Heii Rakkaus!
Mitä kuuluu? Miten oikein voit?
Terveisiä Pariisista, jossa käväisin viime viikolla! Ohessa muistoja sieltä. Tänä iltana minä vietän pitkästä aikaa rauhallista koti-iltaa Olgan kanssa ja keittelen iltateetä. Alkuvuosi on ollut huikea, Enkelit ovat pitäneet minut aikamoisessa vauhdissa. Intiassa Amman luona viettämäni joulun ja uuden vuoden aikana tapahtui niin suuria energeettisiä nostoja, että niistä toipumiseen meni ensin melkeinpä koko tammikuu. Oli selvitettävä perin pohjin, mitä paloja minusta sulatettiin siellä pois, ja mitä puolestaan vahvistettiin. Amman seurassa eheytyminen on niin konkreettista.Helmikuu taas meni uusien kohtaamisten ja konsertointien merkeissä, ja käväisinpä ystäväni kanssa tosiaan tuolla Pariisissakin. Matkasta muodostui oikein pyhiinvaellusmatka Pariisin kirkkoihin. Miten rakastankaan niiden jylhiä pilareita, koristeellisia kupoleita, pyhyyttä huokuvaa tunnelmaa. Uskaltauduin jopa laulamaan yhden laulun pienessä kirkossa, jossa itse säveltäjämestari Cesar Franck toimi kirkon ensimmäisenä urkurina. Hänen kunniakseen lauloin hänen säveltämänsä laulun Panis Angelicus. Kirkossa ei ollut muita ihmisiä - tai niin minä ainakin luulin. Laulun loputtua kiersin kirkon vielä kerran, ja alttarin takana olikin vielä toinen, pienempi alttari, jonka äärellä rukoili kaksi ihmistä. Toivoin vain, etten kovasti heitä laulullani häirinnyt.
Tämä matka oli pyhä matka. Tämän matkan aikana onnistuin muuntamaan erään karmasiteeni, sekä sain nähdä yhden aikaisemmista elämistäni. Elämäni pappina, kenties juurikin Pariisin uljaimmassa kirkossa, Notre Damessa. Olimme istuneet tuossa kyseisessä kirkossa matkallamme joka päivä, mutta viimeisenä iltana osuimme sinne "sattumalta" messun aikaan, jota jäin kuin naulittuna seuraamaan aivan alttarin vierestä. Messun esilaulajan liikkeet näyttivät kumman tutuilta, ja laulu, joka hänen huuliltaan kohosi yläilmoihin sai sydämeni värisemään. Paloja minussa alkoi yhtäkkiä asettua paikoilleen. Kun pappi ja esilaulaja poistuivat alttarilta hetkeksi sakastiin, katselin aivan vierestä heidän peräänsä, kun he katosivat mahtipontisen kirkon uumeniin. Ja kyyneleet nousivat silmiini. Tiesin, että minulla pitäisi olla nyt tuo kaapu päällä. Tiesin, että minun pitäisi nyt olla se, joka tuonne sakastiin kävelee. Minun pitäisi olla se, joka saa Jumalan Rakkautta täällä välittää näille ihmisille. Ja nyt vain seurasin sivusta, kun joku muu teki sen. Itkin. Hyvä etten polvilleni alttarin eteen pudonnut. Jumalan Armo lävisti koko kehoni ja sain vastaanottaa mitä suurinta Rakkautta.
Lähdimme kesken saarnan kulkemaan illan hämyssä takaisin kohti Latinalaisenkorttelin katuja hotellillemme. Pohdin mielessäni, että mitä tämä tarkoittaa, teologiaako tässä pitäisi lähteä lukemaan, kun näin vahvoja merkkejä eteen tuodaan? Kävin jopa surffaamassa netissä ja etsimässä käsiini hakuohjeet kyseiseen opinahjoon. Niitä lukiessa ymmärsin, että ei, se ei olisi minun juttuni. Itkin hotellin vessassa vielä tunteja syvän kokemukseni jälkeen, kun tajusin, että en voi tässä elämässä toimia siinä tehtävässä, jota kerran niin paljon rakastin. Itkin enkeleilleni, että miten sitten voin palvella parhaiten ja puhtaiten? En ole tullut tähän elämään vain nähdäkseni, että minut on istutettu väärään rooliin. En ole tullut tähän elämään täyttämään tehtävääni vain puolinaisesti. Minä Tahdon Tehdä Sitä Koko Ajan ja Kaikkialla.Ja siihen itku loppui. Syvä hiljaisuus. Enkelini pidättivät hengitystään.
"Mitä sinä sanoit?" "No kyllähän te nyt tiedätte, olen ollut valmis vaikka kuolemaan sen puolesta, että saan toimia täydesti Jumalan Siveltimenä. Ymmärrän toki, että olen tarvinnut kaiken tämän kasvuajan, ja olen siitä suunnattoman kiitollinen. Toivon vain, että saisin toimia tehtävässäni mahdollisimman täydesti, välittää Hänen Suurta Rakkauttaan, jonka olen saanut kokea niin eheyttäväksi, lempeäksi, sydäntä avaavaksi ja kaiken anteeksiantavaksi."Syvä hiljaisuus, ei vastausta. Sitten Enkelini toivat eteeni kuvia: jatkan tässä elämässä tuota samaa työtä minkä olin jo kauan sitten aloittanut, tällä kertaa ilman papin kaapua. He kertoivat, että elämme jo aikaa, jossa sitä ei välttämättä enää tarvita. Että me kukin voimme välittää arkisessa elämässämme tuota pyhää valoa toistemme sydämiin olemalla toisillemme Enkeleitä, olemalla Läsnä, lukemalla Enkeleiden meille lähettämiä merkkejä, kuuntelemalla pyhää hiljaisuutta, toimimalla Sydämestämme käsin ja valikoimalla sanamme tarkasti. Sydämeni täyttyi Kiitollisuudesta, niin kuin monta kertaa aikaisemminkin. Enkelit kuivasivat kyyneleeni ja lupasivat auttaa minua.
Tämä oli pyhä matka. Koti-Suomeen palasi onnellinen papitar. Tie oli jälleen valaistu.Pariisista suuntasin melkein suoraan Lappiin. Kokoonnuimme siellä erään naisryhmän kanssa, joista jokainen tekee sydänparannustyötä, auttamistyötä tahollaan. Olen niin kiitollinen, että minulle tuodaan näitä ihmisiä elämään, joilta saan oppia niin paljon niin tärkeää asiaa. Että saan koko ajan omin silmin todistaa, mikä valtava voima Pyhällä Hengellä on, miten paljon voimme toisiamme Enkeleiden parantavan energian avulla auttaa.
Olenkin nyt saanut Enkeleiltä aivan ihastuttavan, uuden toimeksiannon: Enkelit pyytävät, että alkaisimme yhdessä kokoamaan meidän kaikkien suomalaisten Enkelikokemuksia yhteen! Mitä vahvemmaksi oma yhteyteni Enkeleihin on kasvanut, sitä selvemmäksi on itselleni käynyt, mikä valtava voimavara Enkelit meille ovatkaan, kun vain herkistymme kuulemaan heidän viestejään. Olemme saaneet enkeli-illoissani jakaa mitä huikeampia enkelikokemuksia, ja saan myös jatkuvasti jo nyt vastaanottaa sähköposteja, joissa kerrotaan aivan mielettömän upeista enkelikokemuksista. Ja nyt Enkelit päättivät sitten alkaa kokoamaan näitä tarinoita yhteen. En tiedä onko siitä tulossa joku kirja, vai onko tarkoitus koota tarinat vain minun sivuilleni kaikkien luettavaksi, mutta sen näyttää aika. Kantakoon tämä projekti työnimeä
Enkelin Kosketus-tarinoita
Valakoon se uskoa ja luottamusta siihen, että meitä kannetaan ja suojellaan;
että emme ole koskaan yksin, vaan ikuisesti Jumalan ja Hänen Enkeleidensä
siunauksessa ja lempeässä syleilyssä!
Täten siis ilmoitan tarinoiden koonnin alkaneeksi! Perustan tähän blogiin sivun, johon voi käydä kirjoittamassa kommenttiosioon oman enkelikokemuksensa, tai halutessaan voi myöskin lähettää kokemuksensa minulle sähköpostitse osoitteeseen ranto.kirsi@gmail.com. Sinun ei tarvitse kertoa tarinaasi omalla nimelläsi, vaan voit esiintyä myös nimimerkillä. Ja jos sinulta löytyy enkelipalloilla varustettuja valokuvia, niin mielelläni vastaanotan niitäkin.Jakamalla kokemuksesi sinulla on mahdollisuus päästä mukaan myös siihen mahdolliseen kirjaseen. Ilmoitathan ystävällisesti minulle, mikäli et halua tarinaasi julkaistavan.
Annetaan Enkeleiden puhua puolestaan! <3
Oikein levollista ja Enkeleiden täyteistä viikonloppua!
Halauksin,
Kirsi
