25.3.13

Deepthi: Ihana Elämä ja oma esikoiskirja ♥ ♥

Heiii!

Tänään on ollut oikein Keekkipäivä!  Mutta myöskin aivan ihanien uutisten päivä!  

Aamulla hyppäsin anivarhain aamujunaan ja käväisin Helsingin päässä tapaamassa aivan ihania ihmisiä ja laittamassa alulle uusia asioita.



Espalta suunnistin suoraan Kustannusyhtiö Tammeen, jossa saimme viimein virallistettua jo vuosia haaveilemani asian: minulta ilmestyy heidän kauttaan esikoiskirjani "Ole se valo joka olet".

Tämä kirja on omaelämänkerrallinen seikkailumatka ja kertomus avautumisesta ilolle ja rakkaudelle. Matkakumppaneina ja johdattajina minulla ovat olleet tietenkin ihanat, rakkaat enkelini ja Amma. Kirjan mukana julkaistaan myöskin rauhoittavaa, intuitiivista pianomusiikkia sisältävä cd-tallenne.

Ajatus oman kirjan kirjoittamisesta on itänyt jo tangokuningatarvuosista lähtien. Jo silloin ajattelin, että jonain päivänä haluan tallentaa kokemukseni yksien kansien väliin. Kun sitten enkelit astuivat elämääni, niin aloin saamaan myös heiltä ohjausta tähän samaan asiaan. Niinpä olen pitänyt aktiivisesti päiväkirjaa ja tätä blogia jo vuosien ajan, ja nyt ne toimivat mainiona pohjana, muistitikkuna, tätä kirjaa kirjoittaessani. 

Olen niin onnellinen, kun olen saanut viime vuosina auttaa ihmisiä ihanissa enkeli-illoissani oman tarinani kautta ympäri Suomea. Näiden kohtaamisten kautta olen saanut vahvistusta sille, että elämme juuri nyt sellaisessa ajassa, jossa kukin meistä alkaa yhä vahvemmin kaivata omalle sydämenpolulleen. Minun kirjani on vain yksi tarina muiden joukossa, mutta koen, että jokaisella eheytymistarinalla on tässä maailmassa juuri nyt tilauksensa. Kukin meistä etsii onnea, tasapainoa ja rakkautta elämäänsä. Yhdessä valomme vahvistuu.






Oli niin ihanaa, kun lähdin Tammelta kohti rautatieasemaa, niin minua alkoi väkisinkin hymyilyttää, kun Aleksanterinkadun kulmassa kuului tämä laulu: 





Koin, että se oli enkeleiltäni suora viesti ja vahvistus siitä, että jes, asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan ja ihanassa ohjauksessa. Ave Maria on nimittäin yksi omista suurimmista suosikeistani, joita olen enkelikonserteissani laulanut. Kiitos, kiitos, kiitos rakkaat enkelit! 

Tammelta jatkoin sitten matkaani Helsingin Kulttuuritalolle, jossa tapahtuu 08.06.2013 aivan ihania asioita! Minulla, Maiccu Kostiaisella ja Päivi Kaskimäellä on siellä silloin IHANA ELÄMÄ-tapahtuma, joka tulee olemaan enkelimusiikillinen luentokokonaisuus, jossa sukelletaan yhdessä pintaa syvemmälle ja pohditaan elämän peruskysymyksiä avoimessa, ihanassa ilmapiirissä. Me naisten kanssa tulemme raottamaan tilaisuudessa omia valintojamme ja sitä, miten meitä on johdatettu omille sydämenpoluillemme. Miten uskaltaa hypätä pois oravanpyörästä? Mistä löytää voima tehdä itselle tärkeitä valintoja? Miten kääntää omat heikkoudet ja herkkyydet vahvuudeksi ja voimavaraksi? Muun muassa näitä asioita käymme päivän aikana läpi. Ja jos näihin meidän valmistelupalavereihin on uskomista, niin iloa ei todellakaan tästä tapahtumasta tule puuttumaan! ♥ ♥ Tarkoitus onkin tehdä tilaisuudesta rento, rakkaudellinen ja voimaannuttava, yhteissydänenergiaa kohottava. Ja tottakai mukana on myöskin enkelit, maya-auttajat sekä eläinrakkaamme, jotka ovat meille toimineet tärkeinä suunnannäyttäjinä ja avaimina omaan itsetuntemukseen. 







IHANA ELÄMÄ-TAPAHTUMAN LIPUT TULEVAT MYYNTIIN 
LIPPUPALVELUUN 02.04!!!! 


SAMAAN AIKAAN AUKEAA MYÖSKIN IHANA ELÄMÄ-FACEBOOKSIVU!!




Päivän päätteeksi käväisin vielä laulutunnilla, jossa vihdoin päästiin tämän oman äänenkin kanssa löytämään uusia avaimia. Rakas ääneni on toiminut minulle niin suurena opettajana viimeisen vuoden aikana. Tällä hetkellä se opettaa minulle kehotietoisuutta, maadoittumista, sekä sitä, miten transformaatioprosessi muuntaa lopulta myös fyysisen kehon. ♥ 

Tässä alla vielä viimeinen tervehdys Pasilan asemalta :)





Ihanaa, levollista yötä ja kauniita unia! 

Deepthisi