31.7.13

Deepthi: Tässä hetkessä on vapaus




Olen ollut jo monta päivää kirjoittamassa postausta tämän hetken energiavirtauksista ja omista tuntemuksista, mutta tuntuu, että olemme nyt niin hienovaraisten muutosten keskellä, että on vaikeaa enää löytää sanoja tapahtumille. Mutta yritän.

Juuri nyt, keskellä Leijonaportin vaikutuksia tuntuu, että kaikki pallot ovat kuin jonglöörillä ilmassa, ja nyt mielenkiinnolla katsellaan, missä järjestyksessä ne alas laskeutuvat. Vielä pari viikkoa sitten tuntui, että vihdoin oli järkeä kaikessa siinä, mitä on koottu yhteen alkuvuoden ajan ja supertransformatiivisen juhannuksen jälkeen. Kunnes sitten täysikuut ja planeettamuutokset toivat aimo annoksen muutosenergioita tullessaan niin, että taas kävellään ikään kuin laput silmillä, jolloin on vain luotettava omaan sisäiseen kompassiin, siihen, että elämä kantaa. Koko ajan testataan sitä, miten täysipainoisesti uskallat elää vain tässä hetkessä ja luottaa omiin siipiisi. Jos erehdyt astumaan jonkun muun kenkiin tai lähtemään tekemään pitkäkantoisia suunnitelmia, alat hyvin nopeasti tuntea olosi epävarmaksi ja ärsyyntyneeksi. Meidän ei enää anneta tehdä tuollaisia omia olettamuksia ja mielen maalailuja, vaan on opittava elämään tässä hetkessä, elämään todeksi korkeinta totuutta ja luottamaan siihen, että kun olen onnellinen nyt, olen onnellinen myös tunnin päästä, tänä iltana ja vielä huomennakin. Ei ole mitään muuta kuin tämä hetki, kaikesta muusta hötkyilystä on nyt viimeistään opittava päästämään irti.

Toinen jännittävä asia on ollut, miten konkreettisesti nyt näytetään sitä, missä se oma raja ja tontti kulkee ja missä olemme eniten kotonamme. Palikat ovat vaihtaneet paikkaa, unelmia on päivitetty yhä korkeampiin ulottuvuuksiin, näemme koko ajan itsestämme isomman kuvan ja alamme elää sitä todeksi. Meitä tunnutaan nyt kuljetettavan fyysisiin paikkoihin, joissa pääsemme peilaamaan miten olemme kasvaneet ja mistä olemme jo rohjenneet päästää irti. Nuo paikat saattavat olla entuudestaan tuttuja paikkoja vaikka kymmenen vuoden takaa. Paikkoja, joihin meillä liittyy kipua, tuskaa, häpeää tai loukatuksi tulemista. Ja nyt meidät "kuin sattumalta" viedään niihin takaisin, jolloin pääsemme katsomaan miten upean matkan olemme kulkeneet ja millaiseksi olemme kasvaneet, ja joissa pääsemme toteamaan, että "ihanaa, minuun ei enää satu, minä olen pystynyt antamaan anteeksi".

Toiset paikat taas saattavat olla aivan uusia paikkoja, joissa puolestaan pääsemme peilaamaan tämän hetken unelmiamme ja uusiutunutta olemustamme, ja näkemään konkreettisesti, missä omat rajamme ja oma tonttimme sijaitsee. Joissakin noista uusista paikoista joita pääsemme testaamaan, saattaa tuntua, että  "ei hyvänen aika, en minä tätä tarkoittanut, ei tämä tunnu omalta", jolloin meillä on loistava tilaisuus päästää jälleen yhdestä harhakuvitelmasta irti ja suunnata katse uudelleen. Toisissa uusissa paikoissa taas tunnemme saman tien, että "kyllä, tämä oli juuri sitä mitä hain, ihanaa, että saan sen nyt tuntea ja kokea näin konkreettisesti omissa nahoissani". On uskallettava olla herkkä ja luotettava omiin energiatuntemuksiin. Sinä tiedät mikä on sinulle hyväksi.

Tärkeintä on olla koko ajan mieli ja sydän avoimena kuuntelemaan resonaatiota ja toimimaan sen mukaan. Tärkeää tässä ajassa tuntuu olevan myös se, että uskaltaa rohkeasti vaihtaa kurssia silloin, kun tuntee, että tämä ei ole minun tonttini - siitäkin huolimatta, että olisit haaveillut siitä jo monta vuotta. Mutta joskus voi käydä niin, että tuon unelman energia-aika on jo ohi. Voi olla, että unelman ylläpitämisen oikea tehtävä onkin ollut vain toimia meille kannustajana, kasvattajana tai ilon ja toivon ylläpitäjänä, eikä sen tarkoitus koskaan ollut toteutuakaan tällä fyysisellä tasolla. Unelma on "vain" toiminut avaimena omalle tai kenties isommankin ryhmän sielunkasvulle. Mutta sen näyttää vain aika. Niin kauan täytyy unelmaa elää todeksi, kun se oikeasti sydämessä siltä tuntuu - ja olla valmis päästämään irti silloin, kun tuntuu että on aika mennä eteenpäin. Mitään ovia ei koskaan suljeta, kaikki on ikuisesti mahdollista.

Viime aikoina on opetettu paljon myös sitä, miten tärkeää on erottaa tunneheilahtelut totuudesta ja sisäisestä Itsestä. Että on ikään kuin meidän tosi-itse ja sitten se apinan mieli, joka lähtee juoksemaan jokaisen tuulenvireen mukana ja heittelemään tunteita ja ajatuksia laidalta toiselle. Yhä uudestaan ja uudestaan meitä opastetaan nyt erottamaan tunnetuulet sisäisen hiljaisuuden tilasta, joka on neutraali, tuomitsematon ja ikuisesti vapaa kaikesta. Vain tunteet ja harhailevat ajatukset saavat meidät epäilemään ja tuomitsemaan itseämme, totuuttamme, valoamme, parisuhteitamme, työtehtäväämme tai asuinpaikkaamme. On neuvottu pysyttelemään sisäisessä hiljaisuuden tilassa, kuin sivustaseuraajana omille mielen liikkeille, ja olematta reagoimatta heti ensimmäiseen puhuriin mitä mieli suoltaa. Mieli rakastaa keksiä selityksiä, tekosyitä ja jossitteluja, kun tosi-itse on koko ajan vain puhdasta rakkautta ja myötätuntoa. Kumpaa sinä kuuntelet?

Tänään olin menossa kauppaan, kun eräs ihana naishenkilö tuli minua kaupan käytävällä vastaan ja tuli kiittämään kevään enkeli-illasta. Tuossa illassa hän oli pyytänyt enkeleiltä ohjausta mutkikkaaseen parisuhteeseen, jossa kummallakaan ei ollut hyvä olla. Enkeli-illassa hän oli sitten saanut ohjeen päästää irti suhteen vatvomisesta ja jatkuvasta yrittämisestä muuttaa asioita, ja sen sijaan vain nauttia suhteesta päivä kerrallaan murehtimatta huomista sen enempää. Nyt tämä nainen melkein lennähti kaulaani ja silmät tuikkien kertoi, miten huikea heidän parisuhteestaan oli muodostunut sen jälkeen, kun he päästivät irti jatkuvasta murehtimisesta ja jossittelusta ja yhteisen tulevaisuuden rakentamisesta. Että kun he vain opettelivat nauttimaan arjesta juuri tässä hetkessä miettimättä yhtään sen pidemmälle, energia heidän välillään oli vapautunut ja suhde oli puhjennut aivan uuteen kukkaan.

Juuri tästä tässä ajassa on kysymys. Meiltä vaaditaan suurta luottamusta päästää irti. Päästää irti odotuksista niin parisuhteen, työsuhteen kuin ystävyyssuhteenkin sisällä. Eikä se tarkoita eroamista tai selän kääntämistä toiselle, vaan sitä, että ollaan vain rehellisesti auki ja läsnä juuri tässä hetkessä yrittämättä säätää mitään ja olla luomatta odotuksia tulevaisuudesta. Mitä kirkkaammin uskallamme nähdä itsemme ehjänä ja kokonaisena, sitä onnellisempi olemme. Jokainen solumme on nyt ekstraherkkä reagoimaan jokaiseen ajatukseemme ja sanaamme ja toimimaan "käskymme" mukaisesti. Me itse luomme totuutemme. Me olemme totuus.

Tässä hetkessä on vapaus. Tässä hetkessä on rakkaus.


♥ Deepthi




Hoffman: Suursekstiili

SUURSEKSTIILI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 29.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Heinäkuun 29. päivä planeetat järjestyvät linjaan kera viestin ihmiskunnalle ja tilaisuuden ylösnousemukseen sekä ykseytemme, jumaluutemme ja yhteytemme vahvistamiseen. Tämä on aukko korkeampiin ulottuvuuksiin, tähtiportti mikä muodostaa Davidin tähden, millaisena näemme 3D:ssä merkaban tai valokehon. Tämä on pieni osa suurempaa dodekaedria tai 12-sivuista polygonia, mikä on esitys suuremmasta elämänkukasta korkeammissa ulottuvuuksissa. Tämä astraaliasetelma sisältää yhteensä 10 planeettaa, mukaan lukien kummankin kuunsolmun ja Kheironin, ja se on maa- ja vesimerkeissä. Emme enää kulje maailmojen välissä, kuljemme universumien välissä.

Maadoittuminen ja parantuminen ovat fokuksenamme nyt - ei menneisyyden parantamisena, vaan tapana siirtyä eteenpäin. Uskon, että uusi välttämättömyytemme on olla maadoittunut parantumiseemme, tunnistaa itsemme parantuneeksi ja kokonaiseksi (emme tarvitse lupaa siihen) ja hyväksyä jumaluutemme. Elämäntarkoituksenamme on harmonisoida ihmisyytemme jumaluuteemme ja luoda tila sisäisen jumaluuden loistamiselle kirkkaasti, jotta voimme tulla siksi valoksi, mitä olemme. Miten kauan olemme piilottaneet oman valomme? Milloin meidän on aika antaa sen loistaa? Nyt on hyvä aika aloittaa.

Olemme kohdanneet maailman sydän avoimena ja odottaneet maailman - sieluryhmän, kumppaneiden, perheen ja ystävien muodossa - antavan meille tunnustusta ja ylistävän meitä. Hyvin usein kuitenkin sydämemme särkyi ja tarvitsi parantamista aivan kuin heidän sydämensä emmekä koskaan löytäneet, mitä halusimme, tai saaneet, mitä tarvitsimme. Matkamme parantumiseen on ollut pitkä ja jokaisen uuden suhteen, tilanteen ja kohtaamisen myötä mietimme: "Tässäkö parantumiseni on, saanko sinulta haluamani?" Joka kerta yhdistyimme haavoittuneen sydämen kanssa ja luulimme tehtävämme olevan parantaa, kun oikea viestimme oli parantaa itsemme. Tämä parantuminen tapahtuu, silloin kun julistamme sen olevan tehty. Oletko valmis julistamaan parantumisesi? Maailma, evoluutio ja ylösnousemus tarvitsee parantuneen ja ehjän itsemme osallistumista, kun siirrymme 3D-universumista moniulotteiseen universumiin, mikä on mahdollisuusulottuvuudessa.

Vaikka puhumme universumin olevan kaikki, mitä meitä varten on, olemme vain pikkuruinen osa paljon suurempaa multiversumia, mikä on osa omniversumia - suurta universumia mikä sisältää kaikki universumit. Voimmeko kuvitella niin rajattoman käsitteen? Mitä on universumimme tuolla puolen? Henkilökohtaisella tasolla, mitä on sen universumin tuolla puolen, minkä olemme luoneet itsellemme? Mitä on seuraavassa todellisuudessa? Minkä potentiaalin annamme tulla mahdollisuuksiksi itsellemme? Rajattomassa universumissa missä kaikkea on olemassa ja kaikki on mahdollista, ainoastaan oma uskomme rajoituksiin ja puutteeseen estää meitä olemasta voimakas ja rajaton luoja, mikä kulkee edestakaisin näissä rajattomissa mahdollisuuksissa ja laajentuu sen luomisenergian virtaan, mitä olemme, mistä olemme ja mitä kohti menemme ja mihin palaamme.

Lineaarinen aika romahtaa ja maailmamme tulee pienemmäksi, koska olemme yhdistyneempiä kuin koskaan ennen. Mutta universumimme kääntyy vain akselillaan reaktiona niihin "aukkoihin", joita olemme luoneet, jotta 3D voi laajentua korkeampiin ulottuvuuksiin. Vaikkemme tunne kontrolloivamme tätä prosessia, niin todellisuudessa kontrolloimme. Kaikki tekomme mitkä ovat harmoniassa evoluutiomme ja ylösnousemuksemme kanssa, lisäävät uuden mahdollisuuskerroksen universumimme laajentumiseen. Kun olemme auliimpia päästämään irti kärsimyksestämme ja tuskastamme ja avaamaan sisäiset silmämme valomme suuremmalle säteilymahdollisuudelle ulkoisessa maailmassa, astumme täydemmin tähän portaaliin ja sallimme sen laajentua meitä, ihmiskuntaa ja maapalloa varten.

Kun ajelin ympäri maata muutama viikko sitten, ajattelin universumia ja sain kuvan moniulotteisista renkaista, jotka olivat toisissaan kiinni ja virtasivat yhdessä. Jokainen näistä renkaista oli erillinen universumi. Yhdistymäkohdissaan ne nousivat ylös ja tulivat uusiksi universumeiksi. Ensin luulin niiden olevan kuin torus, mikä näyttää munkkirinkilältä, mutta se laajeni sisältämään myös möbiuksen nauhan, kaksiulotteisen tason jolla on vain yksi pinta. Möbiuksen nauhalla ei ole alkua eikä loppua, torus kiertyy itseensä, laajentuen ja supistuen itsessään. Meidän universumimme on aivan kuin yksi monista "torus-möbiuksista", jotka ovat yhteydessä, kääntyvät, nousevat ja virtaavat yhdessä ylös- ja sisäänpäin rajattomassa luomismassassa.

Tätä monet universumimme tekevät ja kun siirrymme ylösnousemuksen eri vaiheiden läpi, meidän on supistuttava, jotta voimme laajentua, ja saavuttava loppuun, jotta voimme ilmaista ja laajentua uuteen alkuun. Tämä on kuitenkin myös valintakohta - joko nousta ylöspäin tai kiertää sama ympyrä uudestaan. Me olemme yksilöinä ja kollektiivisesti nyt tässä kohtaa. Jotkut nousevat uusiin ulottuvuuksiin, toiset päättävät, että haluavat kiertää ympyrän uudestaan.

Mistä aloitamme? Mistä tahansa haluamme, mutta jos tämä on liian laaja tai epäselvä ajatus, tässä on muutama kysymys, minkä voit esittää itsellesi:

1. Kenen luvan luulen tarvitsevani, jotta voin olla ilossa elämässäni tai luoda uusia mahdollisuuksia todellisuuteeni?

2. Mitä minun ei enää tarvitse energisoida elämässäni, koska se ei palvele iloaikomustani?

3. Onko jonkin alue, missä en ole rehellinen tai harmoniassa sen kanssa, mitä haluan elämässäni? Vihje: jos jotain ei tapahdu, et ole sen kanssa vielä harmoniassa.

4. Haluanko oikeasti sitä, mitä pyydän, vai onko jotain, mitä haluaisin pyytää? Onko minulla rohkeutta vastaanottaa se?

5. Missä kärsin, olen onneton tai tunnen tyytymättömyyttä? Voinko tehdä tilaa uudelle kokemukselle elämässäni?

6. Mitä on universumini, sen todellisuuden tuolla puolen, minkä tunnen elämänäni tänään? Mikä muu on mahdollista elämässäni? Mitä on parantumiseni tuolla puolen? Voinko kuvitella itseni parantuneena, ehjänä ja kokonaisena?

7. Jos tietäisin, että olisin huomattavan menestyksekäs, ehdottomasti ilman mitään epäonnistumismahdollisuutta, minä ___________________ .

Mitä vastasit kysymykseen seitsemän? Se on seuraava askeleesi. Ovet ovat auki ja on aika kerätä rohkeutta ja kulkea niistä.

Jos katsomme maailmantapahtumien kehittymistä vuodesta 1962 (Vesimiehen ajan alku) vuoteen 1983 ja 2003, voimme nähdä, miten maailma on todella hyvin erilainen paikka, ja mekin olemme hyvin erilaisia. Katso, miten paljon yhdistyneempiä olemme toisiimme, miten suurempi tietoisuutemme on itsestämme sieluolentoina ja miten paljon tiedämme ja ymmärrämme harmonisoitumisesta, energiasta, valosta, elämänpolustamme, tarkoituksestamme ja potentiaalistamme. Maailma on, mitä on, ja jos emme anna sille uutta polkua seurattavaksi, se jatkaa polkua, minkä se on aina valinnut. 3D-energia jatkuu itsestään, kunnes sille avautuu uusi polku. Tämä on tilaisuus meille jokaiselle ja meille kaikille luoda tuo uusi polku itsellemme, mikä siirtää meidät sydämestä sieluun, parantajasta parantuneeksi, monista yhdeksi, minusta meihin ja rajoituksista rajattomuuteen. Ovet avautuvat tänään, meillä tarvitsee olla vain rohkeutta kulkea niistä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

30.7.13

Deepthi: Amman inspiroimaa ♥

Heii,

Kaunista yötä täältä yösateiselta Pohjanmaalta! Kynttilät palavat lempeästi ja Olga on kehittänyt itselleen kodin vanhasta pahvilaatikosta, jossa se nukkuu kaikki päivät tyytyväisenä kuin pieni lapsi. Pikkuinen.  

Tänään tuli aivan hirveä ikävä Amritapuriin. Amma oli yhtäkkiä taas niin lähellä, että kyyneleet vain valuivat pitkin poskia. Kutsu kävi... Selailin jo lentolippuja. Kohta lähden, kun saan kirjan valmiiksi ja elokuun ihanat enkeliretriitit pidettyä. Parin viikon takainen AYUDH-nuortenleiri antoi taas muistutuksen Amman voimasta. Koko pakka menee aina kerralla sekaisin, kun siihen energiaan astuu. Kaikki oman minän toiveet häviää ja siinä sitä sitten rimpuilee hauskasti, kun tosiolemus kelluu Amman syleilyssä ja tekee omaa transformaatiotaan ja valopäivitystään. Ihmeellistä on - edelleen, viiden vuoden jälkeen. My Amma!

Nuortenleirille osallistui tällä kertaa jo yli 200 nuorta ympäri Eurooppaa. Tämä oli toinen kerta kun sain olla mukana kuoro-ohjaajan roolissa, ja yhtä äimistyneenä katselin tänäkin vuonna kaikkea sitä toimintaa, mitä nuorille oli siellä tarjolla. Ja kun vielä tietää, että koko leirin organisoi käytännössä pystyyn tasan kaksi ihmistä, niin kyllä siinä suu loksahtaa auki kerran jos toisenkin. Tottakai lopputuloksesta vastaa useamman kymmenen hengen vapaaehtoisjoukko, jota ilman kaikki nuo huikeat suunnitelmat jäisi toteutumatta. Nuorille oli tarjolla 15 eri workshoppia joista he saivat valita mieluisensa, sekä sen lisäksi heille oli joka päivä meditaatiota, henkisiä lauluja ja aivan erinomaisia puheita.

Yksi puhujista oli tänä vuonna meidän suomalainen kansanedustajamme Jani Toivola. Janin puhe tuli niin suoraan sydämestä ja niin mielettömillä tarinoilla höystettynä, että kun puhe loppui, niin koko yli parisatapäinen joukko nousi seisomaan ja taputti Janille niin antaumuksella, että siinä ei ollut tulla loppua. Hän todella varasti meidän kaikkien sydämet. Joku järjestäjistä sanoikin, että Janin puhe saattoi olla koko AYUDHin yhdeksän vuotisen historian paras puhe. Kyllä siinä kelpasi olla suomalaisena vierellä.  



Yhtenä puheen pitäjänä oli myöskin Amman Ranskan ashramin johtajatar, joka herätti kysymyksiä siitä, että miksi meidän tulisi tunnistaa omat heikkoutemme ja vahvuutemme. Hän sanoi, että tehdessämme elämässämme valintoja, siitä on suuri etu että tunnemme itsemme, sekä heikkoudet että vahvuudet. Hän kehotti meitä jokaista etsimään heikkoutemme sen sijaan, että pelkäisimme niitä ja yrittäisimme jotenkin salata tai hävetä niitä. Kun tiedostamme heikkoutemme, niistä tulee meidän suurin voimavara. 

Kun teemme valintoja, meidän tulisi käyttää erottelukykyämme. Ilman erottelukykyä vahvuuksistamme saattaa tulla myös heikkous. Erottelukykyyn tarvitset tietoisuutta ja myötätuntoa, kykyä katsoa sydämellä asioita. "Älä hyppää, koska saatat pudota, vaan etene askel kerrallaan. Vaikka sitten putoaisit, niin nouse ylös ja yritä uudelleen." Meidän ei tulisi koskaan luovuttaa, vaan kasvattaa henkistä selkärankaa, joustavuutta ja itsetuntemusta niin, että emme muserru vastoinkäymisien edessä vaan pysymme vahvoina mitä tahansa elämässä tapahtuukin. 
Luennon lopuksi hän esitti meille listan vahvuuksia, joista meidän tuli valita viisi, jotka resonoivat sydämissämme vahviten. Kaikilla meillä on vahvuutemme, löydätkö sinä omasi?

Avoin mieli
Luovuus
Älykkyys
Uuden oppiminen
Urheus
Rakkaudellisuus
Reiluus
Itsekontrolli
Kauneuden rakastaminen ja kunnioittaminen
Kiitollisuus
Toivo ja optimismi
Henkisyys, luottamus ja elämän tarkoituksen tunteminen
Rehellisyys 
Elinvoimaisuus
Anteeksianto

Valitse näistä viisi ominaisuutta, jotka kuvaavat sinua parhaiten. Luota niihin ja kehitä niiden ilmentämistä elämässäsi.

Seuraavana iltana saimme nauttia Amman läheisen oppilaan, Shubamritan puheesta. Hän puhui meille oikeanlaisesta johtajuudesta. Hän kertoi mm. että Ammalta kysytään usein, että mistä tässä ajassa on kaikkein suurin puute? Amma on vastannut, että juuri myötätuntoisista johtajista. Että maailma tarvitsee kipeästi tietoisia ja myötätuntoisia johtajia johtamaan tätä maailmaa rauhan ja rakkauden nimissä. 


"Johtajuudessa on kyse oikeanlaisesta toiminnasta, ei asemasta." 
-Amma


"Pyrkiessämme vaikuttamaan muihin,
esimerkkinä toimiminen ei ole pääasia. 
Se on ainoa asia."
- Albert Schweitzer


Kun Ammalta on puolestaan kysytty, että mitkä ovat kaksi suurinta ongelmaa maailmassa, hän on vastannut, että "Me ajattelemme mutta emme toimi, ja me toimimme, mutta emme ajattele". Myöskään minkään menneessä olevan tapahtuman ei pitäisi estää meitä antamasta anteeksi ja kahlita meitä menneisyyteen. Meidän tulisi nähdä ykseys kaikessa ja kaikissa. Jokainen hetki on tilaisuus palvella suurempaa yhteistä hyvää, ja meillä tulisi olla visio siitä, miten me voimme vaikuttaa ja olla aktiivisena osana kantamassa kortemme kekoon.

Shubamrita päätti antoisan puheensa seuraaviin sanoihin: pystymme elää 40 päivää ilman ruokaa, 3 päivää ilman vettä ja 5 päivää ilman raikasta ilmaa, mutta emme pysty elää päivääkään ilman toivoa. 


"Katseemme kauneus ei ole meikissämme vaan siinä, että näemme toisemme positiivisessa ja myötätuntoisessa valossa. Korviemme kauneus ei ole korvakoruissamme vaan siinä että osaamme kärsivällisesti kuunnella vähäosaisia. Käsiemme kauneus ei ole sormuksissa joita kannamme, vaan siinä että käytämme niitä hyvien tekojen tekemiseen." 
-Amma


Tämän vuoden teemamme oli "Our World. Our Vision. Our Future." Myös leirin työpajat mukailivat tätä ajatusta. 


  








Millä väreillä sinä maalaat maailmaa?  


Lopuksi haluan jakaa teidän kanssanne vielä pienen makupalan videon muodossa. Joka vuosi nuoret saavat tehdä itse biisit kuoroworkshoppiin, ja tänäkin vuonna italialainen Mattia teki oman rap-biisin, johon minä olen tehnyt kuoro-osuudet ja jonka sitten yhdessä nauhoitimme. Videolla näkyvä räppäri on Mattia itse.  Jo leirin kolmantena päivänä, toisena workshop-päivänä kirjoitimme kuorolaisten kanssa kertosäkeen kymmenellä eri kielellä, äänitimme siitä demoversion ja yömyöhään vielä hipsimme tähtitaivaan alle ja kuvasimme tällä videolla näkyvät mustataustaiset kuvat, joissa leiriläiset esiintyvät omilla kasvoillaan. Nelisen tuntia hytisimme kesäyössä, minä toimin assistenttina, Julia ja Sebastian kuvasivat, Bruno hoiti taustamusiikit ja koko ajan kymmenet ja taas kymmenet nuoret odottivat omaa vuoroaan päästä kameran eteen. Kaikki tämä saatiin tehtyä yhden päivän aikana, mikä oli jo ihme sinällään. Jai! ♥  Tässä videosta maistiainen ja kokonainen versio on nähtävissä 02.08. 





Amma-ilossa,
Deepthi

29.7.13

Fenn: Tuleva valoaalto ja leijonaportti 2013

TULEVA VALOAALTO JA LEIJONAPORTTI 2013

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Uuden maan energiat heinä-elokuussa 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas valoperhe, tulemme luoksenne tänä inspiroivana ja myrskyisänä aikana maaplaneetalla. 2012-portaalimuutoksen jälkeen maapallo jatkaa siirtymistä uusiin malleihin ja olemistapoihin. Indigosukupolvi siirtyy suorittamaan tehtäväänsä ja hajottaa vanhat järjestelmät ja tekee tilaa uudelle! On syvää halua rauhaan, yhteisöön ja vapauteen, mikä ilmentyy nyt maan päällä. Se työ mitä on tehnyt aiemmin korkeammilla tasoilla rauhan ja harmonian luomiseksi, alkaa nyt ilmentyä fyysiseen muotoon muutoksina maan päällä.

Tämä jakso maaliskuun kevätpäiväntasauksesta pohjoisen kesään on ollut kaaosta ja mullistusta. Indigoenergia on ilmestynyt esiin sellaisissa maissa kuin Turkki ja Brasilia ja ne jotka hallitsevat, eivät vielä täysin ymmärrä näiden protestien ja haasteiden luonnetta. He ajattelevat ja reagoivat edelleen vanhalla kolmannen ulottuvuuden tavalla haasteeseen, mikä tulee eri tasolta, nuorilta aikuisilta jotka on "johdotettu" viidenteen ulottuvuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Heidän tavoitteensa on yhteisöllisyys, demokratia, jakaminen ja muutos väkivallattomin keinoin.

Kun siirrytte kohti Leijonaporttia 2013, tulevat galaktiset energiat voimistavat muutosprosessia ja uuden vuoden uusien valokoodien sisäänvirtausta. Avautuu ikään kuin mahdollisuusovi ja muutos on nopeaa ja kauaskantoista maailmassanne.

Leijonaportti 2013

Monet ovat kysyneet meiltä, mikä Leijonaportti on ja miksi se on nimetty Leijonan mukaan? No, se viittaa osittain siihen, että aurinko astuu Leijonan merkkiin tänä aikana ja nämä energiat integroituvat maapalloon Leijonaenergian, Siriuksen kissaenergian alaisuudessa, mikä on raivokasta, ylpeää ja hyvin kuninkaallista. Portti tai tähtiportti on noin kahden viikon aikajakso, missä avautuu pyörre ja maapallolle saadaan voimakas valoaalto Galaktisesta keskuksesta. Tämä aalto sisältää uusia valokoodeja maan evoluutiolle seuraavan vuoden/syklin aikana, ja niin se tunnetaan planetaarisena uutena vuotena.

Siriuksen tähtijärjestelmä on aina tehnyt läheisesti työtä maapallon evoluution kanssa ja auttanut siellä, missä mahdollista. Siriuslaiset auttoivat Muinais-Egyptin sivilisaation perustamisessa, kun Atlantiksen trauma oli tuhonnut kaikki aiemmat sivilisaatiot. Egyptin sivilisaatio kantoi Elohimin tähtiviisautta ja luomishistoriaa, mitä Siriuksen viisaudenpitäjät välittivät maapallolle. Siriuslaiset olivat Muinais-Egyptissä välittäjiä Keskusauringon Galaktisen neuvoston ja maan ihmisten välillä. Joka vuosi 26.7.-12.8. uusi aalto galaktista valoa ohjataan Keskusauringosta maata kohti ja sitä vahvistaa aurinko yhtymässä Siriuksen heliakkiseen nousuun pohjoisessa.

Siriuslaiset ottivat tämän energian vastaan Gizan pyramidikompleksiin ja sitten välittivät koodit maaverkkoihin, mikä salli energioiden rauhallisen ja virtaavan lähettämisen. Gizan tähtiportin sulkeuduttua maalähetykset välitettiin Siriuksen kautta, mutta maapallo ei vastaanottanut niitä yhtenäisesti, ja näin maan evoluutio hidastui ja vääristyi joksikin aikaa. Kuitenkin viimeisten 10 vuoden aikana maapallo on ylösnoussut viidenteen ulottuvuuteen ja valmistunut Galaktisen neuvoston täysjäseneksi ja nyt maapallo ja Vanhimpainneuvosto ja Maanhoitajaneuvosto vastaanottavat Leijonaporttilähetykset suoraan ja ne jaetaan maan uusien kristalliverkkojen kautta. Tällä tavalla uuden maan evoluutio seuraa niiden valokoodien ohjeita, joita vastaanotetaan Galaktiselta neuvostolta ja Suuresta keskusauringosta.

Tämä prosessi on melko uusi maapallolle ja vaikka Siriuksen valolähettiläät ovat valmiina auttamaan, he jättävät tulevan aallon hallinnoinnin maaneuvostoille ja valoperheelle. Rakas perhe, tunnette siis nyt tämän tulevan valoaallon, kun se lähestyy maata ja integroituu maatietoisuuteen.

Valoaalto 26.7.-12.8.

Rakas valoperhe, tämä tuleva valoaalto uudelleenkalibroi tehokkaasti planeettataajuuksia korkeammille tietoisuustasoille. Tämä merkitsee tietysti, että vanhat kolmannen ulottuvuuden harhakuvat jatkavat romahtamista ja hajoamista. Niille jotka pitävät edelleen kiinni kolmannen ulottuvuuden tietoisuudesta, se näyttää kaaoksen puhkeamiselta kaikkialla, ja heistä tulee vainoharhaisia, vihaisia ja epätoivoisia. Niille jotka voivat nähdä ja tuntea korkeammalla tietoisuudella, se näyttää uuden aamunkoiton sarastamiselta ja uuden elämistavan koittamiselta, mitä se tietysti onkin.

Mitä voidaan odottaa tänä aikana? Luulemme, että avainsana on intensiivisyys. Kaikesta tulee hyvin intensiivistä aina surrealistisuuteen saakka. Henkilökohtaisessa elämässänne se mikä on vielä jäljellä kolmannen ulottuvuuden tietoisuudesta, täytyy poistaa ja korvata jollain korkeammalla värähtelyllä. Tämä voi olla vaikeaa, jos olette tunteiltanne kiinni vanhoissa energioissa. Jos kuitenkin vain päästätte irti ja sallitte muutokset, niin ne voidaan saavuttaa minimihäiriöin ja -vastoinkäymisin. Ideana on yksinkertaisesti LUOTTAA PROSESSIIN ja sallia se, mitä tahansa tarvitsee tapahtua.
Teillä jotka olette aktivoineet valokehonne, kyse on pelkästään tulevien valoaaltojen integroimisesta valokehoon. Samaan aikaan fyysisessä kehossa on DNA-päivityksiä, mitkä sallivat fyysisen muodon harmonisoitua uusien valokoodien kanssa lisäkehitystä varten uudella maapallolla.

Tämä energiatulva saattaa merkitä, että monet teistä tuntevat itsensä hyvin LUOVAKSI ja teille tulvii uusia ideoita. Muistakaa, ettei teidän tarvitse toimia kaikkien niiden perusteella välittömästi - otatte pelkästään vastaan tämän uuden aallon yltäkylläisyys- ja valovirtaa. Valitkaa se, mikä näyttää parhaalta teille. Tunnette ehkä olevanne myös fyysisesti energinen ja halua muuttaa ruokavaliota ja liikuntamuotoja saattamaan kehonne korkeampaan taajuuteen. Teillä on myös ehkä vaikeuksia nukkua ja olette ylienerginen ja levoton. Älkää olko huolissanne - tämä menee ohi, kun integroitte tulevan valoaallon.

Tärkeitä päivämääriä heinä-elokuussa

Nämä ovat avainhetkiä tässä prosessissa:

* 25. ja 26.7.: ajan ulkopuolinen päivä ja uusi vuosi
* 8.8.: 8-8, tähtiportti- ja pyörrelähetysten huipentumahetki
* 8.-12.8.: portin kulminaatio
* 19.-23.8.: täysikuu Leijona/Vesimiehessä ja uusien solaari/lunaarikoodien integrointi

Uuden ihmisen/ihmisenkelin valokehomalli ja aktivointi vastaanottamaan tulevia energioita

Rakkaat ystävät, kun astutte tähän kultaiseen valoaaltoon, on tärkeää, että muistatte vain pysyä keskuksessanne, mikä on sydän, ja pitää valokehon säteilevänä ja puhtaana. Muistakaa, että moniulotteisessa tilassanne gravitaatiokeskus on sydän. Hengittäkää sydämestä, hengittäkää valoa ja rakkautta tuosta keskuksesta, mikä on pyhä sydämenne.

Sitten muistakaa aina MAADOITTUA yhdistymällä maatähtichakraan jalkojenne alla ja sitten maasydämeen maan keskuksessa ja sallikaa sydämenne synkronoitua maan sykkeeseen, kun se sykkii harmoniassa kosmisen elämänsykkeen kanssa.

Sitten muistakaa myös yhdistyä sielutähtichakraanne, mikä on kruunuchakran yläpuolella ja missä sielunne sijaitsee. Vetäkää tuota energiaa kruunuchakran kautta sydämeen, niin että se käynnistää jumalaisen kipinän sydämessä. Tuntekaa, miten sielunne ja henkenne sekoittuu jumalaisen kipinän kanssa luomaan enkeliolemuksenne jumalaisen liekin sydämeen.

Sitten tuntekaa myös solaarichakranne avautuvan ottamaan vastaan ja integroimaan energioita auringosta ja jakamaan niitä valokehossanne. Myös galaktinen chakra sallii valoaaltojen Galaktisesta keskuksesta integroitua valokehoon ja täyttää sen säteilevällä jumalvalolla.

Jumalainen energia ja säteily integroidaan ja jaetaan uuden maan valoverkoissa - sydämestä sydämeen!

Tuntekaa, miten tuota säteilevää valoa välitetään sydänverkossa valotyöntekijöiltä valonsotureille ja koko valoperheelle, kun uusi maa ilmentyy!

Ja tietäkää, että riippumatta siitä, missä olette ja mitä teette, SINÄ olet valomajakka ja tulevan valoaallon säteilevä ja kirkas kanava!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Raffaele: Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
27.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys taas kerran Arcturuslaiselta ryhmältä. Tulemme rauhassa ja rakkaudessa auttamaan teitä - sisariamme ja veljiämme - heräämään ja ymmärtämään kysymyksiänne siitä, miksi olette täällä ja mistä elämisessä maan päällä tänä aikana on kyse.

Sukupolvi toisensa, elämä toisensa jälkeen ihmiset on ohjelmoitu uskomaan, etteivät he ole muuta kuin elävää lihaa, joka kamppailee täällä lyhyen ajan elämän läpi, sitten kuolee ja haudataan. Monet uskovat edelleen, että heidän ainoa lisäarvonsa ovat lapset, jotka jäävät heidän jälkeensä, eivätkä koskaan oivalla, että he ovat kuolemattomia, syntymättömiä, äärettömiä olentoja, Jumalan kipinöitä maan päällä heräämässä tiheässä kaksinaisuudessa ja erillisyydessä ja niistä huolimatta.

Monet teistä ovat kehittyneitä olentoja, jotka ovat täällä auttamassa ja kohottamassa muita. Mutta tämä ei merkitse, ettei teillä ole omaakin työtä tehtävänä, sillä elettyänne monta elämää maan päällä tekin olette hankkineet energioita, jotka täytyy puhdistaa.

Maa on kova koulu, mutta monien valinta, koska heräämällä kaksinaisuus- ja erillisyysenergioissa sielu kehittää henkisiä lihaksia ja saa kokemusta, mitä ei voi saada millään muulla tavalla. Näistä oppitunneista tulee sitten työkaluja, joita voidaan käyttää auttamaan muita vastausten etsimisessä. Jokainen saavutettu totuus vapautetaan maailman tietoisuuteen - ei sanoina tai saarnaamalla, vaan pelkästään ilmentämällä oma tietoisuustilanne, mistä tulee majakka vastaanottavaisille, ja se lisää valoa maailman tietoisuuteen.

Sen mitä teette toiselle, teette myös itsellenne, sillä on vain yksi itse - on yksilöllisyys, kyllä, mutta vain yksi lähde, elämä, älykkyys jne. mikä ilmentyy äärettöminä muotoina ja valikoimina ja sitä pitää paikoillaan Jumalan laki. "Nukkuva profeettanne" Edgar Cayce sanoi kerran: "Pääsette perille nojaamalla jonkun käsivarteen, jota olette auttaneet."

Ykseyskokemuksenne kaikkien elävien asioiden kanssa riippuu tietoisuustilastanne. Jos olette joka hetki kiireinen ja ajattelette, teette, suunnittelette ja elätte heräämättömän maailman käsitysten ja uskomusten mukaan, ette tunne hienovaraista sisäistä rauhaa ja hiljaisuutta. Rakkaat ystävät, ajan ottaminen tuon hiljaisen, pienen äänen opastuksen kuuntelemiseen on työ, harjoitus, tie valaistumiseen.

Nyt on aika siirtyä toimintaan, rakkaat ystävät, oppia todella elämään se, mitä olette alkaneet tietää älyllisellä tasolla. Tänään, nyt, juuri tämä hetki, on oikea aika lakata katsomasta korkeampia totuuksia mielenkiintoisina mutta hyvin epäkäytännöllisinä tarinoina ja ymmärtää sen sijaan, että henkinen eläminen on käytännöllisin tapa elää, minkä koskaan koette. Henkisestä keskuksestanne eläminen merkitsee olemista intuitiivisesti opastettu elämän valinnoissa ja päätöksissä. Henkinen eläminen merkitsee vähemmän tuskallisia reaktioita maailman vaikutelmiin, koska alatte nähdä niiden läpi ja ymmärtää, miksi ne ilmentyvät. Ihmiset jotka ovat oppineet elämään omasta keskuksestaan, eivät koskaan tunne yksinäisyyttä, sillä tulee pysyvä tunne kumppanuudesta kaikkien elävien asioiden kanssa - puiden, eläinten sekä kaikkien ihmisten, mikä vuorostaan vapauttaa yksilön siitä sydäntä särkevästä ajattelusta, että hän voi olla onnellinen vain tietyn ihmisen seurassa.

Monet teistä jotka olette menettäneet kumppanin tai työpaikan, havaitsette, että menetyskärsimyksen laannuttua, uusi rauha alkaa tulla esiin ja uudet energiat tuovat oivalluksen, että olette voimakas olento ja kaikki muutos edustaa tilaisuutta jonkin uuden ilmentymiseen. Tämä on heräämisprosessi, jos sallitte sen.

Paljon siitä, mitä koette nyt, on tulemista kasvotusten pelkojenne, uskomustenne ja käsitystenne kanssa, sillä ainoastaan katsomalla vakavasti näitä kauan haudattuja kysymyksiä pystytte vapautumaan niistä. Monet kantavat edelleen arpia tuskallisista ja pelottavista menneen elämän kokemuksista solumuistissaan ja tunnekehossaan. Monet teistä kokivat valtavia pahuuksia kauan sitten keskiajalla ollessaan melko hereillä aikana, jolloin sitä ei sallittu. Nämä muistot ovat olleet haudattuna syvälle suojakeinona, ettei niitä tarvitse koskaan käsitellä.

Olette nyt valmistumassa henkisesti, rakkaat ystävät, ja teistä on tullut riittävän vahvoja tunnustamaan ja irtipäästämään kaikki, mikä pitää teitä vain raskaammassa energiassa. On aika sallia kaikkien tuskallisten kokemusten tulla pintaan ja päästää niistä irti. Puhukaa joka päivä hiljaisena aikana kehonne soluille: "Rakkaat solut, on aika päästää kaikissa menneissä elämissä ja myös tässä elämässä irti kaikesta, mikä edelleen resonoi valmiin, tiheän ja vanhan muodon kanssa. Päätän nyt, että jokainen solu integroi Jumalan suunnitelman valoa. Ette enää saa niitä kamalia kokemuksia, joista edelleen pidätte kiinni, joten voitte vapauttaa kaiken pelon. Olette turvassa." Käyttäkää itsellenne sopivia sanoja tähän meditaatioon, koska kyse on teidän puhdistuksestanne ja aikomuksenne opastaa sitä. Visualisoikaa valkoisen/kultaisen valon kulkevan fyysiseen, tunne- ja mentaalikehoonne, samalla kun pidätte aikomusta, että kaikki vanha ja valmis energia vapautuu ja puhdistuu. Älkää yrittäkö tietää, mitä kokemuksia puhdistatte. Jos tämä informaatio on tärkeää, teille annetaan se sisältä.

Vanhoja energioita tulee pintaan tavoilla, jotka voitte ymmärtää nykypäivän ja nykyajan mukaan. Esimerkkinä voisi olla joku, joka on poltettu roviolla keskiajalla. Tällä ihmisellä voi tänä päivänä olla sellaista oman totuutensa puhumispelkoa, ettei hänellä ole selkärankaa toisia vastaan. Kun nämä vanhat pelot nähdään siksi, mitä ne ovat, ja päästetään niistä irti, yksilö löytää sitten äänensä. Tutkikaa kysymyksiä, jotka aiheuttavat teille eniten huolta. Huomaatte tutkiessanne, että ydinongelma tulee pintaan, ja voitte katsoa sitä pelottomasti ja päästää irti. Ymmärtäkää, että jokainen tapahtuma on elämässänne tänä aikana syystä ja se on teille oppitunti ja tilaisuus hyväksyä vanhassa mielessä tai tutkia uudella tavalla.

Kaikki totuuden opiskelijat ovat tänä aikana puhdistamassa kaikkea, mitä vanhaa ja valmista he edelleen pitävät sisällään. Monet ovat lopettaneet "painonnoston" ja saavat nyt uskomusjärjestelmänsä nurkat lakaistua. Myös maailman vähäpätöisenä pitämät käsitykset värittävät matkaanne - kaikki energia ilmentyy.

Älkää verratko elämäänne ja kokemuksianne kehenkään toiseen tai edes siihen, mitä ns. henkiset asiantuntijat ovat kirjoittaneet siitä, miltä ylösnousemus näyttää. Mikään ei ole samanlaista uusissa ja korkeammissa energioissa ja monet metafyysiset kirjat ovat vanhoja ja vanhentuneita. Teidän ei tarvitse "istua tällä tavalla, sytyttää kynttilää, laulaa mantraa, seistä tietyllä tavalla, olla kasvot tiettyyn suuntaan tai tehdä tätä tai tuota" ollaksenne henkinen.

Oppitunti on: TE OLETTE JO JA OLETTE AINA OLLEET. Tämä oivallus muuttaa maailman.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

28.7.13

Astro: Elokuun Planeettauutisia


Heii! ♥

Tässä Astron uusin Planeettauutiset-video, jossa lopussa myös esimakua lokakuun Ihana Elämä-tapahtumasta Helsingin Kulttuuritalolla! ♥ Tapahtumasta lisää täällä ja täällä.






ps.myöhemmin tulossa vielä Planeettauutiset-video, jossa olen Elokuun horoskooppivieraana. 




27.7.13

Hoffman: Onko se raja vai tuomitsemista?

ONKO SE RAJA VAI TUOMITSEMISTA?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 23.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:Rakas Jennifer, lopetin äskettäin 20-vuotisen ystävyyssuhteen, koska en pysty enää käsittelemään naisen kriittisyyttä, sarkasmia ja negatiivisuutta. Hän tekee näitä kommentteja kaikista, myös minusta. Vaikka meillä on ollut hyviä aikoja yhdessä, olen huomannut viimeisten kolmen vuoden aikana, että kun olen seurannut ahkerammin henkistä polkuani, hän on ollut kriittisempi minua kohtaan. Koska kerroin hänelle, etten voi olla enää hänen ystävänsä, hän syyttää minua tuomitsemisesta ja sanoo, etten ole kovin henkinen. Olenko väärässä asettaessani nämä rajat hänen suhteensa ja onko se tuomitsemista? Mikä on ero?

Jenniferin vastaus:
Lyhyt vastaus kysymykseesi on, että se on raja, mikä on tuomitsemista, eikä kaikki tuomitseminen ole huono asia.

Kun meistä tulee selkeämpi siinä suunnassa ja polussa, minkä haluamme elämäämme, kaikki mikä ei ole linjassa tämän kanssa, tulee hyvin ilmeiseksi meille. Vaikka olemme olleetkin tiettyjen ihmisen kanssa tai tietyissä tilanteissa vuosikymmeniä, alamme huomata eroja energiassa, kun oma energiamme muuttuu. Sitten ne asiat joita olemme sietäneet tai sallineet, vaikkemme pidäkään niistä, alkavat näyttää ja tuntua erilaiselta ja olemme vähemmän halukas sietämään niitä. Ja rajamme alkavat kaventua, mikä merkitsee yksinkertaisesti, että teemme tietoisempia valintoja siitä energiatyypistä, minkä päästämme energiatilaamme ja mihin laitamme oman energiamme.

Rajat ovat tärkeitä, koska ne hallitsevat energiavirtaamme. Jos haluat esimerkiksi jotain juotavaa, mitä teet? Laitat vettä astiaan, mistä voit helposti juoda. Ilman tuota astiaa vesi menisi lattialle tai altaaseen, mikä ei ole optimaalinen tapa sammuttaa janoaan. Sama pätee energiaan. Kun luot rajoja, luot energiallesi astian, mikä hallitsee sitä, mihin energiasi virtaa ja mitä virtaa sinua kohti. Rajat ovat tapa hallita energiaasi, mikä on eräänlaista tuomitsemista, eikä kaikki tuomitseminen ole huono asia.

"En syö simpukoita" on tärkeää tuomitsemista, jos tiedät olevasi allerginen niille. "Kaikki elämässäni rakastavat, kunnioittavat ja arvostavat minua" on sekä raja että tuomitsemista, mikä kuvaa millaista energiavaihtoa haluat toisilta elämässäsi. "Kaikki vihaavat minua" on tuomitsemista, mikä luo rajan - vain ihmiset jotka vihaavat sinua, päästetään elämääsi. Meillä on rajoja, koska ilman niitä energiamme pirstoutuu. 3D:ssä meidän on käytettävä tuomitsemista luomaan rajoja, jotta tiedämme, minne energiamme menee ja millaista energiaa päästämme elämäämme.

Kun muutit energiaasi, ystävälläsi oli tilaisuus avautua sille uudelle energiamallille, minkä loit elämääsi. Mutta hän ei tehnyt sitä, joten kuilusta värähtelyjenne välillä tuli niin suuri, ettet voinut enää sietää tai sallia hänen käytöstään. Mitä korkeampi energiavärähtelysi on ja mitä voimakkaampi olet elämässäsi, sitä vähemmän voit sietää matalampaa energiatiheyttä - se tekee olosi liian epämukavaksi. Et tuominnut häntä, vaan loit rajan omaan elämääsi, mikä merkitsi, että hän voi joko kunnioittaa tuota rajaa ja liittyä seuraasi tai etsiä uuden ystävän. Hänen murehtimisensa sijasta ilmaise aikomus rakastavista ja tyydyttäväistä suhteista "samaenergiaisten" ihmisen kanssa elämässäsi. Tämä ei tuomitse tai sulje pois ketään, se on vain voimakas raja, minkä saa aikaan tuomitsemisesi tai valintasi siitä, millaista energiaa haluat elämääsi, ja se tekee suhteistasi iloisia ja ilontäyteisiä kokemuksia.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

23.7.13

Braden: Secret knowledge





Halusin jakaa kanssanne tämän voimallisen ja upean videon, jonka ystäväni Eero minulle linkkasi. Video on pitkä, mutta erittäin katsomisen arvoinen. Kiitos Eero! 


"Individuals trained in feelings of deep 
love and appreciation 
were able to
intentionally change the shape 
of the DNA" 
(to change their lives and feel happiness)


"You have a power inside 
of your body
that effects the world 
beyond your body"


"What we choose to experience in our lives
we must first feel in our hearts
as if it has already happened"




Totuudentytär: Ole lempeä kehollesi


OLE LEMPEÄ KEHOLLESI


Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär ( gaiadaughteroftruth.blogspot.com)
2.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sielusi ja sydämesi muuttuu ja avautuu usein helposti ja sujuvasti. Näin ei ole fyysisellä astiallasi, kehollasi. Se vaatii monta kertaa päiviä, jos ei viikkoja, sopeutuakseen ja toipuakseen. Se on kuin muovipullon täyttämistä vedellä ja jäädyttämistä. Vesi laajenee ja pysyy itsenään, mutta joskus pullo (astia) ei pärjää yhtä hyvin. Samoin on kehollasi.

Neuvomme sinua ottamaan tavaksi tutkia sekä sieluasi ja sydäntäsi että kehoasi päivinä, jolloin olet väsynyt, loppuun kulunut, kehoa särkee, olet hidas ja ärtyisä - etkä pysty itsesi rakastamista varten selvittämään miksi. Yllätyt ehkä havaitessasi, että sielusi lentää korkeuksissa ja sydämesi on täysin laajentunut, mutta kehoastiasi on tyhjä, väsynyt ja mielelläsi pysyisit sängyssä tekemättä mitään - tai hyvin vähän. Mutta elämäsi jatkuu ja sinulla on maallisia velvollisuuksia. Lepää noina päivinä mahdollisimman paljon, syö hyvin (paljon proteiinia), juo paljon nestettä, mutta ennen kaikkea vietä mahdollisimman paljon aikaa "lioten" siinä ilossa ja laajentumisessa, mitä sinä (sielusi) koet. Jo muutaman minuutin hiljaisuuden tunteminen voi tehdä ihmeitä ja energisoida sinut tunneiksi. Tavallaan sallit sielusi ladata kehosi. Tätä on erittäin vaikea selittää.

Tällaiselta tuntuu kokea se, ettet ole yhtä kuin kehosi - että olet paljon enemmän kuin se keho, mihin synnyit ja mikä on kasvanut mukanasi. Se voi olla hyvin eriskummallista. Muista vain olla lempeä kehollesi ja antaa sille, mitä se tarvitsee, jotta saavutat täysimmän potentiaalisi ollessasi tällä planeetalla - hyvinä ja pahoina päivinä.

Ego ei välitä siitä, mikä on parasta sinulle. Se haluaa sinun pysyvän vain vaikutelmien mukana, esimerkiksi tekevän 40 minuutin aamujoogan, vaikka sinulla on energiaa vain 15 minuuttiin. Tai 10 minuutin kävelyyn. Kun kehosi on täysin toipunut, sitten voit palata rutiiniisi. Jos pusket kehoa toipumisen aikana, prosessi vie pidempään ja saatat myös loukata itsesi tai sairastua.

Jos pidät hyvää huolta kehoastiastasi ollessasi täällä maan päällä, saatat hämmästyä siitä, miten voit kasvaa ja mitä saavuttaa.

Lempeydessä ja rakkaudessa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Varcas: Täysikuu vesimiehessä 22.07

TÄYSIKUU VESIMIEHESSÄ 22.7 - PAINEEN PURKAMISTA KOSMISEEN TAPAAN

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
19.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä on ensimmäinen Vesimiehen täysikuu, mikä tekee toisesta (21.8.) astrologisesti merkittävän sinisen kuun. Ilman selvittämiseksi tätä kuutapahtumaa varten, tämä täysikuu tuo meille varsinaisen energiaräjähdyksen, mikä on täynnä hallitsijansa Uranuksen voimaa, kun se perääntyy nyt Oinaassa.

Tämä ei ole kaikkien mukavin kuu. Tähän liittyy ärsytystä ja sisäisen paineen muodostumista, mikä voi saada olomme tuntumaan sellaiselta, mitä voin kuvata vain "puristukseksi". Ajattele painetta aerosolipullossa ja tämä antaa ajatuksen ympärillämme nyt olevista energioista. Haluamme murtautua ulos ja olla vapaa, puhjeta elämään, mutta sen sijaan meidän on puristuttava tämän pienen suuttimen läpi päästäksemme ilmoille. Ja tiedämme kaikki, mitä vahinkoa aerosoli voi saada aikaan...

Hyvä asia on, että tässä paineessa on voimakas luomistekijä, jos sallimme sen ilmaista itseään sen sijaan, että pyrimme hillitsemään sitä. Jos tunnemme sen muodostuvan sisällemme, tämä on varma merkki, että jokin täytyy tunnistaa ja ilmaista riippumatta siitä, miten paljon haluaisimme sen mieluummin lähtevän kohteliaasti pois. Tämä kuu auttaa meitä tässä ilmaisemisessa jos sallimme sen, ja jos emme salli, se voi kutsua Uranuksen tekemään sen puolestamme joka tapauksessa, joten on paljon parempi ottaa vastuu omasta painekammiostamme ja alkaa vapauttaa sitä vähitellen.

Se voi olla vihaa, turhautumista, kärsimättömyyttä, mustasukkaisuutta, epätoivoa - on monia tunteita, joita emme haluaisi ja jotka kuitenkin näyttävät vaativan paljon energiaa tullessaan meille. Tämä kuu laukaisee ne nyt - ei kiduttaakseen meitä sisäisillä demoneillamme, vaan osoittaakseen meille, miten niiden pakkautunut energia on sisällämme valmis räjähtämään. Se ei voi mennä muualle kuin ulos. Se ei siedä enää pakotettua hillitsemistä, minkä vuoksi meidän täytyy pysyä valppaana tunteistamme ja käyttäytymisestämme tämän täyden kuun aikana ja olla sallimatta syyttelyä, hyökkäystä, tuomitsemista ja konfliktia.

Sen sijaan olemme kaikki yhdessä tässä purkamisprosessissa, minkä aikana voimme hengittää täysin ulos ja sallia tämän paineen, sisällemme muodostuneen energia, vähitellen vapautua. Meidän ehkä täytyy tehdä jotain fyysistä auttamaan sitä - kävely, tanssi, juokseminen. Ehkä istumme mieluummin hiljaa ja katselemme sen hajoamista. Meidän ehkä täytyy toimia se ulos, kirjoittaa se ulos, laulaa se ulos. Mitä tahansa tarvitaankin tämän energian vapauttamiseen, meidän on tehtävä se tietoisesti ja sillä aikomuksella, että ilmaiseminen edistää meidän kaikkien korkeinta hyvää.

Rehellisesti sanottuna tämä on vähän testi. Tässä meillä on tilaisuus näyttää, miten pitkälle olemme päässeet niiden voimakkaiden energioiden hallitsemisessa, joita muodostuu sisällemme. Ne voivat tuntua niin valtavilta, niin ylivoimaisilta, että pelkäämme ilmaista niitä koskaan tai edes myöntää niiden olemassaoloa. Mutta miten valtavilta tahansa ne tuntuvatkin, universumi on äärettömästi suurempi ja riippumatta siitä, miten paljon meillä on vapautettavaa, on aina tilaa enemmälle, jos on tarvetta. Se mikä voi tuntua meistä kaikkialle tunkeutuvalta ja tuhoisalta, on pelkkä tuprahdus loputtomassa kosmoksessa!

Tässä täysikuussa on siis kyse energiasta ja siitä, mitä teemme sillä, miten ilmaisemme sitä. Siinä on kyse sen hirviön omistamisesta, minkä luulimme olevan sisällämme - vain havaitaksemme, että universumin silmissä se on pelkästään tuhma koiranpentu, mikä tarvitsee rakkautta ja vähän tiukkaa koulutusta. Siis kyllä, varmasti "paineistettu" kuu, mutta se on valmis paljastamaan, miten luova voimme olla sisällä olevan energian kanssa, jos vain omistamme sen!

Onnellista täysikuuta kaikille!

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Donner: Suoraan sydämestä

SUORAAN SYDÄMESTÄ
Kanavoinut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 11.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Vuosi 2013 on nyt puolittain ohi, joten on pohdiskelun aika. Missä olemme olleet ja minne olemme menossa? Mitä haluamme elämäämme ja miten haluamme planeetallemme? Se mitä tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana tapahtui, voi tuntua hämärältä. Myös eteenpäin katsottaessa voi olla sumua. Tähän aikaan viime vuonna odotimme kovasti päivämäärää 21.12. Kun merkittäviä ilmentymiä ei tapahtunut, kuten jotkut luulivat, toiset ihmiset olivat pettyneitä. Tässä olemme kuitenkin nyt. Aika on nopeampaa. Elämä on nopeampaa. Ihmisten on kohdattava itsensä ja ongelmansa varmasti ja intensiivisesti. Siirrymme myös ongelmiemme läpi nopeammin.

Onko kukaan pannut merkille intensiivisen energian aiemmin tällä viikolla? Heinäkuun 8. ja 9. päivä olivat "syviä". Niiden tunteiden syvyyden vuoksi joita jotkut kokivat, tarvitaan päättäväisyyttä. Mestari El Morya sanoi tämän illan kanavoinnissani: "Silloin kun teistä tuntuu epämukavalta sisällänne, otatte askeleen ylösnousemusprosessissanne. Se ei ole pelkästään epämukavaa. Osa on iloista, mutta mitä kauemmin pidätte kiinni vanhoista uskomuksista ja malleista, sitä epämukavampaa se voi olla."

Tänään puhuin erään valotyöntekijän kanssa, joka on ollut ystäväni monta vuotta. Hän kysyi minulta: "Milloin mehukkaat jutut tulevat?" Tunnemme kumpikin, että jotain suurta voi tapahtua lokakuussa. Se voi olla myös syyskuun lopulla tai marraskuussa. Emme voi ennustaa, mitä se on, mutta tunnemme sen voimakkaasti. Toiset "psyykkiset" ihmiset sanovat samanlaisia asioita, kuten että se voi tulla kolmessa aallossa. Saako kukaan teistä tällaista informaatiota?

Hyviä juttuja tapahtuu siinä, että olemme edelleen täällä kehossamme, puhdistamme ongelmia, elämme kauniilla maapallolla, pääsemme lähemmäs Luojaamme, ilmennämme nopeammin kuin koskaan, näemme enemmän läpinäkyvyyttä, kuulemme salaisuuksista ja koemme viimeisiä jäänteitä siitä, millaista on elää kolmannessa ulottuvuudessa.

Luen mielenkiintoista kirjaa nimeltään "The Great Tao" (= suuri tao), jonka on kirjoittanut Stephen T. Chang. Laotsen mukaan "Tao on nimetön, koska se on kaikessa ja kuitenkin muodoton. Sen yksinkertaisuus ja hetkellisyys eivät sovi yhteen maailman maiden valtaliittoutumien kanssa. Sitten kun johtajat pystyvät käyttämään sitä, kaikki tulee tasapainoon ja taivas ja maa yhdistyvät."

Nämä opetukset ovat yksinkertaisia elämistapoja ja niitä käytettiin Kiinan kultaisella ajalla, Han- ja Tang-dynastian aikana. Niissä oli kyse vapaasta yritystoiminnasta, taloudellisesta tasa-arvoisuudesta ja sosiaalikapitalismista. Hallitusta rohkaistaan olemaan puuttumatta yritystoimintaan. Yritysten verotus ja muu toimintaan puuttuminen monimutkaistavat ja heikentävät taloutta. Mutta se on vastuussa tiukkojen moraalistandardien ja oikeudenmukaisten liiketoimintakäytäntöjen toimeenpanosta. Sosiaalikapitalismi on kapitalismin ja sosialismin parhaiden teorioiden yhteensulattamista.

Kultaisena aikana Kiinan verotusaste oli 3%. Tämä salli kaikkien selviytyä. Laotse vaati pientä hallitusta ja pientä väkilukua. Taolaisuus arvostaa ja kunnioittaa elämää, joten siinä on kyse elämän suojelemisesta.

Kirjassa mietitään paljon sitä, missä olemme nyt hallitustemme osalta ympäri planeettaa. Kenties meillä on jonain päivänä hallituksia, jotka suosivat kansaa ja käyttävät näitä yksinkertaisia periaatteita varmistamaan tasapainoisemman ja terveemmän planeetan kaiken elämän kannalta.

Valotyöntekijöiden työllä on enemmän tarvetta kuin koskaan, kun pimeys tuntee valon ja se on epämukavaa sille. Nappaamme informaatiota unissamme tai meille näytetään, miten kovasti teemme työtä unitilassa. Näemme itseä versus toisia palvelevien ihmisten tulevan mukaan selvästi monin tavoin. Voimme tuntea värähtelytekijän toimivan elämässämme, kun ne joiden kanssa emme enää resonoi eri värähtelyn vuoksi, putoavat pois elämästämme. Samaan aikaan tunnemme vetoa niihin, joiden kanssa resonoimme. Se voi olla epämukavaa, kuitenkin ilmiselvää, koska emme tunne oloamme mukavaksi joidenkin ihmisten tai tilanteiden kanssa ja ne ovat jatkossa muualla.


Viesti St. Germainilta

Tervehdys, olen St. Germain.

Haluan teidän tietävän, ettei mikään jää minulta näkemättä näinä päivinä. Olen tietoinen siitä, mitä teette ja käytte läpi, sekä siitä, mitä tapahtuu maan päällä. Osa siitä on upeaa ja toisia asioita ihmettelen. Minulla on suurta kunnioitusta teitä kohtaan, jotka elätte planeetalla kolmannen ulottuvuuden viime jäänteitä. Haluisin ennustaa, että kaikki lopputulokset ovat suotuisia, mutta voin vain sanoa, että ne ovat osa Luojan suunnitelmaa.

Pidetään siitä tai ei, jumalainen suunnitelma paljastuu ja se on väistämätöntä. Matkan varrella on lukemattomia yllätyksiä ja iloisia lopputuloksia. On myös katastrofeja, jotka avaavat monien sydämen. Useimmissa haasteissa huomataan, että osalliset ovat kykeneviä ja merikelpoisia. Voitte ratsastaa aalloilla ja vaihtaa aaltoa kuin surffauslaudalla, sekä valmistautua siitä, mitä tulee seuraavaksi, tai voitte meloa mukana tietämättömänä siitä, mitä tapahtuu. Suosittelen käyttämään surffauslautaa, jotta saatte parhaimman etulyöntiaseman.

Monilla teistä kolmannesta ulottuvuudesta puuttuu hohto. Se on menettänyt viehätyksensä. Se mikä ennen oli tärkeää teille, ei ole enää. Arvonne muuttuvat perspektiivin mukana. Itsensä ja toisten rakastamisesta tulee merkittävää. Aineellisen maailman rakastamisen merkitys vähenee. Oletteko huomanneet?

On paljon asioita, joiden haluaisimme nähdä parantuvan ja jotka vaikuttavat teihin aineellisesti. Se tekisi elämästänne helpompaa ja olette pyytäneet tätä yltäkylläisyyttä. Ansaitsette sen. Olen kuvannut teille myös tätä. Haluaisin nähdä hyvinvoinnin tulvaporttien avautuvan teille, jotta kaikilla on kaikkea, mitä he tarvitsevat tai haluavat. Tavalla tai toisella tämä on osa suunnitelmaa tasapainon ja oikeudenmukaisuuden palauttamiseksi janoiselle planeetalle.

On tärkeää käyttää violettia liekkiä ja "minä olen"-olemusta. Nämä tehokkaat työkalut auttavat meitä työssämme. Toista ei voi olla ilman toista. Teidän täytyy pitää mieli avoimena ja olla terävän tietoinen näiden työkalujen tarpeesta. On edelleen paljon negatiivisuutta, mikä pitää vapauttaa maapallosta ja sen päällisestä elämästä.

Tulevaisuudessa annamme lisäohjeita violetin liekin käyttämisestä ja myös muista tekniikoista, jotka ovat arvokkaita työkaluja itsenne ja toisten kohottamiseen.

Muistakaa ykseytenne maapallon kanssa. Ottakaa itsestäänselvyytenä vain kykynne mennä virran mukana, vaikka se tuntuu epämukavalta toisinaan. Pitäkää tiukasti kiinni totuudesta ja tietäkää, että olen kanssanne.

Olen St. Germain, valotiimin rakastavassa palveluksessa.


Viesti Miralta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta. Parhaillaan keskityn työssäni täysin Maaneuvostoon.

Kuten voitte kuvitella, olemme hyvin kiireisiä maapallon asiaintilan valvomisessa. On hämmästyttävä kokemus nähdä tuloksia siitä suuresta valotulvasta, mitä tulee planeetalle. Jokainen valohiukkanen heijastaa jotain tai jotakuta. Jotkut integroivat ja työntävät valosäteiltä maahan ja toiset ovat tietämättömiä. Valotyöntekijät, maajoukko, haluamme teidän tietävän, että näemme, miten kovasti teette töitä. Tämä on yksi syy, miksi monet tuntevat ylimääräistä unen tarvetta. Nämä valohiukkaset ovat hyvin voimakkaita. Ne voivat kirjaimellisesti siirtää vuoria, kun ne asetetaan oikeaan suuntaan.

Voitaisiin sanoa, että maapallolla on energioita, joita täytyy liikuttaa. Se voi näyttää yhtä haastavalta kuin vuoren siirtäminen. Paljon liittyy tietoisuustilaan maan päällä. On valon vastustamista, kuitenkin monet alkavat tuntea sen eikä tämä ole tavallinen kokemus niille, jotka ovat vastikään alkaneet herätä.

Näette monien astuvan pois varjoista ja puhuvan valon puolesta totuutta. Se on jo alkanut. Nämä urheat sielut ovat tehneet sopimuksen olla heräävän planeetan muutosagentteja. Jättäkää tuomitsematta, kun nämä urheat sielut vetävät omana tehtävänään huomion itseensä ja informaatioon, minkä jakamiseen he tuntevat pakkoa.

Olette valotyöntekijöinä muuntaneet pimeyttä ja sisältäneet tietyn määrän valoa kaikissa inkarnaatioissanne ja erityisesti tässä. Kun kehostanne tulee kevyempi, tehtävänne on peittää planeetta vielä suuremmalla valolla. Ehdotan, että teette siitä säännöllisen aikomuksenne, sillä tämä on katalyytti tapahtumille, joita kohta tapahtuu.

Avaruusperheenne odottaa innokkaasti jälleentapaamistamme. Paljon on vielä ratkaistava, ennen kuin tämä voi tapahtua, mutta valonne ja aikomuksenne asettavat energioita auttamaan tulemistamme. Nämä päätökset tehdään kaikkien korkeimmaksi parhaaksi. Emme halua vahingoittaa ketään. Kaikki tehdään rauhassa ja harmoniassa.

Toimimme kulissien takana ja mittamaamme etenemistä ja autamme suoraan siellä, missä tarvitaan. Työskentelemme suoraan valotyöntekijöiden kanssa tietoisuuden kohottamiseksi ja autamme niissä valovaikutelmissa, jota tulee sydämestä. Sydän on Luojan tahdon generaattori, joten mitä enemmän seuraatte sydäntänne, sitä enemmän teette valotyötänne ja sallitte valon liikkua täysimittaisesti. Sydän on uuden olemistavan johtaja maan päällä. Puhumme tästä tulevissa viesteissä. Nyt pyydämme, että kiinnitätte huomiota ettekä luule, että aivoissanne on kaikki vastaukset.

Lähetämme rakkauttamme teille Maaneuvostosta sekä Plejadien korkeasta neuvostosta. Olen Mira.

Lopuksi

Vaikka elämä voi olla intensiivistä, olemme ylösnousemusprosessissa. Saamme rajattomasti apua, kun jatkamme työskentelyä valon kanssa kaikkien eduksi. On tärkeää hengittää, juoda hyvää vettä, syödä hyvin, levätä ja palauttaa fyysinen keho. Se käsittelee kaikki valotaajuudet, joita vastaanotamme. Tämä voi olla kovaa työtä.

Ottakaa aikaa ihmetellä sitä, mitä tiedätte, miten kauas olette tulleet, ja sitä suuntaa, mihin olette menossa. Se on syvällinen.

Jatkakaa upean työnne tekemistä, maajoukko.

Siunausta, rakkautta ja valoa.

Valerie Donner

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Dagher: Suuri tunnepuhdistus

Energiaennuste
SUURI TUNNEPUHDISTUS

Kirjoittanut Emmanuel Dagher ( www.magnifiedmanifesting.com)
Heinäkuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rauhaa ja siunausta, ystäväni.

Minulle on suuri kunnia yhdistyä taas kanssasi tällä tavalla. Vau, emmekö olekin poikkeuksellisessa ajassa? Planeetallemme tällä hetkellä virtaavaa rakkausmäärää ei todella pidätellä.

Silloin kun näin paljon rakkautta ja valoa ilmentyy kerralla, se voi ravistella meitä todella ytimeen saakka. Voi tuntua hyvin hämmentävältä, kun paljon entisiä tunteita ja haastavia tilanteita, jotka luulimme jo hoidelleemme, palaa kauniiden kasvojemme eteen ja näyttää olevan enemmän läsnä kuin koskaan. Tätä hämmennystä syntyy myös, koska mieltä tönitään laajentamaan rajoja, jotka se on luonut itselleen.

Tätä tapahtuu antamaan meille tilaisuuden reagoida eri tavalla kuin ennen. Jos huomaamme edelleen reagoivamme entiseen tapaan, se merkitsee, että meillä on melkoisesti parantamista, erityisesti irtipäästämislihastemme vahvistamisessa.

Tämän energiavirtauksen toisella puolella monet meistä tulevat tietoisemmaksi, kun saamme itsemme kiinni itse teossa ja oivallamme, että entisten tunteiden ja tilanteiden palaaminen pelkästään näyttää meille, miten pitkälle olemme jo tulleet. Tästä reagoimattomasta mielentilasta on paljon helpompaa olla ylireagoimatta niin kuin ennen, koska emme enää samaistu siihen, mikä aiheutti alun alkaen meille paljon vihaa. Tämä sallii meidän antautua elämänvirralle, vastavirtaan uimisen sijasta. Se sallii meidän tulla neutraalimmaksi.

Suuri tunnepuhdistus

Tällä hetkellä meitä pyydetään yksilöinä ja kollektiivisesti päästämään irti niiden tarinoiden kierrättämisestä, joita olemme luoneet itsellemme ja jotka ovat estäneet meitä olemasta täysin omassa voimassamme. Joitain näistä tarinoista saattavat olla:

* Ajatus, että meiltä tai joltain muulta puuttuu jotain, että me tai he ovat vähempiarvoisia, rikkinäisiä, uhreja, ei riittävän hyviä tai arvottomia.

* Ajatus, että tarvitsemme ulkopuoleltamme tulevaa hyväksyntää, että tarvitsemme jotain tai jonkun ulkopuoleltamme toteuttamaan toiveemme.

* Ajatus, että meidän on laitettava itsemme viimeiseksi.

* Ajatus, että vain toiset ovat siunattuja ja onnekkaita.

* Ajatus, että meillä on vain yksi sielukumppani tai kaksoisliekki.

* Ajatus, että raha ja henkisyys ovat erillisiä ja että henkisen ihmisen on väärin kokea taloudellista yltäkylläisyyttä.

* Ajatus, että meidän on pysyttävä piilossa ja esitettävä pientä.

* Ajatus, että meidän on oltava ankara itsellenne ja toisille tai kritisoitava.

* Ajatus, että olemme turvattomia ja meidän on elettävä maailmassa, missä on kyse parhaimpien selviytymisestä.

* Ajatus, että olemme jostain syystä erillään joistakin.

Kaikki nämä energiamallit joita olemme kantaneet omasta ja esi-isiemme puolesta, tulevat pintaan irtipäästettäväksi kerta kaikkiaan. Kuten mainittiin aiemmin tässä päivityksessä, tämä voi tuntua hyvin voimistuneelta ja saa monet ihmiset tuntemaan, että he ovat kadottaneet itsetuntonsa. Tämä on vain mielen tapa suojella itseään, joten tietäkää, että se on ehdottoman normaalia. Meitä rakastetaan ja tuetaan kaiken tämän läpi kaikin tavoin, vaikkei mielemme tunnistaisikaan sitä oitis.

Avaintekijänä tämän jakson läpikulkemiseen on pysyä joustavana itsemme, toisten ja ympäröivän maailman osalta. Tämä sallii meidän surffata energia-aalloilla paljon tasaisemmin.

Hulluusmittari näyttää muutamaa pykälää enemmän

Kun kuljimme kolmen pimennyksen läpi huhti-toukokuussa ja tämä yhdistetään lisääntyneeseen auringon aktiivisuuteen ja astrologisiin asetelmiin, mm. äskettäinen päivänseisaus 21.6., olemme luultavasti jo panneet merkille, että hulluusmittari näyttää muutamaa pykälää enemmän.

Koska olemme kaikki hyvin ainutlaatuisia tavassamme kokea todellisuutta, on tärkeää ymmärtää, etteivät kaikki prosessoi samalla tavalla. Tässä tapauksessa "hullu" ei liity mitenkään sanan tavanomaisimpaan sanakirjamääritelmään.

Suurena erona on useimpien sanakirjojen vihjaus, että jonkun ollessa "hullu", häneltä puuttuu jotenkin jotain. Useimmissa tapauksissa se olisi järki tai hän olisi mieletön. Jos tämä on oikea määritelmä, niin "hullu" olisi hyvin suotuisaa energiaa, koska se siirtyy ulos mielen rajoista, sydämeen, missä ydinolemuksemme asuu ja mistä voimme aina löytää rauhan.

Viittaan tässä kuitenkin sellaiseen hulluuteen, että ihminen on niin jumissa mielessään, että hän alkaa olla sen ajatuksen vanki, että ympäröivät olosuhteet todella päättävät, kuka hän on maailmassa. Hän alkaa joutua selviytymis- ja uhritietoisuuteen. Monet meistä huomaavat, että tällainen "hullu" käyttäytyminen tulee lopultakin esiin ja huomatuksi.

Emme kenties ole panneet ennen merkille tämäntyyppistä hulluutta tietyissä ihmisissä (perhe, ystävä, työtoverit tai myös vieraat ihmiset), koska se tavallisesti hallitaan tai piilottaan hyvin - jopa koko elämän ajaksi joillain. Älä ota sitä henkilökohtaisesti, jos tämä "hullu" osoittaa sinua. Energiat missä olemme tällä hetkellä, eivät vain salli tämäntyyppisen hulluuden jatkua enää pidempään, joten se etsii kanavaa vahvistaakseen itselleen, että se on edelleen ajajan paikalla. Tämä energia on estänyt meitä olemasta aito itsemme ihan liian kauan. Vuorovesi on vaihtunut eikä katsota enää taaksepäin.

Tällaisen hullun tapauksessa kova rakkaus on tarpeellista. Kovaa rakkautta ei pidä sekoittaa tuomitsemiseen, ilkeyteen tai tahalliseen loukkaamiseen jollain tavalla. Kova rakkaus merkitsee kuitenkin, että päätämme edelleen määrätietoisesti ruumiillistaa sen, kuka olemme, kaikissa olosuhteissa ja siinä määrin, että aikanaan myös toiset voimaantuvat harmonisoitumaan siihen, keitä he oikeasti ovat. Kovan rakkauden ilmentymiä ovat mm.:

* terveiden rajojen muodostaminen
* irtipäästäminen tarpeesta korjata tai muuttaa toisia
* itsemme vapauttaminen vastuista, jotka ovat pitäneet meitä riippuvuussuhteessa
* itsemme ilmaiseminen vapaasti, rehellisesti ja avoimen tietoisesti, puhuminen suoraan
* suurempi myötätunto sen sijaan, että säälimme itseämme ja muita
* aitona oleminen, omaan voimaan astuminen
* hyvinvoinnistamme huolehtiminen
* oleminen istumatta enää elämämme sivurajalla
* lahjojemme jakaminen täysin maailman kanssa
* rauhan tekeminen suhteiden kanssa, jotka eivät enää palvele suurinta parastamme, ja niistä irtipäästäminen.

Energiat joiden läpi kuljemme, ovat jumalaista rakkautta toiminnassa. Saattaa tuntua muulta toisinaan, mutta nämä energiat ovat täydessä touhussa. Energiat ovat hienovirittäneet meitä ja tämä jatkuu henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti kaikin tavoin sisältä ulos, kunnes me kaikki toimimme ja loistamme korkeimmasta olotilastamme.

Olemme kaikki tässä yhdessä!

Seuraavaan kertaan, taianomaisesti sinun,

Emmanuel

-----------


Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.


Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Rother: Sydämen laajentaminen

SYDÄMEN LAAJENTAMINEN
- Olette laskeutuneet!

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Uutiskirjeestä 15.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muistutuksia Kotoa

Huom.: Ryhmä on editoinut ja kanavoinut osittain uudelleen tämän viestin, jotta se olisi selkeämpi tässä muodossa.

-----------

Tervehdys Kotoa, rakkaat ystävät. Olen Elrah Rytmipalvelusta.

Voitte päättää olla maailman huipulla, jos haluatte olla. Voitte päättää, miten haluatte nähdä elämän, koska tuo uusi visio on tärkeä. Astun taustalle hetkeksi ja tuon sisään veljeni Ajanpitäjän, mutta tulin esiin tuomaan teille hymyni. Niin sitä pitää. Näittekö, sain teidät tekemään sen, eikö vain? Ette aikoneet hymyillä takaisin, mutta sain teidät tekemään sen joka tapauksessa. Voin nimittäin tehdä sen ja tekin voitte ja tämä on osa sitä, mistä kuulette lisää. Kun alatte kantaa tätä valoa, voitte käyttää sitä hyvin monin tavoin. Alatte vain selvittää uusia energioita portaalin tällä puolella ja ankkuroitte tämän uudella tavalla.

Astun sivuun ja annan veljeni tulla sisään, koska hänellä on avainsanoja, joita hän haluaa tuoda teille. Tietäkää, että rakastan teitä ja joka kerta kun teistä tulee liian vakava, hiivin taaksenne ja kutitan nauruhermoanne muistuttamaan teille, että pelaatte peliä. Teidän pitäisi pitää hauskaa ja jos ette pidä, tulen laittamaan teidät tekemään sen, joten muistakaa vain tämä.

Tervehdys Kotoa, olen Ajanpitäjä.

Tänään on erittäin taianomainen päivä. Olette ohittaneet nyt rajakohdan, mikä sallii useimpien ihmisten alkaa ankkuroitua uuteen energiaan portaalin tällä puolella. Useimmilla teistä on ollut hyvin haastavaa. Olette tunteneet erot ajassa, olette siirtyneet tiivistetystä ajasta laajentuneeseen aikaan ettekä ole pystyneet saamaan sitä päähänne tässä kohtaa. Huomaatte, että se tuntuu erilaiselta, mutta ette pysty täysin kuvaamaan muutoksia tai eroja, joita tapahtuu maailmanlaajuisesti ihmisille kaikkialla. Nyt voitte alkaa muuttaa tätä.

Varjomaailman heijastus

Täytyi saattaa loppuun ensimmäinen neljännes. Emme voineet edes puhua siitä teille ennen 31.3. Kolmannen kuukauden jälkeen pystyimme aloittamaan sen määrittelemisen, koska teidän täytyy sopeutua. Jos tulemme tuomaan informaatiota liian aikaisin, voimme haitata edistymistänne sen auttamisen sijasta. Siksi informaation julkaiseminen ja sen ajoitus on hyvin tärkeää kaikille ihmisille tässä kohtaa. Tämä on minun tehtäväni, sillä olen Ajanpitäjä. Minä olen se, joka laskee sormensa, silloin kun ihmiskunta on valmis hyväksymään uutta informaatiota.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että olette ohittaneet kriittisen pisteen. Se liittyi portaalin ohi kuluneeseen aikaan ja nyt olette toisessa neljänneksessä. Tämä sallii nyt teidän ankkuroida sydämenne, kun ennen energianne oli ankkuroituna fyysisellä keholla. Etsitte varjomaailmassa, minkä olitte heijastaneet, koska tiesitte energian olevan erilaista. Käsititte, että kaikki muuttuisi sillä hetkellä, kun astuitte eteenpäin, joten heijastitte siihen odotuksenne, uskomusjärjestelmänne ja päivittäiset rutiininne, jotta kaikki näyttäisi samalta.

Useimmat tätä viestiä lukevista ovat nyt erittäin korkeassa värähtelyssä ja alkavat nähdä pilvien läpi. Alatte nähdä harhan läpi ja harhan tyhjyyden ja teistä tulee hyvin tyytymätön. Tämä on erittäin haastavaa useimmille teistä, koska alatte nähdä todellisuuden, ette unta. Se on ollut erittäin vaikeaa teille, joten olette etsineet aivojenne eri paikoista löytääksenne oikean perspektiivin. Useimmat teistä ovat kokeilleet kaikenlaisia uusia lakkeja, ideoita ja perspektiivejä tänä aikana. Se on ollut ihanaa, mutta nyt ankkuroimme sydämenne, koska se on osa, joka ei ole löytänyt maaperäänsä. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että siksi monet teistä ovat tunteet suurta etäisyyttä ja haasteellisuutta toisinaan.

Silloin kun lähditte Kotoa, monet teistä olivat arpeutuneita tavalla, mitä on kannettu useimpien elämienne ajan. Monet teistä tulivat pöytään kaikkine ideoineen ja sanoivat: "Menen sisään. Aion elää elämän maaplaneetalla ja tehdä sopimuksia ja erilaisia töitä varmistaakseni, että annan jumalaosani maaplaneetalla uudessa energiassa." Järjestitte kaikki mahdollisuudet. Laitoitte kaiken liikkeeseen, mutta useimmat teistä eivät odottaneet valtavaa eroahdistusta.

Sitten kun löysitte itsenne maaplaneetalta tästä biologiakuplasta, muistitte edelleen Kodin. Vaikka ette pystyneet osoittamaan sitä todeksi aivoissanne, sydämenne tietää tien Kotiin eikä koskaan unohda tai vie teitä liian kauas siitä. Monet teistä kokivat niin valtavaa ahdistusta Kotoa eroamisen kohdassa, että olette suuren osan elämästänne yrittäneet parantaa tuota arpikudosta ja yhdistyä taas osaanne, joka puuttui.

Nyt kerromme teille, että on täysin mahdollista ankkuroida sydämenne uudella tavalla ja huomaatte sillä olevan maailmanlaajuisesti vaikutusta. Olette aina pitäneet itseänne täydellisenä, eheänä olentona itsessänne, mitä olette. Mutta kerromme teille myös, että kun astutte pidemmälle tähän, olette yhteydessä jokaiseen olentoon, ruohonkorteen ja lehteen - ne ovat osa teitä jollain tavalla. Nyt teillä on tilaisuus maadoittaa sydämenne portaalin tälle puolelle. Kun teillä on tilaisuus tehdä tämä, pystytte elämään sydänenergiassanne paljon enemmän, kuin olette koskaan ajatelleet mahdolliseksi.

Fyysisen kehon uudet tarpeet

Kerromme, että joillekin teistä se on epämukavaa, koska useimmille teistä ei ole tuttua venyttää sydäntään niin laajaksi. Mitä enemmän teette tätä, sitä enemmän tunnette ja pystytte tunnistamaan tuon valon toisissa ja auttamaan tuomaan sen ulos. Tämän yhteyden kera te kaikki maadoitutte. Kannatte enemmän valoa, kuin olette koskaan kantaneet - fyysinen kehonne sisältää enemmän energiaa kuin koskaan ennen. Olette aina maadoittuneet fyysisellä keholla, mutta nyt henkenne on ottanut haltuunsa fyysisen kehon ja siksi fyysinen keho tarvitsee maadoittaa säännöllisesti.

Mitä maadoittaminen on? Se on kaikkea veden juomisesta kehon ruokkimiseen ja ravitsemiseen - voi kyllä, tietysti myös seksiä. Kaikki maan asiat ovat osa tuota maadoittumisprosessia, mutta nyt myös henkenne täytyy maadoittaa. Kannatte enemmän valoa kuin koskaan ennen ja myös fyysisellä kehollanne on uusia tarpeita, minkä vuoksi on hyvin paljon kiinnostusta fyysisen muutoksen auttamiseen.

Kun alatte harmonisoida energiaanne fyysisessä kehossa, se harmonisoituu hengen kanssa automaattisesti, mikä sallii teidän toimia hengestä, ei ihmisestä. Nyt puhutaan elämisestä moniulotteisuudessa, täydellisyytenne on täällä kerralla ja voitte kutsua sitä suurempaa "sinua", mitä kutsutte korkeammaksi itseksi. Tämä on täydellinen "sinä", mutta elätte epätäydellisellä planeetalla. Jos pitäisitte Kodin täydellisyyden, ette pystyisi pelaamaan peliä. Teillä on suuria vaikeuksia ja olemme nähneet paljon niistä selviävän. Olette täällä nyt toteuttamassa sen.

Jotkut teistä astuvat tähän hyvin epäröiden, koska sydämenne on osa, mitä olette aina suojelleet. Olette vapaita ilmaisemaan visioitanne ja kokeilemaan erilaisia ajatuksia, mutta uusiin tunteisiin teidän on paljon vaikeampaa harmonisoitua. Teillä on taipumus pitää kiinni vanhasta ja suojella sitä, mitä teillä on, vaikka se on tuskallista. Nyt on se aika. Kun maadoitutte tähän uuteen energiaan, kehollanne on tilaisuus yhdistyä enemmän sydänenergiaanne kuin koskaan. Tämä on tilaisuus teille kaikille löytää voimakkaampi maadoittuminen ja uusi valokoti.

Jos teillä edelleen on näitä vanhoja energioita joistain haasteista ja arpikudosta lähdöstänne Kotoa, voitte oppia vapautumaan niistä. Oletteko koskaan kuulleet vauvan itkevän ja tiedätte, että hänen henkensä on häiriintynyt, mutta mikään ei näytä olevan fyysisesti pielessä? Rakkaat ystävät, nuo ovat usein muistoja Kotoa, sillä silloin kun lopulta heräätte unesta ja avaatte silmänne, näette meidät ja ymmärrätte, mitä olette kaivanneet. Jos se olisi mahdollista, vetäisimme verhon sivuun hetkeksi ja näyttäisimme sen teille, mutta sekään ei toimisi, sillä te kaikki lähtisitte Kotiin. Sanoisitte: "Tämä peli on naurettavaa. Mennään Kotiin leikkimään." Meidän olisi aloitettava taas alusta, eikö vain?

Haaste: valonne käyttäminen

Tässä on palanen, minkä annamme teille tässä kuussa. Olette valon, uuden valon, kantajia. Kannatte tiettyä määrää omasta energiastanne Kotoa siinä fyysisessä kehossa, missä olette tällä hetkellä. Jos pystytte jakamaan valoanne 10 ihmisen kanssa ensi kuussa, se kasvaa 100%. Tämä on yksinkertainen yhtälö ymmärtää. Miten jaatte valoanne jonkun kanssa? Teillä on tilaisuuksia elämänne jokainen päivä.

Useimmat teistä sanovat: "Voi, mutta se ei sovi minun maailmaani. En voi sanoa sitä tälle henkilölle. Voin sanoa sen täällä turvallisessa huoneessa, mikä on täynnä valotyöntekijöitä ja missä voin sanoa mitä tahansa, mutta työssäni pankissa en voi sanoa sitä." Kokeilkaa. Työntäkää rajoja. Jos ette voi sanoa mitään sanoina, tehkää se sydänenergiallanne.

Jos pystytte koskettamaan 10 olentoa ja ottamaan kontaktin seuraavan kuukauden aikana, aloitatte maaplaneetalla aallon, mikä rakentuu ja huipentuu uudeksi energiaksi tämän vuoden lopulla. Näin nopeasti tämä voi tapahtua nyt. Kerromme teille tämän, koska olette tehneet sen aiemmin. Kerroimme teille pikku salaisuuden, matemaattisen salaisuuden, monta vuotta sitten. Sanoimme vain: jakakaa ja juhlistakaa näitä päivämääriä, koska ne rakentuvat itsestään ja aloititte 02-02-02 ja etenitte aina 12-12-12:een saakka, jolloin kuljitte läpi näistä portaaleista.

Se oli uskomattoman kaunista meidän puoleltamme verhoa. Oli niin paljon hurraamista, ettemme voineet kuulla omia ajatuksiamme. Ei, meillä ei ole korvia … eikä meillä ole tarvetta ajatella … mutta takananne harmonisoituu niin monia energioita kanssanne, että se on hämmästyttävää.

Tapahtui niin, että loitte energiaa ja silloin kun maailman piti alun perin loppua, teillä oli niin paljon energiaa takananne, että se vain jatkoi. Se loi varjomaailman, mikä muodostui suurelta osin omista odotuksistanne. Vaikka portaaleja oli ja tiesitte, että toisella puolella olisi erilaista, heijastitte siihen unelmanne ja toiveenne. Synnytitte kuvan siitä, kuka olitte tuolla hetkellä, ja loitte mahdollisuuden siirtyä vaivattomasti jonkin sellaisen läpi, mikä olisi nopeasti ottanut 90% kaikesta elämästä maan päällä. Kuljitte suoraan sen läpi, rakkaat ystävät, koskaan ajattelematta toista kertaa.

Nyt ankkuroidutte uuteen tapaan ja sanotte: "Miksi asiat ovat eri tavalla?" Tiesitte asioiden olevan eri tavalla, mutta ette tienneet miten. Olette kaikki etsineet tätä kohtaa ajatellen: "Herään yhtenä päivänä ja kaikki on täydellisesti." Kerromme teille, että jos näin tapahtuisi, ikävystyisitte mieleltänne. Ette pitäisi lainkaan maaplaneetasta, sillä usein haasteet tuovat teidät aisteihinne, siihen kuka oikeasti olette ja mitä kykynne ovat. Tietäkää, että olette tehneet sen. No niin, mitä aiotte tehdä sillä? Tämä on varsinainen kysymys. Voitte ankkuroida tämän energian, voitte maadiottaa sen ja löytää uusia tapoja tasapainottaa kehonne ja henkenne. Kunhan työskentelette tämän kanssa, se toimii.

Toimme esiin eroahdistuksen, koska teissä on monia, joilla on arpikudosta syntymähetkestänne ja nyt on aika alkaa päästää irti siitä. Ympäri planeettaa on monia parantajia ja lisää tulee esiin ja herää joka päivä. Miksi näin on? Siitä yksinkertaisesta syystä, että te kaikki toitte jotain Kotoa. Olette kaikki tuoneet jonkin avaintekijän, mitä vain te voisitte kantaa, joten tietäkää, että sitä tarvitaan nyt. Tästä syystä olemme kaikki täällä herättämässä toisiamme unesta. Teistä tulee uusi ihminen päivän joka hetki.

Miten sydämenne sopeutuu? Tämä on se kysymys. Silloin kun löydätte tuo tuskan, tuon vaikeuden tai myös silloin kun rakastatte niin paljon, että sydämeenne sattuu, ymmärtäkää, että olette oikeassa paikassa. Tiedätte, että olette juuri venyttäneet ihmisolemustanne kantaaksenne enemmän valoa. Siinä ei ole kyse tuskasta. Se merkitsee vain, että olette siirtyneet eroahdistustuskan ohi.

Teitä ei ole hylätty maapallolle, vaikka monet teistä tuntevat niin. Jotkut teistä tuntevat, että olette tehneet sopimuksen ja sitten aivan yhtäkkiä sitä ei ole enää ja olette aivan omillanne. Kerromme teille, että teidät asetettiin sinne hyvin erityissyystä ja löydätte sen erittäin pian.

Luottakaa sydämeenne, kun se tietää aina tien Kotiin ja huomaatte sen, jos pystytte pääsemään sydämenne venyttämispelon yli. Nyt löydätte vahvuutta, mitä ei ole koskaan ennen ollut. Olette aina pitäneet tätä vähän haavoittuvana alueena - käyttäneet aivojanne ajattelemiseen, oikeuttamiseen ja saamaan asiat toimimaan maailmassanne - ja nyt se voi olla puhdasta energiaa. Sallikaa itsenne lähestyä mahdollisimman monia ihmisiä.

Sitten maan päällä on osa elämää nimeltään "itsensä epäileminen", mitä näemme hyvin monissa ihmisissä. Emme tiedä tuota tunnetta täällä Kotona, kun olemme yhdistyneet toisiimme niin, että voimme nähdä. Näemme itsensä epäilemisen heikoksi lenkiksi, mitä emme salli täällä Kotona. Tämä voi kuulostaa kovalta ihmisistä, mutta se ei ole tuomitsemista, ainoastaan värähtelymitta ja universumin luontainen ratkaisu. Ihmiset ovat usein epäilleet itseään kolmannessa ulottuvuudessa. Useimmat ihmiset ovat onnistuneet teeskentelemään erillisyyttä, joten ette aina tiedä, että suurimmat vahvuutenne ovat ympärillänne. Olette aina teeskennelleet, että ne ovat osa jotain muuta … opettaja, opittava oppitunti tai läpi käytävä parantuminen. Ne kaikki ovat yhteydessä - yksi sydän maapallolla ja tätä tapahtuu. Yhdistytte yhteen sydämeen ja se toimii tavoilla, mistä ette ole koskaan uneksineet.

Käyttäkää tätä tilaisuutta tietoisesti seuraavan kuukauden aikana. Koskettakaa valollanne vapaasti vähintään 10 ihmistä. Älkää yrittäkö määritellä lopputulosta, koska se ei ole teidän vastuunne. Teidän vastuunne on käyttää sitä heidän koskettamiseensa ja sitten antaa sen mennä omia teitään.

Tämän vuoden loppuun mennessä juhlitte uudessa sydänenergiassa, sillä nyt se voi olla maaplaneetalla uudella tavalla. Luotte tätä todellisuutta joka ikinen päivä. Ei ole mahdollista ennustaa maapallon tulevaisuutta tällä hetkellä, koska kirjoitatte sitä sillä hetkellä, kun jalkanne osuu maahan - luotte omaa polkuanne. Tervetuloa Kotiin, luojat. Tervetuloa uudelle maaplaneetalle.

Olen Ajanpitäjä ja pyydän teitä kohtelemaan toisianne kunnioittaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen. Nauttikaa tästä uudesta pelistä ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä

-----------


Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.


Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

17.7.13

Varcas: Suurkolmio vesimerkeissä

SUURKOLMIO VESIMERKEISSÄ - LEMPEÄÄ SOLINAA TAI MAHTAVAA PAUHUA

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
16.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Seuraavien kolmen päivän aikana se vesimerkkien suurkolmio mikä on rakentunut toukokuun lopusta saakka, tulee tarkaksi. Näin se saattaa meidät parantumisen voiman syvempään kokemiseen universumin sydämessä. Tämä ei ole henkilökohtaista parantumista, vaikka tietysti voimme ammentaa sitä henkilökohtaiseen käyttöön. Tämä luonnonvoima mikä säätelee kaikkien asioiden tasapainoa ja virtausta, ei ole olemassa meidän hyödyksemme, vaan siksi... Se on planeetan sydämenlyönti, kosmoksen syke ja se kaikuu kaikkien olentojen läpi.

Voimme sulkea sen pois jos haluamme, uskomalla kiihkeisiin pelko- ja syyttelyajatuksiimme, eksymällä kilpailun, vallan ja omistamisen maailmaan ja kieltäytymällä tunnistamasta, että ympärillämme on jotain suurempaa, missä ei ole lainkaan kyse vanhasta kunnon pikkuminusta. Tai voimme syleillä sitä, toivottaa sen tervetulleeksi elämäämme ja sydämeemme, kehoomme ja sieluumme ja sallia sen tasapainottaa ja hävittää tuskan ja pelon, vakuuttaa meille, että se riittää mitä olemme, ja saattaa meidät harmoniaan sen suuremman kokonaisuuden kanssa, mikä kulkee aina kohti tasapainoa.

Riippumatta entisestä suhteestamme tähän universaaliin sydämensykkeeseen, tällä viikolla meillä on tilaisuus harmonisoitua sen kanssa ja todella alkaa tuntea sen sykkivän sisällämme. Millainen tahansa syvin tuskamme, suurin ongelmamme ja mukaansatempaavin pelkomme onkin, tämä suurkolmio tulee muistuttamaan meille, että universumi on paljon suurempi ja paljon kyvykkäämpi selviytymään siitä, joten miksi emme vain ojentaisi sitä maalle ja taivaalle, vedelle ja taivaalle tietäen, että niissä lepää lupaus todellisesta parantumisesta ja näin todellisesta vapaudesta.

Vesimerkkien suurkolmio stimuloi aina tunteitamme ja riskinä voi olla, että eksymme niihin ilman kompassia emmekä löydä ulos ja meistä tulee läpimärkä tunteista, jotka tukkivat kaikki huokosemme ja estävät parantumista pääsemästä sisään. Meidän on oltava tarkkana tätä vastaan nyt. Parantavat vedet pysyvät liikkeessä ja virtaavana, ne eivät pysähdy ja kuole. Meidän täytyy siirtyä tunteiden läpi eikä velloa niissä. Ja sitten kun sitoudumme tekemään tämän, tässä valtavassa universumissamme on kaikenlaisia voimia, jotka ovat valmiina tulemaan avuksemme tänä aikana. Mitä enemmän voimme toivottaa ne tervetulleeksi, sitä parempi, koska kuukauden lopussa tämä suurkolmio liittyy toiseen maaelementissä ja muodostaa harvinaisen suursekstiilin, mikä antaa meille tilaisuuden laittaa sen käytäntöön jokapäiväisessä elämässämme, mitä vastaanotamme tällä viikolla. Tämä transformoi ne iäksi, jos sallimme sen.

Mutta kuten sanoin, energiat jotka ovat käytettävissämme nyt, eivät ole täällä meidän vuoksemme - me olemme täällä niiden vuoksi! Olemme syntyneet näistä energioista, kuten kaikki tässä universumissa. Ne ovat isämme ja äitimme, esi-isämme ja jälkeläisemme. Ne ovat maa ympärillämme ja suonissamme virtaava veri ja vaikka toisinaan saatamme tuntea olevamme niistä niin kaukana, kuin osaamme kuvitella, itse asiassa ne ovat sisällämme aina ja odottavat meidän poistavan laput silmiltämme ja näkevän. Niinpä samalla kun meitä kutsutaan päästämään ne nyt sisään, meitä kutsutaan myös päästämään ne ulos, säteilemään niitä kaikkialle ympärille olemuksemme ytimestä ja olemaan parantava voima universumissa toisille, vaikka vastaanotammekin sitä itsellemme.

Tämä on voimallista ja liikuttavaa aikaa. Tunnetko sen? Tiedän monien tuntevan ja viime viikkoina vuodatetut kyyneleet voisivat täyttää valtameret moneen kertaan. Mutta jokainen kyynel sisältää parantumista ja jokainen särkynyt sydän odottaa vain eheytymistä taas kerran. Tällä viikolla universumi kurkottaa muistuttamaan meille, että eheys on ulottuvillamme eikä mikään mystinen juttu, minkä voimme uneksia vain toiseen elämään. Ota siis tänään vähän aikaa kuunnella vettä, sen kuiskauksia ja viestejä, sen lempeää solinaa tai mahtavaa pauhua, sillä siinä lepää universumin sykkivä sydän, mikä opastaa meitä ikuisesti kotiin.

Toivoen suurta parantumista meille kaikille …

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.