15.1.16

Deepthi: Energiasta, herkkyydestä, astrologiasta ja kuukierrosta

Okeyy, welcome to New Year 2016!!! Hupsista heijaa mikä vuoden aloitus meillä on ollut! Hyvä kun olemme uuden vuoden karkeloista selvinneet, niin johan lähti Merkuriuksella mopo käsistä ja kaiken maailman energiapölläytykset räjähtivät eetteriin. Välillä on tuntunut siltä niin kuin keskellemme olisi tiputettu energiapommi, joka vei tuhkatkin pesästä viime vuoden suurista väläytyksistä, ja taas keräilemme itsemme paloja ja katsomme, että mitä jäi jäljelle, mikä on vielä käyttökelpoista ja minkä saa suosista heittää roskalavalle. Saatamme katsella elämme jäänteitä käsissämme ja ihmetellä, että mitä hittoa juuri tapahtui ja mihin illuusioon minä oikein viime vuonna uskoin!? Blaah... ihmiselo!!! Kuka siitä keksi tehdä tällaista temppuradalla pelaamista? Tuntuu, että on vain yksi sääntö, jota vielä pystyy seuraamaan: älä takerru mihinkään. Se minkä luulit muodostavan todellisuutesi nyt, on vaihtunut jo aikapäiviä sitten uuteen, josta et ihan vielä pääse kiinni, ja heti kun luulet pääseväsi, huomaat että juna meni jo. Näin. Hienoa. Opettelemme ottamaan kaiken perhosen keveästi. Laskeudumme hetkeksi kauniiseen kukkaan vain noustaksemme jälleen uudelleen liitoon. Tadaa!



New York. OMG. Se oli huikea paikka. Etukäteen ajattelin, että on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko rakastun kaupunkiin ensiaskeleellani tai sitten en pysty kerta kaikkiaan sietää noin ison kaupungin energiaa. Kun sitten astuin metrosta maan pinnalle, rakastuin kaupungin tunnelmaan välittömästi. Kaupunki on kaunis, eurooppalaisen oloinen, korkeat rakennukset, kutsuva Central Park kaiken keskiössä ja ihmiset rentoja ja omaan energiaansa kytkeytyneitä. Minusta tuntuu, että varsinkin tuo jälkimmäinen teki minuun suurimman vaikutuksen. Juuri kun on opetellut itse näitä omassa energiassa pysymisen saloja, niin oli todella virkistävää olla ihmisten parissa, jotka vähät välittävät mitä muut ajattelevat, osaavat pitää energiansa hienosti itsellään ja silti samalla olla ystävällisiä muille. Suomessa helposti vilkuilemme muiden pöytään ja vertailemme itseämme muihin, jos ei muuten, niin energeettisesti.

New York teki minulle hirvittävän selväksi, miten herkkä olen aistimaan eri energiat ihan kaikesta. Oli ihanaa, että Shawn oli matkassa mukana, koska hän on energioille ihan yhtä herkkä kuin minäkin, ja pystyttiin yhdessä havainnoida asiaa. Eri kaupunginosissa oli ihan erilaiset energiat. Ja koska kävimme paljon ulkona syömässä, oli mielenkiintoista myös huomata, miten erilaiset energiat kussakin ravintolassa oli. Joistain paikoista olin etukäteen ajatellut, että tuonnepa olisi mukava mennä, mutta kun pääsimme paikkaan/kaupunginosaan, kävikin niin, että oli lähdettävä pois. Tällä reissulla opin tunnistamaan entistä selvemmin eri resonaatiot ja miten oma energiakenttäni niihin vastaa. Se oli huikeaa!

Viimeisenä iltana oli hyvä katsella kaikkea lintuperspektiivistä käsin ja nousta kaupungin yläpuolelle. ♥



Muutama muukin oli meidän kanssamme Rockefeller Centerin huipulla ikuistamassa auringonlaskua.  



Ja tässä vielä kuva lähtöpäivältä majoitustalomme edustalta.






Viikko sitten torstaina laskeuduin takaisin Suomen kamaralle. Kiitollisuus valtasi sydämeni koneen ikkunasta ulos katsoessani. Taisin ensimmäistä kertaa ymmärtää, miksi olen syntynyt Suomeen ja miten todella kiitollinen saan siitä olla. Miten ainutlaatuinen meidän hiljainen maamme on ja mikä siunaus sen valoenergia onkaan sekä minulle että monelle muulle herkälle täällä asuvalle sielulle. Tämähän on meille aivan unelmamaa asua! On aivan mahtavaa käydä ulkomailla ja luoja tietää olen koko elämäni haaveillut asuvani siellä, mutta nyt on kyllä joku tainnut tietää paremmin, että mihin maahan minut tähän elämään heitetään. Tai ehkä se oli minun oma sieluni, joka on asunut ties missä amerikoissa ja keski-euroopassa aiemmat elämänsä (koska niihin olen pikkutytöstä saakka tuntenut vetoa), ja päättänyt, että tässä elämässä huilataan ja suojataan tätä herkkyyttä ja tehdään sisäistä työtä hienovaraisemmilla tasoilla. Koska sen tämän maan energia nimenomaan meille mahdollistaa. Täällä hiljaisuudessa meidän on ihan eri tavalla mahdollista kuulla todellista itseämme, koska joudumme sen kanssa väkisinkin vastakkain täällä hiljaisuuden ja valon maassa. Puhuuh, että tällaisia oivalluksia tällä kertaa. Tämä oli minulle iso juttu. ♥

Suomessa oli tullut reissuni aikana talvi. Minä olin taittava loppumatkan kentältä junalla. Tikkurilassa sain odotella junaa tunnin verran, talvi oli taas yllättänyt VR:n. :)

Perillä minua odotti hiljaistakin hiljaisempi koti. Hiljaisuus oli niin valtavaa, että korviini melkein sattui. Omissa korvissa kun humisi vielä New Yorkin liikenne ja kotiimme saakka kantautuneet poliisiautojen sireenit ja kadun melskeet. Se on muuten toinen asia, mistä aina hiljaa kiitän ulkomailla ollessa mielessäni: Suomessa osataan äänieristää ja lämmittää asunnot kunnolla. Missä tahansa muualla olenkin matkustanut, niin minulla on aina kylmä sisälläkin. No okei, paitsi Intiassa. ♥ Mutta esim.Jenkeissä ollaan tässä hommassa aika onnettomia. Siispä minut näkee siellä aina nukkuvan villasukat jalassa ja vähintään isoon huiviin kääriytyneenä.
V E R Y S E X Y :D ♥

Kulunut viikko onkin nyt sitten mennyt energiapäivitystä tehdessä. Minä kun tulin vielä päivää ennen reissuun lähtöä kipeäksi, ja reissussa olo ei sitä ainakaan helpottanut, niin nyt olenkin sitten saanut ottaa itseäni kunnolla niskasta kiinni ja pistää itseni makuuasentoon. Anselinalle kiitos, kun olet jaksanut miettiä kanssani homeopaattisia ratkaisuja, ja jälleen saanut niistä avun. ♥ Tällä kertaa kuitenkin tuntuu siltä, että suurin apu on tullut nimenomaan levosta, hiljaisuudesta ja paikallaanolosta. Poikkeuksen levosta tekivät viime lauantaina aloitettu EnkeliJumalatar-kiertue sekä maanantaina aloitettu koulu. Mutta muuten sitten on oltukin miltei vaakatasossa - niiltä osin kuin se meikäläiseltä onnistuu. Välillä on tehnyt tiukkaa. ♥

Energiapölläytykseen pääsi osalliseksi myös kotini. Täällä piti ottaa FengShuin Bagua-kartta käteen ja vähän tarkistella säätöjä ja energiavirtoja. Muutamilla vaihdoksilla kotiin tulikin ihan uusi energia, joka on kyllä auttanut myös omaa sisäistä oloa. Ylimääräiset tukokset on poistettu niiltäkin osin. Se on aina yhtä uskomatonta, mitä energiatietoisuudella voi saada aikaan ja miten helpottaa oloa. Myös tämä alla oleva video auttoi minua purkamaan tätä pientä flunssanpoikasta ja nosti taas lisää asioita tietoisuuteen. Jos et ole aiemmin Teal Swanin videoihin ja luentoihin perehtynyt, niin suosittelen erittäin lämpimästi.







ASTROLOGISET SUUNTAUKSET

Yksi asia mitä olen myös viime kuukausina miettinyt, on astrologia. Minun päässäni nämä astrologiset jutut käännähtivät ympäri viime syksynä, kun tapasin Katariina Sourin ja vertailimme yhdessä trooppisen ja sideerisen astrologian eroja. Trooppinen astrologia on tämä meidän kaikkien tuntema normaali länsimainen astrologia ja sideerinen astrologia juontaa puolestaan juurensa intialaisesta veda-astrologiasta. Olen itse ottanut vuosien aikana sekä länsimaisen astrologian että intialaisen astrologian tulkintoja ja ollut tyytyväinen kumpaankin. Käytännössä en kuitenkaan ole tiennyt, mikä ero niillä tosiasiallisesti on. Tässä kuvaus Suomen Astrologinen Seura Ry:n sivulta:

"Jos länsimaisessa astrologiassa eläinrata alkaa kevättasauspäivästä, niin intialaisessa astrologiassa on tämä vastaava alkukohta kevätpäivän tasauksen piste Ayanamsa. Tällöin puhutaan sideerisestä eläinradasta missä keskeistä osaa näyttelee ns. presessioilmiö. Tämä tarkoittaa sitä että kevättasauspäivänä noin 21. maaliskuuta, jolloin Aurinko on trooppisella eläinradalla Oinaan merkin alussa, onkin se sideerisellä eläinradalla noin 24 astetta taaempana Kalojen merkissä."

Minä itse esim.olen länsimaisessa astrologiassa aurinkomerkiltäni Leijona, mutta sideerisessä puolestaan Rapu. Onkin aika erikoista tuntea, että on aina luullut olevansa Leijona ja sitten yhtäkkiä sanotaankin, että ei vaiskaan, sinä oletkin Rapu! Sideerisessä astrologiassa en Intiassa koskaan kuullut astrologien käyttävän tuota nimitystä. Siellä on aina vain puhuttu huoneista, mutta ei koskaan sen kummemmin pointattu itse aurinkomerkkiä. Katariina tätä sitten minulle aukaisi, ja aika huikaisevaahan tämä on ollut. Olen siis yhtä aikaa sekä Leijona, Rapu, että Maya-astrologian mukaan vielä Apina. Jeheeh! 

Nyt kun olen tästä asiasta muutamilta astrologeilta kysynyt, niin vastaus on yleensä sama: suuntauksissa saattaa olla eroja, mutta käytännössä niistä jokainen toimii. Ja kyllähän meistä jokainen sen varmasti on kokenut: joskus tuntuu, että astrologiset tulkinnat kolahtavat, toisinaan taas eivät. Yhdestä tulkinnasta osa voi resonoida, osa jää vaille kaikupohjaa. 

Näiden astrologiasuuntausten lisäksi itse seuraan myös Maya-kalenteria, joka on myös ollut todella tehokas itsetuntemusväline ja tuonut monta kertaa selkeyttä omaan tilanteeseen. Mutta toisaalta kaiken tämän keskellä on tullut sellainen tunne, että nyt jätän ainakin hetkeksi aikaa astrologiat seuraamatta ja keskityn vain sisäiseen kuunteluun. Toki ihmismieli aina kaipaa vahvistuksia, ja siihen astrologiset näkemykset ovatkin olleet hyvä avain. Mutta jos näet minun tänä päivänä vähemmän postailevan astrologiajuttuja, niin se johtuu nimenomaan tästä.






Eri asia on sitten kuun eri vaiheet. Niiden vaikutuksia kun ei voi millään sivuuttaa, vaikka välillä haluaisikin. Ja itselläni vahvasti vaikuttaa myös planeettojen liikkeet, niin kuin esim.Merkuriuksen perääntyminen juuri nyt (05.-26.01). Mutta nyt en enää seuraa, että missä eläinradan merkissä se peruuttaa (no, sideerisen mukaan Merkurius on juuri nyt Kauriissa, kun länsimaisen mukaan se on Vesimiehessä), vaan seuraan pelkästään planeettojen liikkeitä - tai pikemminkin tunnen ne nahoissani - ja eri planeettojen ymmärtäminen auttaa taas tunnistamaan oman energian ja alitajuisen mielen liikkeitä.

Merkuriuksen perääntyminen esimerkiksti tuo useimmiten tullessaan tunteen siitä, että asiat tökkivät, on kuin kapuloita heitettäisiin rattaisiin, sähkövempaimet reistailevat, mieli takkuaa, ihmissuhteet kärjistyvät, viestintä, liikenne ja kommunikaatio tökkii ja sekaannuksilta ei yleensä vältytä. Merkuriuksen aikana onkin siis hyvä tehdä jatkuvasti tuplatsekkausta sanoista joita käyttää ja viesteistä joita välittää eteenpäin. Asioita ei myöskään kannata tuolloin yrittää painaa väkisin eteenpäin, vaan odottaa, että Merkuriuksen perääntyminen lakkaa ja tuulet muuttuvat taas suotuisimmiksi. Itse olen kokenut, että Merkuriuksen liikkeiden vaikutus on kaikista muista planeetoista voimakkain ja selkein. 

Tässä vuoden 2016 Merkuriuksen perääntymisajankohdat. Voi olla ihan hyvä idea vaikka heittää ne omaan kalenteriinkin, niin voi vähän ennakoida omia tapaamisia ym. juttuja:

05.01 - 26.01 
28.04 - 23.05
30.08 - 23.09
19.12 - 09.01.2017 

Asiaa ei helpota se, jos olet nainen, ja oma kuukiertosi sattuu juuri samalle jaksolle Merkuriuksen temppujen kanssa... Siis nyt hiukan asiaa Kuukierrosta. ♥


KUUKIERTO

Kirjassani Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti kerroin meille kaikille Naisille erittäin tärkeästä asiasta, oman Kuukierron tuntemisesta. Yleisesti huomioimme PMS-oireet ja tiedämme niiden vaikutuksen elämäämme. Itse olen kuitenkin omalla Jumalatar-polullani halunnut oppia tuntemaan itseäni, kehoani ja kuukiertoani lähemmin ja kokonaisvaltaisemmin, ja huomannut, että monesti puhuttaessa Pyhästä Naiseudesta ja Seksuaalisuudesta aletaan tarkastella myös kuukiertoa kokonaisvaltaisemmin. Käytännössä kuukierto jakautuu neljään osaan, mikä tarkoittaa sitä, että naisella on uskomaton sisäinen, herkkä hormonaalinen järjestelmä, joka muuttaa muotoaan kuukierron edetessä. Tuntemalla oman kierron eri vaiheet tulemme herkäksi kehon tarpeille ja osaamme säädellä toimiamme ja energiaamme niin, että osaamme hellittää kun on sen aika ja toisaalta taas siirrellä vaikka vuoria, kun kierto on huippupisteessään. 

Tässä nämä eri vaiheet:

1. Jakso (tai viikko)
Ensimmäisen jakson ensimmäinen päivä on kuukautistesi alkamispäivä. Silloin on hyvä olla tietoisesti vapaa ylimääräisistä tiukoista aikatauluista ja tapaamisista ja antaa keholle lepoa ja hoivaa. Pysyttele sillloin omassa rauhassa niin paljon kuin pystyt, tee päivittäin pieni meditaatio ja kirjoita päiväkirjaa. Pidättäydy liian vaativista joogaharjoituksista. Ensimmäinen viikko on itsetutkiskelun parasta aikaa. 

2. Jakso (tai viikko)
Siirryttäessä toiseen jaksoon energiatasosi alkaa kohota huomattavasti (yleensä nousu alkaa tapahtua jo ensimmäisen vuotopäivän jälkeen). Olet täynnä tarmoa ja innokkuutta, ja tekemisen rytmi kiihtyy. On aika aloittaa uusia projekteja ja olla fyysisesti aktiivinen.

3. Jakso (tai viikko)
12-16 päivää kuukautisten alkamisen jälkeen on ovulaation aika, jolloin naisen on helpointa tulla raskaaksi. Ovulaation aikana nainen on luonnostaan kaikkein puoleensavetävin, kun keho on valmis vastaanottamaan uuden elämän alun. Ovulaation aikana nainen on kuin täysikuu: säteilevä, hehkuva ja täynnä energiaa!

4. Jakso (tai viikko)
Kierron viimeisen jakson aikana keho alkaa jälleen hiljalleen vetäytyä uuden syklin alkamisen odotukseen. On hyvä kuunnella kehoa ja hidastaa tahtia juuri sen verran kuin luonnolliselta tuntuu. On aika virittäytyä sisäänpäin ja pitää hyvää huolta itsestä. Usein juuri ennen syklin taitetta nainen tuntee olonsa turhautuneksi, kiukkuiseksi ja ärsyyntyy erittäin helposti. Mitä tahansa negatiivisia ajatuksia mieleesi nousee, tiedosta ne ja käännä voimavaraksesi. Kunnioita sisäistä jumalatartasi, ohjaustasi ja intuitiotasi. 

Kierron eri aikoina kehosi kaipaa erilaista liikuntaa, ruokaa, seuraa ja hoivaa. Toimimalla luonnollisen sisäisen rytmisi mukaan edistät hyvinvointiasi merkittävästi ja tiedät, mikä sinulle on milloinkin parhaaksi - ja osaat informoida tarpeistasi ja tunnoistasi myös erityisesti partneriasi.

Itse sain kokea oman kiertoni vaikutuksen tällä kertaa hyvin selkeästi. Samaan aikaan kun meillä oli uusi kuu, myös oma kiertoni alkoi alusta. Tällä kertaa olen saanut olla täysin rauhassa kotona - kiitos pienen flunssanpoikaseni - ja todella tutkia ja tuntea kiertoni vaikutukset hyvä etten ihan tunti tunnilta. Juuri ennen kierron aloitusta minuun iski ihan hirvittävä siivousvimma ja kotini sai tosiaan uuden FengShui-sisustuksensa, ja kun ensimmäinen kiertopäivä koitti, minut on kuin jäädytetty paikoilleen. Kaikki toiminnot hidastui kuin hidastetussa elokuvassa, eikä puhettakaan, että olisi voinut olla kehenkään yhteydessä. Unta on riittänyt vaikka muille jakaa, ja automaattisesti on ollut tarve kirjoittaa päiväkirjaa ja vain olla hiljaa. Tänään on saanut pikkuhiljaa alkaa raottamaan ovia ulkomaailmaankin, ja olen saanut mm.viedä auton öljynvaihtoon, käydä moikkaamassa velipoikaa ja soittaa isälle. ♥ Huomenna onkin sitten jo kevään toisen EnkeliJumalatar-illan aika! Ihanaa! I'm ready! ♥


HERKKYYDESTÄ & DCC:STÄ 

Koen myös, että uuden vuoden taite toi mukanaan tämän entisestään voimistuneen energiaherkkyyden, mitä sitäkin on nyt pitänyt sulatella ja opetella tuntemaan. On tullut vahvoja sisäisiä viestejä ja välähdyksiä siitä, että herkkänä ihmisenä minun täytyy opetella elämään ihan uusilla säännöillä elämääni. Jos olen tähänkin saakka jo viimeiset seitsemän vuotta elänyt ihan uudella tavalla, niin mitä tämä sitten vielä tuokaan tullessaan, se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa on selvää, että entiseen ei ole paluuta, ja se pätee niin ihmissuhteisiin, työasioihin, ruokailutottumuksiin kuin kaikkeen muuhunkin. 

Toivon, että omalla herkkyydelläni voin palvella tulevaisuudessa myös juuri lanseeraamaamme Deepthi Charity Communityä, jonka tavoitteena on nimenomaan tuoda tietoisuutta herkkänä ihmisenä elämisestä, erityisesti tämän ajan nuorista ja heidän aivan toisenlaisesta energiakehostaan, mitä vanhemmilla sukupolvilla on. Edessämme on aivan uusi maailma ja maailmankuva, ja moni asia tulee muuttumaan. Mitä enemmän maailmassa on energiaherkkiä ja tietoisia ihmisiä, sitä uudenlaisempia tapoja toimia ja elää me täällä pallolla tarvitsemme. DCC yrittää nyt omalta osaltaan löytää keinoja ihmisten tukemiseen ja uudenlaisen tietoisuuden levittämiseen. Mielellämme otamme vinkkejä, kokemuksia ja uudenlaisia toimintatapaideoita vastaan, sekä tottakai myös yhteistyökumppaneita, tukijoita ja vapaaehtoisia, joiden kanssa saamme käynnistää aivan uudenlaista maailmaa, joka nojaa tietoisuuteen ja sydämellä elämiseen. Kiitos jo nyt, jos tunnet kutsun sydämessäsi! Meihin saa ottaa yhteyttä osoitteessa deepthicharitycommunity@gmail.com. Lisää tietoa löytyy täällä: http://deepthicharitycommunity.com






Kiitos jos jaksoit lukea tänne saakka! Tämä olikin tällä kertaa pitkä postaus, joskin paljon oli asiaa sydämelläkin! ♥  Iloa, runsautta ja enkelten siunauksia sinulle!

Halauksin,
Deepthi









14.1.16

Spreckley: 2016 - Sielun vuosi

LINK IN ENGLISH: Energy Report - 2016 Year of the Soul


Kirjoittanut Kate Spreckley (www.spiritpathways.co.za)
Tammikuu 2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

2016 lupaa olla yllätysten, ihmeiden ja taian vuosi. Vuosi alkaa tukevalla kosmisella energialla, joka pyytää sinua antamaan mennä ja luottamaan universumin opastavaan henkeen. Se on yksi syvällisen parantumisen ja kollektiivisen heräämisen vuosi, joka liikuttaa laajentamaan rakkauskapasiteettiasi. Kaikki mitä olet kestänyt tähän mennessä, on edesauttanut sielusi vähittäistä ruumiillistumista täysin ja valokehosi käyttöönottamista. Kasvu, parantuminen ja henkinen evoluutio ovat kiihdyttäneet tätä prosessia ja tuoneet monia uusia polkuja, suuntia ja tilaisuuksia. Tämä jatkuu, kun siirrymme tähän uuteen vuoteen. On tietysti aina sinun valintasi, otatko vastaan nämä uudet mahdollisuudet. Saatat jatkaa kasvupolkuasi ja vaihtaa todellisuuttasi tai jäädä muuttumatta vanhan maailman tuhoon ja kaaokseen. Vain sinulla on valta valita.

Tänä vuonna tapahtuu ehdoton todellisuusmuutos, kun syvempi tietoisuus moniulotteisesta elämästämme tulee selvemmäksi. Moniulotteisina olentoina jotka elävät moniulotteisessa universumissa, olemme monissa eri versioissa kerralla. Jokainen todellisuus vaikuttaa kaikkiin muihin todellisuuksiin, kun kaikki on yhteydessä kaikkeen. Sielukokemuksesi moniulotteisuus luo ainutlaatuisen tilaisuuden oppia, kasvaa, tutkia ja kehittyä. Kun tietoisuutesi laajentuminen jatkuu, alat oivaltaa, että olet oma universumisi, joka on jaettu kaikkiin mahdollisiin ilmentymiin. Tietoisuutesi toisista todellisuuksista syvenee ja tulee selvemmäksi, kun vuosi etenee. Tämä uusi tietoisuus avaa ovia sallimaan jälleenyhdistymisen alkuperäsielusi kanssa ja syvemmän liittymisen henkiolemukseesi.

Vuoden 2012 jälkeisinä vuosina muutos ja transformaatio ovat pitäneet meitä tiukasti otteessaan. 2016 näemme näiden sisäisten muutosten huipentuvan. Kun sopeudut tuleviin energioihin, syvällisempi tietoisuus sielustasi ja sen pyhästä todellisuudesta synnyttää merkittävän muutoksen elämässäsi, tarkoituksessasi ja syyssäsi olla täällä näinä tärkeinä aikoina. Sielusi sisäisistä aspekteista tulee selvempiä ulkoisessa todellisuudessasi ja elämäsi muuttuu sen mukaisesti.

Muutama viime vuosi ovat antaneet sinulle monia tilaisuuksia syleillä todellista henkeäsi, mikä on vapauttanut sinut vanhoista malleista ja rajoituksista. Olet parantunut, päästänyt irti, harmonisoitunut, prosessoinut ja puhdistanut uudestaan ja uudestaan henkisesti, mentaalisesti, tunteellisesti ja fyysisesti. On ollut monumentaalista muutosaikaa, mikä on käynnistänyt yhdistymisen sieluusi ja valokehosi käyttöönoton.

Siirtymisesi valoon on ollut vähittäistä, kun energiakenttääsi on täytetty valolla ja harmonisoitu sen kanssa. Maan ajankohtainen siirtymä on saanut aikaan valokehosi käyttöönoton eikä se ole ollut valinnainen kokemus. Jokainen yksilö on kehittynyt ja imenyt valoa omaan tahtiinsa. Kuitenkin yksilön ollessa tietoinen prosessista, transformaatio tapahtuu nopeammin. Ne jotka ovat tiedostamattomia, imevät valoa suorassa suhteessa Maan muutoksiin. Kukaan ei ole ollut immuuni näille muutoksille ja siirtymille ja planeetan jokaiselle yksilölle on tarjottu tilaisuus parantua, kasvaa ja kehittyä.

Jokainen uusivuosi vuoden 2012 jälkeen on avannut portteja, joiden kautta uutta energiaa ja ymmärrystä on tullut esiin. Jos jaamme viimeiset neljä vuotta osiin, näemme, miten kasvuprosessimme on kehittynyt:

* 2012 oli henkinen transformaatiovuosi ja se synnytti poikkeuksellisen henkisen heräämisen. Ennustettu suuri tietoisuusmuutos alkoi. Periaatteessa käynnistettiin siirtymä rajoittuneesta tietoisuudesta laajentuneeseen tietoisuuteen, henkisesti kehittyneempään olotilaan. Tämä aloitti jumalaisen valon lisääntymisen, kun sitä virtasi Maan ilmakehään, ja se on ollut taustavoima kaikissa evoluutioprosesseissa tähän päivään saakka. Tämä valon lisääntyminen toi esiin täyden jumalaisen potentiaalin kehittymisen, mikä yllytti ihmistietoisuuden suurempaan laajentumiseen.

* 2013 laukaisi ihmisen mentaalipuoli. Mentaalikehoa ovat rajoittaneet ja kontrolloineet vanhat ohjelmat ja vanhentuneet uskomukset. Tavanomaisista ajatuksista tulee voimakkaita malleja, jotka vaikuttavat suoraan elämääsi ja maailmaan eri tavoin. Mentaalikeho on tarkoitettu kehittymään ja transformoitumaan luonnostaan. Vuoden 2013 energiat aiheuttivat transformaation ja parannuksen mentaalikehossa, mikä mahdollisti sen, että se alkoi pohtia korkeamman taajuuden energiamalleja. Kun integroit nämä uudet energiat vuoden aikana, uusia malleja ja ajatusmuotoja luotiin. Näin ihmistietoisuus laajeni.

* 2014 toi tunnekehon transformaation ja parantumisen. Mentaalikehon muutokset käynnistivät tunnetason muutokset. Tämä muutos salli vanhojen tunnetukosten ja –mallien irtipäästämisen, mikä loi tilaa ilon, ehdottoman rakkauden, myötätunnon ja empatian esiintulemiseen ja ihmisten sydämen heräämiseen.

* 2015 laukaisi lisääntyneen valotulvan planeetalle. Tämä valo liikkui tehokkaasti transformoimaan ja muuttamaan fyysisen kehon energiaa. Tämä keho on perusvalorakenteesi ja se sulkee sisäänsä jumaluutesi valon. Se on raskain keho energiakentässäsi ja vaatii valtavan määrän valoenergiaa muuttuakseen. Näin ollen valoenergian lisääntyminen oli välttämätön merkittävien muutosten aikaansaamiseksi. Jokaista atomia, solua, elektronia, neuronia, kudosta ja DNA-säiettä stimuloitiin uudella tietoisuudella, joka aktivoi jumalaisen elämänsuunnitelmasi.

Tietysti kaikki energiakehosi ovat kietoutuneet yhteen ja yhteydessä keskenään, joten kaikki muutokset vaikuttivat jokaiseen kehoon samanaikaisesti. Kun siirryt vuoteen 2016, koet merkittävän laajentumisen, mikä tuo elämäsi aktiivisen uudelleenarvioinnin ja lopullisen antautumisen kohtaloosi. Tämä mahdollistaa sen, että sinusta tulee todella se jumalainen instrumentti, joka sinua kutsutaan olemaan, ja se sallii jumaluutesi määrätä elämästäsi.

2016 otat takaisin sielusi kaikki monet osat, mikä mahdollistaa siirtymisesi suurempaan, dynaamisempaan ja laajempaan versioon jumalaisesta itsestäsi. Tehtäväsi on aktivoida ja sisältää sielusi jumalaiset ominaisuudet ja laadut ja sitten käyttää niitä suurimmaksi parhaaksi. On edelleen suurta hämmennystä siinä, mikä sielu on, miten se toimii ja missä se asuu. Sen kuitenkin tiedämme, että sielu on jumalaisen itsen laajentuma. Se ei ole henki eikä ainetta ja se on moniulotteisessa universumissa. Se on luonteeltaan kristallinen ja puhtaan valo-olemuksen osa. Sielusi on ohjelmoitu tallentamaan matkasi universumin läpi ja se on linkkisi jumalaiseen Luojaan.

Sielusi asuu pyhässä sydämessäsi ja sisältää siemenen täyteen itsensä oivaltamiseen. Tämä siemen sisältää yleiskatsauksen jokaisen elämäsi kaikista kohokohdista, merkittävistä oppitunneista, joita olet oppinut, ja taidoista ja lahjoista joita olet kehittänyt matkatessasi kosmoksen halki. Sinut on ohjelmoitu tässä elämässä herättämään pyhä sydämesi, vaalimaan tätä siementä ja näin aktivoimaan täysi sielupotentiaalisi. Parantumis-, kasvu- ja transformoitumisprosessisi on herättänyt tämän siemenen ja nyt se käynnistää kaikkien sielusirpaleiden yhdistymisen olemuksessasi. Sielusi kaikki elämät ja osat ovat yhteydessä henkesi valon kautta. Kuitenkin trauma, kärsimys ja tuska voivat pirstoa sielusi ja jättää aspekteja jumiin ja/tai rajoittuneeksi vanhoihin energiamalleihin. Ymmärrys sielusi monien osien monisyisestä yhdistymisprosessista auttaa sinua kulkemaan tulevan vuoden läpi paljon helpommin ja sujuvammin.

Kun kuljet tämän vuoden transformaatioiden ja värähtelymuutosten läpi, siirryt kollektiivitietoisuuden massiivisten uskomusjärjestelmien yli ja virityt kosmiseen tietoisuuteesi sielusi monia osien kautta. Sielutietoisuutesi laajenee yhdistämään sinut sielupotentiaalisi korkeimmille tasoille. Rajat moniulotteiseen tietoisuuteen alkavat hävitä ja saat pääsyn kaikkeen sielusi viisauteen, kaikkiin taitoihin ja lahjoihin. Tehtäväsi tästä vuodesta lähtien on laajentaa, kehittää ja parantaa sielusi kaikkia aspekteja luomaan yhtenäisvoiman, jonka kautta uusi rakkauden, harmonian, tasapainon ja rauhan todellisuus voi ilmestyä esiin.

Kätkettyjä pelkoja voi edelleen nousta ja saatat löytää itsesi roikkumasta edelleen kiinni vanhoista mukavuusalueista, ennen kun kykenet päästämään täysin irti. Noina aikoina on tärkeää muistaa, ettei voi enää kääntyä takaisin. Ole lempeä, ystävällinen ja myötätuntoinen itsellesi noina hetkinä. Kehityksesi on tuonut sinut tähän uskomattomaan paikkaan ja kun vuosi etenee, näet ja ymmärrät, miten yhdistynyt, keskittynyt ja täynnä tarkoitusta olet.

Kun jatkat henkilökohtaisen kasvun ja henkisen evoluution polkua, tehtäväsi on muistaa vanha ja viisas puolesi, paljastaa sen totuus ja murtautua läpi siitä, mikä jatkaa sisäisen jumalaisen valosi varjostamista. Muista, ettet voi ilmaista sellaista, mitä et ole vielä ottanut omaksesi. Tämän vuoden tulevat energiat aktivoivat kykysi välittää täydellisiä valomalleja maailmaan. Vaikutuspiirisi laajenee, kun osallistut täysin jokapäiväisen elämän tapahtumiin tietoisuus fokusoituneena. Näin ollen sinun täytyy oppia käsittelemään harmonisia ja riitasointuisia energiamalleja, joiden kohteena olet. Ryhdy tarkoituksenmukaiseen toimeen. Ole tunteellisesti ja mentaalisesti kurinalainen ja pyri tulemaan itsesi mestariksi. Älä käännä selkääsi maailmalle ja elämän kokemuksille, vaan kohtaa ne suoraan. Opi katsomaan elämää korkeammasta perspektiivistä ja pyri näkemään suurempi kuva.

Perimmäinen matka on olemuksesi jokaisen aspektin oivaltaminen ja olla täysin tietoinen itsestäsi moniulotteisena olentona. Itsesi vapauttaminen siitä, mikä jatkuvasti sitoo sinua, aktivoi jumalaiset energiat nopeuttamaan etenemistäsi, yhdistää sinut jumalaiseen keskukseesi ja paljastaa sen puhtaan ja selkeän tietoisuuden, joka sinulla on sisälläsi. On aika vaatia paikkasi koko universumissa ja asettua oman tarkoituksesi keskukseen. Salli sielusi muinaisen viisauden ja totuuden opastaa tietäsi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

10.1.16

♥ ENKELIENNUSTEET 2016 ♥




TAMMIKUU
RUNSAUDEN SUIHKU

"Parantaaksesi taloudellisen tilanteesi, pyydämme Sinua ensin antamaan meille kaikki huolesi, jotka koskevat raha-asioitasi. Me ohjaamme Sinua näyttääksemme kuinka voit luoda ja hyväksyä runsauden elämääsi. Kun työskentelemme yhdessä, taloudellinen tilanteesi kohentuu juuri niin nopeasti, kuin annat sen tapahtua."

Vuosi 2016 alkaa totisesti huikeissa energioissa! Enkelit ovat jo viime vuoden puolella alkaneet tuoda  minulle viestiä siitä, että vuosi 2016 tulisi olemaan ilon ja runsauden vuosi, ja tämä kortti jälleen vahvisti tätä sisäistä viestiä. Tänä vuonna tulemme todennäköisesti opettelemaan runsauden vastaanottoa kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Maailman tila haastaa meitä nousemaan kaiken negatiivisuuden ja niukkuus- ja kärsimysajattelun yläpuolelle ja alkamaan ottamaan itse vastuun runsaudestamme niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. On aika luoda taivas maan päälle omilla sisäisillä asetuksilla, teoilla ja sanoilla. Luotko elämääsi ja ympärillesi niukkuutta vai runsautta?
Tammikuun voimalauseemme on: "Elän ilolla runsaudessa ja rakkaudessa!"


HELMIKUU
LUOVA PROJEKTI

"Sielusi janoaa ilmaista itseään luovilla tavoilla. Me autamme Sinua lisäämään luovuutta elämääsi. Luova ilmaisu saa Sinut tuntemaan itsesi jälleen eläväksi ja innostuneeksi, ja se tuo elämääsi lisää iloa ja intohimoa."

Helmikuu buustaa meitä ottamaan oman elämämme siveltimen käteemme ja luomaan juuri sitä, mitä sydämessämme eniten kaipaamme! Älä enää ohita sisäistä luovuuttasi vaan anna sen puhjeta kukkaan ja tuoda iloa kaikille muillekin. Luovuus voi merkitä monia asioita, jollekin se on maalaamista, toiselle itsensä ilmaisua uusilla tavoilla, joku toinen taas saattaa alkaa jo suunnitella kevään kukkaistutuksia. Mikä tahansa tuo sinulle iloa, siellä on Sinun luovuutesi. Luova tekeminen herättää sielusi henkiin ja tukee hyvinvointiasi kaikin tavoin. Milloin viimeksi istuit rauhassa kirjoittamaan päiväkirjaa? Milloin viimeksi rakentelit legoja lasten kanssa? Milloin viimeksi otit äkkilähdön lämpimään ja kävelit paljain varpain meren rannalla? Milloin viimeksi...? 
Helmikuun voimalauseemme on: "Toteutan unelmiani!"


MAALISKUU
VETOVOIMAN LAKI

"Jokainen ajatus on investointi tulevaisuuttasi varten, joten investoi viisaasti. Sinulla on voima valita ajatuksesi niin, että ne ovat linjassa rakkauden, rauhan ja harmonian kanssa. Sinun pyynnöstäsi me autamme Sinua nyt oikein mielellämme virittämään energiasi korkeampiin ulottuvuuksiin."

Maaliskuussa muistuttelemme jälleen itseämme ajatuksen voimasta! Se mihin keskityt vahvistuu. Enkelit suosittelevat meille aina omien voimalauseiden käyttöä, josta tulee meille lopulta automaatio, kun käytämme niitä säännöllisesti. Voi olla, että maaliskuussa tarvitsemme ekstrapaljon mielenhallintaa, joten oman meditaatioharjoituksen ja joogan harjoittaminen on nyt entistä tärkeämpää. Kevät on jo ovella, joten myös luonnossa käyskenteleminen on oikein ihanaa lepoa mielelle, keholle ja sinkoileville ajatuksille. Tämän viestin kohdalla enkelit muistuttavat myös itsen rakastamisen tärkeydestä. Millaisia ihmisiä vedämme puoleemme, osaammeko pitää omat rajat, kunnioitammeko sisäistä ohjaustamme? Maaliskuu taitaa olla oikein hyvää itsetutkiskelun aikaa. 
Maaliskuun voimalauseemme on: "Tarkkailen ajatuksiani."


HUHTIKUU
VIATTOMUUS

"Rakkaamme, totuudessa jokainen on puhdas. Olemme Jumalan täydellistä käsityötä juuri sellaisena kuin olemme. Luovuta meille painavat tunteesi, niin me kevennämme oloasi. Luovuta meille kaikki syyllisyyden, vihan ja syytöksen tunteet, jotka saattavat sumentaa rakkaudellista näkökykyäsi. Niin saat jälleen nauttia rauhasta sydämessäsi."

Oletko ollut viime aikoina itsellesi turhan ankara? Oletko vetänyt omat vaatimusrajasi niin korkealle, että uuvut itsekin niiden alle? Syyllistätkö itseäsi asioista, joista Sinun olisi tullut jo päästää irti? Nyt on aika. Enkelit haluavat meidän näkevän kaiken täydellisyyden ja haluavat auttaa meitä  armahtamaan itsemme. Varsinkin henkisellä polulla olemme helposti itsellemme vaativia kaikkien "prosessien" keskellä, mutta aivan yhtä tärkeää on oppia olemaan itselleen lempeä. Sen kautta opimme näkemään myös muut ympärillämme olevat lempeämmin. 
Huhtikuun voimalauseemme on: "Luovutan kaiken Jumalan ja Enkeleiden syliin."


TOUKOKUU
PÄÄSTÄ IRTI MENNEISYYDESTÄ

"Menneisyyden miettiminen vie Sinulta turhaan voimaa. Rakkaamme, on aika päästää irti noista asioista. Pidä vain ne opit ja se rakkaus, jonka nuo asiat ja tilanteet toivat tullessaan. Kaiken muun voit jättää taaksesi. Et tahdo niitä, etkä tarvitse niitä. Ja nyt ne ovat poissa."

Annatko jonkin menneisyyden asian yhä vaivata mieltäsi ja vaikuttaa elämääsi? Enkelit pyytävät Sinua nyt päästämään irti ja jatkamaan matkaa. Todellisuudessa ei ole muuta kuin tämä hetki ja se on ainoa jota voit muuttaa. Se mikä on mennyttä, on jo poissa, ja vain sinulla on avaimet oman häkkisi oveen. Päästä nyt irti, siunaa ja kiitä kaikesta. Samalla vapautat itsestäsi suunnattoman määrän energiaa, ja uudessa keveydessäsi saat alkaa luomaan aivan uutta, omannäköistäsi elämää!
Toukokuun voimalauseemme on: "Olen vapaa!"


KESÄKUU
PUHDISTUMINEN

"Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella, pyydämme Sinua nyt puhdistamaan hyvin kallisarvoisen ja herkän kehosi. Me autamme Sinua pyynnöstäsi kehittämään elämääsi keinoja käsitellä stressiä sekä helpottamaan oloasi kun päästät irti vanhoista tottumuksista. Luovuta meille kaikki huolesi ja murheesi, ja tunne iloa kauniista, uudestisyntyneestä kehostasi."

Kesä on täällä ja on aika antaa kehollekin kunnon puhdistuskuuri ja lepoa pitkän talven jälkeen! Enkelit kehottavat meitä ryhtymään käytännöllisiin toimiin esim.pitämällä pienen paaston tai mehukuurin ja lisäämällä runsaasti vihreitä, kasviksia ja hedelmiä ruokavalioomme. Me kirjaimellisesti olemme mitä syömme, ja mitä kevyempi ruokavaliompi on, sitä kevyemmin myös värähtelemme energiatasoltamme ja meidän on helppo olla ja hengittää - ja kuulla myös enkelten viestejä. Kiinnitä huomiota ruoan ja veden laatuun ja anna niiden olla puhtainta mahdollista. Opettele käymään suoraan ihanilla lähteillä hakemassa juomavetesi!
Kesäkuun voimalauseemme on: "Puhdistamalla kehoni, puhdistan ajatukseni"


HEINÄKUU
SYDÄNCHAKRA

"Rakkaus on sydämen asia. Sydämesi on rakkauden keskus fyysisessä kehossa, ja se on virittyneenä suurimpaan rakkauteen. On turvallista rakastaa ja tulla rakastetuksi avoimella sydämellä, ja me seisomme vierelläsi suojelemassa Sinua."

Heinäkuussa enkelit kehottavat meitä keskittymään oman sydämen kuunteluun ja seuraamiseen. Teetkö elämäsi valinnat omasta totuudestasi käsin vai kuljetko jonkun muun mielipiteiden varjossa? Annatko sydämesi rakkauden virrata vapaasti vai pelkäätkö avata sydäntäsi ja olla oma itsesi? Kun heinäkuun aurinko kuumottaa taivaalla ja linnut laulavat, on aika olla yhtä vapaa ja sädehtivä! Älä kätke kauneinta aarrettasi, anna sydämesi laulaa ja tanssia onnesta!
Heinäkuun voimalauseemme on: "Elän sydämelläni!"


ELOKUU
ON AIKA JATKAA MATKAA

"Aivan niin kuin aurinko nousee ja laskee joka päivä, myös meidän elämässämme on tietty sykli. Näe kaikki kauneus elämäsi auringonlaskussa, ja tiedä, että aurinko nousee jälleen huomenna. Vanhan syklin loppuunsaattaminen on vain uuden syklin alku, ja me olemme kanssasi jokaisessa vaiheessa ja syklissä."

Kesä alkaa hiljalleen kääntyä syksyn puoleen, ja niin on meidänkin aika hiljalleen virittyä uuteen sykliin. Vuodenajat ovat varsinkin meille suomalaisille vahva vaikuttava tekijä: elämme synkronismissa auringon määrän mukaan. Kun valo alkaa vähentyä, alamme automaattisesti valmistaa itseämme sisäänpäinkääntymiseen. Huomaa myös omassa elämässäsi olevat syklit. Onko jonkun asian aika elämässäsi päättyä, onko tullut aika lähteä ottamaan uusia askelia uuteen suuntaan? Asian selkeyttämiseksi itsellesi voit tehdä vaikkapa aarrekartan tai kirjoittaa itsellesi kirjeen unelmistasi ja katsoa, oletko niiden kanssa juuri nyt synkronismissa, vai onko aika tehdä suunnanmuutoksia. 
Elokuun voimalauseemme on: "Kuljen rohkeasti uutta kohti!"


SYYSKUU
LEIKI

"Rakkaamme, on aika pitää hetki taukoa työnteosta. Sinun ei tarvitse murehtia; me kyllä pidämme huolen siitä, että työt sujuvat hienosti vaikka sinä ottaisitkin hetkeksi aikaa itsellesi. Leikkimielisyys, hilpeys ja nauru nostavat energioitasi niin, että kun palaat jälleen työsi pariin, oletkin saanut tekemisiisi aivan uutta perspektiiviä ja energiasi on uudistunut."

Enkelit haluavat muistuttaa meitä syyskuussa leikin ja leikkimielisyyden tärkeydestä! Oletko alkanut tehdä syksyn tullen asioita turhan vakavamielisesti ja ryppyotsaisesti? Vuoden alussa enkelit toivat viestiä siitä, että vuosi 2016 on ilon vuosi, ja siihen kuuluu silloin luonnollisena osana leikki ja ilonpito. On hyvä opetella tietoisesti hölläämään suitsia tasaisin väliajoin ja huomata, kun oma mieli alkaa kiristyä liian piukeaksi. Pyydä vaikkapa ystävät kylään, kokatkaa herkullista ruokaa ja viettäkää ihana ilta yhdessä! Pyydä enkeleiltä ilonsuihkua ja tulet varmasti yllättymään! Enkelit rakastavat iloa ja leikkiä, eikä mikään houkuttele heitä paremmin luoksemme kuin puhdas sydämenilo, nauraminen ja hauskanpito! 
Syyskuun voimalauseemme on: "Juhlin elämää ilolla!"


LOKAKUU
LOISTAVA AJOITUS

"Nyt on täydellinen aika toimia inspiraatiosi mukaan. Ovet ovat auki, astu niistä sisään meidän kanssamme. Sinun ei tarvitse enää viivytellä, sillä tämä on porttisi menestykseen. Universumi on Sinun puolellasi."

Jos syyskuussa opettelimmekin pitämään yllä ilon ja leikin kohottavaa energiaa, niin lokakuussa tulemme näkemään mihin se meidät johti! Alamme hiljalleen nähdä, että menestys elämässä ei vaadikaan vanhanaikaista "niska limassa" puurtamista vaan ilo ja helppous on uusi polttoaineemme, joilla luomme ihmeitä! Nyt on aika toteuttaa villimmätkin haaveet ja unelmat sillä tähdet ovat tässä kuussa täydellisessä asennossa. Kuuntele intuitiotasi, pieniä sisäisiä viestejä ja tartu niihin viipymättä ja laita toimeksi. Nyt ei ole aika jarrutella eikä pähkäillä, vaan nyt on toimeenpanon aika! 
Lokakuun voimalauseemme on: "Tartun hetkeen ja luon unelmani todeksi!"


MARRASKUU
KUUNTELE

"Rakkaamme, hiljennä mielesi ja kuuntele hiljainen vakuutuksemme siitä, että kaikesta on jo huolehdittu. Pysy hiljaisessa ja vastaanottavaisessa tilassa, äläkä murehdi asioiden lopputuloksen toteutumista jonkin tietyn kaavan mukaan. Hiljainen mieli ja keho kuulee meidät paremmin ja selkeämmin. Tämä on meidän pyyntömme Sinulle: Kuuntele."

Marraskuussa enkelit ovat tuomassa elämäämme jotain aivan uutta ja innostavaa! Olemme saattaneet yrittää pähkäillä, että miten toteutamme haaveitamme, projektejamme, ihmissuhteitamme ja ylipäätään elämäämme, mutta meidän on helpompi kuulla ohjausta, kun hiljennymme hetkeksi. Tässä kuussa meillä ei ole mikään kiire päätösten teossa, vaan nyt on ennemminkin aika heijastella asioita pitkällä tähtäimellä, jotta tiedämme, minnepäin on hyvä ottaa seuraavia askeleita. Maltti on valttia. 
Marraskuun voimalauseemme on: "Luotan, että kaikesta on jo huolehdittu!"


JOULUKUU
NÄE VAIN RAKKAUS

"Katso menneisyyden asioihisi, jotka ovat vaikuttaneet silloin virheiltä tai väärinymmärryksiltä, ja näe niissä ja kaikissa ihmisissä vain rakkaus - myös itsessäsi. Kun keskityt näkemään kaikessa vain rakkauden, omakin sydämesi eheytyy ihmeen tavoin."

Joulukuussa meillä on aika katsoa mennyttä vuotta taaksepäin ja punnita valintojamme, tekojamme ja tekemättä jättämisiämme. Mitä tahansa vuodessa näetkin, näe kaikki rakkaudella. Nekin asiat, jotka silloin tuntuivat virheiltä tai epäonnistumisilta, näyttäytyvät todennäköisesti nyt aivan uudessa valossa. Näemme usein asioiden merkityksen vasta jälkikäteen. Olkoon loppuvuotemme armollisuuden, kiitollisuuden ja rakkauden kulta-aikaa! 
Joulukuun voimalauseemme on: "Näen kaiken rakkauden silmin"





           Ilon, Enkeleiden ja Runsauden täyteistä Vuotta 2016!

                                            Deepthi

















4.1.16

Deepthi: Enkeli-iloa New Yorkista! ♥ ♥


Ulkona on kirpakka tammikuun sää ja ikkunasta näkyy vastapäisen 13-kerroksisen talon ikkunat, joiden takana ei näy mitään elämää. Jokaisessa ikkunassa on valkoiset ohuet verhot, jotka on tiukasti suljettu. Paitsi eilen. Eilen eräälle ikkunalaudalle kiipesi punahousuinen pikkupoika, jonka jalat ylsivät karmistä karmiin. Siinä sitten ihmettelimme toisiamme newyorkilaisen naapuruston ikkunoissa. ♥

Olen siis New Yorkissa, tarkemmin sanottuna Upper West Siden kaupunginosassa, Broadwayn kupeessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Niin ihanaa!!! ♥ ♥ Tänäkin uutena vuotena minun piti matkustaa perinteideni mukaisesti Intiaan, mutta sen sijaan löysinkin itseni täältä. Seuranani on tuttuun tapaan Shawn, jonka kanssa olemme yhdessä kolunneet läpi jo monet suurkaupungit ja tällä kertaa New Yorkin! Olemme nauttineet Nycin yhtä aikaa sekä kohottavasta että uuvuttavasta ilmapiiristä ja kävelleet, kävelleet ja taas kävelleet. Välillä olemme pistäytyneet meille suositelluissa ruokapaikoissa, joista ilokseni erittäin moni on ollut luomuruokapaikkoja, joita varsinkin täällä meidän majoitusaluella on useita. On ollut huikeaa nähdä ja kokea tämän kaupungin elinkulttuuria, ja samalla olen ollut hämmästynyt, miten eurooppalaiselta moni paikka täällä tuntuu. Välillä on täytynyt oikein nipistää itseään, että olenko tosiaan Amerikassa, vai esim.Pariisissa, niin samankaltainen on energia ollut monin paikoin. 

No, Times Squaren alue on tietenkin ihan oma lukunsa... ;) 



Tämä kuva on otettu Uuden Vuoden päivänä. Aattona emme sinne menneet, ja jälkikäteen vedin syvään henkeä, että luojan kiitos emme menneet. Meikäläinen olisi tuskin kestänyt noita jättikokoisia välkkyviä tauluja tuntikausia ja sitä ihmismassaa, joka tuonne kerääntyy uutta vuotta vastaanottamaan! :D Minulle riitti puolen tunnin pistäytyminen tuossa energiapyörteessä uuden vuoden päivänä. 

Sen sijaan uuden vuoden aatto meni kävellessä ympäri kaupungia aistimassa tunnelmaa, ja lopulta päädyimme vähän ennen puolta yötä  Spring-nimiseen lähiravintolaamme, joka tarjoaa aivan ihanaa luomuruokaa. Ja kylläpä me innostuimme kilistelemään myös vähän shampanjaa uuden vuoden ja New Yorkin kunniaksi! Hihiiihhh! 



Mitä lähemmäksi joulukuun aikana uusi vuosi tuli, sitä selkeämmin enkelit toivat koko ajan viestiä, että vuosi 2016 tulee olemaan meille kaikille ilon ja runsauden vuosi!! Että nyt on viimeistään aika heittää loputkin sisäiset rajoittimet nurkkaan ja annettava itsen olla vapaa ja onnellinen, elää ilon täyteistä elämää avoimella sydämellä! 

Itse odotan jännityksellä, mitä enkelit tuovat viesteiksi tämän vuoden kuukausittaisiin Enkeliennusteisiin! Viime vuonna nuo ennusteet pitivät itselläni täysin paikkansa, vaikka tein ne sillä intentiolla, että pyysin enkeleiden ohjausta meille kaikille, en vain itselleni. Toivon pääseväni tekemään ennusteet viimeistään tulevana viikonloppuna, jolloin olenkin jo takaisin Suomessa, ja kevään EnkeliJumalatar-kiertue on pyörähtänyt käyntiin! 

Viime vuosi oli varmasti monelle meistä erittäin monivaiheinen ja vauhdikas niin energeettisesti kuin fyysisestikin. Olkoon tämä vuosi ilon ja runsauden täyteinen, ja että saisimme kaikki kokea harmoniaa ja rauhaa sydämessämme! 

Minä hyppään nyt suihkuun, sillä illalla on luvassa elämäni ensimmäinen Broadway-show, jota pääsen katsomaan!! Jännittävää ja kutkuttavaa!! ♥ ♥ Reissutunnelmia lisää Instagramissa!

Ilohalein,
Deepthi

Central Park  ♥ ♥