28.10.14

Deepthi: Sukellus Rakkausenergia-aalloille



Heii Ihanat,

Täällä sitä ollaan Kalifornian viilentyvässä syysilmastossa vuoristojen keskellä! Täytyy kyllä sanoa, että mennyt viikko on ollut energioiltaan jotain todella poikkeuksellista, ja uskon sen johtuvan nimenomaan tuosta auringon viime päivien käyttäytymisestä. Minä olin reilun viikon kipeänä nuhakuumeessa, ja ollut aivan ällistynyt, kun se tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Sen lisäksi on ollut aivan hirveitä särkytiloja luissa ja ytimissä saakka, mikä ei kyllä sekään ole tuntunut ollenkaan normaalilta. Äsken käväisin lukemassa muutamia kanavointeja, ja mm.Dana Mrkich kirjoittaa näin:

"2012 - MISSÄ OLET OLLUT KAKSI VUOTTA?!!

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
27.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vuonna 2012 oli ymmärrettävästi paljon hämmentyneitä ja pettyneitä ihmisiä. Niille jotka olivat tietoisia Muutoksesta, jäi antikliimaksin tunne, kun vuosi tuli ja meni ilman tuota suurta tunnetta, mitä kaikki toivoimme, tuota tunnetta mikä vahvistaisi epäilyksettä, että jotain tapahtui ehdottomasti - ei vain meille, vaan myös toisille. Oli tietysti todisteita, jos katsoit tarpeeksi tarkkaan, mutta se oli siinä - missä oli tuo "suodaan edessäsi", "et voi paeta sitä", "voi hyvä luoja, se tapahtuu viimeinkin" -tunne, mihin olimme valmistautuneet vuosia, jos ei vuosikymmeniä?

Vuonna 2012 myös NASA:n aurinkofyysikot ihmettelivät, mitä tapahtui, kun paljon odotettua aurinkomaksimia ei tullut ennakoidusti. No, odottakaa, älkää ihmetelkö enää. Kulunutta viikkoa ei voi verrata mihinkään, mitä olemme kokeneet tähän mennessä. Aurinko roihuaa hullun lailla ja ihmiset muuttuvat nopeammin, kuin ehdin "kissaa" sanoa.

Ikään kuin joku tulee jättiläisluudan kanssa ja pyyhkäisee pois kaikki hämähäkinverkot, jotta kaikki voivat nähdä selvemmin. Oivallamme ja todella näemme vanhat mallit ja päästämme niistä irti - ja tunnemme niiden liukuvan meistä pois helposti vuosien jääräpäisen kiinnipitämisen jälkeen. Meillä on parantavia keskusteluja, oivalluksia ja ilmestyksiä. Ihmiset omistavat juttuja, joita he eivät ole aiemmin tunnustaneet. Mitä odottamattomimpia anteeksipyyntöjä ja anteeksiantoja tapahtuu. Lähimmäisiä, rakkaita henkisiä vanhimpia/opettajia ja lemmikkejä lähtee planeetalta kuin "massamaastapakona". Enkä sano tätä minkäänlaisena ennustuksena, vaan toteamuksena sielujen lähtemisestä viimeisten 10 päivän aikana.

Häiriöt korvaa selkeys ja selkeyden mukana tulee totuus, vapaus ja voimaantuminen. En tiedä, miten kauan auringon roihuaminen jatkuu tai miten kauan meillä on tällaisia päiviä, jotka tuntuvat muutokselta toisensa perään. Tiedän tämän: kulunut viikko on ollut jotain erityislaatuista. Se on muuttanut paremmaksi jotain meillä kaikilla - vaikka se olisikin tehnyt tämän haastavien tapahtumien ja tunnepurkausten kautta.

Kiitos aurinko, että olet tämän energian portaali meille. Kiitos auringonpilkku AR2192, kun purkaudut ja purkaudut ja kasvat ja kasvat ja purkaudut taas lisää.

Tämä ei ole pelkkää kaduilla tanssimista hauskoja lippuja heilutellen. Valo tuo kaiken pintaan ja näin näemme väkivallan ja vihan purkauksia ja näemme niiden jotka vastustavat, yrittävän saada voiman ja kontrollin tunteen millä tahansa tavalla, mihin he pystyvät.

Kyllä, tällä kertaa lopultakin - lopultakin - valo leimahtaa ja ampuu kaikilla sylintereillä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi."


* * *


Voin kyllä yhtyä tähän täysin! Myös monet energioista tietoiset ystäväni ovat olleet kipeinä ja olen kuullut yhden sun toisen suusta todella kummallisia oloja viime aikoina. Toisaalta sitten taas energiaa on ollut vaikka muille jakaa varsinkin ihan viime päivien aikana. Ideat ja visiot ovat yhtäkkiä kasvaneet maksimaalisiin mittoihinsa, ja tuntuu, että nyt kykenee näkemään pidemmälle ja isommalla spektrillä, mitä ehkä koskaan. Myös enkelimaailma on tuntunut tulevan entistä voimakkaammin läsnäolevaksi, ja he todella haluavat, että alamme tehdä heidän kanssaan entistä tietoisemmin yhteistyötä. Heidän värähtelystään on meille tällä hetkellä aivan valtava apu. 

Minua itseäni on enkelten avun lisäksi eniten näinä päivinä auttanut runsas vedenjuonti, yrttiteet, riittävä liikkuminen luonnossa, sekä uni. Joskin nukkuminen on kyllä ollut aika katkonaista, ja on tullut herättyä joka aamu jo kukonlaulun aikaan, kun energiaa vain tuntuu piisaavan. Myös unimaailma on ollut nyt todella vahvaa, joskin myös jollain tavalla päätöntä. Mihinkään ei ole tuntunut nyt saavan mitään selkeää tolkkua.

Kovasti meitä kannustetaan juuri nyt luomaan todeksi korkeinta totuutta itsestämme. Kaikki löysät on nyt otettu pois, ja meille on avautunut aivan huikea näkymä siitä, mitä todellisuudessa olemme ja voimme saada aikaan. Emme pelaa enää pienillä pelinappuloilla, vaan nyt siirrellään vuoria.



Sepon astrotulkinta eilen oli todella henkeäsalpaava, ja hänenkin puheestaan voi aistia sen valtavan energiamäärän, joka meidän päällämme juuri nyt kelluu. On meistä itsestämme kiinni, tartummeko siihen ja alamme toteuttaa todeksi sitä, minkä tiedämme sisimmässämme olevan totta. 

Sen lisäksi, että Seppo kertoi meidän kokevan 15.11 mennessä hyvin vahvoja transformaatioenergioita, niin tulevana perjantaina astumme myöskin Maya-kalenterissa ensimmäiseen keskuskanavaa ympäröivään 10 päivän porttipäiväjaksoon! Joten uskon, että kaikki tämä viime päivien ryöpytys on ollut hyvin pitkälle myöskin valmistautumista siihen! Tuon kymmenen päivän jälkeen olemme kuukauden verran Tzolkin kalenterin keskuskanavassa, joka on aina todella voimallista aikaa, ja sen jälkeen sukellamme vielä toiseksi 10 päiväksi uudelleen porttipäiväjaksoon! Joten Ladies and Gentleman, pidetään hatuista kiinni ja pysytellään rennosti ilon puolella!! Se sallii korkeimman mahdollisen ilmentyä elämäämme! Minusta tuntuu, että me elämme nyt kirjaimellisesti 

IHMEIDEN AIKAA!!

ARE YOU READY FOR MIRACLES?



Planeettaa ja meitä ihmiskuntana viedään nyt kovaa kyytiä kultaisen aikakauden ydinenergioihin: ykseyteen ja rakkauteen. Kaikki, mikä ei palvele näitä, pyyhitään pois. Siellä missä elämässämme on nyt tukoksia tai energia ei virtaa vapaasti, käydään läpi todellista läpivalaisua. Meillä on todella mahdollisuus nyt astua sydämeemme ja vapauttaa itsemme ikivanhoista kahleista - iäksi. 

Minulle enkelit ovat viime aikoina tuoneet viestiä vaaleanpunaisen värin käytöstä ja sillä itseni ympäröimisestä. Se on Jumalallisen Äidin väri, ja se tuo meille rauhaa ja avaa sydäntämme korkeammalle ulottuvuudelle. Se tuo myös elämäämme lempeyttä, pehmeyttä ja suojaa. Meidän ei tarvitse tehdä enää mitään energiasuojia, vaan 


Rakkaus on meidän suurin suojamme!


Meidän ei kuulu eristää itseämme suojaan miltään, vaan tultava vahvaksi rakkaudessa, joka hehkuu meistä kaikkialle minne menemme. Me olemme täällä maailmaa varten. 

Tunnen koko sydämestäni, että juuri nyt me olemme aktivoimassa tuota Kultaisen Aikakauden pyyteetöntä Rakkautta koko fyysiseen kehoomme, mentaalikehoomme sekä henkiseen ja energiakehoomme. Tuomme kirjaimellisesti taivaan maan päälle omalla sisäisellä lujuudella valita pelon sijasta rakkaus, joka tilanteessa. Se ei ole meille mahdotonta. Se on meidän tämän ajan syntymäoikeutemme. 

Rakkauden Valoa ja Enkelten Siunauksia!

Deepthi



Säde Marleena: Uuden ajan lasten rukous


"Rakas äitini,

katso silmiini, kun puhut, näe Sieluni, todellinen Itseni

näe kuka minä todella olen, se Valo mistä tulen

Rakas äitini, olet kaikkeni

joskus, ja melko usein, tahdon tuntea, että olen kaikkesi, elämäsi aurinko

kastepisara, mikä raikastaa maan, elävöittää kaiken kauniin

se, mitä pyydän on, että annat minun olla oma itseni

että näkisit todellisen minäni, sen suuren Valon ja puhtauden

tulevaisuuden, mikä on toivoa täynnä, jos me saamme kokea Rakkautta

Äiti, rakkautesi on äärettömän tärkeää, se rakentaa minua

Jumalan rakkaus on rakentanut minut, Jumalan Valo on henkeni, ruumiini, sieluni

mutta Sinun rakkautesi antaa minulle voimaa päästä eteenpäin

valloittaa maailman, jakaa rakkautta ja myötätuntoa

jota sinä opetat

suo minulle aikaa, kiireettömyyttä, joka päivä

ole läsnä, pidä minua sylissäsi, kerro tarinoitasi

minä kuuntelen hiljaa lumoutuneena

oi Äiti, kuinka sinua rakastan

olen sinut äidikseni valinnut, tänne maailmaan halunnut

oppimaan ja opettamaan, rakkautta ja myötätuntoa jakamaan

pelastamaan tämän maailman

täytä kotimme rakkaudella, kukilla ja kasveilla

ja tee puhdasta kotiruokaa

herkkä kehoni tarvitsee puhdasta ruokaa, mielellään luomua ja paljon raikasta vettä

korvani kuuntelevat mielellään lempeäenergistä kaunista musiikkia

Äiti, silloin enkelitkin tanssivat kanssani!

Rakas äiti, minä pyydän, ole rohkea rakkaudessa ja hengessä

mutta muista, että olet ennen kaikkea äiti

se on Pyhä tehtävä

olet kaunis, niin kuin maailma on kaunis

sitä olemme tulleet tänne opettamaan

jos autat minua ottamaan oman voimani käyttöön

voimme todella pelastaa maailman

koska tulevaisuus on toivoa täynnä

ja se toivo, on meissä lapsissa

siksi, äiti, tehtäväsi on tärkeä

kaikkein tärkein"


Uuden Ajan lasten puolesta kirjoittanut Säde Marleena 2.6.2013

Säde Marleenan luvalla tälle sivulle lainattu täältä:





Cooper: 12 Chakran aktivointi arkkienkelten kanssa

Heii,

Täällä on työskennelty tiiviisti kirjan parissa, ja tänään olen surffaillut kirjaani lisää tietoa mm.12 chakran järjestelmästä.
Tämä on niin ihanaa! Surffatessa löysin myöskin nämä Diana Cooperin 12 chakran aktivointivideot, jotka haluan nyt ehdottomasti jakaa teidän kanssa. On hyvä huomata, että ne värit, joiden kanssa olemme aiemmin aktivoineet 3D-taajuudella chakrojamme,
ovat nyt muuntuneet 5D-taajuuden mukana aivan uusiksi väreiksi.
Alla Diana Cooperin 12 chakran aktivointivideot, tai vaihtoehtoisesti voit myöskin tehdä itse oman meditaation,
jossa visualisoit kunkin chakran kohtaan niitä vastaavanvärisen valopallon.
Pyydä enkeleitäsi avuksi tämän meditaation tekemiseen! 




1.Maatähti ~ Musta-valkoinen 
(30cm jalkojen alapuolella)

2.Juurichakra ~ Platina
(Häntäluun alapuolella)

3.Sakraalichakra ~ Herkän vaaleanpunainen
(10cm navan alapuolella)

4.Napachakra ~ Kauniin oranssi
(2,5cm navan alapuolella)

5.Solar pleksus ~ Kulta sateenkaarilla
(Pallean kohdalla)

6.Sydänchakra ~ Puhtaan valkoinen
(Keskellä rintakehää)

7. Kurkkuchakra ~ Kuninkaallisen sininen
(Kurkun kohdalla)

8.Kolmas silmä ~ Kristalli
(Keskellä otsaa vähän kulmakarvojen yläpuolella)

9.Kruunuchakra ~ Kristalli
(Pään päällä)

10. Kausaalichakra ~ Puhtaan valkoinen
(10cm pään takaraivon takana)

11.Sielutähti ~ Magenta
(15cm pään yläpuolella)

12.Tähtiportti ~ Kultainen
(30cm pään yläpuolella)




Näistä lisää tulevassa kirjassani, joka ilmestyy 16.03.2015!

Ihania meditaatiohetkiä Dianan ja Enkelten kanssa! 

Kristallisydänhalauksin,
Deepthi





26.10.14

Astro: Planeettauutisia




Gorgo: Kosminen ihmishybridi - Jumalaksi tuleminen



KOSMINEN IHMISHYBRIDI - JUMALAKSI TULEMINEN

Cosmic-Human Hybrid: becoming gods


Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
22.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oltuamme hyvin monta vuotta tietoisesti matkalla jumaluuteen, olemme riittävän kokeneita pimennysaikojen osalta oivaltaaksemme, että silloin kun olemme syvälle uppoutuneena tuonkaltaiseen merkittävään transformaatioon, emme enimmäkseen kykene tulkitsemaan sitä.

Plejadilaisten perspektiivi. Tähtiolennot ovat hyvin iloisia todistaessaan niitä poikkeuksellisia muutoksia, joita tapahtuu sisällämme - KUN niitä tapahtuu - juuri ennen kun integroimme ja ymmärrämme kyseiset transformaatiot. Tämä jakso ei ole mikään poikkeus.

Osasyy siihen, että ne antavat meidän käydä suurimman osan prosessista, ennen kuin he raportoivat kollektiivitapahtumistamme, on, että meillä on tilaisuus löytää nämä oivallukset ensin itse, nähdä oma sisäinen opastusjärjestelmämme, kun he vavistavat sen.

Juuri nyt monet teistä lukevista viimeistelevät erittäin tärkeitä yksityiskohtia 3D-elämänkokemuksissaan - mitä Plejadien korkea neuvosto sanoo "entiseksi elämäksi nykyinkarnaatiokokemuksessa". Et ehkä täysin ymmärrä koko tarkoitusta myriadien äkillisten tapahtumien pintaan tulemisen taustalla, mutta sillä ei ole oikeasti merkitystä. Sillä on merkitystä, että pidät katseesi itsessä ja tiedät, että ne yksityiskohdat joita kohtaamme kaikki tavalla tai toisella, täytyy käsitellä niin, että olemme vapaita lentämään pimennyskauden päätyttyä.

Jos tunnet olevasi kovasti pois raiteiltasi, se johtuu luultavasti siitä, että olet merkittävän vihkimyksen, ns. testausvaiheen keskellä, jotta nähdään, miten valmistautunut olet viidennen ulottuvuuden elämään. Ja "valmistautuneella" tarkoitetaan ei-reagoivaa. Irrallisuus on nyt avain, erityisesti tämän auringonpimennyksen aikana - jos sallit kaikelle, mitä tulee, sen tarkoituksen vastustamatta, pystyt päästämään irti vanhoista pelkopohjaisista reaktioistasi ja purjehtimaan toiselle puolelle lempeällä tuulenhenkäyksellä. Jos viivytät prosessia kiinnittymällä siihen - uskomalla esitettyihin harhakuviin - et epäonnistu, mutta teet jo päätetystä kohtalosta paljon epämukavamman.

Meitä kaikkia viedään melkoiselle ajelulle omaan vapauteemme. Kiemuroita ja käänteitä riittää - otamme askeleen eteenpäin, sitten yhtäkkiä uusi ja odottamaton reitti ilmestyy. Ajattelemme menevämme tähän suuntaan, ja sitten HUIS! matto vedetään altamme ja meidän täytyy löytää tasapaino uudelleen ja mennä TUOHON suuntaan. Tämä on tavallista arvaamatonta pimennyskäyttäytymistä ja meidän täytyy olla superjoustava selviytyäksemme siitä, mutta riippuen tekemästäsi puhdistustyöstä, ns. oppituntien tiheys todella vähenee, kunnes meistä tulee niin kiintymätön lopputulokseen ja niin ankkuroitunut syvälle luottamukseen, ettei meitä hätkäytä kaikki lisääntynyt epävarmuus.

Riippumatta siitä, mistä löydät itsesi tuolla tiheysasteikolla - ja tiedät tämän siitä, miten kiinnittynyt olet neutraalisuuteen ja miten paljon ponnisteluasi vielä vaaditaan positiivisen muutoksen määräämiseksi elämääsi - kaava on aina sama:

salli se, minkä on tarkoitus olla. 


Jos teet tämän menestyksellä, huomaat, että tie nousee voimallisesti kohtaamaan jokaisen seuraavan askeleesi ja sinua tuetaan täysin korkeimman hyväksi suunnassa. Kuitenkaan - ja tämä on varmaa - sinun ei sallita sivuuttaa, tukahduttaa tai välttää sitä, mitä tarvitset päästäksesi tämän portin läpi. Planeetalla on liikaa valoa seistäksesi enää varjoissa, joten älä viivytä väistämätöntä - 

käytä tämä ennenkuulumaton tilaisuus 
noustaksesi pois kaikesta jäljellä olevasta 
pimeydestä elämässäsi.


Tässä on merkittäviä loppumisia - eikä vain mitä tahansa loppumisia, vaan puhumme eeppisen luokan loppumisista, niistä jotka muuttavat vääjäämättä ihmishistorian koko kurssin - ja se merkitsee myös, että kohta uusia alkuja syöksyy esiin, syntyy raunioita.

Itselläni tämä ilmentyy hyvin kirjaimellisesti merkittävän luvun loppumisena elämässäni, ironisesti "Luvun 13" - se ei ole sattumaa. Viiden vuoden vararikkomatka mille lähdin lokakuussa 2009, saadaan (sykronistisesti) loppuun ja siitä päästään eroon tämän erittäin voimakkaan loppumisten ja samanaikaisten uusien alkujen viikon aikana. Jotkut teistä tietävät, että olin silloin ulosmittauksessa ja kohtasin kotini menettämisen aikana, jolloin minua kutsuttiin todella astumaan esiin ja kulkemaan läpi syvistä turvallisuuteen ja omaan arvoon liittyvistä peloista.

Kun katson taaksepäin siihen, kuka olin silloin - ennen taloudellisen hyvinvointini korjausta ja henkiinheräämistä - muutos tekee minut nöyräksi ja todella hämmästyneeksi. Kaikille teille jotka ehkä tällä hetkellä kohtaatte samanlaisia tilanteita, kerron tyytyväisenä, että tämä henkiinheräämisprosessi on erittäin voimallinen - kun sitä käytetään tietoisesti sisäisen laajentumisen ja kasvun työkaluna. Vanhaan verrattuna uusi vararikon jälkeinen elämäni on tunnistamaton.

Polkumme ovat erilaisia, mutta tällä hetkellä pysyy samana kykymme olla täysin oivalletussa Jumalavoimassamme, päästää irti kamppailusta iäksi - ja myös siunata sen jumalainen tarkoitus meidän auttamisessamme pääsemään tähän - jotta voimme herättää elämämme ja maailmamme sopimaan yhteen tämän vastikään mahdolliseksi tulleen olemistilan kanssa.

Oivalla, että päätös johon pyrimme, ei ainoastaan siirrä meitä täysin aitoon olotilaamme, vaan se kantaa myös potentiaalia polttaa menneisyytemme ehdottomaan muistamattomuuteen saakka. Olemme jo laajentuneet niin kauas 3D-havainnon yli itsestä - ja sen hologrammista - että sitten kun päästämme irti, tulee melkein mahdottomaksi yhdistyä noihin vanhentuneisiin osiimme, jotka ovat kunnioittaneet rajoittuneisuutta hyvin pitkään. Kyllä, tarkastelemme parhaillaan uudelleen menneisyyden monia tilanteita, mutta jos kiinnität riittävän tarkkaa huomiota, huomaat turvaverkon, mitä ei ollut ennen - suojapuskurin 3D-syvyyksiin, mikä estää meitä luiskahtamasta takaisin, putoamasta tuon pohjattoman kaninkolon pohjalle, mitä olemme kutsuneet kodiksi 12 vuotta tai kauemmin.

Itse asiassa jos pysyt kiinni korkeammassa mielessä ja sydämessä, saatat huomata, että siirtyminen tähän uuteen todellisuusjärjestelmään voi tuntua kuin jonkinlaiselta hämmentävältä ja häviävältä näytökseltä - kuin vuosisatojen kärsimystä ei olisi yhtäkkiä koskaan tapahtunutkaan. PUH! poissa. Se on yksi kummallisimmista ja vapauttavimmista kokemuksista nähdä - mikä kuvitellakseni lopulta normalisoi (mitä se merkitseekin), mutta tällä erää tämä dynamiikka, missä menneisyys ja tulevaisuus vetää ja työntää tullen nykyhetkeemme, kehystää raskaasti psykedeelistä puolta - enkelipölytavalla. (Se on PCP:tä - niille yleisöstä, joilla on vaarana ottaa tämä kirjaimellisesti.)

Ja tämä yhteensulautuminen on juuri sitä, mitä minulle kerrotaan tapahtuvan tämän portin aikana. Teille jotka olette edistyneet muuntumisessa poimunopeudella, olemme siirtymässä menneisyyden JA tulevaisuuden integroituun ulottuvuuteen, mikä heijastaa tarkasti nopeasti kasvaa oivallettua Jumalatilaamme.

Tulkinta: emme ole tulossa ainoastaan tietoiseksi todellisuutemme luomisesta Jumalana, vaan kirjaimellisesti kykeneväksi tekemään sen.

"Tällä on hyvin eri merkitys ja vivahde 3D-perspektiivistä, missä erillisyys on pelin henki, mutta yhtenäisperspektiivistä voitte luoda vain JUMALANA, sillä silloin kun paistattelette sielutotuutenne värähtelyssä, luotte Lähteen kautta - ette ainoastaan oman, vaan KOKO luomakunnan Lähteen.

"Tämä merkitsee monia asioita, jotka ovat valtavia ja käsittämättömiä teille tässä kohtaa, mutta tähän uuteen olemassaolotasoon liittyvät tunteenne OVAT käsitettäviä. Sen vuoksi haluaisimme käyttää tämän tilaisuuden puhuen näistä tunteista kanssanne yksityiskohtaisesti ...

[Suojattu osuus. Koko raportin ja kommenttien lukemiseksi katso jäsenyysvaihtoehdot ja -hinnat nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

24.10.14

♥ ♥ MEDITAATIOVIDEOT ON NYT JULKAISTU ♥ Sis. MEDITAATIOHARJOITUSOHJEET ♥ ♥



Heii!!

Ihanaa perjantaita rakkaat! ♥ Minä olen täällä valmistellut teille pientä viikonloppuyllätystä viime päivät. Moni on kysellyt, että voisinko tehdä Ole se valo joka olet-kirjani mukana tulleista meditaatiolauluista erillisen cd:n, joten sen inspiroimana päätin julkaista laulut nyt kaikkien saataville videoiden muodossa. Minulla oli suuri ilo saada Shawnin järisyttävän upeat kuvat mukaan näihin kappaleisiin, ja olen niin onnellinen lopputuloksesta! Toivottavasti tykkäätte!

Meditaatio on aivan ihana keino kytkeytyä sydämeemme ja lisätä tasapainoa, onnellisuutta, luovuutta ja iloa elämäämme. Moni on antanut jo kirjan cd:n myötä minulle sydäntäliikuttavaa palautetta lauluista, ja kertoneet laulujen sopivan hienosti mm.lasten nukuttamiseen, energiatyöhön ja esimerkiksi kodin energian putsaukseen. Toiset taas kuulemma laittavat nämä laulut heti aamulla soimaan esimerkiksi automatkalla töihin, ja virittyvät niiden myötä päivään valoisissa tunnelmissa. Myös minä itse käytän näitä mm.joka Enkeli-illassa ja -retriitissä tausta- ja meditaatiomusiikkina.

Olen ollut niin onnellinen saadessani kuulla teidän kaikkien palautteita, sillä juuri näihin tarkoituksiin enkelit toivoivat meidän näitä lauluja käyttävän. Käytä siis lauluja sinulle sopivalla tavalla - vain mielikuvitus on rajana!

Meditaatiovideot-sivulta löydät ensin kaikki viisi kappaletta erillisinä videoina, ja niiden jälkeen vielä 28minuutin videon, jossa nuo kaikki laulut on yhdistetty yhdeksi kokonaiseksi videoksi. Laulujen nimet on käännetty kirjan mukana tulleen cd:n suomenkielisistä nimistä englanniksi. Kappaleet ovat:

Dawn
Ocean and Me
Frosty Night
Prayer
Mother's Embrace





Jos haluat käyttää videoita perinteiseen meditaatiohetkeen, 
niin voit kokeilla vaikkapa näitä ohjeita:


~ Etsi paikka, jossa saat olla rauhassa ja keskittyä vain omaan hiljentymishetkeesi. 
Voit halutessasi sytyttää muutaman kynttilän, ja vaihtaa mukavat, rennot vaatteet yllesi. 
~ Istu sitten alas, sulje silmäsi ja hengitä muutaman kerran syvään. 
Anna kehosi rentoutua ja tule läsnäolevaksi sydämeesi. 
~ Anna sitten mielen hiljentyä ja keskity vain sisään- ja uloshengitykseen. 
Mitä tahansa ajatuksia mieleen pompahtaa, anna niiden lipua ohitsesi, 
sen enempää ajatuksiin takertumatta.
~ Voit kutsua enkelisi mukaan hiljentymishetkeesi ja pyytää heitä auttamaan sinua 
virittymään puhtaimpaan, korkeimpaan mahdolliseen rakkauteen.
~ Tunne, kuinka sydämesi ja valo ympärilläsi laajenee jokaisella hengitykselläsi. 
~ Tee haluamasi rukous ja kiitä sydämessäsi kaikesta siitä, mitä sinulla jo elämässäsi on. 
~ Jatka meditaatiota ainakin viiden minuutin ajan. 
Nauti ja ota vastaan jumalallinen rakkaus. 
~ Lopuksi kiitä enkeleitäsi läsnäolostaan ja tästä virkistävästä, 
rauhoittavasta, rakkaudellisesta hetkestä.
~ Kun sitten päätät meditaation, niin pysyttele hiljaa ainakin seuraavat viisi minuuttia, 
jolloin meditaation vaikutus vielä syvenee ja vahvistaa valoa sinussa entisestään.

Om Namah Shivaya ~ Kunnioitan Jumalaa Sinussa 



Rakkauden ja levollisuuden täyteistä viikonloppua!

Halauksin,
Deepthi






23.10.14

Hoffman: Hauskuus, pelko ja luottamus - 5 askelta iloon

Fun, Fear, and Faith — 5 Steps to Joy


Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
20.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mitä yhteistä hauskuudella, pelolla ja luottamuksella on? Melko paljon itse asiassa, koska ne ovat sidottuja elämänkokemuksiimme. Emme voi saada hauskuutta ilman luottamusta, emme voi luottaa, kun pelkäämme, ja pelkäämme, kun meillä ei ole luottamusta eikä hauskaa. Ja meillä voi olla hauskaa tehdessämme asioita, joita pelkäämme, kuten tehdessämme benjihypyn, ajaessamme vuoristoradassa, riippuliitäessämme, hypätessämme laskuvarjolla ja muissa ekstreme-urheilulajeissa, mitkä ovat samaan aikaan pelottavia ja riemastuttavia. Hauskuus, luottamus ja pelko ovat osa potentiaaliamme ja jos haluat tietää, miten käyttää luottamustasi pitääksesi hauskaa pelostasi huolimatta ja elääksesi pelotonta, hauskaa ja iloista elämää, löydät tästä viestistä viisi askelta, jotka auttavat sinua oppimaan, mihin keskittää luottamuksesi, jotta käytät sitä parhaalla tavalla.

Luottamus on avain tehdä uskomuksistamme todellisuutta, saada aikaan tuloksia aikomuksistamme ja sallia ihmeiden virtaaminen.
Joskus vaaditaan pelkoa saadaksemme luottamusta. Ajattele tilannetta, missä pelkäsit niin paljon, että sinun oli vain uskottava ja luotettava, että se muuttuisi, ja se muuttui. Mutta vaikka uskomme, että usko Jumalaan tai universumiin saa meidät pois sotkusta, niin todellisuudessa luottaminen on käytössämme oleva, superluonnollinen ratkaisu (mikä on sen ulkopuolella, mitä voimme nähdä tuolla hetkellä) ja voimme vetää sen todellisuuteemme. Vaikka luottamusta hyväntahtoiseen universumiin tarvitaan, oikeasti meidän täytyy luottaa itseemme.

Universumi on jatkuvasti läsnä, se tukee meitä ja elättää meidät aina. Koska olet ihmetellyt aamulla herätessäsi, nousisiko aurinko tuona päivänä? Luultavasti et koskaan - meillä on niin suuri luottamus, että aurinko nousee joka päivä, ettemme koskaan epäile sitä. Kuitenkin yhdistymme siihen samaan voimaan mikä saa auringon nousemaan joka päivä, luodessamme todellisuuttamme. Universumissa on yksi energia, kaikki on samaa. Se on neutraalia ja tuomitsematonta, mikä merkitsee, ettei se valitse, mitä tukee ja voimaannuttaa - se tukee kaikkea tasapuolisesti. Mutta meidän on luotettava ja se voi olla pelottava asia, koska vaikka meillä on luottamusta, kohdistamme sen väärään suuntaan.

Jos emme saa haluamiamme tuloksia, syytämme Jumalaa, universumia tai muita tekijöitä, vaikka niitä ei käy syyttäminen. Koska energia ei tuomitse, se vain reagoi kaikkeen, mitä pyydämme, riippumatta siitä, mitä se on, ja se on aina läsnä kuin aurinko ja tukee meitä kaikin tavoin. Meidän täytyy luottaa itseemme, kykyihimme ja omaan potentiaaliimme. Silloin kun menetämme luottamuksen itseemme, pysäytämme luomisprosessin. Olemme sitten peloissamme tai epävarma tai haluamme lupauksen lopputuloksesta, ennen kuin laitamme sydämemme peliin, niin heti kun menetämme luottamuksen itseemme, astumme pois mahdollisuuspolultamme. Eikä se vaadi, että pääsemme eroon peloistamme, koska pelkäämme aina jotain - meillä täytyy olla riittävästi luottamusta kumotaksemme pelon ja riittävästi hauskuuden alua kannustamassa luomaan sen pelostamme huolimatta.

Tässä on viisi askelta laittaa luottamus toimimaan hyväksesi, tulla pelottomaksi ja pitää hauskaa elämässäsi:

1. Pelkoa on aina, kun harkitsemme jonkin uuden tekemistä. Odota siis sitä, valmistaudu ylimääräisellä luottamusannoksella kumotaksesi sen ja luota, kunnes alat nähdä edistymistä. Muista, että pelko perustuu aina menneisyyteen - et voi pelätä jotain, mitä ei ole vielä tapahtunut, voit pelätä vain sitä, minkä olet jo kokenut.

2. Luota, että universumi on aina puolellasi ja tukee sinua. Mutta se on kuin auton ajamista - ilman kaasun painamista ei tapahdu liikettä. Luottamus on jalka kaasulla, mikä pitää auton liikkumassa tien töyssyjen yli. Vakaa luottamus pitää sinut liikkumassa potentiaaliasi kohti. Eläminen itseesi luottaen on elämää vakionopeudensäädin päällä.

3. Hauskuus merkitsee ilossa olemista ja elämästä nauttimista. Se ei vaadi kovaa työtä - se vaatii uskoa, että ansaitset pitää hauskaa elämässäsi, luottamusta tietää, että kykenet luomaan sen, ja uskoa omaan voimaasi ja potentiaalisi. Jos uskot sen tulevan kovan työn tuloksena, se tulee, mutta mikset tekisi siitä vaivatonta, vapaasti virtaavaa ja helppoa?

4. Mahdollisuus ei koskaan ilmenny ilman luottamusta miksikään. Riippumatta siitä, miten paljon ajattelemme jonkin olevan mahdollista, niin jos emme luota itseemme, sitä ei tapahdu, koska voima ei tue sitä. Energia tarvitsee avoimen astian, mihin virrata, ja luottamus pitää tuon astian avoimena, jotta energiaa voi tulla siihen vakaana ja jatkuvana virtana.

5. Luottamus ei rajoitu Jumalaan tai Lähteeseen tai universumiin uskomiseen, vaikka se on hyvä lähtökohta. Se merkitsee uskomista omaan jumaluuteemme ja henki-ihmisen, itsen ja Itsen täydellisen tasapainon ruumiillistaminen pitää energian virtaamassa, kun hyväksymme potentiaalimme ja annamme itsellemme tilaisuuden luoda sen. Luottamus riippuu siitä, kumman itsen tunnemme - egopohjaisen ja pelokkaan itsemme vai jumaluuspohjaisen, pelottoman ja iloisen itsemme.

Näyttääkö tämä paljolta tekemiseltä? Luottamus on avain ja se on yhtä yksinkertaista kuin muistaa, että niin kuin emme koskaan epäile auringon nousemista, meidän ei tarvitse koskaan epäillä, ettei universumi varmista oman aurinkomme loistamista kirkkaasti elämässämme, kunhan meillä on luottamusta ja uskoa siihen, että se tekee niin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

22.10.14

Kaskimäki: Maya-päivitystä


17.–29.10 KELTAISEN IHMISEN AALTOJAKSO
Myrskyn radikaalit muodonmuutosenergiat edellisellä aaltojaksolla, saivat aikaan todella vahvoja fyysisen kehon kipuiluita ja tunnetason puhdistuksia. Raikkaalla ja uudistuneella tietoisuudella lähdettiin Ihmisen aaltojaksoon. Moni tunnistikin, että kun aaltojakso vaihtui 17.10 perjantain kieppeillä, energia muuttui merkittävästi. Tultiin kuin suvantoon kaiken sähköisen säätämisen jälkeen. Tosin ei mikään pysähtynyt suvanto, vaan hyvinkin aktiivinen, mutta sujuva tunnelma.

Ihminen, jumalankuva, tietoisuus avoimena ja kaikki jumalalliset työkalut käytössä, on valmis astumaan kultaisen aikakauteen luottaen uudistuneisiin aisteihinsa ja sisäiseen viisauteensa. Sisäinen guru on synnytetty. Keho ja aistit ovat entisestään herkistyneet. Tämän on voinut huomata omassa työssä näkijänä, on kuin säätynyt uudelle taajuudelle. Hoitotyössä ja energian välittämisessä saadaan huikeita tuloksia. Moninaisia ihmeitä ja hurjan vahvaa synkronismia tapahtuu koko ajan. Ihmeistä alkaa todenteolla tulla jokapäiväistä arkea. Ajan virrassa vauhti kiihtyy ja ennustamattomat tapahtumat vievät tihenevään synkronismiin.

19.10 auringosta lähti hyvin voimakas purkaus, joka vaikutti moniin mm. päänsärkynä ja unettomuutena viikonlopun ja alkuviikon aikana. Monilla on ollut erikoisia kokemuksia, kuin ”pää monessa maailmassa” yhtä aikaa. Unet ja näyt ovat olleet poikkeuksellisia. On ollut myös keskittymiskyvyttömyyttä ja välillä vaikeuksia hallita kehoaan, on kuin omat ulottuvuudet olisivat laajentuneet..aurakenttä kasvanut. Tästä johtuen tulee kompuroitua ja törmäiltyä hassulla tavalla.

21.10 tiistaina, oli energian ulostulo päivä koko Valkoisen Linnan jaksolta (8.9–29.10). Valtavat energiavirrat on olleet käytössä jo tämän Ihmisen aaltojakson alusta, mutta eiliseen tuntui kulminoituvan oikein energia suihku. Latausta on riittänyt niin, että maadottumisen kanssa on ollut välillä jopa hankalaa. Kuin vieteri kengät jalassa jaksaa pomppia aamusta iltaan, ja on mahdollista saada aikaan vaikka mitä. Vastaavasti nämä huippu valovirrat saavat toiset väsymykseen, sillä niiden vastaanottaminen vaatii paljon lepoa.

Juna on nytkähtänyt liikkeelle. Ajanlaatu vie toteuttamaan sen, mitä on synnytelty ja visioitu. Moni suunnitelma saa vahvistuksen ja lähtee etenemään tai tulee valmiiksi. On allekirjoitettu monia sopimuksia, joihin voi täysin ja avoimin sydämin sitoutua. Elämän suuntaviivoja uudistavat päätökset ovat selkiytyneet, ja tietää mihin suuntaan on aika lähteä. Nyt on toiminnan aika. Ja sen kyllä monin tavoin tunnistaa.

Ihmisen aaltojakson yksi ydinteemoja on sitoumus itseään säästelemättä. Tekemisessä on kuitenkin oltava mukana täydellinen sydämen tunteen palo, harmonia ja tasa-arvoisuus. On voitava ilmaista omat tunteensa avoimesti. On tultava hyväksytyksi juuri omana erityislaatuisena itsenään.

Toinen ydinteema on vapaus ja vapaa itsen ilmaisu. Jollei näitä aineksia elämässä löydy, niin kaikkea sitä tullaan kyllä vahvalla tunteella ja intuitiolla punnitsemaan, missä oma vapaus on myyty väärin perustein tai uhrattu materian alttarilla. Moni ihmissuhde saattaakin tulla tällä jaksolla tiensä päähän. Vain aidoin ja puhtain rakkaus selviää tästä haasteen portista läpi.

Yhtä hyvin saattaa tunnistaa vanhentuneet säännöt tai moraalit. Saatetaan oikein nousta ”barrikadeille” omien arvojen puolustamiseen ja oman rajanvetämiseen. Nyt on kyllä hyvin suotuisaa opetella sanomaan ei!

Tunneailahtelut saattavat värittää tätä jaksoa monin tavoin. Ilon ja surun kyyneleet kulkevat käsi kädessä. On tarve löytää puhtaat ja vapaat tunteet. Nyt todella harjoitellaan oman sydämen avaamista.
Opetellaan aitojen tunteiden näyttämistä ja myös niistä ääneen kertomista.

Runsaustietoisuus on jakson teemoja myös. Keskitytään olemaan kiitollisia ja iloisia kaikesta siitä mitä itsellä on. Jätetään sen murehtiminen ja märehtiminen, mitä vielä mukamas puuttuu! Mieli on nyt asetettava itselle suotuisaan kiitollisuus tilaan, ja näin on tilaamassa runsautta mitä ihmeellisimmin tavoin elämäänsä. 

Kun laitat rahaa maailmalle, vaikkapa maksaessasi jotain (esim.sakkoja, kuten minä), tee se iloisena. Lähetä raha maailmalle kiertoon kevyesti, takertumatta siihen, ja yhtä iloisesti se palaa luoksesi! Rahan kanssa tuntuu olevan haastetta monella. Rahan hallitsemina emme huomaakaan, kuinka takertumalla siihen, tai sen menettämiseen, olemme tukkimassa yhtä hyvin sen sisään tulemisen. Saatamme alitajuisesti jopa pelätä rahan vastaanottamista! Moni on saanut avun tähänkin "vaivaan" EFT–naputteluterapiasta.

Kasvuteemoina jaksolla ovatkin sitten erityisesti sitoutumisen pelko! Tämä voi ilmetä niin ihmissuhteissa, kuin erilaisissa sitovissa sopimus asioissa. Erottelukykyisyys on tosi herkkänä tunnistamaan kaiken sen, mikä rajoittaa omaa vapautta. Aitaa katuu siellä missä kahleet ovat käyneet liian sitoviksi!

Jaksolla opiskellaan myös niukkuusajattelua ja riittämättömyyden tunteita. Itsetuntoteemat ovat tapetilla myös, samoin voi olla vaikeutta antautua avoimeen jakamiseen, niin tunteiden kuin vaikkapa rahan kanssa.

Yliälyllistäminen ja liika järkeily, intuitiivisen luottavaisuuden sijaan saattavat näyttäytyä kipukohtina. Stressin sietokyky voi olla normaalia alhaisempi. Samoin pettymysten käsittelykyky on alentunut. Epäinhimillisyys ja kaikki vapauteen liittyvät asiat kärjistyvät.

Naapurimaamme johtaja on maya-merkiltään Keltainen Ihminen. Onkin ollut mielenkiintoista seurata, miten hän tätä avointa vapaan ihmisen itseilmaisua käsittelee omassa maassaan ja miten se näkyy hänen toimissaan yleisesti… varsinkin tällä omalla jaksollaan.

23.10. tapahtuu osittainen auringonpimennys, joka voidaan nähdä auringonnousun aikaan itäisellä Venäjällä, sekä ennen auringonlaskua suurimmassa osassa Pohjois-Amerikkaa. Vaikka tämä ei meillä asti näy, niin vaikutuksia saattaa herkillä ihmisillä olla, psyykkisesti tai fyysisesti.

Tähtimatka Uuteen-Seelantiin alkaa 1.11 ja olenkin poissa sitten näistä kirjoitushommista muutaman viikon. Meillä on upea 19 hengen ryhmä koossa ja lähetämme varmasti jotakin väliaikatietoa, ainakin Facebookin välityksellä matkasta. Viimeistään matkan jälkeen kerron tunnelmista seuraavassa kirjeessä.

Galaktista säätiedotusta tulevasta kelistä marraskuun alussa. 31.10–9.11 ollaan 10 porttipäivän putkessa. Tämä jakso saattaa ollakin sitten mitä voimallisin ja tunteita herättävä. 

Punaisen Käärmeen aaltojakso sattuu tälle alueelle. Aistien herkistyminen, sekä uudistava nahkanluominen ovat teemoina. Syvät tunnetilat, yhdistyneenä kaikenlaisiin poikkeuksellisiin aistikokemuksiin, ovat käsillä. Porttipäivien energia saattaa aiheuttaa moninaisia nukkumiseen liittyviä muutoksia, heräilyjä tai nukahtamisvaikeuksia. Kehon kipuiluja voivat ilmetä myös, erityisesti kundaliniväylässä selkärangassamme. Päänsärkyilyt ja niskan jäykistelyt ovat usein olleet esillä tällä jaksolla.

Portaalipäivissä olemme kuin suorassa yhteydessä galaktiseen keskukseen ja vastaanottamassa uusia tähtisiemeniä, joilla voimme säätyä entistä herkemmiksi valon vastaanottimiksi. Olemme galaktisen, luovan impulssin pääsisäänkäyntejä. Kauttamme virtaa mitä moninaisimmat valontaajuudet. Tätä energiaa kannattaa hyödyntää tietoisesti kaikessa elämänsä arkisessakin tekemisessä. Tällä energialla voi luoda todellisuutensa aivan uudeksi. Tuntemukset ovatkin sitten jokaisella oman tason ja tietoisuuden mukaisia.

Jännittävää onkin lähteä näissä huikeissa energioissa toiselle puolelle maapalloa, kokemaan alkukesän tunnelmat. Katsomaan tähtitaivaita, jotka ovat aivan eri järjestyksessä kuin meillä, ja tutustumaan Maori-viisauteen, jossa yhdistyy niin äitimaan, kuin kosmoksen olemus.

Ihaninta ja vapainta, galaktista Ihmisyytä, meille kaikille!

www.paivikaskimaki.com

________________________________________________________________________________


23.10 PORI - Tulkintapäivä 
Paikka: Porin Henkinen keskus, Vanha Koivistontie 12, Pori
Ajanvaraus: 040-500 0050 tai paivikaskimaki(at)gmail.com

28.10 HELSINKI - Tulkintapäivä
Paikka: Tähtipajat, Aleksis Kiven Katu 17, Alppila.
HUOM! Sisäänkäynti Traverssikujan kautta.
Punaisen Tähden alta ovesta sisään ja portaat ylös.
Tähtipajat Facebookissa
Ajanvaraus 040-500 0050 tai paivikaskimaki(at)gmail.com

22.11 TAMPERE - Aurinkokeho-aktivointi
Paikka: Joogakoulu Ong Namo, Yliopistonkatu 58 B. 6. krs, Tre
Vetäjät: Päivi Kaskimäki ja Sach Amrit Singh
Tällä aktivoinnilla olemme entistä herkempiä valon instrumentteja.
Tihentyvät energiat asettuvat kehoihimme sujuvammin ja kivuttomammin.
Klo 15.00 - 19.00
Hinta: 60 e
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.ongnamo.fi

27.11 RAUMA - Maya-ilta ja Tähtimeditaatio
http://www.uudenajanasema.blogspot.fi/

28.11 RAUMA - Tulkintapäivä
Lisätiedot molemmista sivuillani www.paivikaskimaki.com

4.12 MIKKELI - Tulkintapäivä
Paikka: Luontaishoito Anu, Savilahdenkatu 2 A, Mikkeli
Ajanvaraus ja tiedustelut: 040-500 0050 tai paivikaskimaki(at)gmail.com

5.12 HEINOLA - Tulkintapäivä

Paikka: Luontaistuotekauppa Luonnontähti, Kaivokatu 3
Ajanvaraus: Kaupalla tai Tarjalta, 03-715 3366 tai 044- 515 3366

12.12 HELSINKI - Tulkintapäivä
Paikka: Tähtipajat, Aleksis Kiven Katu 17, Alppila.
HUOM! Sisäänkäynti Traverssikujan kautta.
Punaisen Tähden alta ovesta sisään ja portaat ylös.
Ajanvaraus 040-500 0050 tai paivikaskimaki(at)gmail.com

16.12 JYVÄSKYLÄ - Tulkintapäivä
Henkilökohtaisia selvänäkö- ja/tai maya-astrologisia katselmuksia.
Paikka: Hyvänolon Kauppa ja Kahvila Säde, Kauppakatu 11, Jkl
Ajanvaraus: Kaupalla tai 050 5910600 tai enkeli@hyvanolonkauppa.com

Tammikuun 2015 Maya-kalenteri kurssit Porissa ja Tampereella ovat päivittyneet sivuilleni. Samoin tulkintapäivät Vantaalla, Imatralla ja Lappeenrannassa.

________________________________________________________________________________

Päivi Kaskimäki
www.paivikaskimaki.com
paivikaskimaki@gmail.com
Puh: 040-500 0050 
HUOM! Matkalla ollessani 1.-16.11 puhelimeeni vastaa sihteerini Susanna.
Hänen kauttaa voit varata ajan Tampereelle tai muihin kaupunkeihin, ja puhelintulkintaan :)

Vastaanotto Tampere:Sininen Käsi
Hallituskatu 6,
33100 TAMPERE

Hoffman: Milloin työ loppuu ja ilo alkaa?

When Does the Work End and Joy Begin?


Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
15.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Rakas Jennifer, postauksesi ja viestisi resonoivat kovasti kanssani ja ne ovat auttaneet minua pysymään järjissäni muutaman viime vuoden aikana. Tunnen olleeni "synnytyskanavassa" hyvin pitkään, uudestisyntymän partaalla, mutten koskaan pääse aivan siihen. Elämässäni on muuttunut viime aikoina niin paljon. ettei minulla ole perustaa ja vaaditaan työkalupakkini kaikkia työkaluja päästäkseni vain läpi muutoksista ja sinnitelläkseni mukana. Kolmen viime vuoden aikana olen menettänyt isäni, lopettanut avioliittoni ja nyt olen kolmen lapseni yksinhuoltaja. Muutin aloittaakseni uuden elämän heidän kanssaan ja teen parhaillaan kokopäivätyötä vankilassa, missä säteilen valoani niin kirkkaasti kuin pystyn niille, jotka tarvitsevat sitä kovasti. Rakastan elämää, mutta haluan olla enemmän, kuin olen nyt. Milloin on minun vuoroni säteillä, olla muutos ja innostaa ja kannustaa toisia? Tiedän, että nämä asiat ovat mahdollisia minulle, mutta olen niin väsynyt - mieleltäni, tunteiltani, fyysisesti ja henkisesti - että kykenen vain pysymään pinnalla eikä minulla ole energiaa mihinkään muuhun. Onko sinulla mitään ehdotuksia minulle? Olen kiitollinen kaikesta, mikä auttaa minua pitämään pääni pinnalla.

Jenniferin vastaus:

Onnittelut kaikesta, mitä olet onnistunut saamaan aikaan elämässäsi tähän mennessä. Tiedän, että olet rakastava ja upea äiti, myötätuntoinen ja ystävällinen työssä ja olit luultavasti myös hyvä vaimo. Teet kaiken rakkaudella, myötätunnolla, lempeydellä ja tinkimättömyydellä. Miksi siis et nauti elämästäsi enempää? Osittain koska luulet, että on kaksi polkua - se mihin sisältyy kovaa työtä, tuskaa, kärsimystä, surua ja puutetta ja millä sinä olet, ja sitten onnellinen, iloinen, menestyksekäs ja yltäkylläinen polku, mille toivot lopulta siirtyväsi. Totuus on, että on vain yksi polku ja saat valita, miten koet sen - tuskassa vai ilossa. Vaaditaan vain pientä perspektiivimuutosta siinä, miten näet elämäsi.

Uskot, että menestys ja ilo ovat vaikeasti saavutettava ja kaukainen määränpää, etkä näe, miten kaikki mitä teet, poistaa esteitä menestymiseltä, sallii sinun yhdistyä omaan voimaasi, vapautua rajoittavista uskomuksista ja viitoittaa tietä menestykseen.
Minusta miehesi jättäminen, muuttaminen kolmen lapsesi kanssa ja uuden työpaikan löytäminen ovat kaikki upeita esimerkkejä siitä, miten voit tarvittaessa ryhtyä inspiroituneeseen toimintaan ja saada aikaan voimallisia elämänmuutoksia.

Mitä sinun täytyy tehdä tunteaksesi, että olet menestynyt tai saavuttanut jotain? Hypätä korkeiden rakennusten yli? Luulen, että olet jo tehnyt sen muuttamalla elämääsi peloistasi huolimatta. Kävellä veden päällä? Luulen, että avioeron, lasten, muuton ja uuden työpaikan "hanskaaminen" samanaikaisesti on hyvä vastine. Muuttaa lyijy kullaksi? Etkö ole kääntänyt parhain päin jokaisen tilanteen elämässäsi, antanut turvaa ja varmuutta lapsillesi ja onnistunut luomaan hyviä tuloksia itsesi kannalta? Mutta se miten näet tämän, riippuu siitä, miten määrittelet menestyksesi.

Silloin kun uskot, että menestystä tulee vain valtavien ponnistusten ja saavutusten jälkeen, riistät itseltäsi sen ilon, mitä voit löytää kaikesta tekemisestäsi, ja viivytät omaa menestystäsi ja iloasi, koska odotat sen tulevan etuovesta kellot soiden etkä oivalla, että se on jo kanssasi. Olet väsynyt, koska menestyksen tavoitteleminen on itse asiassa yritystä välttää epäonnistuminen. Ja luulen, että on jotain pelkoa siitä, että sinut tuomitaan ja sinua kritisoidaan, et ole riittävän hyvä inspiroimaan toisia, etkä ole tehnyt vielä riittävästi ollaksesi heidän arvostuksensa, vahvistuksensa ja hyväksyntänsä arvoinen.

Oletko jo määritellyt, mitä menestys merkitsee sinulle?
Määritelmän on oltava henkilökohtainen ja harmoniassa sen kanssa, kuka olet ja mitä haluat elämältäsi. Jos et ole ottanut tuota askelta vielä, niin ajat ilman karttaa ja etsit määränpäätä, mitä et ole vielä määritellyt, ja koska et teidä, minne olet menossa tai mitä etsit, et sinne päästyäsi tietäisi päässeesi perille.

Mitä vikaa on alkamisessa olla nyt se muutos, mitä haluat olla maailmalle? Yksi toisille opettamasi asia olisi uskoa itseensä ja arvostaa saavutuksiaan. Luulen, että on aika "maistaa omaa lääkettään", kuten sanonta kuuluu. Kaikki mitä olet tehnyt, on ollut menestys ja voisit inspiroida muita, jotka ovat vasta aloittamassa tuota matkaa, joten ala jakaa tarinaasi. Mutta sinun täytyy inspiroitua omasta elämästäsi, ennen kuin voit olla inspiraation lähde muille. Ja nyt on aika aloittaa. Olet väsynyt, koska et tiedä, milloin lopettaa juokseminen, työn tekeminen, yrittäminen ja oleminen toisia varten. On aika istua alas, laittaa jalat maahan ja alkaa olla itseäsi varten inventoimalla kaikki, missä olet onnistunut, ja käyttämällä sitä menestysmittapuunasi.

Valona oleminen maailmassa on vaikea polku, koska näet vain työn, mitä sinun tarvitsee tehdä pimeyden karkottamiseksi. Mutta parempi tapa olla valo maailmalle ja inspiroida toisia menestymään on juhlia omaa valoasi, voimaasi ja menestystäsi. Et voi vetää puoleesi sellaista, millä sinua ei ole energisoitu, joten ala energisoida elämääsi arvostamalla sitä, kuka olet ja mitä olet jo saavuttanut. Maailma ei mene ojaan, jos irrotat kätesi ratista, mutta jos olet koskaan tehnyt autoreissun, tiedät, että kun on monta ajajaa, voit pitää taukoja ja nauttia matkasta. Maailma ei tarvitse lisää pitkän matkan ajajia - se tarvitsee monia itsevarmoja ja itseensä luottavia ajajia, jotka osaavat jakaa vastuun siitä, että me kaikki pääsemme määränpäähämme. Inspiraatio mitä annat toisille jakamalla sen, mitä olet saavuttanut elämässäsi, kannustaa ja innostaa heitä ottamaan ensimmäiset askeleensa. Ja aloitat tuon prosessin olemalla harmoniassa oman menestyksesi kanssa ja juhlimalla itseäsi. Sitten voit alkaa ilmentää sitä iloa, mitä nyt toivot, olemalla esimerkki inspiroituneesta, iloisesta ja menestyksekkäästä elämisestä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Rother: Suuri uudelleensuuntaaminen

The Grand Reset

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Lokakuu 2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys Kotoa, rakkaat ystävät.

Tilan tekeminen uudelle voimaantuneelle ihmiselle


On suuri ilo olla kanssanne. On suuri perhe, joka on kerääntynyt kerta toisensa jälkeen tänne maaplaneetalle. Valoperhe, sitä voidaan kutsua monilla tavoilla. Me kutsumme sitä "E-perheeksi, valotyöntekijäperheeksi". Monet teistä ovat tulleet tällä kertaa tarkoituksenaan saattaa kollektiivi korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Tämä on erittäin kaunista, kuitenkin erittäin vaikeaa, joten haluamme puhua kanssanne siitä, mitä edessänne on ja mitä jokainen teistä voi tehdä.

Rakkaat ystävät, voitte osallistua siihen, mitä maailmassa ympärillänne tapahtuu, tehdäksenne tilaa uudelle voimaantuneelle ihmiselle. Tätä todella tapahtuu. Maaplaneetalla tapahtuu merkittäviä säätöjä. Olemme puhuneet mannerlaattojen jännitteestä ja siitä, miten ihmiset nappaavat sen itseensä ja joskus ylireagoivat. Olette tulleet sisään ja alkaneet tasapainottaa maskuliinista ja feminiinistä. Tämä on haastava tasapainottaminen teille, koska olette aina nähneet asiat polariteetteina, vastakohtina. Kaiken yhtäkkinen näkeminen yhdistyneenä ja kokonaisena on erittäin vaikeaa ihmisille, vaikka tiedätte, että olette siinä nyt.

Rakkaat ystävät, olette tärkeimpiä ihmisiä, jotka voivat auttaa maadoittamaan uuden ajatuksen tähän uuteen energiaan. Kyllä, olette tulleet tämän ajatuksen kera, mutta toisinaan se merkitsee totuutta, mikä on vastoin vanhempienne opetuksia ja sitä, mitä olette oppineet muilla alueilla. Tämä on yksi vapauttavimmista asioista ja uusi ihmisyys on ulottuvilla maaplaneetalla. Jaamme hyvin innostuneena tämän kanssanne tänään.

Jumalan uloshengitys


Rakkaat ystävät, universumi liikkuu hyvin nopeasti tai hyvin hitaasti riippuen suhteestanne siihen. Viimeisten 15 vuoden aikana se on liikkunut hyvin hitaasti jollain tavoin. Yli vuosikymmen sitten kerroimme teille, että Jumalan sisään- ja uloshengitys loi universumin kauniin sykkeen. Kun tämä viimeksi muuttui, universuminne syntyi. Kerromme teille, että se oli erittäin mielenkiintoista, koska teillä on niin monia käsityksiä, miten voitte nähdä yötaivaan. Se tapahtuu nyt, mikä on kaunis osa tätä. On suunnanmuutos, mikä on tapahtunut viimeisten neljän vuoden aikana. Monet teistä ovat painineet maaplaneetan uskomattoman tiheyden kanssa, kun olette tunteneet muutokset ja sijoittuneet uudella tavalla. Jotkut ovat puhdistaneet pöydän kokemalla oman haamukuolemansa, uskaltaen ohittaa oven, minkä loitte itsellenne Kotiin menemiselle. Toiset tulivat kohonneen herkkyyden kera nähdäkseen, tunteakseen ja aistiakseen asiat erittäin nopeasti, mikä teki teistä parantajan ja antoi lahjaksi kyvyn olla yhdistynyt.

Nyt ihmiskunnassa tapahtuu kehitysaskelia ja myös fyysinen kehonne muuttuu sopeutuakseen energiaan. Yksi asia mistä olemme puhuneet teille, on kiertäjähermo, mikä saa teidät tuntemaan kaiken. Onko teillä koskaan ollut vaisto jostain? Oletteko koskaan tunteet jonkin energian ja sydämenne alkoi jyskyttää ilman selvää syytä? Tämä liittyy kiertäjähermoon ja sen kehittymiseen, joten haluamme kertoa teille suuremman syyn sen tapahtumiseen.

Olette poistamassa monia rajoja, jotka ovat erottaneet teidät toisistanne, ja tämä tapahtuu tässä Jumalan uloshengityksessä. Eivät kaikki, mutta monet haasteet joita näette maailmassanne, aiheutuvat uloshengityksestä tai ovat reaktio siihen. Tulette tähän tasapainottuneen maskuliini-feminiinienergian kera, vaikka aiemmin näitte asiat vastakohtina polariteettikentästänne. On edelleen monia, jotka ovat panostaneet raskaasti jompaankumpaan energiaan, niiden sekoittamisen sijasta. Ne jotka ovat panostaneet kovasti maaplaneetan maskuliinihallintaan, ylireagoivat, ja tätä on paljon siitä, mitä näette maaplaneetalla tällä hetkellä.

Maaliskuu 2015

Nyt taipumuksenanne on polarisoida kaikki ja sanoa: "Voi, se ovat he, emme me. Olemme erilaisia, sillä kyse on vain tästä ihmisryhmästä." Rakkaat ystävät, muistakaa, että he ovat ihmisiä, he ovat osa teitä ja osa kokemustanne maan päällä. Pyydämme teitä kaikkia alkamaan nähdä suuremman kuvan siitä, miten voitte yhdistyä sen perusteella, mikä teille on yhteistä, sen sijaan miten olette erilaisia. Se on vähän vastoin luonnettanne, koska olette tulleet mukananne tämä erillisyysahdistus ja teeskentelette olevanne erillään toisistanne, kun koette ihmisyyden ja itsenne. On aika muuttua, rakkaat ystävät, ja sitä tapahtuu nyt. Laajemmin on tulossa energiamuutos ja siihen sopeutuminen vie jonkin aikaa. Toivomme, että voisimme kertoa teille tietyn päivämäärän, jolloin energia muuttuu ja kaikki tuntuu paremmalta. Annamme teille karkean ajankohdan, mikä liittyy ihmiskunnan evoluutioon ja muutokseen ja se on ensivuoden maaliskuun loppupuolella.

Tilaisuus nollata ovi Kotiin


Valmisteluna tähän uuteen energiaan monet teistä arvioivat uudelleen kaiken elämässään.
Näin todella pitäisikin olla, mutta selitetäänpä, miksi tämä tapahtuu. Tämä tapahtuu kaikkien niiden tilaisuuksien vuoksi, joita järjestitte ennen tuloanne. Monet tulivat uskomattoman herkän kiertäjähermon kera, jotta voisitte tehdä parannustyönne. Kuitenkin huomaatte pakahtuvanne sen kanssa ja kantavanne kaikkien muiden energiaa, vaikkei vastuullanne ollut tehdä niin. Tullessaan tämän kohonneen herkkyyden kera, monet teistä suunnittelivat ovia Kotiin. Kutsumme näitä "haamukuolemiksi", sillä ne ovat teille tilaisuus päästä pois kehosta ja palata Kotiin.

Olette järjestäneet olosuhteita, tilaisuuksia ja kylväneet joskus sairauden siemeniä omaan olemukseenne, jotta voisitte saattaa loppuun tämän prosessin. Monet teistä ovat parantajia, joten teillä on se ymmärrys, että sairaus on väärin. Ei ole, rakkaat ystävät. Monta kertaa se on vain tapa vapauttaa henkenne tuosta kehosta. Mietitte kaikki pitkään tätä, ennen kuin tulitte. Tästä maaliskuuhun 2015 ihmisillä on kaikkialla tilaisuus nollata oma tilaisuutensa mennä Kotiin.

Monet teistä ovat väsyneitä ja turhautuneita. Jos teistä tuntuu, että olette tehneet kaiken voitavanne, teille esitellään tilaisuus lähteä. Muistakaa, rakkaat ystävät, että olette vapaan valinnan planeetalla. Tämä on ainoa vapaan valinnan planeetta tällä hetkellä, poikkeuksena toinen mikä on nyt liikkeessä. Kaunista tässä on, että voitte muuttaa tämän kaiken, ja jos haluatte jäädä, voitte suunnata uudelleen energianne. Selitettäänpä, millaista se on ja mitä se saa aikaan – ei vain teillä, vaan myös hengessänne.

Hengessänne on tietty määrä energiaa ja valoa, minkä olette kyenneet pitämään fyysisessä, tiheässä kehossanne. Se alkaa muuttua, sillä kehossanne on fotoneja, jotka kasvavat tällä hetkellä. Pian molekyyli- ja mikrobiologinne alkavat ymmärtää vielä lisää fyysisen kehon fotoneita ja sitä, miten ne voivat alkaa kasvaa. Se muuttaa kaiken elämässänne.

Nyt monet teistä ovat väsyneitä ja tuntevat ystäviä, jotka lähtevät, mutta näin pitäisikin olla. Älkää pitäkö kuolemaa millään muotoa vääränä. Sen sijaan sitä on tarkoitus juhlia, rakkaat ystävät, sillä se on paluu Henkikotiin. Rakkaat ystävät, olette tehneet uskomatonta työtä. Monet teistä ovat järjestäneet varhaisen poistumisen – tulitte sellaisen herkkyyden kera, että suunnittelitte tilaisuuksia päästä ulos mahdollisimman nopeasti. Tästä maaliskuun loppuun teillä on tilaisuus nollata tuo energia, tehdä uusia sopimuksia ja laittaa asioita liikkeeseen. Tämä ei ole ollut normi siitä lähtien, kun astuitte tähän uuteen energiaan ja siirryitte tälle uudelle valotasolle. Hyvin varautuneet fotonihiukkaset joita osuu maapalloon joka ikinen päivä, antavat uuden kokemuksen maaplaneetasta. Hyvin yksinkertaisesti ilmaistuna, jotkut teistä tuntevat halua lähteä ja teillä on lupa tehdä se, rakkaat ystävät. Kukaan ei sano teille, että te ette ole saaneet valmiiksi tehtäväänne tai että teidän täytyy jäädä. Tämä tapahtuu, jos päätätte jäädä.

Haamukuolema


Jossain kohtaa muutaman seuraavan kuukauden aikana käytte läpi haamukuolemaprosessin. Kenties sydämenne pysähtyy leikkauspöydällä ja on erittäin selvää, että se on todella haamukuolema. Toiset ovat suoremmalla polulla. Henkenne sanoo: "Mene eteenpäin. Astu eteenpäin." Kun tulette tähän tilaisuuteen mennä Kotiin, se menee ohi erittäin nopeasti. Se saattaa olla vain "läheltä piti" –tilanne liikenteessä ja aivan yhtäkkiä oivallatte: "Olisin voinut kuolla silloin, mutta antakaa minun jatkaa polkuani." Ja jatkatte vain eteenpäin, mutta te tiedätte. Näitä tilaisuuksia pitää juhlia, rakkaat ystävät, ei pelätä. Laaditte nämä alussa, ennen inkarnoitumistanne ja tämän elämän alkamista. Ne ovat osa sopimusta, minkä teitte maaplaneetan kanssa, ja osa olemistanne täällä teeskentelemässä ihmistä.

Elämän uudelleenarviointi


Tuomme tämän esiin, koska valtaosa teistä päättää jäädä. Mikä tahansa valintanne onkin, se ei ole oikein eikä väärin. Olette vapaan valinnan planeetalla ja kunnioitamme teitä. Jos tulette Kotiin huomenna, teitä juhlitaan, mutta sillä ei merkitystä, miten kauaksi aikaa jäätte, rakkaat ystävät. Se riippuu teistä. Monet teistä innostuvat mahdollisuudesta kantaa enemmän valoa ja henkeä omassa kehossa ollen vielä inkarnoituneena. Mitä tapahtuu tässä, kun käytte läpi tämän haamukuoleman? Riippumatta siitä, onko se jotain vakavaa vai ainoastaan hetken "läheltä piti" –tilanne liikenteessä, elämänne suunnataan uudelleen. Kun se tapahtuu, katsotte taaksepäin elämäänne ja yritätte määritellä polun. Alatte muistaa kaiken, käytte läpi vanhoja muistoja ja ajatuksia ja selailette myös vanhoja valokuva-albumeita. Katsotte jokaista elämänne osaa ja käytte siinä samalla tavalla kuin kuollessanne ja mennessänne Kotiin, paitsi ettei teillä ole valokuva-albumeita Kotona. Se on suurin ero, mutta juuri niin teette mennessänne Kotiin – arvioitte koko kokemuksenne ja muistelette sen joka osaa. Kotiin mennessä päätätte, minkä osien kanssa olette valmis, minkä osien kanssa haluatte palata tai oletteko saaneet valmiiksi kaiken. Se riippuu kokonaan teistä, sillä kukaan ei tuomitse teitä. Olette vapaan valinnan planeetalla, mikä jäljittelee Kotia, mutta pyydämme teitä tekemään saman täällä.

Te jotka jäätte, tehkää täsmälleen sama. Katsokaa uudestaan kaikkea elämässänne – jokaista suhdetta, jokaista työpaikkaa, tarkoitustanne olla täällä ja intohimojanne, mitä ne ovatkin. Se on aikaa uudelleenankkuroitua maaplaneetalle. Jos haluatte lähteä, teitä juhlitaan, ja huomaatte sen paljon helpommaksi, kuin odotitte. Sitten kuin tiedostatte siirtymän, siitä tulee iloista menoa, energiamatka ulottuvuudesta toiseen. Suurin osa siirtymähaasteista alueelta toiselle johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset pelkäävät. Mitä tapahtuu, kun luoja alkaa pelätä? Silloin hän luo suurimmat pelkonsa ja tuosta silmukasta eroonpääseminen vie jonkin aikaa.

Te joille se on tuttua, kuljette läpi hyvin helposti ja mukavasti ja sitten siirrytte eteenpäin erittäin nopeasti. Palaatte Kotiin ja sopeudutte sinne. Ja te jotka jäätte, uskaltakaa sallia itsenne kokea se ottamalla aikaa yksin, koska jokainen teistä tarvitsee sitä. Teidän täytyy arvioida uudelleen paikkanne maaplaneetalla, ymmärtää, miksi ylipäätään tulitte tänne ja onko tuo tarkoitus edelleen pätevä vai haluatteko muuttaa sitä. Samaan aikaan teillä on tilaisuus käydä uudestaan elämänne joka osassa. Se miten olette olleet vuorovaikutuksessa ja muodostamanne suhteet, tulevat tarkasteluun tässä kohtaa.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, ettei ole oikeaa tai väärää. Jotkut teistä sanovat: "No, voin nähdä nyt, miten saisin suhteen rakkaani, mieheni tai vaimoni kanssa. Mutta entä lapset? Miten suhteeni lapsiin muuttuu?" Se on hyvin yksinkertaista. Olette siirtymässä voimaantuneeseen yhteiskuntaan, joten kaiken on muututtava, myös suhde lapsiin ja ne pitkäaikaiset sopimukset, joita monet teistä ovat tehneet. Nämä ovat jännittäviä aikoja, rakkaat ystävät, koska myös heidän suhteensa maaplaneettaan muuttuu.

Fyysinen keho muuttuu

Alatte tajuta korkeampia totuuksia ihmiskokemuksestanne. Se on muistamista monilla alueilla, koska henkenne ei ole tiheyttä – henkenne on todellinen "sinä". Se on ydinpersoonallisuus, mitä olette kantaneet aioneita, ettekä ainoastaan maaplaneetalla. Nyt olette päättäneet tehdä tämän päätöksen tietoisesti sen sijaan, että teidät pyyhkäistään pois maaplaneetalta ja sitten alatte taas alusta. Muutatte tätä kirjaimellisesti päivästä toiseen ja katselemme sitä hyvin innokkaana. Voimme nähdä ne monet haasteet, joita käytte läpi, ja eksyneisyydentunteenne, mutta näemme myös, kuka oikeasti olette. Rakastamme teitä enemmän, kuin tiedätte. Olette muuttaneet jo kaikkea olevaista – nyt teillä on tilaisuus suunnata uudestaan oma energianne ja laittaa asioita liikkeelle täällä, jotta voitte astua eteenpäin. Vasta voimaantuneena ihmisenä kannatte paljon enemmän omaa valoanne ja pystytte kasvamaan siinä suunnassa.

Rakkaat ystävät, jos jonkun olisi juuri nyt määrä astua täysin valokehoon ja maailmaan, se olisi hyvin haastavaa, koska ihmiskunnan kollektiivivärähtely ei vielä tue sitä. Huomaisitte valokehossa valtavia herkkyyksiä. Siksi teillä on monia allergioita ja samanlaisia haasteita. Teillä on ollut saasteita teollisesta vallankumouksesta ja siitä lähtien, kun aloitte polttaa fossiilisia polttoaineita. Teillä on kuitenkin kyky myös muuttaa tilanne. Fyysinen keho on muuttumassa ja siinä on herkkyyttä, millaista ette ole koskaan ennen tunteneet. Tällä hetkellä noin 20% planeetastanne on allerginen gluteiinille, mihin teidän kaikkien pitäisi helposti sopeutua. Kun yhdistätte enemmän valoa kehoon, joidenkin näistä asioista on muututtava ja viljelijänne alkavat muuttaa ajatteluaan tästä. Ruokakauppanne ovat jo sopeutuneet vähän ihmisten uusiin tarpeisiin. Lisää on tulossa ja huomaatte nopeita muutoksia tapahtuvan näinä aikoina.

Ihmiskunnan suuri uudelleensuuntaaminen

Tämä on uudelleensuuntaamisen, ihmiskunnan suuren uudelleensuuntaamisen aikaa. Tapahtuu sisään- ja uloshengityksen vaihtuminen ja jokainen ihminen maaplaneetalla kohtaa sen nyt. Sen mukana tulee tilaisuus jäädä tai lähteä valintanne mukaan. Kukaan ei pidättele teitä täällä. Jos päätätte jäädä, arvioitte uudelleen kaiken ja tunnette vapautta tehdä sen. Teidät vapautetaan sopimuksistanne, vaikka useimmat teistä eivät tiedä sitä. Teette uusia sopimuksia, joten uskaltakaa luoda tietoisia sopimuksia planeetallanne. Kun tapaatte jonkun, jonka kanssa olette tehneet sopimuksen verhon toisella puolella, on luontaista vetoa toteuttaa tuo sopimus jollain tapaa. Useimmista niistä on vapauduttu, mutta se on turhauttavaa joillekin teistä, koska etsitte kumppania, jonka kanssa teillä on sopimuksia.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että monia niistä vielä valitaan – niillä ei ole vielä aivan samaa vetoa kuin aiemmin. Myös asioista jotka teidän täytyi ratkaista – sellaiset kuin karmasopimukset – on poistettu täysin magnetismi. Se ei merkitse, että ollessanne kontaktissa jonkun kanssa, ette tunne jonkinlaista karmasidettä. Haluatte ehkä myös selvittää sen, mutta se riippuu teistä. Tarvitseeko se tehdä menestyäksenne maan päällä? Rakkaat ystävät, olette jo menestyneet maan päällä. Tätä olemme kertoneet teille. Olette voittaneet pelin ja nyt rakennatte täysin uutta maapalloa. Olemme uskomattoman innostuneita, koska tämä peli on paljon enemmän harmoniassa Kodin kanssa, mistä tulette. Se antaa teille kyvyn sisältää enemmän luomisvoimianne kuin koskaan ennen. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että koko ihmiskunnan siirtyminen takaisin valokehoon voi olla erityisen vaikeaa joillekin. Auttakaa toisia, sillä siksi tulitte ja siksi monet teistä ovat täällä nyt – palvellaksenne tässä suuressa siirtymässä ja ihmiskunnan uudelleensuuntaamisessa.

Ajattelette meidän katselevan yläpuolelta, mutta emme itse asiassa ole yläpuolella. On kiehtovaa, että ajattelette meidän olevan ylhäällä, koska taivas ei ole ylhäällä, rakkaat ystävät – se on kaikkialla. Saatte tämän käsityksen ollessanne lapsi, kun heräätte fyysisessä kehossa ja makaatte selällänne tai teitä pidetään sylissä. Katsoessanne ylös nähdäksenne maailman "päättelitte", että kaikki hyvyys tulee ylhäältä.

Olette ihmeellisiä olentoja. Emme malta odottaa nähdäksemme, mihin tämä uusi peli kasvaa. Olemme suoraan takananne koko matkan ja yritämme avata ovia helposti teille ja tehdä elämästänne vähän mukavampaa. Teidän ei tarvitse kamppailla samalla tavalla kuin vanhassa energiassa. Vähimmän vastuksen polku ilmestyy hyvin nopeasti. Sallikaa niin olla. Päästäkää irti niistä asioista, joista pidätte kiinni kiinnipitämisen vuoksi, ja sallikaa itsenne uudelleensuuntaaminen ja –sijoittaminen. Tämä on uusi maailma ja olette kovasti osa sitä.

Suuresti kunnioittaen pyydämme, että kohtelette toisianne arvostaen. Tukekaa toisianne kaikin tavoin, millä voitte. Siksi tulitte. Tietäkää, että pelaatte täysin uutta peliä, rakkaat ystävät. Ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo

Sana "espavo" on varhaislemurialainen tervehdys: "Kiitos, että otat oman voimasi."
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Hoffman: Kukoista, ennen kuin lähdet


KUKOISTA, ENNEN KUIN LÄHDET

Bloom Before You Go


Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
12.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun tiedämme, että olemme saaneet loppuun parantumisemme jonkin paikan tai tilanteen osalta, olemme valmis pakkaamaan ja lähtemään. Mutta on vielä yksi askel, ennen kuin viimeistelemme ja saamme asian päätökseen, ja tämä on maanpäällisen taivaan maadoittaminen sinne, missä olemme tällä hetkellä. Tämä valmistelee meidät energeettisesti toteuttamaan seuraavan askeleemme aikomuksen ja halutun lopputuloksen. Muuten emme ole sopivalla energiatasolla valitsemaan uutta polkua. Täyttymys ei ala seuraavassa määränpäässämme, virta alkaa siitä, missä olemme - paikasta minkä ajattelemme olevan vain yhteydessä parantumisoppitunteihimme. Kuin kasvin meidän on kukittava ensin, mikä synnyttää siemenet seuraavaan kasvukauteen, vaikka meidän täytyykin kukkia paikassa, minkä luulemme vähiten todennäköisesti sallivan meille sen tekemisen.

Tästä syystä: tämä elämä on antanut meille ihmisiä, paikkoja ja tilanteita, jotka tuovat suuria oppitunteja, ja ne edustavat tavallisesti tuskallisimpia ja traumaattisimpia karmakiertojamme ja sieluhaavojamme. Useimmissa tapauksissa olemme tuon parantumiskierron lopussa ja haluamme siirtyä uuteen paikkaan mahdollisimman nopeasti. Mutta nykysijaintimme tarvitsee maanpäällisen taivaan energiaa, koska se on karmamme ja sieluhaavojemme värähtelyssä (tai muuten emme olisi siinä). Olemme ainutlaatuisen pätevöitynyt olemaan sen energialaajentumis- ja ylösnousemusportaali (puhuin tästä New Earth -puhelussa 23.9.), koska olemme saattaneet loppuun oman parantumiskiertomme siinä. Voidaksemme siirtyä eteenpäin, meidän on nyt maadoitettava parantunut energiamme paikkaan, missä sitä tarvitaan eniten - riippumatta siitä, miten kovasti uskomme olevamme valmis ja haluamme pakata ja lähteä.

Paikka joka antoi meille parantumiseemme vaadittavan energian, odottaa vastapalvelusta. Näin samamme päätöksen ja se on osa parantumiskiertoamme, missä sovellamme oppimaamme ja nostamme energian uudelle tasolle, ja tämä on taivaan tuomista maan päälle. Sitten pystymme valitsemaan paikan, mikä kykenee toteuttamaan aikomuksemme uudesta todellisuudesta. Muuten menemme uuteen paikkaan, joka on samassa energiatilassa, millaisesta juuri lähdimme. Haluammeko käydä taas läpi tuon parantumismatkan vai aloittaa todella uudella energiatasolla?

Kun ylösnousemme 3D-tiheydestä moniulotteisuuteen, aika- ja paikkarajat poistuvat ja voimme saavuttaa mitä tahansa siellä missä olemme. Moniulotteiseksi tuleminen merkitsee, että olemme avoin vastaanottamaan siunauksia mistä tahansa lähteestä ja missä tahansa paikassa. Jos tunnemme itseämme estettävän siirtymästä eteenpäin, niin meillä on vielä jotain saatettavana loppuun siellä, missä olemme. Luulemme usein, että tähän liittyy uusi oppitunti - ja joskus liittyykin. Mutta mitä jos se sisältääkin olemisemme maanpäällisen taivaan portaalina, jotta meidät voidaan siunata ja voimme olla siunauksena nykypaikallemme ja -tilanteellemme?

En ole ajatellut tätä aiemmin, mutta se on tullut huomioni piiriin muutaman viime viikon aikana, kun olen yrittänyt muuttaa onnistumatta, mutta en ilman suurta ponnistusta ja aikomusta. Nyt olen päättänyt olla siunattu ja siunauksen lähde siellä, missä olen, vihreämpien niittyjen etsimisen sijasta. Niin paljon kuin saatammekin haluta muuttaa, olemme aina siellä, missä sielutehtävämme, elämäntarkoituksemme ja jumalainen yhteytenne voidaan toteuttaa, vakka ehkä ajattelemme, etteivät nuo asiat ole ulottuvillamme siellä, missä olemme, tai emme halua niiden olevan tai haluamme oikeasti vain päästä eteenpäin ja mennä jonnekin muualle. Sopiiko mikään tästä sinuun?

Tässä on oma kokemukseni tästä prosessista. Elämäni on käynyt läpi täydellisen transformaation niiden yhdeksän vuoden aikana, jotka olen asunut täällä, ja olen kokenut ne fyysisessä todellisuudessa remontoimalla taloni, ja energeettisesti tekemällä hyvin haastavaa parantumistyötä. Olen halunnut muuttaa ainakin jo viisi vuotta, mutta olen edelleen täällä, vaikka uskon, että olen tehnyt kaiken parannus- ja uudistamistyön, mitä minun tarvitsee tehdä. Kuluneen kuukauden aikana oivalsin, että jotkin asiat olivat vielä kesken - taloni tarvitsee maalausta ja uuden katon, myös henkilökohtainen elämäni kaipaisi parannuksia ja mietin mahdollisuuksia laajentaa sosiaalisia ja bisnesympyröitäni. En ole koskaan ennen antanut paljon huomiota näille asioille, koska olen aina nähnyt tämän väliaikaisena paikkana, josta lähtisin heti kun voisin tai heti kun saisin loppuun parantumisen ja oppitunnit.

Viimeisen kuukauden aikana olen ostanut uusia huonekaluja, järjestänyt jokaisen huoneen uudestaan, myös kellarin ja autotallin, sisustanut ja teen merkittävää remonttia olohuoneessa. Kuten eräs ystävä totesi, näitä asioita ei tee sellainen, joka on muuttamassa pian. Mutta sain viestin, että minun täytyy kukoistaa täällä, laajentaa parantumiskokemuksiani ja siunata tämä alue sekä olla avoin vastaanottamaan siunauksia täällä, ennen kuin siirryn eteenpäin. Uusi todellisuus jonka haluan luoda, voidaan aloittaa täällä, ja sen täytyy tapahtua, ennen kuin voin mennä jonnekin muualle.

En voi kukoistaa missään toinen jalka oven raossa, etsien kaukaisia vihreämpiä niittyjä ja sivuuttaen ne, jotka ovat oveni takana. Vaikkei tämä päde kaikkiin, se pätee joihinkin meistä tietyissä maantieteellisissä paikoissa, joita palvelemme, ja meidän on oltava niiden energiaportaalina ja laajennettava niiden energiaa sallimalla niiden siunata itsemme. Uskon, että tämä pätee niihin uuden maan toimintamalleihin, joita olemme luomassa, ja ne aloitetaan siellä, missä meillä on ollut haastavimmat oppituntimme, koska ne edustavat sen karmakiertomme energiaa, mitä nyt parannamme. Mikä onkaan parempi tapa saada se loppuun kuin avata uusia portaaleja paikkaan, missä meitä opastettiin tekemään voimallisin parantumistyömme? Oletko valmis loistamaan siellä, missä olet, ja harkitsemaan kukoistamista, ennen kuin menet jonnekin muualle?

Halu siivota, järjestellä, sisustaa, maalata tai puuhailla fyysisessä tilassamme on yksi tapa maadoittaa energiaa ja meillä on paljon maadoitettavaa. Taivaan tuominen maan päälle on tehtävämme - halu mennä kotiin tai jonnekin muualle ajatellen, että se on parempi kuin tämä todellisuus, ei ole tehtävämme. Kaikki energia mikä tulee meille ladattavaksi, täytyy tuoda 3D-todellisuuteemme, koska siellä muutos, ylösnousemus ja evoluutio tapahtuvat. Jos emme ole maadoittunut ja kukoista omassa todellisuudessamme, niin emme voi tuoda sisään energiaa, koska sille ei ole paikkaa. Kuvittele ostavasi talollisen huonekaluja eikä sinulla ole taloa. Jos et ole kukoistanut parantumistyösi jälkeen, niin sinulla on kalusteet, muttei paikkaa niille. Anna itsesi kukoistaa ja anna uuden paikan tulla sinulle, kun luot uusia energiaportaaleja laajentuneelle ja tyydyttävälle todellisuudellesi.

Kun kehitymme ylösnousemuksen eri tasoille, voimme vaihtaa kovasta työntekemisestä siunausten vastaanottamiseen kaikista mahdollisista lähteistä. Voimme myös muuttaa tietoisuuttamme potentiaalistamme ja mahdollisuuksistamme ja tämä kaikki sopii suurempaan kuvaan siitä, mitä todellisuutemme voi olla ja mitä siitä voi tulla, ja tämä voi tapahtua missä vaan, koska olemme nyt moniulotteisia. Mitä enemmän voimme laajentaa energia-astiamme vastaanottamaan, sitä enemmän olemme valmis olemaan siunattu ja siunaus missä tahansa ja kaikkialla ja sitä enemmän energiaa voimme tuoda todellisuuteemme. Tämä vuorostaan sallii meidän olla voimakkaampia energiaportaaleja niille uuden maan toimintamalleille, joita luomme. Voin päättää nauttia matkasta ja katsoa, miten se kehittyy, kun opettelen kukoistamaan, ennen kuin lähden, tai voin toivoa asuvani muualla ja yrittää saada sen tapahtumaan sen sijaan, että olen siunattu ja siunaus juuri tässä ja annan ihmeiden ja lopulta muuttoni vain virrata minulle.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

20.10.14

Deepthi: Ota kevyesti

Heiii Rakkaat,

Lämpimiä terveisiä täältä Kalifornian kauniista syysaamusta! Täällä teille kirjoittelee väsynyt mutta onnellinen nuhakuumepotilas, joka palasi tänne kultaisen auringon maahan eilen iltapäivällä reilun parin viikon reissuilta Suomesta ja Sveitsistä! ♥



Tänä aikana sain nähdä rakasta perhettä ja ystäviä, käydä katsomassa Olga-kultaa uuden äitinsä luona, ja laulaa ystävän upeissa häissä, joissa tanssittiin aamuun saakka niin että hiki virtasi! Käväisin myös laulutunnilla Kokkolassa (jeeee, ääni on jo niin hienosti toipunut!!!), saatiin vihdoin kivi äidin haudalle (josta tuli kaunein hautakivi mitä olen koskaan nähnyt), ja sain tavata mahdottoman ihania uusia ihmisiä EnkeliJumalatar-retriitissä Hartolassa,






...Enkeli-illassa Hämeenkyrössä...




...ja vielä lähtiessä Amma-illassa Espoossa...




Seuraavat tapahtumani ovatkin sitten ensi vuoden puolella, kun palajan täältä Amerikasta ja Intiasta. ♥ 

Ai niin, on minulla teille myöskin pari aivan ihanaa kirjasuositusta, jotka löysin Seinäjoen Suomalaisesta kirjakaupasta:



Aivan mielettömän hyviä kirjoja kumpikin, suosittelen erittäin lämpimästi! 

"Doreen Virtue kutsuu "Maaenkeleiksi" ihmisiä, jotka elivät aikaisemmin enkeleinä taivaassa tai jossain muussa todellisuudessa. Heidät on sieltä lähetetty auttamaan ihmisiä ja ratkomaan heidän välisiään kiistoja. Tämä ei kuitenkaan onnistu, ellei Maaenkelillä ole sisäistä lujuutta, jonka avulla hän luovii täällä maailmassa. Horjumaton ja rakastava asenne auttaa selviämään haastavistakin tilanteista. Oletko sinä Maaenkeli, muita auttamaan lähetetty valotyöntekijä? Koetko elämäntehtäväksesi rauhan tuomisen maailmaan? Onko sinulla herkkä indigolapsi, joka ei suostu kunnioittamaan valheellisia johtohahmoja tai kenties vieläkin herkkävaistoisempi kristallilapsenlapsi? Jokaisella sukupolvella on oma tehtävänsä maan päällä. Vielä joudumme hieman odottamaan sateenkaarilasten syntymistä! Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla Maaenkeli hyötyäksesi tästä kirjasta. 

Doreen Virtue on psykologian tohtori, jonka laaja näkemys ihmisluonnosta voi auttaa meitä jokaista vaalimaan sisäistä lujuuttamme ja vahvistamaan itsessämme sitä, minkä tiedämme oikeaksi ja aidoksi. Voimme myös oppia tunnistamaan sisäistä lujuuttamme horjuttavat ajatukset ja tunteet sekä selkeyttämään toimintaamme niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. Kun opit tunnistamaan omat tunteesi ja luottamaan niihin, sinusta tulee sisäisesti luja. Silloin voit toteuttaa elämäntehtävääsi rauhallisin ja luottavaisin mielin."

Oletko Maaenkeli-kirjan voit osaa esim. täältä, ja Kyllin kirjan täältä Kyllin aivan upeilta sivuilta.

Viime viikolla lensin Suomesta vielä ystävieni kanssa Sveitsiin tapaamaan Ammaa. Oli niin mielettömän ihanaa ja autuaallista saada viettää Amman lähellä kokonaiset kolme päivää. Mantrata, tavata ystäviä, laulaa sydämensä pohjasta... Amma on vain niin täydellisen ihana, ja hänen luotaan lähteminen on aina yhtä vaikeaa. Amma jatkoi nyt Euroopan kiertuetta Pariisiin ja siitä edelleen eteenpäin. Mutta Luojan kiitos hän on tulossa jo kuukauden kuluttua tänne Amerikkaan, vain parin tunnin päähän majapaikastani! Kiitos, kiitos, kiitos! ♥

Kuva: https://www.facebook.com/MataAmritanandamayi?ref=ts&fref=ts

Amman ohjelman jälkeen vietin vielä ystäväni kanssa päivän Zürichissä, mikä olikin ihan hyvä ajatus Amman intensiivisen ohjelman jälkeen. Saada vähän palautua, ennen kuin lähtee lentämään tänne toiselle puolelle maailmaa. 



Aikaisin sunnuntaiaamuna hyppäsin hotellin lentokenttäbussiin, suuntana San Francisco, Lontoon kautta. Lontoossa koneeseen astuttuani aloin tuntemaan, että nenä vetää tukkoon ja kuume alkaa nousta... Keho sanoo itseään irti intensiivisten reissupäivien jälkeen, ja taitaapa Ammakin jotain puhdistuksia näin laittaa käyntiin. Ei haittaa, on siis levon aika. 

Kiitoradalle Lontoossa päästyämme kierrämme kenttää aikamme, kunnes meille ilmoitetaan, että hups, jonkun matkalaukku oli jäänyt terminaaliin, joten kääntyisimme hakemaan sitä! Mistä lähtien tuollainen iso jumbojetti on käännytetty kiitoradalta takaisin jonkun laukun takia? En ole koskaan kuullut moisesta, niin paljon kuin olen itsekin lentänyt koko elämäni. Mietin vain, että mikäköhän siunaus tälläkin matkan viivästymisellä oli... Mitä olisi ilmassa tapahtunut, jos olisimme olleet siellä ennemmin... No, näitähän ei koskaan saa tietää, mutta uskon myös, että mitään ei tapahdu sattumalta. 

Kun saimme laukun kyytiin, meille ilmoitettiin, että kone täytyy käydä tankkaamassa uudelleen ja jotain paperitöitäkin täytyy tehdä. Niinpä istuimme koneessa lopulta kolme tuntia, ennen kuin olimme lentäneet metriäkään. Oli kyllä jännää huomata ihmisten reaktiot, kun meille kuulutettiin ensimmäisen kerran, että lento myöhästyy. Kun pääsimme takaisin parkkiin, niin kaikki alkoivat syömään!! Suurin osa jengistä kaivoi esiin laukkunsa ja alkoi napostella jotakin. Näinkö me tosiaan reagoimme siihen, kun joku ei menekään niin kuin olimme ajatelleet? 

Lopulta kone kuitenkin hurautti ilmaan ja piiitkä lentomatka sai alkaa. Eilen alkuillasta sitten saavuin San Franciscoon, jossa auringonlasku oli kauneimmillaan. 





Nyt on levon ja palautumisen aika, ja sitten tartun jälleen Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti-kirjani kirjoittamiseen, joka ilmestyy 16.03.2015. ♥ ♥ ♥  

Viime aikoina on tuotu paljon sellaista sisäistä ajatusta, että "pidä asiat kevyenä". Tuntuu, että niin paljon tapahtuu sekä maailmassa että monilla henkisillä tasoilla, että olisi helppoa jäädä mielen kanssa vellomaan yhtä sun toista asiaa, joka saa sitten olon tuntumaan raskaalta. Siis Enkeleiden vinkki meille juuri tähän hetkeen on: 

OTA KEVYESTI


Mitä tahansa kohtaat päivän aikana, niin ota se kevyesti. Se ei tarkoita, että kääntäisit asialle selkäsi tai et ottaisi sitä vakavasti, mutta tee itsellesi palvelus ja jätä draama taaksesi, ja keskity valoon ja keveyteen. 

Aivan ihanaa syyspäivää ja rakkautta sydämeesi!

Deepthi


Kuva: https://www.facebook.com/MataAmritanandamayi?fref=ts