MINKÄ KANSSA RESONOIT?
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 7.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kuulin uuden elokuvan mainoksessa sanottavan: "Kaikki resonoivat tämän elokuvan kanssa." Se kiinnitti todella huomioni. Ei siksi, että luulen elokuvan olevan hyvä, vaan koska he käyttivät sanaa "resonoida". Se merkitsee olemista harmoniassa, samalla taajuudella, värähtelyn jakamista ja se määrittelee uuden tapamme olla yhteydessä toisiin. Resonanssi on tapamme määritellä, miten yhdistymme ihmisten ja tilanteiden kanssa ja minkä kanssa voimme yhdistyä, koska jos ei ole resonanssia, nyt enemmän kuin koskaan ei ole yhdistymismahdollisuutta tai -potentiaalia.
Silloin kun kaikki olivat enemmän tai vähemmän samalla energiatasolla ja taajuudella, emme ajatelleet resonanssia eikä ollut oikeastaan syytäkään. Oli ihmisiä ja tilanteita, joita kohti tunsimme luonnostaan vetoa, ja toisia vältimme. Oli asioita, jotka saivat olomme tuntumaan hyvältä tai huonolta ja joista pidimme tai emme pitäneet. Mutta koska nyt tiedämme itsemme energiaolennoksi, tietoisuutemme eri taajuuksista ja värähtelyistä on paljon suurempi. Parantuneen energiatietoisuutemme lahja on korostunut herkkyys taajuuseroille sekä rajaton taajuusvarasto, mistä voimme valita. Ja tämä uusi fokus tekee vaikeaksi, ellei mahdottomaksi, resonoida sellaisen kanssa, mikä ei sovi omaan energiataajuuteemme. Tämä purkaa kaikki yhteydet taajuus- ja värähtelytasolle ja tässä valitsemme, kenen kanssa voimme ja emme voi yhdistyä, sen perusteella minkä kanssa resonoimme.
Joillekin voi olla surullinen oivallus, että olemme nousseet autuaan 3D-tietämättömyytemme yli - mitä tunsimme jostain tai jostakusta tai miten ryhdyimme toimeen sitoumuksiemme, vastuidemme tai velvollisuuksiemme perusteella. Nyt kyse on resonanssista ja energiasta ja jokainen yhteytemme vastaa jompaankumpaan kahdesta kysymyksestä:
1. Resonoinko tämän (ihmisen, paikan tai asian) kanssa?
2. Voiko tämä (ihminen, paikka tai asia) olla harmoniassa energiani kanssa ja onko sillä paikkaa energiakentässäni tai energiatilassani?
Ennen pidimme energiatilaa niille, joilla oli erilainen energiataajuus, ja annoimme heille tilaisuuden "ottaa meidät kiinni" tai saavuttaa saman tason. Emme voi enää tehdä sitä, koska energiaero ovat liian suuri ja meidän jokaisen "taakkana" on valita oma taajuutemme ja se, minkä kanssa resonoimme. Vaikka energiatilan pitäminen jollekin oli lahja, jonka päätimme antaa osana parantumispolkuamme hänen kanssaan, emme voi tehdä sitä enää, koska se sekaantuu hänen polkuunsa ja myös omaamme.
Olemme nyt syvällä siirtymässä, joka liikkuu vain eteenpäin. Ei voi kääntyä takaisin eikä ole, mihin kääntyä takaisin. Tiheimmät 3D-toimintamallin osat ovat poissa ja niitä putoaa pois lisää joka hetki. Ne korvataan uusilla kevyemmillä ja korkeamman taajuuden toimintamalleilla, joita voimme tutkia ja joista voimme valita, mitkä sopivat yhteen oman energiamme kanssa ja minkä kanssa resonoimme. Tästä syystä emme voi enää pitää energiatilaa toisille, koska silloin he eivät voi valita, mikä resonoi heidän kanssaan, vaan he valitsevat sen, mikä resonoi sen ihmisen kanssa, joka pitää tilaa heille. Eivätkä he pysty säilyttämään sitä, sillä ei ole arvoa tai merkitystä heille eikä se resonoi heidän kanssaan - heidän elämänpolkunsa, energiansa tai elämäntarkoituksensa kanssa.
Resonanssi on moniulotteisuuden piirre, mitä meidän on opittava käyttämään. Se on osa uuden maan toimintamalliamme ja sen perusteella luomme kaiken elämässämme tästä eteenpäin. Meidän on aina vain vaikeampaa olla tietoinen jostain, valita jokin ja yhdistyä johonkin, minkä kanssa emme resonoi. Silloin kun käytämme resonanssia valintojemme tekemiseen, muistamme, että kaikki on energiaa ja valintojen tekeminen resonanssin perusteella pitää meidät aikomustemme rajoissa, jotta kaikki mitä ilmennämme, on aspekti voimallisimmista ja vilpittömimmistä aikomuksista, joita meillä on itseämme ja elämäämme varten.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.