10.7.13

Deepthi: Ajankohtaisia ilmoituksia tangovyöhykkeeltä

Heii,

Lämpimiä terveisiä humisevasta hotellihuoneesta Seinäjoelta, jonne juuri majoituin Olga ja Shawn seuranani.  Rooman matkan jälkeen olemme työstäneet Suomessa uutta yhteistyöprojektiamme, ja viimeiset pari päivää olemme äänittäneet lokakuussa ilmestyvän kirjani mukana tulevan meditaatiocd:n materiaalia. On ollut niin ihanaa!

Tänään on koko päivän pyörinyt perhosia vatsassa sellaisena hyrränä, että Tangomarkkinaviikosta taitaa tulla melkoisen ihana ja upea kokemus kaiken kaikkiaan. Huomenaamulla aloitamme jo klo:10 haastattelemaan finalistejamme, ja siitäpä tämä pyörä pyörähtääkin sitten vinhaan käyntiin. Osallistun huomenna myöskin tangokulkueeseen, kuuntelemme finalistien ensimmäiset harjoitukset, teen hiukan pressiä, ja illan kruunaa oma Enkelikuningatarjuhlani. Olen niin onnellinen, että saan tämän juhlan yhdessä Tangomarkkinoiden kanssa kaikille ihanille ihmisille tarjota!  

Ultra-päivät Kuortaneella 04.07.2013 


Kerroin viime perjantaina facebookissa, että olen perustamassa tänne blogiini tämän viikon alussa sivua, jossa vastaan useimmiten kysyttyihin kysymyksiin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kysymykset ovat olleet sen verran laajoja ja monipuolisia, että tarvitsen niihin vastaamiseen kunnolla aikaa. Joten kysymykset ja vastaukset ilmestyvät tänne sivulle hiukan myöhemmin, kunhan saan Tangot ja ensi viikon AYUDH-nuortenretriitin Saksassa kunnialla päätökseen. Odotan niin paljon näitä kumpaakin!   On todella ihanaa päästä taas työskentelemään lahjakkaiden, ympäri Eurooppaa saapuvien nuorten kanssa.

Kuoroworkshoppilaiset ja bändi iloisena katuesityksen jälkeen

Jos siis haluat, niin voit lähettää minulle vielä kysymyksesi. Kenenkään nimiä ei tulla sivulla mainitsemaan. Kysymys voi olla miten pieni tai "turhan tuntuinen" tahansa, joten lähetä omasi rohkeasti osoitteeseen ranto.kirsi@gmail.com. Olen lukenut tähän astisia kysymyksiä suurella mielenkiinnolla, koska usein sitä sokeutuu tähän omaan touhuun niin, ettei välttämättä tiedä, että mitä infoa muut kaipaavat. Joten apusi olisi kovin tervetullutta, niin minäkin pystyn kehittämään sivuani edelleen palvelemaan lukijaakin yhä paremmin. Together we create this beautiful world of love!   

Tänään on myös lähtenyt uusi satsi Me olemme ihmisenkeleitä-kirjasesta eteenpäin. Toivon saavani kirjat parin viikon kuluttua, niin silloin kaikki omansa tilanneet saavat sitten kirjan postitse kotiinkuljetettuna.

Nyt on tullut aika sujahtaa peiton alle, ja ottaa kunnon unet ennen huomenna alkavaa koitosta. Jos mielit vielä mukaan Enkelikuningatarjuhliini, niin olet lämpimästi tervetullut katsomaan ovelle, jos siellä on vielä tilaa. Ainakin tänään oli vielä paikkoja jäljellä, mutta todella moni on sanonut tulevansa ilman ilmoittautumistakin, joten todellisesta määrästä minulla ei ole mitään käsitystä. Jos siis suunnittelet vain ilmestyväsi paikalle, niin tulethan ajoissa, jotta saat varmasti paikan. Ohjelma alkaa klo:19.30 ja päättyy klo:21.00. Juhla pidetään TangostYLE-klubilla, joka sijaitsee osoitteessa Kirkkokatu 10. Ohjelman ja ihanat arvontapalkinnot löydät täältä: https://www.facebook.com/events/251524798322559/?fref=ts.

Ai niin, vielä yksi juttu: minusta oli myöskin juttu uusimmassa Ilonassa, joka taitaa olla koko tämän viikon vielä hyllyssä. Joten jos kuulumiseni kiinnostavat, niin löydät jutun tällaisen kannen takaa:



Kauniita unia ja enkelin kuvia! 

Deepthi