11.-23.2 PUNAISEN KUUN AALTOJAKSO
Kuun aaltojaksolla opiskellaan elämälle antautumista ja luottamusta. Jakson perusteemana on syvimpien tunteidensa tunnistaminen. Tunteenpaloa ei tältä jaksolta ole puuttunut.
Äärimmäiset tunnetilat ovat vaihdelleet. Välillä on upottu epätoivoon, ja toisessa hetkessä on noustu onnen ja autuuden korkeimmille taajuuksille. Elämänperusluottamus on tuntunut välillä järkkyvän, kun synkkien energioiden peikkopilvi on osunut omalle kohdalle. Epätoivo ja pelot ovat nostaneet päätään, vaikka järjellä ajatellen kaikki on hyvin!
Nyt punnitaan kykyä löytää kaiken kaaoksen keskellä sisäinen rauhan tila. Vaikka ympärillä tapahtuisi mitä tahansa, kuinka voin pysyä omassa keskuksessa! Keinoja on monia, mutta maadottuminen ja lepo tuntuvat olevan erittäin tärkeässä roolissa. Luonto tarjoaa tähän upeat puitteet.
Itse olen opiskellut eft- tekniikkaa ja naputtelua. Se tuntuu toimivan upealla tavalla. Suomenkielisen kirjan löydät netistä. Sen avulla voi tunnistaa ja määritellä omia tunteita ja vapauttaa niitä kehosta naputtelemalla. Samalla pääsee oivallisesti katsomaan itseään oikein kunnolla peiliin.
On aika ottaa vastuu omista tunnetiloista, ja se ei ole mitenkään helppoa! Tunteet ja niiden pohjalta syntyvät reaktiot on helpompi kieltää, ja yrittää paeta niitä jos minkä sorttiseen tekemiseen tai hyvien perusteluiden taakse. Kunhan ei vain tarvitse myöntää omaa keskeneräisyyttään.
Eihän se ole kovin mieltä ylentävää löytää itsensä riitelemästä, kuin uhmaikäinen lapsi hiekkalaatikolla. Mitä muuta voi, kuin vain kohdata tämänkin puolen itsessään ja hyväksyä kaikki ne tunteet, joita sydämensä sopukoista kumpuaa. Kypsät ja epäkypsät! On aika ehtyä lapsuudesta asti ja sydämen syvimpiä sopukoita myöden.
Elämä haastaa luopumaan kontrollista, voidakseen löytää luottamuksen, että kaikki on menossa juuri parhaalla tavalla. Jos on tottunut hallinnoimaan elämänsä tapahtumia tiukalla otteella, tai paennut tunteitaan johonkin toisarvoiseen tekemiseen, nyt tätä kaikkea ravistellaan! Elämän virta kulkee nopeutuvaan tahtiin ajanvirran kanssa, ja voi vain antautua.
Muisti herää. Kehoon tallennettu viisaus solumuistissa ja dna:ssa vapautuu käyttöön. Tunteet johdattavat kuuntelemaan, mikä on heräävän muistin viesti sinulle. Kun jokin ei virtaa, ahdistaa tai tuntuu haastavalta, on aika luopua siitä. Kun jokin kutsuu ja herättää onnellisuuden tunteita, siihen on hyvä panostaa.
Kehomme on enimmäkseen vettä. Tällä jaksolla kaikki kehon vedet, niin fyysiset, kuin tunteen vedet pyrkivät raikastumaan. Nuhaa, itkua, turvotusta, köhää ja janoa. Nämä ovat merkkejä tästä vesien vaihdosta. Puhtaan raikkaat tunteet toimivat kaikkein tärkeimpänä oppaanasi kohti kultaista aikakautta!
Ajan merkit ja symbolit tulevat tärkeään rooliin. Intuitio kyllä havahduttaa näkemään itselle tärkeät symbolit, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan.
Lisää tästä aiheesta ja tietoisen arjen teemoista luennollani Oulussa 21.2 Ilonvalkeat messuilla
Siniset Myrskyt ovat nyt puuron silmässä. Tämä jakso on haastava sinua kaikin tavoin, varsinkin ellet ole pysähtynyt omien tai läheistesi tunteiden äärelle. On aika löytää itsestään jokin aivan uusi puoli tai uudistunut elämän tarkoitus. Antaudu siis elämäntanssiin, juuri kuten se sinua nyt kutsuu!
Valkoiset Koirat ovat tukea antavalla ja suotuisella alueella. Sydämellisyys ja aidosti näytetyt tunteet löytävät juuri oikeat kohteet näille tunteille, nyt solmitaan tärkeitä sielunsopimuksia. Mikäli löydät itsesi haasteen keskeltä, on aika tarkistaa omien vaikuttimien syvin olemus. Elänkö egosta vai sydämestä?
Keltaiset ihmiset ovat alitajuntaa aktivoivalla alueella. Vapaus ja vapaantahdon merkitys kaikissa ihmissuhteissa tai tekemisessä on ratkaisevassa roolissa. Nyt on suotuisaa näyttää tunteet avoimesti ja vapaasti. Jakso saattaa herkistää tunnetasoa syvästi. Seuraa tunteiden merkkejä.
______________________________ ___________________________
Puhelinkatselmus
Aika katselmukseen varataan etukäteen, 1/2 h tai 1 h, sovittuna aikana soitto numerooni
040-500 0050. Maksu tapahtuu pankin kautta, ennen varattua aikaa.
Maksutiedot saat ajanvarauksen yhteydessä.
Aika katselmukseen varataan etukäteen, 1/2 h tai 1 h, sovittuna aikana soitto numerooni
040-500 0050. Maksu tapahtuu pankin kautta, ennen varattua aikaa.
Maksutiedot saat ajanvarauksen yhteydessä.
Tapaaminen Tampereella
Aika varataan etukäteen, 1/2 h tai 1 h, tai sopimuksen mukaan.
Vastaanottoni on osoitteessa: Sininen Käsi Hallituskatu 6, 33100 TAMPERE
Tapaamiset eri kaupungeissa ja messuilla
Tiedot näihin löydät nettisivuilta
______________________________ ______________________
7.3 | KOTKA - TYÖPAJA PÄIVÄ + TÄHTIMEDITAATIO ILTA MUSIIKILLISESTIMAYA-ASTROLOGIAA JA SIELUNSOPIMUKSET Päivi Kaskimäki ja Hanna Elomaa Paikka: Kärkisaari, Kärkisaarentie 60, Kotka http://merihuvilakarkisaari. Tarkempi esittely http://www.paivikaskimaki.com/ | |
8.3 | KOTKA - NAISTENPÄIVÄ TAPAHTUMATapahtumarikas naistenpäivä Merihuvila Kärkisaaressa http:// Päivän ohjelman esittely http:// Mukana mm. Kaija Juurikkala, sielunmaalauksillaan, meikkausopastusta, hierontoja ja tarot tulkintoja sekä paljon muuta itseä hellivää ihanaa. Teen päivän ajan henkilökohtaisia selvänäkö- ja/tai maya-astrologisia katselmuksia. Ajanvaraus: 040-500 0050 tai paivikaskimaki(at)gmail.com | |
3.3 |
TAMPERE - TähtiMaya ilta / jatko-osa 2
Riitta-Marja Gauffin ja Päivi Kaskimäki ANTARES - ARCTURUS - ORION - HUNAB KU - ANDROMEDA Paikka: Sininen Käsi, Hallituskatu 6 Valloittavan ihana ilta, täynnä monipuolista tähtitietoutta! Millaisia ominaispiirteitä eri tähtilaadut antavat käyttöösi. Tietoa ja kokemuksia tähdistöistä, galakseista, mustista aukoista ja madonrei´istä.
Musiikillinen meditaatio Antarekselle, Arcturukselle, Orioniin, Linnunradan keskukseen ja Andromedan galaksiin.
Tule ja sytytä sydämen universumisi!
Lämpimästi tervetuloa!
Klo 18-20.30 Oviraha 25 e Ilmoittautuminen: tekstiviestillä 040-500 0050 tai paivikaskimaki(at)gmail.com | |
12.3 | JYVÄSKYLÄ - Tulkintapäivä Henkilökohtaisia selvänäkö- ja/tai maya-astrologisia katselmuksia.Paikka: Hyvänolon Kauppa ja Kahvila Säde, Kauppakatu 11, Jkl Ajanvaraus: Kaupalla tai 050 5910600 tai enkeli@hyvanolonkauppa.com | |
19.3 | HELSINKI - TulkintapäiväTeen henkilökohtaisia selvänäkö- ja maya-astrologisia katselmuksia. Paikka: Tähtipajat, Alppila Aleksis Kiven katu 17. HUOM!!!! Sisäänkäynti on Traverssikujan puolelta. Punaisen tähden alta sisään ja portaat ylös. Ajanvaraus ja tiedustelut: 040-500050 tai paivikaskimaki(at)gmail.com | |
24. - 25.3 | KOKKOLA - MAYA-ILTA JA TULKINTAPÄIVÄ 24.3 TÄHTIMAYA-ILTA Klo 18.00 - 20.30 25.3 TULKINTAPÄIVÄHenkilökohtaisia katselmuksia.
Paikka molemmille: Shindosali, Pitkänsillankatu 12, 3, krs
Tarkempi esittely http://www. | |
27.3 28.3 | OULU - Tulkintapäivä OULU - Maya-kalenteri kurssi Paikka molemmille: Hoitohuone Ananda, Isokatu 28 A 14 Tarkempi http://www.paivikaskimaki. Ilmoittautuminen ja ajanvaraus: 040-500 0050 tai paivikaskimaki(at)gmail.com |
------------------
Päivi Kaskimäki
www.paivikaskimaki.com
paivikaskimaki@gmail.com
Puh: 040-500 0050
Vastaanotto:
Sininen Käsi
www.paivikaskimaki.com
paivikaskimaki@gmail.com
Puh: 040-500 0050
Vastaanotto:
Sininen Käsi
Hallituskatu 6,
33100 TAMPERE