1.5.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakas valoperhe, ylösnousemusmatkanne viime jaksolla olette kokeneet intensiivisen aikamuutoksen, pimennysten ja päiväntasauksen aiheuttaessa paljon myllerrystä elämäänne. Monet teistä saattavat tuntea olevansa tuuliajolla omassa elämässään ja epävarmoja siitä, minne kääntyä. Saatatte hyvinkin olla herännyt ja henkisellä matkallanne tietoisesti ja valaistuneesti ja silti tunnette, ettette oikein ymmärrä, miksi maapallo on niin suuressa kaaoksessa ja miksi asiat eivät voi olla helpompia.
Valoperhe, merkittävät muutos- ja siirtymäajat eivät tosiaankaan ole koskaan helppoja maapallollanne ja eivät erityisesti nyt. Koskaan aiemmin maapallo ei ole käynyt näin valtavaa muutosta läpi näin monien inkarnoituneiden sielujen kera, jotka kanssaluovat yhdessä tätä muutosta. Kyllä, se on tosiaankin viidennen ulottuvuuden luonne, että kanssaluotte kaikki ja teette valintoja yhdessä luodaksenne uuden todellisuuden. Jotkut teistä ovat hereillä ja tekevät tämän tietoisesti, mutta monet ovat edelleen unessa ja tekevät valintansa tiedostamatta ja vanhojen energioiden ja mallien perusteella. Tästä syystä on paljon kaaosta ja hämmennystä. Ne jotka tekevät edelleen tiedostamattomia valintoja, huomaavat, etteivät ne vie heitä niihin paikkoihin, joissa he haluavat olla, ja heistä tulee vihaisia ja ahdistuneita. He pyrkivät tekemään uusia valintoja ja löytämään uuden todellisuuden, mutta etsivät edelleen.
Toisaalta, te olette tietoisia ja voitte nähdä, että muutos mikä tarvitsee tapahtua jokaisessa inkarnoituneessa olennossa, on siirtyä egosta/mielestä sydämeen/sieluun olemuksessa ja maapallon elämän keskuksena.
Tämä kuulostaa helpolta, mutta miksi se on hyvin vaikeaa monille? No, tämä johtuu siitä, että evoluutionne viime jaksolla mielestä on tullut voimakkain osa useimpia ihmisiä ja heidän maailmansa. Mieli kontrolloi havaintotapaa ja luo jatkuvuutta niin, että elämä voidaan kokea tarinana, joka jatkuu rationaalisesti ja jossa on mielen mukaan tolkkua. Kun tapahtuu asioita, joissa ei näytä olevan tolkkua tai jotka eivät sovi tarinaan, mieli pystyy aina sovittelemaan asioita ja luomaan tarinan, joka selittää, miksi asioita tapahtuu, ja joka perustuu syyhyn ja seuraukseen jatkuvalla aikajanalla. Kuitenkin herätessänne alatte nähdä, että on monia aikajanoja ja monia tarinoita ja kaikkia kerrotaan ja toteutetaan samanaikaisesti todellisuudessanne, kun sielut luovat ja kanssaluovat.
Tämä johtaa hämmennykseen, kun mieli pyrkii purkamaan kaaosta ja löytämään totuuden.
Totuus on, rakkaat ystävät,
ettei mieli voi koskaan löytää totuutta,
sillä se kuuluu sydämelle ja sielulle.
Vasta tässä kohtaa jokainen olento löytää sen, mitä hän etsii totuutena.
Siirtymäjaksolla mielenne pyrkii pitämään kiinni tarinajuonen hallinnasta ja oman tarinansa totuudesta eikä se halua päästää irti. On se syvä pelko, että sitten kun mieli päästää irti totuuden omistajuudesta, kaikki hajoaa. Tämä on psykologianne lähtökohta. Me kuitenkin sanoisimme, että silloin kun mieli päästää irti ja sallii sielun astua sisään, aikaan, paikkaan ja todellisuuteen on toinen perspektiivi, mikä vapauttaa jokaisen olennon kokemaan elämää korkeimmalla tietoisuustasolla ja harmoniassa sydämen ja sielun kanssa. Uusi uni ja uusi todellisuus syntyy. Alatte nähdä ja kokea asioita, joita ei ole nähty ja tunnettu aiemmin, koska mielen suodattimet kätkivät ne. Verhot nousevat ja yritätte nähdä, mitä todella on edessänne!
Tässä uudessa olotilassa mieli jatkaa osana todellisuuden luomistarinaa, mutta se ei hallitse ja kontrolloi sitä. Siitä tulee tarinankertoja, mikä kutoo sydämen ja sielun tarinoita ilmentymään ilman tarvetta hallita, kontrolloida ja olla tärkeä.
Neljännen ulottuvuuden integrointi – seikkailuja aika-avaruudessa
Vanhassa kolmannen ulottuvuuden maailmassa ja todellisuudessa mielen oli helppoa luoda tarinoita, jotka olivat lineaarisia ja joilla oli tyydyttävä alku ja loppu tällä lineaarisella jatkumolla. Egomieli oli aina tyytyväinen asioiden kehittymistapaan ja ne pystyttiin selittämään lineaarisella tavalla.
Mutta rakas perhe, maapallon viidennen ulottuvuuden valoverkkomuutoksen ja tietoisuusmuutoksen myötä, aloitte herätä siihen aika-avaruuden nestemäiseen ja virtaavaan todellisuusulottuvuuteen, mitä kutsumme neljänneksi ulottuvuudeksi. Täällä aika luodaan aikaspiraaleihin ja aikajanoille ja täällä aika ei ole lineaarista ja jatkuvaa, vaan spiraalimaista, kehämäistä, epäjatkuvaa ja taianomaista luojien taidoista ja suunnasta riippuen.
Tämä havainto ajasta, joka luodaan itse ja joka menee jokapäiväisen elämän lineaaristen vaatimusten tuolle puolen, on jotain, mitä mieli tuntee tarvetta vastustaa. Miksi? Jos mieli hyväksyy tämän todellisuushavainnon, niin kaikki sen tarkat rakenteet ja tarinat romuttuvat. Kyllä, todellakin. Mutta sielu astuu niiden tilalle taianomaisen ja ihmeellisen todellisuushavaintonsa kera, mikä sallii teidän kanssaluoda uuden todellisuuden ja uuden tilan omalle aikajanallenne, ilman vanhan todellisuusluomisen tuomitsemista, syyttelyä, karmaa tai mitään muita negatiivisia sivuvaikutuksia.
Kun siirrytte viidennen ulottuvuuden verkkoihin ja korkeampaan tietoisuuteen, avaatte tien sielulle näyttää teille sen uuden todellisuuden luonteen, missä sielu näkee elämän galaktisesta tai kvanttiperspektiivistä. Elämä ei ole lineaarista eikä rajallista! Sielun maailmoissa elämä on ääretöntä ja se jatkuu monilla eri kaarilla tai eri spiraaleissa, jotkut samanaikaisesti erilaisilla tai rinnakkaisilla aikajanoilla ja universumeissa.
Tästä sieluperspektiivistä mikä keskittyy sydämeen, ymmärrätte, että
luominen tulee jumalaisen rakkauden kautta.
Ymmärrätte, että kaikki asiat virtaavat ilmentymään ja ilmentymästä jumalaisen suunnitelman tai luomisnäytöksen mukaisesti ja että muutos ja transformaatio ovat elämän luonne. Pystytte liikkumaan epäjatkuvuus- ja loppumisaikojen läpi mieli tyynenä, koska havaitsette, että uudet alut seuraavat aina loppumisia. Ette tunne mitään tarvetta syyttää ketään tai mitään – hyväksytte pelkästään sen loppumisen, mitä on, ja katsotte eteenpäin seuraavaan valoluomukseen.
Rakkaat ystävät, sielussa ja sydämessä tunnette syvää hyväksymisen ja rauhan tunnetta, kun sallitte jumalaisen luovan älykkyysvirran kulkea lävitsenne luomisvoimana,
mikä sallii teille ilon tehdä valintoja ja luoda uudella
ja korkeammalla kokemustasolla.
Sielun moniulotteiset kertomukset
Rakkaat ystävät, kun siirrytte pois jatkuvan historian ja jatkuvan henkilökohtaisen tarinan käsityksestä, alatte havaita, että sielu on moniulotteinen ja monilla tasoilla. Sen kertomukset ovat menneessä, tulevassa ja läsnä olevassa hetkessä, mikä on alkukohta.
Sielu on galaktinen matkustaja ja timanttitarinankertoja. Se kehrää luomisen timanttivaloa moniksi väreiksi, valoiksi, kokemuksiksi ja tarinoiksi. Rakkaat ystävät, teillä on ilo työskennellä sielun kanssa ja kehrätä näitä tarinoita ja lauluja ilmentymään viidennen ulottuvuuden uudelle maapallollenne.
Tämä toukokuu antaa teille monia tilaisuuksia höllentää egomielen otetta, harmonisoitua sielun ja sydämen luomisimpulssien kanssa ja ilmaista itseänne uudella tapaa.
Kun harmonisoitte sydämenne ja valokehonne niiden tulevien timanttikoodien tai luomiskoodien kanssa, joita on galaksin ja auringon valolähetyksissä Jumalan sydämestä ja Valoneuvostoilta, tunnette inspiroituvanne aloittamaan elämänne luomisen jumalaisena inspiraatiotyönä.
Rakkaat ystävät, kun siirrytte pois jatkuvan historian ja jatkuvan henkilökohtaisen tarinan käsityksestä, alatte havaita, että sielu on moniulotteinen ja monilla tasoilla. Sen kertomukset ovat menneessä, tulevassa ja läsnä olevassa hetkessä, mikä on alkukohta.
Sielu on galaktinen matkustaja ja timanttitarinankertoja. Se kehrää luomisen timanttivaloa moniksi väreiksi, valoiksi, kokemuksiksi ja tarinoiksi. Rakkaat ystävät, teillä on ilo työskennellä sielun kanssa ja kehrätä näitä tarinoita ja lauluja ilmentymään viidennen ulottuvuuden uudelle maapallollenne.
Tämä toukokuu antaa teille monia tilaisuuksia höllentää egomielen otetta, harmonisoitua sielun ja sydämen luomisimpulssien kanssa ja ilmaista itseänne uudella tapaa.
Kun harmonisoitte sydämenne ja valokehonne niiden tulevien timanttikoodien tai luomiskoodien kanssa, joita on galaksin ja auringon valolähetyksissä Jumalan sydämestä ja Valoneuvostoilta, tunnette inspiroituvanne aloittamaan elämänne luomisen jumalaisena inspiraatiotyönä.
Pyritte harmonisoitumaan sielunne
ja Hengen musiikin kanssa
ja elämään tässä valossa.
Kun teette tämän siirtymän, saatatte tuntea epämukavuutta ja kipua solar plexuksen alueella. Tämä keho-osa edustaa egomieltä ja kun mieli vapauttaa otteensa todellisuudestanne ja päästää irti, monia vanhoja tuskaa aiheuttavia malleja vapautetaan. Nämä vapautukset saatetaan kokea fyysisenä kipuna ruuansulatusjärjestelmässä, missä kokemus "sulatetaan", tai ahdistuksena, unettomuutena ja pahoina unina. Paras tapa työskennellä tämän kanssa on vain hengittää syvään ja sallia timanttivalon hajottaa kaikki ne vanhat todellisuus- ja stressimallit, joita ette enää tarvitse elämässänne.
Tehkää tilaa enemmälle ilolle, rakkaudelle ja yltäkylläisyydelle. Tehkää tilaa unelmille ja luovuudelle!
Sielulla on monia lauluja laulettavana ja tarinoita kerrottavana ja se odottaa sitä hetkeä, jolloin teistä tulee galaktinen tarinankertoja, tähtitanssija tai taivaallisen musiikin laulaja ja maadoitatte nämä luomukset elämäänne maan päällä. Kun avaudutte tälle korkeammalle tietoisuudelle, täytytte Kristus-tietoisuuden kultaisesta valosta ja timanttikoodien kirkkaasta valkoisesta valosta. Kun siirrytte lähemmäs sieluanne, alatte kokea Kaiken olevaisen kirkkaan sydänkeskuksen, mikä on sielun koti. Tässä timanttivalossa koette hiljaisuutta ja ajattomuutta, koette kosmista rakkautta ja jumalaista monikuvioista valoa ja koette syvää rauhaa. Ja sitten tuotte nämä sydämeenne ja laulatte, tanssitte ja kirjoitatte ne ilmentymään siinä tarinassa, mikä on elämänne!
Siis rakkaat ystävät, kun meditoitte tai pelkästään istutte hiljaisuudessa, pyytäkää mieltänne lempeästi päästämään otteensa todellisuusluomisestanne ja sallimaan sielun/korkeamman itsen olla kumppani ja johtaa todellisuusluomistanne. Hengittäkää sisään timanttivaloa ja timanttikoodeja ja täyttäkää olemuksenne jumalaisella valolla ja rakkaudella … ja luokaa elämästänne rakkaus- ja luovuusseikkailu! ♥ ♥ ♥
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.