12.2.14

Downing: Vihan käyttäminen muutosvoimana

VIHAN KÄYTTÄMINEN MUUTOSVOIMANA (IN ENGLISH)

Auroraa kanavoinut Karen Downing (www.aurorasmessage.com)
10.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Maa-ajan viime viikolla on tullut energiatulva, mikä keskittyi erityisesti neutralisoimaan vihaa ihmismuistista. Viha on valtava energia, mitä on kannettu ja usein kasvatettu inkarnaatiosta toiseen. Sen poistaminen vie aikaa, mutta on tärkeää, että tuo tunne neutralisoidaan. Niin kauan kun viha jätetään selvittämättä, se voi muuttua hyvin helposti tuhoavaksi voimaksi.

Itse-osanne (ego) käyttää vihaa sullomalla sen muiden tunteiden ja kokemusten taakse ja tuomalla sen usein esiin, silloin kun vähiten osaatte odottaa sitä. Monilla valotyöntekijöillä on vihan ilmaisemisen pelkoa, koska he tuntevat, ettei ole henkistä tehdä niin. Vihan ilmaiseminen on kuitenkin ainoa tapa vapauttaa se. Vihaa ei pyyhitä pois jollain taikasauvalla - se on vapautettava ilmaisemalla. Vain silloin kun vihaa ei ilmaista, siitä tulee ongelmallista.

On monia terveitä tapoja ilmaista ja vapauttaa vihaa. Tärkeintä vihan vapauttamisessa on olla antamatta itsensä kohdistaa sitä toiseen ihmiseen. Useimmiten hän on vain mukava vihanne kohde ja hyvin harvoin sen todellinen lähde. Kuitenkin aina kun kohdistatte vihanne johonkuhun, tuette vihanne kasvua ettekä neutralisoi sitä. Opetelkaa myös erottamaan suuttuminen ja viha. Kyllä, suuttuminen voi johtaa vihaan, mutta se alkaa eri tunteena.

Viha on musertava tunne, mikä voi saada teidät täysin valtaansa. Se aiheuttaa toimintaa tai reagointia ilman perusteluja. Viha on tänä päivänä 99%:sti tunne planeetan väärinkäsitysten takana. Suuri osa ongelmaa on, että useimmat ihmiset eivät todellisuudessa ymmärrä vihan voimaa.

Jätettynä jäytämään ja kasvamaan sisälle, viha voi edistää sairautta, sotaa ja väkivaltaa. Viha voi muuttaa täysin perspektiivinne elämästä ja ympäröivästä maailmasta. Miksi vihaan keskitytään nyt? Koska se on voima, mikä eniten estää ihmiskunnan kehittymistä eteenpäin. Tähän saakka on tapahtunut paljon yksilökohtaista vapauttamista ja oppaita on annettu kaikille auttamaan sisäisten tunteiden ja ratkaisemattomien entisten elämien ongelmien irtipäästämisessä sekä yksilön henkistä kehittymistä varten. Nyt kun tämä työ on saavuttanut tietyn kynnyksen, tulee kriittiseksi siirtää fokus kollektiivitunteiden vapauttamiseen.

Viimeiset noin 20 maavuotta tietoisuusmuutoksessa on ollut kyse yksilöistä, jotka työstävät itseään ja työskentelevät pienryhmissä kollektiivin kohottamiseksi. Nyt näette tässä tapahtuvan muutoksen, missä kollektiivi yhdistyy tuomaan muutosta yksilöille. Tämä voi nyt tapahtua, koska hyvin monet valotyöntekijät ympäri maailman ovat saavuttaneet tarpeellisen värähtelytaajuuden sellaisen energiaulottuvuuden kanavoimiseksi, mikä voi vaikuttaa massamuutokseen.

Silloin kun yksilön värähtely on kohonnut, se sallii fyysisen kehon tuoda hyvin suuria energiamääriä läpi, ja tuolla energialla on kauaskantoinen vaikutus. Nyt kaikki nuo yksilöt jotka ovat suorittaneet tämän urotyön, alkavat löytää tiensä yhteen ja työstää kollektiivia. Nuo kollektiiviponnistukset lisäävät kunkin kanavan tehokkuutta kymmenkertaisesti. Niinpä 10 henkilön ryhmällä joka yhdistyy meditoimaan, on kollektiivisesti sama energia, mitä pitämään tarvittiin aiemmin 100 yksilöä, vielä enemmän joissain tapauksissa.

Planeetalla on myös tiettyjä paikkoja, jotka avautuvat korkeamman energian laajentumiselle. Vuorille on ollut lukittuna energiaa ympäri maailmaa. Tämä energia voidaan nyt vapauttaa, koska planeetan taajuus pystyy tukemaan tuota energiaa. Kun nämä vuorienergiat vapautuvat, ne lisäävät näiden kollektiivisten muutosenergioiden tehokkuutta.

Mitä haluaisitte muuttaa? Erittäin usein vastaus tuohon kysymykseen on myös vihanne lähde. Näettekö, miksi vihanne neutralisoiminen on hyvin tärkeää! Aina kun tunnette vihaa jotain kohtaan, katsokaa sen juureen. Löytäkää vihanne aihe. Ilmaiskaa tuo viha terveesti kirjoittamalla aiheesta tai puhumalla jollekin luotetulle tai työskentelemällä jonkun kanssa, joka osaa auttaa teitä energian muuntamisessa. Sitten kun olette ilmaisseet vihan, pystytte tarkastelemaan sitä uudessa valossa. Sitten siitä tulee voimakas muutostyökalu.

Sanotaanpa esimerkiksi teidän olevan vihainen, koska aate mitä kohtaan tunnette intohimoa, ei saa tarpeeksi tukea tai julkisuutta. Puhuttuanne vihanne läpi, tarkastelkaa energianne käyttämistä muutoksen luomiseen tuossa aiheessa. Kenties aloittamalla tukiryhmiä tai meditointipiirin aiheesta. Jakakaa lehtisiä tai kirjoittakaa sähköposti paikallisuutisiin kertoaksenne toisille, mitä tapahtuu. Kaikilla näillä toimilla voitte muuttaa henkilökohtaisen vihanne kollektiivimuutoksen voimaksi ja sitä juuri tämä vihavapautus auttaa ihmiskuntaa tekemään.

Rakkautta, Aurora

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.