13.3.18

✨Deepthi: VALOA etsimässä - Uuden musiikkini syntytarina✨



Wow, onhan ollut Matka: seitsemän vuoden uudelleensyntymämatka, josta lopputuloksena kuoriudun viikon kuluttua nahoistani ja astun uuteen aikaan omassa elämässäni. Uusi VALOA -musiikkini näkee päivänvalon kevätpäiväntasauksena 20.03 ja se tuntuu minulle niin pyhältä ja armolliselta, että itkettää.

En voi sanoa, että tämä olisi ollut helppo matka, vaan mitä ravisuttavin, paljastavin ja vapauttavin matka, joka on lopulta kääntynyt voimavarakseni omaan elämääni. Tänä aikana olen menettänyt ääneni, äitini ja päästänyt irti vanhasta itsestäni. Olen sukeltanut pelkoihini, häpeäpisteisiini, rajoituksiini ja naiseuden haavoihini. Olen päästänyt irti vanhentuneista unelmista ja haaveista, katsonut itseäni syvälle silmiin ja tunnistanut pyhän naisen voiman sisälläni. Olen istunut hiljaa joogamatolla, tuudittanut kehoani, hyräillyt ja hengittänyt ääneni takaisin eloon. Olen vaeltanut metsissä, kallioilla, vuorilla, tähtitaivaan alla ja meren äärellä kuullakseni omaa sisäistä viisauttani ja ohjaustani. Olen kuorinut itseäni esiin kerros kerrokselta, jokaista kerrosta erikseen kiittäen ja siunaten, tiedostaen, että aina löytyy uusi kerros, uusi taso, uusi syvyys.

Matkalla tähtiin, henkiseen perintöömme

Uutta musiikkia on synnytetty hartaudella ja pakottamatta. Niin monta vuotta olen odottanut uuden musiikin saapuvan ja välillä jo haikeudella ajatellut, että ei sitä enää tule - onhan viime pitkäsoittoalbumistani jo 8 vuotta aikaa, jos joululevyä ja meditaatiomusiikkilevyä ei lasketa mukaan. Tunsin joululevyn julkaisun jälkeen, että tämä on viimeinen levyni - Kirsi Rantona. Oli aika päästää irti ja jatkaa matkaa. Ensimmäisellä Intian matkallani tajusin, että minä haluan musiikkini heijastavan henkisiä arvoja ja saattelevan ihmisiä omaan sisimpäänsä syvemmin ja vahvemmin, enkä mitään muuta rukoillutkaan, kuin että saisin palvella ihmisiä näin. Meditaatiolevyni oli minulle jo askel tuohon suuntaan, rakas projekti ensimmäisen kirjani yhteydessä viisi vuotta sitten ja tärkeä silta uuden ja vanhan minän välillä. Sen saama vastaanotto ja kysyntä yllätti minut täysin ja toimi tärkeänä signaalina sille, että uudelle musiikilleni olisi kuulijoita.

Kun muutin v.2015 Amerikan ja Intian reissujeni jälkeen toisen kerran Pohjanmaalle, Suomen oma mytologia ja shamanistiset juuret alkoivat kutsua minua. Enteilevästi myös osoite johon tuolloin muutin, oli nimeltään Louhenkatu - kuin suoraan Kalevalasta. Tunsin, että se oli minulle yksi monista vahvoista johtolangoista. Kalevala, Pohjolan kansalaisuus ja yhteytemme tähtiin on ollut minulle intuitiivisesti kutsuva yhdistelmä nyt jo vuosia. Minulla on tunne, että meillä on paljon vahvempi henkinen perintö olemassa, kuin tässä ajassa tajuammekaan.

Pohjolan Valoa etsimässä

VALOA-albumi lähti vihdoin syntymään puolitoista vuotta sitten, kun tapasin nykyisen mieheni. Minä olin pitänyt hiljentymiseen virittäviä enkelikonsertteja jo monta monta vuotta, mutta oma lopullinen visioni levytettävästä musiikista antoi vielä odottaa itseään.

Mieheni, uuden levyni tuottaja puolestaan oli kanssani samaa mieltä ja näki heti, että tällä elämänpolulla ja näillä "virityksillä" minun kuuluisi keskittyä nimenomaan mantramusiikkiin ja unohtaa kaikki muu. Ammentaa pohjoisen karuudesta, kylmyydestä, pimeydestä... ja valosta. Antaa ääneni soida luonnollisia ratoja eikä yrittää änkeä sitä mihinkään valmiisiin biisirakenteisiin ja muotteihin. Se kuulosti minustakin ihanalta, mutta samalla aavistelin, että minulla olisi paljon töitä ja putsaamista itseni ja ääneni kanssa edessä.

Ja voi miten tuskallisia ensimmäiset sessiomme olivatkaan. Vaikka olin tehnyt jo vuosia enkelikonsertteja ja astunut esiintyjänä ulos vanhasta artistiudestani, niin studiossa tilanne olikin yhtäkkiä aivan toinen: kaikki vanhat asetukseni paukahtivat saman tien päälle! Oli äärimmäisen vaikeaa astua laulukoppiin ja yrittää rentoutua uuden äärelle miehen kanssa, joka on toiminut tuottaja-säveltäjänäni aivan ensimmäisillä levyilläni 20 vuotta sitten: kaikki oli yhtä flashbackia ja luiskahdin takaisin siihen samaan moodiin ja laulutapaan, mitä silloin kauan sitten! Tajusin, että en ole ollenkaan valmis sellaiseen studiotyöskentelyyn, mitä mantralaulujen äänittäminen vaatii: täydellistä sisäänpäinkääntymistä, irtipäästämistä, virittymistä valoon ja antautumista. Uaarrghhh....

Eräässä kohtalokkaassa sessiossa ääneni kramppasi sitten täysin. Yritin olla vahva ja säilyttää laulukopin puolella arvokkuuteni, mutta todellisuudessa tajusin tuskallisen kipeästi, että minä en ehkä koskaan enää pysty tähän. Mieheni oli täysin hiljaa tarkkaamossa ja minun silmissäni pimeni. Koko elämäni vilisi silmieni ohi ja tunsin itseni täydellisen epäonnistuneeksi. Häpesin itseäni, ääntäni ja koko elämääni niin, että olisin halunnut lakata olemasta. Kaikista syvin häpeä kumpusi kuitenkin siitä kun ajattelin miestäni: että kaikista maailman artisteista juuri hänen oma vaimonsa olisi maailman huonoin laulaja. Se tuntui täysin kestämättömältä. Se ilta meni nyyhkyttäessä ja täristessä mieheni kainalossa. Hän onneksi ymmärsi mistä on kysymys ja osasi sanoa juuri oikeat, lohduttavat sanat.

Kohti Valoa

Tuosta hetkestä on kulunut nyt melkein puolitoista vuotta. Onneksi olin tuolloin samaan aikaan koulussa opiskelemassa musiikkipedagogiksi, joten minulla oli viikottain kaksi laulutuntia ja mahdollisuus käydä kaikkea opettajien kanssa läpi. Ymmärsin oman kokemukseni kautta, miten syvästi ääni, keho, tunteet ja henkinen hyvinvointi ovat yhteydessä keskenään. Jatkoin mantraharjoituksiani ja meditaatiota, omia feminiiniharjoituksiani ja sisäistä reflektointia. Samaan aikaan kävimme mieheni kanssa läpi mitä syvintä yhteensulautumista uudessa parisuhteessamme, mikä on omalta osaltaan opettanut minua pysymään omassa voimassani ja avautumaan syvempään yhteyteen itseni kanssa. Yhdessä lähdimme kirjaimellisesti kohti Valoa. Vapauttamaan itsejämme vanhoista asetuksista ja kaavoista ja syntymään uudelleen. Kaiken tämän myötä ääneni on vapautunut ja eheytynyt omaksi itsekseen, valon ääneksi, ja opettanut minua rentoutumaan, pitämään itsestäni huolta, nauttimaan elämästä ja osoittanut mikä voima omalla äänellä meihin on.

Hiljaa, hitaasti ja armollisesti olemme samalla luoneet uutta musiikkia, josta ensi viikolla avaamme ensimmäisen laulun kuultavaksi. Viime kesänä jo ensiesitin ja annoin koemaistiaisia VALOA -laulusta muutamissa konserteissani ja se sai yleisöltä aivan huiman vastaanoton. Tuntui niin kuin moni muukin olisi odottanut tätä musiikkia saapuvaksi: että olisi suomenkielisiä mantroja, joiden tahdissa kietoutua valoon, hiljentyä ja virittyä omaan sisimpään.

VALOA on siis sekä oma kasvutarinani että heijastus siitä Pohjolan valosta, joka meissä kaikissa suomalaisissa näkyy sisuna, sisäisenä viisautena ja kykynä olla hiljaisuudessa. Koen, että monella on syvä kaipuu juuri nyt löytää henkiset juurensa ja sisäinen valonsa, ja juuri niitä tämä musiikki on tullut herättelemään meissä esiin.

Äiti Maan kutsu

VALOA-laulua äänittäessä tunsin suunnatonta syvää yhteyttä Äiti Maahan, joka tuntui kuin huutavan erityisesti meille tyttärilleen:


"Nouskaa ja tulkaa, minä tarvitsen teitä! Astukaa voimaanne, säteilkää valoanne 
ja käyttäkää ääntänne pelottomasti tuodaksenne rakkaus keskellenne! 
Tulkaa tyttäret, tulkaa! Minä tarvitsen teitä!"


VALOA-laulussa kuuluu shamanistiset rummut, sireenimäisiä kutsuhuutoja ja hentoja huokauksia. Se on kuin rituaali Äiti Maalle, kutsu kokoontua piiriin, tanssia Valosta humaltuneena... Tuo tanssi alkaa kun aurinko laskee... ja se kestää läpi yön aina aamunkoittoon saakka... On erityisesti naisten aika muistaa keitä he ovat ja mistä he ammentavat todellisen voimansa. Äidin kohdusta, universaalista rakkaudesta, joka asuu meissä jokaisessa.



VALOA -MUSIIKKIVIDEON JULKAISU 
TI 20.03 KLO:18 Facebookissa ja YouTubessa.



Lämpimästi tervetuloa mukaan Valon matkaan!


Lämmöllä,
Deepthi