9.11.15

Deepthi: Isänpäivän pyhän maskuliinienergian laskeutuminen





Sanaton. Hämmentynyt. Huojentunut. Vapaa. Täytetty. 



Hiljaisuus.



Rakkaus.




Mielessäni on loputtomasti kysymyksiä ja yhtä aikaa kaikki on kuin loksahtanut jumalalliseen järjestykseen, jota olen odottanut ja jonka eteen olen tehnyt sisäistä työtä ties miten monta elämää. Sisälläni on muuttunut tänään jotain sellaista, mitä en pysty mitenkään kenellekään kuvailemaan enkä täydellisesti selittämään. Tiedän vain, että mikään ei tule enää olemaan minussa ennallaan tämän viikonlopun jälkeen.

Meillä oli täydellisen huikeat EnkeliJumalatar-illat Hämeenkyrössä ja Kouvolassa. Viime yönä ajoin illan päätteeksi vielä kotiin Pohjanmaalle, ja viimeisten kilometrien aikana sain migreenin. Aamupäivällä heräsin juuri silloin, kun minun olisi pitänyt  olla jo tien päällä ja matkalla isänpäivälounaalle perheeni kanssa. Olin jo kirjoittamassa veljelleni viestiä, että en kykene lähtemään, kunnes päätin, että ja minähän lähden. Haluan nähdä perhettäni ja juhlia isän juhlapäivää yhdessä. ♥ Päivä olikin aivan ihana. En tiedä voittaako mikään sitä näkyä, kun veljeni lapset pussailevat isänsä kanssa ja istuvat vuorotellen oman isäni sylissä rentoina, avoimina ja täysin sydämin nauttien olostaan. Voin vain taas kiittää, minkälaiseen perheeseen olen saanut syntyä. Perheeseen, jossa miehetkin näyttävät tunteitaan ja ovat herkkiä hellyydessään niin lapsille kuin aikuisillekin. 

Kotiin päästyäni se iski minuun: isänpäivä on todellisen pyhän maskuliinienergian aktivoimisen päivä mitä puhtaimmalla tavalla!! Kaikki se hellyys, rakkaus ja lempeys, mitä kohdistamme kaikkiin maailman isiin, aktivoi myös meissä itsessämme pyhää maskuliinienergiaa! Siitä lisää seuraavassa.


Otetaanpas vähän takapakkia ajassa. Kesällä 2005 alkoi oma enkelivalo-olemukseni tunnistaminen ja aktivoiminen, kun omassa elämäni umpikujassani minulla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin alkaa etsiä elämään vastauksia henkisyyden, esoterian ja nimenomaan enkelimaailman avulla. Sitten pikkuhiljaa mukaan alkoi tulla oman enkelijumalatarolemuksen aktivoiminen, eli oman naiseuden, seksuaalisuuden ja kehollisuuden hyväksyminen, tunnustaminen ja rakastaminen feminiinienergian kautta. Viime kesänä puolestaan alkoi tulla merkkejä siitä, että seuraavaksi olisi pyhän maskuliinienergian tunnistamisen ja tasapainottamisen vuoro. 

Olen ollut sisäiseltä olemukseltani aiemmin hyvin vahva, kova, ehdoton, dominoiva ja tuomitseva. Samalla olin tiedostamattani sulkenut sydämeni, intuitioni, herkkyyteni ja sisäisen navigaattorini. Eli kaksi sisäistä polariteettia - feminiininen ja maskuliininen energiani - olivat täydellisesti epätasapainossa, mikä heijastui elämääni siten, että kaikki asiat olivat solmussa, umpikujassa ja elämä tuntui raskaalta suorittamiselta ja taistelulta. Kun sitten enkeleiden ja Amman avulla aloin saamaan solmuja auki ja tunnistamaan universaalin rakkauden olemassaoloa, ja että voin itse valita millaista energiaa käytän elämäni käyttövoimana, alkoi rakkaus ja valo virrata elämääni ja aloin vahvistua henkisesti ja löytää iloa ja valoa elämääni. 

Kollektiivisesti moni on käynyt tätä samaa prosessia läpi jo vuosia, ja herännyt omalle jumalatar- ja enkeliolemukselleen. Nyt, vuonna 2015 olemme kohdassa, jossa olemme valmiita kohtaamaan myös pyhän maskuliinipuolemme ja yhdistämään sen pyhään liittoon pyhän feminiinisen puolemme kanssa. Minulle tämä pyhän maskuliinisuuden termi on ollut teoriassa selvä jo jonkin aikaa, eli että maskuliinienergia on se, joka on kova, suorittava, kilpaileva ja vaativa, kun taas sitten pyhä maskuliinienergiaolemuksemme on se, jossa toiminta, elämä, minä-olen-olemus toimii sydämen ja rakkauden kautta korkeinta hyvää palvellen. 



Tänä viikonloppuna sain tästä omakohtaisen kokemuksen, joka auttoi minua todella tunnistamaan, miltä pyhä maskuliinienergia oikeasti tuntuu ja mitä se meidän elämässämme tarkoittaa. Olin jostain ihan viime päivinä nähnyt Amman erään ajatelman, jossa sanottiin jotenkin niin, että SHE sisältää HE:n, eli pyhä feminiinienergia sisältää maskuliinienergian, eli juurikin rakkauden ja myötätunnon, ja jäin sitä miettimään. 

Tämän viikonlopun aikana olen saanut tuntea sydämessäni ja kehossani, miltä tuntuu tuntea oma maskuliinisuus feminiinienergian kautta. Miltä tuntuu, kun "minun toinen puolikkaani", eli maskuliini minussa onkin itse rakkaus, ilman häivääkään perinteisestä kovasta maskuliinienergiasta. Tämä tunne aktivoitui minussa erään naispuolisen ystäväni kautta, enkä ollut ollenkaan valmistautunut kokemaani. Hän heijasti minulle sen (älä kysy miten, se vain yhtäkkiä näytettiin minulle sieluni silmin), mitä en ole itse osannut itsessäni aktivoida: täydellisen, pyyteettömän maskuliinisen rakkauden, jossa ei ole häivääkään manipuloinnista, kontrolloinnista, pelien pelaamisesta, kilpailemisesta, epäluotettavuudesta ja epärehellisyydestä. Rakkaus, mitä sydämessäni ja koko naisen olemuksessani maskuliinivoimassani hänen heijastamanaan koin, oli niin ylimaallisen voimakas ja kaikenläpäisevä, että mitkään sanat eivät riittäneet sen selittämiseen. Samalla tuntui, että avasimme jonkin menneen elämän yhteisen kokemuksen, ja toisaalta tiedostin, että tuhansia vuosia sitten naiset ovat käyneet juuri tällaisia vihkimyksiä yhdessä läpi aktivoidakseen toistensa täyden Jumalattaruuden/Jumaluuden. Tottakai olen kokenut universaalin rakkauden Amman kanssakin jo monta vuotta, mutta kokea se myös tässä ihmistasolla omassa maadoittuneessa kehossa, oli minulle täysin uusi kokemus. (Suomenkielen sanat eivät nyt anna tälle kaikelle oikeutta, eikä sanoja oikeastaan edes ole tälle tarpeeksi, mutta toivon, että saat tästä jotain irti.) 

Tajusin, miten paljon kipua ja surua olin edelleen kantanut haavoittuneessa maskuliiniolemuksessani, mikä oli estänyt minua tuntemaan ehdotonta rakkautta etenkin miehiä kohtaan. Jossain alitajunnassa minussa on asunut antautumisen ja luottamisen pelko (eikä syyttä). Olen tiedostanut, että vaikka minun on helppo kommunikoida fyysisten miesten kanssa, niin samalla en ole kyennyt luottamaan heihin 100%:sti, koska olen koko elämäni kokenut aiemman urani takia, että olen aina ollut enemmän tai vähemmän objekti jollekin, lihallisten himojen ja katseiden kohde, jotain, mitä arvostellaan ja arvotetaan ulkonäön ja seksikkyyden kautta, ei sisäisen maailmani kautta - ja näin sama "koodi" on syntynyt identiteetiksi myös omalle sisäiselle maskuliinipuolelleni, eikä pyyteetön sisäinen feminiininen rakkaus ole pystynyt läpäisemään kaikkia näitä kerroksia.

Henkisen polun myötä hylkäsin koko ulkoisen olemukseni ja aloin keskittymään vain henkiseen kehitykseen ja Jumalaan. Jumalatarteemojen myötä ymmärsin, että jos aion olla täysin rehellinen itselleni ja ilmentää itseäni täydesti tässä maallisessa elämässä, niin minun tulisi tehdä sopu myös naisellisen olemukseni ja seksuaalisuuden kanssa. Mielestäni olen onnistunutkin tässä hienosti ja uskallan ilmentää itseäni naisena tänä päivänä haluamallani tavalla, eikä seksuaalisuus ja seksi ole minulle enää tabu ja asia, josta ei voisi puhua ääneen. 

Mutta mitä tulee suhteeseeni omaan maskuliiniseen puoleeni ja miehiin, jotka sitä minulle luonnollisesti heijastavat, olen kokenut, että jokin kivi minulla on vielä ollut kääntämättä, jokin mysteeri selvittämättä. En elä harhassa, jossa odotan jonkun tuovan minulle täyteyden tunteen; en elä harhassa, jossa parisuhde on onnellisuuden edellytys; en elä harhassa, jossa tarvitsen jonkun vierelleni vain tunteakseni oloni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Minä en etsi maallista rakkautta vaan henkistä rakkautta. Minä en koe kuitenkaan olevani vaillinainen eläessäni ilman parisuhdetta. Enkä koe, että elämässäni ei olisi seksuaalienergiaa, vaikka elänkin yksin. Koska minä olen Rakkauden Papitar, Jumalatar. Minä elän korkeimmasta rakkaudesta käsin enkelit vierelläni, ja elämänenergia, seksuaalienergia on kaiken luovuuteni lähde. Minä otan täyden vastuun elämästäni, valinnoistani ja onnellisuudestani ja tiedän mikä minulle sopii ja mikä ei. Minua ei pysty huijaamaan, koska näen ja koen energiat, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa - vaikka maapallon toiselle puolelle. Minun kehoni on temppelini, minun sydämeni on Jumalan valtaistuin. 

Ja nyt, tänä viikonloppuna minä opin näkemään ja tuntemaan oman pyhän maskuliinisuuteni. Se valaistiin puhtaimmalla korkeimmalla pyyteettömällä rakkaudella, eikä se voi koskaan enää olla haavoittunut. Näin haavani, näin haavoittuneen maskuliinisen puolen minussa. Koin fyysisesti omassa kehossani, miten kaikki solut ja palikat minussa asettuivat täysin uuteen, odottamattomaan, harmoniseen ja täydelliseen järjestykseen, kun pyhä rakkaus pyyhkäisi ylitseni ystäväni heijastamana.  Silmänräpäyksessä koin kehoni täysin vapaaksi ja sydämeni valtasi sanoinkuvaamaton huojennus, ilo ja täyttymys: olin tullut kotiin. Pyhään Sydämeen. Olin tehnyt itseni kanssa Rakkauden sovinnon.

Minuun ja etenkin minuun kehooni ja psyykeeseeni astui äärimmäinen rauha ja autuus tämän kokemuksen myötä. Hyväksyntä. Rakkaus. En tunne sisälläni enää mitään rimpuilua ja taistelua. Oma pyhä maskuliinisuuteni on saanut rauhan pyhän feminiinisyyden sylissä. Pyhä liitto on syntynyt.

Sain kokea, miten Jumalallinen Äiti on todellakin avain Isä Jumalaan. Miten maskuliini meissä on ikuisesti kylmä ja tunteeton, ellei feminiininen pyyteetön pyhä rakkaus valaise sitä armollaan. Tajusin, että tänä aikana, kun fyysisellä tasolla naiset herättävät jumalatar-energiansa, niin myös miesten on herätettävä oma jumala-energiansa, jotta pyhät parisuhteet ja liitot sekä Uusi Kultainen 5D-Maa pääsevät syntymään. Tajusin myös, että silloin kun heräämme tosiolemuksellemme, fyysisillä sukupuolillakaan ei ole enää senkään vertaa väliä, mitä 3D-tietoisuudessa. Kun tulemme Pyhään Sydämeemme, Rakkaus vain On, ja kaikki muu menettää merkityksensä. Uskon, että tulemme tulevaisuudessa yhä enemmän näkemään kaikenlaisia pareja sukupuolista riippumatta, koska astumme "keholiittojen" sijaan sielun/sydämenliittojen aikaan. Aikaan, jossa kaikki perustuu ykseydelle ja vapaudelle. 

Kun katson itseäni nyt kokovartalopeilistä, tuntuu kuin minusta olisi lähtenyt yhden vuorokauden aikana ainakin viisi kiloa pois. Tunnen oloni höyhenen kevyeksi ja samalla täydemmäksi kuin koskaan. Minulla ei ole mitään ja minulla on kaikki. Mitä tämän jälkeen elämässäni ilmentyy, se jää nähtäväksi. Tiedän vain, että tämä ei voi olla vaikuttamatta ihan jokaiseen asiaan elämässäni. Rakkaus On.

* * * 

Tuleva 11:11 porttipäivä on valtava valokoodien aktivoimispäivä, ja silloin meillä on myös uusi kuu sekä maya-kalenterissa galaktisen aktivaation porttipäivä. Sen mitä olen ehtinyt muiden ennusteita seurata, niin 11:11 päivän ennustetaan olevan nimenomaan Pyhän maskuliini- ja pyhän feminiinienergian yhdistymisen päivä, Pyhä Liitto. Valmistaudu siis ennenäkemättömiin sisäisiin kokemuksiin ja eheytymisiin, ja anna itsellesi aikaa, lepoa, hiljaisuutta ja tietoista työskentelytilaa päästää läpi sen, minkä on juuri sinulle tarkoitus nyt tulla. Elämme täydellisen Pyhän Liiton historiallisia aikoja! ♥

Ps.Eräässä haastattelussaan Adele kertoi, että hänen uusi Hello -kappaleensa on hänen sovintonsa itsensä kanssa. "Hello from the other side" -lauseella hän ei kuulemma tarkoita, että joku olisi kuollut, vaan hän puhuu omalle vanhalle itselleen sen naisen suulla, joka hän on tänä päivänä. Eipä olisi jälleen täydellisempi ajoitus videon julkaisemisella olla, kuin juuri nämä energia-ajat, joissa teemme sisäisesti sovintoa itsemme kanssa. ♥




Hello
ADELE


Hello, it's me
I was wondering if after all these years you'd like to meet
To go over everything
They say that time's supposed to heal ya, but I ain't done much healing

Hello, can you hear me?
I'm in California dreaming about who we used to be
When we were younger and free
I've forgotten how it felt before the world fell at our feet

There's such a difference between us
And a million miles

Hello from the other side
I must've called a thousand times
To tell you I'm sorry for everything that I've done
But when I call you never seem to be home

Hello from the outside
At least I can say that I've tried
To tell you I'm sorry for breaking your heart
But it don't matter, it clearly doesn't tear you apart
Anymore

Hello, how are you?
It's so typical of me to talk about myself, I'm sorry
I hope that you're well
Did you ever make it out of that town where nothing ever happened?

It's no secret that the both of us
Are running out of time