Tässä aamussa tuntuu olevan erityistä taikaa, pyhyyden taikaa. Herätessäni enkelit olivat jo paikalla, kuin pyhittämässä huomista Suomen itsenäisyyspäivää. Sytytin kaikki kynttilät ja kiitin enkeleitä siitä, miten he ovat sankoin joukoin valvomassa tätä erityistä aikaa vuodesta, jolloin alamme sydämessämme virittyä Joulun tuntuun kerääntymällä yhteen itsenäisyyspäivän merkeissä.
Jo monta viikkoa on tuntunut siltä, että tämä itsenäisyyspäivä on jollain tavalla erityinen aiempiin vuosiin verrattuna. Tuntuu, että nyt kun juhlat konkreettisesti siirretään keskemmälle Suomea ja pois vanhoista totutuista kaavoista, niin sen myötä avautuu myös aivan uusi energiaportaali uuteen aikaan Suomessa ja suomalaisille. Jotta vanhat rakenteet muuttuisivat, täytyy tehdä uusia konkreettisia siirtoja, jonka myötä energia automaattisesti liikkuu ja vaihtuu, ja uusi tuulahdus pääsee sisään. Mitä tämä sitten konkreettisesti tarkoittaa suomalaisille, se jää nähtäväksi. Ainakin minulle siinä on vahva tuntu yhteenliittymisestä, ykseydestä ja tasapuolisuudesta. Uusi valosilta rakentuu.
Enkelit toivat tietoisuuteeni myös sanan "itsenäisyys". Tänä vuonna siinä on uusi kaiku. Meillä on huikea mahdollisuus ajatella itsenäisyyttä ei vain Suomen historian kannalta, vaan myös kunkin meistä sisäisenä itsenäisyytenä, omaan voimaan astumisena, oman valon ankkuroimisena maailman palvelukseen. Mitä minä voin tehdä palvellakseni maailmaa? Mitä minun olisi kuultava omalta sisäiseltä intuitiolta ollakseni paremmin linjassa itseni ja oman totuuteni kanssa? Mitkä asiat ja toimintamallit on aika jättää taakse ja olla uskollinen niille asioille, joihin sydämessään uskoo?
Itse olen seurannut mielenkiinnolla kaikkea sitä, mitä Suomessa nyt energiatasolla tapahtuu. On ollut huikeaa nähdä mm.Cheekin ympärillä pyörivä uuden ajan energia, se, miten mies rohkeasti, täysin uuden ajan valopioneerina rikkoo kaikkia mahdollisia rajoja, puhuu unelmiin uskomisesta, tekee haaveistaan pelottomasti totta ja myllää sekä koko musiikkibisneksen että suomalaisten mielet uuteen uskoon. Niin huippua! Olihan se jo aikakin, että joku oikeasti astuu isoihin kenkiin ja näyttää meille kaikille, että kaikki on mahdollista. Usko itseesi!
Kaiken kaikkiaan mennyt marraskuu oli hyvin vahva transformaatiokuukausi. Meidät tunnuttiin vievän elämissämme juuri niille alueille, joita olemme eniten yrittäneet - alitajuisesti tai tietoisesti - väistellä, koska juuri noilla alueilla alitajunnassamme asuu sana "pelko". Mutta juuri noilla alueilla piilee suurimmat sielunkasvumme avaimet. On laitettu nojaamaan terävimpään miekkaan, testattu millä maalla seisomme ja mihin turvaamme. Meitä todella haastettiin uskomaan itseemme, olemaan herkkiä ohjauksellemme. Välillä tuntui, että kaikkien komeettaohitusten kanssa meitä vedettiin täysin kölin alta, ei ollut kosketusta sen enempää itseen, vallitsevaan kollektiivienergiaan, kuin konkreettiseen tekemiseenkään, vaan pikemminkin moni asia tiivistyi sanaan "saamaton" ja "olla kuin laiva öisellä merellä ilman valonhäivääkään". Käytössämme oli vain sydämen kompassi.
Samalla energia oli hyvin maadoittunut. Kyse ei siis ollut mistään leijumisesta, vaan pikemminkin siitä, että "piuhojamme päivitettiin". Tietokoneet reistaili, unirytmiä säädettiin, kehon tarpeita päivitettiin, mieli teki tepposia ja tapahtui aivan ihmeellisiä black outeja, unohduksia, kuin asioita olisi vain kerta kaikkiaan pyyhitty tietoisuudesta syrjään. Hirveästi oli myös kaikkea tekemistä työlistalla, mutta energiatasolla näytettiin hyvin selvästi kaapin paikka sille, mitä kulloinkin sai tehdä. Lattioita jäi pesemättä, tiskejä tiskaamatta, puheluihin vastaamatta ja tiettyjä asioita toteuttamatta, kun energia ei vain sallinut tarttua "epäoleelliseen", vaan pystyi tehdä tasan sen, minkä ohjaus antoi myöten. Ja tästä on tullut nyt hyvin napakkaa. Vain niitä asioita pystyy toteuttaa, missä sydän on täysillä mukana.
Samalla oli vahvasti sellainen olo, että kukin oli tallaamassa nyt omaa tonttiaan uuteen uskoon. Eräänlaista reviirin uudelleenmäärittelyä ja -järjestelyä. Irtaannuimme vanhoista asetuksista, kuka sitten mitäkin kautta: laittamalla ihmissuhteita uuteen kuosiin, sanomalla pomolle suorat sanat, laittamalla kalenterinsa uuteen järjestykseen tai vain olemalla hiljaa paikallaan. Marraskuussa meidän buutattiin ja päivitettiin uuteen taajuuteen. Ja tässä komeettaohitus ja planetaariset muutokset näyttelivät suurta roolia. Olemme nyt timanttienergiassa. Se sallii meidän aloittavan asioita, jotka vielä jokin aika sitten olisivat tuntuneet täysin mahdottomilta ja joita itse asiassa kukaan ei ole aiemmin osannut edes kuvitella. Löydämme täysin uusia tapoja olla ja toimia.
Ja nyt paino sanalle "toimia". Marraskuun energiat tuntuivat siirtävän meidät ajatuksista tekoihin. Emme enää odota tietoa ja tuuppausta esimerkiksi henkiselle polulle mistään ulkopuolelta, vaan hyvin moni on alkanut nyt itse toimia. Olemme jo ajassa, jossa jokainen alkaa tietoisesti luoda omaa elämäänsä aktiivisesti sydämestä käsin. Maaperä uuden valon ja rakkauden kautta toimimiseen on jo niin vahva, että meistä tuntuu turvalliselta olla oman elämämme pioneereja ja sanoa ääneen mitä tahdomme, mikä sopii minulle ja mikä ei sovi. Omat rajat on määritelty uudelleen. Tässäkin on paradoksi: toisaalta rajoja ei ole, vaan koemme yhä enemmän olevamme universaaleja olentoja, ja toisaalta osaamme nyt vihdoin käyttää myös sanaa "ei" ilmaisemaan omaa totuuttamme ja rajojamme, joilla kunnioitamme itseämme. Olemme yhtä aikaa sekä kytkettyjä universaaliin verkkoon, että samalla hyvin itsenäisiä olentoja. Verho todellisuuksien välillä on ohentunut, jonka myötä ymmärrämme vastuumme ja luomisvoimamme täysivoimaisina, jumalallisina olentoina.
Marraskuun aikana oma yhteyteni enkeleihini tuntui olevan monta kertaa jollain tavalla katkolla. Olen niin tottunut heidän kohottavaan, kristalliseen ja lempeään läsnäoloon, joten huomaan eron heti, kun energia ympärilläni muuttuu. Kun fiilikseni kaikkien näiden energiamuutosten keskellä heitteli ja huhuilin, että "Come on, missä te oikein ootte, miksi ette tuu jeesaamaan näiden tuntojen keskellä?", niin silloin he vastasivat minulle tämän vanhan kirjoituksen muodossa:
JALANJÄLJET
Eräänä yönä mies näki unen. Hän oli kävelemässä rannalla Luojamme kanssa,
kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään.
Jokaisessa näkymässä hän huomasi kahdet jalanjäljet hiekassa,
toiset hänen omansa ja toiset Luojan jalanjäljet.
Ennen kuin viimeiset näkymät hänen elämästään tulivat esille,
hän katsoi taakseen jalanjälkiä hiekassa. Hän huomasi,
että monta kertaa matkan varrella oli vain yhdet jäljet hiekassa.
Hän myös huomasi, että jäljet puuttuivat juuri niinä aikoina,
jolloin hänellä oli ollut elämässään kaikkein vaikeinta.
Tämä vaivasi häntä kovasti, joten hän kysyi siitä Luojalta:
"Luoja, kun päätin seurata Sinua, sanoit kulkevasi mukanani joka askeleella.
Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni vaikeimpina aikoina hiekassa on vain yhdet jalanjäljet.
En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin, kun Sinua eniten tarvitsin."
Luoja vastasi: "Rakas Lapseni, rakastan sinua enkä milloinkaan hylkäisi sinua.
Vaikeuksiesi aikoina, jolloin näit vain yhdet jäljet hiekassa, minä kannoin sinua."
M.R.Powers
En voinut kuin taas nöyränä hiljentyä kiittämään. Joku tietää aina minua paremmin. Tajusin taas oman rajallisuuteni ja tietämättömyyteni. Luulen, että tässä onkin yksi suurimmista opeista tänä aikana: miten olla yhtä aikaa omavoimainen, vastuuntuntoinen luojatar ja samalla herkkänä universaalille ohjaukselle ja ymmärtää, että voimamme ei ole egosta käsin, vaan meitä ohjaa suurempi voima, jonka käsiin saamme heittäytyä ja antautua, ja antaa sen toimia kauttamme. Minua se tieto lohduttaa joka kerta yhtä suuresti. Samalla kun toimin sydämeni mukaan, minun ei tarvitse tietää kaikkea. Riittää, kun otan yhden askeleen kerrallaan.
Timanttivalon valaisemaa Itsenäisyyspäivää!
Deepthi
