1.11.15

Deepthi: Riittää, että olemme Amman lähellä



Amman bhajanit soivat hiljaa sunnuntaisessa illassa, koti hehkuu kynttilöiden valoa ja keho tuntuu raukealta ja tyyneltä. Viikonloppu Amman kanssa Vantaan Energia Areenalla tuntuu yhtä aikaa unelta ja toisaalta taas ainoalta todelliselta todellisuudelta. Tuhannet suomalaiset ja muista maista tulleet vierailijat saivat osakseen Amman halauksen ja rakkaudellisen läsnäolon tänä viikonloppuna, ja monessa kodissa varmasti juuri tälläkin hetkellä tunnustellaan omaa sisäistä tilaa ja ihmetellään, mitä sydämessä oikein tapahtuu. Muistan eräältä ashramin joogakurssilta viime talvena satsangin, jossa pitkäaikainen Amman seuraaja tiivisti Amman mission kuvaavasti: kun avaamme sydämemme Ammalle, Amma avaa meidän sydämet muille ihmisille. Juuri niin meille tapahtuu, kun vietämme aikaa Amman seurassa.

Amman ohjelmat rakennetaan täysin vapaaehtoisvoimin ja olen monta kertaa miettinyt, että miten ihmeessä Amman kiertueihmiset oikein selviävät tuosta kaikesta hengissä. Nytkin ensimmäisenä pe-la yönä ehdimme nukkua vain kaksi tuntia (jotkut eivät sitäkään) ja lauantain ohjelma puolestaan kesti tänä sunnuntaiaamuna aina seitsemään saakka. Itsekin epäilin, että miten mahdan kahden tunnin yöunilla selvitä päivästä, mutta jotain mystistä Amman seurassa aina tapahtuu. Vaikka periaatteessa pitäisi olla aivan rättiväsyksissä - ja joiltain osin sitä onkin - mutta kuitenkin Amman energia on niin vahva, että se saa meidät pysymään skarppina ja jaksamaan tunnista toiseen, vaikka mieli olisi jo aikaa sitten huutanut, että keho kaipaa lepoa. Amman seurassa ei päde mitkään normielämän rajoitteet, sen sai taas todistaa ihan omin silmin ja kokemuksin.

Itse sain tehdä perjantaina halaussevaa, eli auttaa ihmisiä halaukseen, sekä koordinoida ensimmäistä kertaa järjestettävää Bhagavati Pujaa. Pujat ovat aivan erityisiä voimallisia seremonioita, joiden uskotaan seremonian luonteesta riippuen tuovan niihin osallistuville ihmisille erilaisia siunauksia. Bhagavati Puja tehtiin Deville, eli jumalattarelle, ja sen tarkoituksena oli tuoda siunausta Äiti Maalle ja edistää Maailman Rauhaa. Samalla meillä oli pujan aikana mahdollisuus luovuttaa omia negatiivisia ominaisuuksiamme Jumalalle ja puhdistua sisäisesti. Pujarimme Viveka (kanssani viereisessä kuvassa) sanoi, että yksi tällainen puja vastaa 30 temppelikäyntiä.

Meitä oli yhteensä melkein kymmenen hengen vapaaehtoisryhmä, jotka auttoivat pujan valmistelussa, seremonian toteuttamisessa ja pujan jälkeen seremoniatilan siivoamisessa. Kiitos, kiitos, kiitos vielä kerran kaikille! ♥ ♥ Minulla oli ilo toimia pujassa myös kääntäjänä sekä bhajaneiden esilaulajana ja soittajana. ♥

Rakastan intialaisia seremonioita yli kaiken. Niiden tuoksuja, värejä, mantroja, lauluja, värejä, tunnelmaa, kauneutta...



Tällä kertaa sain myös esiintyä Ammalle kolmeen otteeseen: ensin perjantaina neljän oman laulun verran, sitten aamuyöllä ensimmäisen bhajan-ryhmän kanssa ja vielä tänään aamuyöllä toisen bhajan-ryhmän kanssa. Oli aivan ihanaa! ♥

Kuva: Amma Finland
Itselläni oli koko viikonlopun ajan rauhallinen, ihana ja tyyni olo. Oli myös ihanaa, kun ihmiset tulivat aivan valtavasti juttelemaan, halaamaan ja antamaan spontaanisti palautetta tästä blogistani, musiikistani ja kirjoistani. Kiitos siis kaikista sydämellisistä kohtaamisista! ♥

Pohjanmaalta tullut Amma-bussikin löysi tiensä perille ja vajaat 50 ihmistä pääsi kokemaan Amman halauksen ja tilaisuuden tunnelman. Kun yöllä kävin heidät hyvästelemässä bussissa ja toivottamassa hyvää kotimatkaa, bussi oli täynnä iloisia ja tyytyväisiä ilmeitä. Voiiii, ihanaa!! ♥

Eilen, kun Amma piti iltaohjelmaansa, Devi Bhavaa, menin istumaan lavalle Amman läheisyyteen. Siinä kaikessa rauhassa istuessani aloin tuntea, miten Amman jumalallinen voima alkoi ottaa koko kehoani valtaansa ja avaamaan sydänkeskustani. Siitä tuli mieleeni nämä Amman sanat:

"Mahatman (valaistuneen sielun) lähellä oleminen on kuin menisit suitsuketehtaaseen. Meidän ei tarvitse työskennellä siellä, laittaa suitsukkeita palamaan eikä edes koskea mihinkään. Meidän täytyy vain astua sisään ja tuoksu ympäröi meidät välittömästi. Samalla tavalla mahatman läsnäolo saa meissä aikaan muutoksen, vaikka emme olisi edes tietoisia siitä." -Amma

Sellaista on Amman lähellä. Vasta ajan kuluessa pystymme näkemään, mitä tällä kertaa elämässämme on muuttunut, tippunut pois, lujittunut ja aktivoitunut. Riittää, että vain olemme hänen lähellään. ♥

Sain aamuyöllä halauksen viimeisten joukossa, ja Amma ohjasi minut vielä istumaan lähelleen halauksen jälkeen. Olin itse siinä vaiheessa jo koko lailla poikki, mutta Ammassa ei väsymyksen merkkejä näkynyt. Päinvastoin, hän otti edelleen ihmisiä vastaan rauhalliseen tahtiin, lempeästi jokaista syleillen. Halausten jälkeen hän vielä siunasi kaksi vihkiparia, kunnes viimein seitsemän aikaan aamulla kaikki olivat saaneet halauksensa. Lava tyhjennettiin ja kaikki jäivät lavan reunalle odottamaan loppuseremoniaa. Bhajanit alkoivat soimaan, Amma otti käteensä isot kasat kukkien terälehtiä, kehotti meitä tulemaan lähemmäs, ja hukutti meidät sitten kukkasateeseen! ♥

Kun Amma poistui verhojen taakse, bhajanit hiljenivät ja kaikki jäivät paikoilleen. Minuutit kuluivat, kunnes lopulta verhot aukesivat uudelleen ja Amma oli vaihtanut illan juhlallisen värikkään sari-asunsa valkoiseen vaatteeseensa ja astui nyt meidän eteen iloisesti kujeillen ja säteillen niin kuin olisi juuri nukkunut makoisat pitkät yöunet ja herännyt nyt tervehtimään meitä! Se säteilyn ja rakkauden määrä, mikä hänestä välittyi, oli jotain aivan ihmeellistä katsottavaa ja koettavaa! 

Puoli kahdeksan aikaan istahdin autooni ja lähdin ajamaan Pohjanmaata kohti. Hämeenlinnan kohdalla uni sai yliotteen ja otin tunnin aamu-unet, kunnes jatkoin matkaani kotiin saakka. Oli ihmeellistä astua oman kodin hiljaisuuteen ja rauhaan... Kaikki viikonlopun tapahtumat, kohtaamiset, keskustelut ja tunnelma yhä iholla eläen... Päätin laittaa saunan päälle, se sai olla vielä viimeinen puhdistusrituaali tälle viikonlopulle. Saunassa myös muistin, että meillä oli viikonlopun aikana Maya-kalenterin mukaan myös kaksi porttipäivää, joten energiat ovat kaikin tavoin tukeneet oman sisäisen totuutemme tunnistamista ja aktivoimista. ♥

Kun Ammalta kysytään miksi hän halaa ihmisiä, hän vastaa:

"Se on sama kuin kysyisi joelta, miksi se virtaa? 
Se virtaa vain, koska joen luonto on virrata. 
Samoin on Amman luonto 
ilmaista äidin rakkautta lapsiaan kohtaan."

Kuva: Amma Facebook