Kirjoittanut Vidya Frazier (vidyafrazier.com)
12.1.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tässä sitä ollaan tammikuussa 2015. Toisaalta voimme sanoa: "Hyvä luoja, miten tämä tapahtui – on jo 2015?!" Ja toisaalta – muistaen kaiken innostuksen joulukuussa 2012 – saatamme sanoa: "Kaksi kokonaista vuotta on jo mennyt – ja tässä on kaikki, mitä on tapahtunut?!"
Jotkut kysyvät: "Miksei maan ulkopuolista elämää ole paljastettu vielä? Luulin, että galaktiset lopultakin näyttäytyisivät julkisesti." Tai "Miksi maailmassa on edelleen taistelua ja konflikteja, missä on se rauha ja harmonia, minkä piti tulla?"
Vielä toiset, jotka ovat odottaneet kiihkeästi tapahtuvan rellestystä tai maailmanlaajuisen nollauksen, ovat luultavasti äärimmäisen lannistuneita tässä kohtaa, viimeisten kahden vuoden "mainonnan" jälkeen, että se tapahtuisi minä hetkenä hyvänsä.
Myytti valaistumisesta yhdessä yössä
Voi olla tavallaan masentavaa, erityisesti jos olet sellainen, joka ymmärsi väärin, mistä päivämäärässä 21.12.2012 oli oikeasti kyse, ja uskoit, että ylösnousemus tapahtuisi yhdessä yössä – ikään kuin puh! heräisimme seuraavana aamuna ja koko maailma olisi muuttunut ja olisimme kaikki valaistuneet.
Jotkut hyvin älykkäät ja heränneet ihmiset uskoivat – tai ainakin toivoivat – että jokin versio tästä tapahtuisi. He ajattelivat, että ainakin heistä tuntuisi erilaiselta – heränneemmältä ja vapaammalta.
Mutta tietenkään mitään tästä yhden yön taiasta ei tapahtunut – ainakaan minun tietojeni mukaan. Joulukuun 22. päivä oli useimmille meistä hyvin samanlainen kuin edellinenkin päivä. Kenties jollain tavoin vähän energisempi, mutta ehkä tämä johtui vain siitä odotuksesta, että jotain kuitenkin tapahtuisi.
Kuten jotkut meistä tiesivät ja monet havaitsivat myöhemmin, yhden yön ihmettä ei tapahtunut, koska tuossa päivämäärässä ei ollut kyse siirtymisestä viidenteen ulottuvuuteen. Siinä oli kyse siirtymisestä neljänteen ulottuvuuteen – sillasta tai käytävästä viidenteen ulottuvuuteen, missä olemme kaikki vielä jonkin aikaa, kun karistamme kolmannen ulottuvuuden identiteettiämme, uskomuksiamme ja tunnekuormaamme.
Kuitenkin edelleen ehkä ihmettelet: "Okei, se ei tapahtunut yhdessä yössä, mutta hei, eikö nyt jo pitäisi tapahtua enemmän? Tapahtuuko ylösnousemus oikeasti? Onko maailmassa oikeasti mikään eri tavalla?" Jos katsomme maailmaa, voi näyttää siltä, ettei paljon ole muuttunut eikä paljon ole siirtymässä rauhan, harmonian ja rakastavan ystävällisyyden suuntaan.
Kyllä, voimme aina löytää hyviä uutisia, jos etsimme niitä. Olemme hyviä siinä. Mutta jos valtavirtamedia ei ole vielä edes alkanut päästä ajan tasalle, pääseekö se koskaan? Kolmas ulottuvuus näyttää yhtä ehjältä kuin koskaan.
Ja kun katsot kahta kulunutta vuotta, kenties monien meidän tapaan näet paljon muutoksia, haasteita ja menetyksiä, joita sinulle on tapahtunut. Sinusta ei ehkä tunnu lainkaan paremmalta. Kenties tunnet olevasi vielä enemmän hukassa ja vähemmän varma siitä, minne olet menossa.
Olet ehkä menettänyt kiinnostuksen asioihin, joista olit intohimoinen. Olet ehkä vähemmän halukas viettämään aikaa ihmisten kanssa, joita ennen rakastit. Vanhoja malleja nousee esiin kovasti ja tämä aiheuttaa stressiä ja tuskaa. Suhteet ovat karikkoisia. Tai kenties elämäsi on tylsää, siinä ei ole mitään jännitystä. Et tiedä enää, kuka olet.
Tämä ehkä riittää saamaan sinut päättämään, että koko ajatus ylösnousemuksesta ja liikkeestä kohti viidettä ulottuvuutta on vain naiivia ja toiveikasta metafyysistä itsepetosta. Jos olet tässä pisteessä – tai vain lannistunut siitä, miten pitkään ylösnousemuksen tapahtuminen näyttää kestävän – sinulla on ehkä "ylösnousemusmasennusta".
Ylösnousemus ei vain tapahdu meille
Juttu on niin, että toisin kuin monet ihmiset uskovat, ylösnousemus ei ole sellaista, mikä vain tapahtuu meille – että jokin ulkopuolinen voima tai lähde puhdistaa meidät vaivattomasti kaikesta siitä tunnetaakasta ja todellisuuden luonteen väärinymmärryksestä, mitä olemme keränneet niiden tuhansien vuosien kuluessa, jotka olemme olleet kolmannessa ulottuvuudessa. Meitä ei vain nosteta viidenteen ulottuvuuteen. Ja luultavasti se vaatii enemmän kuin muutamaa meditaatiota, joita nyt tarjoavat monet korkealle kehittyneet tähtisiemenopettajat, joita ilmestyy näyttämölle.
On totta, että herääminen on vähän helpompaa kuin joskus, ottaen huomioon ne korkeataajuuksiset energiat, joita virtaa maapallolle nyt, kun olemme neljännessä ulottuvuudessa. Ja saamme myös arkkienkeleiltä, ylösnousseilta mestareilta ja galaktisilta olennoilta pyytäessämme apua, mikä ei ollut yhtä ulottuvilla aiemmin.
Herääminen on kuitenkin edelleen sellaista, mikä meidän on tehtävä itse, mihin meidän täytyy keskittyä ja minkä tekemistä meidän täytyy jatkaa, kunnes olemme lopulta tarpeeksi selkeitä/puhtaita ja resonoimme viidennen ulottuvuuden värähtelyn kanssa. Ja useimmilla meistä tämä vie jonkin aikaa. Se on prosessi.
Jos oikeasti mietit, mitä täydellinen herääminen henkiseen luonteeseemme pitää sisällään, sinun on pakko tunnustaa, että paljon on muututtava: meidän ei tarvitse ainoastaan selvittää tunnelastia ja rajoittuneita uskomuksia tästä elämästä, vaan useimmilla meistä myös monista entisistä elämistä.
Lisäksi tiheän fyysisen kehomme täytyy muuttua kristallipohjaiseksi valokehoksi. Ja aivomme täytyy uudelleenjohdottaa täysin. Kaikki tämä on valtava juttu. Eikä sitä voi tehdä liian nopeasti tai muuten palaisimme.
Kaikki tapahtuu aikataulun mukaisesti
Niinpä huolimatta siitä epämukavuudesta, pelosta ja lannistumisesta, mitä voi ilmaantua ylösnousemusprosessissamme, voi auttaa, kun muistaa kaiken tämän. Vanhoja malleja ja negatiivisia tunteita nousee tosiaankin tarkoituksella. Niitä nousee, jotta voimme nähdä ne ja sitten päästää irti niistä. Myös tavallisen itsetuntomme, mukavuutemme ja intohimomme menettäminen osuu naulan kantaan. Meidän täytyy karistaa kaikki, mikä ei ole harmoniassa korkeimman henkiluontomme kanssa.
Itseni lisäksi monet tuntemani ihmiset – ystävät ja asiakkaat – ovat nyt kulkeneet tietoisesti tätä ylösnousemuspolkua jonkin aikaa. Ja kaikki me olemme tosissaan menneet läpi karmavuorista ja vaikeista vaiheista elämässämme – siivoten suhteita, negatiivisia asenteita ja rakkauden puutetta itseämme kohtaan.
Tarve tehdä kaikki tämä voi näyttää hyvin lannistavalta. Monille meistä jotka olemme työstäneet itseämme monta vuotta, jopa vuosikymmentä, se voi olla erityisen työlästä. Prosessiin uupumisen tunne voi helposti vallata toisinaan, kun ihmettelemme, miten kauan vielä tämä sisäinen työ kestää.
Oma sisäinen tietämykseni kertoo minulle: "Ei kauan. Ei lainkaan kauan, ottaen huomioon ne tuhansien vuosien kolmannen ulottuvuuden jutut, joita me kaikki otimme itsellemme." Se voi viedä jonkin määrän vuosia, kenties pari vuosikymmentä, mutta ajattele asiaa: suuressa kuvassa kyse on hämmästyttävän lyhyestä aikajaksosta niille valtaville muutoksille, joita viides ulottuvuus synnyttää.
Katso, mikä on muuttunut
Jos ajattelet, ettei ylösnousemusta tapahdu sinun elämässäsi, kannustan sinua katsomaan sisällesi ja todella pohdiskelemaan elämääsi tässä kohtaa. Arvaukseni on, että vaikka asiat saattavat näyttää rankoilta tai masentavilta, epäilemättä havaitset, että paljon sisälläsi ja elämässäsi on oikeasti muuttunut parempaan.
Etkö ole tietoisempi kuin kaksi vuotta sitten – etkä vain vähän, kuten olisi saattanut tapahtua menneisyydessä? Eikö sisälläsi ole jotain, mikä on nyt voimakkaampi ja sitkeämpi? Eikö sinulla ole parempi ymmärrys siitä, mistä rakkaudessa on kyse – aidossa ja ehdottomassa henkisessä rakkaudessa?
Ajattele sitä. Eikö ole päiviä, jolloin ilo vain kuplii sinussa tyhjästä, ilman mitään syytä? Tai aikoja jolloin suuren ärsytyksen tai epätoivon keskellä sinut yhtäkkiä vedetään selittämättömästi syvään sisäiseen rauhaan? Kenties olet toisinaan niin täynnä rakkautta, että olet kyynelissä?
Ja kenties sinulla on myös kokemuksia, joissa tunnet jonkin karmasopimuksen tulleen juuri valmiiksi? Tosiaankin, kenties kaikki karma on elämässäsi tulossa loppuun?
Monilla meistä on yksinkertaisesti suurempi sisäinen rauha kulkiessamme. Vähemmän mielen höpinää. Enemmän itsensä rakastamista. Enemmän elämän hyväksymistä sellaisena, kuin se on. Suurempaa kiintymättömyyttä ja vaivattomuutta. Ja enemmän ja enemmän pidentyviä vilauksia äärimmäisestä vapaudesta ja tiedosta, keitä olemme paljon korkeammalla ja laajemmalla tasolla kuin koskaan ennen.
Kaikki nämä kokemukset ovat merkkejä ylösnousemuksesta – sekä vaikeat että ihanat. Toisinaan näitä kahdenlaisia kokemuksia – ilontäyteisiä ja tuskallisia – on samana päivänä tai jopa samanaikaisesti. Se voi tuntua hullulta.
Keskity ihmeeseen
Mutta tämä on myös erittäin jännittävää, koska kaikesta siitä tietää, että ylösnousemus tapahtuu. Ja riippumatta siitä, kestääkö sinulla vähän aikaa vai muutamia vuosia transformoitua viidennen ulottuvuuden tietoisuuteesi, sillä ei ole merkitystä, jos pidät mielessä, miten taianomaista sen tapahtuminen ylipäätään on. Muista, että olet lopultakin tiellä Kotiin!
Niinpä sen sijaan, että eksyt ylösnousemusmasennukseen, keskity ihmeeseen. Ja tarkkaile kaikkia pieniä, mutta erittäin tärkeitä muutoksia, joita sinussa tapahtuu. Saatat yllättyä siitä, miten erilainen olet nyt verrattuna kahden vuoden takaiseen, miten paljon enemmän hereillä, rakastavampi, rauhallisempi ja iloisempi.
Entä maailma ja sen ylösnousemus? Sekin tapahtuu. Mutta kuten jokaisessa meissä, siinä on paljon transformoitavaa. Kollektiivi on edelleen hyvin paljon unessa, joten se vie aikaa. Mutta se tapahtuu. Siitä on merkkejä kaikkialla.
Katso elämääsi sydämellä
Ja muista, että jos tunnet masennusta, katsot luultavasti kaikkea rationaalisella mielelläsi – tuon rajoittuneen linssin läpi, mikä ei pysty tajuamaan korkeampaa totuutta siitä, mitä tapahtuu.
Yritä siirtyä sydämeesi ja katso sitten sen linssin läpi. Tiedät, että ylösnousemus tosiaan tapahtuu ja sinun täytyy vain jatkaa siirtymistä eteenpäin, askel kerrallaan. Ja muista, että sinua opastetaan täydellisesti oman ainutlaatuisen prosessisi läpi, rakastavan pikkutarkasti huolehtien.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.