita kyvyissään uusina ihmis-avataroina, mikä merkitsee, että pienimmälläkin aikomuksellanne on suuri universumin tuki. Jos tuota energiaa käytetään väärin - esimerkiksi syvennytään huolimattomasti purkautuvan maailman tunnelevottomuuteen - tämä vahvistaa sen kapasiteettia jarruttaa teitä kymmenkertaiseksi." -Plejadien neuvosto

Toisin sanoen, sillä on paljon enemmän voimaa nyt, mihin laitamme energiamme tai fokuksemme, kuten Plejadilaiset sanoivat viime raportissa - se energia mikä ennen palveli 3D-maailmaa, on nyt "käännetty täysin ympäri" ja valmiina palvelemaan 5D-maailmaa. Niinpä astuessamme myrskyisempiin aikoihin planeetalla, rakkausfokuksestamme tulee paljon suurempi juttu.

Itse asiassa keskittymisemme rakkauteen jouduttavana voimana muutoksen ydinrakenteen takana lisää sen mahdollisuutta. Liiallisen kertaamisen riskilläkin Plejadien neuvosto muistuttaa meille uudestaan ja uudestaan, että rakkaus on kaiken muutoksen perusta. Mitä enemmän kykenemme tähän, sitä enemmän voimme vähentää merkittävästi planeetan kärsimystä kaikilla tasoilla.

HUOM. Siinä tapauksessa että tämä informaatio synnyttää synkän tunnelman tai jos olet tuntenut yleistä ahdistusta tai pahanteisyyttä ilmassa, haluan olla selkeä siinä, että mitä tahansa muutoksia onkin varastossa, luultavasti kyse ei ole vain yhdestä tapahtumasta, mikä kaataa asiat. Vaikka järjestelmämuutokset jatkuvat ja niiden tiheys epäilemättä lisääntyy, mikro- ja makrotasolla tapahtuvat muutokset ovat luultavasti tapahtumaketju, mikä lopulta muuttaa merkittäviä osia yhteiskunnasta. Kuten useimpien asioiden kohdalla, luultavasti huomaamme suurimman osan siitä vasta jälkikäteen.

"Jaamme tämän tiukasti muutoksen toteuttamiseksi valotyötasolla, niille jotka ovat kykeneviä synnyttämään suuria (skalaari)rakkausaaltoja, mitkä ovat hyvin tehokkaita tulevina päivinä. Vuorovesi on kääntynyt teidän eduksenne - muutamat tietoiset ohjaavat nyt planeettaenergian hallitsevaa suuntaa." -Plejadien neuvosto

Jos ihmettelet, miten ottaa tämän informaation käyttöön, muutoksen toteuttamiseksi kirjaimellisesti elämässäsi, maailmassa ja myös universaalilla tasolla, Näkymättömät sanovat, kuten aina: ole vain rakkautta.

Niinpä vain piruuttani kysyin: miten tarkkaan ottaen olemme vain rakkautta?

Mihin he vastasivat:

"Olette rakkautta kieltäytymällä lankeamasta negatiivisuuteen tai pelkoon. Se on näin yksinkertaista. Joka kerta kun kumoatte pelkoajatuksen rakkaudella, joka kerta kun laajennatte näkemystänne, joka kerta kun muistatte, että kaikki on täydellisen hyvin, olette voittaneet. Pysyäksenne rakkauspilarina, kääntykää rakkauden puoleen ja hengittäkää rakkautta sisään ja ulos. Siinä kaikki. Silloin kun teette tämän aikomuksenanne levittää rakkautta, lisäätte niiden timantinkovien hiukkasten virtaa, joita kontrolloidaan vain rakkaudella. Samalla tavalla kuin negatiiviset ionit, nämä pyhät hiukkaset vapauttavat valtavaa painetta maapallosta ja ihmiskunnasta helpottamalla jännitettä ja lievittämällä rasitusta. Emme voi ajatella parempaa tapaa muuttaa elämänne ja maailmaa."

[Viestin loppuosa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.