13.10.15

Deepthi: Herkistymistä energiatietoisuudelle

Kuva: Shawn Reeder 

"Rakas Merkurius, 

Olet nyt vihdoin lähtenyt jälleen kulkemaan suoraan omalla radallasi, ja me kaikki maan ihmiset olemme siitä hyvin kiitollisia! Järjestit meille kolmen viikon perääntymisjaksollasi oikein kunnon näytelmät, nostit pintaan monia asioita, jotka vielä kaipasivat nousta päivänvaloon ja autoit meitä kantapäänkin kautta ymmärtämään jälleen lisää omasta valostamme. Jakso ei ollut helppo, mutta me silti kiitämme sinua kaikista siunauksistasi. Olemme jälleen vahvempia valossamme, suoraan sanoen uudesti syntyneitä! Mutta silti emme voi olla hengähtämättä helpotuksesta, kun vihdoin päätit perääntymisesi ja annat nyt meillekin mahdollisuuden taas kuulla, nähdä ja tuntea itsemme kirkkaasti. Sinä tuot varjoillasi meille aina haasteita ja sekoitat sekä mielemme, sydämemme että kehomme hetkellisesti, mutta minulla on tunne, että tällä kertaa olimme tempuistasi tietoisempia, ja olemme tehneet ihmiskuntana huikeaa työtä! Siis kiitos, kiitos, kiitos! Nähdään taas tammikuussa 2016!"

Rakkaat, tervetuloa kristalliseen timanttivalon aikaan! ♥ En voi sanoin kuvailla sitä huikeaa tunnetta, joka sydämessäni tänään on! Saimme ma 28.09 kokea täydellisen kuunpimennyksen sekä superkuun, joka tuntui olevan monelle meille aivan todella vahva kokemus energeettisesti. Monet ovat lähestyneet minua kertoen, että heistä tuntuu, kuin he olisivat heränneet tuon päivän jälkeen aivan uudelle planeetalle ja sydämen rakkausenergia on ollut käsittämättömän suuri! Minusta itsestäni on tuntunut aivan samalta, ja varsinkin tänään, kun vihdoin pääsimme eroon myös Merkuriuksesta ja sen Venuksen jälkimainingeista. Tuntuu kuin kaikki Taivaan portit olisivat auenneet meille tänään!

Jos viimeiset kolme viikkoa onkin ollut tahmea ja jähmeä olo energeettisesti, uni on maistunut enemmän kuin normaalisti ja aivot ja kommunikaatio ovat jotenkin takunneet, niin tänä aamuna tuntui, kuin olisi herännyt pumpulipilvellä ja täydellisessä ihanuuden valon tilassa. Yritimme jopa ystäväni kanssa puhua aamulla puhelimessa, mutta omat aivoni olivat niin pehmeät, että puhelusta ei tullut mitään! :D Ja ystävälläni puolestaan oli ollut muita huikeita valokokemuksia aamulla, joten tuumasimme siirtää puhelua myöhemmälle! :D Voi Elämä ja Äiti! ♥

Mutta voi miten iloinen olen ollut koko päivän! Minuun nuo planetaariset muutokset vaikuttavat niin vahvasti, että nyt kun Merkurius kulkee taas suoraan, tuntuu että minäkin kuljen taas suoraan. Ja millä voimalla! Tuntuu, että timanttivaloa on nyt polttoaineena niin paljon, että ei tiedä että mihin hyppäisi! Ja parasta on, että nyt todellakin tietää! Meidän armas syyskuu ja kaikki planetaariset tapahtumat oli niin voimakkaita, että jos tällä jaksolla ei ole tullut selkeyttä omasta sielunpolusta, niin ei kyllä sitten milloinkaan. Ihania uusia tehtäviä on näytetty ja aivan uusia koodeja meihin asetettu, jotta voimme siirtyä hiilipohjaisesta kehostamme timanttikristallikehoon, palvelemaan koko maapalloa ja ihmiskuntaa ilossa ja valossa, sydämen rakkaudessa! Ei ole sattumaa, että oma Deepthi Charity Communitykin perustetiin juuri tässä suuressa valoaallossa, juuri ennen kuin Merkurius lähti perääntymään, ja nyt kun perääntyminen loppui 09.10, meillä oli uusi kokous, jossa saimme hienosti asioita eteenpäin! Kerron toiminnastamme lisää lähitulevaisuudessa, joten pysyhän kuulolla! ♥

Minä aloitin kirjoittamaan tätä postausta jo viime viikolla. Olin kirjoittanut monta tuntia, kunnes yksi huolimaton napin painallus sai koko tekstin katoamaan, eikä minulla ollut siitä kopiota missään. Tyypillistä Merkuriusta. ♥ Mutta kyllä minulle sitten valkenikin, miksi näin haluttiin tehdä. Olin kirjoittamassa aiheesta "Herkistymistä energiatietoisuudelle", mutta samalla tunsin koko ajan Merkuriuksen painon ja tahmeuden niskassani. Joten tajusin kyllä, että jos minun halutaan tuosta aiheesta puhuvan, niin energian pitää vastata itse aihetta. Tänään kirjoitan siis uudella yrityksellä, aivan uusissa, vapaissa energioissa. Kiitos, kiitos, kiitos! ♥

Olin pari viikkoa sitten käymässä Turussa Kirjamessuilla! Olen nyt pari viikkoa pitänyt yllä Amman IAM-meditaatiorituaalia joka aamu, ja se on tuntunut pitävän minut järjissäni näissä Merkurius-energioissa. Joka aamu meditaation jälkeen otan käteeni uuden päiväkirjan, joka minun piti ostaa pari viikkoa sitten. Minulla ei ole ollut oikeita päiväkirjoja käytössäni muuta kuin Intiassa ollessani, muuten taas olen kirjoittanut suoraan tietokoneelle. Mutta nyt tuli tunne, että tarvitaan oikein kunnon päiväkirjaa. Tuohon kirjaan olen joka aamu kirjannut meditaation jälkeen päällimmäiset tunnelmat ja nostanut enkelikortin alkavalle päivälle. Voi että miten voimaannuttavaa ja selkeyttävää se on ollut, ja mikä boosti siitä on tullut koko päivälle!

Turussa ollessani heräsin sunnuntaiaamulla hotellissa ja tein harjoitukseni ennen kirjamessuille lähtöä. Päätin taas nostaa kortin, ja sieltä nousi tuo sama kortti, joka on noussut minulle tasaisin väliajoin koko enkelitietoisen elämäni ajan, eli viimeiset 10 vuotta. Tuossa kortissa minulle sanotaan, että minulla on tärkeä elämäntehtävä, joka liittyy lapsien auttamiseen, opettamiseen ja heistä huolehtimiseen. Minä en ole koskaan tätä korttia oikein ymmärtänyt, koska en ole kokenut olevani perinteisellä tavalla äidillinen, en ole kaivannut omia lapsia, eikä minulla ole mikään erityinen veto lapsien pariin - paitsi veljeni lapsien, jotka ovat tietenkin maailman ihanimmat lapset ♥ ♥

Joka tapauksessa tuona kirjamessuaamuna tuo kortti alkoi kuitenkin puhua minulle aivan uutta kieltä. Enkelit olivat puhuneet minulle jo aiemmin lasten enkelikirjan tekemisestä, mutten ole ottanut sitä kovin tosissani, lähinnä ajatellut, että no, tulee jos tulee joskus tulevaisuudessa. Mutta Deepthi Charity Communityn perustamisen myötä ajatus lasten enkelitietoisuuden tukemisesta on noussut minulle vahvasti pintaan, ja nyt tämä kortti tuntui olevan jotenkin viimeinen niitti. Niin kuin kahden aiemmankin kirjan kohdalla tulin yhtäkkiä siihen tienhaaraan, jossa kuulin sanovani Universumille "Kyllä, minä otan tehtävän vastaan". Tuo hetki ei koskaan tule pakottamalla, eikä sillä tavalla, että minä haluamalla haluan jotakin. Se tulee aina sellaisena tunteena, jossa tunnen antautuvani tehtävälle, korkeammalle tahdolle. Niinpä tämäkin tehtävä on nyt täysin Enkelten ja Rakkauden käsissä, ja luotan, että uusi kirja on tulossa. Aloitan kuulemma kirjoittamaan kirjaa tammikuussa. ♥

Tämä enkelikirja tulee sisältämään lasten enkelitarinoita ja -kokemuksia, kenties enkelikuvakirjan, ehkä se on tietoisuuden levittämistä herkkien enkelilasten tukemiseksi. Aivan hykertyneenä odotan, millaisen lopullisen muodon kirja saa. Nyt pyydänkin tässä apua teiltä ihanilta lukijoiltani: millaista enkelikirjaa lapsillenne kaipaatte? Otan myös mielelläni vastaan lastenne suusta kuultuja enkelikokemuksia, joita mielelläni luvallanne kertoisin tässä kirjassa. Kiitos, jos tunnet kutsun lähestyä minua enkelitarinallasi! Osoitteeni on ranto.kirsi@gmail.com.

Sitten sinne Turun kirjamessuille! Sain olla messuilla ihanan Katariina Sourin haastattelussa, ja hän tuntui olevan aivan myyty minun kirjoistani. Hän kuulemma tunnisti niistä itsensä ja on kuunnellut nyt meditaatiolevyäni melkein taukoamatta. Se oli ihana kuulla!



Lauantaina 24.10 meidät löytää Helsingin Kirjamessujen Kirjakahvilasta juttelemasta klo:12.30-13.00. Lämpimästi tervetuloa moikkaamaan! 

Turussa tapasin myös mielenkiintoisen henkilön, joka muistutti minua asiasta, josta olin lukenut jo aiemmin jostakin: Maapallon värähtelystä suhteessa nykymusiikin värähtelytaajuuteen. Kaikkihan me tiedämme, että kun pääsemme luonnonhelmaan, olomme rauhoittuu ja kohottuu välittömästi. Kun taas sitten kotona avaamme telkkarin tai radion, niin se ihmeellinen suhina alkaa päässä välittömästi, ja oma energiakenttä häiriintyy. Luonnon värähtelytaajuus on 432Hz, mikä on alkuperäinen taajuus myös kaikelle musiikille. Jos kuuntelet alkuperäiskansojen musiikkia (Intia, Tiibet etc.) sekä klassista musiikkia (Mozart, Bach etc.), se rauhoittaa sinua ja saa sisälläsi aikaan tasapainon tunteen, koska tuo musiikki on ollut vielä viritettynä alkuperäiselle maapallon värähtelytaajuudelle 432Hz. 

Mutta vuonna 1939 tuo luonnollinen taajuus on laskettu 440Hz:iin maailmanlaajuisesti, ja voimme vain arvailla miksi. Ehkä siksi, että pysyisimme epäharmoniassa ja meitä voitaisiin paremmin kontrolloida. Jos koko maailman media televisioineen, radioineen ja musiikkeineen on koko ajan epäharmoniassa maapallon värähtelytaajuuden kanssa, voimme vain miettiä, mitä se meille tekee sisäisesti ja energeettisesti. 

Tätä asiaa pohtiessani ja tutkiessani löysin hyvän sivuston nimeltään Attuned Vibrations. Siellä on hyvin ja selkeästi selitetty nämä asiat ja sieltä löytyy myös aivan ihanaa meditaatiotyyppistä musiikkia, joka on viritetty oikealle taajuudelle. Olen sitä nyt kuunnellut viimeisen viikon ajan, ja olen ollut niin iloinen. Tuo musiikki rauhoittaa, harmonisoi ja tyynnyttää mielen ja sydämen. Olen alkanut tajuta, miksi minä en ole saanut viime vuosina keskittyä uuden musiikin tekoon. Minun on pitänyt saada ensin tämä tietoisuus ja löytää oikeat keinot, joiden avulla saan tulevaisuudessa tehdä musiikkia, joka on oikealla harmonisella värähtelytaajuudella, ja josta on mahdollisimman paljon apua ja hyötyä ihmisille, kuulijoilleni. ♥ 

Uskon toki siihen, että viime vuosina tekemäni omat enkelikonserttini ovat myös jo osaltaan ajaneet samaa asiaa, koska olemme aina tietoisesti pyytäneet enkelit ja korkeamman rakkauden siunausta tilaisuudellemme. Uskon, että enkeleillä on kyky virittää vaikka minkävireinen musiikki oikealle sydänharmoniataajuudelle. Mutta melkein räjähdän innosta, kun vain ajattelenkin, mitä vielä on edessä, mitä saammekaan aikaan, kun kaikki soittimet ja itse musiikin tuotantokin on viritetty ihan fyysisestikin tälle Rakkaustaajuudelle! Voi Elämä! Kuvittele maailma, jonka kaikki äänet ovat harmoniassa maapallon värähtelyn kanssa!! Mikä Taivas meillä silloin on maan päällä!! ♥ ♥ ♥



Viime viikkoina minulle on tuotu tätä energiaherkistymisasiaa kaikissa muissakin asioissa. Sitä mukaa kun värähtelytasomme nousee ja tietoisuus ja sydämet avautuvat, tulemme myös herkäksi äänten ja energian lisäksi tuoksuille, väreille, mauille ja ruoille. Olen jo useita vuosia tuonut Intiasta Amman eteerisiä öljyjä ja käyttänyt mm.kukkatippoja ja muita avaavia tippoja puhdistamaan omaa energiakenttääni ja avaamaan sydäntäni. Muutamia viikkoja sitten sain ystävältäni lahjaksi aivan ihanan Young Livingin Frankincense -eteerisen öljyn, jota olen tässä nyt käyttänyt muutamia kertoja päivässä ja testannut sen vaikutuksia. Frankincensen sanotaan olevan yksi kallisarvoisimmista öljyistä, jota mm.kolme itämaan viisasta miestä toivat Jeesukselle lahjaksi mirhamin ja kullan lisäksi. Frankincensea on kautta aikojen käytetty niin suitsukkeena, parantavana öljynä, tuoksuna kuin apuna pyhissä rituaaleissakin. Se maadoittaa, kohottaa ja saa ihon näyttämään sileältä.

Minä olen hurahtanut tähän öljyyn ihan totaalisesti! Siinä on jokin ikiaikainen tuoksu, joka saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi ja autuaalliseksi. Mille vuosituhannelle se minut sitten viekin, voin vain arvailla. ♥




Tuoksuista sitten vielä vähän ruoan pariin. Olen nyt jutellut muidenkin ihmisten kanssa, ja moni on sanonut, että näiden energianostojen myötä syömisestä on tullut varsin mielenkiintoista. Omat ruokamääräni ovat pienentyneet viime kesästä, eikä oikein ole ollut nälkäkään, ja moni on kertonut samoista oireista. Minä vain odotan sitä päivää, että olemme taas siinä pisteessä, että pärjäämme ottamalla vain yhden vihreän pillerin päivässä, ja saamme ravintomme valosta! :D Oikeasti, kun olen ollut vielä pieni tyttönen, muistan ajatelleeni, että miksi tästä syömisestä on täällä tehty näin hankalaa, kun voisimme vain ottaa pillerimme. Olisi kiva tietää mistä elämästä tuo muisto on, millaisia valo-olentoja olemme silloin olleet! :D 

Joka tapauksessa, yritän nyt vähän puhua ruoasta ja sen värähtelystä. Joku minulta kesällä kysyikin, että voisinko kertoa omista ruokatottumuksistani. En silloin oikein lämmennyt ajatukselle, koska koen, että syöminen on jokaiselle niin henkilökohtainen juttu. Mutta voin silti puhua vähän ruoan värähtelystä ja sen tärkeydestä tässä ajassa. 

Itse asiassa, tarkasti ottaen tämä blogi on saanut alkunsa nimenomaan niihin aikoihin, kun aloin syömään tietoisesti. Ensimmäisissä postauksissani käyn läpi sitä, miten aloin muuttaa ruokavaliotani tietoisesti puhtaampaan, luomumpaan kasvisruokaan ja aloin jättää ylimääräisiä prosessoituja höttöjä pois, kuten ruisleivän, riisin, pastan, sokerin ja maidon. Alusta saakka mottoni oli - ja on vieläkin - korvaaminen, ei poistaminen tai kieltäminen. Lisäsin ruokavaliooni smoothiet, avokadot, marjat, hedelmät, pähkinät, siemenet, superfoodeja ja runsaan vedenjuonnin, sekä vaihdoin kaikki herkut itsetehtyyn raakasuklaaseen. Käytännössä opettelin kaupassa tietoisesti täysin uuden kävelyreitin, jolloin en edes joutunut houkutuksille alttiiksi. Ohjaajanani minulla oli Heidi, joka on kirjoittanut aivan loistavan kirjan Uusi Päivä, jota suosittelen vieläkin erittäin lämpimästi kaikille. 




Erityisesti olen opetellut näiden vuosien aikana lempeyttä itseäni ja kehoani kohtaan myös syömisen suhteen. Vaikka arjessani yritänkin syödä mahdollisimman puhtaasti, niin en kanna stressiä siitä, jos joudun joskus reissuillani turvautumaan huoltoaseman sämpylään,  napostelen kylässä tarjolla olevia karkkeja tai nautin mumman tekemästä tuoreesta pullasta. Minulle pääasia on, että tunnen kehoni ja tiedän mitä ne minussa saavat aikaan ja miten voin sitten kotona jälleen tehdä korjausliikkeen. 

Yksi hurjimmista kokemuksista sattui minulle aivan hiljattain. Alkuvuosien puhdistusprosessien ja paastojen jälkeen kehoni on löytänyt tilan, jossa se on pystynyt vastaanottamaan jopa jo vähän viljaa. Kotiin en leipää ja viljoja kanna muuta kuin aamuisen luomupuuron muodossa, mutta ravintolassa saatan syödä leivänpalan tai onpa tehnyt joskus mieli ihan kunnon pitsaakin, ja on tuntunut, että keho on sietänyt sen suht hyvin. Mutta nyt näiden energianostojen myötä.... siis apua...

Menin joku aika sitten tilaamaan Kotipizzasta pitsan. Söin sen hyvällä ruokahalulla ja ensimmäiset kymmenen minuuttia pitsan syötyäni menikin ihan hyvin. Kunnes.... En tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä minun koko aivokapasiteettini hyytyi ja oli niin kuin minuun olisi vedetty joku kunnon myrkkyruisku. Keho tärisi ja päässä ei liikkunut yhtäkään järkevää ajatusta. Yritin tehdä työjuttuja ja vastailla ihmisten meileihin, mutta työnteosta ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Silloin tajusin, että on näköjään energianostot tehneet tehtävänsä, ja täytyy olla entistä tarkempi siitä, mitä energiaa ruoka kantaa ja mitä voi laittaa suuhunsa. Siis goodbye Kotipizza! 

Me tulemme siis koko ajan energiatietoisemmaksi ja kehomme on entistä tarkempi mittari sille, missä energiassa olemme ja elämme, kertoen heti, jos värähtely on väärä. Tulemme kipeäksi, tukkoiseksi, hitaaksi, veteläksi ja voimattomaksi, kun emme kunnioita omaa energiavärähtelyämme. Suosi siis tuoretta luomuruokaa, niin suot kehollesi parhaan mahdollisen elävän värähtelyn ja polttoaineen, sekä mahdollisuuden kantaa yhä enemmän valoa energiakehossasi ja värähtelyssäsi. Samalla mielesi pysyy kirkkaana ja energiatasosi korkealla, etkä kärsi turhasta "krapulan" tunteesta.

* * * 

Voi omg, kävin tässä välissä vilkaisemassa Diana Cooperin sivua, ja hän oli juuri tämän kirjoittamiseni aikana postannut Facebookiin näin:

"This week I have picked Nourishment from the Atlantis cards.

Your guidance is to watch what you eat for your physical body must be pure to enable you to carry more light for your pathway ahead. Simple, fresh, locally-grown produce is the most effective in enhancing your cosmic energy.

Eat slowly and appreciate the taste, texture and smell. Remember to bless all your food and drink.

Love Diana"



Kiitos, kiitos, kiitos vahvistuksesta enkelit rakkaat! 

* * * 

Värähtelyasiat koskevat myös ihmissuhteita ja oman energian käyttämistä ja tuntemista. Et voi pitää enää yllä sellaisia suhteita, jotka eivät ole samassa värähtelytaajuudessa kanssasi. Mielesi ja totutut tavat voivat sitä haluta, mutta alat nyt huomata, että 


KAIKEN PITÄÄ PERUSTUA 
RAKKAUDEN VÄRÄHTELYLLE


KAIKESSA PITÄÄ OLLA SYDÄN MUKANA

...tai sitten asiat eivät vain tapahdu. Tulee peruutus tapaamisiin, tulet kipeäksi, kurkkusi kipeytyy, tulee yllättävä muu meno, asiat tuntuvat nihkeiltä ja kankeilta. On aika lakata taistelemasta tuulimyllyjä vastaan. Siellä missä ei virtaa, sinun ei kuulu mennä. 


SEURAA LUONNOLLISTA VIRTAA

SEURAA VALOA

SEURAA SISÄISTÄ TOTUUTTASI


Tässä ajassa kaikki perustuu nyt oman sydämen seuraamiselle ja intuition kuuntelemiselle. Sille, että pysyt totuudellisena itsellesi. Tulemme nyt hirvittävän tietoiseksi energiasta ja sen käytöstä ja käyttämättä jättämisestä. Oma totuus on nyt sanottava ääneen. Älä jätä roikkuvia energioita ja puolilupauksia minnekään. Vastaus on joko "kyllä" tai "ei", tiedät sen syvällä sisimmässäsi. Se, että roikumme välimaastossa emmekä saa sanottua totuuttamme ääneen, on nyt yhtä energiaa vievää ja sairastuttavaa kuin se, että toimimme itseämme vastaan. Välimaastoja ei enää sallita, vaan on kyettävä sydämenlämmöllä kertomaan muille oma mielipiteesi, ratkaisusi, tuntosi ja aikeesi. Sinun ei tarvitse pelätä, että mitä jos satutat toisia omalla totuudellasi. Se on vanhaa energiaa, mielistelemistä ja pelkäämistä. Uudessa ajassa kukin ottaa vastuun omista tunteistaan ja totuudestaan, ja jos joku loukkaantuu sinun totuudestasi, hänellä on syytä katsoa peiliin, ei sinulla. Toki meidän on puhuttava sydämestämme, rakkaudella, ilmaistessamme totuutemme. 

Olen kokenut viime päivinä, että aivan uudenlainen pyhä maskuliininen energia on alkanut nyt virrata tänne pyhän feminiinisen energian lisäksi. Tänään kun olin metsässä, minulle tuotiin nämä sanat:


TAKE YOUR OWN SPACE ENERGETICALLY

DON'T BE SHY

STAND STRAIGHT, BREATH LIVELY

DON'T HIDE, DON'T BE AFRAID

BE VISIBLE



Aika harvoin minulle tuodaan näitä viestejä kieltosanojen kautta (älä, don't), mutta nyt ilmeisesti on niidenkin aika! Olemme tarpeeksi vahvoja ottamaan kieltosanat vastaan suoraselkäisesti ilman, että tunnemme pienentyvämme niiden voimasta. Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti...

Tästä tuli nyt pitkä kirjoitus, mutta iso ja tärkeä on asiakin! Uskon, että tulevaisuudessa tulemme elämään nimenomaan energiatietoisuuden kautta. Opimme kuuntelemaan kehomme viestejä ja planetaaristen kulkujen vaikutuksia. Elämme täysin sydämestämme käsin ja ymmärrämme miten yhtä olemme kaiken kanssa. "Sinä ja minä" -tietoisuus katoaa ja sen korvaa "me" -tietoisuus. Alamme miettiä yhteistä hyvää "minä, minä" -ajattelun sijaan. 

Pyydä avuksesi omat enkelit ohjaamaan sinua tulemaan tietoiseksi energioista ja niiden vaikutuksista! Enkelit rakastavat auttaa meitä oman energiamme puhdistamisessa ja aukaisemisessa puhtaammille värähtelyille, joten muistathan pyytää heidän apuaan. Voit käyttää myös ohjaamaani 12 chakran aktivaatiomeditaatiota apunasi. ♥


Tänään 13.10 juhlimme uuden kuun energioissa!
Uusi kuu on aina uuden alun merkki. Sen teemoina ovat mm.

HARMONIA & TASAPAINO
KAUNEUS & ITSEN HELLIMINEN
RAVITSEVAT IHMISSUHTEET
RAUHALLISET KUMPPANUUDET
TIIMITYÖ
TUEN SAAMINEN JA VASTAANOTTAMINEN
HERKKYYS MUITA IHMISIÄ JA TILANTEITA KOHTAAN


Nauti, ota vastaan, anna itsesi olla harmoniassa! 

♥ ♥ ♥

Ilohalauksin,
Deepthi


Kuva: Shawn Reeder