28.12.11

Kirsin kaksi tuoretta tv-haastattelua


Täällä yösiipien havinaa kuuntelen, ja vielä postailen vuoden viimeisimmät tv-haastattelut tänne Sinunkin nähtäväksi. Nämä on tehty ennen joulua. Juttua musiikista ja henkisyydestä. <3

Nyt suin omat siipeni suppuun ja lennähdän Linnunradan laidalle toiseen maailmaan. Tavataan siellä! <3

Love,
Deepthi





27.12.11

Valon Maa

Eilen illalla nukkumaan mennessäni kuuntelin myrskytuulen vinkuvan kiukkuisena lapsuudenkotini nurkissa. Olga oli vierelläni selkä kyyryssä ja ihmetteli mitä ulkona oli meneillään. Sammutin isän tietokoneen ja kynttilän ja pujahdin peiton alle. Rukoilin, että aivan vanhan huoneeni vieressä sijaitseva valtava kuusi pysyy pystyssä, eikä rojahda ikkunasta sisään yön aikana. Veljeni perheineen nukkui toisessa päässä taloa, ja heidän ikkunan takana sijaitsi puolestaan kolme isoa vanhaa koivua. Rukoilin, että myös ne pysyvät pystyssä. Oma oloni oli sähköinen ja levoton. Puhelimesta oli akku lopuillaan, mutten jaksanut enää nousta sängystä laittamaan sitä laturiin, vaikka tuntui että pitäisi. Ikkunalla oleva kynttelikkö välkähteli, ja uusi rukous täytti mieleni. Vuoden 2004 tsunami pulpahti jostain syystä päähäni. Rukoilin, ettei huominen aamu toisi yhtä surullisia uutisia tullessaan.

Aamulla herätessäni huomasin, että puhelimeni oli sammunut, ja kynttelikössä ei palanut enää valo. Katsoin ikkunasta rakasta kuustamme, senkin valot olivat sammuneet. Hipsin eteiseen, ei valoa. Siinä se nyt oli, mitä olin illalla tunnustellut. Myös puhelimeni jäisi nyt ilman virtaa, kun en kuunnellut sisäistä viestiäni laittaa se lataukseen. Hipsin isän luo ja sitten veljeni luo: "meillä ei ole sähköjä". Puut sentään olivat pystyssä. Miehet nousivat sängyistään tokkuraisina. Aloimme kaivaa kynttilöitä esille vain huomataksemme, että ne oli kaikki poltettu joulun aikana loppuun. Treenikämpältä onneksi löytyi pussillinen tuikkuja, niillä pääsimme alkuun.

Mielessä pyöri aamupäivän tietenkin vain yksi ainoa ajatus: miten riippuvaisia oikeasti olemme sähköstä ja miten itsestäänselvänä sitä pidämme. Mieleeni tulvi myös Amman kehotukset pitää koko ajan kynttilöitä ja polttopuita varastossa. Tiedostin, että tässä sitä nyt ollaan. Keskellä sitä, mistä kaikessa vuoteen 2012 liittyvissä keskusteluissa ja kanavoinneissa ja merkeissä on ollut kyse. Tämä sähkökatkos oli luonnollinen osa sitä muutosta, jota käymme läpi, niin hurjalta ja useille epäreilulta kuin se tuntuukin.

Itselläni on koko joulun ajan ollut painontunne niskassa. Vaikka olen ollut rakkaan perheeni parissa ja kaikki on hyvin, niin samalla kuitenkin tiedostaa ajan painon harteillaan. On ollut olo, että ihan kunnolla ei uskalla rentoutua eikä heittäytyä laakereilleen, vaikka mitään järjellistä syytä en siihen ole löytänyt ja vaikka olosuhteet olisivat olleet loikoiluun suorastaan täydelliset. Omat tuntosarveni ovat olleet koko ajan kuin valmiustilassa. Eilen on myöskin käynnistynyt maya-kalenterin mukaan voimallinen tähtiporttien jakso, joka kestää aina 3.1.2012 saakka. Joten meitä myöskin viritetään kovasti uusille taajuuksille, ja kosmiset portit ovat auki tietoisuuden laajentumiselle, rakkauskoodien vastaanottamiselle.

Luen tällä hetkellä Gregg Bradenin Fraktaaliaika-kirjaa. Vaikka olen vasta suht alussa, se on jo tukenut tuntojani ympäröivästä maailmasta. Siitä on käynyt selväksi tämän viidennen maailmanajan erityisyys. Elämme materiaalisen ajan loppuvaiheita, henkisemmän elämäntavan omaksumisen alkua. Alamme siirtyä ulkoisista arvoista sisäisiin arvoihin, rahan perässä juoksemisen sijaan sydämellä tekemiseen, erillisyydestä yhteisöllisyyteen, harhasta totuuteen ja rehellisyyteen. Ei tarvitse kuin ajatella ystäväämme facebookia, joka heijastaa uuden maailman tuloa mitä nerokkaimmin: ihmiset ovat saaneet kanavan ilmaista itseään globaalisti, tuoda kirjoittamalla mielipiteitään esiin, joista aiemmin on puhuttu kenties vain lähipiirille. Mikään ei tunnu olevan enää "pyhää" eikä pysyvän salassa. Joku voi nähdä sen kaiken rikki- ja aukirepimisenä, ja että meillä ei mikään enää ole "pyhää", mutta toisaalta sen voi nähdä myös helpottavana tekijänä: on totuuden aika, kaikki varjotkin nostetaan valoon. Itse ajattelen, että facebook auttaa meitä sekä itsemme personifikoimisessa, että auttaa sitä kautta hyväksymään toisemme uniikkeina yksilöinä. Samalla facebook on mielestäni vahva valon kanava. Ei ole yhdentekevää, mitä statuksiimme päivitämme. Levitämmekö positiivista vai vähemmän positiivista energiaa ympärillemme. Positiivinenkin voi olla samalla sekä suoraa että eheyttävää postailua.

* * *

Talo on jo hiljentynyt illan touhujen jälkeen. Tuuli on tyyntynyt, kuusen oksat keinuvat enää hiljaa yötuulen vireessä. Oma sydämeni on muuttunut levottomasta ja sähköisestä kipunoivaksi ja pomppivaksi. Jos uskaltaisin, antaisin sille vallan. Mutta en uskalla vielä, koska hetken aikaa pitää vielä pystyä keskittämään energia Suomen kamaralle.

             Jos antaisin sille luvan.....

                            Jos antaisin sille luvan, se ryöpsähtäisi yli äyräiden, sinkoilisi edes takaisin pitkin universumia, ja heittäytyisi lopulta Amman jalkojen juureen. Se tietää, että lähtöön on aikaa enää muutama hassu yö...

Tänä yönä rukouksissamme lähettäkäämme Valoa ja Rakkautta ympäri Suomen niemen kaikkiin niihin koteihin, jotka ovat kärsineet viime yön myrskyn aiheuttaneista tuhoista. Kiiriköön rauhanmantramme kaikkien sieluun, eheyttäköön, tuokoon turvallisuuden tunteen kaikkien sydämiin. Yhdessä teemme tästä kauniista planeetastamme Valon Maan. On aika yhdistää Rakkauden Voimamme.


Deepthi



24.12.11

Ja niin joulu tulla saa


RAKKAUDEN TÄYTEISTÄ VALON JUHLAA 
SINULLE JA LÄHEISILLESI,
SEKÄ ILON JA IHMEIDEN
HUIKEAA VUOTTA 2012!! 


Tässä Sinulle tervehdykseni 
laulun muodossa:
Ja niin Joulu tulla saa! <3



Jouluhalauksin kynttilöiden keskeltä,
Deepthi



Levi, Taivaanvalkeat <3


21.12.11

Hoffman: Ryhdy inspiroituneeseen toimintaan & Hurjat indigo/kristallinaiset

URIEL PARANTAA

Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman (www.urielheals.com)
Uutiskirjeestä 19.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

ARKKIENKELI URIEL: Ryhdy inspiroituneeseen toimintaan

Mikä inspiroi sinua? Mikä saa sinut ryhtymään toimeen, keskittämään energiasi tiettyyn tavoitteeseen? Mikä sinulle on sellainen intohimo, että unohdat epäilysi ja pelkosi ja siirryt eteenpäin selkeän ajatuksen ja tarkoituksen kera? Toimitko vain silloin, kun tunnet, että sinun on pakko tai sinua pakotetaan, ja siksi reagoit tilanteisiin? Vai ryhdytkö toimeen välttääksesi mahdollisesti vaikeita tilanteita? Kun opit ryhtymään inspiroituneeseen toimintaan ja käyttämään jumalaista ajoitusta, henkistä opastusta ja omaa intuitiivista tietämystäsi, se auttaa sinua astumaan universumin virtaan ja vetää sinua lähemmäs haluamaasi todellisuutta vaivattomasti, sujuvasti ja helposti - todellisuutta joka kehittyy rauhan, ilon ja yltäkylläisyyden kera.

Inspiroitunut toiminta on toimintaa, johon ryhdytään luottavaisesti ja tietäen, että tietty askel on oikea. Kun opit käyttämään opastustasi ja intuitiotasi sen päättämisen, milloin otetaan seuraava askel ja mihin suuntaan mennään, se luo tasapainon mielen ja hengen välille, mikä hyödyntää parhaan oppimastasi ja kokemastasi ja luo mahdollisuuden uudesta todellisuudesta. Miten tiedät, milloin toiminta on inspiroitunutta? Silloin kun olet tyyni, rauhassa etkä pelkää. Tällöin tulokset virtaavat ja sinun on ajateltava vain sitä, mitä haluat, ja tilaisuuksia esittäytyy vaivattomasti.

Toiminta mielestä rajoittaa toiminnan reagointiin, koska mieli toimii entisestä tiedostaan ja oppimastaan, joten se pystyy luomaan vain menneiden kokemusten toistoa. Inspiraation tunnistamisen oppiminen - jolloin toimit uuden informaation ja hengen antaman tietämyksen mukaan - vaatii, että luotat omaan henkiseen pätevyyteesi ja olet valmis kokeilemaan uutta ja erilaista, vaikket olisi tehnyt sellaista koskaan ennen. Oletko pyytänyt opastusta ja vastaus on askel tuntemattomaan? Luota, että opastuksesi johtaa sinut aina korkeimman ja suurimman täyttymyksen reitille ja vaivattomaan luomiseen.

Vaivattomuus on uutta elämän energiaa, silloin kun opit ryhtymään inspiroituun toimintaan, koska toimit hengen kumppanina sekä suunnassa ja polulla, jotka ovat täydellisiä sinulle. Tätä elämää eletään jumalaisen vaikutuksen kanssa - luotat, että universumi täyttää jokaisen tarpeen joka hetki. Siirryt kohtalosta luomiseen ja toimit sydämen halusta korkeimpaan parhaaseesi. Nyt on aika ryhtyä inspiroituun toimintaan elämässäsi, tehdä se, minkä sydämesi kertoo oikeaksi sinulle, ja oppia hyväksymään, että vaivattomuus on universumin tapa. Valitse elämässäsi alue, jolle haluat muutosta, pyydä opastusta ja sitoudu ottamaan vastaan se haaste, että luotat ja toimit tämän inspiroidun opastuksen mukaan. Ole hiljaa ja tiedä, että sinua rakastetaan ja tuetaan, ole avoin vastaanottamaan ilon, rauhan ja yltäkylläisyyden siunauksia ja sitoudu sielusi ja jumaluutesi eheyden haluun. Ole sitten hengessä ja inspiroitu.

Kaikki on täydellistä ja niin olet sinäkin

Emme ehkä tunne, että elämässämme kaikki on täydellistä, mutta tiedämme ehdottomasti, mikä on epätäydellistä. Tunnemme olevamme jumissa, elämä ei virtaa, meillä ei ole rahaa, rakkauselämämme on olematonta - tätä kutsumme epätäydellisyydeksi. Mutta universumissa ei ole epätäydellisyyden käsitettä ja kaikki elämässämme on täydellistä, koska olemme luoneet sen - olemme täydellinen, joten kaiken luomamme on myös oltava täydellistä. Silloin kun alamme tuomita luomisemme hyväksi tai huonoksi, täydelliseksi tai epätäydelliseksi, olemme polariteetissa ja kutsumme vastakohtaenergioita luomaan suurempia esimerkkejä täydellisyydestä ja epätäydellisyydestä meille.

Määritelmämme "täydellisyydestä" on jotain, mikä on, no, täydellistä. Käytämme maailmaa kuvaamaan optimielämänkokemuksemme: silloin kun olemme virrassa, onnellinen, kaikki elämässämme tekee meistä onnellisen, olemme vakaa ja varma ja tunnemme olevamme kontrollissa. Täydellisyyden ongelmana on, että olemme laittaneet sen merkitsemään jotain ihannetilaa, mutta oikeasti se merkitsee jotain, mikä ihanteellisesti ilmaisee tietyn tilan. Ja näin kaikki elämässämme on täydellistä, koska kaikki on peili siitä, mitä olemme luoneet ajatuksillamme, uskomuksillamme ja teoillamme.

Elämämme virta ei voi koskaan olla korkeampaa energiaa tai saavuttaa erilaista lopputulosta, kuin mitä aiomme ja sallimme. Jos siis haluamme iloa, virtaa, yltäkylläisyyttä, rakkautta ja menestystä, meidän on ilmaistava aikomus noista asioista, luotava ja säilytettävä se värähtelytaso, mikä tukee ja ravitsee niitä, ja nähtävä itsemme siirtyvän täydellisyystasolta toiselle. Se mitä olemme luoneet, on täydellistä, ja se mitä luomme seuraavalla askeleella, on myös täydellistä. Silloin kun voimme nähdä elämämme täydellisenä koko ajan ja kaikissa tilanteissa, tunnustamme oman voimamme, otamme vastuun todellisuudestamme ja pysymme poissa uhrina olemisesta ja pelosta, mitkä kumpikin estävät meitä olemasta harmoniassa korkeamman värähtelyn kanssa.

Miten voimme ajatella, että onnettomana, varattomana ja rakkaudettomana oleminen sekä kontrollin menettämisen tunteminen on lähelläkään täydellistä? Tunnustamalla itsemme todellisuutemme luojaksi. Ja kuka voi tehdä siitä erilaisen? Voimme muuttaa välittömästi energian näissä tilanteissa tunnustamalla oman luomisemme toteamuksella "Tein tämän" ja oman voimamme muuttaa tuon energian toteamuksella "Voin nyt tehdä jotain erilaista". Silloin kun teemme tämän kaiken osalta elämässämme, pidämme energian liikkeellä, mikä on luovan voimamme parempaa käyttöä kuin velloa itsesäälissä, valittaa ja vaikeroida, miten huonoa elämämme on, ja unohtaa, kuka on luonut sen ja kenellä on voima muuttaa se.

Tämän viikon energiatyö:
Tee luettelo kaikesta, minkä ajattelet olevan epätäydellistä elämässäsi. Älä tuomitse tai kritisoi, kirjoita vain muistiin kaikki, minkä ajattelet olevan pielessä elämässäsi ja miten se ei toimi. Kirjoita sitten jokaisen kohdan viereen, miten voit muuttaa sen, ja aloita jokainen lause: "On täydellistä, että nyt minulla on/minä olen _______ ja nyt muutan sen uuteen täydellisyyden tilaan tekemällä _______." Esimerkiksi, jos kirjoitit, että rakkauselämäsi on epätäydellistä, kirjoita: "Rakkauselämäni on nyt täydellistä ja voin muuttaa sen olemalla valmis antamaan ja vastaanottamaan rakkautta." Tee tämä harjoitus ajatuksella ja ota siihen oma aikasi, koska kun vakuutat elämäsi täydellisyyttä, tunnustat myös voimasi luoda jotain erilaista.

Päivänseisaus, joulu ja uusikuu

Tuntuu tuskin mahdolliselta, että vain muutama kuukausi sitten puhuimme syyspäiväntasauksesta (kevät eteläisellä pallopuoliskolla) ja nyt olemme talvipäivänseisauksessa (tai kesä). Saimme lopultakin loppuun myös Merkuriuksen perääntymisen (mikä oli helpotus), vaikka sen varjojakso kestää 31.12. saakka, ja juhlimme joulua ja voimakasta uutta kuuta tällä viikolla. Tämä on ollut tilanne viime kuukaudet, kun kaikki tapahtuu kerralla, kun valmistaudumme seuraavaan suureen tapahtumaamme eli vuoden 2012 alkuun. Rehellisesti sanottuna olemme kaikki niin väsyneitä ja vähän pakahtuneita siitä, mitä olemme käyneet läpi tänä vuonna, ettemme ole varmoja tästä matkasta uudelle maapallolle. Liittyykö siihen lisää kokemaamme? Kyllä ja ei, mutta valtavan eri tavalla.

Riippumatta siitä, miten juhlit joulunaikaa, siinä on kyse jakamista ja välittämisestä, antamisesta ja saamisesta, sydämemme avaamisesta ja osallistumisesta päivään, jolloin suuri osa ihmiskunnasta juhlii rauhaa ja hyvää tahtoa. Ja tällä kerralla on salainen agenda, mikä on avata ihmisten sydämet valmisteluna vuoteen 2012 - se alkaa, kun vieraat lähestyvät tarpeessa olevia ja täyttävät heidän joulutoiveensa tavoilla, jotka ovat yksinkertaista sydämestä antamista.

Päivänseisauksen viesti on polariteetti ja kontrasti, kun koemme vuoden lyhyimmän päivän ja sitä seuraa jatkuvasti pidentyvät päivät kevään päiväntasaukseen saakka. Uudenkuun viesti juuri ennen joulua on päästää irti asenteista ja uskomuksista, jotka rajoittavat kykyämme luoda voimakkaimmista puolistamme käsin ja olla avoin potentiaalille, joka ylittää mielikuvituksemme. Riippumatta siitä, mitä pidämme mahdollisena, universumilla on aina jotain jännittävämpää, tyydyttävämpää, hauskempaa ja ihanampaa hihassaan. Olemmeko avoimia vastaanottamaan? Jos haluamme nauttia vuoden 2012 siunauksista ja täyteydestä, meidän täytyy olla.

Toivon, että sinulla on ihana ja siunattu joulu tänä vuonna ja kun juhlit perheesi ja ystäviesi kanssa, varmista, että annat aikaa, tunnustusta, rakkautta, tilaa, anteeksiantoa ja siunauksia itsellesi. Ryntäyksemme täyttämään velvollisuuksiamme ja lupauksiamme voi varjostaa tämän juhla-ajan todellisen merkityksen, mikä on uudestisyntymä, uudistuminen ja yhdistyminen. Juhlistamme ihmisten toivon ja rauhan syntymää sekä kirkkaan tähden syttymistä taivaalle, mikä muistuttaa meille siitä jumalaisesta opastuksesta ja suojelusta, mikä on aina meidän. Lähetän teille parhaat rakkauden, ilon, rauhan ja yltäkylläisyyden toivotukseni tänä jouluna ja täyttyköön sydämenne toiveet.

Hurjat kristallinaiset

(Julkaisen tässä uudestaan yhden suosikkini ja yhden suosituimmasta indigo/kristalliartikkelista. Toivottavasti nautit siitä.)

Hyvin monet teistä kiittivät "Hurjat indigonaiset" -artikkelista, koska se auttoi teitä ymmärtämään elämäänne ja sitä, miksi se oli niin vaikea, sekä ymmärtämään energiaanne, kamppailujanne, toiveitanne, unelmiamme ja lahjojanne. Sen tietäminen, että tarkoituksenne oli luoda kaaosta ja draamaa, jotta voisitte tuoda maailmaan enemmän myötätuntoa ja hyväksyntää, auttoi lievittämään sitä uskaa, jonka kanssa olette kamppailleet. Olen käynyt näitä keskusteluja myös kristallinaisten kanssa, jotka eivät ymmärrä, miksi he ovat kärsineet niin paljon, kun heillä oli niin paljon rakkautta ja myötätuntoa toisia kohtaan. He tuntevat tulleensa sivuutetuksi ja epäonnistuneeksi, koska he tekevät työtään hiljaisesti.

Mutta aikuisissa kristalleissa on myös hurjaa energiaa. Tekin tulitte esittelemään massiivisen muutoksen ja prosessin aikana teistä tuli marttyyri, teidät torjuttiin ja petettiin ja joskus lähes tuhottiin tunteellisesti. Aikuiset kristallit jotka ovat vähintään 40-vuotiaita, tulivat tuomaan myötätunnon, ilon ja hyväksynnän energioita maailmaan, minkä polttoaineena olivat epäharmonia, erillisyys, tuomitseminen ja tuska. Tulitte parantamaan näitä energioita olemalla esimerkki niistä ja pitämällä energeettistä tilaa toisille. Ja olette kärsineet melkoisesti.

Monet teistä ottivat tehtäväkseen haastavien sieluryhmäenergioiden parantamisen. Jotkut teistä tekivät tämän perheessä ja kärsivät monenlaisesta hyväksikäytöstä ja traumasta tai olitte vanhempienne ja sisarustenne vanhempi. Jotkut tekivät tämän maailmanlaajuisella tasolla tulemalla nykypäivän marttyyreiksi, jotka esittelivät uusia myötätuntoajatuksia ja jotka tappoivat ne, jotka pelkäsivät muutosta ja vallan menetystä. Toiset päättivät ilmentää tragediaa, kroonisen sairauden ja muita fyysisiä ongelmia auttamaan tietoisuuden luomisessa terveydenhoitoyhteisöön, mikä johtaisi uusien hoitomenetelmien löytämiseen.

Minkä tahansa polun valitsittekin, tarkoituksena oli parantaa ihmiskuntaa valollanne. Annoitte sitä epäitsekkäästi maailmalle, mikä tarvitsi sitä, muttei ollut aivan valmis hyväksymään sitä. Ja tunnen myös surunne ja tuskanne, koska haluatte oikeasti maailman parantuvan. Ette ole epäonnistuneet työssänne. Oppitunti joka teidän tarvitsi oppia, oli hyväksyä toisten polku ja valmius parantua - tai sitten ei. Teidän on myös aika sytyttää taas kipinanne, jakaa lahjojanne toisten kanssa ja löytää tuo "hurja nainen" sisältänne, joka tietää, että oman ilonsa kokemisen kautta hän tuo eniten iloa toisille.

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
_________________

Joka kerta hymyillessänne henki vuotaa vähän läpi. Muutatte sitä ihmistä, jolle hymyilette, ihmistä joka saa valonne, koska muistutatte häntä Kodista ja hänen omasta osastaan. (ryhmä)

20.12.11

Rother: Kolmas voimaantumisaalto

Kaunista yötä Levin tuntureiden juurelta. Neljä ihanaa konserttia on nyt takana, ja huomenna - siis tänään - on viides ja viimeinen ennen kuin palaamme takaisin Pohjanmaan hellään huomaan. Minä täällä vielä valvon ja vahdin yön tuntien kulkua. Jokin valvottaa, tunturienergiatko vaiko mitkä? Tuntuu, että jotain isoja energiamuutoksia on joka tapauksessa menossa juuri nyt.

Laitan tähän nyt yhden uuden kanavoinnin, ja yritän saada uudestaan unen päästä kiinni. Ehkä se olikin tämä, joka ei antanut minulle rauhaa, ennen kuin toimin. :) Ja niin kuin aina, poimi kanavoinnista vain se, mikä tuntuu itsellesi oikealta. Kanavoinnit eivät ole mikään yksi ja ainoa totuus asioista, vaan ne saattavat vain antaa meille oivalluksen, kokemuksen, aavistuksen yhdestä ja samasta asiasta, kertoa asiasta uudella, hiukan toisenlaisella tavalla. Omaa erottelukykyä on sallittua ja suotavaa käyttää. Toisille meistä verho saattaa näiden kautta raottua, oma Itsemme paljastua ja aktivoitua toisilla sanoilla kuin toisille. Annetaan sille tilaisuus ja Kunnioittakaamme sitä.

Unihaleja Rakkaudessa,

Deep

*****

KOLMAS VOIMAANTUMISAALTO
Harmonia

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Joulukuu 2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Aivan Lightworkerin alusta saakka Ryhmä on pyytänyt minua laittamaan sanat "toinen aalto" joka osuuden etusivulle. Sama pätee kaikkien englanninkielisten kirjojeni kansiin. Nämä sanat ovat aina olleet piilotettuna johonkin kannessa. He halusivat meidän saavan perspektiivin siihen, missä kohtaa olemme tällä hetkellä evoluutiossamme. Ryhmä kertoo tarinan, että ihmisen voimaantumisen ensimmäinen aalto oli seurata johtajaa. Toisin sanoen, opimme, miten työskennellä yhdessä ryhminä nimittämällä jonkinlaisen johtajan tai hierarkian. Se oli meille tapa käyttää luomisvoimiamme kollektiivisesti ja se toimi tuolla värähtelytasolla. Kaikki yhteiskunnat ovat peräisin tästä aallosta.

He sanovat, että työnnettyämme johtajan seuraamisen rajoja äärimmilleen, kuten Adolf Hitlerin tapauksessa, siirryimme itsemme seuraamisen, toiseen voimaantumisaaltoon. Pitäkää mielessä, että tämä oli vasta noin 60 vuotta sitten. Tässä itsemme seuraamisaallossa opimme kuuntelemaan ensin sisältä ja sitten tasapainottamaan sen ulkoisen maailman kanssa. Se on äärettömästi vaikeampaa kuin johtajan seuraaminen, kun ei ole mitään liikennemerkkejä kertomaan, olemmeko reitillä.

Luonnollisesti pelkkä sanojen "toinen aalto" käyttäminen vihjaa, että on kolmas, neljäs jne. Toiset ovat kertoneet tulkintojaan näistä aalloista, Ryhmä ei ole kuitenkaan sanonut mitään ennen kanavointia 11.11.11. Tässä ryhmä totesi oman versionsa kolmannesta aallosta ja sanoi, että koemme sen kaikki elämämme aikana. Emme ole siinä vielä, mutta se on aivan edessä ja kerää vauhtia meissä kaikissa tällä hetkellä. Harmonia on kolmas aalto. Jos palamme takaisin siihen, mitä he sanovat kahdesta valon kanssa työskentelemisen menetelmästä, voimme nähdä, että tässä tasapainotamme kummankin tavan samanaikaisesti. Itse asiassa, Ryhmä on erittäin yksityiskohtainen tulevaisuudesta ja tulevaisuutemme riippuu siitä, miten tulemme toimeen toisten jumalien kanssa maan päällä.

Yhteiskuntina olemme onnistuneet kasvamaan ja vahvistumaan polariteetin, vastakohtien ja kilpailun avulla. Nyt menestymisemme maailmassa riippuu siitä, miten voimaannutamme toisiamme. Tämä on valtava muutos uskomuksissa ja tietoisuudessa, mutta Ryhmä sanoo, että olemme tehtävän tasolla ja menossa oikeaan suuntaan.

Ainoa minua hämmentänyt asia oli aikatekijä. Ihmiskunnalta meni yli 200000 vuotta muodostaa ensimmäiset yhteiskunnat ja astua ensimmäiseen aaltoon. Sitten meiltä kesti 5000 vuotta astua toiseen aaltoon. Toinen aalto on vain 60 vuotta vanha, joten kysyin siitä Ryhmältä. He nauroivat sanoen, että tämä on eksponentiaalista kasvua ja siitä syystä koko universumi katselee, mitä maaplaneetalla tapahtuu.

Upeaa kuukautta!
Isoja haleja ja lempeitä tönäistyjä,

Steve

**********

Huom.: Seuraava viesti on kanavoitu uudelleen ja editoitu Ryhmän opastuksella, jotta se olisi selkeä tässä muodossa.

TERVEISIÄ KOTOA

Muuttuva hiiliperustamme

Kerromme teille, että Koti, taivas - minkä tahansa sanan haluattekin kuvaamaan sitä, mistä alun perin tulette - on muuttunut. Se on muuttunut odotuksesta, että te liikutte maaplaneetalla. Jokainen teistä on päässyt lähemmäs Kotia oman evoluutioprosessinne kautta. Tässä on hyvin monia osia, joita alkaa nyt tapahtua. Jaamme näistä joitain kanssanne tänään, jotta voitte saada kurkistuksen siihen, mihin tämä on menossa ja miltä se näyttää.

Kerromme teille, että olette liikkuneet viimeisten kuuden kuukauden aikana enemmän kuin useimmat teistä viimeisten kuuden elämän aikana. Se nopeutuu vielä lisää ja monet teistä alkavat tuntea, ettei aikarajoissanne ole kontrollia. Toisin sanoen, havaintonne siitä muuttuu, mitä päivä on ja mitä teidän pitäisi tai ei pitäisi saada tehtyä yhdessä päivässä. Tämä on suuri haaste koko tilanteessanne nyt, sillä aika itsessään alkaa muuttua. Huomaatte, että monia asioita enemmän kulkee vakaan muutoksen virtaavaa liikettä, sen sijaan että herätään ja havaitaan suuri hyppäys tältä tasolta seuraavalle. Vasta muutama kuukausi sitten kerroimme teille, että hiiliatomikin muuttuu. Havaintonne maaplaneetalla on, että kaikki on hiilipohjaista. Jos hiiliatomi muuttuu vähänkin, ihmisen joka osa kalibroidaan uudelleen. Tämä on vain yksi monista, käsillä olevista ihmeistä.

Vasta muutama viikko sitten tiedemiehenne arvioivat uudelleen koko jaksollisen järjestelmänne ja lisäsivät useita uusia aineita ja arvioivat monien painon uudelleen, myös hiilen. Tämä on vasta alkua lopulta tapahtuville muutoksille. Vaikkei tämä ole muuttunut hyvin pitkään aikaan, rentoudutte muutosprosessiin ja virtaavuuteen. Oma vastustuksenne on estänyt teitä siirtymästä eteenpäin. Silloin kun muodostatte painetta kyvyttömyydestä liikkua eteenpäin, yhtäkkiä ilmestyy tilaisuuksia hypätäksenne seuraavalle tasolle.

Usein nämä nopeat liikkeet aiheuttavat paljon siirtoja, vaikeuksia ja energiahaasteita ihmisissä, jotka toimivat kentissä ympärillänne. Muutokset aiheuttavat haasteita suhteissa ja työpaikoissa sekä kommunikoinnissa kaikilla tasoilla. Se ei ole hyvä tai huono asia, pelkästään se tapa, millä ihmiset ovat kehittyneet ajan kuluessa. Kuitenkin kerromme teille, että tämä alkaa nyt muuttua. Se muuttuu virtaavampaan liikkeeseen, joten ette koe valtavia muutoksia, sellaisia kuin viime vuosisadalla. Näette tästä eteenpäin hienoisia, virtaavia muutoksia kaikessa tässä kehityksessä, sillä ei ole välttämätöntä ottaa valtavia kehityshyppäyksiä kuten ennen.

Muutoksia biologiakuplassa

Kerromme teille myös, että tämä liike on luonut tasapainottavia energioita ympäri universumia, sillä kaikki energiakentät pyrkivät perimmiltään tasapainoon. Maailmaanne laitettiin aivan alussa valtava epätasapaino, koska oli tärkeää teeskennellä erillisyyttä toisistaan. Erillisyyden harha alkoi ja aloitte nähdä ja hahmottaa itsenne yksittäisinä valon ilmaisumuotoina yhteisvalon sijasta. Se auttoi teitä valtaavasti evoluutiossanne, sillä olette oppineet lisää voimaa kykenemällä keskittämään energian itseenne ja näkemään oman valonne. Miten uskomatonta se onkaan ollut, mutta sitäkään ei enää tarvita entiseen tapaan. Se liikkuu nyt samalla tavalla kuin evoluutionne, sillä siitä tulee virtaavaa liikettä. "Miten voin olla mahdollisimmassa valossa tässä sekunnin murto-osassa?" Siltä se tosiaan näyttää tulevaisuudessa. Se sisältää avaimen mukavuuteenne ihmisinä, kun henget teeskentelevät olevansa ihmisiä maaplaneetalla.

Biologiakupla muuttuu, mutta se ei tee sitä tehdäkseen tilaa teille. Sen sijaan te muututte, te kehitätte tätä fyysistä olemusta. Siksi se on teille toisinaan hyvin turhauttavaa. Näytätte liikkuvan eteenpäin täysin tietäen, minne olette menossa, mutta sitten yhtäkkiä osutte seinään. Tuo seinä sanoo, että menette väärää tietä tai teette varmasti jotain väärin. Todellisuudessa kyse on kuitenkin vain siitä, että tarvitsette seinä hahmottaaksenne eri kulmasta ja sitten jatkatte eteenpäin niiden palojen ohi, jotka ennen estivät teitä.

Monia osia tästä alkaa ilmetä ja opitte käyttämään monia näistä uusista työkaluista ja paloista. Ne eivät ole pitkiä, pitkäkestoisia paloja - ne ovat välittömiä tapoja maadoittaa valoa ja tuoda asioita maapallollenne nopeasti. Sitten kun ne on maadoitettu tänne maan päälle, voitte työskennellä niiden kanssa. Mutta jos pidätte jotain ideaa päässänne kirjoittamatta sitä muistiin tai jakamatta jonkun kanssa, se kehittyy vain päässänne maadoittumatta. Ette koskaan löydä sen kaikkia paloja. Tuokaa se siis sisään. Kirjoittakaa se muistiin, vaikkei se ole valmis, vaikkei teillä ole kaikkia paloja siitä, mihin se on menossa. Maadoittakaa tuossa hetkessä se, mitä teillä on, koska sillä hetkellä kun maadoitatte valoa, teette tilaa lisävalolle. Se toimii samalla tavalla kuin se, että suunnitellessanne uusia vaateita elämäänne siivoatte kaappinne. Ehdottoman uskomatonta, miten voitte luoda tyhjiön ja se tuo sisään lisää valoa, ja se tehdään maadoittamalla ja ankkuroimalla valoa.

Kaksi tapaa työskennellä valon kanssa

On kaikenlaisia hahmottamishaasteita, jotka menevät tielle tässä. Monet teistä ajattelevat, etteivät ole riittävän hyviä maadoittamaan valoa, tai kysytte: "Mitä sellaista voin sanoa, mitä ei ole sanottu aiemmin? Miten voin saada eri tuloksen? Olen kuullut kaikki vastaukset, joten mikä antaa minulle oikeuden ajatella, että minulla on jotain erityislaatuista?" Voi, rakkaat ystävät, nauramme hysteerisesti tuolle täällä Kotona. Olemme viettäneet aionien ajan elämiä kanssanne ja rakentaneet teitä kantamaan tiettyä viestiä. Sitten lopulta pääsette siihen ja sanotte: "Mikä saa minut luulemaan, että minulla on oikeus tehdä tämä?" Muutatte tuon asenteen nopeasti, sillä alatte nähdä, kuka oikeasti olette. Olette tuoneet jotain hyvin erityislaatuista jaettavaa Kotoa. Koko taivaan energiaa ei voi luoda tänne maan päälle, ennen kuin jokainen teistä esittää osansa, tuo oman valonsäteensä ja antaa sen toimia.

Puhutaanpa valosta hetki, koska meille on hyvin tärkeää, että ymmärrätte käsitteen. On kaksi tapaa työskennellä valon kanssa: toinen on heijastaa valoa ja toinen on olla valoa. Menestymisenne kannalta kumpikin niistä on uskomattoman hyödyllinen työkalu ja käytätte aina kumpaakin niistä. Jotkut teistä ovat opettajia, jotka seisovat näyttämöllä ja ovat valoa. Toiset ottavat tuon saman valon ja heijastavat sitä omalla tavallaan ja vievät sen oman prismansa tai värisuodattimensa kautta, tanssittaen tuota valoa omalla mausteellaan ja heijastaen sitä uudella tavalla.

On tietysti ihmisiä, joita olemme nähneet maaplaneetalla monta kertaa. On hyvin helppoa katsoa historiaanne ja osoittaa kaikkein kirkkaimmat valot, jotka ovat muuttaneet maailmaanne ja vaikuttaneet ihmiskunnan kulkuun. Vaikka monta kertaa ette ole käsittäneet, miten monia noita valoheijastuksia tarvitaan asian saamiseksi tapahtumaan. Päästäkää siis irti polariteettiajatuksestanne ja heittäkää hetkeksi pois ajatuksenne hyvästä ja huonosta, koska toinen ei ole parempi kuin toinen. Kumpikin on uskomattoman tärkeä maaplaneetalla.

Astukaa kolmanteen voimaantumisaaltoon

Olette tässä nyt: olette joko jo siirtyneet tai olette siirtymässä kolmanteen voimaantumisaaltoon. Ensimmäinen aalto oli hyvin yksinkertainen: teidän täytyi löytää ne osat itsestänne, jotka antaisivat teille vahvuutta, joten yhdistyitte ryhmiin. Se antoi teille luottamusta ja kyvyn heijastaa valoanne monista muista valoista ja sitten päästä yhteisymmärrykseen siitä, kuka olitte.

Tämä oli hyvin, hyvin hyödyllistä ihmiskunnan varhaisvaiheissa, mutta sitten uskalsitte ottaa toisen askeleen. Se oli uskomaton askel, sillä uskalsitte oppia näkemään oman valonne. Se oli hyvin hämmentävää, koska nyt kyse ei ole enää johtajan seuraamisesta, vaan on kyse itsenne seuraamisesta, mikä on erittäin haastavaa, sillä kaikki järjestelmänne perustuvat johtajalle. Kaikki järjestelmänne perustuvat ryhmän menemiselle samaan suuntaan. Nyt arvioitte ja luotte monia näistä paloista uudelleen ankkuroidaksenne valoa eri tavoin.

Kun siirrytte kolmanteen voimaantumisaaltoon - harmoniaan - saavutetaan mestariharmoniat, jotta kyetään kuulemaan sointu ja heijastamaan se takaisin. Se on sama asia kuin kyetä näkemään hymy jonkun kasvoilla ja sitten heijastaa sen kauneus takaisin. Kyky kantaa jokin energia Kotoa tai ajatus, idea tai rakkauden ilmaus ja sitten ilmaista se takaisin on valtavaa valon heijastamista. Kun siirrytte eteenpäin, teidän tarvitsee olla valoa. Teidän täytyy myös heijastaa valoa ja elää harmoniassa, mikä on nyt mielenkiintoinen pala.

Yksi mieli ja valon jakaminen

Tällä hetkellä on menossa monia tieteellisiä tutkimuksia linnuista, jotka näyttävät liikkuvan yhtenä. Olette luultavasti nähneet tätä tapahtuvan aiemmin. Tuhannen linnun parvi liikkuu yhteen suuntaan ja sitten aivan yhtäkkiä koko parvi kääntyy yhdessä, ikään kuin ne olisivat yksi mieli. Tutkijat alkavat laskea, miten nopeasti ensimmäisen linnun on liikuttava ja miten nopeasti viimeisen linnun on ymmärrettävä tuo liike. He havaitsevat, ettei informaation ole mahdollista kulkea niin nopeasti ja kuitenkin sitä tapahtuu. Nämä linnut ovat oppineet harmonian. Ne eivät ole oppineet ainoastaan olemaan valoa, vaan myös heijastamaan toistensa valoa korkeimmaksi potentiaaliksi. Sen vuoksi ne pystyvät toimimaan yhtenä. Sama pätee mehiläisiin, koska niillä on yhtenäisyys ja ne ovat oppineet "yliheijastamaan" tuota valoa. Nyt niillä on haasteita toisessa suunnassa, sillä mehiläisillä on vaikeuksia olla valoa, mikä on aika hassua! (Sanaleikki englannin kielessä) Mielenkiintoinen osa on harmoniapala, minkä kanssa työskentelette täällä.

Merkitseekö tämä, että siirrytte kaikki kommuuneihin ja työskentelette yhtenä? Ei, tuskin, koska se ei ole toiminut samalla tavalla ja se päätyisi valonne kätkemiseen. Teidän on tarkoitus mennä ulos toistenne joukkoon. Aikomuksenne on jakaa tätä energiaa ympäri maailmaa, sillä kannatte hyvin tärkeää valoa Kotoa. Kannatte muistutusta siitä, kuka tuo edessänne seisova ihminen todella on. On tärkeää, että jokainen teistä menee esittämään omaa osaansa, minne tahansa se johtaa teidät. Jos huomaatte siinä olevanne ainoa valotyöntekijä - kuten sanotte - tunnette uskomatonta yksinäisyyttä ja teitä ei ikään kuin tueta eikä kukaan ymmärrä teitä. Mutta silloin tiedätte olevanne oikeassa paikassa, koska olette se, joka toi valon sinne. Olette se, jonka tarvitsimme sinne, joten älkää tunteko, että olette väärässä, jos kaikki muut valot eivät anna vahvistusta teille. Te vain ankkuroitte valoa sinne, missä olette, ja tämä on erittäin tärkeää, kun astutte eteenpäin.

On uutta energiaa, joka avautuu jokaiselle teistä. Olette hyvin tietoinen siitä, kun olette valmistautuneet ja odottaneet sitä. Olette kutsunut sitä 12-12-12 tai 21.12.2012, olette kutsuneet sitä monilla eri nimillä ja lopultakin se on täällä ja suoraan edessänne. Teidän ei tarvitse odottaa vuotta, sillä se on täällä nyt. Olette astumassa siihen ja opettelemassa, miten käyttää sitä. Katsokaa sitä vähän eri tavalla kuin viime kerralla. Tämä on tapahtunut ihmisille aiemminkin, ainoastaan vastakkaisessa suunnassa.

Tutustumisretki tiheyteen

Silloin kun maa alussa syntyi, olitte täällä. Olette olleet osa maapalloa aivan sen alusta saakka - siitä saakka mitä kutsutte alkuräjähdykseksi. Ette olleet fyysisessä muodossa, sillä maapallo oli hyvin kuuma ja atomit värähtelivät nopeasti. Olitte tuolloin eetterimuodossa, mitä pidätte valokehona. Viekää itsenne sinne nyt hetkeksi ja muistelkaa.

Oli kohta, jolloin maapallo alkoi viilentyä ja saada tiheyttä. Aloitte kadottaa yhteytenne maahan, joten saitte fyysisen, tiheän kehon ensimmäistä kertaa ja muutitte polkuanne astuaksenne seuraavalle tasolle. Haluaisimme laittaa teidät sinne hetkeksi. Kuvitelkaa hetki, että olette tässä ensimmäisessä ihmisryhmässä, joka tuli maaplaneetalle. Inkarnoiduitte näihin tiheisiin kehoihin ja ystävänne sanoivat: "Hei, Janie! Voitko kuulla minut? Voitko nähdä minut?" Ja hän katsoi ympärilleen ja sanoi: "En näe mitään." Ja te sanoitte: "Kyllä, onnistuimme." Suurin ideanne oli ottaa verho, unohtaa, kuka olitte, ja sitten laittaa itsenne planeetalle kuljeskelemaan täysin eksyneenä. Onnistuitte hyvin. Maaplaneetta on ollut valtava menestys. Monet teistä ovat edelleen eksyksissä, mutta nyt että välitä yhtä paljon ja tämä on hyvä.

Tämä oli erittäin vaikeaa teille, kun teidät heitettiin selviytymistilaan ja maailmastanne tuli hyvin pieni. Tarpeistanne tuli hyvin yksinkertaisia: tarvitsitte ruokaa, lämpöä ja suojaa. Keskityitte täysin tuomaan maailman hyvin tiukasti ympärillenne, jotta voisitte selviytyä. Nyt olette siirtymässä toiseen suuntaan, sillä värähtelynne alentaminen oli välttämätöntä saadaksenne tiheyttä. Sitten hyvin pitkään ei näyttänyt olevan mitään liikettä ylös- tai alaspäin, koska kuljettiin vain sivuttain.

Olette aloittanet taas tämän käännöksen ylöspäin, mutta nyt hypitte erittäin nopeasti tässä käännöksessä. Olette erittäin innokkaita olemaan taas toisella puolella ja kehitämään fyysisen kehonne takaisin hengeksi. Kun tämä tapahtuu, tuotte enemmän omaa henkeänne kehoon ja pystytte kulkemaan yhdessä tämän kanssa, kun siirrytte kohti seuraavaa evoluutiomuutosta. Tänä päivänä olette kaikki innokkaita nostamaan värähtelyänne. Mutta kerromme teille, että oli aika, jolloin heräsitte ja sanoitte: "Katsokaa, miten tiheä olen tänään! Eikö tämä ole ihanaa?" Yrititte alentaa värähtelyänne hyvin pitkän aikaa.

Luojan visio

Polariteetin hahmotustapanne on erittäin mielenkiintoinen meistä, sillä se sallii teidän nähdä Jumalan siinä, missä me emme voi nähdä, koska meillä ei ole polariteettia Kotona. Se on pelipöytänne harha. Se sallii teidän nähdä asioita itsestänne. Ankkuroikaa se, mitä näette. Ankkuroikaa tuo valo, mitä rakastatte, minkä tunnette sisällänne. Heijastakaa sitä jollain tavalla. Voimaannuttakaa toisia ja sitten kulkekaa eteenpäin omassa voimassanne, sillä tästä on tulossa uusi planeetta. Olette tehneet täällä kovasti työtä. Päämotivaationne maaplaneetalla on pisimpään ollut selviytyminen. Mutta enää ei ole ettekä te pelkää enää kuolemaa. Se on valtava asia. On ehdottoman uskomatonta nähdä, miten kauas ja nopeasti olette kehittyneet ihmiskuntana.

Tämän pelin ilmaisumuoto on nyt muuttumassa. Toivomme teidän muistavan, että se on peli ja että teillä pitäisi olla hauskaa, sillä ideana on hymy kasvoillanne. Tämä ankkuroi valoa. Silloin kun voitte heijastaa sitä, on se sitten ruokakaupassa tai valotyöntekijätapaamisessa, se vaikuttaa. Olette täällä tekemässä tuon muutoksen jossain muussa, muistuttamassa häntä Kodista pelkällä hymyllänne. Voitte ottaa tämän seuraavan askeleen pidemmälle, kuin koskaan ajattelitte, eikä tämän tarvitse olla vaikeaa. Se voi olla hyvin yksinkertaista ja toivomme, että alatte muistaa, kuka oikeasti olette.

Älkää pelätkö sitä. Se on todella upeaa, mutta tuon suuruuden kanssa ei tule ainoastaan vastuu, vaan myös ilo ja vapaus olla, kuka oikeasti olette. On voimaantuneen ihmisen aika. Olette astumassa voimaantumisen aikaan. Tervetuloa Kotiin. Tervetuloa Kotiin. Tervetuloa Kotiin.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toinen toistanne jokaisen tilaisuuden tullen, sillä katsotte jumalaa silmiin. Muistakaa, että pelaatte uutta ihanaa peliä, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
_________________

Joka kerta hymyillessänne henki vuotaa vähän läpi. Muutatte sitä ihmistä, jolle hymyilette, ihmistä joka saa valonne, koska muistutatte häntä Kodista ja hänen omasta osastaan. (ryhmä)

17.12.11

Ave Maria-konsertit Sodankylässä, Levillä ja Ylläksellä 18.-20.12

Heii,

Ihanaa lauantaita täältä pohjoisen hangilta, joulukonserttitouhujen keskeltä! Tänään vietettiin vapaapäivää ja mennään ajoissa nukkumaan, ja huomenna jatkuu Ave Maria-konsertit Sodankylän kirkossa klo:19.00. Lipunmyynti alkaa ovella klo:18.00. Maanantaina on vuorossa Levin Marian kappeli klo:19 ja tiistaina vielä viimeinen konsertti Ylläksen Pyhän Laurin kappelissa klo:20. Olet lämpimästi tervetullut virittäytymään Joulun tunnelmaan. Maanantaiaamulla olen myös juttelemassa kuulumisista Radio Inarin taajuudella klo:08.40.

Tämä joulunalusaika on ollut kyllä konserttien täyteinen, aivan fantastinen! <3 Samalla olen saanut tavata valtavasti uusia ihmisiä: sekä yleisöä että lahjakkaita muusikoita, ja yhdistää voimia ja musiikin taivaallisia ulottuvuuksia kanssasiskojeni ja -veljieni kanssa. Monen monta kertaa olen saanut itsekin liikuttua melkein kyyneliin saakka laulaessani.

Tänään sydämeni valtasi oikein extrajouluntunne. Olimme ystäväni ja hänen poikansa kanssa kävelyllä ulkona, poika laski liukurilla jokaisen lumikasan päältä mitä löysi, pirttien ikkunoista loisti joulutuikut, lumi narskui kenkien alla ja joka puolella oli kuulas hiljaisuus. Nyt illalla ystäväni mummolassa saunoimme ja kokoonnuimme jouluglögin äärelle. Parasta Joulun taikaa! Yhdessäoloa, kynttilöitä, lämminhenkistä tunnelmaa. Kiitos kiitos kiitos! <3 <3


Rauhaisaa viikonloppua kera Enkelten!

Deepthi

11.12.11

Jim Self: 2012 - Mitä tarkoitat, kolmas ulottuvuus on menossa pois?

Heiii Ihanat!

Terveisiä keskeltä aivan mielettömän upeita konserttiharjoituksia Jalasjärveltä! Koulukonsertti meni hienosti, ja nyt treenataan toista isoa projektia, jossa on kolme kuoroa, iso orkesteri ja me neljä solistia. Projektia johtaa Joose Tammelin, joka on tehnyt huikean upeita sovituksia vanhoista, hiukan tuntemattomammista joululauluista sekä Tiernapojista. Jos vain olet täällä päinkään, niin suosittelen erittäin lämpimästi huomista konserttia JalasjärveN koulukeskuksessa, tai tiistaina Vaasan kirkossa klo:19.30. Lisätietoja löytyy minun kotisivuiltani www.kirsiranto.fi. Aivan huikeita, Taivaallisia hetkiä ja tunnelmia luvassa!! <3

Täällä tauolla päätin kuitenkin samalla käydä välittämässä teille hyvän viestin, jossa on koottu nämä eri ulottuvuuksien ajatukset ja miten voimme soveltaa niitä omassa elämässämme (viitaten edelliseen postaukseeni). Viesti on pitkä, mutta erittäin hyvä, lukaisepa läpi kun ehdit. Se saattaa selkiyttää näitä kaikkia uuden ajan kirjoituksia, kanavointeja ja puheita energioista ja eri "tasoista".

Ihaninta sunnuntaita!

Deepthi

****
2012 - MITÄ TARKOITAT, KOLMAS ULOTTUVUUS ON MENOSSA POIS?

Kirjoittanut Jim Self (lightworker.com/spectrum )
5.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun vuosi 2012 lähestyy, tällä viestillä on lisääntyvässä määrin kiire, koska meiltä kaikilta on kirjaimellisesti loppumassa aika leikkiä/pelata kolmannessa ulottuvuudessa.

Yksinkertaisesti ilmaistuna se tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä, minkä tunnemme kolmantena ulottuvuutena, on menossa pois. Kaikki ovat vaihtamassa neljännen ulottuvuuden tietoisuuteen ja kokemuksiin ja sitten viidennen ulottuvuuden tietoisuuteen ja kokemuksiin.

Useimmat ihmiset tällä planeetalla eivät kuitenkaan ole valmistautuneet tähän muutokseen. Mutta se tapahtuu silti ja niille jotka ovat tietämättömiä siitä, mitä tapahtuu, se ei ole helppo tai mukava kokemus.

Kuitenkin tämä voi olla myös ihanaa ja nautittavaa. Kun on vähän perusinformaatiota siitä, mitä muutos on ja mitä ulottuvuudet ovat, ja yksinkertaisia työkaluja auttamaan ajatustemme ja tunteidemme hallitsemisessa, niin kaikilla on kyky kehittää tietoisuuttaan ja siirtyä sujuvasti ja iloisesti näihin korkeammalla värähteleviin maailmoihin.

Jos et tiedä, mitä ulottuvuudet ovat, et ole yksin. Useimmat ihmiset jotka pelaavat elämänpeliä sellaisena, kuin tunnemme sen kolmannessa ulottuvuudessa, pelaavat ilman "sääntökirjaa", joka selittäisi, mitä peli oikeastaan on ja miten voimme pelata sitä menestyksekkäästi.

Tämä artikkeli antaa nämä puuttuvat perussäännöt. Se selittää, mitä kolmas, neljäs ja viides ulottuvuus ovat ja miksi ne ovat tärkeimmät tämän hetkistä elämääsi ajatellen.

Jos voit ymmärtää näiden ulottuvuuksien rakennetta ja peliä, voit alkaa siirtyä virtaavasti tämän siirtymän ennenkuulumattomien muutosten läpi ilman pelkoa, ilman ponnistelua, ilman jännitettä ja ahdistusta, mikä on enimmäkseen elämämme päivittäinen tapa.

Minäpä määrittelen siis ensin, mitä ulottuvuudet eivät ole.

Ulottuvuudet eivät ole paikkoja tai sijainteja eivätkä ne etene lineaarisesti - 3, 4, 5, 6 - pinottuna kuin letut. Eikä kolmas tai neljäs ulottuvuus ole tuoli, johon istut, tai seinät jotka ympäröivät sinua tai edes maapallo. Muoto on pääasiassa kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa ja se on hyvin paljon osa peliä neljännessä ulottuvuudessa, sitten kun kolmas ulottuvuus ei ole enää vaihtoehto.

Yleisesti ottaen ulottuvuudet ovat tietoisuustiloja, jotka ovat kaikkien käytettävissä ja joiden värähtely resonoi tiettyihin taajuuksiin ja tilaisuuksiin, joita on kussakin ulottuvuudessa saatavilla.

Jokaista ulottuvuutta voitaisiin tavallaan ajatella eri peliksi, jossa on eri säännöt siihen, mikä on mahdollista ja mikä ei niille olennoille, jotka päättävät pelata ja luoda siinä.

Mitä sitten on kolmas ulottuvuus?

Kolmas ulottuvuus (3D) on tiukkojen uskomusten laatikko, jossa on enemmän tai vähemmän suhteellisen joustamattomat säännöt ja rajoitukset. Monet meistä ovat pelanneet tätä peliä elämien ajan, joten meillä on taipumusta ajatella, että se on ainoa ulottuvillamme oleva peli. Mutta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Yksi tiukka 3D-uskomus joka jäsentelee elämämme - ajatteluamme, tunteitamme ja tekojamme - on lineaarinen aika.

Lineaarinen aika on vaihtoehtoinen uskomus ja rakenne, joka antaa meidän "elää" kokemuksen menneisyydestä ja tulevaisuudesta … ja sitten kuolemme. Koska tämä uskomus on 3D-massatietoisuuden perusolettamus ja tapahtumat näyttävät osoittavan uskomuksen todeksi, useimmat meistä ajattelevat ja toimivat niin, kuin se olisi totta.

Mutta nyt olemme kaikki heräämässä tämän kaikkialla läsnäolevan uskomuksen harhasta. Ja kun sinusta tulee tietoisempi, käsität, että aika 3D:ssä on itse asiassa aikasilmukka. Se mitä koet "menneisyydessä", on melko paljon sitä, mihin kiinnität huomiosi nyt, ja sitten heijastat tuon todellisuuden "tulevaisuuteen" ja siksi koet sen aina vain uudestaan ja uudestaan.

Siis aikarakenne on hyvin tarkoin määritelty (ja rajoittava) kolmannessa ulottuvuudessa, mutta kokemuksesi ajasta on hyvin erilainen (ja voimaannuttava), kun siirryt korkeampiin ulottuvuuksiin.

Kaikki 3D-tietoisuudessa on myös hyvin ehdollista. Esimerkiksi käsitettä "ehdoton rakkaus" ei ole kolmannessa ulottuvuudessa. Jos koet ehdotonta rakkautta tai ehdotonta rauhaa, olet todellisuudessa siirtynyt neljännen ulottuvuuden (4D) tietoisuuteen.

Nimittäin meillä on maakokemuksessa nyt pääsy sekä kolmanteen että neljänteen ulottuvuuteen, mutta useimmat meistä astuvat harvoin ulos hyvin urautuneesta 3D-tavasta ajatella ja tuntea.

Kolmas ulottuvuus ei myöskään tarjoa mahdollisuutta valita. Emme valitse ajatuksiamme, tunteitamme ja tekojamme joka hetki (tämä on 4D- ja 5D-taito), sen sijaan reagoimme tiedostamattomista uskomuksista ja kasvatuksesta niihin ihmisiin ja tilanteisiin, joita ilmestyy tilaamme.

Kaksinaisuus antaa toisen tiukan rakenteen 3D-kokemukseen. Ylhäällä/alhaalla. Oikealla/vasemmalla. Pitäisi/ei pitäisi. Atlantiksen romahtamisen jälkeen, 12500 vuotta sitten, meistä on tullut hyvin pelokkaita elämäntapana ja tuossa pelossa olemme oppineet määrittelemään kapeasti hyvän ja pahan, oikean ja väärän jne. Tiedostamaton tuomitseminen tunkeutuu 3D-ajatteluun.

Lisäksi hahmotamme 3D-kokemuksemme pääasiallisesti aivojen vasemmalla puoliskolla, mikä on rationaalisen mielen koti, ja näin käytämme vain noin 5-10% aivokapasiteetistamme 3D-pelin pelaamiseen. Useimmat meistä epäilevät, että muu osa aivojamme varmaan tekee jotain, muttei ole aavistustakaan siitä, mitä se tekee ja miten se toimii.

Itse asiassa, muu osa aivoja mahdollistaa meille toimimisen korkeammissa ulottuvuuksissa - neljännessä ja viidennessä ja sen yli.

Meillä on tällä hetkellä jo potentiaali, kaikki tarvittavat varustukset ja johdotukset olla täysin tietoinen kaikissa näissä ulottuvuuksissa. Mutta ajattelu- ja tuntemistapamme joka on urautunut monien elämien aikana, pelkistää meidät ja rajoittaa 3D-kokemuksiin. Vasen aivopuoliskomme, rationaalinen mielemme, tietää vain sen, mitä tietää, eikä tiedä sitä, mitä ei tiedä, ja se tekee väsymättä työtä pitääkseen meidät objektiivisen 3D-ajattelun ja -mahdollisuuksien kapeissa puitteissa. Ja olemme menneet enimmäkseen siinä mukana. Mutta ei enää.

Siirtymän lisääntyvät valoenergiat ja taajuudet johdottavat aivomme uudelleen, mikä sallii meidän päästä paljon laajempaan informaatio- ja mahdollisuusmäärään, kuin on käyttävissä kolmannessa ulottuvuudessa. Nämä valoenergiat valmistelevat meitä 4D- ja 5D-kokemuksiin, samalla kun ne puhdistavat tiukat 3D-säännöt tietoisuudestamme.

Mitä sitten on neljäs ulottuvuus?

Neljännen ulottuvuuden tietoisuuden säännöt antavat suuremman tunnen vaivattomuudesta, mahdollisuuksista ja kapasiteetista kuin kolmannen ulottuvuuden rakenteet.

Esimerkiksi aika on 4D:ssä aina läsnä olevaa aikaa. Fokus on aina tässä hetkessä, mitä tapahtuu juuri nyt. Kehomme tuntee jo vain tämän läsnäolevan ajan, se ei voi tietää eilistä tai huomista. Ja tietoisena olentona, luontaisessa harmoniassamme ylemmässä neljännessä ulottuvuudessa, toimimme ehdottomasti tässä läsnäolevan ajan nyt-hetken tiedostamisessa ja huomioinnissa. Silloin kun huomiokohteeksemme tulee läsnäolevan ajan tiedostaminen, valinnasta tulee taas mahdollista. Voimme tarkkailla mitä tahansa tapahtumia kiintymättömyyden tunteella, pelkästään harkittavana informaationa ja tuolta hiljaiselta ja selkeältä pohjalta olemme sitten - ja vasta sitten - vapaa valitsemaan toimintamme. Ylemmässä neljännessä ulottuvuudessa meistä tulee vastuullinen.

Käsite ja mahdollisuus mikä tunnetaan paradoksina, tulee myös käyttöön 4D-tietoisuuden läsnä olevassa ajassa. Paradoksi merkitsee yksinkertaisesti, että se mikä oli totta vain hetki sitten, ei ehkä ole totta juuri nyt. Ja se mikä oli väärin hetki sitten, ei ehkä enää ole väärin nyt. Sen sijaan että sovellamme ennalta olemassaolevia ja tiukkoja määritelmä mihinkään kokemukseen, voimme valita mieluisimman version ja värähtelyn joka hetki.

Kun siis siirrymme 4D-tietoisuuteen läsnä olevassa ajassa, niin valinnan voiman, vastuullisuuden ja paradoksin joustavuuden myötä, kyky muuttaa peliä onnellisuutemme ja hyvinvointimme parantamiseksi tulee käyttöön.

Mielenkiintoista kyllä, 4D-tietoisuus ei ole pitkäaikainen vaihtoehto sen jälkeen, kun siirtymä puhdistaa pois 3D-tietoisuuden tiukat rakenteet.

Neljäs ulottuvuus palvelee oleellisena, mutta lyhytaikaisena astinkivenä tai värähtelyalustana, josta siirrymme kaikki viidennen ulottuvuuden tietoisuuteen. 5D on maan ja kaikkien sen asukkaiden tavoite. Arkkienkelit ovat sanoneet, että maan koko tietoisuus on viidettä ulottuvuutta vuoteen 2015 mennessä.

Mutta vaikka viides ulottuvuus on tavoite, neljännen ulottuvuuden kokeminen on oleellista. Emme voi astua 5D:hen suoraan 3D:stä. Kaikki kolmannen ulottuvuuden mentaali- ja tunnetaakka on jätettävä neljännen ulottuvuuden ovelle ja voimme astua viidenteen ulottuvuuteen sen jälkeen, kun meistä on tullut ajatustemme ja tunteidemme mestari neljännessä ulottuvuudessa.

Vaaditaan vähän "asentamista".

Mitä sitten on viides ulottuvuus?

Viides ulottuvuus toimii suuressa määrin täysin eri tavalla kuin kolmas ja neljäs ulottuvuus.

Aika 5D:ssä on välitöntä aikaa eli kaikki (kaikki mahdollisuudet) ovat samassa paikassa samalla hetkellä. 5D:ssä keskität huomiosi ja vastaus tai kokemus annetaan sinulle juuri siinä, milloin ja mihin keskityt.

Pyydä ja saat.

5D:ssä sinun ei tarvitse siirtyä tai mennä minnekään vastauksien tai kokemuksien vuoksi, vaan kaikki tulee sinulle vaivattomasti ja helposti sen huomiokohteen ja värähtelyn perusteella, mitä päätät ylläpitää joka hetki.

Silloin kun värähtelet 5D:ssä, et luo muodolla kuten kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa, vaan luot valolla, valomalleilla ja valotaajuuksilla. Käytät ääntä, värejä ja geometrisia muotoja. Olet tietoisesti vuorovaikutuksessa Luojan ja kaikkien valo-olentojen kanssa.

Tässä kohonneessa tietoisuudessa rationaalinen mieli esittää hyvin minimaalista roolia. Se palaa pieneen ja tarkoin määriteltyyn polttopisteeseen, mihin se tarkoitettiin - nimittäin fyysisen kehon hyvinvointi.

Mutta ennen kuin voimme siirtyä värähtelykotiimme, joka on 5D-tietoisuus, meidän on ensin tultava 4D-tietoisuuden värähtelyjen ja mahdollisuuksien mestariksi. Tämä on siirtymän polttopiste useimmilla ihmisillä, kun kuljemme kohti vuoden 2012 jatkuvasti nopeutuvia tapahtumia.

Miten sinusta sitten tulee mestari 4D-tietoisuudessa?

Läsnäolevan 4D-ajan työkaluja

Kuten mainitsin, 4D on läsnäolevan ajan "juuri nyt". Mutta läsnä olevassa ajassa on neljä eri tasoa.

Vuonna 2010 astuimme kaikki kolmannelle tasolle. Kun siirrymme vuoteen 2012, astumme neljännelle ja viimeiselle tasolle. Kun tuolla tasolla ajattelet: "Haluaisin omenan", omena ilmestyy käteesi. Tavallisesti sanoessani tämän, ihmiset innostuvat kovasti. Ja se on jännittävää. Kuitenkin … on olemassa "kuitenkin".

Suuri enemmistö tämän planeetan ihmisistä ei ole valmistautunut olemaan jokaisen ajatuksensa, tunteensa ja tekonsa mestari joka hetki. Mutta ei ole vaihtoehtoa. Se on korkeamman 4D- ja 5D-tietoisuuden vaadittu perustaito.

Yksi syy kolmannen ulottuvuuden luomiseen oli antaa "leikkikenttä", missä voimme harjoitella ja hioa ajatustemme ja tunteidemme värähtelyä. Tämän saavuttamiseksi 3D-leikkikentällä on aikapuskuri. Välittömän ilmentymisen sijaan on aikaviive ajatuksemme ja tuon ajatuksen ilmentymisen tai kokemisen välillä. Enimmäkseen olemme hyvin leväperäisiä tämän puskurin kanssa.

Sen sijaan, että keskitymme siihen, mitä haluamme, ja sallimme sen ilmestyä ajan kuluessa, syydämme vihaa, turhautumista, kyllästymistä, huolta, ahdistusta, syyttelyä, syyllisyyttä, pelkoa - kaikenlaisia matalampia ja epäharmonisia ajatuksia ja tunteita. Käyttäydymme, ikään kuin voisimme ajatella ja tuntea mitä tahansa rankaisematta, koska emme näe ajattelumme välittömiä tuloksia.

Mutta ei enää. Kun lineaarinen 3D-aika romahtaa yhdeksi läsnäolevan ajan pisteeksi, aikapuskurikin romahtaa. Meillä on vähemmän tilaisuutta harjoitella mentaalisten ja tunnetapojemme tiedostamista, ennen kuin saamme sen, mitä ajattelemme. Tämä on tosi iso juttu.

Onneksi jotkut yksinkertaiset energiatyökalut voivat auttaa sinua hallitsemaan ajatuksiasi ja tunteitasi joka hetki, niin että voit olla valmistautunut ennenkuulumattomaan tilaisuuteen ja haasteeseen elää ja luoda läsnä olevassa ajassa korkeammissa ulottuvuuksissa.

Nämä perusenergiatyökalut ovat saatavilla vapaasti nettisivuiltamme www.masteringalchemy.com, mutta selitän niistä muutamia tässä esimerkkinä.

Salli siirtymän puhdistaa tiedostamattomat ajatuksesi ja tunteesi

Yksinkertaisesti sanottuna, siirtymä käyttää yhtä valotaajuuksien aaltoa puhdistamaan pois sen, kuka emme ole, ja toista aaltoa muistuttamaan meille, kuka olemme. Siirtymä tietää, minne olemme tallentaneet ei-halutut ja tiedostamattomat ajatustavat ja tunnereaktiot ja valo puhdistaa pois kaiken tämän värähtelystämme.

Kuitenkin kun näitä vähäpätöisempiä ajatuksia ja tunteita puhdistetaan, ne tulevat tietoisuuteemme ja vetävät magneetin lailla puoleemme ihmisiä ja olosuhteita, jotka peilaavat näitä kaoottisia energioita. Miten käsittelet nämä usein voimakkaat energiat, kun niitä ilmestyy? Sallit ne. Jos voit vain tarkkailla niitä kiintymättömänä, kun ne tulevat esiin - tietäen, että ne tulevat esiin vain puhdistettavaksi - ne puhdistuvat nopeasti etkä edes muista, mistä kaikessa hässäkässä oli kyse.

Mutta jos tartut kiinni ja pidät yllä näitä kaoottisia tunteita ja ajatuksia, jos välttämättä haluat tuntea syyllisyyttä tai huolta ja väität jatkuvasti, että "En ole ok" tai "Hän ei ole ok", nämä energiat eivät puhdistu tilastasi - ja siirtymästä tulee aina vain nopeutuessaan hyvin kuoppainen ja hyvin usein "ei ok" tie sinulle.

Muista, että useimmiten se, mitä tulee esiin, ei ole edes sinun - se ei kuulu sinulle. Tunnista se ja tiedä, että se tulee esiin puhdistettavaksi … ikuisiksi ajoiksi. Vedä pari kertaa syvään henkeä, mene kävelylle, kuuntele musiikkia, mutta käännä huomiosi kohde johonkin korkeampaan värähtelyyn.

Alemman ja ylemmän 4D-ulottuvuuden ymmärtäminen

Kuvitellaan siirtymän toisen tärkeän piirteen yksinkertaistamiseksi, että neljännessä ulottuvuudessa on vain kaksi osaa - alempi ja ylempi neljäs ulottuvuus. (Tämä ei ole teknisesti totta, mutta tämä on hyödyllinen erotus.)

Kuten mainitsin, muoto jää, kun 3D häviää. Koemme edelleen taloja, autoja ja puita. Mutta pelko, tuomitseminen, syyttely ja syyllisyys, oikeat ja väärät häviävät. Kaikki tämä tiheä tunne-energia mikä on ainoa asia, joka estää meitä nyt pelaamasta korkeammissa ulottuvuuksissa, puhdistetaan vain pois tilastamme.

Kuitenkin riippuen ajatustesi värähtelystä, niin silloin kun 3D häviää, löydät itsesi joko alemmasta neljännestä ulottuvuudesta tai ylemmästä neljännestä ulottuvuudesta.

Alempi neljäs ulottuvuus mitä kutsutaan myös astraalitasoksi tai unitilaksi, sisältää kaikki ajatukset, mitä kukaan on koskaan ajatellut kolmannessa ulottuvuudessa.

Nimittäin ajatukset eivät vain häviä sen jälkeen, kun ajattelemme niitä. Ne asuvat alemassa neljännessä ulottuvuudessa, täsmällisen painon, koostumuksen, tiheyden ja tunnelatauksen kera. Ja ne sitoutuvat ja ryhmittymät yhteen kaikkien muiden saman luonteisten ajatusten kanssa.

Jotkut ajatukset - kuten raiskaus, hallinta, orjuus, sota, viha - tuntuvat raskailta, tiheiltä ja pimeiltä. Sitä vastoin sellaiset ajatukset, kuin "perhoset", "lapset leikkivät puistossa" ja "kukat kukkivat lämpimänä kevätpäivänä", tuntuvat kevyiltä ja niissä on yksinkertainen ja ilmava värähtely. Tällaiset kevyemmät ajatukset viipyilevät harvoin 3D-tietoisuudessa. Koska harmonisoituaksemme esimerkiksi "kauneuden" värähtelyn kanssa ja tunteaksemme sen, meidän on astuttava 3D-tietoisuudesta läsnä olevaan aikaan, ylempään neljännen ulottuvuuden tilaan.

Sanot: "Odota, tiedän "kauneuden"!" Niin tiedät, koska elämme nyt sekä kolmannessa että neljännessä ulottuvuudessa samanaikaisesti, mutta miten usein harmonisoidut kauneuden tunteeseen ja viipyilet siinä?

On läsnäolevan 4D-ajan taito ottaa sydämeen sellaiset ajatukset kuin "valo", "ilmava" ja "kauneus". Näitä värähtelyjä ei edes ole kolmannen ulottuvuuden kiirehtimisessä ja menneisyydessä tai tulevaisuudessa, missä on erittäin vaikeaa pysähtyä läsnä olevaan hetkeen ja haistaa kukkaa.

Mutta toisaalta, oletko huomannut, että raskaat ja epämukavat ajatukset, kuten "En ole riittävän hyvä" tai "He eivät pidä minusta" tai "En koskaan menesty" usein viipyilevät hyvin paljon pidempään 3D-tietoisuudessa? Tästä syystä ajatukset ovat sähköisiä ja tunteet magneettisia. Keveillä ja ilmavilla värähtelyllä, kuten "kauneus" tai "armollisuus", on matala ja pehmeä sähköinen varaus, mikä on laajeneva ja virtaava, kun taas raskaammat ja rumemmat ajatukset latautuvat ja kietoutuvat hyvin magneettisiin tunteisiin. Näitä ajatuksia ei ole ainoataan vaikeampaa puhdistaa kuin lempeitä ja rakastavia ajatuksia, vaan ne myös sitoutuvat magneettisesti yhteen kaikkien muiden vastaavien ajatusten kanssa alemmassa neljännessä ulottuvuudessa.

Hyvin suurella osalla siitä magneettikentästä, missä kuljemme - "Minä en ole ok, sinä et ole ok" - on vain vähän tekemistä sen kanssa, keitä oikeasti olemme. Kyse on vain raskaan ja tiedostamattoman ajatuksen magnetismista, joka kiinnittyy samanlaisten raskaiden ja tiedostamattomien ajatusten magnetismiin.

Alat nähdä, miksi on oleellista tulla tietoiseksi ajatuksista, joita ajattelet, ja tunteista, joita heität värähtelysekoitukseesi.

Onneksi siirtymän toinen aalto tekee tämän helpommaksi ja helpommaksi. Kun päästämme irti sen raskaammista energioista, keitä emme ole, valo johdottaa meidät uudelleen ja asettaa meidät ylemmän neljännen ulottuvuuden värähtelyyn, missä vähäpätöisemmät ajatukset ja tunteet eivät ole sellainen häiriötekijä yleiskokemuksessamme.

Alamme elää harmoniassa sydämen kanssa ja kokea sellaisten käsitteiden värähtelyjä ja seuraamuksia kuin "Pidän minusta", "Olen onnellinen" ja "Olen tyytyväinen itseeni".

Harmonisoitumisesta sydämen kanssa tulee luonnollista, koska se on jo luontainen harmoniamme korkeammassa neljännessä, viidennessä ja kuudennessa ulottuvuudessa.

Vähän "asentamista" kuitenkin vaaditaan.

Kaikesta rajoittamisesta, tuomitsemisesta, kieltämisestä, syyttelystä, syyllisyydestä tai katkeruudesta mistä me kukin edelleen väittelemme tavalla tai toisella, tulee kuin painoja kuumailmapalloon. Ne rajoittavat sitä, miten korkealle voimme nousta neljännen ulottuvuuden värähtelyasteikolla.

Jokainen meistä on 100%:sti vastuussa tästä prosessista. Mitä enemmän poistamme painoa - matalammalla värähteleviä sanoja, ajatuksia ja tunteita - sitä korkeammalle nousemme ylemmän neljännen ulottuvuuden laajentaviin kokemuksiin. Tässä katsomme ikään kuin niiden rajojen ja rajoitusten yli, joita meillä oli aina tapana tarkkailla 3D:ssä. Se on laajempi näkökulma, tyynempi näkökulma ja hiljaisempi näkökulma. Ylemmässä neljännessä ulottuvuudessa voit valita pelon tai huolen ja pudota alempaan neljänteen ulottuvuuteen … muttet tee sitä.

Kun alat harmonisoitua sydämen kanssa - "Minä pidän minusta" - huomaat hyvin luonnollisesti, ettei ole mitään syytä tai pakkoa valita epämukavaa huomionkohdetta alemmassa neljännessä ulottuvuudessa. Se tulee luonnollisesti ja helposti, koska se on luonnollisen hyvinvointisi kieli ja värähtely - jos sellit sen ja keskityt siihen.

Kyse on valinnasta.

Kun siirtymä nopeutuu ja aika romahtaa ja kaikki on läsnä olevassa hetkessä, voit edelleen valita ajatuksesi ja tunteesi tiedostamatta, kolmannen ulottuvuuden tavan mukaan ja sinulla on tilaisuus elää tuo epämukavuus välittömästi ja täysin kokemuksessasi.

Tai voit valita ajatuksesi ja tunteesi joka hetki keskittyneenä ja tietoisena ja elää tuon kokemuksen täyteydessä.

Toisin sanoen, sinun on hyödyllistä harjoitella ja integroitua kykyyn valita tietoisuutesi sisältö nyt, ennen kuin sillä on todella merkitystä - eikä tuo hetki ole kovin kaukana.

Kaikki riippuu sinusta.

Tähän saakka pääsi keskuksen, paikan mistä voit valita ajatuksesi ja huomionkohteesi, ovat vallanneet toisten ajatukset. Äitisi, isäsi, opettajasi, pappisi rakastivat sinua ja heillä oli mielipide parhaasta tavastasi elää elämää ja kun heidän ajatuksensa tulivat päähäsi, "sinä" lähdit pois.

Nyt on aika ottaa taas omaksesi pääsi keskus. Kun tunnistat nuo luonnottomat ajatukset, jotka sanovat "Voi, en voi tehdä tätä" ja "En voi tehdä tuota" ja "Minun on tehtävä tämä" ja päästät niistä irti, huomaat, että pian kaikki nuo ajatukset häviävät, joilla on tahmea kytkös alempaan neljänteen ulottuvuuteen.

Vain huomiosi vieminen läsnä olevassa ajassa "kauneuteen" ja "hyvinvointiin" tai vain oleminen onnellinen vaivattomuuden tilassa, eliminoi vähäpätöisemmät värähtelyt, jotka on tallennettuna neljännen ulottuvuuden alempiin astraalikenttiin.

Aloita leikkimällä sen värähtelyllä, mitä kutsun eläviksi maailmoiksi. Arkkienkelit valitsivat hyvin tarkoituksellisesti ja täsmällisesti nämä sanat - sellaiset sanat kuin varma, kykenevä, vaikuttava, läsnä, seniori, armollisuus ja onnellinen - jotta voit helpoimmin puhdistaa kaikki tiedostamattomat värähtelyt tilastasi.

Valitse yksi sana joka päivä ja elä sen kanssa koko päivä - ajattele sitä ja tunne se usein.

Jos harjoittelet näiden värähtelyjen ajattelemista ja tuntemista nyt, kun sillä ei ole ehdotonta merkitystä, niin ne tulevat sinulle tavaksi, sitten kun sillä on merkitystä.

Alat sujuvasti harmonisoitua koko "sinun" kanssa ja luonnollinen hyvinvointitilasi nostaa sinut ylempään neljänteen ulottuvuuteen.

Helppoa? Tavallaan.

Yksinkertaista? Kyllä.

Vaatiiko se tiedostamista ja valintaa läsnä olevan ajan tilasta? Ehdottomasti.

Voitko istua sivussa ja toivoa, että kaikki sujuu? Et.

Sähkömagneettivalon lisääntyneitä tasoja virtaa nyt korkeammista ulottuvuuksista meidän kaikkien sisällä. Monet ihmiset kolmannessa ulottuvuudessa eivät pysty käsittelemään tätä syöksyä ja he päättävät astua ulos kehostaan.

Ja monet, monet useammat seuraavat, kun siirtymä nopeutuu.

Nimittäin kaikki menevät kotiin neljänteen ja viidenteen ulottuvuuteen, mutta kaikki eivät mene kotiin samalla aikajanalla ja yhtä vaivattomasti ja sujuvasti.

Miten sinä valitset?

Siunausta.

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
_________________

Joka kerta hymyillessänne henki vuotaa vähän läpi. Muutatte sitä ihmistä, jolle hymyilette, ihmistä joka saa valonne, koska muistutatte häntä Kodista ja hänen omasta osastaan. (ryhmä)

10.12.11

Hoffman: Mikä ulottuvuus on mukavuusalueesi?

MIKÄ ULOTTUVUUS ON MUKAVUUSALUEESI ?

Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
6.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Monet teistä ovat uteliaita ulottuvuuksien suhteen. Sanamme eivät ole niin kuvaavia, kuin haluaisimme, koska meidän ja teidän sanastomme ei ole sama. Ennen kuin yritämme hahmotella eroavuuksia teidän sanojanne käyttäen, haluamme muistuttaa teille, ettei mikään ole hyvä tai huono ulottuvuus - myöskään kolmas ulottuvuus. Ne ovat pelkästään ulottuvuuksia, joissa tarvitaan erilaisia taitoja.

Ulottuvuudet eivät ole tavattomampia kuin joku insinööritaidon tohtori, joka käyttää erilaisia taitoja kuin psykologian tohtori. Kumpikin ala vaatii erityistaitoja, mutta kumpikaan ei ole arvokkaampi.

Aloitetaanpa kolmannesta ulottuvuudesta. Kolmas ulottuvuus on viime aikoina saanut "huonon maineen". Niin monet teistä haluavat siirtyä eteenpäin, että uskotte niiden, jotka eivät halu siirtyä, olevan jotenkin vähemmän taitavia kuin te. Todellisuudessa he haluavat käyttää eri taitoja.

Olemme kertoneet teille, että kun siirrytte kolmannen ulottuvuuden yli, siirrytte rauhaan ja iloon. Niin siirrytte. Mutta tietäkää, että ne jotka jäävät kolmanteen ulottuvuuteen, ovat äärimmäisen rohkeita. Vähän niin kuin ne sotilaat jossain sotatoimessa, jotka pysyvät kaveriensa suojana, kun kaverit juoksevat turvaan. Kolmannessa ulottuvuudessa olevat haluavat jatkaa kaksinaisuuden, tuskan ja trauman kera - ei mikään helppo oppisuunnitelma.

Niillä jotka päättävät siirtyä neljänteen ulottuvuuteen, on vähän helpompaa. Sota-analogiassamme he olisivat sotilaita, jotka lepäävät mukavassa majapaikassa kavereiden turvatessa selustaa. Se ei merkitse, ettei tuska, pelko ja kaaos kosketa neljännessä ulottuvuudessa olevia, vaan he ovat kauempana noista alueista ja heidän pelkonsa, tuskansa ja traumansa on vaimentunutta. He tuntevat kavereidensa puolesta, jotka suojelevat heitä, mutta heillä ei ole tarvetta korvata näitä tai palata kolmanteen ulottuvuuteen. Heidän taitonsa sallivat heidän poistua "rähinästä", vaikka he edelleen panevat merkille, että se on meneillään, ja heistä tuntuu pahalta niiden vuoksi, jotka osallistuvat vapaaehtoisesti jälkijoukkoon.

Viides ulottuvuus ei ymmärrä tarvetta mihinkään sotatoimiin tai tuskaan, pelkoon ja traumaan. Vaikka he tarkkailevat traumaa, he ovat niin kaukana, että he näkevät kolmannen ulottuvuuden toimien turhuuden. Viidennessä ulottuvuudessa olevat on poistettu "rähinästä", koska heillä on taito yhdistyä lähemmin henkisiin elementteihinsä kuin kolmannen ulottuvuuden raskauteen.

Kolmas ulottuvuus on äärimmäisen raskas - kuin juoksuhiekka tai liejua, mitä muodostuu hiekkateille jään sulaessa keväällä. Viidennen ulottuvuuden yksilöt näyttävät leijuvan kaaoksen yläpuolella - kuin hyvä keiju Ihmemaa Ozissa. Hyvä keiju olisi voinut auttaa Dorothyä palaamaan Kansasiin koska tahansa napauttamalla kantansa yhteen. Mutta Dorothyn täytyi tutkia eri elementtejä, mm. kumppaneidensa rakkaus ja omat pelkonsa tulemisesta kokonaiseksi ja itsenäiseksi yksilöksi. Luuletteko, että Dorothy olisi uskaltanut vetää Ihmemaa Ozin verhon sivuun ensimmäisenä päivänä, kun hän näki painajaista?

Näin on niillä, jotka haluavat jäädä kolmanteen ulottuvuuteen. He tuntevat tarvetta jatkaa matkaansa. Samalla viidennessä ulottuvuudessa olevat vartioivat heitä rakkaudella ja lempeydellä tietäen, että kolmannessa ulottuvuudessa olevat siirtyvät eri ulottuvuuteen heti, kun he oppivat kaikki, mitä he haluavat oppia.

Kuudes ulottuvuus ei ole lainkaan yhteydessä kolmanteen ulottuvuuteen. Kuudennen ulottuvuuden mukavuuden takaavia taitoja on paljon läheisempi yhteys henkimaailmaan - sellaisena kuin nyt määrittelette sen - kuin nykyisellä kolmannen ulottuvuuden maapallolla. Samalla tavalla kuin college-opiskelijalla on vain vähän kiinnostusta lukemaan opettelevan lapsen koettelemuksia kohtaan. Tämä college-opiskelija tietää, että tuo lapsi oppii lopulta lukemaan. Ette havaitse college-opiskelijoiden kantavan tuntitolkulla huolta ensiluokkalaisten lukutaidoista. Heillä on aikuisuus ja seuraava koe ajateltavana.

Seitsemättä ulottuvuutta voitaisiin parhaiten kuvata college-professoriksi, joka ei ole huolissaan ensiluokkalaisten lukutaidosta tai college-tulokkaiden teorioista. Näitä professoreja kiinnostaa enemmän uuden tiedon luominen tai löytäminen kuin se, mitä college-tulokkaat päättävät omaksua.

Eri ulottuvuuksien erityistaitoja tutkiessanne huomaisitte, että kolmannessa ulottuvuudessa olevat epätodennäköisesti kannustaisivat tai sallisivat viiden aistin ulkopuolista kommunikointia.

Neljäs ulottuvuus lisää sellaisia taitoja kuin ulottuvuuksien välinen kommunikointi, täydellisempi kommunikointi ja vuorovaikutus toisten kanssa eri ulottuvuuksissa.

Viides ulottuvuus on ensimmäinen, joka hyväksyy muiden ulottuvuuksien todellisuuden osaksi elämää maan päällä tai jossain muualla. Ei kysytä elämästä maan ulkopuolella, vaan tiedetään siitä. Viides ulottuvuus mahdollistaa myös sujahtamisen ulottuvuuksien ja aikojen välillä. Ei ole historiankirjojen tarvetta, sillä viidennessä ulottuvuudessa voidaan helposti kulkea menneisyyteen, tulevaisuuteen tai minne tahansa nykyisyydessä. Viides ulottuvuus käsittää valtavan "alueen" universumista.

Kuudes ulottuvuus ei vaadi muotoa tai toimintaa, vaan se luo minkä tahansa muodon, mitä vaaditaan tiettyä tutkimusmatkaa varten tai huvin vuoksi. Matkustamiselle tai tietämiselle ei ole rajoja - paitsi Neuvoston tietokanta.

Neuvosto ohjaa universumien toimintoja ja se koostuu olennoista, jotka ovat seitsemännestä ulottuvuudesta ja sen yli. Nuo ulottuvuudet määräävät eri ryhmissä, mitkä planeetat, universumit ja olennot laajentuvat tai muuttuvat paremmin tyydyttämään jumalan tarpeita - tai miksi tahansa haluattekin kutsua sitä ylintä olentoa, minkä laajentumia kaikki ulottuvuudet ovat.

Ulottuvuus minkä valitsette, on yhdistelmä siitä, mitä olemuksenne haluaa kokea ja mitä ovat elämän kokonaisuuden tarpeet. Neuvosto on vähän kuin komentokeskus, mikä siirtää vapaaehtoisia olentoja, planeettoja ja universumeita kokonaisuuden yhdelle tai useammalle alueelle.

Ennen kuin olento voi hakea osaksi Neuvostoa, siitä tulee tehokas edeltävissä ulottuvuuksissa - olennon oman arvion mukaan.

Se minkä ulottuvuuden tunnet mukavimmaksi, on oikea ulottuvuus sinulle. Itsesi pakottaminen eri ulottuvuuteen viivyttää vain kasvuprosessiasi. Sinä - yhdessä korkeamman itsesi ja olemisen kokonaisuuden kanssa - päätit, mitä halusit oppia tässä elämässä. Sisäinen olemuksesi antaa viestejä, jotka auttavat sinua suorittamaan nuo oppitunnit.

Miksi pakotat itsesi pianistiksi, jos mieluummin rakennat taloja? Ulottuvuusvalinta ei ole erilaista. Kysy itseltäsi, mikä kotiulottuvuutesi on, ja tiedä, että sinulla on mukavinta siinä ulottuvuudesta itse valitsemastasi syystä. Anna itsesi olla. Niin olkoon. Aamen.

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
_________________

Joka kerta hymyillessänne henki vuotaa vähän läpi. Muutatte sitä ihmistä, jolle hymyilette, ihmistä joka saa valonne, koska muistutatte häntä Kodista ja hänen omasta osastaan. (ryhmä)

8.12.11

Juuri nyt on kaikki hyvin-musiikkivideo julkaistu!!!!




Heii Rakkaudet!

Terveisiä konserttitäpinöistä Jalasjärveltä! Minulla on aivan ihana putki konsertteja menossa, ja tänään konsertoin yhdessä Jalasjärven yläastelaisten kanssa koulukonsertissa - mutta en malttanut olla kesken kaiken tulematta tänne iloitsemaan teidän kanssa eräästä asiasta: minulta on ilmestynyt tänään ihkaensimmäinen musavideo!!! Biisi on tietenkin Juuri nyt on kaikki hyvin. <3

Voi, toivottavasti saan vielä jossain vaiheessa kertoa, miten tässä nyt ollaan, niin paljon Ihmeitä ja Enkeleitä oli videon teossa matkassa mukana! Mutta nyt täytyy lähteä pukemaan mekkoa päälle. Hih, itse asiassa samaa valkoista mekkoa, joka on tässä videossakin... ;))

Valoa ja Rakkautta sydämeesi! Nautitaan pimeistä talvi-illoista ja poltetaan paljon kynttilöitä! <3

Rakkaudessa,
Deepthisi Sun

6.12.11

Inventaario

Katselen uuden kotini ikkunasta yön pimeyteen. Mitään ei näy, mutta tiedän, että eteeni aukeaa iso peltoaukea ja ylleni yötaivas, jonka pilvien takana hohtaa pakkastähdet. Maagiset kaksi vuotta tuli täyteen, ja löysin taas itseni pakkaamasta kotia. Oli aika siirtyä eteenpäin, kiittää siitä elämäni parhaasta ja ikimuistoisimmasta ajanjaksosta, jonka edellisessä kodissani vietin. Niin mielettömiä asioita, sisäisen prosessin kävin läpi tuossa kodissa asuessani, kiitos kiitos kiitos. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä ei tiedä Luojakaan. Tiedän vain, että tämäkin koti on tähtiin kirjoitettu, tänne vain piti tulla. Syy selviää myöhemmin. Ja kyllä, Pohjanmaalla olen edelleen.

Itselläni on sisäisesti sellainen olo, että ensi vuosi on yhdistymisen vuosi. Sydänten yhdistymisen vuosi. Jo nämä pari vuotta ovat esitelleet minulle koko joukon aivan upeita uusia ihmisiä, joiden kanssa olen saanut opetella Uuden Maailman sääntöjä, energioita, värähtelyvaihteluita, henkisiä lakeja, tuntenut syvää sielunkumppanuutta, Rakkautta, Iloa jälleennäkemisestä. Aina välillä on tullut hurjia välähdyksiä koko kuvasta, joka on tuonut valtavasti uskoa,innostusta oppia lisää, sisäistää lisää. On ollut mahtavaa saada opetella elämään Suoraan Sydämestä, ilman pelkoa, murehtimista ja syyllisyys/kärsimys-malleja. Ja samalla on juurrutettu syvemmälle Äiti Maahan, tehty aivan konkreettisia muutoksia arjen valinnoissa. On pesty pois sitä mikä ei enää palvele Korkeinta tarkoitusta ja aktivoitu tilalle uusia Olemisen malleja.

Tuntui hyvältä taas muuton yhteydessä karsia tavaraa. Kummasti myös niitä ikivanhoja asioita nousee muuton yhteydessä aina pintaan. Jostain tipahtaa aina joku valokuva, jota jää hetkeksi ihmeissään tuijottamaan ja miettimään, että tuollainenko minä silloin olin?? Ja sitten kuitenkaan niistä kuvista ei paria vuotta kauempaa ole...

Joka tapauksessa, eilen kun kannoin tavaroita uuteen kotiini, Amma-laulut vain kaikuivat rappusissa, mieli oli keveä ja uudesta alusta innostunut! Salaa rakastan muuttamista. Se pelmauttaa aina niin pohjamutia myöten energiat ylösalaisin - niin, aivan niin kuin ne eivät jo muutenkin sitä olisi :D - ja antavat tilaisuuden supertuuletukseen, kunnon inventaarion tekemiseen: "Haluanko tosiaan tämän uuteen elämääni?", "Olisiko tämä aika jo jättää taa?", "Tämän otan seuraavaksi tutkimukseni kohteeksi".

Uudeksi vuodeksi lähden Intiaan pariksi kuukaudeksi, ja millaisena sieltä palaan takaisin, sitä ei pysty yhtään ennustamaan. Eikä tarvitsekaan.

Toki pieniä aavistuksia on. Musiikkia, musiikkia, musiikkia, mutta myöskin lisää enkeli-iltoja, yhdistymistä upeiden ihmisten kanssa, yhdessätekemistä, Valon viemistä eteenpäin.

Joko sinun inventaariosi on alkanut? Miltä energia kodissasi tuntuu? Onko siellä jotain, joka pitää sinut kiinni menneessä, estää sinua tekemästä uusia, Sydämenpolkuasi paremmin kunnioittavia valintoja? Mitä siellä on puolestaan sellaista, joka oikeasti tukee sielunkasvuasi, saa sinut tuntemaan olosi luottavaiseksi, kevyeksi, tasapainoiseksi? Onko kodissasi tai elämässäsi jotain, joka ei resonoi sydämesi kanssa, vaan rikkoo sisäistä harmoniaasi? Mikä puolestaan symboloi sinulle kodissasi ja elämässäsi rauhaa? Nyt, 12.12-portin kynnyksellä on erittäin hyvä aika käydä elämän eri pisteitä läpi, ottaa ne suurennuslasin alle ja olla armoton. Mikä kodissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi, elämässäsi palvelee Rakkautta, mikä pelkoa?

Minä venytin Intian lentolippujen hankkimista. Surffasin kyllä vertaa.fi-sivulla melkein päivittäin, mutta aina ajattelin "kerrankin olla Järkevä". Ajattelin, että odottaisin ensin, että Olgalle varmistuisi hoitopaikka, ja raha-asiat olisivat järjestyksessä, ennen kuin menisin buukkaamaan liput. Mitä pidemmälle aika kului, sitä enemmän menin ymmälleen: TIEDÄN, että minun kuuluu reissuun lähteä, mutta MIKSI hoitaja ja raha-asiat eivät ota hoituakseen? Aikani asiaa vitkutin, kunnes Amma alkoi tuoda minulle viestiä: "sinun on ensin tilattava liput, luotettava, vasta sitten muu voi järjestyä". Sivuutin tuon viestin, vaikka tiesin sen olevan niin kipeän totta. Olinhan päättänyt kerrankin olla järkevä. Mutta mitä pidemmälle aika meni, sitä kalliimmaksi ensinnäkin liput kävi, mutta sitä useammin myös tuli tuntu, että minun on itse ensin tehtävä tarvittava siirto, tiedettävä mitä tahdon, vasta sitten muu pystyy ilmentymään. Viimein sitten sain viime viikon lopulla tarpeekseni tuosta äänestä. Istuin koneen ääreen ja tilasin liput.

Kun viimeinenkin tilaus ja varmistus oli tehty, niin voi mikä hulabaloo ympärilläni alkoi!!! :D Todella tuntui, kuin kaikki taivaanjoukot olisivat pidätelleet jo monta viikkoa hengitystään vierelläni, ja nyt he viimein saivat alkaa taas Elämään!!!! He olivat niin riemuissaan valinnastani Toimia sen mukaan, miten Tiesin olevan oikein. Menin saunaan, ja Amma-bhajanit raikui korvissa. Tulin saunasta ja bileet jatkuivat edelleen ympärilläni. Ai miten niin tätä oli jo odotettu!! :DD

Niin kuin voit varmasti kuvitella, saman tien ilmoittautui myös hoitaja Olgallekin, ja raha-asiatkin järjestyivät. Niin vahvasti sain sitä viestiä, että koska elämme jo niin voimallista aikaa, on todella tärkeää, että tulemme universumia puoleenväliin vastaan. He sanoivat:

"Niin kauan, kuin Rakkaamme Sinun mielesi ja mielipiteesi horjuu, kätemme ovat sidotut, eikä mikään asia mene eteenpäin. Senpä takia, heti kun käytät Sinulle suotua Vapaata Tahtoa ja teet valintoja, jotka tulevat oikeasti Sydämestäsi, Ihmeet alkavat manifestoitua Elämääsi. Sinun valintasi antavat polttoaineen Unelmiesi toteutumiselle. Me käymme työhön heti, kun Sinä, Kallisarvoinen tiedät mitä Tahdot. Sinä Olet Hyvin Voimallinen Luojan Lapsi."


Olkoon niin. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Rakkaudessa,
Deepthi

5.12.11

Gorgo: Universaalin Rakkauden saapuminen

UNIVERSAALIN RAKKAUDEN SAAPUMINEN

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.net)
3.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Kun uuden ihmisen prototyyppi aktivoi ja ruumiillistaa fyysisesti täysin universaalin rakkauden taajuudet, Äiti Maa saa ravitsevia skalaarienergioita, joita se tarvitsee helpottamaan synnytyskipujaan … kuten myös jokainen teistä." -Plejadien seitsemän sisarta

11-11-portin jälkeen

On kulunut kolme viikkoa 11-11-portista, jolloin sisäinen maailmamme käännettiin taas kerran nurinpäin ja ulkoinen maailmamme ylösalaisin. Merkittävän portaalin jälkeen vaatii aina melkoisesti aikaa saada peruukkimme taas oikaistua, mutta tämän hyvin keskittyneen ja pyhän läpikulun aikana tapahtuu kosmoksessa niin paljon, että on vaikeaa tai mahdotonta aivan vielä ymmärtää sitä tai selvittää, mikä puoli on ylöspäin.

Yksi asia on varma: temmellämme edelleen 11-11-portin jälkeisessä tyhjiössä (ja pian meidät "imuroidaan" 12-12-porttiin), kokien tavallista sitä kaivamisjaksoa, mikä seuraa jokaista merkittävää kosmista tapahtumaa, ja integroimme niiden kaikkien porttien emälatausta, joiden läpi olemme juuri räjähtäneet. Ja vaikka saamme tällä hetkellä pääsyn täysin uuteen (sydämen) älykkyysulottuvuuteen ja kontaktin uuden tason tietoisuuteen, tämä ei varmasti ole aikaa saada tolkkua siitä kaikesta (kiitos Merkuriuksen perääntymisen). Olemme edelleen niin paksussa muuntumispilvessä, ettemme oikeastaan voi nähdä jalkaa kasvojemme edessä - ja kaikkien viipyilevien 3D-sirpaleiden edelleen lentäessä ilmassa, ei ole edes suositeltavaa yrittää.

On myös mainitsemisen arvoista, että olemme keskellä voimakasta pimennysportaalia (25.11. oli osittainen auringonpimennys ja 10.12. lähestyy täydellinen kuunpimennys täydenkuun aikaan) - ja tietysti aivan kuunpimennyksen kantapäillä on 12-12-tähtiportti, minkä jälkeen seuraa pian talvipäivänseisaus. Kun tähän heitetään mukaan muutamat auringonpurkaukset ja koronan massapurkaukset joita on paljon kunnioittamassa meitä tässä kuussa, kuten tapahtui myös anteeksiantamattomasti aivan kiitospäivän ympärillä, meillä on melkoinen kosminen cocktail hoitamassa meitä jouluajan juhlien läpi.

Siis kyllä, vaikka kivut eivät ole aivan yhtä voimakkaita kuin ennen ja pystymme ratsastamaan aalloilla luottavaisemmin, kohoilemme edelleen synnytystuskissamme ja meidän on antauduttava täysin näille vuoden 2011 jäljellä oleville supistuksille.

"Talvipäiväseisauksesta uuteen kuuhun teillä on tilaisuus kasata kokonaan uusi perspektiivi - sellainen joka saa aikaan todellisen muutoksen, läpimurtoja ja vapauden." -Seitsemän sisarta

Kuulemani mukaan vaikein osa on melkein ohi ja vaikka olemme kaikki paikassa, missä tunnemme, ettemme kirjaimellisesti jaksa enää minuuttiakaan kauempaa - miten monta kertaa olemme sanoneet sen viimeisten seitsemän vuoden aikana? - meidän on vielä vähän työnnettävä. Mutta voimme koota fokuksemme ja ammentaa vahvuutta ensimmäisistä elämän merkeistä, joita alkaa ilmestyä esiin, kun universaalin rakkauden ikkunat murtuvat auki, täynnä raikkaita ja vahvistavia timantinkovia hiukkasia, jotka puhaltavat elämäämme ja kehoomme muutoksen tuulilla.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun me (suuri osa ihmisistä) uudestisyntyy tällä tavalla - täysin tietoisena - ja tämä uudestisyntymähetki on SE paluu nollapistetietoisuuteen, täydellinen nollaus ja uudelleenkalibrointi, missä feminiini- ja maskuliinienergiat ovat täysin tasapainossa, ja se mahdollistaa meille fyysisen ylösnousemuksen polariteetti(karma)tietoisuuden yli - ja monin tavoin asiat ovat edelleen perseestä, mutta ihme tässä kaikessa on, että meitä tuetaan tämän siirtymän läpi kaikin mahdollisin tavoin. Nyt ei kumarrella.

Viime viikkoina aggressiivinen, mutta puhdistava kosminen transformaatioristiaallokko on pyyhkäissyt meidät kaikki mereen. Olemme kaukana "normaalista vanhasta" ja sen sijaan, että virtaisimme universaalin virtauksen mukana, meidät on irrotettu elämästä ja ponnahtelemme holtittomasti tuntemattoman rauhattomissa tyrskyissä. Tällainen ympäriinsä heittely voi aiheuttaa levottomuutta, jos sallimme sen, mutta ne jotka pysyvät tyynesti keskittyneenä siihen, mihin sydän johdattaa meitä, panevat merkille, että vaikka meidät on heitetty syvälle mereen taas kerran, tällä kertaa emme enää ole yksin täällä.

Kun meren vellonta nostaa näkökykymme tilapäisesti uusiin korkeuksiin, alamme nähdä sen uuden maailman horisontissa, mitä jokainen meistä on rohkeasti uneksinut todeksi, mutta huomaamme myös, että kaikkialla ympärillämme, samoissa puhdistavissa vesissä, keikkuu myös resonoivan sieluperheemme jäseniä, jotka liittyvät nyt meihin uuden maailman löytämisessä ja luomisessa.

Kun tunnistamme toisemme, meidän on ojennettava vain kätemme saadaksemme takaisin luonteenlujuutemme, sinnikkyytemme ja vahvuutemme lukumäärässä, niin että yhdessä voimme uida täysin uuden elämämme rannalle.

Loppuunsaattamisen tunne täyttää ilman ja saamme taas polttoainetta jäljellä olevia kilometrejä varten …

Hengenheimolaiset

"Uusi järjestys on nousemassa ja sieluja näiden muutosten eturintamassa alkaa tulla yhteen luomaan ryhmävärähtelyjä, jotka vaikuttavat maapalloon ja ihmiskuntaan jalomielisillä tavoilla." -Seitsemän sisarta

Mikään juuri ei ole kristallinkirkasta uusissa askelissa, se on totta, mutta tässä viimeisimmässä tähtiportissa on yksi elementti, joka on jo alkanut vahvistua toisella puolella, valmisteluna vuoteen 2012: jälleenyhdistyminen sieluperheisiimme, veljiimme ja sisariimme kotoa.

Huomaat ehkä nyt näiden sieluryhmien ilmestymistä keikkuen esiin kaikkialla ympärilläsi -romanttisina, henkisinä tai hengenheimolaisten kumppanuuksina; liiketoiminta- tai tarkoitusperusteisina yhteyksinä jotka ovat vasta muodostumassa ja jotka vahvistuvat uutena vuotena; uusina tilaisuuksina työskennellä toisten samanmielisten tai samoista asioista kiinnostuneiden kanssa: viimeisinä paloina (ihmisinä) viimeistelemään kollektiivisen antisi ihmiskunnalle jne.

Joissain tapauksissa nämä yhteydet muodostuvat internetin kautta tai niitä voi (lopultakin) olla fyysisessä maailmassasi - joka tapauksessa näiden sieluryhmien yhdistyminen on vaadittava askel toteuttamaan monia sydämessä tuntemiamme toiveita uudesta maailmasta. Alamme virallisesti yhdistyä sydänresonanssissa uuden maan suojelijoina ylösnousemuksen II vaihetta varten, mihin Näkymättömät viittaavat "fyysistämisvaiheena".

Kuten kaikki muukin, tämä yhdistyminen on luultavasti jatkuvaa paljastumisprosessia vuoden 2012 ajan, joten jos et tunne näitä yhteyksiä vielä, sinulla on paljon "aikaa" … mitä tahansa aika nyt merkitseekin. Sisaret sanovat, että uudet suhteet kukoistavat sekä tilaisuudet laajentua yli sen, mitä tällä hetkellä tiedetään, ja olemassa olevat sielusuhteet syvenevät. Jos ymmärrän tämän oikein, fyysistämisvaihe ja ruumiillistamisvaihe tapahtuvat samanaikaisesti. Se on yleisaikajakso, joka on annettu ylösnousemuksen toteutumiseen fyysisesti - jakso joka on jo alkanut ja joka sisältää hurjimpien unelmiemme ja syvimpien toiveidemme fyysiset ilmentymiset ja soveltamiset, unelmien jotka kumpuavat korkeimman rakkauspotentiaalimme saavuttamisesta.

Toisin sanoen, niille jotka kykenevät ruumiillistamaan rakkauden universaalin taajuuden, vuodessa 2012 on kyse fyysisen alueen, fyysisen aineen mestaruudesta … mukaan luettuna biologiamme. Opimme kaikenlaisia uusia asioita, mm. miten luodaan yhdessä universumin voimien kanssa magneettisen (korkean) sydämemme portin kautta. (Paljon lisää tästä tulevana uutena vuotena.)

HUOMAUTUS

Tuntuu tärkeältä todeta tässä, niin vastoin joidenkin uskomusta, biologinen ylösnousemus ei ole kertatapahtuma. Se on jatkuvia Lähde-energian puhdistavia aaltoja, jotka jouduttavat peräkkäisiä geeniaktivointeja ja edistysaskelia, jotka johtavat jumalaisen rakkauden ruumiillistamiseen - taajuuden johon eturintamassa ollaan viritytty, harmonisoiduttu ja integroiduttu monta, monta vuotta. Alamme ruumiillistaa jumaluutemme, ja kyllä, opimme, miten valjastetaan tai ohjataan fyysistä energiaamme kuin mestarit, varmasti - mutta pitäkää mielessä, että biologiamme jokainen solu ja sen sisältämä DNA muuttuu radikaalisti sopeutuakseen uudelle ohjelmointitasollemme, mikä on vain pitkä tapa sanoa, että aikaa ja tilaa vaaditaan kirkastamiseen fyysisessä maailmassa. Se on vain fysiikkaa.

Fyysisen 3D-maailman fysiikka hallitsee muodon maailmaa ja se on ehdottomasti tiheintä ja vähiten muokattavaa ja siksi se muuttuu hitaimmin ja viimeksi. Valitettavasti tämä vähittäinen prosessi on se, mitä merkitsee "kehon tuominen mukanamme" ylösnousemuksen kautta 5D:hen. Taatusti fyysinen kuolema saattaa olla nopeampi reitti, mutta emme ilmoittautuneet sille. Olemme hitaassa junassa taivaaseen - ja sillä on paljon paikallispysäkkejä.

Tiedän sanovani tämän usein, mutta on paljon väärinkäsityksiä siitä, mitä kehossamme fyysisesti tapahtuu ja mitä meidän pitäisi odottaa. Tämä evoluutioprosessi mitä kutsumme ylösnousemukseksi, on ERITTÄIN biologinen prosessi, minkä vuoksi jatkuvasti vedän huomiomme fyysiseen kehoomme näissä päivityksissä. Plejadialiset lisäävät, että näitä väärinkäsityksiä vahvistavat ne, jotka luulevat ylösnousemusta pelkästään henkiseksi etsinnäksi. Se ei ole ainoastaan virheellinen käsitys, vaan pelkästään pintaraapaisu siitä, mitä todellisuudessa sisältyy lihamme muuntamiseen Kristus-olennoksi.

Koska meistä tuntuu huonolta, se ei tarkoita, että olemme epäonnistuneet ylösnousemuksessamme. Se merkitsee, että muunnumme, potkimme ulos tunne- ja solujätettä, pudotamme tiheyttä ja meistä tulee hienojakoisempia. Taas kerran, PROSESSI. Tämä kaikki johtaa johonkin - määränpäänä on ruumiillistunut rakkaus - mutta emme vain herää yhtenä päivänä tähän tähtiportin toisella puolella, vaan hiiiivuttaudumme siihen. Tähtiportit ovat jatkuvia ja peräkkäisiä syystä: jokainen niistä avaa meitä mahdollisuuteen ottaa seuraava, syvempi askel rakkauteen. Miten voisi olla mitenkään muuten?

(Teille joista on haastavaa antautua ruumiillistumisprosessille - plejadilaisten opastama käsikirja (From Suffering to Spiritual Ecstasy: simple intergration techniques for sacred embodiment) on saatavilla vuoteen 2012 saakka lahjoituspohjalta ja sen voi hankkia PayPalilla.)

"Edessä on maailmanlaajuinen uudelleenjärjestelyjakso, mikä vaatii kärsivällisyyttä, mutta kun jokainen teistä astuu asemiin uuden maan suojelijoina, nämä muutokset nopeutuvat ja keräävät vauhtia ympäri planeettaa. Tästä syystä nyt on ratkaisevaa, että ne joita kutsutaan planetaariseen palvelutehtävään, astuvat esiin ja sanovat KYLLÄ syntyville tilaisuuksille, sillä nämä avaavat ovia jälleenyhdistymiseen resonoivan sieluperheenne kanssa. Sieluperheenne kantavat uuden ihmiskunnan ryhmävärähtelyä ja nyt on aika yhdistää voimat, kanssaluoda kauan ylläpidetyt visionne taivaasta maan päällä." -Seitsemän sisarta

Rakkaussäteily

"Sfääriinne leviää uusi ymmärrys rakkaudesta ja tämä uusi ymmärrys on perusta kaiken elämän kasvamiseen ja kukoistamiseen uudella maapallolla." -Seitsemän sisarta

Kun ruumiillistamme täysin rakkaussäteilyn, itse asiassa sopeudumme biologisiin muutoksiin, joita vaaditaan ylösnousseeseen mestaruuteen. Sisaret ovat kertoneet minulle, että yksi vaikuttavimmista ja elämää muuttavimmista muutoksista joka aloitettiin 11-11-portin avulla, on, että yksittäiset solumme jotka muodostavat koko ihmiskehomme, alkavat ottaa 528 hertsin värähtelytaajuuden - yhden luomisen kuudesta ydintaajuudesta, universaalin rakkauden ja ihmeiden taajuuden.

Tämä säteily voidaan kokea kehossa aistimuspohjaisena autuutena - enemmänkin kuin rakkaus-ekstaasiaaltoina jotka aaltoilevat solujen läpi vapauttaen endorfiineja, mikä saa aikaan korostuneen aistimuksen elossa olemisesta. Siinä kaikki ympärillämme, myös hengittämämme ilma, on ladattu rakkaudella. Tämä rakkausenergia on hienovaraista, mutta ratkaisevaa älykkyyttä, joka leviää kaikkeen, aina siihen pisteeseen saakka, missä maailma vain tuntuu paremmalta ja näyttää … no, värikkäämmältä. Tämä voi kuulostaa "tripiltä" ja rehellisesti sanottuna se tuntuukin minusta ekstaasi-katuhuumeen hyvin laimealta versiolta - nimittäin rakkaushuumeeksi kutsutulta - mutta siitä puuttuu ne paniikin ja vainoharhaisuuden sivuvaikutukset, jotka liittyvät kaikkiin mieltä aktivoiviin keinotekoisiin humaliin.

Ymmärrän nyt tämän tunteen olevan sitä siirtymäprosessia, mihin Plejadien korkea neuvosto viittasi viime päivityksessä, minkä he määrittelevät Lähdeälykkyyden (rakkaustaajuuden) siirtymisenä soluihimme - tunne mikä perimmiltään generoidaan (korkeasta) sydänkeskuksesta. Plejadien neuvoston mukaan tämä on tunneaistimus, mikä itse asiassa transformoi kehon valoksi.

"Biologianne ottaa tämän taajuuden itseensä aaltoina, jotka tunkeutuvat kehonne jokaiseen soluun. Tätä tarkoitetaan sanalla "hurmio". Tämä prosessi johtaa koko kehon vapautumiseen tiheydestä." -Seitsemän sisarta

Emme kykene vielä kaikki pitämään tai säilyttämään tätä taajuutta koko aikaa, mutta jotkut ovat lähellä. Juuri nyt on vaikeaa yhdistyä näihin hienovaraisiin aistimuksiin, koska käymme läpi hyvin syvää solujen uudelleenjärjestelyä, mutta yleisesti ottaen Näkymättömät sanovat, että se aika mikä kultakin meistä menee asettua uuteen biologiaamme ja ylläpitää 528 hertsin rakkausvärähtely kehossamme, vaihtelee yksilöittäin ja se riippuu monista tekijöistä, mm. sielupolku, inkarnoitumisen ajoitus, geneettinen ja karmallinen puhdistuminen, solujen vahingoittuminen ja planetaarinen palvelutehtävä. Toisin sanoen, prosessi on täydellinen kullekin meistä.

Sisaret tekevät myös selväksi minulle, että tämä rakkausaste, 528 hertsiä, joka alkaa asua fyysisessä kehossamme, on myös hyvin läsnä asuintilassamme, kotonamme, työpaikallamme, yhteisössämme ja yhteyksissämme toisten kanssa. Tämä taajuus on selvä energiavoima, jonka toiset tuntevat, näkevät ja jota he arvostavat nyt kodin tuntuna.

"Teidät aletaan nähdä koko komeudessanne, kun jumalainen rakkaus säteilee sydänytimestänne." -Seitsemän sisarta

Tämä rakkaussäteily ja korkean sydämen polku, joka johtaa tietä meille ja ihmiskunnalle, ilmenee myös siinä, miten yhtäkkiä pystymme ilmaisemaan itseämme totuuden kantajina, jolloin tulee lähes mahdottomaksi himmentää valoamme, pidätellä sisäistä tietoamme tai mitään, mikä korostaa epäaitoutta tai antaa opastavaa valoa toisille.

Totuus tulee nyt ulos sellaisella voimalla, että se voi näyttää säälimättömältä, mutta tätä tapahtuu ainoastaan siinä, missä armottomuutta vaaditaan - ja joskus vain niin on. En ole koskaan ollut mikään suorien sanojen sanoja, joten itselleni tämä totuuden kertomistaso on ollut todella vaikea kesyttää. Olen pannut merkille monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen, että voimme käyttää henkistä mestaruuttamme ja käyttää myötätuntoa tekemällä parhaamme kaunistellaksemme tai pehmentääksemme totuutta ja toimittaaksemme sen rakkaudella, mutta tosiasia on, että kaikki totuus ei vain ole pehmeää tai kaunista tai armollista - vaikka sen toimittaisi rakkaudellakin. Joka tapauksessa on aika kertoa totuus. Hyvä uutinen on, että ennen olemme ehkä sulkeutuneet peilin pitämisestä toisille häijyn vastaiskun vuoksi, mutta jotenkin se ei enää ole niin pelottavaa. Ja sitä paitsi, totuuden pidätteleminen alkaa tuntea paljon pahemmalta, kuin mikään "pahasilmä" voisi koskaan tuntua.

"Tähän sanomme, että nyt on aika puhua horjumatta totuuttanne, virrata jalostuneen viisautenne myötä ja päästää toiset sisään näkemään kajastuksen uuden tien toivosta." -Seitsemän sisarta

Uuden ihmiskunnan edelläkävijät tulevat kohta esiin antamaan vaihtoehtopolun niille, jotka ovat valmiita ja halukkaita syleilemään rakkaussäteilyä. Ei siinä mielessä, että meidän täytyy haastaa nämä sielut, levittää tietoamme tai vakuuttaa ketään omasta totuudestamme, vaan meillä on kodin, täyttymyksen, tarkoituksen, ilon, luovan intohimon ja rakkauden lahja jaettavana kaikkien niiden kanssa, jotka ovat valmiita vastaanottamaan sen.

"Meidän perspektiivistämme monet muutokset ovat paikoillaan seuraavaan uuteen kuuhun mennessä, niin että olette suuremman selkeyden ja valmistautuneisuuden paikassa, suunnattomasti odotettua vuotta 2012 varten." -Seitsemän sisarta

Nähdään seuraavan portin tuolla puolen!

Lauren

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
_________________

Joka kerta hymyillessänne henki vuotaa vähän läpi. Muutatte sitä ihmistä, jolle hymyilette, ihmistä joka saa valonne, koska muistutatte häntä Kodista ja hänen omasta osastaan. (ryhmä)