"Hello, it's me. I was wondering if after all these years you'd like to meet..."
Siltä tämä tosiaan tuntuu. Että viime postauksestani olisi vuosia aikaa. En tiedä mitä meille toukokuun aikana tapahtui, mutta jotain todella syvällistä "sipulinkuorimista" tuntui olevan ilmassa. Kerros kerrokselta sukelsimme yhä syvemmälle - vain nähdäksemme, että sen alta paljastuu uusi kerros. Minä aloitin toukokuun sisäisen lapsen teemoilla, sitten tunnuin siirtyvän paljastamaan itselleni totuuksia, joita en olisi halunnut itsekään kohdata, ja lopulta jäljelle jäi vain syvä... hämmennys. Hämmennys siitä, että mistä olen tulossa ja minne menossa, kuka olen tänään. Tuntuu, että toukokuun aikana kävimme läpi kokonaisen sarjan kuolemia ja uudestisyntymiä.
Täällä siis nyt ollaan ja ihmetellään Suomen kamaralla jälleen elämää. Tänään sain jopa kaikki toimistohommat pakettiin, ja nyt tuntuu ihanalta päästä valmistautumaan rauhassa kesän konsertteihin. Ensimmäiset EnkeliJumalatar-illatkin pidettiin heti saavuttuani, ja niitäkin on nyt poikkeuksellisesti kesän aikana luvassa lisää. Illat on toki jo täynnä, mutta peruutuspaikkoja voi seurailla ryhmästämme.
Pyhä Enkelipuutarha-konsertteihin on puolestaan jo vapautunutkin muutama peruutuspaikka, ja muutamiin on vielä useitakin paikkoja vapaina. Löydät konserttini täältä! Odotan niin ilolla, että pääsen taas musiikin pariin kanssanne! ♥♥
Laskeuduin Kaliforniasta Suomeen viime viikon lopulla. Palautuminen on sujunut hyvin, vaikkakin sisäinen kello on edelleen päin prinkkalaa. Menen viideltä aamulla nukkumaan ja herään kolmelta iltapäivällä... kvääks... Jos tänä yönä sentään jo vähän aiemmin olisi peiton alla. ♥ Suomessa on tuntunut ihanalta tämä luonnon keveys. Kaliforniassa elelin valtavan vuoriston keskellä, ja niin mielettömiä kuin ne vuoret ovatkin, niin ne ovat myös todella voimakkaita. Jos kollektiivikentässä on liikkeellä painostavia ajatuksia, niin ne kaikki pakkautuu noiden vuorten syliin, ja olimme Shawnin kanssa kerran jos toisenkin aivan näännyksissä. Amerikassa lähestyy presidentinvaalit, ja mm. se tuntuu tekevän yleiseen ilmapiiriin mielenkiintoisia fiboja...
Tunsin siis jälleen suurta helpotusta palatessani Suomen kamaralle. Vuoriston keskellä tunnun jotenkin hukkaavan itseni vuorten voiman alle, kun Suomessa oman voiman ja pitäminen tuntuu olevan minulle helpompaa. Tällä reissulla yhdeksi pääaiheeksi nousikin ehdottomasti tietoisuus omasta superherkkyydestäni lähes kaikelle. Välillä oikeasti mietin, että miten täällä maan päällä voi ylipäätään kohta enää elää, kun samalla kun tietoisuus ja valo täällä kasvaa, myös raskaita energioita nousee kohinalla pintaan, mikä ainakin omalla kohdallani vaikuttaa olemukseeni suuresti. Oman mielen kanssa on saanut painia ja tehdä mitä syvintä selvitystyötä.
Toinen iso asia, mikä nousi matkalla pintaan, oli luovuus ja luovat energiat. Tällä matkalla korostui oma sisäinen ristiriita luovuuden suhteen, kun tuntee, että toinen jalka on valomaailmassa ja luottaa täysin siihen, että asiat tapahtuvat oikeaan aikaan, ja toinen kamppailee vanhojen asetusten kanssa, joista mieli haluaisi niin kovasti pitää kiinni. Erityisesti minulle tuotiin nyt napachakran - joka on yksi uusista 12 chakran aktivoinnin keskuksista - ja sydänchakran tärkeyttä. Googlailin tuota napachakraa uudelleen, ja jostain osuikin silmiini, miten napachakra on ollut alunperin yhtä sakraalichakran kanssa, ja olisi nyt uudessa energiassa sakraalichakran maskuliinivastine! Se on minusta mielenkiintoinen ajatus!
Eräänä päivänä menimme Shawnin kanssa Nevada Cityssä suosikkikirjakauppaamme, josta löysin tämän ihanan Doreen Virtuenin uuden kirjan! Kirja kertoo luovuudesta, mistäpä muustakaan! ♥
Ja lukuseurakseni hiippaili usein tämä naapurin ihana mirri ♥
Aluksi kisuliini ei uskaltanut katsoa edes silmiin, mutta muutaman päivän kuluttua se luotti jo siinä määrin, että antoi jopa silitellä vatsan alta ja antoi katsekontaktiakin! Niin ihanaa!
Doreenin kirjan myötä sain yhden ison oivalluksen, jota olen tässä nyt tunnustellut ja fiilistellyt - ja joka on vaaninut minua nurkan takana jo pitkän aikaa. Olen itse paininut nyt useamman vuoden ns.writer's blockin kanssa. Kyllä, blogitekstejä ja kaikkea muuta kirjoitusta kyllä syntyy, mutta ei lauluja sillä tavalla isommassa määrin, mitä toivoisin. Tiedostan, että energiani on jakaantuneena koko ajan niin moniin muihin suuntiin, että se saattaa jarruttaa laulujen syntymistä. Mutta toisaalta, sellainen oli elämäntilanteeni myös edellisten levyjeni kirjoittamisen aikoihin... Joten tiedostan, että pohjalla on jotain muutakin. Jotain syvempää, josta en ihan ole päässyt kiinni.
Ja sitten luin Doreenin kirjasta tämän lauseen:
CREATE A PRODUCT/SERVICE (ART)
TO HELP AND INSPIRE
YOU!
Oooohhhh! Meinasin pyörtyä, kun tajusin kipeän kirkkaasti, missä luovuuteni lymyää: minä ajattelen työssäni koko ajan kaikkia muita paitsi itseäni. (Enkä vähiten sen takia, että roolimallini kiertää koko ajan ympäri maailmaa auttamassa ihmisiä, mutta joka sattuu handlaamaan nämä hommat täydellisesti - toisin kuin minä.) Mietin konsertteja ja EnkeliJumalatar-iltoja ja kaikkia mahdollisia ihania juttuja, joissa saan palvella sydämestäni käsin. Ja mietin vain koko ajan, miten voisin antaa ja palvella enemmän, ja tunnen itseni riittämättömäksi tehtävässäni, kun tiedän, että olisi niin paljon MUUTAKIN mitä voisin antaa ja miten palvella. (Mielen harha sekin, uuuurrggghhh!!)
Ja tässä sitä nyt sitten ollaan: niin vihkiytyneenä sieluntehtävään ja palvelemiseen, että olen autuaallisesti unohtanut palvella itseäni!! Tiddididiii!!!!!! Kyllä, ulospäin varmasti näyttää siltä, että palikat on kohdillaan, koska todella elän sydämenpolulla ja itseäni kuunnellen, mutta teen sen kaiken sillä ajatuksella, että miten voisin eniten palvella muita ja koko tätä kollektiivikenttää! Eikä se silti tarkoita, etten olisi rakastanut joka hetkeä, koska olen!! Ja samalla olen saanut kasvaa hurjasti! Mutta olisiko kenties aika löytää jokin keskitie tähän asiaan, erityisesti, jos se auttaa kirjoituskanavien aukeamisessa!
Luin kirjaa Shawnin sohvalla ja hän itse otti samalla päikkäreitä vierussohvalla. Kuumat, hiljaiset, polttavat kyyneleet alkoivat nousta silmiini, ja lopulta vuodatin krokotiilinkyyneleitä pitkin sohvanpielustaa. Ne olivat helpotuksen ja vapautumisen kyyneleitä, ja tajusin, että tämä hetki muutti sisälläni jotain perustavanlaatuisesti.
Tajusin, että sieluna, joka tuntee toisten ajatukset ja tunteet kehossaan, ja joka aistii eri paikkojen energiat ja värähtelyt olemuksessaan, ja joka on syntynyt tähän elämään empaatikkona ja superherkkänä ja intuitiivisena auttavana sieluna, olin juuri astumassa ulos omasta palvelijan karmaroolistani. Tajusin, että minä saan nyt keskittyä itseni palvelemiseen, inspiroimiseen, auttamiseen ja luomiseen. (Ja korkeimmassa totuudessa: kun palvelet itseäsi, palvelet itse asiassa Itseäsi, eli Jumalaa, eli todellisuudessa kaikkia. Mutta me ihmisinä jäämme kiinni tähän "palvele muita" ja "epäitsekäs palvelu"-ansaan ymmärtämällä ne "väärin". Korkeimmassa totuudessa ei ole ketään muuta kuin me Itse, eli ykseys, jossa olemme kaikki yhtä, joten palvelemalla itseäsi eli Korkeinta Itseäsi, tulet samalla palvelleeksi myös muita, automaattisesti.)
Tajusin kipeästi, että olen tämän blogin myötä luonut itselleni salavaivihkaa aivan uuden "roolin" "artistiroolin" jälkeen, ja nyt on aika astua siitä ulos. Aloitin tämän blogin alunperin selvittääkseni itselleni, että mitä minulle oli tapahtumassa, kun yhtäkkiä tietoisuuteni ja sydämeni alkoivat spontaanisti laajeta, jonka myötä aloin ymmärtää universaaleja ja kosmisia lakeja, enkelimaailmoita ja olevani syvässä henkisen muutoksen tilassa. Aloitin kirjoittamaan blogia itselleni tiputtaakseni kaikki roolit ympäriltäni, että saisin oppia tuntemaan, kuka todella olen. Ja kuin vaivihkaa, kun tekee jotain tarpeeksi kauan, siitä syntyy uusi identiteetti. En ole tietoisesti valinnut blogin kirjoittajan ja henkisistä asioista puhuvan ihmisen roolia, se on vain syntynyt minulle kaiken kirjoittamisen ja tekemiseni myötä - ja olen kokenut voivani auttaa kokemuksieni jakamisella muita ihmisiä, mikä on ollut maailman ihaninta! ♥
Mutta nyt on aika ottaa reilut 10 vuotta sitten ensi kertaa itselleni esittämä kysymys uusiokäyttöön. Silloin kysymys kuului "kuka olen, jos en ole laulaja?" Nyt se kuuluu: "kuka olen, jos en ole tämän blogin kirjoittaja ja enkelityöntekijä?"
Vastausta en vielä tiedä, mutta aion ottaa siitä selvää. Miten, se jää nähtäväksi. Ja millainen rooli tässä kaikessa on blogillani, myös se jää nähtäväksi.
Ole se valo joka olet ♥
Halaamisiin,
Kirsi
PS.Lähtöpäivänä matkalla San Franciscon kentälle taivaasta alkoi sataa nuotteja... ♥
