12.12.17

TALVIPÄIVÄNSEISAUS MEDITAATIO 21.12 KLO 21-22 Deepthin EnkeliJumalatar-illat -ryhmässä NAISILLE






Talvipäivänseisauksen pyhä hetki koittaa reilun viikon päästä to 21.12.2017!

Kutsun sinut rakas siskoni
lämpimästi mukaan yhteiseen 
Rakkauden Valon Meditaatioon
vahvistamaan omaa valoasi ja auttamaan pyhän feminiinisen energian ankkuroimisessa Maan päälle tänä ratkaisevana päivänä.

Elämme valtavien energeettisten muutosten aikaa, ja meidän tehtävämme on visualisoida ja pitää yllä kuvaa siitä Valon Maapallosta, jossa haluamme elää harmoniassa ja yhteydessä toistemme, luonnon ja valon maailmojen kanssa uudessa ajassa. 

Niin kauan kuin sisällämme vallitsee erillisyyden tunne, näemme ja koemme myös maailmassamme erillisyyttä. Ulkomaailmamme on vain heijastus sisäisestä maailmastamme.

Kun ankkuroidumme sisäiseen valoomme,
alamme nähdä, toimia ja kokea myös ulkoisen maailman turvallisena, innostavana ja meitä tukevana paikkana olla ja elää. Löydämme uudet luovemmat, intuitiivisemmat ja kaikkia palvelevammat tavat olla ja toimia, kun vaihdamme sisäistä todellisuuttamme.

Yhdistymme - niin tässä meditaatiossa kuin joka päiväisessä elämässämmekin - luonnollisesti myös enkelimaailmojen kanssa, joka on keskellämme joka hetki, ja joka on täällä tukemassa meitä taajuutemme kohottamisessa ja uuden valon maailman luomisessa.

On ilon, rakkauden ja myötätunnon aika!



✨ ✨  



TOIMI NÄIN PÄÄSTÄKSESI MUKAAN


Tämä maksuton, ohjattu Talvipäivänseisauksen Live Meditaatio tapahtuu suljetussa DEEPTHIN ENKELIJUMALATAR-ILLAT ryhmässänijoka on avoinna vain naisille. Kutsun myös kaikki rakkaat miehet meille energeettiseksi tueksi, vaikka ette livevideota pääsekään seuraamaan - ellette katso livelähetystä yhdessä naispuolisen rakkaanne/ystävänne kanssa. 

1. KLIKKAA MUKAAN RYHMÄÄN

2. VIRITY LIVEMEDITAATIOON KOTONASI 21.12 klo:20.45 ALKAEN 
(Varmista että sinulla on täysi rauha keskittyä tunnin ajaksi, valmistele meditaatiopaikkasi esim.sytyttämällä kynttilä ja tekemällä oma alkurukouksesi, asetu meditaation ajaksi istuma- tai makuuasentoon)

3. LIVEMEDITAATIO ALKAA klo:21 JA PÄÄTTYY klo:22

4. VARAA ITSELLESI AINAKIN 15 MINUUTTIA RAUHALLISTA PALAUTUMISAIKAA MEDITAATION JÄLKEEN


Kiitos kaikille jo etukäteen,
nähdään Talvipäivänseisauksen tunnelmissa! 



Lämmöllä,
Deepthi


11.12.17

Ingeborg: Uuteen maahan - Uuden todellisuuden ankkuroiminen äärimmäisen polariteetin avulla

IN ENGLISH: Into New Earth! The Anchoring of a New Reality through extreme Polarity

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
9.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kirjoitan tätä raporttia hyvin kriittisenä aikana. Koemme kohta täydellisen 3D- ja 5D-maailmojen/todellisuuksien jakautumisen. Näemme ja tunnemme tämän jakautumisen äärimmäisyytenä polariteettikentässä. Pimeys ja valo ovat venyneet omiin äärinurkkiinsa keskikohdasta, jossa tasapaino voidaan löytää (nollapistelinja). Se pelottaa monia, koska tämä jakautuminen alkaa jokaisen meidän sisältä. Ja on helppoa harhautua itsestään kollektiivisesti tapahtuvista asioista sen sijaan, että pysyy fokusoituneena omaan prosessiinsa.

Vaikka asiat joita koemme tällä hetkellä, näyttävät apokalyptisiltä ja ne voivat laukaista toivottomuutta ja suurta pelkoa, energeettisesti katsottaessa tämä on hyvin normaali prosessi. Kollektiivienergian täytyy mennä tähän suureen jakautumiseen ja käyttää äärimmäistä polariteettia kerätäkseen vauhtia kvanttihyppyyn uuden Maan todellisuuksiin kollektiivisesti. Mitä suurempi polariteetti, sitä suurempi energiapotentiaali, jota tarvitaan asioiden saamiseen liikkeelle. Tunteiden avulla muutamme kollektiivisesti taajuutta korkeammalle ja käytämme tämän voimakkaan polariteettikentän potentiaalin. Se näyttää hyvin tuhoavalta, ja se on sitä … mutta se tuhoaa vain sen, millä ei ole enää sijaa uudella maapallolla.

Uudessa Maassa on hyvin erilainen polariteettikenttä. Siellä rakkauden (elämänvoima, Shakti, jin, feminiininen) ja valon (tietoisuus, Shiva, jang, maskuliininen) yhdistelmä muodostaa energiamalleja luomaan voimakentän, jossa yksilöillä on henkilökohtaisia rakenteita ja energiakoostumuksia tästä yhdistelmästä – kehittyneiden feminiini- ja maskuliinienergioiden sisäinen terve suhde, mikä sallii sisäisen tasapainon kokemisen olematta neutraali 50-50-energiasekoitus. 50-50 olisi viiva nollapisteiden välillä, missä varsinainen luominen tapahtuu. Nollapisteillä on syynsä. Siinä rakkaus ja valo risteävät tanssissaan ja liikkuvat polariteetista ykseyteen ja takaisin. Tästä syystä, vaikka meistä kaikista on tulossa androgyynimpiä oppimalla tasapainottamaan sisäiset energiamme, se on enemmän kuin 60-40-suhde. Tämä tarvitaan välttämättömän polariteetin saamiseen tehokasta luomista ja kanssaluomista varten.

Kollektiiviset 3D- ja 4D-aikajanat ja -todellisuudet on tuhottu ja hajotettu – niitä on ainoastaan jokaisen yksilön muistipankissa, johon sisältyy mentaalimuisti (ego), tunnemuisti (sisäinen lapsi) ja fyysinen muisti (solumuisti/DNA). Niinpä se minkä koemme vanhoina todellisuuksina, on vain sisäinen elokuva, show joka on luotu omalla energiallamme. Toivottomuuden tunne jota monilla on tällä hetkellä, aiheutuu siitä, että vanhat ja vanhentuneet mallit sisällämme eivät löydä resonanssikenttää, koska vanhat aikajanat ovat poissa. Se pakottaa meidät kääntymään sisäänpäin käsittelemään tuskan, joka tulee pintaan. Tämä voi tapahtua paniikkikohtauksina (mielen puhdistuminen), tunnepurkauksina (tunnepuhdistuminen) ja fyysisenä kipuna (solupuhdistuminen). Se on kaoottista ja hämmentävää. Kuitenkin juuri kaaosta tarvitaan, jotta saadaan tämä suuri muutos tapahtumaan.

Olemme matkalla hyvin tärkeää portaalia kohti talvipäivänseisauksessa (21.12.). Puhdistumme mennäksemme tästä portaalista läpi ja integroidaksemme uudet jumalaiset maskuliini- ja feminiinienergiat täysin. Tämä ankkuroi meidät uuteen maatodellisuuteen – 5D:hen, rakkauden ja valon voimakenttään. Me ruumiillistamme nämä uudet taajuudet täysin laittaaksemme liikkeelle uuden Maan fyysisen luomisen (ilmentämisen). Muodostettuamme uuden energeettisen maaverkon ja valmisteltuamme energeettisesti (strategisesti) luomisen – energeettinen piirustus joka on "astia" uuden Maan kehittymiselle aineelliseen muotoon – astumme nyt uuteen vaiheeseen: uuden kanssaluominen.

Tämä ei merkitse, että jäämme eksklusiiviseen ylösnousseiden sielujen 5D-kollektiivikuplaamme. Ei, vaan yhdessä luomme ruumiillistuneeseen muotoon niin voimakkaan uusien energioiden säteilyn, että ne jotka heräävät, vedetään luonnostaan luoksemme. Tuolloin olemme valmiita menemään takaisin kolmannen ulottuvuuden alemman taajuuden jäänteisiin niiden "aika-avaruuteen eksyneiden" yksilöjen sisällä, jotka heräävät rajusti 3D-todellisuudesta. Olemme valmiita seisomaan omassa voimassamme ja olemaan valomajakka opastaaksemme niitä, jotka etsivät tietään ulos sisäisistä kamppailuistaan ja sodistaan.

Voimme olla myötätuntoisia niitä ihmisiä kohtaan, jotka käyvät läpi heräämistään – voimme samaistua siihen, mitä he käyvät läpi. Emme kuitenkaan voi aktiivisesti kärsiä heidän kanssaan, kun meillä ei ole enää noita alempia taajuuksia sisällämme. OLEMME rakkautta ja valoa: hoivaava ja omavarainen pilari joka jakaa niiden kanssa, jotka ovat valmiita astumaan tähän uuteen voimakenttään. Emme enää lähetä rakkautta ja valoa (antaen sitä pois). Meistä on tullut luomisen mestareita hallitsemalla energioita. Olemme löytäneet tiemme takaisin itseemme, iloon. Terveeseen hurmiotilaan, tuntien iloa riippumatta siitä, mitä tapahtuu ympärillämme tai sisällämme. Näkemällä kaiken tarkoituksen, olemme oppineet hyväksymään sen muuttaaksemme sitä, käyttäen sitä voimakkaana mahdollisuutena laajentua lisää. Voimme kävellä 3D/4D-todellisuuksien jäänteiden läpi, kun mikään draama ei enää kosketa meitä.

Opettelemme nyt luopumaan kaikista menetelmistä. Menetelmät, rituaalit ja rutiinit olivat tarpeellisia taajuutemme nostamisessa tiettyyn pisteeseen. Saavuttaaksemme täyden tietoisuuden, nähdäksemme maailman uusin silmin ja eri perspektiivistä. Viimeinen askel täyden mestaruuden saavuttamiseen on luopua kaikista menetelmistä. Ollaksemme ilon sekä terveen ja lapsenomaisen hurmion tilassa joka perustuu rakkauteen ja valoon, meidän täytyy päästää irti kaikista menetelmistä ja tulla valoksi ja rakkaudeksi. Ruumiillistaa ne täysin. Tämä merkitsee luottamushyppyä, luopumisista kaikesta kontrollointitarpeesta ja tyhjyysaltaaseen hyppäämistä. Tietämättä, mitä tapahtuu ja miten, mutta selkeästi tietäen, miksi teemme sen ja että lopputulos ylittää hurjimmatkin odotuksemme, kun luotamme täysin kaiken olevaisen täydellisyyteen.

Tiedä siis, että se mitä koet, on tarpeellista poistamaan kaikki, mikä tukkii edelleen virtausta tähän uuteen todellisuuteen. Tuskalla meille näytetään, missä meidän täytyy vielä löytää tasapaino omassa energiarakenteessamme. Pysy keskittyneenä siihen, mitä sisälläsi tapahtuu. Älä anna ulkoisten tapahtumien harhauttaa sinua siitä paikasta, missä taika tapahtuu – ydinolemuksestasi. Pysy tässä ja nyt käyttämällä fyysisiä aistejasi yhdistyäksesi nyt-hetkeen. 


Löydät taas mestaruutesi. 

Olet tulossa kotiin – omaan itseesi. 



-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

16.10.17

SENSUELLI NAINEN EnkeliJumalatar-retriitti Bomballa 19.-21.01.2018





ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT:
sales.bomba@sokoshotels.fi




"Woman has to understand her role. 
Her role is not to worship God; 
her role is to be the very self of God.
Her oneness can affect and open every heart." 
~Yogi Bhajan




BUSSIKYYDITYS AMMAN SUOMEN OHJELMAAN LA 02.12.2017 (Seinäjoki - Hki - Seinäjoki)






Amma on tulossa jälleen Suomeen 01.-02.12, ja olen järjestämässä bussikyytiä välille 
Seinäjoki - Helsinki - Seinäjoki. Ohjelmapaikka on tällä kertaa Helsingin Myllypurossa,
ja tämä bussikyyti järjestetään LAUANTAILLE 02.12. Lähtö on aamuyöllä Seinäjoelta, 
ja paluu sitten sunnuntaiaamulla jossain vaiheessa takaisin Seinäjoelle. 
Myös matkan varrelta otetaan muutamilta pysäkeiltä halukkaita kyytiin. 

Kyydistä vastaa tuttuun tapaan Pauli Antila / PP-Matkat. 
Matkan hintatiedot ja pysäkit tässä alla.



ILMOITTAUDU MUKAAN
ammandeepthi@gmail.com




BUSSIKYYDITYKSEN 
FACEBOOK-RYHMÄ
https://www.facebook.com/groups/148418042165017/




ALUSTAVA BUSSIAIKATAULU

MENO 02.12:
04.00 SEINÄJOKI, ABC
04.30 JALASJÄRVI, ABC
05.45 HÄMEENKYRÖ, ST1
06.30 PIRKKALA, ABC
07.00 TOIJALA, ABC jossa tauko 20min., eli lähtö klo:07.20
09.00 Perillä Helsingin Myllypurossa 
10.00 Amma saapuu halliin

PALUU 03.12:
Sovitaan yhdessä paikan päällä, mutta todennäköisesti Seinäjoella 
ollaan takaisin aamulla noin klo:7-9 välillä. Tämä tarkentuu myöhemmin!

Huom! Aikatauluihin saattaa vielä tulla muutoksia, mikäli matkaan tulee pysäkkimuutoksia. 
Tämä selviää vasta lähempänä ajankohtaa!





BUSSIKYYDIN HINTA

MENO-PALUU

Seinäjoki 35€, lapsi 15€
Jalasjärvi 30€ 
Hämeenkyrö 25€, lapsi 10€
Pirkkala ja Toijala 20€

PELKKÄ PALUU

Seinäjoelle 20€
Tampereelle 10€


Bussikyyti maksetaan bussiin noustessa suoraan Paulille.




Lämpimästi tervetuloa!




"Amma remembers you, not only you but everyone. How can Amma forget anyone when She is within them? Stop doubting and try to go beyond your limited vision. Don’t ask, ‘Do you ever remember me?’ Don’t think that you are physically away from Amma, or that you see Amma only once a month. These are only questions and doubts asked by your mind. Stop listening to your mind and you will feel Amma right there in your heart. Then you will know that Amma has never ever forgotten you, that you have always existed in Her and always will."
~Amma




25.8.17

PYHÄ LIITTO - Uuden ajan pyhät suhteet 💖 OULUSSA 01.10.2017 klo:13-15




Elämme muuttuvassa ajassa, jossa yhä useampi meistä kaipaa syvempää ja aidompaa yhteyttä itseensä, kumppaniinsa, ympärillä oleviin ihmisiin ja jumalalliseen rakkauteen.

Samalla olemme astumassa kultaiseen aikaan, jossa kaikki suhteemme kohoavat uuteen sydänyhteyteen ja saamme kokea aidompaa ja ilon täyteisempää yhteyttä koko ympäröivään maailmaan.

PYHÄ LIITTO ~ Uuden ajan pyhät suhteet on lämminhenkinen luento, jossa avaan sydänyhteyteen perustuvien, uuden ajan pyhien suhteiden laatua ja uutta dynamiikkaa innostavin käytännön esimerkein ja harjoituksin. 

Teemme myös yhteisen hellän sydänmeditaation, sekä kohotamme mantralaulujen avulla sielumme aivan uusiin, kirkkaisiin korkeuksiin!


Tähän iltaan ovat kaikki sydämellisesti tervetulleita! 


💖💖💖


Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
posti@erikajuusola.com

Osallistumismaksu 44€/hlö 

Tapahtuman järjestää:
VILLA VALO / Erika Juusola
Asemakatu 12 A
90100 OULU










17.7.17

❤️ Amma-illat Seinäjoelle, Tampereelle ja Helsinkiin Elokuussa 2017! ❤️


Lämpimästi tervetuloa Amma-iltoihin Seinäjoelle, Tampereelle ja Helsinkiin elokuussa 2017! 

Amma rakentaa parhaillaan Delhiin alueen suurinta, 2000 paikkaista AIMS-sairaalaa, joka tulee hoitamaan varattomia ja vähävaraisia ihmisiä normaalitoimintansa lisäksi. Tästä inspiroituneena ajattelin, että olisipa ihana auttaa sairaalan rakentamisessa, ja pitää kolme Amma-iltaa, joissa toisimme yhdessä kortemme kekoon tärkeän asian puolesta! Kiitos Sari, Eija ja Tiina järjestelyavusta jo nyt!

Nyt kutsunkin sinut mukaan auttamaan, ja samalla saat nauttia ihanasta illasta pyhien laulujen, mantrojen, meditaation, ja iloisen ja kohottavan tunnelman saattelemana! Kaikki lahjoitusvarat menevät lyhentämättöminä Ammalle Suomen Amma-Keskuksen kautta. Ja tottakai saat osallistua mukaan, vaikka et lahjoitusta tekisikään!






AMMA-ILLAT 2017
Vetäjänä Deepthi 


PAIKKAKUNNAT

Su 13.08 SEINÄJOKI, TÄYNNÄ
Ti 15.08 HELSINKI, TÄYNNÄ
Ti 22.08 TAMPERE, TÄYNNÄ


ILLAN OHJELMA

18.00 Amma-illan aloitus, tervetulotoivotukset ja Amman projektin esittely
18.30 Amma-satsang, jossa laulamme pyhiä helppoja lauluja, lausumme mantroja ja meditoimme
20.00 Illan päätös


VAPAA PÄÄSY
❤️Lahjoitusta toivotaan❤️






Aikaisempaa kokemusta Amma-tilaisuuksiin osallistumisesta ei tarvita. 
Mantrat ja laulut ovat helppoja, ja opastan niiden lausumisessa.
Oma vesipullo voi olla kiva ottaa mukaan.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!


* * *


Lisää Amman toiminnasta:

Amma Facebookissa:



Amman tarina:





Amman Embracing The World -järjestön toiminnasta:




"Everyone in the world should be able to sleep without fear, at least for one night. Everyone should be able to eat to his fill, at least for one day. There should be at least one day when hospitals see no one admitted due to violence." 
~Amma





27.6.17

Enkelikonsertit 2017 - Esittelyvideo




✨💖Tässä pieni esittelyvideo Enkelikonserteistani!💖✨


ENKELIKONSERTIT 2017


25.05 MÄNTYHARJU
15.06 ESPOO
18.06 OULU
28.06 KUUSANKOSKI
05.07 KUORTANE
20.07 LAUKAA
28.07 LAITILA
04.08 LIPERI
05.08 HÄMEENLINNA
11.08 ORIVESI
12.08 PORI
18.08 LAHTI
26.08 VOIKKAA
10.09 TAMPERE
30.09 OULU

Ovet klo:17.30
Konsertti klo:18-19.30

Tilaisuuksissa myynnissä myös Kirsin levyjä ja kirjoja


www.kirsiranto.com
www.ammandeepthi.blogspot.com


Kirsin meditaatiomusiikkia Youtubessa
Tai tilaa omaksi: ammandeepthi@gmail.com




8.6.17

Klassen: 12 yksinkertaista askelta lastemme opastamisessa korkeimpaan ilmaisuunsa

Kirjoittanut Jessica Klassen (www.in5d.com)
31.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jatkoa artikkelilleni Viisi tärkeää oppia lasten kasvattamisesta uusissa energioissa, 23.11.2016.

Olemme vanhempina hyväksyneet ja/tai valinneet näinä intensiivisinä ja jännittävinä aikoina äärimmäisen tärkeän tehtävän. Opastamme Maan ja ihmiskunnan evoluution seuraavia "holhoojia".

Lapsemme kasvavat maailmassa, jossa heitä kohtaavat erilaiset haasteet, kuin olemme koskaan kokeneet. Maailma on kirjaimellisesti heidän hyppysissään, ja vaikka tässä on suuri tilaisuus oikein käytettynä, se tuo myös jatkuvia häiriötekijöitä ja stimulointia ja siksi vetää heidät pois yhdistymisestä luontoon, katsomisesta sisäänpäin ja sen tietämisestä, keitä he ovat.

Eikä vain tämä, vaan ilmastomuutoksen, pilaantuneen ruokaketjun, myrkyllisen veden, kyseenalaisten rokotusten ja vanhentuneiden koulujärjestelmien myötä ei ole ollut koskaan tärkeämpää, että me vanhemmat olemme "hereillä". Koska totuus on, että voimme kukoistaa täällä, jos elämme sydänkeskeisten päätösten mukaan, joita johtaa intuitio, eikä ne valheet ja propaganda, joita meille on kerrottu.

Ja kyllä, saattaa näyttää mahdottomalta olla jäämättä ansoihin, mutta kun opetamme lapsillemme tiedostamista ja sallimme heidän "heränneen itsensä" säteillä läpi, he tiedostavat ansat ja näkevät, mitä ne ovat. Kun olemme tietoinen, meitä on mahdotonta saada ansaan. Ja periaatteessa luomme sitä rauhallista ja iloista Maata, jota tulimme kaikki luomaan tänne.

Väärinkäsitys jonka olen huomannut liittyen niihin lapsiin, jotka tunnetaan yleisesti indigoina, tähtisiemeninä jne., on, että he ovat automaattisesti "virittyneitä" ja ystävällisiä tai etteivät he koskaan tee tai sano mitään töykeää tai kyseenalaista.

Mutta olen kokenut vanhimman poikani Shepin kanssa, että kyllä, hän on uskomattoman herkkä ja "virittynyt", mutta hän myös puhdistaa niin paljon vanhaa karmaa ja tasapainottuu takaisin korkeimpaan ilmaisuunsa tässä elämässä, että hän on ollut altis kaikenlaiselle häiritsemiselle ja kyseenalaiselle käyttäytymiselle.

Shep on jumalaiselta luonteeltaan kullanmuru. Hän rakastaa halaamista ja käpertymistä kainaloon, mutta hänellä on myös voimakkaita ja arvaamattomia mielialavaihteluja. Ei koskaan tiedä, millainen päivä hänen kanssaan on. Hänen huippunsa ovat korkeita – rakastava, vitsaileva ja luova. Ja hänen alhonsa ovat matalia – alakuloinen, vihainen, murjottava ja vetäytyvä. Ei koskaan ilkeä, mutta jatkuvasti ennustamaton.

Vanhemman sydämen voi särkeä nähdä lapsensa tänä onnettomana pikkupoikana ja tietää, että lapsi on siellä sisällä, mutta miten pääset hänen luokseen? On myös sydäntä särkevää ja pettymystä aiheuttavaa, kun kuulemme hänen tehneen jotain itselleen täysin epätyypillistä, koska tietää, ettei se ollut oikeasti hän. Ja jälkeenpäin hänestä tuntuu aina kamalalta, mutta hän tuskin muistaa tehneensä sitä. Hänellä ei ikään kuin ole kontrollia itseensä. Hän yrittää kommunikoida ja antaa selityksen, eikä oikeasti ole mitään syytä, minkä hän tietää. Hän ei oikeasti tiedä, koska kyse ei ollut "todellisesta" Shepistä. Hänen energiakehoonsa vaikuttivat niin voimakkaasti menneiden elämien ja ulkoisen stimuloinnin (ja asumme syrjäisellä maatilalla) energiajohdot, että oikea Shep ei pysty säteilemään läpi ja olemaan kontrollissa koko ajan.

Miten siis opastamme lapsiamme korkeimpaan ilmaisuunsa?

Energiajohtojen puhdistaminen

Tämä yksinkertainen harjoitus on tehnyt ihmeitä vanhemmille lapsilleni, kun he ovat näyttäneet tulleen tähän elämään puhdistamaan suuren vanhan taakan. Artikkelini An Empowering Cord Cutting Excercise for Children antaa helpon tekniikan tämän tekemiseen, tai voitte käydä jonkun energiatyöntekijän tai parantajan luona, joka voi auttaa.

Olen havainnut, että sen selittäminen lapsilleni, miten energia toimii, on ollut äärimmäisen voimaannuttavaa, koska energiatoiminnan ymmärtäminen on sem ymmärtämistä, miten kaikki toimii. Että periaatteessa kaikki mitä lähetät, palaa takaisin, ja kaiken mitä teet toisille, teet itsellesi. Että energia vetää aina puoleensa saman taajuuden tai värähtelyn energiaa, ja kun meillä on korkea värähtely, vedämme puoleemme muita ihmisiä ja kokemuksia, joissa on myös korkea värähtely. Sitä on mm. rakkaus, ilo, ystävällisyys, myötätunto ja elinvoima.

Kysyn usein lapsiltani: "Mitä ruokit? Mihin energiapolkuun keskityt ja mille annat energiaa?" Vahvistamme sitä, mihin keskitymme. Sen tietäminen, miten energia toimii, herättää lapsemme siihen totuuteen, että olemme voimakkaita olentoja ja heillä on aina kontrolli omaan energiaansa.

Ja kun asiat eivät aina mene heidän mielensä mukaan?

"Se on kaikki hyväksesi."

Nämä neljä sanaa helpottavat paljon painetta, koska kokemuksen oli joka tapauksessa tarkoitus opettaa sinulle jotain ja auttaa sinua kasvamaan siksi, joka sinusta on tarkoitus tulla. Kysyn usein lapsiltani jonkin tapahtumisen jälkeen jotain sellaista kuin: "Mitä opit?" Oppitunnin etsimisen merkitys on elämää muuttava. Alamme luottaa elämään, koska tiedämme, että se etsii aina parasta etuamme. Ja kun tunnustamme ja etsimme tuon oppitunnin, elämän ei tarvitse toistaa sitä.

"Olet jo hyvä."

Vähän aikaa sitten kun kävimme läpi merkittävää muutosta ja puhdistusta, Shepin käyttäytymisen ennustamattomuus teki uuden ennätyksen. Hänestä tuli tuolloin se, kuka sattui olemaan hänen lähellään. Hän meni aina mukaan eikä hänellä näyttänyt olevan itsekontrollia.

Tietyn tapahtuman jälkeen koulussa hän tuli kotiin itkien: "Auta minua olemaan hyvä! Haluan olla hyvä! En tiedä miten!" Halasin häntä, eikä mieleeni tullut muita sanoja hänelle kuin: "Olet hyvä. Olet aina ollut hyvä. Sinun täytyy vain uskoa se. Autan sinua, mutta en voi tehdä sitä puolestasi. Sinun täytyy uskoa itseesi."

Shep teki tuona päivänä päätöksen olla uskollinen itselleen, ja hänen tahdonvoimansa muutti koko hänen energiakenttänsä. Vaikka olimme puhdistaneet jatkuvasti, hänen täytyi päästä kypsyys- ja tiedostamistasolle, jolla hän voi päästää siitä irti ja seistä vahvana itsessään. Hän vaihtoi kavereita koulussa, koska hän tunnisti heidän vaikutuksensa. Kerroin hänelle: "Voit edelleen leikkiä heidän kanssaan, kunhan he käyttäytyvät tavalla, joka on totta sinulle. Ja silloin kun he eivät, lähde pois. Sinun ei tarvitse mennä mukaan."

Täytyy sanoa, että Shepin vanhempi sisko, Summer, on ollut upea opettaja tässä oppitunnissa. Hänellä on 10-vuotiaana kyky olla aina harmoniassa sen kanssa, kuka hän on. Hän pystyy tarkkailemaan puolueettomana eikä hän koskaan horju eikä mene mukaan.

Affirmaatiot

Olemme tehneet paljon niitä. Hienoviritimme ne heijastamaan, mitä Shep halusi eniten – että hän luottaa itseensä ja että hänen perheensäkin voi luottaa häneen. Shep kirjoitti ne ja laitoimme ne paikkaan, missä hän näki ne joka päivä muistutuksena auttamaan uusien uskomusten vakiinnuttamisessa hänen olemukseensa. Niitä olivat: "Olen hyvä. Olen voimakas. Rakastan itseäni. Voin luottaa, että teen aina sen, mikä on totta minulle. Perheeni voi luottaa minuun myös." Muistutin häntä aina, kun hän astui ovesta mennäkseen kouluun: "Ole vahva siinä, kuka olet" tai "Sinä muistat, kuka olet."

Puhtaan ja korkeavärähteisen ruuan syöminen


Sen mitä laitamme kehoomme, täytyy sopia yhteen värähtelyn kanssa, jota suosimme. Siksi mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa, paljon luomuhedelmiä ja -vihanneksia, jos mahdollista, ja paljon vettä. Lapseni ovat aina olleet poikkeuksellisen janoisia näiden muutosten aikana. Kun liikutamme paljon energiaa ja koostumme suurelta osin vedestä, nesteytys on oleellista. Shep haluaa toisinaan edelleen lihaa, mutta sanon aina lapsilleni: "Kuunnelkaa kehoanne", joten varmistamme, että liha on eettisesti kasvatettua, mikä Shepin kohdalla sattuu olemaan suoraan omalta maatilaltamme.

Yhdisty Maahan

Istuta puutarha tai kukkalaatikko lapsesi kanssa. Kehitä suhde luontoon. Äiti Maa on täällä meitä varten, kuten me olemme sitä varten. Muodostamme yhteyden ja vuorovaikutuksen osoittamalla kunnioitusta ja ystävällisyyttä kaikille olennoille. Näytä esimerkkiä olemalla tallaamatta ötököitä, halaamalla puita ja kiittämällä Äiti Maata ruuasta, mitä syöt tai kodista, jossa asut.

Kysyn mielelläni: "Mitä luonnolla on opettavana minulle tänään?" Huomaa pian luonnon vastaavan sinulle ja "etsivän sinut käsiinsä", koska kun muutamme tapaa katsoa asioita, katsomamme asiat muuttuvat.

Yksi suurimmista asioista jonka voimme opettaa lapsillemme, on, että taika on totta ja sitä on ympärillämme koko ajan. Kannusta lastasi auttamaan luontoa jollain niin yksinkertaisella tavalla kuin laittamalla ulos värikäs vesikulho, jossa on kiviä ja joille mehiläiset ja perhoset voivat laskeutua juomaan.

Keräämme lasteni kanssa usein roskia ollessamme ulkona kiertelemässä. Sanon aina heille: "Älkää odottako jonkun muun tekevän sitä. Jos kaikki poimisivat roskia aina nähdessään niitä, miten erilainen maailma olisi. Olkaa ystävällinen Äiti Maalle. Hän tuntee kaiken, mitä teette, ja kiittää teitä monin tavoin." Tämä yksinkertainen oppitunti iskostaa vastuuta ympäröivästä maailmasta ja toivottavasti ennaltaehkäisevää lähestymistapaa elämään, kun he kasvavat. Hyvin monilla ihmisillä on asenne: "Ei ole minun roskani, miksi minun pitäisi poimia se?" No, ei se ole Äiti Maankaan roska, joten poimi se! Lajitoverisi heittivät sen siihen, joten ota vastuu siitä.

Tee itserakkaudesta päivittäinen rutiini


Lastemme täytyy tuntea rakkautta itseään kohtaan, jos heidän on tarkoitus parantua ja säteillä korkeinta ilmaisuaan. Joka ilta sängyssä ja joka aamu herätessä laitan lapseni katsomaan peiliin sanoen: "Rakastan sinua." Laitan heidät katsomaan suoraan silmiinsä. Kannustan heitä menemään pidemmälle ja antamaan itselleen kohteliaisuuksia, kuten: "Rakastan sitä, miten ainutlaatuinen olet", tai "Olet niin ystävällinen toisille, että teet oikeasti tästä maailmasta paremman paikan", tai "Olet tärkeä ja tuot valoa tähän maailmaan." Kohdataanpa se – päivät kuluvat joka tapauksessa, joten voimme yhtä hyvin rakastaa itseämme ja päättää olla tyytyväinen itseemme.

Kiitollisuus

Tähän mennessä yksi nopeimmista tunteista energian muuttamisessa korkeammaksi värähtelyksi. Aamulla he voivat kiittää sängyssä hyvästä yöunesta tai lemmikkiä rakkaudesta ja lohdusta. Kaikkialla minne katsomme, on tilaisuuksia kiitollisuuteen. Ja kun olemme kiitollisia siitä, mitä meillä on, avaamme energiakäytävän useammille asioille, joista olla kiitollinen. Nämä ovat perusasioita, jotka sytyttävät heräämisen ja vaalivat täyttymystä ja tyytyväisyyttä.

"Omista kummallisuutesi."

Pelätessään kiusaamista Shep kätki kiinnostuksensa ja ainutlaatuiset ominaisuutensa, jotka tekivät hänestä erityislaatuisen. Sanoin hänelle: "Asiat jotka tekevät sinusta kummallisen, ovat lahjojasi maailmalle. Näistä asioista sinun täytyy olla kaikkein ylpein."

Tulemme tähän maailmaan lahjojen kera, ja meidän on tarkoitus jakaa niitä. Mutta tämä voi olla vaikeaa, kun elämme mukautumisen ja tuomitsemisen maailmassa, jossa pelkkä itsenään oleminen vaatii suurta rohkeutta. Tämä kolahtaa henkilökohtaisesti minuun, koska olen vasta äskettäin oppinut tämän itse. Voin puhua nyt kokemuksesta, että kaikki minkä kätkin, koska pelkäsin, ettei minua hyväksytä, oli itse asiassa erityislaatuisimpia ja hyödyllisimpiä lahjoja maailmalle.

Kannusta lastasi päivittäin ja kerro hänelle, että kaikki uskomattomat asiat tässä maailmassa olivat kerran kummallisia.

Anteeksianto

Kiusataanko Shepiä edelleen? Tietysti, kun hän käy kunnallista koulua. Shep oppii, että ihmisillä on aina jotain sanottavaa niille, jotka erottuvat. Mutta nyt hän tietää, että hän voi valita, antaako hän sen haitata itseään. Hän tietää myös, että epävarmimmat lapset kiusoittelevat ja kiusaavat toisia, joten hän tuntee itse asiassa myötätuntoa tietäessään, että nämä lapset tarvitsevat rakkautta eniten eivätkä tunne sitä. Eikä kyse ole siitäkään, että kaikki nämä lapset tulevat "ongelmaperheistä". He eivät vain ymmärrä energiaperusteita, koska jos he tietäisivät paremmin, he toimisivat paremmin. Silloin kun olemme todella rakastava ja ystävällinen itsellemme, emme voi loukata toisia, koska se ei yksinkertaisesti sovi värähtelyymme. Jos he ymmärtäisivät, mitä he ruokkivat ja tuovat takaisin itselleen, kun energia vetää aina samavärähteistä energiaa puoleensa, he käyttäytyisivät täysin eri tavalla.

Katkaisen myös Shepin kanssa energiajohdot sellaisiin, jotka saavat hänet tolaltaan, sekä teen anteeksiantoharjoituksen. Laitan hänet kuvittelemaan tuon henkilön eteensä seisomaan. Sitten panen hänet sanomaan tälle kaiken, mitä hän haluaisi sanoa. Antaa tuon henkilön todella kuulla kunniansa ja päästää sen ulos. Sitten hän antaa anteeksi tälle ja kiittää oppitunnista. Sitten pyydämme henkiopasta katkaisemaan kaikki energiajohdot, joita on vielä jäljellä. Tällä tavalla heidän välillään ei ole enää latausta, ja Shepistä tuntuu voimakkaalta.

Shep katsoi minua, kuin olisin ollut hullu, kun ensimmäisen kerran kehotin häntä kiittämään tuota ihmistä, joka oli ollut töykeä hänelle. Mutta sitten keskustelimme siitä, miten hän oli nyt oppinut, miltä tuntuu olla tuomittu, ja hän olisi myötätuntoisempi toisia kohtaan, koska hän tietää, miltä se tuntuu.

Kiusaajat ovat opettajia. "Huonot" kokemukset ovat opettajia. Laita lapsesi kysymään: "Mitä minun pitäisi oppia tästä?"

On tärkeää korostaa, ettei meidän tarvitse anteeksiantaaksemme olla samaa mieltä sitä, mitä joku teki. Itse asiassa autamme itseämme ja otamme takaisin oman voimamme, kun annamme anteeksi. Lastemme täytyy muistaa voimansa ja vahvuutensa. Ja taas kerran, kun asiat eivät mene niin, kuin ajattelemme, voimme päättää oppia jotain siitä ja siirtyä eteenpäin.

Jos lapsesi on tyytymätön aiempaan käyttäytymiseensä, laita hänet tekemään anteeksiantoharjoitus itselleen. Hän voi laittaa eteensä myös ihmisen, jolta hän haluaisi pyytää anteeksi. Tämä puhdistaa ja muuttaa energiaa ja sallii lapsesi siirtyä eteenpäin vahvempana omassa olemuksessaan.

"Binauraaliset sykkeet" (binaural beats)

Viisaan, psyykkisen ystäväni neuvosta laiton Shepin myös kuuntelemaan binauraalisia sykkeitä, jotka auttavat kehittämään ratoja aivoihin ja tasapainottamaan energiaa. YouTubessa on paljon valikoimaa, ja annoin Shepin kuunnella niitä ja valita mieleisensä. Noin kuukauden ajan putkeen hän nukahti niihin ja kuunteli niitä myös heti, kun palasi kotiin koulusta. Hänen "petonsa" (suom. huom. beat = syke ja beast = peto), kuten hän niitä kutsui, auttoivat häntä tuntemaan olonsa tyyneksi ja onnelliseksi. Ne olivat myös puhdistumiskatalyytti, ja Shep saavutti uniennätyksen tuona aikana. Paljon unista oli entisten elämien muistoja, joita tuli esiin puhdistettavaksi, eivätkä ne olleet aina miellyttäviä. Mutta käytyään ne läpi, hän on nyt paljon kevyempi/valoisampi. Lohduta lastasi näinä aikoina, kuuntele häntä, äläkä sano, että se on vain hänen mielikuvitustaan, vaan kerro, ettei hänen tarvitse pelätä ja etteivät ne voi satuttaa häntä.

Olen aina ollut hyvin rehellinen lasteni kanssa siitä, mitä tapahtuu, eikä se heille ole oikeastaan yllätys. Itse asiassa siinä on täysin tolkkua. He tietävät, ettei heidän tarvitse kiinnittyä siihen, mikä puhdistuu – he voivat katsella sen lähtevän. Se ei ole aina kaunista, mutta se on lähdössä heistä.

Tuona aikana Shepillä oli myös paljon kipua kolmannen silmän ja kruunuchakran alueella. Saman ystäväni neuvon mukaisesti, pisara vetiver-eteeristä öljyä noihin paikkoihin auttoi todella. Mutta maaläheiset eteeriset öljyt auttavat myös muuhun maadoittumiseen ja on monia, joista valita – mm. frankinsensi, patsuli, santelipuu, laventeli, muutamia mainitakseni – joten mene sen mukaan, mikä tuntuu parhaimmalta sinulle.

Toisella ystävällä oli samoja ongelmia lastensa kanssa, ja hän huomasi, että teelusikallinen Himalajan suolaa ja tilkka sitruunamehua lasilliseen vettä auttoi myös kivun helpottamiseen (tämä on myös mahtava myrkynpoistoresepti).

Rajoita laitteita

Vaikka lastemme on välttämätöntä tuntea teknologia ja pystyä käyttämään sitä, sitä täytyy rajoittaa. Tunnen heidän energiansa tulevan tasapainottomaksi, kun he ovat olleet ruudun edessä liian pitkään.

Muistata lapsillesi, että maailma heidän ympärillään on totta – luonto, ihmiset, eläimet, perhe. Saa heidät tiedostamaan, että heidät imetään sellaiseen, mikä ei ole totta. Kannusta heitä osallistumaan ympäröivään maailmaan. Pelaamaan peliä. Menemään kävelylle. Huomaamaan, mitä kuulee, näkee ja haistaa ympärillään. Käyttämään aistejaan. Kutsu heidät keittiöön ja kokatkaa terveellinen ateria yhdessä. Keskustelkaa ainesoista, joita käytät.

Rajoita aikaasi sosiaalisessa mediassa, kun olet heidän lähellään. Istu vain mukavasti hiljaisuudessa, kun odotatte. Meidän ei tarvitse aina tarkistaa puhelintamme. Kannusta keskusteluun vieraiden kanssa ollessanne odotushuoneessa tai kassajonossa. Tämä on elämääsi. Osallistu siihen. Hyväksy se. Ilmesty paikalle sitä varten.

Viimeinen tarina

Minulla on vielä viimeinen tarina, jonka haluaisin jakaa ja joka kertoo siitä kasvusta ja edistymisestä, joka Shepillä on tapahtunut, sekä näiden harjoitusten tehokkuudesta.

Viime vuonna Shep alkoi käyttää "leikkilaseja", ei siksi, että hän tarvitsi niitä nähdäkseen, vaan koska hän piti siitä, miltä hänestä tuntui käyttäessään niitä. Ne olivat raskaat, mustasankaiset clark-kent-tyyliset lasit, joita hän käytti lukiessaan, piirtäessään ja kirjoittaessaan tarinoita. Ne näyttivät sallivan hänen tuntea luovuutensa ja periaatteessa todellisen itsensä. Annoimme hänen käyttää niitä, mutta varoitin häntä: "Jos todella haluat lasit ja jatkuvasti toistat sitä, lopulta sinun täytyy käyttää niitä."

Vuoden päästä olemme silmälääkärissä, koska Shepillä on vaikeuksia lukemisessa ja hänellä on koulusta tullessa silmät kipeät ja päätä särkee. Jep, Shep tarvitsee lasit oikeasti, ei enää leikisti.

Kun hän tutki onnellisena kehysvalikoimaa, eräs malli kiinnitti hänen huomionsa. Niissä oli tietysti paksut sangat ja ne olivat clark-kent-mäiset. Hän kokeili niitä innoissaan ja huudahti: "Haluan nämä!"

Avulias nainen joka oli töissä siellä, hymyili minulle ja sanoi: "Ai jaa, mutta on niin monia, joista valita. Miksi et kokeile näitä?" ojentaessaan hyvin modernit ja ohuet kehykset Shepille.

Shep katsoi laseja hänen kädessään pettyneenä, mutta otti ne kohteliaasti ja kokeili niitä. "No, ne näyttävät kivoilta sinulla", nainen kannusti. Näin Shepin masentuvan siitä innostuneesta pikkupojasta, joka hän oli ollut hetki aiemmin.

Katsoen Shepiä silmiin sanoin: "Shep, sinä pidät näitä laseja, joten vain sillä on merkitystä, että sinä olet tyytyväinen niihin. Kerro minulle, mitä sydämesi sanoo." Shepin silmät syttyivät ja hymy nousi hänen kasvoilleen. Hän pyyhkäisi modernit kehykset kasvoiltaan ja laittoi niiden tilalle clark-kentit. "Nämä!"

Helpottuneena nähtyäni hänen kipinänsä palaavan, sanoin: "Mahtavaa. Sitten ne ovat ne. Älä edes vaivaudu katsomaan muita. Se vain hämmentää sinua." Järkyttyneenä, mutta ei töykeänä, avulias myyjä mittasi clark-kent-kehykset ja vakuutti Shepille, että ne toimisivat oikein hyvin.

Oppitunti minulle? Luottaa, että lapseni tekee omat päätöksensä. Lasit ovat henkilökohtaiset ja Shepille luova tapa ilmaista itseään. Miten voisin puuttua siihen? Olemme täällä opastamassa ja suojelemassa, muttemme kontrolloimassa lapsiamme.

Menimme jälkeenpäin ruokakauppaan, ja Shep huomasi kassajonossa takanamme vanhahkon naisen, joka oli ostamassa pari isoa pussia kissanruokaa. Shep kuiskasi minulle: "Äiti, autan häntä nostamaan nuo hänen autoonsa." "Se on mahtava idea, Shep. Anna palaa."

Niinpä Shep ja Summer tarjosivat apuaan ja nainen hyväksyi sen ilomielin, vaikkakin järkyttyneenä, mutta miellyttävästi yllättyneenä. Kun Shep kääntyi, hän säteili: "Se tuntui tosi hyvältä! Rakastan ihmisten auttamista!"

Minäkin säteilin, mutten ylpeydestä tai egosta, vaan ilosta Shepin puolesta, sillä hän tunsi, kuka hän todella on – tuo Shep josta olin saanut aina vilauksia, ennen kuin hän hävisi. Tätä me kaikki olemme ja näin luomme rauhallista maailmaa.

Shep kertoi minulle jokin aika sitten: "Äiti, lopultakin minusta tuntuu, että ihmiset voivat nähdä minut. Ennen minusta tuntui aina, että olin "kulissien takana", eikä se jonka kaikki näkivät, ollut oikeasti minä." Voitte kuvitella helpotukseni ja onnellisuuteni äitinä, kun kuulin hänen sanovan sen.

Vaikka Shepillä on ollut "synkät" aikansa, hänestä on tullut uskollinen sille, kuka hän on. Hänen on tarvinnut oppia, että onnellisuus tulee sisältä eikä se ole jotain ulkoista, joka tapahtuu meille. Se on valinta, jonka teemme joka päivän joka hetki. Hänen täytyi oppia luottamaan elämään, jotta hän voi luottaa itseensä. Hän oppii, että suurimmat haasteemme ovat suurimpia opettajiamme. Paljastumme ja kasvamme joka päivä kaikki enemmän omaksi itseksemme.

Pyydän joka päivä: "Auttakaa minua opastamaan lapsiani korkeimpaan ilmaisuunsa." Olen kirjoittanut myös monia affirmaatioita, joissa sanotaan, että lapseni ovat vahvoja omassa olemuksessaan ja harmoniassa sielutarkoituksensa värähtelyn kanssa. Oivallan, että aina on uusia haasteita, mutta olen nähnyt riittävästi kasvua tietääkseni, että käytettävissämme on aina työkaluja ja vastauksia, jos olemme avoin niille. Olen oivaltanut vanhempana, että lapseni ovat suurimpia opettajiani ja ovat auttaneet minua paljastumaan korkeimmaksi ilmaisukseni. (Ai niin, olen maininnut Shepille myös, että sitten kun hän on kyllästynyt käyttämään laseja, hän voi päättää, ettei hänen tarvitse käyttää niitä enää.)

Toivon vilpittömästi, että tästä on ollut sinulle hyötyä, ja toivotan sinulle iloa matkallasi. Rakastaisin kuulla sinusta! Minuun voi ottaa yhteyden nettisivuillani www.jessieklassen.com. Voit tilata sieltä viikoittaisen sähköpostini, jossa on hyödyllisiä neuvoja, oppitunteja luonnosta, blogi-päivityksiä ja viimeisimmät artikkelit. Sähköpostini on hello@jessieklassen.com.

Rakkautta ja siunausta,
Jessie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Hoffman: Kesäkuun 2017 energiaraportti

LINK IN ENGLISH: June 2017 Energy Report

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
31.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Toukokuun sekasorto on ohi jossain mielessä, mutta sen jälkivaikutukset tuntuvat kesäkuussa ja koko loppuvuoden. Kesäkuun yksi suuri aspekti ovat karmamuutokset ja -loppumiset niiden lisääntyvien energiamäärien vuoksi, joita olemme vastaanottaneet ja maadoittaneet. Meidän haluamme muutokseen energiakertomuksessa tuetaan tässä kuussa, joten pitäkää valo loistamassa, sillä mitä kirkkaammin säteilette, sitä enemmän energiaa avaudutte vastaanottamaan. Kesäkuu on noiden menneisyyden viimeisten pohjasakkojen irtipäästämiseen ja aikomusvoiman käyttämiseen, luodaksenne perustan uudelle 5D-elämällenne valomajakoina. Saatatte nähdä lisää ihmisiä lähtevän elämästänne, mutta heidät korvataan, kun sanomme "hyvästi" karmaperheellemme ja "terve" energiaperheellemme.

Yksi iso kesäkuussa tapahtuva asia on, että Jupiter joka on perääntynyt helmikuusta lähtien, alkaa lopultakin kulkea eteenpäin. Jupiter hallitsee filosofiaa, onnea, siunauksia, uskontoa, lakia, julkaisua ja korkeampaa ajattelua, joten sen perääntyminen oli suuri tekijä niissä päätöksissä, joita meidän täytyi tehdä viimeisten viiden kuukauden aikana. Meillä on ollut laajaa perääntymistoimintaa tammikuusta lähtien, joten saattaa tuntua nyt ekstramotivoituneelta alkaa kulkea eteenpäin ilman menneisyyden painolastia.

Kesäkuu myös alkaa kaikkien muiden eläinradanmerkkien ollessa edustettuna – planeetta joka merkissä – Neitsyttä lukuun ottamatta. Meillä on tuplaedustus Kaloissa – Neptunus ja Kheiron – mutta uskon, että Kheironin pitäisi hallita Neitsyttä ja Kaloissa se on oppositiossa Neitsyeen, joten teknisesti ottaen voisimme laskea sen Neitsyeksi (sori, eksyn tässä aiheesta). Kaksi planeettaa, Venus ja Merkurius, on hallitsemassaan merkissä, Härkä ja Kaksoset, mikä tekee niistä erityisen voimakkaita ja merkittäviä tässä kuussa. Mars siirtyy Rapuun, merkkiin jossa se ei ole yhtä aktiivinen (tuliplaneetta vesimerkissä), mutta tämä on mahtavaa, koska meillä on kaikki osat liikkeessä levittämässä 5D-valoa ympäriinsä. Ajattele orkesteria, jossa kaikki instrumentit soittavat ja kovaäänisintä instrumenttia (Mars) hiljennetään tai pehmennetään (ei hiljennetä kokonaan tai poisteta), jottei se hallitse keskustelua.

Puhutaanpa karman loppumisesta, joka on merkittävä energia kesäkuussa. Tarkemmin sanottuna, kyse on sen energian loppumisesta, joka tukee karmaa, karmakiertoa ja karmaryhmädynamiikkoja. Tämä oli sielutehtävämme tässä elämässä, ja olemme työstäneet tätä tehtävää hyvin pitkään pienellä menestyksellä. Olimme yhdistyneet karmaopettajiimme (erityisesti äitienergiaan) vakuuttaaksemme heille, että karman loppuminen väliltämme oli hyvä asia.

Mitä se sai aikaan meillä? Monilla se johti epätyydyttäviin, tuskallisiin, dramaattisiin, kireisiin ja usein hyvin haastaviin suhteisiin. Yritimme rakastaa karmakumppanimme päästämään irti karmasta ja himmentää oman valomme, jottemme olisi parempi kuin he. Yritimme sisällyttää heidät energiaamme alentamalla energiarajojamme, muttei se koskaan toiminut ajattelemallamme tavalla.

Sen sijaan että he olisivat olleet rakastavia, hyväksyviä ja kiitollisia työstämme, he vastustivat, torjuivat meidät ja kohtelivat usein meitä hyvin huonosti. Emme hävinneet tai epäonnistuneet – meidän on aika lähestyä tätä energeettisesti itsenäisemmästä ja voimaantuneesta perspektiivistä. Teemme tätä hyvin eri tavalla tässä kuussa kahden tärkeän asian vuoksi. 


Ensinnäkin olemme elämässämme käännekohdassa ja päätämme, millaista energiaa haluamme ruumiillistaa, ja olemme pisteessä, jossa emme enää priorisoi sitä, mitä toiset tarvitsevat ja haluavat, omien halujemme ja tarpeidemme yli. 

Toiseksi energiakuilu niiden välillä, jotka haluavat jäädä 3D:hen ja niiden jotka haluavat siirtyä 5D:hen, on niin suuri, ettemme enää voi ratkaista sitä alentamalla energiarajojamme mukautuaksemme toisiin. Kun olemme astuneet 4D-sillalle, emme voi palata 3D:hen ja meidän täytyy jatkaa siirtymistä eteenpäin. Emme jätä ketään taakse – poistamme vain itsemme ja energiamme heidän energiakentästään, jotta he voivat tehdä omia valintojaan.

Tämä ei ole julma ja epätavallinen rangaistus – se on universumin yksi tapa toimia absoluuttisesti ja jokaisella on energeettinen täysivaltaisuus ja jokainen saa tehdä omat valintansa. Silloin kun kohotamme tai ylläpidämme toisia energiallamme, meistä tulee heidän kainalosauvansa. Eivätkä he opi löytämään omaa energialähdettään. Kun poistamme energiatukemme, heidän täytyy etsiä omat energialähteensä. Se on osa heidän energiatäysivaltaisuuttaan.

Mitä siis tapahtuu tässä kuussa? Ensinnäkin Jupiterin perääntyminen loppuu, mikä on iso juttu. Seuraavaksi meillä on solmut tiukasti vakiintuneena Leijonaan ja Vesimieheen, mikä alkoi toukokuussa, mutta on yksi askel jaksossa 1997–2000. Aloitimme uuden vuosituhannen suurin toivein ja unelmin, jotka eivät ole materialisoituneet meille, mutta meidän täytyi käydä läpi nämä 17 kasvuvuotta tullaksemme siihen, missä olemme nyt. Ja solmut olivat Leijonassa ja Vesimiehessä 1.1.2000. Se on askel takaisin menneisyyteen, jotta voimme ottaa ison hypyn tulevaisuuteen.

Saturnus, kosminen opettaja ja kurinpitäjä, on iso fokus tässä kuussa, koska se on hyvin aktiivinen haastavissa aspekteissa kaikkien henkilökohtaisten planeettojen kanssa koko kuukauden. Odota siis lisää karmatasapainotusta valmisteluna suureen aktiivisuuteen syyskuussa, jolloin kaikki henkilökohtaiset planeetat, myös aurinko, ovat Neitsyessä 23. päivän paikkeilla.

Yksi tärkeä tämän kuukauden astroaspekti on Merkurius Kaksosissa, hallitsemassaan merkissä. Vaikka tuo merkki hallitsee lyhyitä matkoja, kommunikointia ja kuljetusta, olen aina uskonut, että Merkuriuksen yhteys karmaan on valtavan aliarvostettu. Se hallitsee karmaa, jonka kanssa aloitamme elämämme, ja ratkaisemme sen Neitsyen merkissä (mikä tekee Kheironista paremman Neitsyen hallitsijan). Mutta karmaoppituntimme, karmamme luonne, ihmiset joiden kanssa meillä on sitä, osuvat kaikki kolmanteen huoneeseen, Kaksosiin ja Merkuriukseen. Joku päivä minun on kirjoitettava kirja merkin ja huoneen energiavärähtelyistä ja Merkuriuksen karmaluonteesta.

Merkurius Kaksosissa törmää yhteen Saturnuksen kanssa, painautuen samalla mukavasti muita planeettoja vasten, mutta älä tule huijatuksi – minusta tämä on enemmän "taskuvarasenergiaa", jossa toinen vie huomiosi muualla, kun toinen ottaa lompakkosi. Merkurius ansaitsee maineensa huijarina, ja Saturnuksen yhteentörmäyksen lisäksi on törmäys myös Pluton kanssa. Yhtäältä tämä voi vaikuttaa sinuun, jos käytät liikaa energiaasi karman ratkaisemiseen olemalla liian mukava. Toisaalta ne jotka osallistuvat karman luomiseen, saattavat löytää itsensä oman toimintansa vastaanottopäästä. On ehdottomasti bumerangiaikaa, jolloin energia jonka lähetät ulos, palaa takaisin sinulle. Varmista, että lähetät jotain sellaista, mitä haluat saada.

Ja meidän täytyy muistaa, että meillä on edelleen jatkuva Saturnuksen ja Neptunuksen neliö, joka aktivoidaan taas ajankohtaisella Saturnuksen perääntymisellä, sekä Saturnuksen ja Kheironin neliö, toinen rankka transiitti joka jatkuu koko vuoden. Uranuksen ja Erisin yhtymä on edelleen aktiivinen ja se käynnistetään tässä kuussa suotuisilla transiiteilla, mutta tämä merkitsee vain, ettei räjähdys ole aivan yhtä äänekäs tai osu aivan yhtä lujaa (riippuen siitä, mitä joku on tehnyt) – tämä on räjähtävä transiitti, joka pystyy lyömään lujaa. Eris edustaa sielusoturia, joka etsii rangaistusta, ja se on nimetty epäharmonian jumalattaren mukaan, mutta se ei luo tarkoituksella kaaosta – se on vääryyksien oikaisemista, väärinkäytetyn voiman takaisin ottamista ja tasaisen pelikentän luomista.

Kesäkuun teema tai avainsana on totuus ja se merkitsee monia asioita. Ensinnäkin se merkitsee totuutta omasta agendastasi – mitä haluat ihmisiltä ja miksi teet, mitä teet heidän kanssaan, heidän hyväkseen ja heille. Etsitkö vahvistusta ja hyväksyntää? Miten tämä on harmoniassa sen totuuden kanssa, kuka olet tai haluat olla?

Sitten se merkitsee totuutta, jonka haluamme uskoa tai joka on läsnä maailmassa versus mitä näemme maailmassa, joka toin toinen totuusmuoto. Tässä on kyse siitä kollektiivisesta totuudesta, minkä kanssa elämme maailmassa. Miten erittäin monien totuuksien kera tiedämme, mikä on totta? Kaikki ovat totta, koska rajattomassa universumissa, missä kaikki on totta, ei voi olla valhetta. Kaikki on totuus – meidän täytyy päättää, minkä haluamme totuudeksi itsellemme.

Totuus on arka aihe, koska kaikilla on oma totuutensa. 


Paras tapa käyttää tämän kuukauden totuusteemaa on päättää, minkä haluamme totuudeksi omaan elämäämme, ja olla hyvin selkeä ja keskittynyt tuohon totuuteen, antamatta minkään harhauttaa meitä siitä. 


Laajenna sen totuuden energiaa, jonka haluat elämääsi, jotta saat enemmän ja enemmän sitä sekä ihmisiä ja tilanteita, jotka resonoivat tuon totuuden kanssa. 


Jos olemme kaikki samaa mieltä, että rauha on henkilökohtainen totuutemme, niin se voi laajentua kollektiiviseksi totuudeksemme ja sota lähtee pois.

Jos olemme kaikki samaa mieltä, että kunnioitus on henkilökohtainen totuutemme, niin se voi laajentua kollektiiviseksi totuudeksemme ja epäkunnioitus lähtee pois.

Jos uskomme, että energiaitsenäisyys on henkilökohtainen totuutemme, se voi laajentua kollektiiviseksi totuudeksemme ja kontrollointi, hallinta ja manipulointi lähtevät pois.

Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä totuudestasi, sen olemiseksi totta. 

Mutta silloin kun monella ihmisellä on sama totuus, siitä tulee osa kollektiivista totuutta. 


Ja tuon totuuden läsnä ollessa, kun se on monien ihmisten totuus, mikään mikä ei ole harmoniassa sen kanssa, ei voi olla olemassa rinnakkain sen kanssa. 

Nousemme ylösnousemukseen – se ei ole iso hyppy pelko- ja hämmennyskanjonin yli luvattuun maahan. Se on prosessi, jossa liikutaan 4D-sillan yli, ja mitä pidemmälle etenemme sillä, sitä enemmän etäännymme puhtaasta 3D:stä ja sitä vähemmän löydämme yhteistä sen kanssa. Tästä syystä hyvin monet suhteemme loppuvat nyt.

Käyttääksemme parhaiten kesäkuun energiaa, voimme päättää, minkä haluamme olevan totta meille, kerätä totuutemme sen ympärille ja laajentaa tuon energian maailmaan. Tämä vaatii kirkasta säteilemistä – ei enää valomme himmentämistä. Se vaatii myös, että lakkaamme etsimästä yksimielisyyttä toisilta siitä, mitä haluamme olla, ja alamme säteillä tuota valoa itsellemme. "Säteile!" on mantramme ja "rakkautta, rauhaa, iloa ja hyvinvointia kaikille" on taisteluhuutomme. Vaikkei tässä kuussa ole ehkä pelkkää tasaista purjehtimista, meillä on peräsin ja purjeet hallinnassamme, joten vene vie meidät, minne haluamme mennä.

Fantastista kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

31.5.17

Ingeborg: Energiat ottavat valtaansa - Sydänkeskuksen aika

LINK IN ENGLISH: Energetic Overwhelm – The Era of the Heart Center

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
27.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vau – taas kerran tunnemme energioiden ottavan valtaansa voimakkaasti. Voi olla hyvin tunteellista välillä, mitä seuraa valtava väsymys ja fyysisiä vaivoja. Kuitenkin nämä energiat tuntuvat paljon pehmeämmiltä kuin auringonpurkauksiin tai geomagneettimyrskyihin liittyvät. Meillä on vaikeuksia nähdä ja tuntea, mikä on totta. Vaikeuksia nukkua, vaikka olemme hyvin väsynyt, vaikeuksia ajatella, suunnitella ja tehdä päätöksiä. On tavallista kompastua, törmätä ihmisiin tai esineisiin ja tuntea tasapainottomuutta kadottaen suunnan. Himoitsemme usein ruokia, joita ei näytä olevan olemassa. Tervetuloa sydänkeskuksen aikaan, ja sen myötä tulee täysin uusia energioita, joita emme ole ennen kokeneet.


Olemme siirtyneet 24.05.2017 uuteen aikaan 
– uuteen 26.000 vuoden sykliin. 


Sydänkeskuksen sykliin. 


Ja vau, voimme tuntea energioiden muuttuvan. Mieli kieltäytyy usein toimimasta ja sillä on vaikeuksia ilmaista, mitä tapahtuu. Muistot haalistuvat pois ja lineaarinen aika näyttää häviävän. Mikään ei näytä enää todelta, kun siirrymme hetkestä toiseen. Meistä tuntuu, että olemme kadottaneet taitomme ja lahjamme eikä intuitiomme toimi entiseen tapaan. Ja olemme hyvin väsyneitä. Järjestelmämme on täysin pakahtunut kaikista näistä uusista energioista, valokoodeista ja datasta, jotka täytyy prosessoida. Tiedä vain, että tämä on normaalia, kun totuttelemme siirtymään täysin sydänkeskeiseen elämään. Löydä minä-aikasi ja -tilasi. Yhdisty luontoon ja samansydämisiin ihmisiin.

Urheat ensiliikkujat ja jumalaisten feminiinikoodien kantajat ankkuroituvat nyt täysin itserakkauteen ja omaan voimaansa. Epäilyn ja pelon viime rippeet huuhdellaan pois ja näytetään hänelle vielä kerran. Ja kaikki tämä sanoo: aika päästää irti. Päästää irti menneisyydestä. Päästää irti siitä, mikä piti kiireisenä ja esti siirtymästä täysin viidennen ulottuvuuden taajuuksiin ja todellisuuteen. Kun tämä muutos tapahtui, hän ei pelkää enää jakaa totuuttaan ja haavoittuvuuttaan maailman kanssa. Hän seuraa sydäntään ja luo sitä, mitä rakastaa. Hän elää elämäänsä niin, kuin on aina halunnut, ja keskittyy itseensä. Hän inspiroi nyt myös muita löytämään tiensä viidenteen ulottuvuuteen. Hänestä ei enää tunnu kiintyneeltä tai velvoitetulta. Hän on nyt oppinut asettamaan energiarajansa eikä enää tee myönnytyksiä itsensä suhteen, ei yritä enää olla joku ja vain täyttää jotain odotusta. Sen sijaan hän näyttää nyt aitoutensa täysin ja puhuu totuuttaan. Hän jakaa nyt itsensä avoimesti maailman ja kaikkien kanssa, jotka ovat valmiita vastaanottamaan hänen viisautensa ja ehdottoman rakkautensa. Hän ei enää pelkää olla yksin tai menettää ihmisiä, jotka ovat rakkaita hänelle.

Koska hän tietää nyt, että se mikä kuuluu hänelle ja minkä on tarkoitus pysyä, tulee takaisin. Hän tietää, että hänen täytyy päästää irti taas kerran mahdollistamaan, että jumalainen maskuliinisuus löytää nyt omaan voimaansa ja todellisen vahvuutensa löytämällä oman haavoittuvuutensa ja kykynsä tuntea ja transformoitua. Niin kauan kun feminiinisyys ruokki häntä omalla energiallaan, hänellä ei ollut mitään syytä mennä omaan kasvu- ja laajentumisprosessiinsa. Feminiinisyys pystyy nyt vastaanottamaan ja tuntemaan hänet, prosessoimatta ja transformoimatta enää energiaa hänen puolestaan. Feminiinisyys voi tuntea hänen vihansa ja sen taakse piiloutuvan voimakkaan surun siitä, että hänet on petetty ja pakotettu olemaan sellainen, joka hän ei ole, ja elämään sisäisen totuutensa vastaisesti. Energeettisesti ei ollut impulssia transformoitumiseen, kunhan hän sai vain feminiinisyyden kautta energiaa, jota hän tarvitsi tunteakseen olonsa mukavaksi ja turvalliseksi.

Jumalainen feminiinisyys näkee nyt ja tietää selkeästi, että jumalainen maskuliinisuus tarvitsee taas oman tilansa tunnistaakseen, että hänen rajansa olivat vartijoita pelon, ei itsensä rakastamisen vuoksi. Hän yritti edelleen hiiviskellä pelkonsa ja surunsa ympäri estääkseen tunteen, että hänet nähdään heikoksi. Rajoillaan itsekunnioituksen ja itserakkauden vuoksi, ollen tekemättä itseään energeettisesti pienemmäksi, kuin on, lähestyäkseen jumalaista maskuliinisuutta, jumalainen feminiinisyys pakottaa tämän seuraamaan korkeammille tasoille. Jumalainen maskuliinisuus alkaa nyt todella herätä ja seurata feminiinisyyttä, joka näyttää tietä ja pitää turvallista tilaa. Turvaa jota maskuliinisuus ei ole koskaan ennen tuntenut. Hän oppii luopumaan tarpeesta suorittaa ja näytellä jotain, mitä hän ei ole.

Jumalainen feminiinisyys auttaa nyt energeettisesti jumalaista maskuliinisuutta löytämään rohkeutta olla, kuka todella on, eikä tälläkään ole enää tarvetta tehdä myönnytyksiä itsensä suhteen. Maskuliinisuus oppii nyt, että on täysin uusi mahdollisuus olla yhteydessä. Yhteenkuuluvuus suhteen sijasta. Keskinäinen riippuvuus läheisriippuvuuden sijasta. Jaettu ilo, onnellisuus ja vapaus tarvitsevuuden ja sopimusten sijasta. Kun pelko putoaa pois, ei ole enää lankoja kiinni.



Ja ensimmäistä kertaa fyysisessä kehossa
 koetusta ehdottomasta rakkaudesta 
tulee todella mahdollista.


Jumalainen maskuliinisuus on odottanut jumalaisen feminiinisyyden tulemista täyteen voimaansa ja sydänkeskukseensa, jotta hän voi nyt löytää oman tiensä takaisin sydämeensä. Löytää taas yhteytensä Lähteeseen ja kaikkeen olevaiseen – tanssien feminiinisyyden kanssa täysin uudella tasolla.



Näin hän voi tulla kotiin tämän luokse todellisena sydämen soturina ja kanssaluoda uutta maailmaa yhdessä, irrottautuneena kaikista vanhoista 3D-todellisuuden käsityksistä, jotka eivät enää kestä, kun feminiinisyys pitää taajuuden korkeana.



-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

18.5.17

Deepthi: Valamon syleilyssä



Saavun myöhään illalla Valamon luostarin hiljaiseen pihapiiriin. Missään ei liiku ketään, ympärillä tuoksuu sateen jäljiltä kevätyön raikas metsä, ja kauniisti valaistu Valamon kirkon torni hohtaa kultaista valoaan. Kävelen autolta luostarin vastaanottoa kohti, kun pihamaalla minua odottaa ihana yllätys: luostarin täysmusta Niksu-kissa, joka kipittää kuin vanhasta tottumuksesta suoraan luokseni. "Voi miten ihanaa, että olit minua täällä vastassa! Taisit tuoda Olgaltakin samalla terveisiä", lepertelen kissaäänelläni Niksulle. Hän nuolee sormiani ja työntää päänsä käteni alle. Sydämeni sulaa, ja haluaisin vain napata mirrikän kainalooni ja viedä sen suoraan huoneeseeni ja nukkua se kainalossa koko yön! Mutta tyydyn vain katselemaan ja silittelemään häntä, ja juttelemme ja ihmettelemme sitä, miten hiljaista ympärillämme onkaan. Niksu on luottavainen, rakkautta ja viisautta huokuva kissa. Hän jää vastaanoton portaille makaamaan, kun lähden avain kädessäni kohti omaa huonettani. "Nähdään huomenna Niksu!"

Tänä iltana sain pitää EnkeliJumalatar-illan Heinävedellä, ja huomenna Joensuussa. Viime viikonlopun olin Oulussa, ja ensi viikonloppuna Jyväskylässä. Täyttä elämää siis! ♥ Viime perjantaina minulla oli myös viimeinen koulupäivä Kokkolan ammattikorkeakoulussa, ja musiikkipedagogiopintoni ovat nyt päättyneet. Minä pidin perjantaina oman päättökonserttini, joka oli - yllätys yllätys - Enkelikonsertti! Nyt minulla on siis virallinen arvosana Enkelikonsertistani, mikä hymyilyttää minua kovasti!

Minä valmistuin musiikkipedagogiksi kahdessa vuodessa. Normaali opiskelumäärä olisi ollut 4 vuotta, mutta koska minulla oli työkokemusta ja aikaisempia opintoja jo pitkältä ajalta takana, niin se mahdollisti koulun käymisen lyhyemmässä ajassa. Eniten minua jännitti ruotsin opinnot, mutta kiitos erittäin innostavan opettajamme, selvisin siitäkin! Jess!!

Jotkut ovat kysyneet minulta, että aionko nyt sitten mennä johonkin laitokseen opettajaksi tai alkaa ottamaan lauluoppilaita vastaan. Minua koko kysymys lähinnä hymyilyttää. En nimittäin mennyt kouluun vaihtaakseni uraa tai lopettaakseni enkelityöni. Minulle kyse oli ennemminkin 20 vuoden syklin päätökseen saamisesta (aloitin nuo opinnot aikanaan ennen tangokuningatar-voittoani, jonka jälkeen opinnot jäi kesken), ja siitä, että saan käydä kaksi vuotta säännöllisesti laulutunneilla ja saan ääneni kuntoon. Ja oh boy, kyllä viimeinen laulutunti sitten olikin tunteiden täyteinen ensimmäisen laulunopettajani kanssa, kun tajusimme, minkä matkan olemme yhdessä kulkeneet, ja mistä kaikesta selvinneet. Itse asiassa koko opiskelemaan lähteminen oli osaksi lauluopettajani saaman näyn ansiota...

Minulle tämä koulu opetti montakin asiaa (oppiaineiden lisäksi tietenkin). Ensinnäkin minulle teki hyvää olla kiinni edes joissakin aikatauluissa ja rutiineissa. Olen viimeiset 10 vuotta elänyt niin fiiliksellä ja feminiinisessä flowssa, että tunsin, että jo oli aikakin opetella "pyhää maskuliinisuutta", ja opetella itsensä johtamista sellaisissakin asioissa, jotka eivät itselle niin 100% koko ajan resonoisikaan. Ja on se kumma, mihin kaikkeen ihminen taipuu, kun sen heittää oman mukavuusalueen ulkopuolelle! Silloin pääsee käyttämään luovuuttaan ja uuteen adaptoitumisen taitoja, ja huomata, että sitähän pystyy luomaan tyhjästä mitä vain!

Toisekseen, oli aivan äärettömän mielenkiintoista olla koulun penkillä ja "valmiissa järjestelmässä" 100% tietoisena ja auki olevana ihmisenä. Että miten eri tavalla sitä opittua ja kaikkia tilanteita suodattaa ja omaksuukaan, kun tietoisuus on auki. Ja kolmannekseen, miten ällistyttävää oli matkan edetessä nähdä, että miten moni asia tuohon kouluun linkittyi ja kulminoitui, ja miten monia aiemmin oppimiani asioita pystyin yhtäkkiä hyödyntää sekä opiskeluissa että esim.opinnäytetyön tekemisessä. Melkein toivoisi, että jokainen ihminen astuisi ensin henkiselle polulle, ja sitten vasta opiskelujen maailmaan, koska silloin pystyy omaksumaan niin paljon laajemmin asioita!!

Koulua käydessä kiitin myös päivittäisiä meditaatio-, mantra- ja joogarutiineitani kaikesta tuesta. On aivan uskomatonta, miten eri tavalla mieli ja keho toimii ja tuottavuus lisääntyy, kun alla on oma henkinen harjoitus. Nyt kun tässä olen kohta viikon verran fiilistellyt ja yrittänyt sisäistää, että koulu on nyt loppu, niin on melkein tullut tunne, että heiiii, minä tahdon jatkaa opiskeluja, tahdon takaisin koulun penkille!! :D Niin paljon olisi kaikenlaista mielenkiintoista opiskeltavaa, jota voisi ottaa haltuun! ♥♥

Ja niin, siis en ole jättämässä enkelityötäni, en todellakaan! Se on minun rakkain tehtäväni tässä maailmassa. ♥ Kaikenlaisia uusia innostavia ideoita on noussut ilmaan, ja tekisi mieli yhdistää kaikkea sitä tietoutta, mitä on tässä 20 vuoden aikana koonnut: että miten voisi esim.vapauttaa esiintyjiä, puhujia ja laulajia ilmaisemaan todellista, sädehtivää itseään voimauttavien itsetuntemus- ja enkeliharjoitusten avulla; opettaa heille esim.energiahallintaa, sydämen ja kehon kuuntelua, tietoiseksi tulemista omista sisäisistä rajoituksista, kertoa mielen vaikutuksista ääneen ja kehoon, ja auttaa heitä kasvamaan henkisesti täyteen potentiaaliinsa! Ah, se olisi ihanaa! ♥ Uskon, että paljon mielenkiintoista ja ihanaa on vielä osaltani edessä äänen, henkisyyden ja tietoisuuden yhdistämisen maailmassa!

Koulujuttujen takia oman uuden kirjan kirjoittamisen aloittaminen on saanut vielä odottaa omaa aikaansa. Haaveeni on, että nyt kesän tullen saan kirjan alkuun. Materiaalia on vaikka yllin kyllin, ja nyt tilaankin itselleni kesälle sopivia kirjoitustaukoja, jolloin saan alkaa kokoamaan kaikkea kasaan. Minusta tuntuu, että kirjasta tulee aika massiivinen paketti, jos kaikki se keräämäni data, mitä olen nyt koonnut, tulee yksiin kansiin. Wohouuhhh!! ♥♥

Viime aikoina minua on näiden koulujuttujen lisäksi kiinnostanut erityisesti myötätuntoinen johtajuus, näkyväksi tulemisen psykologia, mielen hakkerointi, äänen parantava voima, ja oman todellisuuden tietoinen luominen - ja tottakai ikisuosikit pyhä naiseus&seksuaalisuus sekä enkelitietoisuus. On niin kerta kaikkiaan innostavaa ja huumaavaa, miten voimalliseksi ihminen voi kasvaa, kun hän yhdistyy supermieleensä ja jumalalliseen virtaan. Kun emme enää kuvittele olevamme näitä rajoittuneita olentoja, vaan oivallamme todellisen potentiaalimme täydellisenä rakkautena ja valona. Että todellisuudessa meitä ei estä mikään muu kuin oma (opittu) pelko, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Luojan kiitos tässä maailmassa ja Suomessakin näkee koko ajan näitä todella todella innostavia esimerkkejä, kanssasiskoja ja -veljiä, jotka ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan korkeinta itseään ja laittamaan itsensä peliin!! Jee!!! ♥♥♥


Olemme siirtymässä Kalojen ajasta Vesimiehen aikaan, jossa taakse jää
~ Marttyyrius
~ Uhriutuminen
~ Niukkuusajattelu
~ Voi minua parkaa -ajattelu
~ Toisten ihmisten pelastaminen (jokaisen tulee ottaa vastuu omasta itsestään)
~ Ristiinnaulitseminen (olemme vapaita elämään unelmiemme elämää)

On aika siivota menneisyys sekä henkilökohtaisella että kollektiivisella tasolla, ja astua uuteen aikaan, jossa 
~ Emme enää kuvittele, että kaikki on vain heijastusta minusta itsestäni (meeelko itsekästä)
~ Kieltäydymme toimimasta kenenkään kökkö/vika/heikkouspeilinä
~ Olemme rakkaus ja heijastamme vain rakkautta myös muille
~ Rakastamme itseämme niin kuin Jumala meitä rakastaa
~ Jokainen on vapaa rakastamaan meitä niin kuin Jumala meitä rakastaa
~ Oivallamme, että on vain jumalallinen läsnäolo, rakkaus

Tämä on se tietoisuus, johon olemme kollektiivina astumassa, kun siirrymme Kalojen ajasta Vesimiehen aikaan. Meillä on joka hetki mahdollisuus nähdä rakkaus kaikessa. Tehdä valinta, että en enää katsele elämääni kärsimys-, uhrius-, marttyyri- tai "voi minua parkaa"-lasien kautta. On valinta elää elämäänsä omasta voimasta ja sydämestä käsin. Runsaudessa, vapaudessa, ilossa ja kiitollisuudessa!





Aamu alkaa kohta kirkastua. Kuikat huutelevat jo pelloilla. Valamon kirkonkellot alkavat pian soittaa aamujumalanpalveluksen merkiksi. Munkit mustissa kaavuissaan kävelevät silloin jonossa kirkkoon ja tekevät hiljaiset rituaalinsa. Olin kerran iltaseremoniassa mukana, ja se oli maagista. Tällä kertaa minä yritän sen sijaan nukkua pitkään, että jaksan vielä ensi yönä ajaa Joensuusta illan jälkeen takaisin kotiin Helsinkiin.

Valon aamut ovat täällä.

Lämpimin sydämin,
Deepthi


PS.Kesälle on tulossa muutamia ihania Enkelikonsertteja sekä EnkeliJumalatar-iltoja! Seuraathan ilmoittelua.





11.5.17

Schiltz: Sinulla on voima muuttaa kaikki ympärilläsi

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
3.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Meissä muuttuu hyvin paljon tämän energian myötä. Se ei aiheuta ainoastaan syvällisiä ja voimakkaita puhdistuksia, vaan se pyytää meitä myös astumaan omaan voimaamme. Monet havaitsevat, että kaikkien niiden asioiden puhdistaminen, jotka eivät enää palvele, on viitoittanut tietä uusille kyvyille, suuremmalle selkeydelle ja intuitiolle. Monet löytävät itsensä myös uusista tai laajentuneista rooleista.

Menin hiljattain kuumille lähteille likoamaan parantavissa vesissä, mutta olin pettynyt, koska vesi tuntui väsyneeltä ja loppuun ajetulta. En tiennyt, oliko se siksi, että oli kevätloma ja paikka oli täynnä, vai olivatko vedet yksinkertaisesti kyllästyneet puhdistamaan paskaamme? Epäilen viimeksi mainittua. Sanoin miehelleni, että meidän täytyi palata myöhemmin illalla, kun paikka olisi rauhallisempi, koska halusin tehdä vesisiunauksen. Myöhemmin menin rauhalliseen lampeen ja yhdistyin veteen lähettäen sille rakkautta ja lähde-energiaa. Tunsin energiamuutoksen erityisesti silloin, kun lähetin kiitollisuutta sen palvelusta ja siitä, mitä se oli tehnyt monien auttamiseksi.

Juuri silloin Amerikan intiaani ilmestyi eteeni ja oletin sen olevan maasidonnainen henki, mutta energia oli erilainen. Hän kysyi minulta, mitä tein, ja kun selitin, hän halusi tietää, miten osasin tehdä sen. Puhuessamme hän kysyi minulta, olinko kuollut, ja yllättyneenä sanoin: "En. Luulin, että sinä olit kuollut." Hän näytti aivan yhtä järkyttyneeltä kuin minä, kun hän huomasi ympärillään kaksi muuta Amerikan intiaania. Kun he katselivat minua ja keskustelivat siitä, etten ollut kuollut, alue heidän takanaan avautui ja näin energiapolun kaukaiseen aikaan.

Yllätyksekseni näin, että minusta oli jotenkin tullut osa shamanistista seremoniaa, jossa osallistujat matkustivat tulevaisuuteen katsomaan, mitä niistä parantavista vesistä oli tulossa, jotka he olivat tunteet ja joita he olivat rakastaneet. He vain sattuivat yhdistymään minuun, kun yhdistyin veteen seremoniassa. Shamaani joka johti seremoniaa, teki minulle muutaman kysymyksen sitä, mitä oli tulossa ja miten vesiä parhaiten tuetaan. Oivalsin tuolla hetkellä, että minulla oli huomattava voima muuttaa kaikkea olevaista. Meillä on kyky muuttaa kaikkea ympärillämme pelkästään yhdistymällä energiaan ja muuttamalla sen. Meillä on kyky mennä ajassa eteenpäin ja taaksepäin, koska se on spiraali, ja antaa ja saada informaatiota auttamaan meitä laajentumisessa.

Ylösnousemuksen koko tarkoitus on tulla sielusi eläväksi ja hengittäväksi ruumiillistumaksi, kun olet vielä kehossa. Tämä vaatii, että voimaannut ja todella näet sen vaikutuksen, joka sinulla on kaikkeen ympärilläsi. Suuri osa maailmastamme ja järjestelmistä (koulutus, hallinto, terveydenhoito, uskonto jne.) on suunniteltu tekemään meistä voimattomia. Osa paluustamme itseen on oivaltaa tietoisesti se vaikutus, joka meillä on kaikkeen ympärillämme. Energiat ja universumi (sielusi) "juonittelevat" ja tuovat sinulle juuri oikeat olosuhteet näyttämään, missä tunnet voimattomuutta ja sitä epäharmoniaa, jota tämä luonnoton tila aiheuttaa.

Kun oivallat, että KAIKKI ovat lähteestä, ainoana erona vain kunkin olennon yhteydettömyyden määrä, alat käsittää, miten voimakasta lähde-energia on yksilön herättämisessä siihen, kuka hän todella on. Usein tämä oivallus osuu ihmiseen ja hän haluaa herättää koko maailman jakamalla totuuttaan. Valitettavasti tätä ei aina toivoteta tervetulleeksi hyväksyntänä, vaan enemmän kuin muuli, joka istuu takapuolelleen ja kieltäyy liikkumasta. Tämä sitten ruokkii lisävoimattomuutta ja sitä energiaa, ettei kuulla tai nähdä. Tarvitaan pehmeämpää lähestymistapaa ilman tuomitsemista tai kiinnittymistä.

Vaikka henkilö ei ehkä halua keskustella valaistumisesta ja ylösnousemuksesta, hän saattaa kokea muutoksen, jos aikomuksesi on, että jokainen ihminen joka on kontaktissa aurakenttäsi kanssa, tuntee lähteen ehdottoman rakkauden elämässään. Pelkästään aikomuksella ja fokuksella voit tehdä siitä totta. Vaikka on muutamia, jotka eivät reagoi hyvin sinusta huokuvaan energiaan, ymmärrä, että siemeniä kylvetään myös heidän epämukavuuteensa. Kuvittele sen vaikutus, jos ilmaisisit kaikkialle mennessäsi aikomuksen, että jokainen joka kulkee ovesta, tuntee rakkautta ja saa parannusta. Itse laitan kultaisen vesiputouksen niiden paikkojen ovelle, joihin menen, ja hämmästyn tapahtunutta energiamuutosta, kun palaan takaisin kuukausien päästä.

Emme ole voimattomia olentoja – olemme vain unohtaneet, miten voimakkaita todella olemme. Olemme unohtaneet, miten tämä maailma toimii, koska meille on kerrottu jotain muuta uudestaan ja uudestaan. Tämä universumi, sinun universumisi, voidaan transformoida rakkaudella ja aikomuksella. Kaksi yksinkertaista ja hyvin tehokasta työkalua.

Ymmärrä, että tällä hetkellä meille näytetään syvimmälle juurtuneet mallimme. Asiat joita olemme tehneet uudestaan ja uudestaan ja jotka estävät meitä olemasta niitä käveleviä mestareita, joita olemme. Kun nämä näytetään meille, se on tilaisuus tehdä ja sanoa eri tavalla ja olla erilainen kuin ennen. Sillä hetkellä kun päätämme olla kulkematta tuota suosittua samanlaisen reagoinnin polkua, alamme kirjoittaa uudestaan niitä koodeja, jotka on kätketty syvälle muotoomme. Tämä uudelleenkirjoitus käynnistää sitten vapautuksen syvältä kudoksistamme, mikä sallii meidän nähdä uudesta perspektiivistä ja parantaa ne haavat, jotka ovat alun perin aiheuttaneet tuon mallinnuksen. Tätä uudelleenkirjoitusta ei tehdä yhdessä hetkessä, koska tuo malli ei kehittynyt yhdessä hetkessä, mutta joka kerta kun päätämme toimia mukavuusalueemme ulkopuolella, luomme uutta polkua, uutta tapaa, joka avaa monia uusia ovia.

Työskentelin korkeimman aspektini kanssa konfliktin välttämisen syvään juurtuneen ohjelman parissa ja kerron sille, että kamppailin. Se sanoi: "Sinä et kamppaile. Sinä päästät irti. Olet tehnyt jo vaikeimman osan: nähnyt, mistä täytyy päästää irti." Tämä laittaa asiat perspektiiviin minulla ja jaan sen siinä toivossa, että se auttaa myös sinua.

Se vaihtelee, missä kohtaa olemme tässä prosessissa fyysisesti. Toisista tuntuu upealta ja toiset tuskin pääsevät ylös sohvalta. Osa kokemustamme on Schumannin resonanssin kohoaminen. Kun tämä taajuus nousee, kaiken planeetallamme täytyy nousta sen mukana. Tämä merkitsee, että meidän täytyy käydä läpi koko kehojärjestelmän uudelleenkalibrointi, erityisesti aivojen. Tämä merkitsee fyysisesti, että monilla on päänsärkyä, väsymystä, lihas- ja nivelsärkyä ja kroonisten sairauksien puhkeamista. Kysyin tiimiltäni, miten voin erottaa, milloin koen fyysisiä päivityksiä ja milloin tunnen vain tunteita, jotka yrittävät vapautua kehostani. Heidän vastauksensa oli yksinkertainen: se riippuu tunteista. Toisin sanoen, jos kehoasi särkee ja olet uupunut, mutta henkesi on korkealla, niin kyse on fyysisestä päivityksestä. Jos kuitenkin tunnet syvää ahdistusta, pelkoa, surua, vihaa jne. sekä kehosi särkee, tämä voi osoittaa tarpeeseen tarkastella, mihin nämä tunteet ovat asettuneet kehossa, ja tarpeeseen selvittää ne.

Toivottavasti tämä viesti löytää sinut hyvin. Olen ollut syvällä prosessissa ja huomaan transformaation ja avautuvien kykyjen herättävän kunnioitukseni. Niin paljon kuin sitä ehkä toivommekin, tämä prosessi ei hidastu pitkään aikaan. Kuitenkin kun päästämme irti ja sopeudumme fyysisesti, tuntuu paljon vakaammalta. Ole mukava itsellesi ja anna itsellesi kaikki se aika, rakkaus ja tila, mitä tarvitset mennäksesi tämän transformaation läpi. Paljon rakkautta teille kaikille. <3 <3 <3

Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.