9.9.13

Hoffman: Milloin on minun vuoroni?


MILLOIN ON MINUN VUORONI?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 4.9.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Rakas Jennifer, olen ollut parantaja hyvin pitkän aikaa - jo ennen kuin tiesin, mitä tuo sana merkitsee. Sieluryhmäni valonpitäjänä olen ollut aina auttamassa heitä, mutta joka kerta yrittäessäni päästää irti ja astua pois tästä roolista, minut vedetään takaisin. Jollain on ongelma tai kriisi, joku sairastuu, tarvitsee apua, joutuu onnettomuuteen - se ei näytä koskaan loppuvan, ja tähän sisältyvät myös aikuiset lapseni. Olen nyt valmis elämään omaa elämääni olematta vastuussa heistä kaikista. Milloin on minun vuoroni tulla autetuksi ja tuetuksi ja olla vapaa tästä taakasta elääkseni omaa elämääni?

Jenniferin vastaus:

Onnittelut tämän tienhaaran saavuttamisesta. Nyt sinun on vain päätettävä, kumman polun valitset, tuntematta syyllisyyttä tai häpeää valintasi vuoksi. Halusi pitää valoa sieluryhmällesi on kunnioitettava ja ihailtava, mutta he osaavat tehdä työnsä ilman apuasi (vaikka se on helpompaa heille, kun heillä on sinun energiasi) etkä tarvitse heidän lupaansa päästää heistä irti - sinun on vain annettava itsellesi lupa olla vapaa tästä taakasta.

Kaksi asiaa voi tehdä tästä prosessista helpomman. Toinen on alkaa keskittyä siihen lopputulokseen, minkä haluat saavuttaa uudessa roolissasi parantuneena ja eheänä. Elämässäsi on ehkä asioita, joita olet lykännyt, joihin sinulla ei ole ollut aikaa, rahaa tai energiaa, tai jotka olet siirtänyt sivuun, silloin kun on tartuttu jonkun toisen ongelmiin. Niiden pitäminen etualalla muistuttaa sinulle, miten pidät itsesi toiminnassa uusissa rooleissasi.

Toinen tapa helpottaa energiasi poistamista tästä sieluryhmästä on tunnustaa, että kaikki ovat voimakkaita ja täysivaltaisia omassa elämässään. Vaikka he nauttivat sinun energiasi käyttämisestä ja saatavuudesta, he eivät oikeasti tarvitse sitä ja he käyttävät energiaasi tekosyynä olla käyttämättä omaansa. Kaikilla on pääsy samaan voima- ja energiamäärään - ei ole mitään voimattomia tai energiavajavaisia ihmisiä, on vain ihmisiä, jotka eivät käytä omaa voimaansa ja/tai energiaansa viisaasti tai tehokkaasti.

Tässä tilanteessa haluat kuitenkin tosiasiassa heidän osoittavan sinulle, että he ovat valmiita antamaan sinun mennä, he osaavat toimia hyvin ilman apuasi eivätkä epäonnistu poissa ollessasi. Haluat myös heidän lupansa lähteä niin, että vapaudut kaikesta vastuusta, jos he lankeavat takaisin vanhoihin tapoihin ja käyttäytymismalleihin. Mutta sinulla ei ole tähän mitään kontrollia. Niin kauan kuin ylläpidät heille keinotekoista värähtelyä, heillä ei ole mitään syytä käyttää omaa energiaansa. Sitten kun heidät pakotetaan tutkimaan, miten he voivat laajentaa omaa energiaansa sen sijaan, että käyttävät sinun energiaasi koko ajan, he oppivat tekemään sen.

Ja olet tehnyt sen työn, mitä sinun tarvitsee tehdä, näyttämällä heidän potentiaalinsa ja antamalla heidän nousta näille uusille tasoille sen sijaan, että laitat oman energiasi heidän eteensä ja sitten odotat, kunnes he ovat täysin integroineet sen. Tämä ei ole ollut koskaan osa sieluryhmäsi parannussopimusta, vaikka olet omaksunut sen. Voidaksesi elää omaa elämääsi ja olla vapaa, sinun on vapauduttava siitä elosta, että et täytä sielusopimustasi sieluryhmäsi kanssa, et ole vastuullinen, jos et ohjaa yksityiskohtaisesti heidän parantumisprosessiaan, etkä tee työtäsi, jos olet iloinen ja nautit elämästäsi, kun toiset tarvitsevat edelleen parantamista.

Olet valmis tähän, koska työsi alkaa tuntua raskaalta sinulle, ja olet ainoa, joka voi antaa sinulle "vuoron" olla onnellinen ja iloinen. Päästä siis itsesi irti, vapauta itsesi ja elä omaa elämääsi. Sieluryhmä löytää jonkun toisen auttamaan parannustyössään ja myös sinä löydät uusia ryhmiä, joiden kanssa työskennellä ja jotka ovat virittyneempiä sinun energiaasi ja vähemmän tarvitsevia, ja tuo työ on tasapainoisempaa ja tyydyttävämpää sinulle.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.