4.9.12

Energiaa ekokampaajalta



Hiukset ovat olleet kuta kuinkin viimeinen asia, jota olen viime vuosina miettinyt. Kuitenkin olen  tunnistanut, että joka kerta kun olen päähäni hiuslakkaa tai muita kampaamotuotteita laittanut, niin jokin siinä ei ole enää tuntunut hyvältä pitkiin aikoihin. Aiemmassa elämässäni tukkani on ollut yksi tärkeimmistä "imagoasioista", ja hiukseni ovat saaneet kestää jos jonkinlaista käsittelyä aina pidennyksistä jatkuvaan suoristusrautojen käyttöön ja vahvoihin muotoilutuotteisiin.

Intian reissujen jälkeen tukkani taas on saanut elää täysin omaa elämäänsä. Ensimmäisen reissun jälkeen hiuksistani tuli yhtäkkiä kolme kertaa paksummat (!!), ja ensimmäisen paaston jälkeen koin oikein kunnon sulkasadon. Värjääminen on kuitenkin vähentynyt koko ajan merkittävästi. Jos alunperin olenkin värjännyt kuontaloani joka kolmen viikon välein, niin nyt väli on saattanut olla kolme kuukauttakin.

Tänä kesänä tähän "elämää hiusteni kanssa"-sarjaan on kirjoitettu uusi jakso. Aloin keväällä vihdoin vaihtaa hiustenpesutuotteita ekoystävällisemmiksi, ja hiuslakkapullokin on saanut maata hylätyn oloisena laatikossa pitkiä aikoja. Ainoastaan vanhat keikkatavat ovat saaneet minut tarttumaan muotoilutuotteisiin, kun esiintymislava on häämöttänyt.

Samalla, kun olen päästänyt irti tukkani piippaamisesta, myös silmämeikin käyttö on vähentynyt. Sekin on ollut jokseenkin ihanaa ja vapauttavaa kaikkien keikkavuosien jälkeen. Nyt olen lähinnä nauttinut juurikasvustani ja itsekseni hihitellyt sitä ulkoista muutosta, mikä kaikesta sisäisestä prosessoinnista seuraa.

Olin pitkään miettinyt, että jonakin päivänä tämän perusvärjäysmyrkkyjen käytönkin täytyy kyllä loppua. On tuntunut, että on oltava toinenkin, luonnonmukaisempi vaihtoehto, jos ylipäätään pitää kuontaloaan värjätä. Tosin kaikista ihaninta olisi, jos saisi vain antaa kaiken värin kasvaa pois, ja antaa oman värin vallata pään. Hih, minkähän värinen minustakin tulisi? Kaunis maantien värinen harmaa vai kullankeltainen? Veikkaan näiden yhdistelmää, koska jos etuhiuksieni juurikasvua katson, niin sieltäpä pilkistää ehtä blondi.

Sitten tuli se päivä, kun kuulin ystävältäni, että aivan muutaman kymmenen kilometrin päässä täältä missä asun, on ihkaoikea ekokampaamo. Minä meinasin pudottaa korvat päästän: kuulinko nyt oikein, että täällä meilläkin on kyseinen palvelu, eikä minun tarvitsisikaan lähteä vähintään Tampereelle saakka tämän takia?! Ei tarvitse ei.

Päivät kuluivat ja mietin, että soitanko vai enkö, kunnes MeNaisista soitettiin, että olisi pientä kuvausta tiedossa. Suostuin. Ja sama vanha ongelma nosti päätään: tukka täytyy värjätä, en voi mennä juurikasvuineni kuvauksiin. Ja kuvaukset olisivat jo ensi viikolla. Seuraavana aamuna enkelini olivat kanssani jo todella tiukkoja: nyt soitat, etkä odota enää yhtään! Ajattelin, että jos on tarkoitettu, että tuohon kampaamoon pääsen, se kyllä järjestyisi. Tartuin puhelimeeni ja soitin.

Pyysin aikaa tälle viikonlopulle, mutta sitä ei ollut. Seuraavat ajat olisivat vasta monen viikon kuluttua. Ja minun kuvaukset olisivat jo maanantaina. Varmuuden vuoksi sanoin, että jos tulee peruutusaikoja, niin soittaisivat. Sitten yhtäkkiä toisessa päässä minulle sanottiin, että heiii, huomiselle onkin tullut yksi peruutus, pääsetkö? Tottakai, se on vapaapäiväni. Ja niin aika oli sovittu. Ei ihme, että enkeleillä oli kiire saada minut soittamaan. <3

Saavuin seuraavana päivänä perille Hiuspuotiin Peräseinäjoelle. Minua vastassa oli Mervi, joka on pyörittänyt omaa liikettä kaksoissiskonsa kanssa jo 17 vuoden ajan. Kun asiakkailla alkoi ilmetä hiusongelmia ja allergioita, he päättivät vastata kutsuun: kouluttautua ekokampaajiksi, jolloin he saisivat palvella asiakkaitaan ekoystävällisin menetelmin. Heidän palveluihinsa kuuluu myös supersuosittu energialeikkaus, jossa ihmistä hoidetaan kokonaisvaltaisesti hiustenleikkauksen avulla. Tiesitkö, että jos hiuksesi eivät ole oikean pituiset, menetät energiaa? Tiesitkö, että hiusten oikeanlainen leikkaus vaikuttaa suoraan henkiseen hyvinvointiisi? Minä en tiennyt, mutta kun aloin tarkemmin ajatella omia kokemuksiani lukemattomien kampaajien käsissä, aloin ymmärtää. Muistan, miten kerran helsinkiläisessä kampaamossa minulle ehdotettiin lyhyttä tukkaa. Suostuin siihen, kokeilunhaluinen kun olen. Kun tukka oli leikattu, oli kuin minut olisi haudattu elävältä. Päätin, että minulla ei tule koskaan enää olemaan lyhyttä tukkaa: minulle KUULUU pitkä tukka, siinä olen omimmillani.




Mervi tiesi kertoa myös, että hiuksia ei koskaan pitäisi leikata veitsellä viistäen: se rikkoo hiuksen oman energian ja hius menettää "henkensä". Mervi kertoikin, että hiustenleikkuulla voidaan saada aikaan pahojakin "henkileikkauksia", jos ei tiedetä mitä tehdään. Kun hiuksia leikataan, niin paras olisi, jos hiuksien voisi kuvitella muodostavan ehjän kehän, jos ne nostettaisiin "pystyyn" pään ympärille. Jokaisella hiuksella pitäisi olla luonnollinen yhteys toiseensa, jolloin ihmisen energia pysyy parhaiten koossa. Tämä kaikki tuntui minusta hyvin luontevalta kaiken sen jälkeen, mitä olen itse energiatyöskentelyssä kokenut ja siitä oppinut. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki on energiaa.

Sitten aloimme hommiin. Olihan siinä ihan eri tavalla fiilistä, kun kampaaja on itse lapsiensa kanssa kasvattanut tai poiminut metsästä värjäykseen tarvittavat raaka-aineet (mm.pakurikääpä, nokkonen, yrtit, kehäkukat), ja sitten aletaan niitä keittelemään oikein rehdissä kattilassa. Vähän mukaan mm.indigojauhetta, hennajauhetta, merisuolaa ja luomuomenaviinietikkaa, niin avot!




Ihan ensimmäisenä päähäni laitettiin kuitenkin savea, joka puhdistaisi kemikaalisia jäänteitä hiuksistani. Minulle tehtiin pikapuhdistus rasul-savella, mutta se voitaisiin tehdä myös merilevällä, joka puhdistaisi myös vesijohtovedestä saamamme metallit hiuksista.








Taikaliemien keiton jälkeen savi huuhdottiin pois, ja päästiin itse asiaan, eli värjäykseen. Kun väri oli saatu tasaisesti päähäni, pään ympärille kiedottiin ensin biopussi, sitten märkä lämmin pyyhe ja lopulta vielä paksumpi pyyhe. Pää oli painava, mutta olo oli ihana








Kasvivärjäyksessä värjäysväli voi olla kolmekin kuukautta. Minä sain kuulla, että koska olen syönyt jo pitkään luomupainotteista ruokaa, niin värikin tarttui jo ensimmäisestä kerrasta hyvin hiuksiini. Kasvivärjäyksen jälkeen hiusrajaan ei myöskään jää perinteistä "värjäyskypärää", vaan väri irtoaa ihosta luonnostaan pesun aikana. Sain myös kuulla, että normaalisti ihmisen hiuksen kuuluisi olla hiukan karhea, eikä liukas, jollaiseksi silikonipohjaiset kaupan tuotteet hiuksen tekevät. Silikonin takia joudutaan sitten käyttämään yhä vahvempia muotoilutuotteita, jotta hiukset "näyttäisivät edes joltakin". Luonnontilassaan ja oikean energialeikkauksen myötä hiukset saavat oman tuuheutensa ja rakenteensa takaisin, jolloin hius kannattelee itse itseään, eikä se vaadi enää kemiallisia tuotteita näyttääkseen kauniilta.


Ensimmäisestä ekokampaajalla käynnistäni ja kasvivärjäyksestäni on nyt aikaa viikko. Nyt olen pessyt hiuksiani enää ayurvedisellä shampoolla, enkä ole laittanut hiuksiini enää sen koommin hoitoainetta kuin muotoilutuotteitakaan, en edes lakkaa. On huikeaa, miten kuohkeilta, vahvoilta, luonnollisilta ja hyvinvointisilta hiukset näyttävät jo ensimmäisen kasvivärjäyskerran jälkeen. Tuskin maltan odottaa, mitä ensi viikolla saamani energialeikkaus saa aikaan!

Lisää luomuhiustenhoidosta mm.täältä: