Hyvää Juhannuksen jälkeistä elämää! ♥ Täällä sitä ollaan kotosalla sadepisaroita kuunnellen, ja toipumassa huippuvoimakkaista Juhannuksen energiaboosteista! Monet meistä on käyneet läpi täydellisen transformaation aivan viime päivien aikana, kun koimme viikonlopun aikana useita voimakkaita auringonpurkauksia ja meillä oli myös kesäpäivänseisauksen läpivalaisuenergiat käytössämme. Olen yhdestä jos toisestakin suusta kuullut, että moni oli laitettu petiin juuri ennen juhannusta milloin flunssan, kuumeilun tai muun kehon reagoinnin takia, jotta saisimme vastaanottaa nämä energiat rauhassa ja astua juhannuksen jälkeen aivan uuteen elämään.
Erityisesti lapset ovat tuntuneet reagoivan voimallisesti. Jos siis oli ylimääräistä kuumeilua, korvakipua tai muita oireita, joille ei lääkärissä löydetty selitystä, nämä pikkuiset saivat oireensa todennäköisesti sulattaessaan näitä valtavia energioita omaan pikku energiakehoonsa. Monet meistä, niin isot kuin pienetkin ovat myös vaatineet aivan extrapaljon unta viimeisen viikon aikana. Yleensä se tietää sitä, että isot energialataukset on meneillään, ja keho tarvitsee unta levätäkseen ja tasapainottuakseen energialatausten välillä.
Minulle itselleni juhannus ja vielä viime päivätkin ovat olleet kuin viimeinen puristus oman flunssakuumeiluni päätteeksi, joka alkoi jo kolmisen viikkoa sitten. Kun sain juhannussunnuntaina viimein oman energiatyöni selvitettyä, flunssa katosi sen siliän tien ja ääneni palautui. On ihmeellistä, miten tämä kaikki toimii ja olemme niiiiiin konkreettisesti yhteydessä koko tämän kosmoksen kanssa.
Tänään sain vastaanottaa tuon huikean ylläolevan kuvan ystävältäni, joka oli ottanut kuvan Raisiossa juhannussunnuntaina. Deepthi FB:ssä onkin vilkas arvuuttelu menossa, mikä kuvassa oikein on. ♥ Minulle tuo kuva ja sen hahmo oli kuin viimeinen vahvistus ja symboli siitä, että meitä on ladattu nimenomaan feminiinienergialla. Sydäntämme on avattu myötätunnolle, egomme on ollut koetuksella, kun sydän tahtoo niin vahvasti ottaa johtopaikan elämämme punoksessa.
Juhannussunnuntaina sain kokea myös tämän upean valonäytelmän Pohjanmaan pelloilla:
Aurinko tuntui laskevan hiljaa ja äänettömästi, jättäen lopulta jälkeensä enää pelkän valopallon, joka jäi usvamaisena pallona leijumaan metsän rajaan. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Yleensä valopallo laajenee pelkäksi valomereksi metsän taakse taivaanrantaan, mutta tällä kertaa kun itse aurinko oli painunut mailleen, se jätti jälkeensä ihan selkeän pallon muotoisen, punaisen usvapallon. Se oli maagista. Alla oleva kuva on otettu juuri ennen kuin aurinko itse on painunut metsän reunan taa.
Viime päivinä olen tosiaan viimein päässyt jo laulamaan, ja nyt odotankin tulevaa perjantaita ilolla, kun pääsen taas tien päälle, ja jatkamaan Pyhä Enkelipuutarha -konserttikiertuettani Kauniaisissa! Siitä tulee ihanaa! ♥ ♥ ♥ Tänään sain käydä jälleen Eeva-Liisan ihanassa vyöhyketerapiahoidossa tsekkaamassa, miten keho voi kaikkien näiden päivitysten jäljiltä, ja olikin suuri ilo huomata, että ne kipukohdat, jotka vielä pari viikkoa sitten olivat kehossa, oli nyt käsitelty juhannuksen energiamyllytyksissä pois! Ihanaa! Vyöhyketerapia on niin mieletön keino päästä kehon sisäiseen viisauteen käsiksi ja saada konkreettisesti nähdä oman sisäisen työnsä tulokset! ♥
Rakkauden ja Harmonian Enkeleitä Sinulle keskikesän juhlaan! Olethan armollinen itsellesi kaikkien näiden energiapäivitysten myötä! Meillä on huikeammat mahdollisuudet kuin koskaan todella avautua tuntemaan itsemme, rakastamaan itseämme ja muita sydämestämme käsin. Tätä ihmettä me elämme nyt todeksi! ♥ ♥ ♥
Sydänvalossa,
Deepthi