23.4.16

Mrkich: 5 planeettaa perääntyy - aika siivota talo ja käynnistää

LINK IN ENGLISH: Five planets retrograde - time to clean house and power up

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
19.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen viisi planeettaa perääntyy samanaikaisesti. Saatat lukea, että tässä ajassa on kyse tauon pitämisestä eikä pysty saamaan paljon tehtyä, mutta sieluperspektiivistä tämä on itse asiassa valtavan tuottavaa aikaa. Aina kun planeetta perääntyy, se tarjoaa tilaisuuden tarkastella, käydä uudelleen, muistella, johdottaa uudelleen, tehdä uudelleen, vaatia takaisin, päästää irti.

Kuvittele rakennus, jossa on alun perin upea arkkitehtuuri, hieno sisustus ja ainutlaatuiset ominaisuudet, mutta ajan kuluessa näemme kulumisen, ulkopuolisten asioiden ja muiden ihmisten panoksen vaikutuksia. Tiiliä on muurattu alkuperäisen hiekkakiven päälle. Huoneisiin on kertynyt roskaa. Alkuperäiset puulattiat on peitetty matolla. Rakennus jonka näemme tänään, on hyvin erilainen kuin sen luojan visio, ja sen päältä mitä edelleen on ytimessä, täytyisi poistaa tiilet, vanhentuneet matot ja roska.

Näiden kaikki samanaikaiset perääntymiset ovat, kuin lähettisi joukon restauroijia, remontoijia ja siivoajia saattamaan rakennuksen takaisin todelliseen loistonsa, siihen mitä se on oikeasti ollut kaiken aikaa – tällä kertaa vain vielä säteilevämmäksi ja säihkyvämmäksi.


Aloitetaanpa Marsista. Siinä on kyse toiminnasta, energiasta ja itsevarmuudesta. Saattaisi ajatella, että sen perääntyessä meillä olisi noita asioita tavallista vähemmän. Ja joissain tapauksissa, missä tarvitaan vähemmän, se on totta. Jos sinun täytyy hidastaa, jos sinun täytyy rentoutua tai sinun täytyy katsoa, ennen kuin hyppäät johonkin tilanteeseen, niin Marsin perääntyminen varmistaa ehdottomasti, että teet sen.

Jos kuitenkin energiaa tarvitaan jossain tilanteessa, missä ei tavallisesti ole energiaa tai sitä on vähän, jos vettä täytyy hämmentää, koska se on ollut käyttämättä liian pitkään, tai jokin vanha ongelma täytyy tuoda pintaan, siihen on tartuttava ja se on selvitettävä, niin Mars ei ujostele lisätä vähän tultaan mukaan ja saada asioita tehtyä antaumuksella. Mars voi tulla mukaan itsevarmana isoveljenä, ravistaa sinua olkapäästä ja sanoa: "Piristy! Tämä sinun täytyy tietää. Tämä sinun täytyy tehdä. Lähdetään!"

Jos "mennään, mennään, mennään" on tavallinen temposi, niin saat luultavasti viestejä pitää hengähdystauon. Jos kuitenkin vetäytyminen on normisi, jos passiivisuus on epämiellyttävä mukavuusalueesi tai viivyttely on paha tapa, niin luultavasti saat erittäin selkeän oivalluksen siitä, miten se toimii (ei toimi) sinulla. Salli itsesi avautua sille, mitä Mars haluaa kertoa. Paljon samaan tapaan kuin George Seinfeldissä, kun hän päätti tehdä kaiken päinvastoin kuin tavallisesti ja huomasi menestyvänsä joka alueella, Marsin perääntyminenkin voi saada sinut tekemään asioita, jotka ovat vastakkaisia sille, miten tavallisesti ilmaiset energiaasi, ja tämä voi johtaa sinut toivomiisi läpimurtoihin.

Muista, ettei planeetta itse asiassa kulje takaperin perääntymisen aikana. Siltä vain näyttää maaperspektiivistämme tiettyinä aikoina. Se on kuin autoa ohittaessa. Kuljette kumpikin samaan suuntaan, mutta ohitushetkellä tuo auto voi näyttää kulkevan takaperin. Kaikki tämä perääntyminen on itse asiassa harhaa meidän perspektiivistämme. Harhaa jolla on vaikutusta, mutta harhaa silti, mikä merkitsee, että noiden planeettojen energia on edelleen läsnä ja voimassa. Niiden vaikutustapa meihin on vain erilainen, koska näkökulmamme on väliaikaisesti muuttunut, mikä tuo mahdollisuuden moniin positiivisiin muutoksiin. Näkee asioita, joita ei tavallisesti näe. Ja kyllä – ei näe asioita, jotka tavallisesti näkisi, mistä syystä mottona perääntymisen aikana on varovaisuus siinä, mitä tekee, ostaa tai allekirjoittaa. Tee kotiläksysi. Tarkista sopimus, auto tai talo läpikotaisin.

Harhasta puheen ollen, miten suurta roolia perspektiivimme esittää harhan luomisessa harha päälle elämässämme? Vastaus: valtavaa roolia.

Ajatukset, uskomukset, muistot, alitajuiset ongelmat, esi-isien DNA, yhteiskunnallinen ehdollistuminen jne. ovat kaikki havaintotapamme sameita vesiä, jotka vaikuttavat siihen, mitä näemme elämämme elokuvakankaalla ja miten tulkitsemme asioita. Luovu tietyistä uskomuksista, luovu tietyistä ajatuksista, päästä irti tietyistä ongelmista, niin pum! kuvat elokuvakankaallasi muuttuvat. Joskus tilanteet muuttuvat kirjaimellisesti, toisilla kerroilla muuttuu tapasi nähdä ne. Asian ydin on: se miten näemme, on usein harhakuva, joka perustuu epäselvään perspektiiviimme.

Elämäntapahtumia, kosmisia muutoksia ja planeettatransiitteja tulee aika ajoin selvittämään kirjaimellisesti päämme ja pyyhkimään pois nuo pilvet, mikä sallii meidän nähdä itsemme, oman elämämme ja joko elämän selvemmin.


Plutoon, transformaation pääkihoon. Pluto ei pelleile. Jos se näkee, että jokin elämässäsi tai sinussa tarvitsee muuttaa, se purkaa tai peruskorjaa odottamatta lupaa ja anteeksipyytelemättä. Näen sen naispuolisena vastineena mahtavan Kali-jumalattaren, ja näinä aikoina kun jumalainen feminiinisyys herää (karjuen), se on enemmän läsnä elämässämme, erityisesti aina kun radikaalia transformaatiota tai sieluheräämistä on odotettavissa. En voi puhua Plutosta mainitsematta Kalia, koska sen energia tuntuu olevan aina rinnalla Pluton transiiteissa, ellei ota jopa ohjaksia Pluton soitellessa kiireisenä varaten purkueksperttejä.

Kali ruumiillistaa voimaa ja aitoutta, ja jumalatar auttaa meitä niillä elämämme alueilla, joissa emme ole uskollisia noille ominaisuuksille sisällämme. Se voi olla armoton, kuten Plutokin, ja hyvästä syystä. Emme tulleet tänne olemaan vähemmän, kuin kuka olemme, ja jos "rakennuksemme" tarvitsee isoa kunnostusta, niin haluat parhaista parhaimman varmistamaan sen tapahtumisen.

Niinpä siinä missä Pluto kulkiessaan eteenpäin saattaa aktivoida sisäisen voimamme, perääntyessään se kysyy: "Näetkö, mikä on aktivoitu tässä? Oletko oivaltanut, mistä sinun täytyy päästää irti? Oletko hyväksynyt, mitä tapahtuu? Päästätkö sisään sen uuden energian, joka haluaa ilmestyä esiin sisältäsi?"

Saatat tuntea voiman pääteemana ja joudut vastakkain niiden tapojen kanssa, joissa olet voimassasi ja joissa et. Saatat saada selkeitä viestejä siitä, mitä teet sellaista, mikä heikentää voimaasi, ja mitä voisit tehdä saadaksesi lisää voimaa. Emme puhu tästä egon voimasta, vaan aidosta sydämen ja sielun voimasta.

Pluto rakastaa kunnon myrkynpoistoa – on se sitten fyysistä, mentaalista, tunnepuolen tai henkistä. Jos siis tunnet pakkoa aloittaa terveyskuurin, päästää irti vanhoista tavoista, selvittää joitain ongelmia, mennä retriittiin, tehdä sitkeää parantamista, siivota talosi tai vaatekaappisi, seuraa tuota sisäistä opastusta.

Minkä tahansa planeettaliikkeen vaikutus sinuun riippuu siitä, missä se tapahtuu syntymäkartallasi. Jos se on syntymäkartan planeetan tai muun merkittävän pisteen kohdalla tai tekee aspektia siihen, tunnet vaikutukset enemmän kuin joku, jolla ei ole. Jotkut ihmiset tuskin tuntevat mitään, kun taas toiset tuntevat hyppivänsä varpaillaan maamiinojen täyttämässä aitauksessa, ja he rukoilevat, etteivät astu taas yhden miinan päälle. Merkit joissa nämä perääntymiset tapahtuvat, on listattu alla. Voit mennä www.astro.com sivulle tekemään ilmaisen syntymäkarttasi, jotta näet, missä nämä perääntymiset vaikuttavat eniten sinuun, tai käy astrologin konsultaatiossa saadaksesi syvällisemmän näkemyksen.

Seuraavana meillä on herra Merkurius. Merkurius perääntyy muutaman kuukauden välein, ja aina silloin tunnemme muutaman viikon tavallista enemmän seuraavaa: ongelmia, kun puhelimet, tietokoneet, elektroniikka ja kommunikointi menevät sekaisin. Positiivisena puolena saatamme saada toisen tilaisuuden jonkun kanssa, kun asiat eivät menneet hyvin ensimmäisellä kerralla, tai törmäämme odottamatta menneisyydestä johonkuhun ja saamme jonkin asian päätökseen, tai saamme viestin, joka auttaa meitä polullamme. Kuulee paljon siitä, ettei pidä allekirjoittaa sopimuksia tai ostaa mitään elektroniikkaa (myöskään autoja) Merkuriuksen perääntyessä. Mene oman vaistosi mukaan tässä. On ihmisiä, jotka allekirjoittavat tarkoituksella sopimuksia perääntymisten aikana, koska he tietävät saavansa enemmän kuin todennäköisesti tilaisuuden neuvotella uudelleen.

Perääntymisten aikana ei ole yhtä sääntöä, joka sopii kaikille. Yhden ihmisen parantava lääke voi olla pitää taukoa ja tutkiskella, kun taas toisen voi olla lisätä kierroksia kerta kaikkiaan. Jos sinulla on menestystä jossain ja se alkaa hidastua tai esteitä tai viivytyksiä tulee jatkuvasti, on kätevää tietää: "Okei, olemme perääntymisjaksossa. Tämä tapahtuu syystä. Minäpä katson asiaa tarkemmin tässä. Tai minäpä rentoudun vähän, kun asiat etenevät hitaammin kuin odotin." Vastaavasti jos menestyt jossain ja se jatkuu, virtaa ja valaisee sinua ja vauhti kantaa sinua eteenpäin vihreiden valojen palaessa kaiken aikaa, niin älä lue jotain astrologista artikkelia ja ajattele: "Voi ei, minun on parasta pysäyttää kaikki tämä liike eteenpäin, koska planeetta perääntyy!!" Tuo perääntyvä planeetta saattaa hyvinkin olla kivenjärkäle, joka työntää sinua eteenpäin. Kuten kaikessa, virity jatkuvasti omaan sisäiseen totuutesi: "Miltä tämä tuntuu? Mitä minua opastetaan sisältä tekemään? Valaiseeko tämä minua?"

Jupiter alkaa joukon ensimmäisenä kulkea eteenpäin 9.5. alettuaan perääntyä heti uudenvuoden jälkeen. Jupiter hallitsee hyvää tuuria, laajentumista ja yltäkylläisyyttä, joten jos sinusta tuntuu, että noiden asioiden käynnistyminen on vienyt tovin tähän mennessä tänä vuonna, niin saatat nähdä täyskäännöksen Jupiterin vaihtaessa suuntaa. On ollut hyvä saada pidempi jakso miettiä uuden vuoden unelmiamme ja tavoitteitamme. Jupiterin perääntyminen on saattanut yllyttää sinua todella selkeyttämään: "Millä elämäsi alueilla haluat nähdä laajentumista? Missä haluat nähdä positiivista kasvua? Mitä tarvitsee muuttaa ja missä toimia sen saamiseksi tapahtumaan? Missä olet valmis seuraavalle tasollesi ja minkä ylärajojen osalta olet valmis?"

Jos luet tätä ajatellen, että tässä näyttää tapahtuvan paljon pohtimista, muuttamista ja puhdistamista kerralla, niin olet oikeassa. Tuntuu merkittävältä karmapuhdistukselta. No, jokainen päivä muutamana seuraavana vuotena on sitä! Mutta olemme tässä hyvin tiiviissä neljässä, viidessä kuukaudessa, jolloin tuntuu siltä, että monet ihmiset käyvät läpi valtavan määrän syvällisiä, kestäviä muutoksia.

Monissa niistä asioista joita meillä tulee esiin, toiset ihmiset toimivat peilinä. Jos siis erityisesti joku tai jokin laukaisee tunteemme, se on fantastinen tilaisuus kysyä itseltämme: "Mitä tunnen tässä ja miksi?" Saatat oivaltaa, että tällä ihmisellä on oikeasti jotain energiaa, joka syvällä sisälläsi toivoo, että voisit omistaa sen – ja perääntyminen on kertomassa sinulle, että voit ja nyt on aika omistaa se! Saatat oivaltaa, ettet pidä tästä käytöksestä, jota näet, ja tilaisuutesi tässä on lopultakin kunnioittaa totuuttasi, omaa arvoasi ja tunteitasi ja lähteä pois tästä tilanteesta, suhteesta tai työpaikasta.

Joskus ihmiset sietävät henkisessä mielessä asioita paljon pidempään, kuin on välttämätöntä, koska he luulevat, että heidän täytyy jäädä saadakseen oppitunnin. On upeaa tajuta tietoisesti, että opimme asioita kaikilta, ja kyllä, ehdottomasti opimme merkittävimpiä oppituntejamme joistain haastavimmista ja vaikeimmista tilanteistamme. Jos jokin tilanne kuitenkin toistuvasti käyttää ja väärinkäyttää sinua tai jokin malli jatkaa toistumista eri ihmisten kanssa, voi turvallisesti sanoa, että tuo oppitunti on luultavasti ilmestynyt monta kertaa. Jossain kohtaa on ok sanoa: "Olen oppinut sen, mitä minun oli opittava tässä, ja nyt nykyinen, uusi oppituntini on oppia, milloin lähteä pois ja päästää irti."

Lopuksi Saturnus, joka on viiden kuukauden perääntymisensä ensimmäisessä kuukaudessa. Saturnus on eläinradan isä. Se rakastaa kuria, sitoutumista, kovaa työtä, rakenteita, vakautta ja tukea. Se on työnjohtaja, joka kävelee ympäri rakennusaluetta varmistaen, että perusta on vahva ja kaikki tekevät töitä oikeiden menetelmäkoodien mukaan. Perääntymisen aikana se saattaa saada jotkut ihmiset tuntemaan rajoittuneisuutta, koska se ei päästä meitä eteenpäin lentäen ja rukoillen, vain laulua sydämessä. Se haluaa varmistaa – jokaisen hyvän isän lailla, ennen kuin päästää lapsensa vapaaksi suureen maailmaan – että osaat huolehtia itsestäsi, erityisesti taloudellisesti, materiaalisesti ja rakenteellisesti.

On sinulla sitten omaa liiketoimintaa, olet töissä jossain tai olet kotiäiti tai –isä, joka pyörittää perhettä ja huushollia, perääntyvä Saturnus haluaa tietää, että talosi on hyvässä järjestyksessä. Millainen on päivärutiinisi? Kulkeeko kaikki mahdollisimman tehokkaasti, tuottavasti ja toimivasti? Onko missään taloudellisia tai energeettisiä vuotoja, jotka valuttavat tyhjiin sinut tai perheesi tai bisneksesi? Jos osa muurauksesta ei näytä riittävän tukevalta kestämään noin seuraavat 10 vuotta, Saturnus pyytää sinua rakentamaan sen uudestaan, tiili tiileltä. Se voi olla työlästä hommaa, mutta näet työsi hedelmät ajan kuluessa.

Meillä tapahtuu siis paljon säätämistä ajassa, joka on periaatteessa suhteellisen lyhyt asioiden suuressa suunnitelmassa. Tietoisesti käsiteltynä, tämä voi olla todella palkitsevaa aikaa, jolloin tunnet olevasi yhdistyneempi ja yhdistyneempi totuuteesi tai ainakin tiedostat, että asioita tapahtuu, jotta sinut saadaan yhdistyneeksi.

Tietoisesti käsiteltynä, voi tapahtua paljon projisointia omistamattomien tunteiden ja ongelmien leimahtaessa, mikä ilmenee vihana toisia kohtaan ja arvaamattomana käytöksenä. Jos tunnet voimakkaita tunteita nousevan esiin, vedä kunnolla syvään henkeä, ennen kuin räjähdät jollekin toiselle.

Tiedä, että ihmiset jotka vastustavat sisäisen totuutensa nousemista, joutuvat draamaan. Ellei ole aivan välttämätöntä (eli jonkun hyvinvoinnin suojeleminen välittömässä vaarassa), on viisasta olla jäämättä kenenkään toisen karmaräjähdyksen, vastustuksen, purkamisprosessin ja puhdistamisen keskelle. Jos löydät itsesi draaman keskeltä, tarkista itseltäsi, mikä tuntuu oikealta – on se sitten kuunnella tuomitsematta, lähteä pois kunnes tilanne rauhoittuu tai vain tarkkailla kiinnittymättä tunteellisesti tarinaan, jota esitetään.

Kaikki tarinamme yrittävät nyt purkautua kuin villalanka, joka on ollut tiukalla kerällä pitkään. Kiinnittyminen tarinoihin ja harhakuviin, jotka ovat purkautumassa, saa aikaan vain lisää solmuja ja tekee koko prosessista pidemmän.

Tänä aikana olisi todella suotuisaa ottaa aikaa joka päivä meditoimiseen. Itselläni ajan löytäminen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa toimii parhaiten. Joskus se kestää vain viisi minuuttia, toisilla kerroilla paljon pidempään. Kestolla ei ole merkitystä. Kyse on pääasiassa silmien sulkemisesta hetkeksi ja hengittämisestä sisään ja ulos ainakin muutaman kerran. Se antaa keholle, mielelle ja sielulle tilaisuuden pysähtyä, päästä takaisin keskukseen ja saada perspektiivi kaikkeen, mitä on tapahtunut ja omaksuttu tuona päivänä.

Ei tarvitse sanoa mitään erityistä tai käydä tietoisesti läpi mitään tiettyä prosessia. Jos et tee muuta, kuin suljet vain silmäsi ja keskityt hengitykseesi, voit luottaa, että kehosi, sielusi ja alitajuntasi viisaus tekee, mitä tarvitsee tehdä.

Miltä teistä kaikista tuntuu?

Marsin perääntyminen: 17.4. Jousimies 9° - 29.6. Skorpioni 23°
Pluton perääntyminen: 18.4. Kauris 17° - 26.9. Kauris 14°
Merkuriuksen perääntyminen: 28.4. Härkä 23° - 22.5. Härkä 14°
Jupiterin perääntyminen: 7.1. Neitsyt 23° - 9.5. Neitsyt 13°
Saturnuksen perääntyminen: 25.3. Jousimies 16° - 13.8. Jousimies 9°

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.