11.6.13

Hoffman: Valon löytäminen voi olla nopeampaa ja helpompaa kuin luulet

VALON LÖYTÄMINEN VOI OLLA NOPEAMPAA JA HELPOMPAA KUIN LUULET 
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 10.6.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pyykinkuivaimeni lamppu sammui kuukausia sitten. Koska en ole koskaan nähnyt, missä valo on, eikä minun ole koskaan aiemmin tarvinnut vaihtaa kuivaajan lamppua, oletin vaihtamisen olevan vaikeaa ja monimutkaista. Niinpä laitoin tuon tehtävän listaani "vaikeita asioita, jotka vievät kauan ja jotka hoidan, sitten kun on aikaa". Joka kerta kun avasin kuivaajan ja ajattelin lampun vaihtamista, sydäntäni ahdisti. Näin kuvia, että rumpu oli poistettava ja kenties hajotettava kuivain osiin sen tekemiseksi.

Sitten viime viikolla viikatessani pyykkejä minulla oli tunne, ettei lampun vaihtaminen voinut olla kovin vaikeaa. Niinpä otin taskulampun, pistin pääni kuivaajaan ja vähän katselin ympärille. Siinä ei ollut järkeä, että jokin sellainen mikä pitäisi vaihtaa säännöllisesti, olisi kovin vaikeassa paikassa. Vedin kättäni kuivaajan rumpua pitkin ja siellä ylähäällä oli lamppu. Muutama nopea vääntö ja palanut lamppu oli kädessäni. Menin kauppaan, näytin myyjälle, mitä tarvitsin, ja sain kolmella dollarilla kaksi uutta lamppua. Uuden lampun vaihtaminen vei alle minuutin ja nyt kuivaajan valo taas palaa.

Olin niin vakuuttunut, että tämä olisi vaikeaa, etten edes ajatellut etsiä helppoa ratkaisua aiemmin. Sitten tilanne muuttui pienestä epämukavuudesta (eihän minun tarvinnut oikeastaan nähdä kuivaajaan) sellaiseksi, mikä alkoi aiheuttaa minulle huolta joka kerta, kun ajattelin sitä. Vanhan lampun poistaminen ja uuden asentaminen - poisluettuna kaupassakäyntiaika - vei alle kaksi minuuttia. Miksi tein siitä niin vaikeaa ja aiheutin itselleni siitä paljon huolta? Teemme tätä, silloin kun sallimme oletuksemme asioiden monimutkaisuudesta ylittää sen mahdollisuuden, että ne voivat olla helppoja.

Elämme hyvin tärkeitä aikoja nyt ja meillä on suuri vastuu ylläpitää energiaa niille muutoksille, joita tapahtuu maan päällä. Siinä määrin, että meillä voi olla taipumusta ajatella liikaa, dramatisoida liikaa ja mutkistaa liikaa prosessia. Mitä jos sen sijaan olettaisimme vain, että se on helppoa? Esimerkiksi, miten monta kertaa ajattelit tänään maan pyörimistä akselillaan? Miten monta kertaa ajattelit kuun gravitaatiovaikutusta maahan, mereen ja kehoosi? Ajattelitko koskaan, ettei aurinko ehkä nousisi huomenna? Kaikki nämä ovat hyvin monimutkaisia ja kuitenkin erittäin yksinkertaisia prosesseja, jotka tapahtuvat joka päivä. Ne ovat tärkeitä meille, ilman niitä lakkaisimme olemasta. Mutta ne ovat osa elämänvirtaa, prosessia minkä osa mekin olemme. Ja silloin kun ajattelemme, dramatisoimme ja mutkistamme liikaa asioita, astumme pois tästä virrasta ja teemme prosessista paljon vaikeamman, mitä se oikeasti on.

Meidän ei tarvitse etsiä valoa, se on aina olemassa. Meidän täytyy vain tietää, että se on siellä, ja laittaa itsemme sen polulle, silloin kun oletamme kaiken olevan helppoa, vaivatonta ja yksinkertaista. Mikä on helpoin, yksinkertaisin ja ilmeisin paikka löytää valo, rauha, totuus ja ilo, mitä haluamme ("ilmeisimmällä" tarkoitan sitä, mitä emme ajattele liikaa)? Tämän opin pyykinkuivaajani lampusta:

1. Jos prosessin pitäisi olla yksinkertainen, se luultavasti on.

2. Valo on luultavasti ilmeisimmässä paikassa, mutta et ehkä katso ensimmäiseksi ilmeisimmästä paikasta.

3. Monimutkaisinkin prosessi koostuu yksinkertaisista, pienemmistä askelista.

4. Jos pelkäämme, että jokin on liian vaikeaa, vaatii liikaa aikaa tai ponnisteluja, niin ajattelemme liikaa prosessia.

5. Kun näemme, miten yksinkertaista jokin on, ja osaamme tehdä sen kerran, emme koskaan unohda, miten se tehdään, ja voimme soveltaa oppia kaikkeen muuhun.

6. Jos etsit valoa, löydät sen. Jos etsit ongelmaa, löydät sen ensin.

Toivon, että voit käyttää näitä askelia jonkin sellaisen yksinkertaistamiseen, mitä pidät todella vaikeana, monimutkaisena ja aikaa kuluttavana. Oleta, että valon löytäminen - mitä se tarkoittaakin sinulle - on helppoa ja vaivatonta ja se on.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.