30.7.13

Deepthi: Amman inspiroimaa ♥

Heii,

Kaunista yötä täältä yösateiselta Pohjanmaalta! Kynttilät palavat lempeästi ja Olga on kehittänyt itselleen kodin vanhasta pahvilaatikosta, jossa se nukkuu kaikki päivät tyytyväisenä kuin pieni lapsi. Pikkuinen.  

Tänään tuli aivan hirveä ikävä Amritapuriin. Amma oli yhtäkkiä taas niin lähellä, että kyyneleet vain valuivat pitkin poskia. Kutsu kävi... Selailin jo lentolippuja. Kohta lähden, kun saan kirjan valmiiksi ja elokuun ihanat enkeliretriitit pidettyä. Parin viikon takainen AYUDH-nuortenleiri antoi taas muistutuksen Amman voimasta. Koko pakka menee aina kerralla sekaisin, kun siihen energiaan astuu. Kaikki oman minän toiveet häviää ja siinä sitä sitten rimpuilee hauskasti, kun tosiolemus kelluu Amman syleilyssä ja tekee omaa transformaatiotaan ja valopäivitystään. Ihmeellistä on - edelleen, viiden vuoden jälkeen. My Amma!

Nuortenleirille osallistui tällä kertaa jo yli 200 nuorta ympäri Eurooppaa. Tämä oli toinen kerta kun sain olla mukana kuoro-ohjaajan roolissa, ja yhtä äimistyneenä katselin tänäkin vuonna kaikkea sitä toimintaa, mitä nuorille oli siellä tarjolla. Ja kun vielä tietää, että koko leirin organisoi käytännössä pystyyn tasan kaksi ihmistä, niin kyllä siinä suu loksahtaa auki kerran jos toisenkin. Tottakai lopputuloksesta vastaa useamman kymmenen hengen vapaaehtoisjoukko, jota ilman kaikki nuo huikeat suunnitelmat jäisi toteutumatta. Nuorille oli tarjolla 15 eri workshoppia joista he saivat valita mieluisensa, sekä sen lisäksi heille oli joka päivä meditaatiota, henkisiä lauluja ja aivan erinomaisia puheita.

Yksi puhujista oli tänä vuonna meidän suomalainen kansanedustajamme Jani Toivola. Janin puhe tuli niin suoraan sydämestä ja niin mielettömillä tarinoilla höystettynä, että kun puhe loppui, niin koko yli parisatapäinen joukko nousi seisomaan ja taputti Janille niin antaumuksella, että siinä ei ollut tulla loppua. Hän todella varasti meidän kaikkien sydämet. Joku järjestäjistä sanoikin, että Janin puhe saattoi olla koko AYUDHin yhdeksän vuotisen historian paras puhe. Kyllä siinä kelpasi olla suomalaisena vierellä.  



Yhtenä puheen pitäjänä oli myöskin Amman Ranskan ashramin johtajatar, joka herätti kysymyksiä siitä, että miksi meidän tulisi tunnistaa omat heikkoutemme ja vahvuutemme. Hän sanoi, että tehdessämme elämässämme valintoja, siitä on suuri etu että tunnemme itsemme, sekä heikkoudet että vahvuudet. Hän kehotti meitä jokaista etsimään heikkoutemme sen sijaan, että pelkäisimme niitä ja yrittäisimme jotenkin salata tai hävetä niitä. Kun tiedostamme heikkoutemme, niistä tulee meidän suurin voimavara. 

Kun teemme valintoja, meidän tulisi käyttää erottelukykyämme. Ilman erottelukykyä vahvuuksistamme saattaa tulla myös heikkous. Erottelukykyyn tarvitset tietoisuutta ja myötätuntoa, kykyä katsoa sydämellä asioita. "Älä hyppää, koska saatat pudota, vaan etene askel kerrallaan. Vaikka sitten putoaisit, niin nouse ylös ja yritä uudelleen." Meidän ei tulisi koskaan luovuttaa, vaan kasvattaa henkistä selkärankaa, joustavuutta ja itsetuntemusta niin, että emme muserru vastoinkäymisien edessä vaan pysymme vahvoina mitä tahansa elämässä tapahtuukin. 
Luennon lopuksi hän esitti meille listan vahvuuksia, joista meidän tuli valita viisi, jotka resonoivat sydämissämme vahviten. Kaikilla meillä on vahvuutemme, löydätkö sinä omasi?

Avoin mieli
Luovuus
Älykkyys
Uuden oppiminen
Urheus
Rakkaudellisuus
Reiluus
Itsekontrolli
Kauneuden rakastaminen ja kunnioittaminen
Kiitollisuus
Toivo ja optimismi
Henkisyys, luottamus ja elämän tarkoituksen tunteminen
Rehellisyys 
Elinvoimaisuus
Anteeksianto

Valitse näistä viisi ominaisuutta, jotka kuvaavat sinua parhaiten. Luota niihin ja kehitä niiden ilmentämistä elämässäsi.

Seuraavana iltana saimme nauttia Amman läheisen oppilaan, Shubamritan puheesta. Hän puhui meille oikeanlaisesta johtajuudesta. Hän kertoi mm. että Ammalta kysytään usein, että mistä tässä ajassa on kaikkein suurin puute? Amma on vastannut, että juuri myötätuntoisista johtajista. Että maailma tarvitsee kipeästi tietoisia ja myötätuntoisia johtajia johtamaan tätä maailmaa rauhan ja rakkauden nimissä. 


"Johtajuudessa on kyse oikeanlaisesta toiminnasta, ei asemasta." 
-Amma


"Pyrkiessämme vaikuttamaan muihin,
esimerkkinä toimiminen ei ole pääasia. 
Se on ainoa asia."
- Albert Schweitzer


Kun Ammalta on puolestaan kysytty, että mitkä ovat kaksi suurinta ongelmaa maailmassa, hän on vastannut, että "Me ajattelemme mutta emme toimi, ja me toimimme, mutta emme ajattele". Myöskään minkään menneessä olevan tapahtuman ei pitäisi estää meitä antamasta anteeksi ja kahlita meitä menneisyyteen. Meidän tulisi nähdä ykseys kaikessa ja kaikissa. Jokainen hetki on tilaisuus palvella suurempaa yhteistä hyvää, ja meillä tulisi olla visio siitä, miten me voimme vaikuttaa ja olla aktiivisena osana kantamassa kortemme kekoon.

Shubamrita päätti antoisan puheensa seuraaviin sanoihin: pystymme elää 40 päivää ilman ruokaa, 3 päivää ilman vettä ja 5 päivää ilman raikasta ilmaa, mutta emme pysty elää päivääkään ilman toivoa. 


"Katseemme kauneus ei ole meikissämme vaan siinä, että näemme toisemme positiivisessa ja myötätuntoisessa valossa. Korviemme kauneus ei ole korvakoruissamme vaan siinä että osaamme kärsivällisesti kuunnella vähäosaisia. Käsiemme kauneus ei ole sormuksissa joita kannamme, vaan siinä että käytämme niitä hyvien tekojen tekemiseen." 
-Amma


Tämän vuoden teemamme oli "Our World. Our Vision. Our Future." Myös leirin työpajat mukailivat tätä ajatusta. 


  








Millä väreillä sinä maalaat maailmaa?  


Lopuksi haluan jakaa teidän kanssanne vielä pienen makupalan videon muodossa. Joka vuosi nuoret saavat tehdä itse biisit kuoroworkshoppiin, ja tänäkin vuonna italialainen Mattia teki oman rap-biisin, johon minä olen tehnyt kuoro-osuudet ja jonka sitten yhdessä nauhoitimme. Videolla näkyvä räppäri on Mattia itse.  Jo leirin kolmantena päivänä, toisena workshop-päivänä kirjoitimme kuorolaisten kanssa kertosäkeen kymmenellä eri kielellä, äänitimme siitä demoversion ja yömyöhään vielä hipsimme tähtitaivaan alle ja kuvasimme tällä videolla näkyvät mustataustaiset kuvat, joissa leiriläiset esiintyvät omilla kasvoillaan. Nelisen tuntia hytisimme kesäyössä, minä toimin assistenttina, Julia ja Sebastian kuvasivat, Bruno hoiti taustamusiikit ja koko ajan kymmenet ja taas kymmenet nuoret odottivat omaa vuoroaan päästä kameran eteen. Kaikki tämä saatiin tehtyä yhden päivän aikana, mikä oli jo ihme sinällään. Jai! ♥  Tässä videosta maistiainen ja kokonainen versio on nähtävissä 02.08. 





Amma-ilossa,
Deepthi