22.2.14

Deepthi: Kuka muu muka, kuka muu muka... ♥ ♥ ♥ ♥



Huh, nyt on energiat viimein helpottaneet. Tuntui, että myöhään eilen illalla energia alkoi tehdä perääntymistään ja päästää meitä vapaaksi kaikesta siitä työstöstä, jota olemme viime viikkoina - ja vielä vahvemmin tähtiporttijakson 13.-22.2 aikana - tehneet. Aivan valtava määrä aivan perustavanlaatuisia isoja tunteita, vanhoja uskomuksia itsestä ja vanhoja toimintamalleja ja kiinnipitämisiä on nostettu tämän jakson aikana pöytään, ja nyt olemme vihdoin (hetkeksi) takaisin neutraalimmassa, hiljaisen kiitollisuuden tilassa. Tuo jakso saattoi nostaa pöytään kaikki kätketyt tunteet ja mallit niin naiseudessa, seksuaalisuudessa, lähimmissä ihmissuhteissa kuin työasioissakin, ja saimme mahdollisuuden entistä selkeämmin erottaa, mikä tulee vanhasta mielestä ja sen kudelmista, ja mikä puolestaan on sielumme hienovaraista ohjausta.

Sielumme ei pakota meitä mihinkään, se odottaa omaa vuoroaan kaikessa hiljaisuudessa - tai sitten ei! Ei enää! Sielumme ja sydämemme vaati tässä periodissa päästä yhä äänekkäämmin kuulluksi, minkä myötä uskalsimme päästää irti mielen kudelmista, uskotteluista, uskomuksista ja odotuksista itseämme kohtaan ja aloimme nähdä tosiolemuksemme, sekä tuntea ihmeellistä vapautta ja selkeyttä.


Our soul is in charge now! 

Tuntuu, että meillä oli mahdollisuus tehdä täydellinen päivitys ja boottaus itsellemme. Välillä tuntui, että mennään niin kapeasta pullonkaulasta läpi, että sitä ehti jo epäillä, että onnistuuko se ollenkaan: mielen tuska ja räpiköiminen oli nimittäin sitä luokkaa, että luovuttaminen kävi varmasti mielessä yhdellä jos toisellakin. Sanottiin suoria sanoja sekä itselle että muille, paalutettiin täysin uudet mittasuhteet omalle valolle ja otettiin jälleen kerran suuri askel kohti omaa voimaa - varsinkin niillä, jotka ovat olleet taipuvaisia uhrienergiaan, liialliseen auttamiseen ja toisten asioiden selvittämiseen itsen kustannuksella, ja joiden on ollut vaikeaa sen sijaan katsoa omaa pakkaa, nähdä se totuudenmukaisesti ja alkaa tositoimiin. Nyt meille ei kuitenkaan enää annettu vaihtoehtoja, koska omissa vanhoissa nahoissa olo tuntui jo niin järkyttävän tuskalliselta. Mitä enemmän oli kipua ja tuskaa, sitä suuremman valon saimme sydämissämme loistamaan.

Seisomme nyt aivan uudella maalla, ja voimme vain ihmetellä, mistä kaikesta saimmekaan päästettyä irti ja millaisia aivan uusia, upeita asioita saimme ankkuroitua uuteen elämäämme mukaan. Yhä vähemmän pyydämme anteeksi olemassaoloamme ja todellista valoamme. Yhä enemmän uskallamme olla se valo, joka todella olemme.

Omalla kohdallani fyysisellä tasolla ainoa työasia, mitä olen saanut tehdä, on olleet enkeli-illat. Kaikki muu aika on pitänyt rauhoittaa itselle, eli omien asioiden työstämiseen näiden energioiden mahdollistamana. En siis enää ihmettele, miksi enkelit antoivat minulle niin tiukat määräykset, että miten paljon voin iltoja pitää ja miten minun täytyy päästää kaikesta muusta työtekemisestä irti. Sen sijaan olen viettänyt aikaa rakkaiden kanssa, rakentanut legotaloja ihanuuspojan kanssa :D ♥, ulkoillut, lukenut, kirjoittanut päiväkirjaa, kuntoillut, ollut yksinkertaisesti hiljaa - ja käynyt katsomassa Cheekiä ja tehnyt tonneittain raakasuklaata! :DD Naaammm!! ♥ ♥ ♥ ♥ "Kuka muu muka, kuka muu muka..." :DD Cheek on niiiiin kiinni ajan hengessä!!! :D ♥ ♥ ♥ ♥ 










Hihiih! No mutta nyt meillä on viikko aikaa sulatella näitä energiatapahtumia ja rentoutua hetkeksi, kunnes siirrymme sitten ensi pe 28.2 Maya-kalenterissa keskuskanavaan. Siitä Päivi kertoo sivuillaan näin:

”Päivä 121, 28.2.2014
Punainen Itsevallitseva Lohikäärme


Tästä alkaa keskuskanavan 20 päivää kestävä jakso, joka kuvastaa maan ja taivaan välistä suoraa yhteyttä. Muodon Itsevallitseva sointu laittaa tarkistamaan mistä oma voima, turvallisuudentunne syntyy. Lohikäärmeen energioissa ollaan etsimässä niitä elämän peruslaatuja joiden varaan perustan kaiken sen minkä avulla jaksan ja uskallan sekä luotan. Oppaana on synkronisminlaki. Tasapainoa tuo kaiken ylittävä rakkaus. Luomisenvoimina ovat rehellisyys itseä kohtaan ja elämänilo. Millaisista asioista muodostuvat elämäni perusrakenteet ja luottamus itse elämään ja sen ylläpitäviin voimiin? Mihin luotan tunnetuskan, yksinäisyyden tai epäuskon hetkellä; ostoskeskuksen kimaltaviin mainoslauseisiin vai sisältäni tuleviin sieluni ohjeisiin?”


Itse koen, että nyt olemme vaiheessa, jossa uuden (sisäisen) maailman portit on aukaistu, ja tuossa keskuskanavassa lähdemme aktivoimaan todeksi kaikkea sitä, mikä tämän alkuvuoden on tehnyt meille tuloaan. Kuva kirkastetaan, ja pääsemme laittamaan vihdoin toimeksi. Rohkeasti mennään, ilolla ja kevätauringon valolla uudet, vahvat siivet levällään! Ei ole enää aikaa pelätä ja kätkeä valoaan, olemustaan ja totuuttaan, vaan nyt eletään koko sydämellä ja sielulla itseämme täydesti ilmentäen. Mikä oli eilen, on jäänyt jo taa, mikä on huomenna, sitä meidän ei tarvitse edes miettiä, vaan nautitaan vain vapaudessa tästä päivästä ja tästä hetkestä, joka on alati muuttuva ja jo itsessään uutta luova sen mukaan, miten totuudellisesti uskallamme olla linjassa oman sielumme kanssa. 

Eilen enkelit vielä ihanasti huomauttivat, että ei ole sattumaa, että pidämme juuri huomenna vuoden ensimmäisen Amma-illan luonani. Sen ajankohta tuli aikanaan heidän ohjauksessaan, ja minä sitä vielä mietin, että miksi vasta tällöin, kun olisi ollut aikaa jo aiemminkin iltaa pitää. Mutta nyt sen ymmärrän. Niin paljon kuin olemmekin nimenomaan universaalia naiseutta itsessämme työstäneet koko alkuvuoden, niin mikä sille olisi parempi päätös ja puhdistus, kuin se, että saamme kokoontua joukolla yhteen hiljentymään universaalin äidin äärelle. Niin ihmeellisen kiitollinen olen tästäkin. ♥ ♥

Jos joku siellä vielä olisi halunnut yhtyä joukkoomme, niin ilta on fyysisellä tasolla valitettavasti jo tupaten täynnä (en tajua miten me tänne minun pikkukotiini edes mahdumme :DDD), mutta jos haluaa, niin meihin voi erinomaisesti yhtyä ihan omasta kotoakin käsin klo:18-20 väliseksi ajaksi. Minulla on jo nyt tunne, että illasta tulee todella vahva ja huikea! ♥ ♥ Kiitos, kiitos, kiitos! ♥ ♥

Nyt on aika lähteä tien päälle! Tänään olen enkeleiden kanssa Vimpelissä, jossa saamme kokoontua ihanalla porukalla enkeliviestien ja näiden huikeiden päivitettyjen energioiden äärelle!


Rakkaudella,
Deepthi


ps.Muista juoda vettä, ottaa suolaa, syödä paljon vihreää, liikuttaa kehoa, levätä, nukkua, nauraa ja nauttia elämästäsi! Ne ovat tuntuneet olevan parhaat reseptit näiden voimallisten aikojen jokapäiväiseen arkieloon.