PIKKUSIELU JA AURINKO - LASTEN OPETTAVAINEN TARINA
Kirjoittanut Neale Donald Walch (www.cwg.org)
9.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olipa kerran pikkusielu, joka sanoi Jumalalle: "Tiedän, kuka olen."
Ja Jumala sanoi: "Se on hienoa! Kuka sinä olet?"
Ja pikkusielu huusi: "Olen valo!"
Jumala hymyili leveästi: "Se on oikein! Sinä olet valo."
Pikkusielu oli hyvin onnellinen, sillä se oli selvittänyt sen, mitä kaikki sielut olivat valtakunnassa selvittämässä.
"Vau, tämä on todella siistiä!", pikkusielu sanoi.
Mutta pian sen tietäminen, kuka se oli, ei enää riittänyt. Pikkusielu tunsi jonkin heräävän sisällään ja halusi nyt olla, kuka se oli. Ja niin pikkusielu meni takaisin Jumalan luo (mikä ei ole huono ajatus millekään sielulle, joka haluaa olla, kuka se oikeasti on) ja sanoi:
"Hei Jumala! Nyt kun tiedän, kuka olen, onko minun ok olla sitä?"
Ja Jumala sanoi: "Tarkoitat, että haluat olla, kuka jo olet?"
"No, on yksi asia tietää, kuka olen, ja täysin toinen asia olla sitä. Haluan tuntea, millaista on olla valo!", pikkusielu vastasi.
"Mutta olet jo valo", Jumala toisti taas hymyillen.
"Niin, mutta haluan nähdä, miltä se tuntuu!", pikkusielu huusi.
"No, olisihan minun pitänyt tietää. Olet aina ollut seikkailunhaluinen", Jumala sanoi naurahtaen.
Sitten Jumalan ilme muuttui. "On vain yksi asia …"
"Mikä?" pikkusielu kysyi.
"No, ei ole muuta kuin valoa. En nimittäin luonut mitään muuta, mitä olet, ja näin sinulla ei ole helppoa tapaa kokea itseäsi sinä, kuka olet, koska ei ole mitään, mitä et ole."
"Häh?", pikkusielu sanoi ja oli nyt vähän hämillään.
"Ajattele sitä näin", Jumala sanoi. "Olet kuin kynttilä auringossa. Voi, olet siinä ok - yhdessä miljoonien, äärettömän kynttilämäärän rinnalla, jotka muodostavat auringon. Eikä aurinko olisi aurinko ilman sinua. Ei, se olisi aurinko ilman yhtä kynttiläänsä … eikä se olisi lainkaan aurinko, sillä se ei säteilisi yhtä kirkkaasti. Miten kuitenkaan tiedät itsesi valoksi, kun olet valon keskellä - siinä on tuo kysymys."
"No, olet Jumala. Keksi jotain!", pikkusielu piristyi.
Taas kerran Jumala hymyili ja sanoi: "Olen jo keksinyt. Koska et voi nähdä itseäsi valona, silloin kun olet valossa, niin ympäröimme sinut pimeydellä."
"Mitä pimeys on?", pikkusielu kysyi.
"Se on sitä, mitä sinä et ole", Jumala vastasi.
"Pelkäänkö tuota pimeyttä?", pikkusielu parahti.
"Ainoastaan jos valitset niin", Jumala vastasi. "Oikeasti ei ole mitään pelättävää, ellet päätä olevan. Nimittäin me keksimme sen kaiken. Me teeskentelemme."
"Ai", pikkusielu sanoi ja tunsi olonsa jo paremmaksi.
Sitten Jumala selitti, että voidakseen kokea yhtään mitään, sen vastakohta ilmestyy. "Se on suuri lahja", Jumala sanoi, "koska ilman sitä, et voisi tietää, millaista mikään on. Et voisi tietää lämpöä ilman kylmyyttä, yläpuolta ilman alapuolta, nopeaa ilman hidasta. Et voisi tietää vasenta ilman oikeaa, "täällä" ilman "tuolla", "nyt" ilman "sitten"."
"Ja niinpä", Jumala sanoi lopuksi, "sitten kun olet pimeyden ympäröimä, älä pui nyrkkiäsi, korota ääntäsi ja kiroa pimeyttä. Ole sen sijaan valoa pimeydelle, äläkä suutu sille. Silloin tiedät, kuka oikeasti olet, ja kaikki muutkin tietävät. Anna valosi loistaa, niin että kaikki tietävät, miten erityinen olet!"
"Tarkoitatko, että on ok kertoa toisille, miten erityinen olen?", pikkusielu kysyi.
"Tietysti!", Jumala naureskeli. "Se on täysin ok! Mutta muista, ettei "erityinen" merkitse "parempaa". Kaikki ovat erityisiä, jokainen omalla tavallaan! Kuitenkin monet muut ovat unohtaneet sen. He näkevät, että heidän on ok olla erityinen vasta, kun sinä näet, että sinun on ok olla erityinen."
"Vau!", pikkusielu sanoi tanssien, hypellen, nauraen ja hyppien ilosta. "Voin olla niin erityinen, kuin haluan olla!"
"Kyllä, ja voit aloittaa nyt", Jumala sanoi - ja tanssi, hyppeli ja nauroi pikkusielun kanssa.
"Mikä erityisosa haluat olla?"
"Mikä erityisosa?", pikkusielu toisti. "En ymmärrä."
"No", Jumala selitti, "valona oleminen on erityisenä olemista ja erityisenä olemisessa on monia osia. On erityistä olla kiltti. On erityistä olla lempeä. On erityistä olla luova. On erityistä olla kärsivällinen. Voitko ajatella mitään muita tapoja olla erityinen?"
Pikkusielu istui hetken hiljaa. "Voin ajatella paljon tapoja olla erityinen", pikkusielu huudahti sitten. "On erityistä olla avulias. On erityistä olla jakava. On erityistä olla ystävällinen. On erityistä olla huomaavainen muille!"
"Kyllä!", Jumala oli samaa mieltä. "Ja voit olla kaikkia noita asioita tai mikä tahansa haluamasi erityisyyden osa koska tahansa. Tätä merkitsee olla valoa."
"Teidän, mitä haluan olla. Tiedän, mitä haluan olla!", pikkusielu ilmoitti hyvin innostuneena. "Haluan olla se erityisyyden osa, mitä kutsutaan "anteeksiannoksi". Eikö ole erityistä olla anteeksiantava?"
"Voi, kyllä", Jumala vakuutti pikkusielulle. "Se on hyvin erityistä."
"Okei. Sitä haluan olla. Haluan olla anteeksiantava. Haluan kokea itseni sellaisena", pikkusielu sanoi.
"Hyvä", Jumala sanoi, "mutta sinun pitäisi tietää vielä yksi asia."
Pikkusielu oli tulossa vähän kärsimättömäksi nyt. Aina näytti olevan jokin ongelma.
"Mikä se on?", pikkusielu huokasi.
"Ei ole ketään, jolle antaa anteeksi."
"Ei ketään?" Pikkusielu pystyi tuskin uskomaan, mitä oli sanottu.
"Ei ketään!", Jumala toisti. "Kaikki mitä olen tehnyt, on täydellistä. Luomakunnassa ei ole ainoatakaan sielua, joka on vähemmän täydellinen kuin sinä. Katso ympärillesi."
Silloin pikkusielu oivalsi suuren joukon kerääntyneen ympärille. Sieluja oli tullut kaukaa, ympäri valtakuntaa, sillä sana oli kiirinyt, että pikkusielu kävi tätä poikkeuksellista keskustelua Jumalan kanssa ja kaikki halusivat kuulla, mitä sanottiin. Katsellessaan lukemattomia muita sieluja, joita oli kerääntynyt sinne, pikkusielun oli oltava samaa mieltä. Kukaan ei vaikuttanut vähemmän ihmeelliseltä, vähemmän suurenmoiselta tai vähemmän täydelliseltä kuin pikkusielu itse. Sellainen oli kerääntyneiden sielujen ihme ja niin kirkas niiden valo, että pikkusielu pystyi tuskin katsomaan niitä.
"Kenelle sitten annetaan anteeksi?", Jumala kysyi.
"Voi pojat, tämä ei ole ollenkaan hauskaa!", pikkusielu marisi. "Halusin kokea itseni sellaisena, joka antaa anteeksi. Halusin tietää, millaiselta tuo erityisyyden osa tuntui."
Ja pikkusielu oppi, millaista on varmaan olla surullinen. Mutta juuri silloin ystävällinen sielu astui esiin joukosta.
"Älä murehdi, pikkusielu", ystävällinen sielu sanoi. "Autan sinua."
"Autatko?", pikkusielu piristyi. "Mutta mitä voit tehdä?"
"Miksi - annan sinulle jonkun, jolle antaa anteeksi!"
"Voitko tehdä sen?"
"Tietysti!" ystävällinen sielu visersi. "Voin tulla seuraavaan elämääsi ja tehdä jotain, minkä voit antaa anteeksi."
"Mutta miksi? Miksi tekisit sen?", pikkusielu kysyi. "Sinä joka olet hyvin täydellinen olento! Sinä joka värähtelet niin nopeasti, että se saa aikaan niin kirkasta valoa, että pystyn tuskin katsomaan sinua! Mikä voisi saada sinut haluamaan värähtelysi hidastamisen sellaiseen vauhtiin, että kirkkaasta valostasi tulee pimeä ja tiheä? Mikä voisi saada sinut, joka olet niin valoisa, että tanssit tähdissä ja kuljet valtakunnan läpi ajatuksen nopeudella, tulemaan elämääni ja tekemään itsestäsi niin raskaan, että voisit tehdä tämän pahan asian?"
"Yksinkertaista", ystävällinen sielu sanoi. "Tekisin sen, koska rakastan sinua."
Pikkusielu näytti yllättyvän vastauksesta.
"Älä ole niin hämmästynyt", ystävällinen sielu sanoi. "Olet tehnyt saman minulle. Etkö muista? Voi, olemme tanssineet yhdessä - sinä ja minä - monta kertaa. Olemme tanssineet aioneita ja kaikkien aikojen halki. Olemme leikkineet yhdessä kaikessa ajassa ja monissa paikoissa. Et vain muista.
"Olemme olleet siinä kaikkea. Olemme olleet siinä ylhäällä ja alhaalla, vasemmalla ja oikealla. Olemme olleet täällä ja siellä, nyt ja silloin. Olemme olleet miehiä ja naisia, hyviä ja pahoja, olemme kumpikin olleet uhri ja konna.
"Näin olemme tulleet yhteen - sinä ja minä - monta kertaa ja tuoneet toiselle täydellisen tilaisuuden ilmaista ja kokea se, kuka oikeasti olemme. Ja niin tulen seuraavaan elämääsi ja olen "paha" tällä kertaa. Teen jotain todella kamalaa ja sitten voit kokea itsesi sellaisena, joka antaa anteeksi."
"Mutta mitä sellaista teet, mikä on niin kamalaa?", pikkusielu kysyi vähän hermostuneena.
"Voi, keksimme jotain", ystävällinen sielu vastasi pilke silmäkulmassaan.
Sitten ystävällinen sielu näytti vakavoituvan ja sanoi hiljaisella äänellä: "Olet oikeassa yhdessä asiassa."
"Mikä se on?", pikkusielu halusi tietää.
"Minun on hidastettava värähtelyäni ja tultava hyvin raskaaksi tehdäkseni tämän vähemmän kivan asian. Minun on teeskenneltävä olevani jotain hyvin toisenlaista, mitä olen. Ja niin pyydän sinulta yhtä palvelusta vastineeksi."
"Voi, mitä tahansa, mitä tahansa!", pikkusielu huudahti ja alkoi tanssia ja laulaa. "Saan olla anteeksiantava! Saan olla anteeksiantava!"
Silloin pikkusielu näki, että ystävällinen sielu oli pysynyt hyvin hiljaisena.
"Mitä se on?", pikkusielu kysyi. "Mitä voin tehdä hyväksesi? Olet varsinainen enkeli, kun haluat tehdä tämän minulle!"
"Tietysti tämä ystävällinen sielu on enkeli", Jumala keskeytti. "Kaikki ovat! Muista aina: en ole lähettänyt sinulle mitään muuta kuin enkeleitä."
Ja näin pikkusielu halusi enemmän kuin koskaan suostua ystävällisen sielun pyyntöön. "Mitä voin tehdä hyväksesi?", pikkusielu kysyi uudestaan.
"Sillä hetkellä kun isken ja sivallan sinua", ystävällinen sielu vastasi, "sillä hetkellä kun teen sinulle pahinta, mitä voisit mitenkään kuvitella, juuri tuolla hetkellä …"
"Niin?", pikkusielu keskeytti. "Niin …?" "Muista, kuka oikeasti olen."
"Voi, muistan", pikkusielu huudahti. "Lupaan sen! Muistan aina sinut sellaisena, kun näen sinut tässä ja nyt!"
"Hyvä", ystävällinen sielu sanoi, "koska olen nimittäin silloin teeskennellyt niin kovasti, että olen unohtanut itseni. Ja jos sinä et muista minua sellaisena, kuin oikeasti olen, en ehkä pysty muistamaan hyvin pitkään aikaan. Ja jos minä unohdan, kuka olen, sinäkin saatat unohtaa, kuka olet, ja olemme kumpikin eksyksissä. Silloin tarvitsemme toisen sielun muistuttamaan kummallekin, keitä olemme."
"Ei, ei me unohdeta!", pikkusielu lupasi taas. "Muistan sinut! Ja kiitän sinua tämän lahjan tuomisesta minulle - tilaisuudesta kokea itseni sinä, kuka olen."
Ja niin tehtiin sopimus. Ja pikkusielu lähti uuteen elämään, innostuneena olemaan valoa, mikä oli hyvin erityistä, ja innostuneena olemaan tuo erityinen osa, mitä sanottiin anteeksiannoksi.
Ja sitten pikkusielu odotti levottomana, että kykenisi kokemaan itsensä anteeksiantona ja kiittämään toista sielua, joka teki sen mahdolliseksi. Ja joka hetki tuossa uudessa elämässä, kun uusi sielu ilmestyi näyttämölle tuomaan iloa tai surua - ja erityisesti jos se toi surua - pikkusielu ajatteli, mitä Jumala oli sanonut.
"Muista aina: en ole lähettänyt sinulle mitään muuta kuin enkeleitä", Jumala oli hymyillyt.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Neale Donald Walch (www.cwg.org)
9.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olipa kerran pikkusielu, joka sanoi Jumalalle: "Tiedän, kuka olen."
Ja Jumala sanoi: "Se on hienoa! Kuka sinä olet?"
Ja pikkusielu huusi: "Olen valo!"
Jumala hymyili leveästi: "Se on oikein! Sinä olet valo."
Pikkusielu oli hyvin onnellinen, sillä se oli selvittänyt sen, mitä kaikki sielut olivat valtakunnassa selvittämässä.
"Vau, tämä on todella siistiä!", pikkusielu sanoi.
Mutta pian sen tietäminen, kuka se oli, ei enää riittänyt. Pikkusielu tunsi jonkin heräävän sisällään ja halusi nyt olla, kuka se oli. Ja niin pikkusielu meni takaisin Jumalan luo (mikä ei ole huono ajatus millekään sielulle, joka haluaa olla, kuka se oikeasti on) ja sanoi:
"Hei Jumala! Nyt kun tiedän, kuka olen, onko minun ok olla sitä?"
Ja Jumala sanoi: "Tarkoitat, että haluat olla, kuka jo olet?"
"No, on yksi asia tietää, kuka olen, ja täysin toinen asia olla sitä. Haluan tuntea, millaista on olla valo!", pikkusielu vastasi.
"Mutta olet jo valo", Jumala toisti taas hymyillen.
"Niin, mutta haluan nähdä, miltä se tuntuu!", pikkusielu huusi.
"No, olisihan minun pitänyt tietää. Olet aina ollut seikkailunhaluinen", Jumala sanoi naurahtaen.
Sitten Jumalan ilme muuttui. "On vain yksi asia …"
"Mikä?" pikkusielu kysyi.
"No, ei ole muuta kuin valoa. En nimittäin luonut mitään muuta, mitä olet, ja näin sinulla ei ole helppoa tapaa kokea itseäsi sinä, kuka olet, koska ei ole mitään, mitä et ole."
"Häh?", pikkusielu sanoi ja oli nyt vähän hämillään.
"Ajattele sitä näin", Jumala sanoi. "Olet kuin kynttilä auringossa. Voi, olet siinä ok - yhdessä miljoonien, äärettömän kynttilämäärän rinnalla, jotka muodostavat auringon. Eikä aurinko olisi aurinko ilman sinua. Ei, se olisi aurinko ilman yhtä kynttiläänsä … eikä se olisi lainkaan aurinko, sillä se ei säteilisi yhtä kirkkaasti. Miten kuitenkaan tiedät itsesi valoksi, kun olet valon keskellä - siinä on tuo kysymys."
"No, olet Jumala. Keksi jotain!", pikkusielu piristyi.
Taas kerran Jumala hymyili ja sanoi: "Olen jo keksinyt. Koska et voi nähdä itseäsi valona, silloin kun olet valossa, niin ympäröimme sinut pimeydellä."
"Mitä pimeys on?", pikkusielu kysyi.
"Se on sitä, mitä sinä et ole", Jumala vastasi.
"Pelkäänkö tuota pimeyttä?", pikkusielu parahti.
"Ainoastaan jos valitset niin", Jumala vastasi. "Oikeasti ei ole mitään pelättävää, ellet päätä olevan. Nimittäin me keksimme sen kaiken. Me teeskentelemme."
"Ai", pikkusielu sanoi ja tunsi olonsa jo paremmaksi.
Sitten Jumala selitti, että voidakseen kokea yhtään mitään, sen vastakohta ilmestyy. "Se on suuri lahja", Jumala sanoi, "koska ilman sitä, et voisi tietää, millaista mikään on. Et voisi tietää lämpöä ilman kylmyyttä, yläpuolta ilman alapuolta, nopeaa ilman hidasta. Et voisi tietää vasenta ilman oikeaa, "täällä" ilman "tuolla", "nyt" ilman "sitten"."
"Ja niinpä", Jumala sanoi lopuksi, "sitten kun olet pimeyden ympäröimä, älä pui nyrkkiäsi, korota ääntäsi ja kiroa pimeyttä. Ole sen sijaan valoa pimeydelle, äläkä suutu sille. Silloin tiedät, kuka oikeasti olet, ja kaikki muutkin tietävät. Anna valosi loistaa, niin että kaikki tietävät, miten erityinen olet!"
"Tarkoitatko, että on ok kertoa toisille, miten erityinen olen?", pikkusielu kysyi.
"Tietysti!", Jumala naureskeli. "Se on täysin ok! Mutta muista, ettei "erityinen" merkitse "parempaa". Kaikki ovat erityisiä, jokainen omalla tavallaan! Kuitenkin monet muut ovat unohtaneet sen. He näkevät, että heidän on ok olla erityinen vasta, kun sinä näet, että sinun on ok olla erityinen."
"Vau!", pikkusielu sanoi tanssien, hypellen, nauraen ja hyppien ilosta. "Voin olla niin erityinen, kuin haluan olla!"
"Kyllä, ja voit aloittaa nyt", Jumala sanoi - ja tanssi, hyppeli ja nauroi pikkusielun kanssa.
"Mikä erityisosa haluat olla?"
"Mikä erityisosa?", pikkusielu toisti. "En ymmärrä."
"No", Jumala selitti, "valona oleminen on erityisenä olemista ja erityisenä olemisessa on monia osia. On erityistä olla kiltti. On erityistä olla lempeä. On erityistä olla luova. On erityistä olla kärsivällinen. Voitko ajatella mitään muita tapoja olla erityinen?"
Pikkusielu istui hetken hiljaa. "Voin ajatella paljon tapoja olla erityinen", pikkusielu huudahti sitten. "On erityistä olla avulias. On erityistä olla jakava. On erityistä olla ystävällinen. On erityistä olla huomaavainen muille!"
"Kyllä!", Jumala oli samaa mieltä. "Ja voit olla kaikkia noita asioita tai mikä tahansa haluamasi erityisyyden osa koska tahansa. Tätä merkitsee olla valoa."
"Teidän, mitä haluan olla. Tiedän, mitä haluan olla!", pikkusielu ilmoitti hyvin innostuneena. "Haluan olla se erityisyyden osa, mitä kutsutaan "anteeksiannoksi". Eikö ole erityistä olla anteeksiantava?"
"Voi, kyllä", Jumala vakuutti pikkusielulle. "Se on hyvin erityistä."
"Okei. Sitä haluan olla. Haluan olla anteeksiantava. Haluan kokea itseni sellaisena", pikkusielu sanoi.
"Hyvä", Jumala sanoi, "mutta sinun pitäisi tietää vielä yksi asia."
Pikkusielu oli tulossa vähän kärsimättömäksi nyt. Aina näytti olevan jokin ongelma.
"Mikä se on?", pikkusielu huokasi.
"Ei ole ketään, jolle antaa anteeksi."
"Ei ketään?" Pikkusielu pystyi tuskin uskomaan, mitä oli sanottu.
"Ei ketään!", Jumala toisti. "Kaikki mitä olen tehnyt, on täydellistä. Luomakunnassa ei ole ainoatakaan sielua, joka on vähemmän täydellinen kuin sinä. Katso ympärillesi."
Silloin pikkusielu oivalsi suuren joukon kerääntyneen ympärille. Sieluja oli tullut kaukaa, ympäri valtakuntaa, sillä sana oli kiirinyt, että pikkusielu kävi tätä poikkeuksellista keskustelua Jumalan kanssa ja kaikki halusivat kuulla, mitä sanottiin. Katsellessaan lukemattomia muita sieluja, joita oli kerääntynyt sinne, pikkusielun oli oltava samaa mieltä. Kukaan ei vaikuttanut vähemmän ihmeelliseltä, vähemmän suurenmoiselta tai vähemmän täydelliseltä kuin pikkusielu itse. Sellainen oli kerääntyneiden sielujen ihme ja niin kirkas niiden valo, että pikkusielu pystyi tuskin katsomaan niitä.
"Kenelle sitten annetaan anteeksi?", Jumala kysyi.
"Voi pojat, tämä ei ole ollenkaan hauskaa!", pikkusielu marisi. "Halusin kokea itseni sellaisena, joka antaa anteeksi. Halusin tietää, millaiselta tuo erityisyyden osa tuntui."
Ja pikkusielu oppi, millaista on varmaan olla surullinen. Mutta juuri silloin ystävällinen sielu astui esiin joukosta.
"Älä murehdi, pikkusielu", ystävällinen sielu sanoi. "Autan sinua."
"Autatko?", pikkusielu piristyi. "Mutta mitä voit tehdä?"
"Miksi - annan sinulle jonkun, jolle antaa anteeksi!"
"Voitko tehdä sen?"
"Tietysti!" ystävällinen sielu visersi. "Voin tulla seuraavaan elämääsi ja tehdä jotain, minkä voit antaa anteeksi."
"Mutta miksi? Miksi tekisit sen?", pikkusielu kysyi. "Sinä joka olet hyvin täydellinen olento! Sinä joka värähtelet niin nopeasti, että se saa aikaan niin kirkasta valoa, että pystyn tuskin katsomaan sinua! Mikä voisi saada sinut haluamaan värähtelysi hidastamisen sellaiseen vauhtiin, että kirkkaasta valostasi tulee pimeä ja tiheä? Mikä voisi saada sinut, joka olet niin valoisa, että tanssit tähdissä ja kuljet valtakunnan läpi ajatuksen nopeudella, tulemaan elämääni ja tekemään itsestäsi niin raskaan, että voisit tehdä tämän pahan asian?"
"Yksinkertaista", ystävällinen sielu sanoi. "Tekisin sen, koska rakastan sinua."
Pikkusielu näytti yllättyvän vastauksesta.
"Älä ole niin hämmästynyt", ystävällinen sielu sanoi. "Olet tehnyt saman minulle. Etkö muista? Voi, olemme tanssineet yhdessä - sinä ja minä - monta kertaa. Olemme tanssineet aioneita ja kaikkien aikojen halki. Olemme leikkineet yhdessä kaikessa ajassa ja monissa paikoissa. Et vain muista.
"Olemme olleet siinä kaikkea. Olemme olleet siinä ylhäällä ja alhaalla, vasemmalla ja oikealla. Olemme olleet täällä ja siellä, nyt ja silloin. Olemme olleet miehiä ja naisia, hyviä ja pahoja, olemme kumpikin olleet uhri ja konna.
"Näin olemme tulleet yhteen - sinä ja minä - monta kertaa ja tuoneet toiselle täydellisen tilaisuuden ilmaista ja kokea se, kuka oikeasti olemme. Ja niin tulen seuraavaan elämääsi ja olen "paha" tällä kertaa. Teen jotain todella kamalaa ja sitten voit kokea itsesi sellaisena, joka antaa anteeksi."
"Mutta mitä sellaista teet, mikä on niin kamalaa?", pikkusielu kysyi vähän hermostuneena.
"Voi, keksimme jotain", ystävällinen sielu vastasi pilke silmäkulmassaan.
Sitten ystävällinen sielu näytti vakavoituvan ja sanoi hiljaisella äänellä: "Olet oikeassa yhdessä asiassa."
"Mikä se on?", pikkusielu halusi tietää.
"Minun on hidastettava värähtelyäni ja tultava hyvin raskaaksi tehdäkseni tämän vähemmän kivan asian. Minun on teeskenneltävä olevani jotain hyvin toisenlaista, mitä olen. Ja niin pyydän sinulta yhtä palvelusta vastineeksi."
"Voi, mitä tahansa, mitä tahansa!", pikkusielu huudahti ja alkoi tanssia ja laulaa. "Saan olla anteeksiantava! Saan olla anteeksiantava!"
Silloin pikkusielu näki, että ystävällinen sielu oli pysynyt hyvin hiljaisena.
"Mitä se on?", pikkusielu kysyi. "Mitä voin tehdä hyväksesi? Olet varsinainen enkeli, kun haluat tehdä tämän minulle!"
"Tietysti tämä ystävällinen sielu on enkeli", Jumala keskeytti. "Kaikki ovat! Muista aina: en ole lähettänyt sinulle mitään muuta kuin enkeleitä."
Ja näin pikkusielu halusi enemmän kuin koskaan suostua ystävällisen sielun pyyntöön. "Mitä voin tehdä hyväksesi?", pikkusielu kysyi uudestaan.
"Sillä hetkellä kun isken ja sivallan sinua", ystävällinen sielu vastasi, "sillä hetkellä kun teen sinulle pahinta, mitä voisit mitenkään kuvitella, juuri tuolla hetkellä …"
"Niin?", pikkusielu keskeytti. "Niin …?" "Muista, kuka oikeasti olen."
"Voi, muistan", pikkusielu huudahti. "Lupaan sen! Muistan aina sinut sellaisena, kun näen sinut tässä ja nyt!"
"Hyvä", ystävällinen sielu sanoi, "koska olen nimittäin silloin teeskennellyt niin kovasti, että olen unohtanut itseni. Ja jos sinä et muista minua sellaisena, kuin oikeasti olen, en ehkä pysty muistamaan hyvin pitkään aikaan. Ja jos minä unohdan, kuka olen, sinäkin saatat unohtaa, kuka olet, ja olemme kumpikin eksyksissä. Silloin tarvitsemme toisen sielun muistuttamaan kummallekin, keitä olemme."
"Ei, ei me unohdeta!", pikkusielu lupasi taas. "Muistan sinut! Ja kiitän sinua tämän lahjan tuomisesta minulle - tilaisuudesta kokea itseni sinä, kuka olen."
Ja niin tehtiin sopimus. Ja pikkusielu lähti uuteen elämään, innostuneena olemaan valoa, mikä oli hyvin erityistä, ja innostuneena olemaan tuo erityinen osa, mitä sanottiin anteeksiannoksi.
Ja sitten pikkusielu odotti levottomana, että kykenisi kokemaan itsensä anteeksiantona ja kiittämään toista sielua, joka teki sen mahdolliseksi. Ja joka hetki tuossa uudessa elämässä, kun uusi sielu ilmestyi näyttämölle tuomaan iloa tai surua - ja erityisesti jos se toi surua - pikkusielu ajatteli, mitä Jumala oli sanonut.
"Muista aina: en ole lähettänyt sinulle mitään muuta kuin enkeleitä", Jumala oli hymyillyt.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
