OMAN TODELLISUUTENSA LUOMINEN – MITEN SE TOIMII?
Creating Your Own Reality— How's That Working for You? (ORIGINAL LINK IN ENGLISH HERE)
Kirjoittanut Ellyn Dye
Marraskuu 2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Muutamana viime vuonna on kuhistu paljon vetovoimanlaista ja siitä, että luomme oman todellisuutemme. Mutta onko se totta? Luommeko oikeasti oman todellisuutemme? Ja jos luomme, miksi loisimme joitain niistä asioista, joita olemme luoneet elämäämme? Olemmeko masokisteja vai pelkästään hulluja?
Ajatus tuli suosituksi 1970-luvun lopulla Seth-aineistosta, Jane Robertsin kanavoimista kirjoista. Se oli radikaali ajatus ja sai jokseenkin päät räjähtämään! Noin kymmenen vuotta sitten Secret toi ajatuksen takaisin populaarikulttuuriin, kun kaikki ottivat avosylin vastaan ajatuksen itsensä kuvittelemisesta rikkaaksi ja menestyväksi.
Siis luommeko oikeasti oman todellisuutemme? Jos luomme, miksi emme onnistu siinä paremmin ja luo enemmän rakkautta, iloa, rauhaa ja yltäkylläisyyttä itsellemme ja maailmalle? Miksi emme vain tee sitä?
Olemme tosiasiassa jumalaisia ja voimakkaita luojaolentoja ja kyllä, luomme elämäämme joka hetki monin tavoin ja monilla tasoilla. Mutta tässä on pulma (no, vastuuvapauslauseke):
1. Useimmiten luomme tiedostamatta niistä syvistä uskomuksistamme, oletuksistamme ja odotuksistamme, joita emme ehkä edes tiedä (auts!), ja on erittäin vaikea ottaa vastuu roolistamme niiden tilanteiden luomisessa, joista emme pidä ja joita ajattelemme jonkun toisen syyksi.
2. Emme luo tyhjiössä. Luomme yhdessä maailman miljoonien muiden luojaolentojen kanssa, jotka luovat myös tiedostamatta, ja luomuksemme voivat vaikuttaa toisiinsa (kun tämä tapahtuu, saamme sen, mitä näemme henkilökohtaisessa elämässämme ja ulkoisessa maailmassa).
3. Sen vision energisoiminen, mitä haluamme, on tavallisesti vasta ensimmäinen askel ja istuminen sohvalla odottamassa sen taianomaista ilmestymistä ei toimi – meidän on ryhdyttävä toimeen.
4. Kun laadimme vision, meidän täytyy päästää irti lopputuloksesta. Silloin kun yritämme kontrolloida, estämme sitä taikavirtaa, joka voi tuoda meille jotain parempaa, kuin koskaan kuvittelimme.
5. On aikakuilu luovan impulssin tai aikomuksen lähettämisen ja sen ilmentymisen välillä ja negatiiviset uskomukset, epäilykset ja pelot ja/tai toiminnan puute voivat viivyttää sitä, peruuttaa sen tai jopa luoda päinvastaista, mitä haluamme. (Eli jos lähetämme aikomuksen vetää puoleemme lisää rahaa, uuden työpaikan, uuden rakkauden tai mitä tahansa, mutta alitajuisesti uskomme, että emme ansaitse sitä, "varasto" on rajallinen, on vaikea saada noita asioita tai epäonnistumme, niin nuo uskomukset estävät meitä saamasta, mitä haluamme.)
6. Pystymme usein ilmentämään helppoja ja epäolennaisia asioita nopeasti – kuten parkkipaikka tai täydellisesti sopiva takki uusiin housuihin – koska meillä ei ole syvään juurtuneita uskomuksia noiden asioiden saamista vastaan.
7. Tavallisesti ei ole selvää ja havaittavaa syy- ja seuraussuhdetta, joten on vaikea harjoitella ja hioa ilmentämistaitojamme.
8. Joskus meidän ei ole tarkoitus saada sitä, minkä yritämme luoda.
Usein juuri ne tilanteet elämässämme, jotka haluaisimme poistaa, ovat sielusuunnitelmaa ja ne eivät muutu, ennen kuin toteutamme niiden tarkoituksen, ne antavat sen palvelun, mitä olimme suunnitelleet ja opimme sen, mitä aioimme oppia – voitamme pelon, voimaannumme, ryhdymme toimeen ja muutumme sisältä.
Jos esimerkiksi tulessamme tähän elämään sielun suunnitelmana oli kokea vammauttava onnettomuus tai sairaus – ajatellen, että tuo tilanne sallisi meidän oppia vastaanottamaan rakkautta ja apua ja antaisi toisille tilaisuuden huolehtia jostakusta – on epätodennäköistä, että mikään määrä vetovoimanlain kanssa työskentelyä tai visiointia parantaa meidät. Toisaalta jos sielumme tavoite oli voittaa vamma ja olemme tehneet oman osuutemme oppiaksemme ja kasvaaksemme tilanteesta, polku sen voittamiseen esittäytyy.
Liian usein näemme ajatuksen oman todellisuutemme luomisesta nopeana korjauksena kaikkiin ongelmiimme, taianomaisena keinona kontrolloida elämäämme ja ympäristöämme – ja myös ihmisiä ympärillämme – tietoisen mielen ja egon kautta ja luoda kaikki nuo aineelliset asiat ja ulkoiset olosuhteet, joita luulemme haluavamme ja tarvitsevamme ollaksemme onnellinen. Liian usein näemme ajatuksen oman todellisuutemme luomisesta taikapillerinä, mikä tekee meistä välittömästi rikkaan ja laihan (tai mitä tahansa), samalla kun mukavasti ohitamme oppimisen, kasvamisen ja sitkeän uurastamisen sotkuiset ja vaikeat osat.
Muttei homma toimi niin. Tiedämme kaikki, ettei ole mitään taikapilleriä, vaikka toivomme koko sydämestämme, että sellainen on ja löydämme sen! Tiedämme syvällä sisällä, että voidaksemme saada merkityksellisen ja kestävän muutoksen elämäämme, meidän täytyy muuttaa virheelliset uskomuksemme, kohdata sisäiset demonimme ja pelkomme, laittaa egomme takapenkille, päästä yli ylpeydestä, syvästä tarpeesta kontrolloida kaikkea ja olla oikeassa koko ajan – ja antautua … ja sitten (ikään kuin tämä ei vielä riittäisi!) meidän täytyy ryhtyä toimeen, ottaa vaikka vain pikkuaskelia tavoitteitamme kohti. Ja silloin kun vastarintaa tai vaikeuksia ilmestyy polullemme, meidän täytyy selvittää ne, vahvistaa tavoitteemme, keskittyä haluamaamme ja jatkaa liikkumista eteenpäin.
Muuten meiltä menisi kaikki hauskuus sivu suun, eikö vain?
Tämä ei ole helppo prosessi, mutta tämä on SE prosessi (niin kauan kuin pääosamme uskoo sen olevan!) Siitä elämässä on kyse. Siinä on kyse niiden valheellisten ajatusten ja uskomusten riisumisesta, jotka pitävät meidät vankina (ns. itse luomassamme helvetissä). Siinä on kyse oppimisesta olemaan joustava, nousemisesta haasteiden yläpuolelle, kokemuksista oppimisesta ja kypsymisestä, oppimisesta luottamaan itseemme ja universumiin … ja lopulta pääsemisestä takaisin siihen pisteeseen, missä todella elämme aitona itsenämme ja kohtelemme itseämme ja toisia rakkaudella ja kunnioituksella, kun opimme rauhanomaista rinnakkaiseloa.
Jos olisimme oikeasti täällä taikasauvan heilautuksella luomassa unelmiemme elämää (eli mitä meidät on johdatettu luulemaan, että haluamme), tekisimme sitä jokainen tällä hetkellä (ja luultavasti aiheuttaisimme sotkua)! Saisimme kaikki oman taikasauvamme jakeluhuoneessa tai siirtymäriitissä, kun meistä tulisi … mitä? 15-, 18-, 21-vuotias? Yäk! Voitko kuvitella joukon 15-vuotiaita taikasauvansa kanssa, kun he pystyisivät luomaan, mitä tahansa haluavat? Hah-hah, vanhempia häviäisi ympäri planeettaa ennätysmäärä (ja he ottaisivat parsakaalit mukaansa)!
Miten homma oikeasti toimii?
Keksijä Nikola Tesla kertoi meille: jos haluat löytää universumin salaisuudet, ajattele energiaa, taajuutta ja värähtelyä.
Abraham-nimiset olennot jotka kanavoivat Esther Hicksin kautta, opettavat, että luomme todellisuutemme vetovoimanlain alaisuudessa sen värähtelyn perusteella, mitä laitamme maailmaan. Periaatteessa he sanovat, että saamme takaisin sen, mitä lähetämme.
On kuuluisa sanonta "niin ylhäällä kuin alhaalla". Vähemmän tunnettu seuraus siitä on "niin sisällä kuin ulkona". Vetovoimanlaki joka perustuu värähtelyymme, selittää, miten tuo seuraus toimii. Voimme vetää elämäämme vain ihmisiä ja olosuhteita, joiden kanssa lähettämämme värähtely resonoi. Tämä ei ole uusi käsitys ja meillä on ollut tämä ajatus vuosisatoja, vaikka se tavallisesti tulkitaan liittyväksi vain tekoihimme: "niitämme mitä kylvämme" tai nykyaikaisempi versio "ympäri käydään ja yhteen tullaan".
Värähtelyresonanssi vie tämän ajatuksen uudelle tasolle ja antaa meille toisen tavan työskennellä sen kanssa. Itse asiassa, olemme jatkuvassa palautesilmukassa: se mitä elämässämme on, on suora heijastus niistä värähtelyistä, joita olemme aiemmin lähettäneet maailmaan. (Joidenkin meidän täytyy sanoa "auts!") Se mitä koemme ja mitä tunnemme siitä, antaa palautteen: jos emme pidä kokemastamme eikä se tunnu meistä hyvältä, meidän on nostettava värähtelyä voidaksemme vetää jotain parempaa kokemukseksemme. Toinen versio ajatuksesta on, että se on järjettömyyden määritelmä, jos tekee saman asian uudestaan ja uudestaan ja odottaa eri tulosta. Jos haluamme jonkin muuttuvan, meidän on muutettava jotain itsessämme tai siinä, mitä teemme.
Ja mikä luo sen värähtelyn, mitä lähetämme maailmaan? Se on yhdistelmä syvistä – usein tiedostamattomista – uskomuksistamme, itserakkaus- ja itseluottamustasostamme, tunnetilastamme (pelko, epätoivo, pessimismi vai optimismi ja rakkaus), pääasiallisesta ajattelutavastamme ja ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme.
Kenties kaikki on vain taidokas itsensä toteuttava ennuste. Jos uskomme, että elämä on vaikeaa, se on. Jos uskomme, ettemme voi saada tilaisuutta, emme saa. Jos uskomme, että meidän on kärsittävä päästäksemme eteenpäin, kärsimme. Jos uskomme, että ihmiset tuottavat meille pettymyksen, he tuottavat. Universumi antaa erehtymättä meille sen, mitä (tiedostamatta) odotamme, ja osoittaa meille, että syvimmät (tiedostamattomat) uskomuksemme ovat oikeita.
Näyttää ilkeältä pattitilanteelta oivaltaa, että vaikeiden olosuhteiden keskellä rakentavin asia minkä voimme tehdä, on kurkottaa tietoisesti noita korkeampia värähtelyjä kohti: pakottaa mielemme uhriudesta, syyttelystä, valittamisesta ja negatiivisuudesta (tai itsesäälissä vellomisesta) optimismiin, toivoon, luottamukseen, anteeksiantoon ja kiitollisuuteen. Se tuntuu siltä, kuin kruuna olisi "he voittavat" ja klaava "häviämme tilanteen" – tai pahempaa, jättimäisen kosmisen vitsin pylly päällämme.
Mutta ajattelutapamme määrää paljon värähtelyämme. Optimismilla on korkeampi värähtely kuin pessimismillä. Uhriudella, epätoivolla, syyttelyllä, negatiivisuudella ja valittamisella on matala värähtely, ja niin myös pelolla, vihalla, ärtyneisyydellä ja turhautumisella. Itseinholla ja itse-epäilyllä? Erittäin matala. Naurulla, rakkaudella, ilolla, toivolla, kiitollisuudella, anteeksiannolla, vastuulla ja luottamuksella on korkeampi värähtely. Mitä enemmän vedämme itsemme pois sonnasta, kokemuksistamme riippumatta, ja kurkotamme jotain parempaa kohti luottaen, että voimme saada ja ansaitsemme jotain parempaa, sitä enemmän nostamme värähtelyämme ja asetamme värähtely-ympäristön vetämään puoleen ja luomaan jotain parempaa.
Todellinen avain tietoiseen luomiseen lepää siinä, että tunnustamme, mitä on (mikä esittäytyy elämässämme), hyväksymme roolimme sen luomisessa ja tuomisessa elämäämme (vaikkemme tiedäkään, miten/miksi teimme sen), opimme ne oppitunnit, jotka voimme löytää tuosta kokemuksesta, ja teemme työtä tunnistaaksemme, mitä syviä uskomuksia heijastetaan takaisin meille, jotta voimme muuttaa ne. Sitten lähetämme vision siitä, mitä haluamme, päästämme irti lopputuloksesta ja seuraamme opastusta, kun sitä tulee. Meidän on päästettävä irti lopputuloksesta ja luotettava, että universumi tekee taikojaan.
Siinä kohtaa on haaste. Kun voimme käyttää elämän antamia sitruunoita mehun tekemiseen, olemme voittaneet pelin! Kun voimme nähdä hopeareunuksen noissa synkissä pilvissä, jotka tuntuvat tukahduttavan elämän meistä, olemme tehokkaasti sijoittuneet uudelleen. Kun voimme antaa anteeksi itsellemme ja tuntea kiitollisuutta niistä, jotka ovat näyttäneet satuttavan meitä (usein luoden tilanteita, joissa meidän täytyy puolustaa itseämme tai ryhtyä itserakkauden tekoihin pelkojen kohdatessa), olemme selvittäneet maaliviivan! Ja kun voimme virrata haasteiden – ja myös katastrofien – läpi tuomitsematta ja luottaen, että universumi suojelee meitä, olemme turvassa ja siitä syntyy jotain hyvää, olemme iskeneet jalkamme tiukasti valaistumisen polulle.
Tämä ei merkitse, että emme koskaan ole allapäin ja pidämme kaikista kohtaamistamme haasteita. Olemmehan vain ihmisiä ja elämä maan päällä voi olla melko ankaraa ja tuskallista! Se merkitsee vain, että joutuessamme epätoivon ja itsesäälin kuoppaan, päätämme olla jäämättä asumaan sinne pysyvästi!
Tämä on alkemian ja viisastenkiven todellinen merkitys: ponnistella tietoisesti ja sinnikkäästi kesyttääksemme egon/tietoisen mielen pois negatiivisista automaattireaktioista, tunnistaa, kiskoa juuriltaan ja muuttaa virheelliset ja tuhoon tuomitut uskomuksemme, luopua kontrollointiharhastamme ja ohjata huomiomme, ajatuksemme, asenteemme ja tekomme korkeampia värähtelyjä ja parempia asioita kohti. Se repii silmämme pois tuhosta, hävityksestä ja katastrofista ja kiinnittää huomiomme ja energiamme siihen rakkaudelliseen, iloiseen ja yltäkylläiseen elämään, mitä haluamme, ottaen pelottomasti pikkuaskelia sitä kohti.
Miksi emme saaneet käsikirjaa, jotta osaisimme tehdä näin?
Me itse asiassa saimme käsikirjan ja se ilmestyy esiin kaikkien uskontojen pyhissä teksteissä. Kristinuskossa sitä kutsutaan "kultaiseksi säännöksi": tee toisille se, mitä haluaisit heidän tekevän sinulle. Meille myös opetettiin: rakasta toista niin kuin itseäsi ja (kuten aiemmin mainittiin) niität, mitä kylvät. Näyttää suhteellisen yksinkertaiselta, eikö vain?
Useimmat meistä luultavasti ajattelevat, että olemme hyviä ihmisiä ja noudatamme näitä yksinkertaisia ohjeita, mutta onko näin? Kohtelemmeko oikeasti toisia niin, kuin haluamme heidän kohtelevan meitä? Kohtelemmeko aina toisia sillä rakkaudella, kunnioituksella, hyväksynnällä ja tuella, mitä haluaisimme saada? Teemmekö sen, kun meillä on kiire? Kun olemme stressaantunut? Kun kilpailemme työpaikasta? Kun olemme sairas? Vai kohtelemmeko toisia näin vain hyvinä päivinämme tai kun luulemme jonkun katselevan?
Ja miten kohtelemme itseämme? Useimmat meistä luulevat niin, mutta rakastammeko oikeasti itseämme? Sen on tultava ennen kaikkea muuta ja suoraan sanottuna, siinä suurin osa meistä epäonnistuu ja päädymme luomaan olosuhteita, joista emme pidä. Miten voimme rakastaa toista, jos emme oikeasti rakasta itseämme? Jos pelkäämme sitä, mikä tekee meistä erilaisen, pelkäämme varmasti sitä, mikä tekee toisista erilaisia. Miten voimme antaa toisten rakastaa itseämme, jos emme rakasta itse itseämme? Jos emme osaa kohdella itseämme rakkaudella, kunnioituksella ja tukien, miten tiedämme, miltä näyttää toisten kohteleminen sillä tavalla? Paras tapa saada itsemme kohti korkeampia värähtelyjä ja parempaa elämää on alkaa tietoisesti levittää rakkautta kaikkialle, itsellemme ja toisille ja tehdä ystävällisiä asioita samalla tavalla.
Kun menemme kohti joulunaikaa – aikaa jolloin korostamme kiitollisuutta, iloa, jakamista ja rakkautta – aion kiinnittää huomiota siihen, mitä saan takaisin tuosta värähtelypalautesilmukasta ja mitä se yrittää osoittaa minulle – ja rukata värähtelyäni sitä vastaavasti. Entä sinä?
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Marraskuu 2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Muutamana viime vuonna on kuhistu paljon vetovoimanlaista ja siitä, että luomme oman todellisuutemme. Mutta onko se totta? Luommeko oikeasti oman todellisuutemme? Ja jos luomme, miksi loisimme joitain niistä asioista, joita olemme luoneet elämäämme? Olemmeko masokisteja vai pelkästään hulluja?
Ajatus tuli suosituksi 1970-luvun lopulla Seth-aineistosta, Jane Robertsin kanavoimista kirjoista. Se oli radikaali ajatus ja sai jokseenkin päät räjähtämään! Noin kymmenen vuotta sitten Secret toi ajatuksen takaisin populaarikulttuuriin, kun kaikki ottivat avosylin vastaan ajatuksen itsensä kuvittelemisesta rikkaaksi ja menestyväksi.
Siis luommeko oikeasti oman todellisuutemme? Jos luomme, miksi emme onnistu siinä paremmin ja luo enemmän rakkautta, iloa, rauhaa ja yltäkylläisyyttä itsellemme ja maailmalle? Miksi emme vain tee sitä?
Olemme tosiasiassa jumalaisia ja voimakkaita luojaolentoja ja kyllä, luomme elämäämme joka hetki monin tavoin ja monilla tasoilla. Mutta tässä on pulma (no, vastuuvapauslauseke):
1. Useimmiten luomme tiedostamatta niistä syvistä uskomuksistamme, oletuksistamme ja odotuksistamme, joita emme ehkä edes tiedä (auts!), ja on erittäin vaikea ottaa vastuu roolistamme niiden tilanteiden luomisessa, joista emme pidä ja joita ajattelemme jonkun toisen syyksi.
2. Emme luo tyhjiössä. Luomme yhdessä maailman miljoonien muiden luojaolentojen kanssa, jotka luovat myös tiedostamatta, ja luomuksemme voivat vaikuttaa toisiinsa (kun tämä tapahtuu, saamme sen, mitä näemme henkilökohtaisessa elämässämme ja ulkoisessa maailmassa).
3. Sen vision energisoiminen, mitä haluamme, on tavallisesti vasta ensimmäinen askel ja istuminen sohvalla odottamassa sen taianomaista ilmestymistä ei toimi – meidän on ryhdyttävä toimeen.
4. Kun laadimme vision, meidän täytyy päästää irti lopputuloksesta. Silloin kun yritämme kontrolloida, estämme sitä taikavirtaa, joka voi tuoda meille jotain parempaa, kuin koskaan kuvittelimme.
5. On aikakuilu luovan impulssin tai aikomuksen lähettämisen ja sen ilmentymisen välillä ja negatiiviset uskomukset, epäilykset ja pelot ja/tai toiminnan puute voivat viivyttää sitä, peruuttaa sen tai jopa luoda päinvastaista, mitä haluamme. (Eli jos lähetämme aikomuksen vetää puoleemme lisää rahaa, uuden työpaikan, uuden rakkauden tai mitä tahansa, mutta alitajuisesti uskomme, että emme ansaitse sitä, "varasto" on rajallinen, on vaikea saada noita asioita tai epäonnistumme, niin nuo uskomukset estävät meitä saamasta, mitä haluamme.)
6. Pystymme usein ilmentämään helppoja ja epäolennaisia asioita nopeasti – kuten parkkipaikka tai täydellisesti sopiva takki uusiin housuihin – koska meillä ei ole syvään juurtuneita uskomuksia noiden asioiden saamista vastaan.
7. Tavallisesti ei ole selvää ja havaittavaa syy- ja seuraussuhdetta, joten on vaikea harjoitella ja hioa ilmentämistaitojamme.
8. Joskus meidän ei ole tarkoitus saada sitä, minkä yritämme luoda.
Usein juuri ne tilanteet elämässämme, jotka haluaisimme poistaa, ovat sielusuunnitelmaa ja ne eivät muutu, ennen kuin toteutamme niiden tarkoituksen, ne antavat sen palvelun, mitä olimme suunnitelleet ja opimme sen, mitä aioimme oppia – voitamme pelon, voimaannumme, ryhdymme toimeen ja muutumme sisältä.
Jos esimerkiksi tulessamme tähän elämään sielun suunnitelmana oli kokea vammauttava onnettomuus tai sairaus – ajatellen, että tuo tilanne sallisi meidän oppia vastaanottamaan rakkautta ja apua ja antaisi toisille tilaisuuden huolehtia jostakusta – on epätodennäköistä, että mikään määrä vetovoimanlain kanssa työskentelyä tai visiointia parantaa meidät. Toisaalta jos sielumme tavoite oli voittaa vamma ja olemme tehneet oman osuutemme oppiaksemme ja kasvaaksemme tilanteesta, polku sen voittamiseen esittäytyy.
Liian usein näemme ajatuksen oman todellisuutemme luomisesta nopeana korjauksena kaikkiin ongelmiimme, taianomaisena keinona kontrolloida elämäämme ja ympäristöämme – ja myös ihmisiä ympärillämme – tietoisen mielen ja egon kautta ja luoda kaikki nuo aineelliset asiat ja ulkoiset olosuhteet, joita luulemme haluavamme ja tarvitsevamme ollaksemme onnellinen. Liian usein näemme ajatuksen oman todellisuutemme luomisesta taikapillerinä, mikä tekee meistä välittömästi rikkaan ja laihan (tai mitä tahansa), samalla kun mukavasti ohitamme oppimisen, kasvamisen ja sitkeän uurastamisen sotkuiset ja vaikeat osat.
Muttei homma toimi niin. Tiedämme kaikki, ettei ole mitään taikapilleriä, vaikka toivomme koko sydämestämme, että sellainen on ja löydämme sen! Tiedämme syvällä sisällä, että voidaksemme saada merkityksellisen ja kestävän muutoksen elämäämme, meidän täytyy muuttaa virheelliset uskomuksemme, kohdata sisäiset demonimme ja pelkomme, laittaa egomme takapenkille, päästä yli ylpeydestä, syvästä tarpeesta kontrolloida kaikkea ja olla oikeassa koko ajan – ja antautua … ja sitten (ikään kuin tämä ei vielä riittäisi!) meidän täytyy ryhtyä toimeen, ottaa vaikka vain pikkuaskelia tavoitteitamme kohti. Ja silloin kun vastarintaa tai vaikeuksia ilmestyy polullemme, meidän täytyy selvittää ne, vahvistaa tavoitteemme, keskittyä haluamaamme ja jatkaa liikkumista eteenpäin.
Muuten meiltä menisi kaikki hauskuus sivu suun, eikö vain?
Tämä ei ole helppo prosessi, mutta tämä on SE prosessi (niin kauan kuin pääosamme uskoo sen olevan!) Siitä elämässä on kyse. Siinä on kyse niiden valheellisten ajatusten ja uskomusten riisumisesta, jotka pitävät meidät vankina (ns. itse luomassamme helvetissä). Siinä on kyse oppimisesta olemaan joustava, nousemisesta haasteiden yläpuolelle, kokemuksista oppimisesta ja kypsymisestä, oppimisesta luottamaan itseemme ja universumiin … ja lopulta pääsemisestä takaisin siihen pisteeseen, missä todella elämme aitona itsenämme ja kohtelemme itseämme ja toisia rakkaudella ja kunnioituksella, kun opimme rauhanomaista rinnakkaiseloa.
Jos olisimme oikeasti täällä taikasauvan heilautuksella luomassa unelmiemme elämää (eli mitä meidät on johdatettu luulemaan, että haluamme), tekisimme sitä jokainen tällä hetkellä (ja luultavasti aiheuttaisimme sotkua)! Saisimme kaikki oman taikasauvamme jakeluhuoneessa tai siirtymäriitissä, kun meistä tulisi … mitä? 15-, 18-, 21-vuotias? Yäk! Voitko kuvitella joukon 15-vuotiaita taikasauvansa kanssa, kun he pystyisivät luomaan, mitä tahansa haluavat? Hah-hah, vanhempia häviäisi ympäri planeettaa ennätysmäärä (ja he ottaisivat parsakaalit mukaansa)!
Miten homma oikeasti toimii?
Keksijä Nikola Tesla kertoi meille: jos haluat löytää universumin salaisuudet, ajattele energiaa, taajuutta ja värähtelyä.
Abraham-nimiset olennot jotka kanavoivat Esther Hicksin kautta, opettavat, että luomme todellisuutemme vetovoimanlain alaisuudessa sen värähtelyn perusteella, mitä laitamme maailmaan. Periaatteessa he sanovat, että saamme takaisin sen, mitä lähetämme.
On kuuluisa sanonta "niin ylhäällä kuin alhaalla". Vähemmän tunnettu seuraus siitä on "niin sisällä kuin ulkona". Vetovoimanlaki joka perustuu värähtelyymme, selittää, miten tuo seuraus toimii. Voimme vetää elämäämme vain ihmisiä ja olosuhteita, joiden kanssa lähettämämme värähtely resonoi. Tämä ei ole uusi käsitys ja meillä on ollut tämä ajatus vuosisatoja, vaikka se tavallisesti tulkitaan liittyväksi vain tekoihimme: "niitämme mitä kylvämme" tai nykyaikaisempi versio "ympäri käydään ja yhteen tullaan".
Värähtelyresonanssi vie tämän ajatuksen uudelle tasolle ja antaa meille toisen tavan työskennellä sen kanssa. Itse asiassa, olemme jatkuvassa palautesilmukassa: se mitä elämässämme on, on suora heijastus niistä värähtelyistä, joita olemme aiemmin lähettäneet maailmaan. (Joidenkin meidän täytyy sanoa "auts!") Se mitä koemme ja mitä tunnemme siitä, antaa palautteen: jos emme pidä kokemastamme eikä se tunnu meistä hyvältä, meidän on nostettava värähtelyä voidaksemme vetää jotain parempaa kokemukseksemme. Toinen versio ajatuksesta on, että se on järjettömyyden määritelmä, jos tekee saman asian uudestaan ja uudestaan ja odottaa eri tulosta. Jos haluamme jonkin muuttuvan, meidän on muutettava jotain itsessämme tai siinä, mitä teemme.
Ja mikä luo sen värähtelyn, mitä lähetämme maailmaan? Se on yhdistelmä syvistä – usein tiedostamattomista – uskomuksistamme, itserakkaus- ja itseluottamustasostamme, tunnetilastamme (pelko, epätoivo, pessimismi vai optimismi ja rakkaus), pääasiallisesta ajattelutavastamme ja ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme.
"Olet oikeassa riippumatta siitä,
ajatteletko, että osaat,
vai ajatteletko, ettet osaa."
–Henry Ford
Kenties kaikki on vain taidokas itsensä toteuttava ennuste. Jos uskomme, että elämä on vaikeaa, se on. Jos uskomme, ettemme voi saada tilaisuutta, emme saa. Jos uskomme, että meidän on kärsittävä päästäksemme eteenpäin, kärsimme. Jos uskomme, että ihmiset tuottavat meille pettymyksen, he tuottavat. Universumi antaa erehtymättä meille sen, mitä (tiedostamatta) odotamme, ja osoittaa meille, että syvimmät (tiedostamattomat) uskomuksemme ovat oikeita.
Näyttää ilkeältä pattitilanteelta oivaltaa, että vaikeiden olosuhteiden keskellä rakentavin asia minkä voimme tehdä, on kurkottaa tietoisesti noita korkeampia värähtelyjä kohti: pakottaa mielemme uhriudesta, syyttelystä, valittamisesta ja negatiivisuudesta (tai itsesäälissä vellomisesta) optimismiin, toivoon, luottamukseen, anteeksiantoon ja kiitollisuuteen. Se tuntuu siltä, kuin kruuna olisi "he voittavat" ja klaava "häviämme tilanteen" – tai pahempaa, jättimäisen kosmisen vitsin pylly päällämme.
Mutta ajattelutapamme määrää paljon värähtelyämme. Optimismilla on korkeampi värähtely kuin pessimismillä. Uhriudella, epätoivolla, syyttelyllä, negatiivisuudella ja valittamisella on matala värähtely, ja niin myös pelolla, vihalla, ärtyneisyydellä ja turhautumisella. Itseinholla ja itse-epäilyllä? Erittäin matala. Naurulla, rakkaudella, ilolla, toivolla, kiitollisuudella, anteeksiannolla, vastuulla ja luottamuksella on korkeampi värähtely. Mitä enemmän vedämme itsemme pois sonnasta, kokemuksistamme riippumatta, ja kurkotamme jotain parempaa kohti luottaen, että voimme saada ja ansaitsemme jotain parempaa, sitä enemmän nostamme värähtelyämme ja asetamme värähtely-ympäristön vetämään puoleen ja luomaan jotain parempaa.
Todellinen avain tietoiseen luomiseen lepää siinä, että tunnustamme, mitä on (mikä esittäytyy elämässämme), hyväksymme roolimme sen luomisessa ja tuomisessa elämäämme (vaikkemme tiedäkään, miten/miksi teimme sen), opimme ne oppitunnit, jotka voimme löytää tuosta kokemuksesta, ja teemme työtä tunnistaaksemme, mitä syviä uskomuksia heijastetaan takaisin meille, jotta voimme muuttaa ne. Sitten lähetämme vision siitä, mitä haluamme, päästämme irti lopputuloksesta ja seuraamme opastusta, kun sitä tulee. Meidän on päästettävä irti lopputuloksesta ja luotettava, että universumi tekee taikojaan.
Siinä kohtaa on haaste. Kun voimme käyttää elämän antamia sitruunoita mehun tekemiseen, olemme voittaneet pelin! Kun voimme nähdä hopeareunuksen noissa synkissä pilvissä, jotka tuntuvat tukahduttavan elämän meistä, olemme tehokkaasti sijoittuneet uudelleen. Kun voimme antaa anteeksi itsellemme ja tuntea kiitollisuutta niistä, jotka ovat näyttäneet satuttavan meitä (usein luoden tilanteita, joissa meidän täytyy puolustaa itseämme tai ryhtyä itserakkauden tekoihin pelkojen kohdatessa), olemme selvittäneet maaliviivan! Ja kun voimme virrata haasteiden – ja myös katastrofien – läpi tuomitsematta ja luottaen, että universumi suojelee meitä, olemme turvassa ja siitä syntyy jotain hyvää, olemme iskeneet jalkamme tiukasti valaistumisen polulle.
Tämä ei merkitse, että emme koskaan ole allapäin ja pidämme kaikista kohtaamistamme haasteita. Olemmehan vain ihmisiä ja elämä maan päällä voi olla melko ankaraa ja tuskallista! Se merkitsee vain, että joutuessamme epätoivon ja itsesäälin kuoppaan, päätämme olla jäämättä asumaan sinne pysyvästi!
Tämä on alkemian ja viisastenkiven todellinen merkitys: ponnistella tietoisesti ja sinnikkäästi kesyttääksemme egon/tietoisen mielen pois negatiivisista automaattireaktioista, tunnistaa, kiskoa juuriltaan ja muuttaa virheelliset ja tuhoon tuomitut uskomuksemme, luopua kontrollointiharhastamme ja ohjata huomiomme, ajatuksemme, asenteemme ja tekomme korkeampia värähtelyjä ja parempia asioita kohti. Se repii silmämme pois tuhosta, hävityksestä ja katastrofista ja kiinnittää huomiomme ja energiamme siihen rakkaudelliseen, iloiseen ja yltäkylläiseen elämään, mitä haluamme, ottaen pelottomasti pikkuaskelia sitä kohti.
Miksi emme saaneet käsikirjaa, jotta osaisimme tehdä näin?
Me itse asiassa saimme käsikirjan ja se ilmestyy esiin kaikkien uskontojen pyhissä teksteissä. Kristinuskossa sitä kutsutaan "kultaiseksi säännöksi": tee toisille se, mitä haluaisit heidän tekevän sinulle. Meille myös opetettiin: rakasta toista niin kuin itseäsi ja (kuten aiemmin mainittiin) niität, mitä kylvät. Näyttää suhteellisen yksinkertaiselta, eikö vain?
Useimmat meistä luultavasti ajattelevat, että olemme hyviä ihmisiä ja noudatamme näitä yksinkertaisia ohjeita, mutta onko näin? Kohtelemmeko oikeasti toisia niin, kuin haluamme heidän kohtelevan meitä? Kohtelemmeko aina toisia sillä rakkaudella, kunnioituksella, hyväksynnällä ja tuella, mitä haluaisimme saada? Teemmekö sen, kun meillä on kiire? Kun olemme stressaantunut? Kun kilpailemme työpaikasta? Kun olemme sairas? Vai kohtelemmeko toisia näin vain hyvinä päivinämme tai kun luulemme jonkun katselevan?
Ja miten kohtelemme itseämme? Useimmat meistä luulevat niin, mutta rakastammeko oikeasti itseämme? Sen on tultava ennen kaikkea muuta ja suoraan sanottuna, siinä suurin osa meistä epäonnistuu ja päädymme luomaan olosuhteita, joista emme pidä. Miten voimme rakastaa toista, jos emme oikeasti rakasta itseämme? Jos pelkäämme sitä, mikä tekee meistä erilaisen, pelkäämme varmasti sitä, mikä tekee toisista erilaisia. Miten voimme antaa toisten rakastaa itseämme, jos emme rakasta itse itseämme? Jos emme osaa kohdella itseämme rakkaudella, kunnioituksella ja tukien, miten tiedämme, miltä näyttää toisten kohteleminen sillä tavalla? Paras tapa saada itsemme kohti korkeampia värähtelyjä ja parempaa elämää on alkaa tietoisesti levittää rakkautta kaikkialle, itsellemme ja toisille ja tehdä ystävällisiä asioita samalla tavalla.
Kun menemme kohti joulunaikaa – aikaa jolloin korostamme kiitollisuutta, iloa, jakamista ja rakkautta – aion kiinnittää huomiota siihen, mitä saan takaisin tuosta värähtelypalautesilmukasta ja mitä se yrittää osoittaa minulle – ja rukata värähtelyäni sitä vastaavasti. Entä sinä?
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
