30.9.12

Valopäivitystä ja rajojen piirtämistä

Hyvää huomenta hämärän pikku huoneeni pehmeästä lämmöstä. Vesipisarat tanssivat ikkunallani ja valo siivilöityy vain hädin tuskin magentan väristen verhojeni raosta. Yöllä saavuin Nummelan enkeli-illoista, joissa saimme jälleen keskustella intohimolla tästä ajasta ja niistä muutoksista, joita jokainen kokee omassa elämässään olevan nyt läsnä. Itsellenikin eilinen päivä oli eräänlainen kulminaatiopiste. Tänä syksynä on kovasti - jälleen - opetettu oman voiman vaalimista ja rajojen laittamista. Mitä enemmän Valoa on saatavilla, sitä tärkeämmäksi tulee oman energian tunnistaminen ja omien rajojen piirtäminen. Sydänpolulla eläessä oman kehon fyysisen hyvinvoinnin raja hämärtyy helposti: kun Valo on koko ajan läsnä, ja sydän elää ilossa ja toisten ja Jumalan palvelemisessa, niin siitä saa itsekin niin paljon voimaa, että ei huomaakaan, miten fyysinen keho tarvitsee fyysistä lepoa. Siihen kun vielä lisäämme sen, että tiedostamme, että elämme ihmiskunnan evoluutiossa erittäin tärkeää ja mielenkiintoista aikaa ja että olemme tulleet valaisemaan toistemme polkuja, niin ainakin minä tunnen sydämessäni, että haluan antaa itsestäni kaiken mitä vain ikinä ehdin. Olla käytettävissä, olla läsnä, jakaa iloa ja innostaa kanssaihmisiä sydämenpolulle niin konserteissani kuin enkeli-illoissanikin. 

Mutta minulle alettiin piirtää uusia rajoja tänä syksynä. Viitteitä ensimmäisistä rajoista alkoi tulla jo kesällä, mutta ne oli vielä helppo sivuuttaa: edessä oli kuitenkin 10 päivän reissu Saksaan ja sen jälkeen tiedossa parin viikon loma. Kyllä, pidin lomaa varsinaisesta työstäni, jossa istun autoon ja matkustan, laulan ja pidän enkeli-iltoja. Mutta nytpä kävikin niin, että tuon "loman" aikana minulle tuotiin kokonainen uusi paketti, josta olin haaveillut jo neljä vuotta ja joka alkoi yhtäkkiä muuttua todeksi. Kirjoitin tästä postauksessa Suurempi Suunnitelma. Lomani ei siis varsinaisesti ollutkaan enää loma, vaan sain ottaa yötä päivää vastaan uusia koodeja ja olla mukana aivan hurjassa suunnittelutyössä projektiini liittyen. 

Samaan aikaan sain vastaanottaa elämääni kaksi - hah, yksi ei minun kohdallani ilmeisesti riittänyt! :DD - "uutta" opettajaa, rakasta ihmistä, joiden kanssa sain yhtäkkiä puolessatoista kuukaudessa käydä monien elämien parisuhdekarmaläksyjä läpi. Kaikki oli yhtä aikaa sekä hyvin intensiivistä kosmista yhdistymistä, tietoisuuden laajentumista, pahimpien egopelkojen kohtaamista, että puhtainta mahdollista ykseyttä ja rakkautta. Tuntui, että meidät johdettiin yhtäkkiä täydelliseen valolinkoon. Sen jälkeen olo on ollut kuin paidalla, joka ei olisi kestänyt vesipesua mutta joka vain työnnettiin sen enempää ajattelematta pesukoneeseen. Lopputuloksena oli käyttökelvoton, luttuinen paita, jonka saisi heittää roskikseen. Paita ei osannut itse huutaa, että "eiiiihhh, tuonne minua ei saa pistää!!!" Mutta kun Luojalla on kuitenkin aina suurempi suunnitelma: "anna anteeksi, pese puhtaaksi, tee uudeksi kokonaan". Ja niin kävi. Rakkautta itseään kohtaan on saanut harjoitella oikein todella ja se valolinko, minkä läpi olen saanut kulkea, on ollut todella huikea. Kiitollisena voin vain kiittää, että olen saanut kaiken tämän näiden rakkaiden kanssa kokea, edelleen ymmärtää enemmän rakkaudesta. Se ei ole ollut helppoa, niin paljon on vanhoja karmoja ollut puhdistettavana, mutta toisaalta niin ihania valosieluja on elämääni tuotu, joiden kanssa saan turvallisesti oppia ja muistaa todellisen valoni. Elämä on hauskaa; aina kun luulet, että nyt olet "kuivilla vesillä", niin eteen tuodaan kokemuksia, jotka haastaa egoa vielä rajummin, testaa luottamusta ja auttaa antautumaan Korkeimmalle. Kiitos, kiitos, kiitos!

Syksyni on siis ollut aikamoinen, kun olen saanut samaan aikaan kokea näitä karmanpoistoja että myöskin on tuotu tätä uutta projektia. Kaiken keskellä on sitten se tärkein joutunut väistyä: Oma Aika. Kokemukseni ovat olleet niin intensiivisiä, että ne on täytynyt vain ottaa vastaan, omasta ajasta viis. Valomaailma käyttää kaiken mahdollisen ajan meidän auttamiseen ja johdattamiseen ykseyteen näiden tapahtumien kautta. He eivät kysele, että jaksatko vastaanottaa.  Ja siinä juuri piilee tämän ajan oppi: on opittava kuuntelemaan kehoa, omaa henkistä tilaa ja jaksamista, ja opittava piirtämään omat rajat - myös valomaailman auttajien kanssa. Kukaan muu ei niitä piirrä. Valomaailma ja muut ihmiset käyttävät meitä juuri niin paljon kuin annamme heidän meitä käyttää. Koodia ja ohjeistusta tulee tasan niin paljon, kuin vain annamme tulla, mutta meidän tehtävä on pitää kiinni vapaasta tahdostamme ja määritellä omat rajamme, toimia omien fyysisten voimavarojemme mukaan. Henkisiä voimavarojahan on vaikka muille jakaa, koska saamme koko ajan ammentaa niitä lisää, mutta fyysisiä voimavaroja meille ei kukaan kotiin kanna. Ne täytyy itse ladata. 

Itse havahduin oman tilani vakavuuteen eilen. Niin kuin aina, henkimaailma herättelee meitä niillä tavoin, jotka meille ovat rakkaimpia. Minun kohdallani se tarkoittaa minun ääntäni. Niin kuin loppuunpalamiseni aikoihin v.2003-2004 sekä myöskin muutamia lievempiä kertoja sen jälkeenkin, ääneni alkaa reistailla aina ensimmäisenä. Tiedän etten ole kipeä, vaan reistailu johtuu tasan tarkkaan siitä, etten ole kunnioittanut omia rajojani. Eilen ollessani ääniterapeutillani, purskahdin sitten itkuun kesken tunnin: tajusin miten väsynyt olen ja miten arvoton olen ilman ääntäni. Koko ihmispienuus lävähti silmilleni kerta heitolla; tajusin, että tässä todella ollaan vain siveltimiä Luojan armosta, ja että en ole mitään ilman tuota armoa. Ja jotta armo virtaisi minun lävitseni, minun on pidettävä tästä kehosta huolta, vaalittava rajojani ja omaa voimaani. Kiitos, kiitos, kiitos. Puheterapeuttini pyysi minua peruuttamaan kaiken ohjelman kalenteristani. Eikä se minua hirvitä. Olen ollut tuossa tilanteessa ennenkin ja tiedän miten vapauttavaa se on. Tunnen myöskin nahoissani, että kirjoitustyö polttelee jo. Yksi uusi helmi, laulu, on jo syntynyt, ja se on jotain ihan muuta, mitä olen tähän saakka saanut vastaanottaa. Sydämeni on täynnä kiitollisuuden kyyneleitä tästä kaikesta. Annan päivien näyttää millaiseksi olemiseni muotoutuu. Todennäköisesti joudun ainakin siirtämään muutamia jo sovittuja enkeli-iltoja, mutta infoan niistä sitten pikapuolin. 

"Miksi maailma on täydellinen? Maailma on täydellinen siinä tehtävässä, jota se toimittaa. Maailma on koulu. Kaikkine näennäisine puutteineen ja vikoineen maailma on täydellinen. Maailma noudattaa täydellisesti jumalaista suunnitelmaa. Tämä planeetta toimii sielujen kouluna, jonka tarkoitus on saada entiteetti valitsemaan polkunsa. Mikään tällä planeetalla ei ole todellista. Kaikki on illuusiota. Illuusion tarkoitus on tuottaa kokemuksia. Jokainen entiteetti suhtautuu kokemuksiinsa ainutlaatuisen persoonallisella tavalla, ja lopulta jossain vaiheessa päättää, minkälaisia kokemuksia se haluaa jatkossa. Miksi siis kantaa huolta siitä, mikä ei ole todellista? Maailmaa voi parantaa konkreettisin teoin kantamatta huolta, murehtimatta ja pelkäämättä, että tuossa parantamisessa voi jotenkin epäonnistua. Maailma ei voi epäonnistua. Ihmiskunta ei voi epäonnistua." http://yhdenlaki.wordpress.com/2011/01/22/muutos-kiihtyy-osa-i/

Pari päivää sitten juttelin Päivi Kaskimäen, maya-astrologiystäväni kanssa. Vaihdoimme kokemuksiamme tästä ajasta ja yhdessä totesimme, että huikeita aikoja elämme. Tässä ajassa kaikkia näitä meidän kehon toimintoja ja aisteja laitetaan uuteen uskoon, jotta pääsemme linjaan korkeimman itsemme kanssa. Valokehomme päivittyy hurjaa vauhtia - tuntuu, että yksi päivä vastaa vähintään yhtä vuotta - että ei ole ihme, että fyysinen kehomme reagoi hassuilla tavoilla. Eilen aamulla kun heräsin, niin oikea silmäni oli turvoksissa. Päivän aikana myös vasen silmä alkoi reagoida ja turvota, mutta iltaa kohti turvotus laskeutui. En tiedä mistä se tuli tai minne se meni. "Pieni" symboli siitä, että "avaa silmäsi totuudelle"... Tai esimerkiksi eräällä ystävälläni oli juuri mennyt koko oikea puoli kasvoista hetkeksi tunnottomaksi... Yhtäkkiä saattaa myös alkaa pistää korvaa tai tuntuu hammassärkyä. Kaikki menee kuitenkin myös nopeasti ohi. Pieniä päivityksiä, merkkejä siitä että koko ajan tapahtuu, ilmenee jatkuvasti. 

Maya-kalenterin mukaan elämme juuri nyt erittäin voimallista 18 päivän jaksoa, jossa koko Taivas ja Maa-kanava on täysin auki. Näinä päivinä - joista 14 päivää vielä jäljellä - meillä on huikeat mahdollisuudet linjautua uudestaan, transformoida vanhaa pois ja vakiintua uudelle galaktiselle valotasolle. Näinä päivinä ei pidä ihmetellä, jos joutuu tekemään aivan varoittamatta täyskäännöksiä suunnitelmissaan. Radikaalien muutosten ja tietoisuuden kvanttihyppyjen aika on NYT. Superjoustavuus, pitkäpinnaisuus ja mukautumiskyky ovat nyt avainsanoja tässä ajassa. Samalla tämä intensiivinen energia vaatii omista rajoista ja voimavaroista kiinnipitämistä. Uskalla sanoa ei. Ei-sanan käyttö on mitä voimallisin oman rajan piirtämisen väline - eikä vain itselle, vaan myös muille ihmisille. Kun sanot Ei, voimaannutat ja palautat samalla myös toisen ihmisen omaan voimaansa. 

Tässä vielä muutamia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia linkkejä: 
2012 NYT-konferenssi Tampereella 21.12.2012
Yhden laki ja tähtiportti 2012: Mies ja nainen
Original Christianity & Original Yoga


Sydänvalossa Sinulle levollista sunnuntaita toivottaen,
Deepthi&Olga




ps.kuin "sattumalta" olin lukemassa juuri Vihkimys-kirjaa toistamiseen, ja olin jäänyt edellisellä kertaa kohtaan, jonka jälkeen tulisi tämä alla oleva. Ihanaa synkronismia jälleen kerran. Kiitos, kiitos, kiitos.

Sivu 102.

”Istuin ja mietin, miten paljon voitaisiin saada aikaan, jos jokainen terve ihminen omistautuisi tälle työlle. Päätin antaa kaikki omat voimani tähän työhön, tähän ihmisten kärsimysten lievittämiseen, mutta mistä ja miten aloittaisin? Mistä saisin apua?"
Istuessani siinä itselleni kysymyksiä tehden tunsin selvästi, että joku seisoi siinä vierelläni.

*
*

”Kysyt, mistä löytäisit apua? Isestäsi! Etkö huomaa, että ongelma piilee juuri siinä, että kaikki ihmiset odottavat apua ulkopuoleltaan. Kun kaikki odottavat saavansa apua, eivätkä anna apua, niin kukaan ihminen ei lopulta saa apua. Jos sitä vastoin kaikki ihmiset antaisivat apua, jokainen saisi avun. Näin voitaisiin koko maailma vapauttaa kärsimyksestä!”

Vastasin sisäiselle äänelle: ”Minä en tiedä, kuka olet tai mikä voima sinä olet, kuulen vain äänesi, joka aina sanoo minulle totuuden. Sinä näet ajatukseni, minun muille näkymättömän sisäisen olemukseni, joten minun ei tarvitse sanoa sinulle, että aion omistaa koko elämäni lähimmäisteni kärsimysten lieventämiselle. Vaikka olen vain tomuhiukkanen, niin tämän tomuhiukkasen voimin tahdon olla avuksi. Mikään muu ei minua enää tässä elämässä kiinnosta, en voi iloita enää mistään, niin kauan kuin jatkuvasti tunnen tietoisuudessani muitten ihmisten kärsimykset. Tahdon olla mukana työssä maailman pelastamiseksi.”

”Varo!” sanoi sisäinen ääni, ”varo tuollaisia suuria sanoja! Työtoverina oleminen merkitsee velvollisuuksia ja uhrauksia. Se merkitsee sinun epätäydellisyyksiesi loppua! Et saa hetkeksikään unohtaa itseäsi! Sinun täytyy alinomaa valvoa, ettet ota askeltakaan vastoin elämän sisäisiä lakeja. Kaikki koettelemukset, joita tähän mennessä et ole kyennyt voittamaan, käyvät uudestaan kimppuusi, ja voi sinua, jollet pysty niitä vastustamaan! Jumalallisilla voimilla ei kukaan kuolevainen voi leikitellä. Voimia, jotka saat toimiessasi työtoverina Suuressa Työssä, et saa koskaan käyttää omiin henkilökohtaisiin tarkoituksiisi. Sinä et saa koskaan vaalia henkilökohtaisia tunteitasi etkä katsella mitään omasta henkilökohtaisesta näkökulmastasi. Varo! Elä mieluummin edelleen omaa elämääsi muiden tavoin, kuin että petät odotukset työtoverina. Minä varoitan sinua!”

”Minä en pelkää”, vastasin, ” olen saanut henkilökohtaisesta elämästä kyllikseni enkä henkilökohtaisesti toivo enää mitään itselleni. Kaiken sen jälkeen, mitä olen nähnyt ja kokenut, en voi enää tuntea mitään henkilökohtaista iloa. En pelkää koettelemuksia. Tulen kestämään ne, koska minulla ei ole enää mitään illuusioita, haaveita. Haluan olla työtoverina mukana Suuressa Työssä.”

En hetkeen kuullut mitään, tunsin vain äärettömän rakkauden säteilevän minuun. Sitten kuulin taas äänen sisimmässäni sanovan: ”Sinun itsevarmuutesi on minulle hyvin tuttua, lapseni, mutta älä tällä kertaa unohda itseäsi…”


Totuudentytär: Rohkeus

ROHKEUS

Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär ( gaiadaughteroftruth.blogspot.com)
26.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rohkeudella on monia muotoja.

Joskus sankarillisinta on tehdä hiljaa parhaita valintoja ja muutoksia itselleen kertomatta kenellekään.

Entä tuki?

No, kun ottaa huomioon sen massiivisen informaatiomäärän, mitä kulkee, teillä on aivan yhtä monia tilaisuuksia tulla kritisoiduksi, tuomituksi tai joutua käännyttämisyrityksen kohteeksi, kuin kohdata kannustajajoukkoa matkan varrella.

Useimmat ihmiset tuntevat itsensä mielellään fiksuksi eivätkä pidä tuomitsemisen tunteesta, joten neutraali toteamuksenne kahvista luopumisesta (tai jonkin muun elämäntapamuutoksen tekemisestä) terveytenne vuoksi (tai kokeeksi) saatetaan toisessa päässä vastaanottaa ja hahmottaa tuomitsemisena, erityisesti jos tuo ihminen jolle puhutte, tietää, että hänen pitäisi toteuttaa sama muutos omin päin tai lääkärin määräyksestä.

Ihmisreaktiot ovat konstikkaita ja kaikista on tulossa tietoisempia ja herkempiä - käsittävät he sen tai eivät. Konflikti voi näyttää syntyvän tyhjästä. Asioiden pitäminen itsellään voi olla paras tapa välttää tarpeettomia hankaluuksia ja tarpeetonta kitkaa. Asioista tulee henkilökohtaisia täysin uudella tasolla.

Ole siis rohkea! Uskalla! Tee elämässäsi muutoksia, joita olet halunnut, mutta hiljaa. Vahvistuksen tarve voi antaa epäterveen kierteen muuten terveeseen ja haluttuun käyttäytymiseen.

Anna itsellesi tilaisuus kokea, miltä tuntuu, silloin kun ihmiset huomaavat itse, miten upeaa elämäsi on ja miten paljon säteilet tervettä ja iloista hehkua.

He haluavat aidosti tietää, mitä olet puuhannut.

Sitten on sinun asiasi päättää, miten paljon haluat jakaa. Asiat ovat hyvin erilaisia, silloin kun tulokset puhuvat puolestaan. Sinun tehtäväsi on kokeilla. Päätös olla kertomatta kenellekään jostain muutoksesta, on rehellisesti sanottuna paras tapa nähdä, kenen vuoksi oikeasti teet sen.

Toisin sanoen: itsesi vuoksi vai tehdäksesi vaikutuksen?

Rohkeudessa ja uskalluksessa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

28.9.12

Ote Amman syntymäpäiväpuheesta

Terveisiä kasteisesta aamumetsästä! ♥ 

Eilen saimme kokea voimaannuttavan enkeli-illan Ähtärissä ja kohta hypähdän autoon ja jatkan matkaani Nummelaan. 

Täällä on myös kovasti eletty hengessä mukana Intian päässä Amman synttärien merkeissä. On tuntunut, että Amman energia on ollut todella voimallinen näinä päivinä, ihan niin kuin olisi itsekin saanut olla paikan päällä. Tänä aamuna klo:10 Amma sai vihdoin päätökseen 25 tunnin yhtäjaksoisen halaamisrumban. Paikan päältä on postattu useita uutisia itse ashraminkin sivuilla, joita pääset lukemaan täältä. Tässä alla ote Amman puheesta, jonka voit kokonaisuudessaan lukea täältä. Puhe kantaa otsikkoa "Transform this world into heaven".

"Just having a respectful approach to everything can bring about a huge transformation in our society and in the world. To rise triumphantly in life, we should begin from the bottom. To build a tall tower that stretches to the sky, we should start by building a solid foundation down in the earth. It is humility that makes us rise high. It is respect that gives one real power.


“We should live our life in a manner that is helpful to both ourselves as well as to others. God has given lightening just a few moments of existence. So too a rainbow. Some flowers blossom just for a single day. The full moon lasts only till sunrise. A butterfly lives for only a few days. However during their short existence, they give so much beauty and happiness to the world. Amma prays that we learn from their example and try to use our lives to make this world an even more beautiful place. Let us color our lips with words of truth. Let us trace our eyes with the anjana (‘kajal’ or traditional eyeliner) of compassion. Let us adorn our hands with the henna of good deeds. Let us bless our minds with the sweetness of humility. Let us fill our hearts with the light of love for God and all of God’s creation. Like this, may we transform this world into heaven” Amma concluded. http://www.amritapuri.org/15745/59birthday.aum





Rakkauden täyteistä päivää Sinulle!

Lämpimin ajatuksin,
Deepthi






27.9.12

Amman uudet hyväntekeväisyysprojektit




Tänään, Amman 59-vuotissyntymäpäivänä ashramissa tarjoiltiin mm.ilmaiseksi lounas 90.000 ihmiselle. Muutaman tunnin kestäneiden syntymäpäiväpuheiden jälkeen Amma alkoi halaamaan ihmisiä klo:11.00 aamulla, ja ihmisjoukosta päätellen tulee halaamaan ainakin klo:7.00 saakka huomenaamulla - ilman unta, ruokaa tai lepotaukoja. Amma julkisti myöskin useita uusia hyväntekeväisyysprojekteja useiden miljoonien eurojen edestä, sekä uusimman InDeed-luonnonsuojelukampanjansa, josta ylhäällä video. On uskomatonta, mitä yhden ihmisen missio voi saada aikaan koko ihmiskunnassa! Jai Ma! 






"Only when we serve others with the right understanding 
and with love and faith, 
will we be happy and peaceful in life."
 Amma







♥ * ♥ * ♥  AMMA 59-vuotta ♥ * ♥ * ♥ 







♥ ♥ * ♥  ONNEA RAKAS ÄITIMME ♥ ♥ * ♥ 





Amman 59-vuotissyntymäpäiviä vietetään tänään ashramissa Amritapurissa Keralassa. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kerääntyvät juhlimaan Amman äärelle ja saamaan häneltä halauksen. Amma on myöskin jälleen julkistanut uuden mittavan hyväntekeväisyyshankkeen, josta voit lukea lisää täältä.
Amman juhlien virallisen ohjelman puolestaan näet täältä.

"Amma has touched millions, and millions have been forever changed. Her presence is the best of what life has to offer—a locus of peace and love and inspiration that require no one’s endorsement. What she is, is self-evident. And this is why the world calls her “Mother.”
Like a cool breeze, Amma’s love has caressed people of all countries, all religions, all creeds and all walks of life. Like the warm sun rising in the east, it has awoken countless men, women and young people to a life of selfless service. Like the ocean that touches every shore, it is showing us that we are all one."


* * *  

Amma on myöskin valmistautumassa juuri Euroopan kiertuelle lähtöön. Euroopan kiertue alkaa tänä vuonna Berliinistä 05.10. ja kestää aina 18.11 saakka, jolloin viimeisenä paikkana toimii Irlanti. Tänä vuonna emme valitettavasti saa Häntä Suomeen, mutta ensi vuonna - jolloin on Amman 60-vuotis juhlavuosi - saamme Hänet toivottavasti jälleen luoksemme. 

Minä olen täällä jo aivan täpinöissäni, nimittäin Berliini odottaa!!!! Jai!!!!

Amma-ilossa,
Deepthi


"Consider any work you do, as work coming from God’s will."

Amma




26.9.12

Miller: Indigojen ja Sinisten säteiden herääminen


♥ 
♥ ♥ 

INDIGOJEN JA SINISTEN SÄTEIDEN HERÄÄMINEN
Kirjoittanut Stefanie Miller (amagicalworld.com)
24.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun vuosi 2012 kuluu, tapahtuu niiden hyvin herkkien, luovien ja empaattisten olentojen herääminen, jotka tunnetaan indigoina ja sinisinä säteinä. Puhun kummistakin, koska he kokevat monia samoja ongelmia tänä aikana.

Indigot ja siniset säteet tulevat eri sukulinjasta, mutta yksi pääero jonka mainitsen tässä, on, että indigot ovat pääasiassa edelleen lapsia tai nuoria aikuisia tällä hetkellä, he voivat olla hyvin suorasukaisia, ovat usein yhteiskunnan pääperiaatteita vastaan ja ovat aina tunteneet itsensä yhteiskunnan ulkopuoliseksi. He ovat haluttomia noudattamaan yhteiskunnan standardeja, jos ne eivät ole yhteneviä sen kanssa, miten heidän mielestään asioita pitäisi tehdä. Vaikka he ehkä yrittävät mennä virran mukana, he eivät voi tukahduttaa sitä, miten "järjestelmän" vastaisia he oikeasti ovat, eivätkä he yksinkertaisesti voi hyväksyä asioita, joissa ei ole tolkkua heidän mielestään. Indigot ovat hyvin havaintokykyisiä, intuitiivisia ja suorapuheisia. Heillä on terävä tietoisuus eivätkä he ymmärrä, miksi toiset eivät näe sitä, mikä on ilmiselvää heille. Indigoille on itse asiassa loukkaavaa ja enemmän kuin turhauttavaa, jos auktoriteettiasemassa olevat yrittävät manipuloida tai kontrolloida heitä!

Toisaalta siniset säteet ovat vanhempia kuin indigot. Hekin ovat tunteneet itsensä yhteiskunnan ulkopuolisiksi koko elämänsä. He kasvoivat maailmassa, mikä ei ollut kovin kehittynyt henkisesti. Heidän täytyi noudattaa yhteiskunnan standardeja ja tukahduttaa todellinen luonteensa. He kasvoivat kokien eristyneisyyttä ja erilaisuutta, kun samanmielisiä oli harvassa. Siniset säteet ovat tunteneet voimattomuutta, arkuutta ja haavoittuvuutta suurimman osan elämästään. Vasta viime vuosina he ovat alkaneet ottaa oman voimansa ja käsittää oman arvonsa. Heillä on taipumusta kärsiä huonosta itsetunnosta ja itseluottamuksen puutteesta. Siniset säteet ovat uskoneet, etteivät he olleet riittävän hyviä ja elivät hiljaa elämäänsä puhumatta ääneen tai aiheuttamatta vaikeuksia, koska he eivät pitkän tukahduttamisen jälkeen uskoneet, että heillä olisi paljon tarjottavaa tai että se paljon vaikuttaisi, joten he vain uskovat sen, mitä sanottiin.

Sinisten säteiden ensimmäinen aalto on nyt noin keski-iässä, he ovat ottaneet vastaan jumaluutensa ja ottaneet takaisin todellisen henkensä. Muutama viime vuosi on ollut kamppailua itsensä vapauttamiseksi oikeasti vanhoista malleista ja uskomusjärjestelmistä, jotka ovat olleet rajoittavia ja haitallisia. Herääminen on tukenut siteiden katkaisemista riippuvaiseen käyttäytymiseen ja todella itsensä puolustamista, mikä on ollut sekä vapauttavaa että pelottavaa samanaikaisesti. Itse asiassa, monilla sinisillä säteillä on indigo- tai kristallilapsia tai -lapsenlapsia, jotka opettavat heille, miten saada itseluottamusta ja olla jämäkämpi!

Kun korkeampia energioita ja taajuuksia tulee planeetalle ja verhot ohenevat, meitä kaikkia työnnetään heräämään jollain tasolla. Indigot löytävät, keitä he oikeasti ovat. Heitä tuetaan etsimään vastauksia todelliseen identiteettiinsä ja he ovat hämmästyneitä havaitessaan, että he sopivat melkein kaikkiin indigolapsen ominaisuuksiin ja luonteenpiirteisiin. Alkuperänsä tietäminen antaa heille lopulta luvan todella rakastaa itseään ja hyväksyä itsensä sellaisena, kuka ja mitä he ovat, ja syleillä ainutlaatuisuuttaan sen sijaan, että he tuntevat häpeää tai katkeruutta erilaisuudesta. Heille on voimaannuttavaa tietää, keitä he oikeasti ovat, ja kunnioittaa pyhää elämäntarkoitustaan.

Monet siniset säteet ja indigot tuntevat olevansa väärässä paikassa ja yksin. Riippumatta siitä, että on hyvin monia samanmielisiä ja -sydämisiä, joiden kanssa voi olla yhteydessä, heistä tuntuu edelleen, että jotain puuttuu. Maaplaneetta ei ole heidän alkuperäinen kotinsa. He tulivat tänne osallistuakseen suureen heräämiseen, energian ylläpitäjänä muutoksen tapahtumiseksi tai ottamaan kantaa. On edelleen tyytymättömyyden ja epämukavuuden tunnetta, että tämä planeetta on heille aivan liian kova sen julmuuden vuoksi, miten kohtelemme toisiamme, eläimiä ja maapalloa, sekä poliittisten, uskonnollisten ja taloudellisten järjestelmien mädännäisyyden vuoksi. He haluavat epätoivoisesti yhdistyä toisiin ja asettua paikkaan, mikä tuntuu rauhalliselta, rakastavalta ja ystävälliseltä.

Siniset säteet ja indigot ovat niin herkkiä ja empaattisia, että he pakahtuvat, turhautuvat ja väsyvät erittäin helposti. On jatkuvaa tasapainottelua säilyttääkseen tasapainonsa ja ollakseen ottamatta omakseen ympärillään olevia energioita. Indigot ovat sitkeämpi rotu, kovia pähkinöitä ulkopuolelta ja erittäin herkkiä sisältä. Toisaalta siniset säteet ovat vastakkaisia. Koska heidän on ollut kestettävä monia haasteita elämässään, mikä vahvisti heidän ulkoista päättäväisyyttään, he ovat vahvempia, mitä laskevat omaksi ansiokseen. Kuitenkin ultraherkkyys saa heidät vaikuttamaan heikoilta niistä, jotka tuomitsevat väärin tai aliarvioivat, keitä he ovat.

Monilla on syvä halu tehdä suuria muutoksia elämässään ja he ovat turhautuneita ja tyytymättömiä nykyisen elämäntyylinsä olosuhteisiin. Kuitenkin riippumatta siitä, miten kovasti he yrittävät tällä hetkellä, asiat eivät hievahdakaan. Olosuhteet eivät ole valmiit merkittäville muutoksille. On aika kerätä resursseja, selvittää vaihtoehtoja ja ottaa aikaa pohdiskeluun. Tarvitaan paljon lepoa, kun näyttää aina olevan jotain käsiteltävää, joten toimintajaksojen välillä on aika kääntyä sisäänpäin ja yhdistyä luontoon ja kunnioittaa todellista henkeämme.

Vuonna 2013 tulee monia uusia tilaisuuksia vetää puoleensa sieluperheitämme, sielukumppaneitamme ja kaksoisliekkejämme, löytää paikka, missä tunnemme olevamme kotona, ryhtyä uuteen elämäntarkoitukseemme ja tulla vedetyksi yhteen aloittamaan kaikkien niiden ideoiden ja inspiraatioiden toteuttamista, joita on sisällämme. Nyt on aika herätä täysin ja kukoistaa jumaluudessamme ja sallia asioiden vain olla. On aika unelmoida suuria ja asettaa aikomuksemme. Mitä enemmän todella tiedämme, kuka olemme, mitä haluamme ja miten päästä siihen, sitä helpommaksi tulee ilmentää tämä tulevina vuosian.

Rukous

Rakas Jumala, auta minua näkemään hyvää joka tilanteessa ja joka ihmisessä. Auta minua tekemään parasta kaikesta, tuomitsematta sitä hyväksi tai huonoksi tai yrittämättä kontrolloida lopputulosta. Näytä minulle, miten vain rentoutua ja nauttia olostaan, niin että voin arvostaa matkaa enkä vain määränpäätä. Olen valmis rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseni ehdottomasti, ole kiltti ja paranna sydämeni. Uskon ihmeisiin, ole kiltti ja opasta minua hiljentämällä mieleni, niin että voin tiedostaa elämässäni tapahtuvat ihmeet.

Ja niin se on. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Deva Premal: Moola mantra ♥






Ihaninta päivää! 

Deepthi







25.9.12

Pafe: Ylösnousemusoireita


Tämä kuva on esimakua tulevasta projektistani,
josta myöhemmin lisää.... <3


Ihaninta iltaa!  

Jaanpa tässä loistoyhteenvedon tälle ajalle tyypillisistä tuntemuksista ja oireista, ja siitä mitä meille kaikille maapallolla on juuri nyt tapahtumassa. Tämä tietenkin vain yksi tapa selittää asiaa, mutta ainakin minulle tämä resonoi ihanasti. 

Valon yötä ja kauniita unia! 

Deepthi




* * * 





YLÖSNOUSEMUSOIRETIEDETTÄ

Kirjoittanut Thomas Pafe ( religionandlove.wordpress.com)
6.3.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minäpä yritän muutamalla sanalla parhaan kykyni mukaan opastettuna selittää. Ylösnousemus sellaisena, kuin kaikki tunnemme sen, on energiaintegrointia, värähtely- ja taajuusmuutoksia - siirtymistä tai valmistumista maapallon korkeammalla värähtelevään taajuusversioon tai -kaistaan. Yksinkertaisesti ilmaistuna ylösnousemus on taajuuskaistamme muuttamista ja sitä voidaan verrata siirtymiseen AM-taajuudesta FM-taajuuteen (3D:stä 5D:hen). Se on periaatteessa maapallon vastaanottokapasiteetin kriittisen massan konversio analogisesta digitaaliseen, mustavalkoisesta väriin - tämä on paluu kristalliaikaan.

Kristallit muodostuvat puhtaasta/turmeltumattomasta energiasta, tärkein energiaan käytetty työkalu. Ne ovat korvaamattomia ja ylösnousemusprosessin katalyytti. Atlantiksen ja Lemurian tuhoutuessa kaikki energiat/tietoisuus tallennettiin kristalleihin valmisteluna tätä nykysykliä varten. Kolmetoista kristallikalloa on nyt asteittain vapautettu ja 72 OM-kristallia asetettiin strategisiin paikkoihin ympäri maapalloa 10.10.10. Aivan kuten useimmissa kodeissa on televisio yhdistymiseksi maailmanlaajuiseen uutisverkostoon, myös valotyöntekijät tarvitsevat kristallia yhdistyäkseen rakkausverkostoon. Kristalliteknologia on kokonaisvaltaisin energia-arkkitehtuuri, mitä on koskaan ollut tällä planeetalla.

Ylösnousemus ei ole yksittäinen tapahtuma. Se on yhtenäinen ja synkronoitu kokonaisuus ja monisyisesti yhdistynyt karmaverkkoon. Ne ovat toisiaan täydentäviä - karman ollessa määräävät olosuhteet, sielun tehtävä/sopimus, elämämme osat jotka meidän on ratkaistava matkallamme eheyteen/yhdistymiseen. Inkarnoitumishetkellämme tänne sovimme yhdessä enkeleiden/oppaiden kanssa ja ohjelmoimme tiedostoomme sen, mikä sopisi parhaiten kasvuumme ja kehitykseemme.

Tämä karmaohjelmisto, ylösnousemushanke ja valomäärämme määräävät yhdessä uuden työskentelypisteemme, alustamme. Se missä määrin koemme näitä mullistuksia, riippuu näistä parametreistä. Karmaprosessi voisi tietyssä mielessä toimia ilman ylösnousemusta. Ylösnousemus on näin ollen ns. karman osajoukko. Aiemmat sivilisaatiot ylösnousivat käymättä välttämättä läpi meidän nykyasetelmaamme. Ylösnousemus meidän tuntemanamme on erilainen menetelmä/lähestymistapa karmakierron päättämiseen ilman fyysistä kuolemaa.

Ylösnousemusoireet

Ylösnousemusoireet ovat epätavallisia keho-oireita, joilla ei ole lääketieteellistä syytä ja jotka ovat suuremman henkisen valon, energialatausten, vaikutusta kehossamme. Monet valotyöntekijät jotka ovat uppoutuneet syvälle transformaatio/ylösnousemusprosessiin, kokevat näitä epämukavia oireita muuntaakseen nopeasti vanhat negatiiviset energiat fyysisessä astiassaan. Se on vanhojen taajuusmallien polttamista tai irtipäästämistä, jotta sallitaan tietoisuuden korkeampien ja jalostuneempien kristallisolujen tunkeutua läpi ja ottaa hallinta sisällä.

Siksi ylösnousemusoireet vaihtelevat (lukumäärä, tyyppi, suuruus, taajuus) suhteessa karmataakkaamme sekä vääriin luomuksiimme. Tästä syystä tätä projektia ohjataan yleisesti, sopiva ylösnousemus vs. sielusopimus. Elämästä tulisi luultavasti sietämätöntä ilman tällaista harmonisointia. Koemme jokainen tämän prosessin ja sen oireet eri tavoilla ja voimakkuudella, koska ne vaihtelevat ihmisestä toiseen. Olemme kaikki ainutlaatuisia eri tilanteissa - äärettömästi parantumispolkuja, ylösnousemista ja muuttumista monin tavoin. Kun tämä jakso lähestyy nopeasti loppua ajan luhistuessa itseensä, näiden puhdistusten ja oireiden seuraamukset kiihtyvät puhdistaaksemme taulumme, ratkaisemattoman karmatasapainomme.

Ehdollistunut sielu (sopimus/tehtävä) à karma (ylösnousemus) à monia elämiä à yhdistyminen à lähde

Ylösnousemusprojekti on dynaaminen prosessi, mikä edistyy jatkuvasti planeetan valomäärän (kollektiivi/massatietoisuus) palvellessa mittarina ja toimii harmoniassa kosmisten kalenterimuutosten ja energiavirran jaksollisuuden kanssa (transiitit, täysikuu/uusikuu, pimennykset, päiväntasaukset, päivänseisaukset, T-neliö, V-risti, 9.9.9, 10.10.10, 11.11.11, 12.12.12/21.12.12, galaktinen asetelma jne.) ja sitä moduloi samanaikaisesti jumalainen järjestelmä. Tämä monimutkainen prosessi voi olla hyvin vaativa, koska jatkuvasti tulvii massiivista energiaa, mikä "hautoo" moninaisia ja ennustamattomia muuttujia.

Ihmispuitteemme on suunniteltu mukautumaan näihin energioihin tavalla, mitä voidaan verrata ukkosenjohdatinverkkoon, mikä koostuu pääasiassa johtimesta tai antennista, kaapelista tai kanavasta ja erinomaisesta maasta tai maaperästä. Ukkosenjohdattimen ajatuksena on johtaa salamoinnin suuret sähköpurkaukset nopeasti ja tehokkaasti maahan vahingoittamatta laitteita tai infrastruktuuria. Tällä tavalla siis kehomme muodostuu antennijärjestelmästä (pääasiassa hiuksemme, tästä syystä useimmilla mestareilla ja viisailla oli pitkät hiukset), energiakeskuksista (chakrat kanavana) ja maasta (Gaia maaperänä, mistä syystä meitä usein neuvotaan pysymään maadoittuneena, meditoimaan ulkona ja olemaan avojaloin). Myös runsasta vedenjuontia suositellaan kovasti. Kun vesi on suhteellisen hyvä sähkönjohdin, se edistää nykykiertoa samalla tavalla, kuin auton jäähdytin estää ylikuumentumista suojellen moottoria. Syvä (sielu)hengitys vuorostaan lataa akkumme/energiakeskuksemme/chakramme elämänenergialla, timantinkovilla Jumalhiukkasilla energiapankkimme ja suojajärjestelmämme lisävahvistamiseksi.

Kaikki sähköverkot tai -järjestelmät on maadoitettava virtapiirin sulkemiseksi ja virran jatkumiseksi: lähde (generaattori) - kohde - maa - lähde (ihmisen aura on nimike, mitä käytetään kehoon liittyvästä sähkökentästä).

Pidetäänpä mielessä, että tämän hankkeen ensisijainen tavoite on nostaa värähtelyämme, tietoisuuttamme, jälleenyhdistyä ja herättää nukkuva elämänvirta meissä, mikä on ollut surkastuneena hyvin pitkään. Tämä kundaliinin herääminen on portti jumalaiseen tietoisuuteen, ykseyteen, alkuperäiseen tilaamme ja majakkana tässä on tietysti ehdottoman rakkauden harjoittaminen.

Kehoelementtimme kärsivät normaalissa työelämässämme toistuvasti erilaisista vaivoista, jotka osittain johtuvat eetterikehon olosuhteista (anteeksiantamattomuus, tuomitseminen, katkeruus, stressi …), joten näihin energiamuutoksiin liittyvien virtausten kulkeminen vaikuttaisi - määrästä riippuen - lisää hauraaseen kehoomme ja ilmentyisi oireina. Tämä viittaa siihen, että jos fyysinen, astraali-, mentaali- ja eetterikehomme olisi ehjä, olisimme läpinäkyvä näille oireille, lukuun ottamatta luontaista energia-anatomiaa (hiilestä kristalliksi muuntuminen; hiili-kristallikonversio sisältää vain hiilen hiukkasrakenteen, ei itse alkuainetta) ja jatkuvaa versiopäivitystä järjestelmäämme/ohjelmistoomme uuden mallimme majoittamiseksi (kokeilu, uuden lelun ihme ja kauneus). Olisi mielenkiintoista mainita tässä, että nämä ajankohtaiset siirtymäasetelmat ja niitä vastaavat oireet edustavat teoreettisesti tyhjentävää luetteloa näiden energiakeskusten/chakra-asemien mukaisesti.

Näiden energioiden vaikutus järjestelmäämme on kaksinainen - fyysinen ja eteerinen (tunne) tekijä, mitkä lopulta ilmentyvät oireina. Kehomme tapa reagoida näihin energiamuutoksiin, latauksiin tai siihen, mitä joskus kutsumme uudelleenkalibroinniksi tai uudelleenkäynnistykseksi, määräytyy vastustuksen mukaan - vastustuksen merkitessä, miten paljon puhdistamista ja tasapainottamista meidän täytyy tehdä. Tämä on syynä siihen, miksi joinain päivinä olemme täynnä elinvoimaa ja toisina meistä vain tuntuu, että haluamme katkaista virran - siksakliikettä. Aivan kuten ukkosenjohdattimessa, jos purkautuva sähkövirta kohtaa maahan kulkiessaan jotain vastustusta, se saa aikaan kuumuutta tai vahingoittaa komponenttia (polttaa sulakkeet). Silti järjestelmämme on suunniteltu toimimaan niin, että tällaista vahinkoa ei voi tapahtua. Siltä suojellaan automaattisella eteerisellä sähkövirtakontrollijärjestelmällä - monimutkainen algoritmi on käytössä.

Kokemuksemme näistä keho-oireista vaihtelevat laajasti riippuen seuraavista asioista: karmataakka, tehtävä/sopimus, eheys, ympäristö - ravinto, ilma, liikunta jne. Kuitenkin chakrojemme yhdistyminen (kolmen alemman chakran harmonia kolmen ylemmän chakran kanssa täysin avautuneen neljännen chakran (sydän) kautta) vähentää huomattavasti mainittujen oireiden vaikutuksia.

* Turpoaminen kaikissa muodoissa on järjestelmämme laajentumista lisävirtauksen majoittamiseksi - energia/valo; mitä suurempi keräyskapasiteetti, sitä enemmän energiaa se voi tallentaa. Jotkut "rasvapuvut" ovat tulosta suuremman valon ankkuroimisesta tietyissä paikoissa maan päällä osana suurta suunnitelmaa.

* Pahoinvointia aiheuttaa kehon solujen, hormonien ja entsyymien muuntuminen, aineenvaihdunnan transformaatioprosessi.

* Ruuansulatusongelmia aiheuttavat aineenvaihdunnan heilahdukset.

* Epätavalliset kivut, säryt ja kutinat kehon eri osissa (lihakset, nivelet, alaselkä, tunnottomuus …) johtuvat energiatukosten puhdistamisesta/vapauttamisesta - negatiivista energiaa verkostossamme tuloksena väärästä luomisesta; toimimatonta, tukkeutunutta, pysähtynyttä tai eksynyttä energiaa mikä liittyy pelkoon, anteeksiantamattomuuteen, tuomitsemiseen, katkeruuteen, stressiin …

* Polvikipu on tulosta energiaverkon laajentumisesta, alepien chakrojen "ulostyöntymisestä", mitkä muodostavat kaksi pienempää lohkoa/harmoniaa.

* Lapakipu on pyörrepisteen, merkaba-poistumistien tai portin, kehittymistä. Jotkut perinteet ovat kutsuneet tätä prosessia enkelisiipiemme kasvamiseksi.

* Kuumat ja kylmät aallot johtuvat äkillisestä virtauksen lisääntymisestä tai vähentymisestä - latautuminen tai purkautuminen.

* Väsymys johtuu liiasta energiakäsittelystä energiajärjestelmässämme - valtavat tai monimutkaiset lataukset.

* Nukkumishäiriöt aiheutuvat korkeasta energiavirrasta aivoihin prosessoitavaksi ja voivat olla vaihtoehtoisesti egon muutosvastarinnan murtamista lisäämällä tietoisuuttamme sopimuksesta hengen kanssa noiden valvejaksojen aikana.

* Korvien soiminen on henkilökohtaisen energiakenttämme/mallimme asettamista tai hienovirttämistä (prosessorikellotaajuus) ykseysaikaan eli universaaliin torukseen (kristalliverkkokantaja) - tästä kalibroitumisesta johtuvia harmonioita ja sivusivutaajuuksia.

Yhteenveto näiden oireiden merkityksestä korostaa seuraavia tekijöitä: karma, valomäärä ja ylösnousemus. Tämä jättää meille ainoastaan yhden muuttujan, jolla "pelata" - valomäärä (valokehomme rakentaminen ja vahvistaminen).

Lopuksi … Meidän pitäisi pyrkiä integroimaan nämä energiat vaivattomasti, rauhallisesti, tasapainoisesti ja harmoniassa koko ajan ja näin edistämään selkeyttä sydämessämme, mielessämme ja todellisuudessamme. Siksi on suositeltavaa pysyä keskittyneenä ensisijaiseen tavoitteeseemme - valon integroiminen (ehdoton rakkaus, ykseys), täydellinen antautuminen, kiintymättömyys. Avainterminä tässä on irtipäästäminen. Irtipäästäminen ja säännöllinen meditointi helpottaa näiden mainittujen virtausten tasaista kiertoa ja näin auttaa kommunikointia verkostomme elintärkeiden tekijöiden välillä: alempi itse - korkeampi itse - supertietoisuus (jotta ilmentäminen olisi merkityksellistä, meidän on poikkeuksetta noudatettava tätä ketjua tietoisesti tai muuten). Ja samassa valossa päteminen, pelko, viha, katkeruus, huolet … puuttuvat kiertoon ja aiheuttavat seisovia aaltoja, vastakkaisia signaaleja, jotka estävät tätä tasaista virtausta.

Näin tehden voisimme muuttaa ylösnousemusmatkan pelottavasta ja inhottavasta taistelusta iloiseksi loppuunsaattamiseksi.

Pidä mielessä suuri kuva ja anna verhon ohentua!!!

P.S. Elämä kehittyy loputtomasti jumalaisen tahdon, järjestyksen ja ajoituksen mukaisesti. Olen luullut, että ehdollistuneet sielut kehittyvät kohtalon periaatteiden mukaan, mitkä punoutuvat yhteen vapaan tahdon kanssa, mutta ne jotka ovat valinneet valon, näkevät karmallisten rajoitusten pidättelevän vapaan tahdon valintojaan, kun he kulkevat lähemmäs maaliviivaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

23.9.12

Zeta: Aikajanavaihdokset ja unitulevaisuudet avaimia kvanttiparantumiseen

AIKAJANAVAIHDOKSET JA UNITULEVAISUUDET OVAT AVAIMIA KVANTTIPARANTUMISEEN

Kirjoittanut DL Zeta (www.celestialvision.org)
22.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Parantuminen on tärkeä osa elämäntarkoitustamme. Aidossa ja pysyvässä parantumisessa on kyse itsemme rakastamisesta riittävästi matkan tekemiseksi sisimpään olemukseemme, voidaksemme löytää sen juuret, mikä on vaivannut meitä tässä ja muissa elämissä. Kun kuuntelemme sisältä, saamme näkemystä ja ymmärrystä menneisyytemme haavoista.

Nämä "pyhät haavat" on koodattu sieluoppitunneillamme. Riippumatta siitä, ovatko haavamme omien vai toisten tekojen tulosta, kaikki on elämämme jumalaisen suunnitelman mukaista. Kun syleilemme sielumme etsimää ymmärrystä, havaitsemme elämämme virtaavan rakkauden, täyttymyksen ja siunausten aikajanoja pitkin.

Monet sielut päättivät inkarnoitua tähän aikaan, koska on mahdollista ottaa kvanttihyppyjä pyhien haavojemme havaitsemisessa ja parantamisessa. On lukuisia keinoja työskentelemiseen tämän ajan energioiden kanssa pysyvän parantumisen saavuttamiseksi. Yksi näistä on työskennellä tietoisuutemme toisten puolien kanssa unitilassa, niiden tulevien aikajanojen kylvämiseksi ja aktivoimiseksi, joissa koemme sielumme etsimän parantumisen.

Ennen kuin aloitamme tämän matkan syvimpien haavojemme parantamiseen, on hyödyllistä ymmärtää enemmän pyhistä haavoista ja niiden toiminnasta jokapäiväisessä elämässämme.

Toimme pyhät haavamme mukanamme tähän elämään


Syvimpiä haavojamme ovat ne, jotka toimme mukanamme tähän elämään. Nämä haavat pysyvät kanssamme energeettisesti elämästä toiseen ja ilmestyvät aina moitteettomalla ajoituksella antamaan meille uusia tilaisuuksia kasvaa ymmärryksessämme.

Se ymmärrys mikä jäi kesken aiemmissa elämissä ja ne ongelmat jotka jäivät ratkaisematta, vedetään esiin uudessa elämässä, jotta meillä on uusi tilaisuus saada aikaan parannus. Haava on tätä tarkoitustamme varten harmi, minkä aiheutimme itsellemme tai minkä olemme aiheuttaneet toisille. Siinä ei ole energeettisesti mitään eroa, mitä teemme itsellemme ja mitä teemme toisille. Se on yksi ja sama asia.

Nämä tilanteet menneisyydestä leimataan tietoiseen mieleemme, tavallisesti lapsuudessa. Useimmiten tämä leimaaminen tapahtuu jonkinlaisella haavoittumisella. Haavoittuminen on yhtä kalibroitu ja tarkka kuin matemaattinen yhtälö auttamaan tarvittujen tulosten synnyttämisessä. Haavamme ydinolemus pyörii joka elämässämme ottaen eri muotoja - jokaisen kierroksen ollessa lempeämpi ja kiltimpi, silloin kun ymmärryksemme ongelmasta kasvaa. Näin tämä toimii ihanteellisesti.

Suurimpien haasteidemme symbolit paljastavat pyhän haavamme

Jos katsomme taaksepäin kokemuksiamme tässä elämässä ja näemme suurimpien haasteidemme symbolit, alkaa paljastua malleja, jotka paljastavat pyhän haavamme ydinolemuksen. Pitäen mielessä pyhän haavamme symbolin voimme aloittaa parantumismatkamme.

Jos esimerkiksi pyhän haavamme ydinolemus keskittyy luottamusongelmiin, matkamme keskittyy luottamuksen oppimiseen. Jos olemme virheellisesti laittaneet luottamuksemme ihmisiin ja tilanteisiin, olemme ehkä kehittäneet epäluottamuksen tunteen, mikä ulottuu sisäiseen opastukseemme. Tämä haava palvelee portinvartijana ja estää meitä siirtymästä eteenpäin, ennen kuin löydämme tarvittavat oivallukset auttamaan parantumisessamme.

Tuleva itsemme tuo kuvia aikajanoista, joissa olemme parantunut


Kun lähdemme tälle parantumismatkalle, voimme pyytää tulevaa itseämme tuomaan meille informaatiota ja kuvia tulevilta aikajanoilta, missä olemme määritelleet itsellemme terveen luottamuksen.

Aikomuksemme parantaa pyhä haavamme asettaa tulevaisuuteen todennäköisyyden, että löydämme tarvitun parannuksen. Kun tämä tuleva aikajana alkaa kristallisoitua, tulevaisuuden itsemme tuo meille opastusta unitilassamme. Nämä yölliset kuiskaukset puhuvat meille askelista, joita voimme ottaa nykyhetkellämme niiden tulevien aikajanojen ankkuroimiseksi ja vahvistamiseksi, missä pyhä haavamme parantuu ja opimme luottamaan itseemme ja henkiopastukseemme.

Nuku hyvin tehdäksesi matkoja sisimpään itseesi

Tämä kvanttiparannustekniikka vaatii nukkumaan hyvin. Ainoastaan syvän ja levollisen nukkumisen kautta pystymme vastaanottamaan yöllisiä latauksia tulevalta itseltämme. Lataukset unitilassa antavat informaatiota ja askelia, joita voimme ottaa nykyisyydessämme niiden tulevien aikajanojen pohjustamiseksi ja aktivoimiseksi, joissa olemme parantunut.

Nukkuaksesi hyvin, älä syö ainakaan kolmeen tuntiin ennen nukkumaanmenoa. Rentoudu ja päästä irti päivän huolista. Nukahda mieli tyhjänä ajatuksista. Jos nukahdat kaoottisten ajatusten pyöriessä päässä, et ehkä saavuta nukkuessasi levollista ja rentoutunutta tilaa, mikä sallii sinun tavata tulevaisuuden itsesi. Nukahtaminen ajatuksiin elokuvasta, jonka juuri katselit, tai kirjasta jonka juuri luit, voi ohjata sinut kauas yöajan tavoitteistasi. Kun rentoudut ja valmistaudut uneen, pidä mielessä aikomustasi lähteä sielusi haluamalle parannusmatkalle. Luovuta aikomuksesi universumille ja vaivu uneen kietoutuneena henkesi pehmeään ja rakastavaan valoon.

Tämän sarjan toisessa osassa puhumme kvanttiparannustekniikasta, missä asetetaan rinnakkaiset aikajanat nykyisyyteemme ja tulevaisuutemme niiden menneiden traumojen parantamiseksi, missä pyhä haavamme tuli pintaan dramaattisesti ja peruuttamattomasti.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

21.9.12

Äänettömät koodit


Moni on varmasti kiinnittänyt viime aikoina huomiota toistuviin numeroihin. Itselleni se on tätä nykyä mitä mielenkiintoisinta puuhaa. Universumi puhuu meille aivan jatkuvasti, ja meidän on hyvä oppia lukemaan merkkejä. Merkit voivat olla mitä tahansa, esim. kun seisot kassajonossa kaupassa, niin silmiisi tarttuu joku tietty sana iltapäivälehden kannesta, tai jos istut bussissa ja kuulet joidenkin keskustelevan jostakin, ja yhtäkkiä kuulet keskustelusta muutaman sanan, tai tietynvärinen väri alkaa yhtäkkiä toistua arjessasi, tai tietyt numerot toistuvat päiviesi aikana. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä saatavillamme olevista viesteistä. Mistä sitten tiedät, että joku yrittää viestiä Sinulle jotakin? Siitä, että yksinkertaisesti huomiosi kiinnittyy siihen. Voit tuntea samalla iloa, kuplivaa innostusta tai muuta positiivista virettä. Tässä ajassa meidän on erittäin tärkeää avata aistimme ja oppia näkemään "salattuja", hiljaisia koodeja. On niin monia tapoja, joiden keinoin meitä ohjataan koko ajan kohti sielunpolkuamme. Tärkeintä on, että pysähdymme ja kuuntelemme, olemme läsnä. Älä ohita niitä pieniä kuiskauksia, joita Sinulle päivittäin arjessasi tuodaan. Luota niihin, ja toimi niiden mukaan!

Tässä alla Shekina Rosen kanavoimat koodit. Lue ne läpi ja kuuntele, resonoivatko ne Sinulle. Jos resonoivat, niin paina nämä tietoisuuteesi. Jos eivät, niin voit kevyesti ohittaa ne, ne eivät silloin ole Sinua varten. Sinun koodisi ovat toisenlaisia. Kaikille meille on ihan oma koodikieli, ja sitä on jokaisen kunnioittaminen. Kuuntele ja hiljenny, ja löydät kyllä oman koodikielesi pariin.

Rakkaudessa,
Deepthi




By Shekina Rose

13
The Goddess is present

44
The Angels are with you

444
A power house of Angels are available to assist you or try to get your attention

55
Archangel Michael is nearby

555
Archangel Michael. His energies of power, change and emphasis are put into service

22
Archangel Raphael is ready for help. He provides healing energies

33
Christ energies are offered to you

333
The ascended masters, higher beings and higher realms are available. Esoteric information is accessible

10:10
New frequencies are coming in. All past cycles have been completed

11:11
An opening to the higher reams is happening now. Star energies are coming in

12:12
The doorway to the higher realms are opening. Enjoy the journey

13:13
The new age of Light, The Divine Feminine Energies of the new age of Light are coming in





Rose: 12:12:12 - Intensiivisten karmasuhteiden aktivoituminen ja sielusopimusten selvittäminen, 333



Ohhoh, itku tuli tätä alla olevaa kanavointia lukiessa... Tämä on juuri se, mitä olen saanut viimeiset puolitoista kuukautta käydä läpi. Eikä ole ollut helppo portti ei. Ja matka vain jatkuu ja panokset kovenee. Kun olisi sanoja selittämään kaiken, avaamaan kaiken, mitä näkee ja kokee. Mutta ei ole. Voin vain sanoa, että Rakkaat Valosiskot ja -veljet, Kiitos siitä, että kuljette kanssani tätä matkaa. Ilman teitä en olisi.  -Deep



* * *

12:12:12 - INTENSIIVISTEN KARMASUHTEIDEN AKTIVOITUMINEN JA SIELUSOPIMUSTEN SELVITTÄMINEN, 333

Sinistä sädettä kanavoinut Shekina Rose (www.shekinaspeaks.com)
20.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Henki antaa Shekina Roselle tähän kanavointiin upotetut numerosarjat aktivoimaan tätä lähetystä.

Monet teistä "ultraherkistä" sinisistä säteistä, enkeli- ja tähtiolennoista voivat nyt kohdata suhteita, joita ette kyenneet aiemmin kohtaamaan. Nämä ovat karmallisia suhteita, liittoja ja sielusopimuksia, jotka tuovat teille DNA:n syvän ydintason parannusta ja korkeampia kosmisia aktivointimalleja, jumalaisen harmonian ylösnousemuspolullenne. 13

Pystytte nyt siirtymään näiden karmasopimusten yli ja transformoimaan ne ja siirtymään korkeammalle jumalaiselle sielupolulle, kun ihmiskehonne on lisännyt valon ja hengen ruumiillistumisen värähtelykenttää. Suhde voi olla romanttinen, ystävyyttä, liiketoimintaa ja yhdistää teidät tiettyyn paikkaan tai sielulupaukseen tai -valaan. Saatatte kokea myös lisää perhesuhteita, jotka näyttävät yhtäkkiä siirtyvän karman parantamisen ylikierroksille. 33

12:12:12-planeettatransformaation salamavauhti on kiihdyttänyt näitä sielun karmasopimuksia ja -liittoja teidän ja toisen ihmisen vapautumista ja ylösnousemista varten. Tämä on kumpaakin teitä varten, jotta teidät voidaan vapauttaa ja aktivoida valitsemaan, mihin ulottuvuuteen ja tietoisuuteen olette valmis sielutasolla. 12:12

Nämä uudemmat karmasuhteet eivät ole tavallista mallianne tai sitä, mihin olette normaalisti tottuneet ja mitä olette valinneet menneisyydessä. Voi olla äkillinen pyörremyrskysuhde, mikä näyttää tulevan tyhjästä ja minkä sielunne ja kosmos ovat "juonitelleet" täydelliseksi suunnitelmaksi, mikä vaikuttaa ehkä kaoottisilta energioilta ja luo tilanteen, mikä saattaa teidät yhteen. Tämä voi tapahtua yhteisen syyn ja monien tavoitteiden vuoksi ja se voi tuntua kiireeltä, mitä ette voi paeta.

Karmaliitot

Karmaliitot soveltuvat sielunne ja universumin korkeamman parantumiskutsun intensiivisyyteen ja velvoitteeseen, kun sielusopimukset voivat olla matkallanne olentoja, jotka tunnette toveriksi, mentoriksi ja enemmän värähtelyltään yhteensopivaksi. Karmaliitoissa olette olleet sielunkumppaneita ja/tai jumalaisia vastineita jotka yhdistyvät, silloin kun molemmat tai toinen on valmis tasapainottamaan epäpätevät energiat ja aloittamaan nomadin ylisielumatriisin integroimisen.

Karmaliitoissa voi olla haastavinta, silloin kun kumpikin teistä on haluton kehittymään ja parantumaan. Tilanteesta riippumatta universumi on kutsunut näinä nopeutuneina aikoina numeroanne, olette nyt näyttämöllä ja teidän on aika transformoida ja viedä osanne korkeampaan valorakkauteen.

Tietäkää, että kumpikin teistä - tai olosuhteet - suostuitte näihin sielusopimuksiin ennen inkarnoitumistanne ja ytimessänne olette kumpikin pyhiä olentoja, jotka esittävät osaa valon puolesta. Henkinen kehittyminen mitä nämä karmasuhteet voivat tuoda teille, on sielun transformaation rakettipolttoainetta, mikä nostaa taajuuttanne ja harmonisoi teidät jumaluuteenne tavoilla, joita ette olisi voinut kuvitella. Avain on sallia tämän tapahtua, juuttumatta entisiin uriin, egon ja matalamman tiheyden värähtelyihin. 333

Sielusopimusten ja -liittojen tunnelaukaisinten puhdistaminen


Kun entinen pelko laukaistaan tai kun näistä sielusopimuksista herää tunnetuskaa, voitte silloin nähdä parantumisen syvemmän yhteyden vapautuvan elämässänne, mihin ette kyenneet aiemmin. Tämä voi näyttää teille, missä kohtaa olette harhautuneet, koska tunsitte, että maailma oli liian kova, ja nyt se tuo jumalaisen voimanne takaisin.

On tärkeä olla eksymättä kärsimyskehoon, kun voitte olla ekstraherkkä, kun nämä portit ovat hyvin transformoivia ja herättävät Ka-tunnekehon, mikä harmonisoidaan suurempaan sopusointuun Gaian tunnekehon kanssa. Silloin kun entinen pelko laukaisee teidät, kutsukaa "minä olen" -olemustanne, henkioppaitanne, Armo Elohimia ja enkeleitä pitämään kaikki energiakehonne ehjänä. Hengittäkää syvään, tuntekaa kehossanne, mistä osa henkeänne on lähtenyt, ja jatkakaa keskittymistä Jumallähdeyhteyteen luonnon kautta, kun hengitätte syvään päästäen sieluolemuksenne ja Jumalan takaisin noihin elämänne ja olemuksenne osiin anteeksiannon kautta. Osa siitä, mitä tuodaan pintaan, on traumaa syntymästä ja erillisyydestä henkeen. 333

Sielukohtalonne 12:12:12-portin nopeutuminen


Lähestyvä 12:12:12-portti nopeuttaa sielukohtaloenergioiden tunnelaukaisinten paljastumista, mikä avaa ulottuvuusoven, kokeaksenne monien menneiden elämien ja kollektiivisen ryhmätietoisuuden syvällistä ja taianomaista parantumista samanaikaisesti. Kosmos ja valokehonne ovat "juonitelleet" yhdessä tuodakseen teille takaisin tämän eheyden ja ykseyden ylimmän transsendenssin. 444

Luotte siltaa uudelle maapallolle


Luotte siltaa. Muistakaa, ettei teidän tehtävänne ole muuttaa toista ihmistä tai tilannetta. Pystytte ylittämään nämä energiat ja pääsemään korkeampaan värähtelyyn puhdistamalla anteeksiannon luontaisella alkemiaprosessilla tunnekehonne takaisin luomislähteeseen. Tämä saa aikaan sielun Jumalolemuksen uudelleenmallinnuksen, mikä palautetaan sisällenne. Kun olette antamatta pois osaanne ja olette ydinolemuksessanne, täytätte sielusopimuksen, kun se luo energiapolun takaisin Jumalaan teille kummallekin tilanteesta riippumatta.

Tätä he tarvitsevat teiltä - että olette täysin sitä, kuka olette - koska tätä he haluavat sielutasolla ja ovat itse unohtaneet sen ja te olette silta. 12:12:12-portti tunkeutuu näihin sielun karmasopimuksiin, sillä joissain tapauksissa pimeyden linnake on pitänyt pintansa odotettua kauemmin ja te olette tämä jumalainen tilaisuusovi uudelle maapallolle.

Universumi toivoo, että olette täysin elossa "jumaluuskierrossanne", jotta Jumala voi astua takaisin olemukseenne, mikä yhdistää koko elämän luomislähteeseen ja näin kaiken ylösnousemukseen. 333

Tärkeä muistaa: olette rauhantekijä


On tärkeää muistaa, että joillekin näiden karmasuhteiden ja -liittojen tehtävä ei ole saada pitkäaikainen, välittävä ja tasapainoinen ja tasavertainen liitto. Rauhantekijänä haluatte luonnostaan nostaa heidän värähtelyään, mikä vie heidät seuraavalle tasolle. Koska olette mestari luomaan harmonisen tasapainon elämään, teidän on hyvin helppoa nähdä potentiaali tässä olennossa, koska sitä te olette. Täytätte karmasiteenne työskentelemällä eetterimaailmoissa ja muissa parantamisulottuvuuksissa. Tällä kerralla ei ole kyse voimanne menettämisestä, sen antamisesta pois tai kehonne jättämisestä.

Tiedätte, onko teidän tehtävänne lähteä pois, koska tällä kertaa vapautatte toisenne täysin sopimuksistanne, kun päätätte kumpikin, haluatteko luoda jotain uutta ja uuden tason yhdessä.

Päästämällä irti, antamalla anteeksi, tunnistamalla tuon sieluhengen erillisyyden ja jälleenyhdistymisen, pysymällä omassa voimassanne ja olemalla kietoutumatta, saatte korostunutta kauneutta ja iloa, mitä ette ole koskaan kokeneet. Tämä on lahja, mitä juhlia itseänne - tätä ylintä jumalaista voimaa, mikä tulee suuremmasta Lähteen ruumiillistumisesta. Nämä ovat suuren puhdistumisen aikoja, mitkä tuovat jumalaista soluparannusta uudemmalla ja syvemmällä tasolla, muuttamaan teidät korkeammaksi valo-olennoksi, alkuperäiseen jumalaiseen suunnitelmaanne. 13

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Hoffman: Tutki satunnaista kipinääsi ja iloasi

TUTKI SATUNNAISTA KIPINÄÄSI JA ILOASI

Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
17.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Uusi kuu, uudet energiat, uudet ajatukset. Ehkä - ehkä ei. Muistakaa, että kun olemuksenne muuttuu, niin muuttuvat myös elämänne merkit.

Mikä on todellista? Se mistä teette todellista.

Koska vanhassa ajassa oli niin paljon tuntematonta, täytyi muodostaa tarinoita, uskomuksia ja ajatuksia. Samanlaisia ajatuksia kuin aiemmilla sukupolvilla maapallon litteydestä.

Olemme puhuneet, että teidän täytyy tarkastella vanhan ajan uskomuksianne ja päättää, mitkä - jos mitään - haluatte siirtää uuden ajan elämäänne. Tässä ajatuksessa on vaikeutensa. Sillä jos teillä ei ole enemmän informaatiota uskomustenne käsittelemiseen kuin ennen, miten tiedätte, mitkä uskomukset ovat tarkoituksenmukaisia uuteen elämäänne?

Tietysti on uskomuksia sellaisista asioista, kuin vanhan ajan ydinperhe, jotka ovat heti havaittavissa. Hyväksyttekö uudet perherakenteet vai ette? Helppo kysymys useimmille. Mutta entä ne avaruusolennot, joista monet henkimaailmassa puhuvat - joita he jopa odottavat? Haluatteko tutkia tuota uskomusta vai vaaditteko lisätodisteista ennen sitä?

Teette siirtymän omalla tahdillanne. Mutta kun teette sitä, lisätodisteita tulee auttamaan teitä vanhan ajan uskomustenne muuttamisessa avaruusolennoista, toisista planeetoista täynnä elämää ja hyvin monista muista asioista, joita on tanssinut päässänne aioneita kera kysymyksen: "Onko se totta vai ei?"

Mikseivät menneisyyden mysteerit ole enää mysteerejä lähitulevaisuudessa? Tarkastelette nyt uskomuksianne ja odotatte konkreettisia todisteita siitä, minkä toivotte tai minkä pelkäätte olevan todellisuutta. Mutta mikä tärkeämpää, te edistyneet valotyöntekijät ette ole enää vanhaa aikaa.

Ajatelkaa vanhaa aikaa maan varhaislapsuutena ja uutta aikaa nuorena aikuisuutena. Pienet lapset uskovat, että jos nenäliina laitetaan äidin kasvojen päälle, äiti on poissa. Ja kouluikään mennessä leikki on muuttunut piilosilla olemiseksi, sillä hyvin harvat kouluikäiset lapset hyväksyisivät, että nenäliina jonkun kasvoilla merkitsee, että hän ei ole enää huoneessa.

Uusien uskomusten etsinnässä olette nopeasti siirtymässä kurkistusleikistä piilosille. Eli ymmärrätte paljon enemmän kuin mikään aiempi sukupolvi maan päällä ja siksi odotatte enemmän vastauksia ja vähemmän satuja.

Miten tällaiset ajatukset liittyvät astrologiaan?

Planeetat ja tähdet joihin astrologiset tulkintanne perustuvat, ovat muuttumassa. Astrologinen informaatio mikä oli oikeaa tai ainakin jonkin verran oikeaa ennen, ei enää ole. Ne jotka ovat osa edistyneiden valotyöntekijöiden liikettä, tulkitsevat nyt planeettojen ja tähtien uusia merkityksiä.

Kyse ei ole siitä, ettei astrologia enää päde. Astrologia vain muuttuu dramaattisesti, kun planeetat ja tähdet muuttuvat. Ne jotka ovat edistyneen valotyöntekijätiimin jäseniä, soveltavat tätä uutta tietoa jo tunnettuun. Ne jotka eivät ole, jatkavat entisen informaation kanssa. Teitä jotka haluatte ymmärtää paremmin maailmaanne astrologian avulla, kehotamme voimakkaasti etsimään astrologeja, jotka ovat avoimia muutoksille.

Mutta sitten tuo kommentti on vain esisoittoa kaikista niistä, joiden puoleen käännytte saadaksenne ohjeita tässä nopeasti muuttuvassa siirtymässä. Kenties haluatte saada tarot-tulkinnan tai lukea olemukseenne liittyvää aineistoa. Tiedätte, mikä materiaali kehittää tietoanne, tuntemalla iloa sen saamisesta.

Tämä on äärimmäisen oppimisen ja muutoksen aikaa. Mutta se ei ole mahdollista, jos käytätte vain vanhan ajan tekniikoita, uskomuksia ja malleja. Mikään ei ole entisensä. Ette ole enää pikku lapsi, joka pelkää, ettei äiti ole nenäliinan takana. Laajentakaa tutkimuksianne. Lisätkää tietoanne. Hyväksykää uusi maailma uusien ajatuksien kera.

Tiedätte, miten parhaiten tehdä sen, seuraamalla sisäistä ääntänne tai olemustanne.

Kenties luitte eilen blogin, mikä tuntui typerältä tai pelkoa aiheuttavalta - mistä kumpikaan ei ole tuottavaa tänä dramaattisena aikana. Tai kenties löysitte kirjan, mikä oli tehty 40 vuotta sitten, mikä tuntuu juuri oikealta ja avaa olemustanne uusille ajatuksille ja uskomuksille. Kirjan mistä haluatte kertoa kaikille. Mutta myös kirjan mikä voi tuntua vanhentuneelta kuukauden lopussa.

Sallikaa itsenne oppia kasvaessanne. Ei ole enää kiveen kirjoitettuja uskomuksia, malleja tai ajatuksia. Kasvatte nopeasti. Aivan kuten leikki-ikäinen laajentaa näkemyksiään ja taitojaan päivittäin, tekin teette niin tämän siirtymän aikana.

Kenties ensimmäinen oppimisvälineenne oli helistin ja kankainen kirja, missä oli monia kuvia ja muutamia sanoja. Mutta lukioon mennessä luitte monimutkaisia kirjoja ja puhelimet, lentokoneet ja jääkaapit olivat tavallinen osa maailmaanne. Niin on nyt.

Kaikki muuttuu, myös tietonne ja kiinnostuksenne. Sallikaa niin olla.

Etsikää uutta tietoa. Laajentakaa repertuaarianne - sillä jos sisäinen olemuksenne vetää teitä johonkin, tarvitsette sitä. Mikään ei mene hukkaan. Kaikki on tärkeää - aivan kuten oli totta ollessanne leikki-ikäinen. Eivätkö pannut ja kattilat olleet yhtä viihdyttäviä ja kasvua aikaansaavia kuin eksoottisin lelu? Ja näin on teillä nyt.

Jos jokin tuntuu mielenkiintoiselta, tutki sitä. Jos se näyttää tylsältä tai arkiselta, sivuuta se. Salli sinun opettaa itsellesi, mitä haluat tai mitä sinun tarvitsee tietää.

Ainoa sääntö on, että jos jokin ei tunnu oikealta - vaikka se olisi tuntunut oikealta eilen - lakkaa tekemästä sitä, sillä olet kehittynyt tuon pisteen ohi. Älä odota elämäsi olevan jatkumoa, kuten se on ollut aioneita. Et elä enää "a+b=c" -elämää. Olet siirtynyt satunnaisen kipinän ja ilon elämään. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Hoffman Q&A: Loukkaako myös intuitiivinen totuus?

ELÄMÄÄ VALAISTEN

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 19.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymyksiä ja vastauksia
Loukkaako myös intuitiivinen totuus?

Kysymys:
Rakas Jennifer, minulla on hyvä ystävä, joka on intuitiivinen, ja hän jakaa intuitiivisia neuvojaan minulle, pyydän niitä tai en. Vaikka hän on jakanut myös hyödyllistä informaatiota, hän on viime aikoina kertonut asioita, jotka loukkasivat todella ja joita pidin ilkeämielisinä. Mutta hän sanoo saavansa näitä viestejä minulle ja auttavansa minua. En todellakaan pidä siitä, mutta alan ihmetellä, kuka on oikeassa ja ovatko hänen viestinsä intuitiivisia, miksi ne tuntuvat huonoilta ja miksi tunnen hänen olevan ilkeä.

Jenniferin vastaus:
Ellei ole mitään pakottavaa syytä - kuten olet vaarassa loukkaantua tai elämässäsi on menossa jotain todella vakavaa - kenelläkään intuitiivisella ihmisellä ei ole mitään syytä jakaa pyytämättä neuvoja sinulle. Ettet pyydä informaatiota, heidän ei pitäisi jakaa sitä. Vaikka intuitiiviset ihmiset saavat usein monia viestejä ihmisistä, he ylittävät hienovaraisen rajan jakaessaan niitä pyytämättä.

Minusta on häiritsevintä se, että viestien ei pitäisi olla ilkeitä tai epäystävällisiä, aiheuttaa sinulle ahdistusta tai järkyttää sinua. Jos tilanne on näin ja tunnet, että ystäväsi on ilkeä, niin hänellä tapahtuu jotain muuta ja hän on egossaan eikä toimi kovin hengentäyteisestä paikasta. Onko hän kateellinen sinulle, menevätkö asiat hyvin hänen elämässään, tunteeko hän tarvetta olla parempi tai laittaa itsensä opettajan rooliin? Hän voi tuntea, että tämä on hänen kutsumuksensa, mutta se ei ole korkeatasoista, jos se aiheuttaa sinulle ahdistusta.

Kun ystäväsi seuraavan kerran tarjoutuu jakamaan viestin tai jakaa viestin, mikä tekee olostasi epämukavan, sinun täytyy kertoa hänelle, ettet arvosta hänen näkemyksiään ja haluaisit hänen pitävän ne omana tietonaan, ellet erityisesti pyydä niitä. Se voi kuulostaa ilkeältä, mutta ahdistamalla sinua hän alentaa energiaasi ja kummallista kyllä, saa hänet tuntemaan enemmän voimaa. Luota intuitioosi tässä, se varoittaa sinua jostain tärkeästä. Energiatilasi on pyhä eikä toisilla ole oikeutta astua siihen ilman lupaasi. (Tämä on totta 99%:sti, voi olla muutamia poikkeuksia, mutta tämä ei ole yksi niistä.)

Kun intuitiiviset neuvot tulevat ehdottoman rakkauden paikasta ja ovat hengen täyttämiä, ne eivät loukkaa, järkytä tai aiheuta vahinkoa. Vaikka joskus on vaikeaa kertoa totuus, minkä tiedät ehkä järkyttävän toista, se voidaan tehdä ystävällisesti, huomaavaisesti ja myötätuntoisesti. Tässä tapauksessa sinun oppituntisi on pitää vahvemmat rajat, suojella itseäsi ja olla antamatta toisten tunkeutua energiatilaasi. Hänen oppituntinsa on oppia myötätuntoa ja kunnioittamaan lahjojaan jakamalla niitä huomaavaisemmalla ja hengen täyteisemmällä tavalla. Hänellä näyttää olevan ongelmia egonsa kanssa ja ne oppitunnit hänen on opittava jonkun kanssa, mutta sen ei tarvitse olla sinä. Intuitiivisen opastuksen on tarkoitus olla kohottavaa, valaisevaa, hyödyllistä ja positiivista. Jos se ei ole, niin se ehkä kuullaan intuition kautta, mutta se ei tule kovin valaistuneesta energiatilasta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Metsän siimeksessä Pyhästä Naiseudesta



Heii Ihanat! 

Sydän täynnä Rakkautta on tultava jakamaan tämä Rakkaus teille kaikille! ♥ Tämä syksy on ollut Elämäni Upein Koulu, ja erittäin suuret muutostuulet ovat puhaltaneet sisäisesti. On uskomatonta, millaisiin mittoihin ja tietoisuustiloihin ja uusiin asetuksiin meillä jokaisella on mahdollisuus päästä, kun uskaltaa olla avoin muutokselle, astua niihin saappaisiin, jotka Sinulle on aikojen alussa luotu. Välillä on tuntunut, että missään ei ole kerta kaikkisesti yhtään mitään järkeä, mutta kun on jaksanut luottaa ja kantaa paineen tunnetta sydämessään, niin lopulta kuva on aina kirkastettu ja paine vapautettu ja sitten onkin lennetty aivan uskomattomassa Ilossa. Usein on niin, että sillä hetkellä kun asiat tapahtuu, niin sisäinen kompassi menee täysin sekaisin; ei ole mitään seiniä mihin nojata, eikä mitään rappukäytävän kaiteita mistä ottaa kiinni. Ja samalla tietää, että näistä käytävistä on vain käveltävä läpi, nämä tunteet on nyt vain kohdattava, koska ei ole enää aika paeta ja leikkiä tiedostamatonta. On aika kohdata itsensä, olla rehellinen tunnoilleen. Senkin uhalla, että saatamme luulla loukkaavamme muita osapuolia rehellisyydellämme. Mutta siinä hetkessä on hyvä muistaa, että meistä jokainen on vastuussa omasta itsestään, emmekä me voi tietää, millaisen palveluksen toiselle teemme pysyessämme omassa voimassamme ja seuratessamme sydämemme ääntä. Ehkä juuri sinä oletkin omassa voimassa seisoessasi se sysäys, jonka toisen piti saada päästäkseen eteenpäin omalla sielunpolullaan. Mikään tapahtuma ja kohtaaminen ei ole sattumaa.

Ja kyllä, olemme koko ajan herkempiä eri energioille ja sisäiselle ohjauksellemme. Olemme myöskin koko ajan suoremmassa yhteydessä luontoon ja luonnon rytmiin. Minulle edelleen tuottaa suurta iloa aamuisin se, että hyppään lenkkareihini ja painelen huppu päässä metsään. Siellä nautin auringon valon siivilöitymisestä puiden runkojen välistä ja nautin aamupalani suoraan luonnosta. Ei voi olla mitään kauniimpaa!

Tänä aamuna tuotiin myöskin aivan uutta koodia liittyen meihin Naisiin, pyhään naiseuteen sekä meidän luonnolliseen kuukautiskiertoomme. Olen itse saanut vahvan muistutuksen siitä, miten meidän tulisi vaalia ja erityisesti kunnioittaa oloamme noina päivinä. Ne päivät ovat pyhiä. Meidän olisi hyvä virittäytyä kuukautisten tuloon ja ennakoida nuo päivät niin, että ne on rauhoitettu omalle sisäiselle työlle, hiljentymiselle ja yksinololle. Noina päivinä kehomme puhdistuu luonnollisimmalla mahdollisella tavalla, ja samalla myöskin meidän energiat uudistetaan. Tuona aikana pintaan nousee paljon tunnemöykkyjä, ärsytyksiä, surua ja muita matalamman energian tuntoja, ja niin on tarkoitettukin. Siksi on hyvä, että pyhitämme tuon ajan itsellemme. Tämän kasvavan herkkyyden aikana energiamme eivät noina päivinä siedä mitään ylimääräistä stressiä, vaatimuksia ja odotuksia, vaan pyhän naisen on saatava vetäytyä rauhaansa oman Luojansa kanssa, kuuntelemaan, itkemään, päästämään irti. Puhdistumaan.

Meille naisille on suotu aivan oma erityinen lahjamme; että meillä on niin konkreettisesti mahdollisuus virittäytyä kerran kuussa kunnon puhdistumiseen ja vanhoista asioista irtipäästämiseen, tuntea Pyhä Naiseutemme, Täyteytemme. Tänä aamuna minulla tuli metsässä itku, kun tämän oivalsin. Olin vain niin kiitollinen siitä, mitä kaikkea olen itsekin viimeisen periodin aikana saanut käydä läpi. Naiseus on lahja, ja meissä on alkuvoima, jota meidän tulee kunnioittaa. Se on se voima ja intohimo elämää kohtaan, jolla me ponnistamme ja kirjaimellisesti luomme maailmaa.

Nautinnollisia päiviä omassa Voimassasi!

Sinä Olet Arvokas! <3

Rakkaudessa,
Deepthi



Isn’t it because of darkness that we value the greatness of light?
Amma