26.10.11

Enkelten Satama
























Kävelen pitkin turkoosin meren rantaviivaa aaltojen valkeissa kuohuissa. Päivä on kirkas, mutta 
myrskyisä. Viime yönä tuuli raivosi vuokraamamme talon nurkissa ja piiskasi sateellaan lattiasta kattoon ulottuvia ikkunoitamme. Minä olin vetänyt kaikki verhot sivuun ja makasin sohvalla peittoihin kääriytyneinä katselemassa myrskyn pauhua.

Ensimmäiset päivät piskuisella Menorcan saarella ovat olleet ihmeellisiä, haastaviakin. Olemme matkalla kymmenen hengen ystäväporukan kanssa ja asutamme kaikki samaa taloa. Olen huomannut, että se on minulle yllättävän haastavaa. Huomaan sotkeutuvani muiden energioihin ja olen ajoittain kuin laiva ilman navigaattoria keskellä merta. Ajelehdin. Välillä jo luulen näkeväni sataman valot ja lähden kulkemaan valoja kohti - vain huomatakseni, että se ei olekaan minun satamani. Jatkan matkaa, joudun taas aavalle merelle, ajaudun huomaamattani suoraan takaisin myrskyn silmään.

Vihdoin löydän sataman, jossa on minulle vapaa paikka. Tämä ranta, nämä kuohut muistuttavat omiani. Enkelit palaavat, saavat minuun tarpeeksi vahvan yhteyden kuullakseni heitä. Ja niin he johdattavat minut lempeästi takaisin omaan satamaani, Enkelten Satamaan.

Rauha yltää taas sieluuni ja muistan jälleen kuka olen. Miten sen voikin aina unohtaa? Luulisi, että ihminen muistaisi kuka hän on, mietin, ja käännän kasvoni suoraan aurinkoon. Sitten enkelit sanovat minulle, että en ole mikä tahansa ihminen. Olen kuulemma Enkeli-ihminen. He yrittävät saada minua uskomaan tämän asian. Minä puolestani yritän vieläkin pistää vastaan. Yritän vieläkin sovittautua niihin raameihin, joihin muutkin ihmiset sovittautuvat. Täällä, matkalla se on minulle taas paljastunut. En vieläkään ymmärrä, että minun kuuluu elää elämääni täysin omalla tavallani, omalla ruokavaliolla, omalla unirytmillä, omista rakkaista tekemisistäni kiinnipitäen. Mutta nyt kun olen päässyt taas kotisatamaan, muistan, mikä minulle tärkeintä: Meri, Aurinko ja Hiljaisuus. Jos olen liian kauan poissa jonkun näistä elementeistä luota, herkkä olemukseni menee sekaisin. Ei Enkeleitä ole tarkoitettu kulkemaan ennaltamäärättyjä polkuja, Enkelit luovat polkunsa itse, kulkevat usein askelia, joita kukaan muu ei ole vielä kulkenut. Se vaatii Enkeleiltä rohkeutta, ja kuitenkin Enkelit tietävät, ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa. Enkelit on luotu olemaan Enkeleitä, mutta matka sen hyväksymiseen käy usein monien elämänkoulujen kautta. Täytyy välillä ajelehtia ilman navigaattoria, että huomaa eron, mitä on olla jälleen takaisin ohjauksessa, Enkeli-ohjauksessa.

Tänä aamuna minun piti etsiä internetkahvila, johon pääsisin tarkistamaan minusta piakkoin ilmestyvän lehtijutun. Se on ensimmäinen juttu, jossa kerron avoimesti siitä, miten Enkelit tulivat elämääni. Tein juttuun korjaukset ja lähdin kävelemään tänne meren rantaan. Hetken aikaa tunsin itseni toimittajan käyttämän sanan mukaisesti "tärähtäneeksi", kun nyt huomaan näistä asioista puhuvani valtamediassa. Jäin miettimään sitä. Sitten Enkelit alkoivat puhua minulle.


"Sinä olet uniikki, niin kuin jokainen yksilö Maan päällä. Jokaiselle Teistä suodaan omanlaisensa Lahja, ja Sinulla se Lahja on yhteys meihin, Enkeleihisi. Sinulle ei ole annettu sitä Lahjaa turhan takia, vaan käytettäväksi ihmiskunnan ja koko maapallon hyväksi. Luota siihen, että me olemme vierelläsi Nyt ja Aina, ja että kaikki on koko ajan järjestyksessä - näyttää asiat ulkoisesti miltä hyvänsä. Me haluamme välittää kauttasi Rauhan ja Rakkauden viestiä, ja olemme vihkineet Sinut tehtävääsi. Ja ei, et ole välittämässä tätä viestiä yksin, maailma on pullollaan ihmisiä, joiden kautta olemme aina työskennelleet ja tulemme aina työskentelemään. Sinä olet yksi osa tätä verkostoa, ja me olemme hyvin ylpeitä Sinusta. Sinua ei olisi tähän tehtävään laitettu, valmisteltu ja aukaistu, jos me emme olisi varmoja, että Sinä kykenet siihen. Olemme iloisia, että yhä useampi ottaa tämän tehtävän laillasi vastaan. Koska Teitä maailma tarvitsee, Rauhanrakentajia. Rauha lähtee Aina omasta sielunkasvustanne. Ohjaamme Teitä oikeisiin elämänkouluihin, oikeiden tapahtumien ja ihmisten luo, jotka tavalla tai toisella - ei aina niin kovin kivuttomastikaan - avaavat sydämenne pyyteettömälle Rakkaudelle ja palvelulle, Rakkauden ja Rauhan Lähettiläiksi. Joku tekee sitä tehtävää näkyvämmin, toiset hiljaisesti omassa elämänpiirissään, ja kumpikin tapa on yhtä arvokas. Sinä, Kallisarvoinen, olet ottanut tehtäväsi vastaan jo aikojen alussa. Ole Rauhassa. Olet Rakastettu."

Kuljin rantaviivaa pitkin ja silmäni kostuivat siitä nöyryydestä ja rakkaudesta, jota tunsin viestiä vastaanottaessani. Meren kuohut hivelivät paljaita varpaita ja tuuli helli hiuksiani. Vaikka olen yksin ja vieraan maan rannalla, tunnen olevani juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan, enkä todellakaan ole yksin. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä rauhasta, jota saan kantaa sydämessäni, siitä tehtävästä, johon minut on johdatettu, siitä Rakkaudesta, jota Enkelini minulle suovat. Mieleeni muistuu erään
kanavoijaystäväni välittämät sanat: 



"Yleensä kun muotokuvaa tehdään, niin taiteilijakin ensin hahmottelee teosta. Muotokuva ei synny yhdestä tai kahdesta katseesta. Tarvitaan paljon yksityiskohtien tutkimista, kokonaisuuden ymmärtämistä. Valolla ja varjolla on oma paikkansa kuvan syntymisessä. Tarvitaan kärsivällisyyttä kun piirretään kulmakarvoja, intensiivisyyttä että saadaan intensiivinen katse, rohkeutta kun otetaan persoonaa esiin, Luojan luomaa persoonaa. Rakas, se on niin, että joskus Luoja viisaudessaan tekee meitä vahvoin värein, meille vahvaa luonnetta, persoonallisuutta, poikkeamaa massasta. Ja sitten me huudahdamme "Luojani, ei noin vahvasti! Tyydytään vain pieneen kaareen, vain pieniin hymykuoppiin, ei noin syviä!!"

Luoja on pitkämielinen ja tekee viivat pienin vedoin saadakseen ihmisen ajattelemaan, että homma on hänen omassa hanskassaan, ettei tule liian suuria kaaria. Paljon Rakkautta liittyy luomistyöhön."


Ja niin On.

Rakkaudessa Sinun,
Deepthi from Menorca






18.10.11

Carroll: Jumalan inhimillistäminen

JUMALAN INHIMILLISTÄMINEN 

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
16.7.2011 Totowa, New Jersey
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Tässä on yksi Kryonin suosikkiaiheista, kaikki laitettuna ja summattuna yhteen paikkaan kaikkien nähtäväksi. Miksi teemme Hengestä ihmisen ja sitten annamme ihmisen piirteitä jumalalle? Tämä on mytologian ydin ja syy, miksi useimpien ihmisten on hyvin vaikeaa ymmärtää käsitys henkilökohtaisesta ja rakastavasta Jumalasta.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin New Jerseyssä 16.7.2011.

***********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Niin palaan taas havaintotapaviestin kera. Tässä muutoksessa joka tapahtuu nyt tässä planeetassa, tällä hetkellä, on kyse teistä. Siinä on kyse kommunikoinnista. Sillä sitä, mitä kutsutaan korkeammaksi itseksenne ja mikä pysyy määrittelemättömänä, ei yksinkertaisesti voi määritellä kunnolla kolmessa ulottuvuudessa. Niinpä se ymmärretään usein väärin. Kaikkien on aika kuulla tämä viesti, vaikka siinä on osia, joita ette ehkä ymmärrä. Se laatikko missä olette, on selviytymislaatikko kolmessa ulottuvuudessa. Tunnette vain sen. Niinpä perustatte kaikki näkemänne asiat ja tekemänne päätökset vain sille, minkä luulette tietävänne. Itse asiassa teidän on mahdotonta perustaa asioita sille, mitä ette tiedä - kuitenkin pyydämme teitä yrittämään.

Ihmisten on vaikea miettiä moniulotteisia asioita. Jos astuisitte sen toimintamallin ulkopuolelle, mihin synnyitte, ja sen todellisuuden ulkopuolelle missä olette selviytyneet, se olisi hämmentävä kokemus. Miten sitten voimme pyytää teitä ajattelemaan tavoilla, jotka ovat sen ulkopuolella, mitä tiedätte tai mitä olette kokeneet?

Energia tällä planeetalla on muuttumassa. Voitaisiin sanoa, että valotyöntekijän työkalupakki parantuu. Niinpä tuo uusi työkalupakki on avain kykyyn tehdä se, minkä sanon nyt olevan mahdollista, ja alkaa ajatella moniulotteisesti edes tietämättä, että teette sitä. Nimittäin osa työkalupakkia on uusi apu. Se alkaa vanhan sielun lisääntyneellä intuitiolla.

Aloitetaanpa siksi affirmaatiolla tai toteamalla aikomukseksi ymmärtää. Kun istutte Hengen edessä tällaisessa ryhmässä tai yksin ja kuuntelette tai luette, kuten jotkut teistä nyt, pyytäkää erityisvapautta viisauteen: "Rakas Henki, auta minua ymmärtämään moniulotteisella tasolla käsitteet, joita minulle esitetään." Sillä jos parannatte viisauttanne, se lisää kommunikointia verhon kahden puolen välillä.

Jumalan inhimillistäminen 


Aion otsikoida tämän kanavoinnin, jotta kumppanini ei tee sitä. En aina otsikoi niitä, sillä asioiden nimittämistä tehdään 3D-syistä. Haluatte omassa todellisuudessanne nimen viestille, jonka kohta kuulette. Niinpä annan sen teille, vain kahtiajakoharjoituksena. Sen otsikko on "Jumalan inhimillistäminen".

Kumppanini istuu tuolissa. Häneltä on vienyt 22 vuotta tuoda teille käsitteellisiä ajatuksiani. Vaikka nämä käsitteelliset ajatukset verhon toiselta puolelta ovat myös jokaisessa ihmisessä, korkeammassa itsessänne, niihin ei ole helppoa päästä. Tämä johtuu siitä, että ne ovat moniulotteisessa tilassa eivätkä siinä, mihin ihmiset samaistuvat. Siksi kumppaniltani on vienyt 22 vuotta oppia linearisoimaan käsitteet sanajonoksi, joka esitetään ymmärtämällänne kielellä.

Kaikki täällä ja lukemassa eivät ymmärrä sitä, mitä opetan tänään. Olen tietoinen siitä, sillä Henki ei puhu ihmisolennoille tällä tavalla sanoilla. Sen sijaan Hengen kieli puhuu intuitiivisina välähdyksinä, lineaarisen ajan ulkopuolella ja kaiken kerralla. Näin saatte parhaan informaationne. Kuitenkin monet teistä tuntevat, että olette selvittäneet kaiken Jumalasta.

Esimerkkejä lineaarisuudesta 


Kun istun tässä, kenties yksilö joka on täällä ensi kertaa, esittää kysymyksen: "Kuka olet, Kryon, ja mistä olet?" Nämä kaksi kysymystä ovat ehkä ehdottoman loogisia ja normaaleja jokaiselle ihmiselle, joka kuulee ja lukee tämän viestin, mutta kerron teille, että nämä kysymykset pettävät ennakkoasenteisen lineaarisen ajattelun, sillä Kryon ei ole kukaan eikä mistään. Miten niin voi olla? Voin selittää tämän vain antamalla teille vertauskuvia. Tiedän, etteivät vertauskuvat pidä täydellisessä tutkimuksessa, koska mikään analogia ei ole täydellinen. Pitäkää niitä vain lähellä olevana esimerkkinä, jotta teidät saadaan aloittamaan ymmärrysprosessi.

Sanotaanpa, että olette uskomattoman rakastunut elämässänne esimerkiksi toiseen ihmiseen tai eläimeen tai lapseenne. Sanotaanpa, että se on pakahduttavaa, kenties saa teidät jopa itkemään ilosta - se on niin voimakasta! Silloin kun siis tunnette näin, katsotteko ympärillenne ja sanotte: "Kuka oikeasti olet? Kuka siellä on?" Puhuttelisitteko tuota rakkaustunnetta, ikään kuin sillä olisi keho, ja kysyisitte: "Mistä olet?" Te ette tekisi niin! Sen sijaan vain hyväksyisitte sen ja sanoisitte: "Tiedän sen tulevan minusta, muttei ei oikeastaan tunnu osalta minua."

Rakkaudessa on jotain. Se tulee kaikkialta. Se tunkeutuu ihmisolennon sieluun. Tunnette sen niin voimakkaasti. Te ette tiedosta, että se lähetetään teille tai työnnetään teihin - se vain on. Mutta se on epätavallista ja syvällistä, ikään kuin osa jotain muuta, jotain suurempaa. Olette oikeassa siinä. Rakkaus ei ole yksikkö. Te ette jaa sitä osiin tai myöskään laita sille kehoa ja anna nimeä. Se on käsite, mikä vaikuttaa kehonne joka soluun ja kaikkiin kehotoimintoihinne. Joskus se jopa ottaa vallan! Tämä on rakkauden kauneus.

En ole kukaan. Kuulette minun tämän äänen myötä tulevan yhdestä ihmiskehosta. Niinpä haluatte ymmärrettävästi tietää, kuka puhuu. Mutta ainoa yksikköasia tässä on se ihminen, jonka kautta tulen. Minut määritellään parhaiten kokoelmaksi ja yhtymäkohdaksi luovasta energialähteestä universumissa. En ole laskettavissa enkä "eristetty" ja yksikkö. Te ette voi nuotittaa minua (määritellä omaisuuksilla 3D:ssä). Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten määrittelin itseni ja sanoin: "Minä olen, mitä olen." Ja sitten sanoin: "Ja niin sinäkin olet!" Kerroin teille, että olen atomin keskuksessa. Ja kerroin teille, että tila elektronipilven ja ytimen välillä on täynnä rakkautta. Kerroin teille, että se hyväntahtoinen luova energialähde, joka on osa minua, on osa sinua. Se on kaikki asiat yhdessä. Se löytyy puusta, maasta ja ruohosta. Se löytyy ilmasta ettekä voi kysyä "kuka", koska emme ole yksiköitä. Te ette voi laskea keiton aromeja tai määritellä, missä suola on. Se vain "on" keittoa.

Jumalalla ei ole ihmisolennon mieltä, jossa on ihmisolennon tietoisuus. Jumala ei ole myöskään kokoelma monista eri tietoisuusosista ja tämä teidän on vaikea ymmärtää. Jumala voi puhua jokaiselle ihmiselle - kaikille 6.7 miljardille - samaan aikaan. Jumala voi käydä rakastavaa ja parantavaa keskustelua ja olla henkilökohtainen samaan aikaan jokaisen teidän kanssa. Ajatelkaa sitä! Se ei ole "kuka". Se on universumin luoja. Se on jumalainen, älykäs ja rakastava energia. Älkää inhimillistäkö tätä lähdettä! Se ei ole teidän kaltaisenne.

Lineaarinen ajattelija 


Ihmiset haluavat tehdä kaikesta erillistä ja yksilöllistä. Haluatte erottaa, tunnistaa ja antaa määrän. Tämä on ihmisluonne, sillä jokainen elävä asia jonka kanssa olette kontaktissa, on erillinen ja yksikkö - ihminen, eläin, ötökkä, puu. Tämä on kaikille niille yhteistä. Jokainen on suljettu elämän järjestelmä ja yksi asia. Niinpä Jumalan laittaminen tähän laatikkoon saa olonne tuntumaan paremmalta. Koska vasta silloin voitte tajuta, miten teidän pitäisi toimia ja reagoida Henkeen. Jumalan linearisoiminen auttaa teitä tuntemaan, mitä teidän pitäisi tehdä ja milloin teidän pitäisi tehdä se. Kaikki selviytymispiirteet joita olette oppineet koko elämänne, menevät tähän ja kutsumme sitä ihmisen lineaariseksi ennakkoasenteeksi. Jumala ymmärretään paremmin, jos se on mies, jolla on parta ja matala ääni - auktoriteettihahmo. Mutta Henki ei ole sellainen.

Jumala ei ole myöskään auktoriteettihahmo! Kuitenkaan monet teistä eivät hyväksy sitä. "Tarkoitatko, ettei universumin luoja ole ohjaksissa?" En sanonut niin. Sanoin, ettei Jumala on auktoriteettihahmo. Jumala on perhe. Jos on jokin auktoriteettienergia, niin jaat sen Jumalan kanssa, sillä Jumala on sinussa. Siksi sinä olet tuo auktoriteettihahmo.

Ei ole myöskään protokollaa! Kuuletteko? Ei ole mitään yleisprotokollaa! Tuhansia vuosia uskonto on luonut tuhansia "sääntöjä" siitä, miten "päästä Jumalan suosioon". Mitä jos mikään ei ole niin? Minäpä kysyn sinulta jotain: jos haluaisit puhua oman kehosi solurakenteelle, mikä protokolla on? Jos kyse on sinusta sinun kanssa, miten aloitat? Pitäisikö sinun pukeutua vähän, polvistua ja valmistautua? Keksitkö jotain, jotkut liikkeet, jotta se toimii paremmin? Vai menetkö vain sisääsi mielen kera, puhut sille, minkä omistat, ja selvität palapelin? Näetkö, mitä tarkoitan? Ihmiset eivät koskaan ajattele Jumalaa itsessään. Sen sijaan he haluavat olla erossa Jumalasta. He haluavat kohottaa Jumalan ja laittaa Hengen alttarille, missä he voivat kohdata sen, ja kenties myös tehdä patsaan, jotta he voivat visualisoida, kenelle puhua. Se on Jumalan inhimillistämistä.

Oppaat ja enkelit 


Puhutaanpa siitä, mitä sanoisin pahimmaksi Jumalan inhimillistämistapaukseksi ja se koskettaa hyvin monien teidän ydintä. Se on tapa, jolla visualisoitte oppaat ja enkelit. No niin, tämä on hyvin erilaista kuin paljon siitä, mitä teille on kerrottu. Valmistautukaa siis ajattelemaan eri tavalla. Tämä ei väheksy yhtään jumalaista olentoa, vain parantaa, sen tuomiseksi harmoniaan moniulotteisen ajattelun kanssa.

Onko enkeleitä olemassa? Ehdottomasti, mutta ei sellaisina, kuin luulette tai teille on opetettu. Onko auttajia? Ehdottomasti, mutta taaskaan ei sellaisina, kuin luulette. Kun enkeleitä kävi ihmisten luona muinaisaikoina ja tapahtumista kirjoittivat ne, jotka olivat paikalla todistamassa kokemusta, voin taata, että se oli hyvin erilaista, mitä he pystyivät ilmaisemaan paperille. Kun enkeli ilmestyy ihmisen eteen, se näyttää pyörivältä energiapallolta, joskus myös tulelta mikä ei ole kuuma eikä kuluta mitään. Enkelit eivät ole ihmismuodossa eivätkä ole koskaan olleet. Ne ovat moniulotteisia olentoja, eivät 3D:ssä. Kuitenkin haluatte laittaa niille ihon ja siivet ja antaa nimen! Miksi? Se saa olonne tuntumaan paremmalta niiden suhteen. Ymmärrämme sen.

"Keitä he ovat?" Annatte niille nimiä, annatte niille ominaisuuksia. Tämä enkeli tekee tätä, tämä enkeli tekee tuota. Mitä jos kertoisin teille, että ne olivat kaikki yhdessä? Reagoisitte. Sanoisitte: "En pidä siitä. Haluan niiden olevan yksilöitä ja tekevän eri asioita." Ihmiset haluavat enkeleiden olevan "Jumalan jumalaisia tehdastyöläisiä", joilla jokaisella on tehtävä. Ei se niin ole! Kun hengitätte ilmaa, menevätkö yksittäiset molekyylit joilla on nimi ja tehtävä, riviin, ja sitten astuvat keuhkoihinne rivissä? Totutelkaa käsitteeseen, mitä fysiikassa kutsutaan kietoutumiseksi. Se on sana, jota käytetään kvanttimaailmassa ja joka kuvaa sitä aineen kummallista ominaisuutta, mikä näyttää olevan "yhteydessä kaikkeen samanaikaisesti".

Haluan teidän tottuvan johonkin, mikä on syvällistä ja kaunista. Olette osa kaikkea! Te ette ole erillään siitä. Kuulutte siihen. Saatatte olla yksilöllisiä kehoja 3D:ssä, mutta moniulotteisessa maailmassa olette yhteydessä kaikkeen!

Puhutaanpa oppaista ja auttajista yksityiskohtaisemmassa ja historiallisessa yhteydessä. Muinaiset kanavoinnit [kirjoitukset] ovat seuranneet kuvaanne kolmesta oppaasta. Mutta teidän pitäisi tiedostaa tämä numero kolme tässä uudessa perspektiivissä, koska nyt aion antaa teille jotain, mikä eroaa 3D:stä.

Kaksikymmentä vuotta sitten seurasin yksinkertaisesti havaintoanne "kolmesta oppaasta". Se palveli teitä eikä ollut viisautta ymmärtää mitään muuta. Nyt on. Minulla on teille uutinen: teillä ei ole kolmea opasta. "Kolme" on vain auttajaenergian numerologinen tunniste. Numerosta kolme tulee "osoitin" toiseen merkitykseen.

Sanoin aiemmin tänään [aiemmassa kanavoinnissa], että te kaikki osallistutte kolmanteen kieleen kanavointieni aikana. Jotkut teistä eivät kuule sitä, mitä teen kumppanini kanssa koko ajan [kanavointi, mitä luet]. Sen sijaan teille tulee omia henkilökohtaisia viestejä ja niitä välitetään juuri nyt. Siksi se mitä kutsumme kolmanneksi kieleksi, on katalyyttinen, moniulotteinen kieli. Se katalysoi energiaa teidän ja minun välillä ja kun istutte edessäni ja avaatte kolmannen silmänne, käpylisäke on täysin auki. Silloin katalyytti aloittaa toimintansa ja saatte intuitiivisia kommunikaatioviestejä.

Katalyytti on sen energian, mitä kutsutaan luontaiseksi tai korkeammaksi itseksenne, ja minun verhopuoleni välissä. Tämä kieli toimii intuitionne kanssa ja antaa teille välähdyksiä, antaa teille ohjeita, pitää teitä kädestä ja antaa teille rakkautta. Tätä on kolmas kieli.

Teillä ei ole kolmea opasta 


No niin, näyttää siltä, että teillä on kolme opasta, koska on kolme selvää energiaa, jotka ovat jumalaisia ja joita Henki käyttää ihmisten kanssa. Ensimmäinen ihminen joka näki ne ja julkaisi sen, oli Elisa, profeetta Elian "sijainen". Kun hän katseli Elian ylösnousevan, se näytti kolmelta hevoselta, jotka vetivät vaunuja, joilla Elia ajoi pilviin vapaaehtoisessa ylösnousemuksessaan. Hän kutsui tätä koko kokemusta merkabaksi. Tämä on hepreankielinen sana, mikä merkitsee "ajaa, ratsastaa".

Elisa näki kolme energiaa, jotka kuuluivat Elialle, ja ne eivät olleet oppaita tai enkeleitä, jotka olivat osa häntä. Sen sijaan Elia tuli ne mukanaan ja lähti ne mukanaan. Rakkaat ystävät, tulette jumalaisen energian kera, joka on niin syvällinen, että osa siitä pysyy erillään teistä elämän ajan. Olette suurempi, kuin ajattelette. Oppaanne ovat osa teitä! Ne eivät ole erillisiä, ne eivät ole toisista paikoista eivätkä ne muutu. "Voi ei, Kryon, entisissä kirjoissa sanoit, että ne muuttuivat." Niin tosiaan sanoin ja niin tapahtui, jotta ymmärtäisitte yksinkertaisemman todellisuuden jumaluudesta. Nyt olette valmistuneet.

Sielun pimeä yö - näennäinen opasmuutos 


Nyt annan teille jotain muuta, mitä teidän pitäisi kuulla. Monilla teistä on ollut tilanne, missä uskoitte enkeleidenne, oppaidenne - miksi tahansa kutsuttekin niitä - mennen pois joksikin aikaa. Kryon-työn alussa kerroimme teille, että saattaisitte kokea 90 päivää, mitä nyt kutsumme uudelleenkalibroinniksi. Silloin kutsuimme sitä implantiksi. Se oli "muutoslupanne istutus". Sitä usein seurasi havainto, että enkelit ja oppaat jättävät teidät 90 päiväksi.

Jokaisella ihmisellä joka uudelleenkalibroituu - riippumatta siitä, miten monta kertaa hän tekee sen - on ajanjakso, jolloin ei näytä olevan apua ja jolloin Henki näyttää vetäytyneen pois. Annan teille tämän informaation, koska jotkut teistä tulevat käymään sen läpi ja jotkut teistä ovat jo käyneet sen läpi eikä se ole sitä, mitä luulette. No niin, haluan teidän kuuntelevan minua, kun lopultakin selitän, mitä tapahtuu.

Tänä uudelleenkalibroitumisaikana kun tunnette, ettei Henki kuuntele teitä tai oppaanne ovat lähteneet, teidän on parasta lukea vain hyvää kirjaa. Älkää yrittäkö tajuta sitä. Älkää tehkö mitään päätöksiä. Älkää muuttako asuinpaikkaa. Jos haluatte tehdä jotain, miksi ette istu tuolilla sanoen: "Kiitos, Jumala, että välität riittävästi minusta, että käyn tätä läpi. Koska kun pääsen tästä läpi, olen erilainen." Sinä olet!

Ihmisolennot uudelleenkalibroituvat tarkoituksella ja vapaasta tahdosta värähdelläkseen korkeammalla. Uudelleenkalibroitumisen myötä tulee lisää jumalaista näkökykyä, lisää intuitiota, lisää valoa ja lisää oivallusta siitä, kuka on. Kun he ilmestyvät taas uudelleenkalibroituna esiin ottamastaan energiamuutosaskeleesta, nuo oppaat näyttävät tulevan takaisin! Mutta kerron teille totuuden. Luuletteko niiden muuttuneen? Hah, hah. Ne eivät ole muuttuneet. Sama energiajoukko on paikalla, kuin on aina ollut, mutta nyt näette sen paremmin! Ymmärrättekö, mitä sanon? Kuitenkin 3D:ssä näyttää siltä, että yksi joukko meni pois ja toinen tuli sisään. Todellisuus on, että te muutuitte siinä määrin, että ne vain näyttävät erilaisilta teille! Niin paljon te muutuitte. Te muutuitte, eivät ne.

Onko tästä ennakkotapausta? Kyllä, syvällisesti kirjoituksissanne ja annan sen teille. Tätä ei annata loukkaamaan ketään, mutta menen tässä keskustelussa jonnekin, minne te ette odottaneet minun menevän. Aion kertoa teille totuuden ja se on kaunis. Historiallisissa kirjoituksissanne siitä raportoitiin hyvin selkeästi, hyvin selittämättömästi. Rakkauden mestari roikkuu ristillä kuolemassa. On synkkä päivä, kun tietyt kontrollissa olevat ihmiset ovat päättäneet tappaa yhden mestarin, joka voisi näyttää heille eniten. Hän huutaa epätoivoisena ja hänen kyyneleensä ovat suuria ja hän sanoo: "Jumalani, miksi hylkäsit minut?" Odotitteko tuota lausetta mestarilta? Tämä oli väitetty Jumalan poika!

Niinpä annan teille syyn: hän muuttui kohta! Ja muutoksessa jonka hän kohta saisi, vaadittiin näennäisen opasenergian uudelleenkalibrointia. Inhimilliselle Kristukselle se näytti siltä, että hän oli menettänyt sen kaiken - mutta vain hetkeksi. Kuitenkin hän oli selvästi ahdistunut, sillä hän oli yhtäkkiä pimeydessä, ilman tukea mihin hän oli tottunut koko elämänsä ajan. Sitten se kaikki tuli takaisin ja jumaluus palautettiin parempana. Tämä on ylösnousemusprosessi.

Myös teillä on tämä ominaisuus. Tämä "Jumalan poika" kertoi teille, että tekin olette "Jumalan poikia". Hän halusi teidän ymmärtävän selvästi, että kaikki mitä hän teki ollessaan täällä, oli esimerkki siitä, mitä tekin voisitte tehdä. Jos käyt läpi tätä prosessia, haluan kertoa sinulle tämän: Jumala ei koskaan jätä sinua! Et voi ottaa Jumalaa kehostasi. Kiellät ehkä Jumalan koko elämäsi ajan, mutta rakas ystävä, sama määrä enkeleitä kulkee kanssasi kuin parantajan tai kanavoijan kanssa. Ei ole uskomuksesi tuomitsemista, on vain rakkautta.

Kommunikointi Jumalan kanssa 


Puhutaanpa seuraavasta aiheesta - kommunikointi. Miksi haluatte inhimillistää Jumalan? Kuten vihjasin hetki sitten, laitatte Jumalan erilleen itsestänne, teette hänestä miespuolisen, annatte hänelle parran ja syvän äänen. Asetatte hänet vanhemman asemaan, palvotte häntä ja rakennatte patsaita inhimillistääksenne hänet. Jumala on sisällä! Maapallon luojan mahtavin energian on jokaisen ihmisolennon sisällä, suoraan sisällä. DNA:n jokaisessa osassa on tämä, niitä on 100 triljoonaa. On tietoisuutta ja myös kommunikointia DNA-molekyylien välillä, mistä tiede ei edes tiedä. Jumala on sinussa! Miksi siis revitte sen ulos ja teette rakennuksia pitämään sitä?

Minäpä kysyn teiltä jotain. Sanotaan, että teidän on aika puhua yhdelle kehonne elimelle ja päivän harjoituksena olisi puhua munuaiselle. Rakentaisitteko silloin jättimäisen munuaisen ja palvoisitte sitä? Voi, miten 3D:tä teiltä! Näettekö, mitä sanon? Miksi tekisitte sen, kun se on kehonne sisällä? Se johtuu siitä, että te ette hahmota Jumalan tulevan teistä. Kyse on siis jumalan havaintotavasta. Teidän on aika muuttaa kuvaa itsestänne! Kun teette sen, avaatte silmänne, katsotte peiliin ja sanotte: "Minä olen, mitä olen. Jumala on minussa." Se on vaikeaa tehdä ihmisenä. Se vaatii teitä astumaan ulos vanhasta uhritodellisuudestanne.

Mitä kulttuurinne kertoo teille jumaluudestanne? Kaikki mitä näette mediassa, kertoo teidän olevan rikki. Tarvitsette tätä ja tarvitsette tuota. Oletteko koskaan nähnyt mainosta, missä teitä katsotaan sanoen: "Et tarvitse muuta kuin itsesi. Pärjää sen kanssa nyt."? Ei.

Miten voitte parhaiten kommunikoida Hengen kanssa? Minä kerron. Teidän on rakastuttava itseenne! Se on avain. Se on portaali. On ok, että Jumala on sisällänne. Te ette syntyneet likaisena, te synnyitte suurenmoisena - suurenmoisena! Ja niitä jotka tässä huoneessa ovat löytäneet suurenmoisuutensa, ei aja ego. Heitä ajaa rakkaus ja siinä on suuri ero. He rakastavat itseään niin, kuin rakastaisivat Jumalaa. He ymmärtävät tasapainon siinä, että puolustaa sitä, minkä he uskovat olevan osa valoa, ja torjuu ne asiat, jotka edustavat vanhaa energiaa ja pimeyttä. Samaan aikaan he pitävät egonsa loitolla, jottei se koskaan kontrolloi heitä. Tätä mestarit tekivät ja tätä mestarit opettivat. Kommunikointi Jumalan kanssa on automaattista, silloin kun kosketatte sitä luojan osaa, joka on sisällänne. Se avaa portaalin.

Sotia taivaassa? 


Katsokaa historiaa hetki ja nähkää, mitä ihmiset ovat päättäneet Jumalasta ja Jumalan historiasta. Minäpä kerron teille tarinan, mitä opetetaan tänä päivänä. Olipa kerran Jumala, universumin luoja, jolla oli ongelma. Sota näytti olevan käynnissä. Jotenkin se oli sotaa enkelien kanssa ja tietyt enkelit eivät pitäneet Jumalan tavasta tehdä asioita. No niin, heti kättelyssä, kuulostaako tämä Jumalan vai ihmisen tapaiselta?

Tarina jatkuu. Lopulta, koska sota meni huonosti, alkuunpanija heitettiin ulos taivaasta (tai miksi sitä kutsutaankin) ja se putosi maapallolle. Hän vei seuraajat mukanaan ja meni maan alle. Nyt hänellä on häntä ja sarvet ja hän tekee tulta. Taas kerran, rakkaat ystävät, kuulostaako tämä teistä universumin luojalta? Kuulostaako se rakkauden ytimeltä, kaiken olevaisen moniulotteiselta lähteeltä? Ei. Se kuulostaa lasten tarinalta, mikä inhimillistää Jumalan, jotta massoja voidaan kontrolloida. Ihmiset tekevät sotia, ei universuminne luoja. Sota taivaassa? Itse tarina on Jumalan äärimmäistä inhimillistämistä. Ihmiset luovat tuomitsemisen, rankaisemisen, koston ja draaman tilanteita ja sitten liittävät ne Jumalaan. Jos teillä on yhtään henkisen logiikan kipinää, se huutaa, että tämä on ihmisten persoona, ei Jumala.

Jumalan rakkaus 

Olen kertonut teille aiemmin, että äidillä joka katsoo lasta, on vain rakkautta. Tuo perheenjäsen ei koskaan sano lapselle, että hän aikoo olla piittaamatta tästä tai että elämästä hänen kanssaan tulee vaikeaa. Hän ei koskaan heitä lasta pimeään paikkaan, jos tämä ei tee, mitä käsketään. Siinä kaikki. Ja tätä saatte verhon toiselta puolelta, rakkaat ystävät. Siksi olen nyt edessänne. Miksi inhimillistätte Jumalan ja vähennätte luojaenergian komeuden tavalliseksi kaksinaisuudeksi? Syynä on, että se edustaa ihmisajattelun vanhaa energiaa eikä uuden maapallon viisautta. Ihmiskunta on muuttumassa ja niin on myös ymmärrys sisäisestä Jumalasta. 

Kehotus uutta energiaa varten 


No niin, annan teille jotain, mistä teidän pitäisi olla tietoinen uudessa energiassa. Älkää poistuko kulttuuristanne. Vanhassa energiassa teillä oli taipumus poistua pimeistä asioista, löytää toisia valaistuneita ihmisiä ja muodostaa yhteisöjä tai kenties mennä yksin erämaahan. Heimon pyhät miehet ovat aina eläneet yksin. Tämän ajateltiin lisäävän puhtauttanne, jotta voisitte palvella paremmin Henkeä.

Nyt kuitenkin kutsun sinua tikunkantajaksi ja tiedät, mitä tämä on, valomajakka. Tuot valoa pimeyteen ja siksi olet täällä. Alle puolen prosentin teistä on sytytettävä tämä tikku luodaksenne rauhan maan päälle. Sen siemenet on jo kylvetty nyt, kun puhumme. Vanhassa energiassa poistuitte pimeydestä. Nyt haluamme teidän pysyvän kulttuurissanne ja vain säteilevän valoanne.

Niinpä haluan kertoa teille tämän. Huoneessa on niitä, jotka sanovat: "Miksi minun on oltava töissä siellä, missä olen? Siellä ei ole ketään samanmielistä ja se on pimeä paikka. En pidä siitä, mutta minun täytyy mennä sinne." Ja taas kerran sanomme teille, kuten olemme sanoneet vuosikymmeniä, että jos olet valomajakka, olet siellä, missä ei ole ketään toista majakkaa. Saatat olla ainoa valo maisemissa. Sinulla ei ole käsitystä siitä, miten monta laivaa ohjaat turvaan. Siksi olet täällä - mennäksesi kenties paikkoihin, minne et ole koskaan mennyt, tai pysyäksesi kenties paikoissa, jotka ovat pimeitä.

Hengeltä on lupaus, että tässä uudessa energiassa pimeys ei voi koskettaa teitä. Jos pidätte ainoaa valoa, pimeys ei voi koskettaa sitä! Valon poissaoleminen ei ylitä valoa. Älkää olko huolissanne jonkin pääsemisestä teihin, koska se on pimeää. Se ei voi päästä. Se ei voi! Teidän ei enää pitäisi poistua yhteiskunnasta. Älkää olko esimerkiksi ylpeä siitä, että te ette mene tänne tai tee tätä tai tuota, koska näyttää siltä, että sekoitutte sellaisten kanssa, jotka eivät ole samanmielisiä. Älkää tuomitko ympärillänne olevia. Tietäkää, että he ovat kaikki Jumalan osia kuten te. Ainoa ero on, että te olette vanha sielu ja teillä on tulitikku! Teillä on mestarin siemenet. Ettekö haluaisi sytyttää sitä, jotta he voivat nähdä paremmin?

Toiset ihmiset eivät ehkä koskaan tiedä, mistä tuo raikastava valo tulee. He eivät ehkä tiedä nimeänne. Mutta jos seisotte heidän joukossaan sytyttäen tikun, he näkevät toisensa paremmin. Siunattuja ovat ne ihmiset, jotka näkevät toisensa valossa, sillä he alkavat vähemmän todennäköisesti sotia - kaikki tämä siksi, että joku raapaisi tikun.

Tulitikku on vertauskuva valaistuneesta vanhasta sielusta, joka kulkee tällä planeetalla tiedon kera. "Mitä meidän sitten on tarkoitus tehdä?", sanotte. "Mikä tehtävä on?" Teidän ei ole tarkoitus tehdä mitään. Teidän on tarkoitus olla. Valomajakka ei kommunikoi laivojen kanssa merellä. Se vain säteilee valoaan. Teidän ei tarvitse kiertää ja julistaa. Teidän ei tarvitse kiertää ja antaa jollekin Kryon-kirja. Teidän ei tarvitse sanoa mitään. Valo mitä kannatte, näkyy siitä, miten kohtelette toisia, miten kohtelette perhettänne ja mitä teette tilanteissa, jotka ovat tyypillisesti inhimillisiä. Näin peilaatte Jumalan rakkautta.

Draamamoottori 


Onko kaikki ongelma? Onko elämässäsi koko ajan draamaa? Onko ahdistusta? Tuntuuko siltä, että sinulle tulee koko ajan asioita, jotka sinun on käsiteltävä? Jos vastaus on kyllä, kerron sinulle, ettet ole sytyttänyt tikkuasi. Voi, saatat olla valotyöntekijä, mutta et ole oikeasti sytyttänyt tikkua. Sinulla on vain työkalupakki. Et ole koskaan avannut sitä.

Miten homma toimii 


Rakas ihmisolento, sinulla on aktiivinen tarkoitus tällä planeetalla ja synnyt syystä. Kun kohotat värähtelyäsi, kristalliverkko mikä on tämän planeetan esoteerinen verkko, tuntee, kuka olet. Heti kun alat kohottaa värähtelyäsi, olet kosketuksessa planeetan, Gaian, kanssa. Se alkaa muuttaa värähtelyään, koska muutat omaasi. Jos raapaiset tikun pimennetyssä huoneessa, se valaisee huoneen. Lopulta toiset kiinnostuvat, miten he voivat saada oman tikkunsa, ja he löytävät sen itsestään. Sitten hekin vaikuttavat kristalliverkkoon samalla tavalla kuin sinä. Tuo verkko on Gaian tietoisuus. Kun Gaian verkko muuttuu, ihmiskunta muuttuu. Olette nähneet sen kahdessa viime sukupolvessa. Tästä tänä päivän viestissä oli kyse [Leen luento aiemmin tuona päivänä].

Ihmistietoisuus muuttuu, juuri niin kuin sanoimme 22 vuotta sitten. Se aika on nyt ja valo alkaa tehdä työtä. Saattaa viedä kaksi sukupolvea, ennen kuin todella näette sen, mistä puhumme koskien ongelmien ratkaisemista Lähi-idässä ja tien selvittämistä kestävälle rauhalle tällä planeetalla. Mutta se alkaa nyt ja olette sen eturintamassa. Sen tunnette. Tämän energian toimintaosa on pysyä kulttuurissanne ja olla sen osa samalla, kun pidätte tuota tikkua.

Valotyöntekijä on valon työntekijä - yksinkertaisesti ilmaistuna ihminen joka pystyy sivuuttamaan draaman ja joka alkaa ymmärtää, miten voi elää pidempään, olla rauhallinen ja parantaa itsensä, kaikesta riippumatta. On se sitten fyysistä tai psyykkistä, valotyöntekijät oppivat, miten kirjoitetaan DNA:nsa uudestaan. Tämä on opetus. Tätä alatte tehdä. Työkalupakkinne alkaa paljastaa uusia mestaruustyökaluja. Jotkut niistä saattavat näyttää myös taianomaisilta teistä, sillä ne ovat kolmen ulottuvuuden toimintamallin ulkopuolella. Lopulta näette sitä kaikkialla ja tiede alkaa parantaa tilannetta todentamalla sen, mitä tunnette.

Älkää inhimillistäkö Jumalaa! Sen sijaan ottakaa Jumalan kädestä, mitä tarjotaan teille korkeamman itsenne kautta, ja tulkaa sen osaksi. Älkää palvoko Jumalaa ja polvistuko Jumalan edessä. Sen sijaan tulkaa osaksi sitä Jumalan rakkausolemusta, mikä on sisällänne. Ensimmäistä kertaa ihmishistoriassa lähestytte valmistumistilan siemeniä. Hälyytätte pian galaksinne kaukaisen osan olennoille, että onnistuitte pääsemään tähän ymmärryspaikkaan. Voi, rakkaat ystävät, teillä ei ole aavistustakaan, mitä se merkitsee!

Mayat olivat oikeassa. Ihmiskunnan korkeimman tietoisuuden mahdollisuus häämöttää. Se ei ole mitenkään varma asia, mutta kahden viime sukupolven vapaan valinnan kautta se on nyt lähempänä, kuin on koskaan ollut. Te ette tuhoa itseänne tällä kertaa. Sen sijaan te alatte hitaasti kääntää kaikkea ympäri ratkaisuksi.

Maapallo [Gaia] tekee yhteistyötä. Se on jo alkanut. Elämänkierto muuttuu ja valtamerien viileneminen on alkanut - aivan aikataulun mukaisesti. Maapallo on liittolaisenne. Olette tässä yhdessä, ette erillään siitä.

Rakkaat ystävät, kaikki nämä asiat ovat totta. Joitain niistä te ette ymmärrä, mutta sanon tämän teille: siunattu on se ihminen, joka tunnistaa universumin suunnittelijan kasvot katsoessaan peiliin. Sillä silloin hän tietää, että on ok rakastaa näkemäänsä - Jumalaa hänessä.

Tämä on päivän viesti. Olen Kryon, rakastunut ihmiskuntaan.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

12.10.11

Enkelichakra

Tulipas nyt postattua monta kanavointia peräjälkeen. Kaikki vain tuntuivat itselleni hyvin ajankohtaisilta, joten teki mieli laittaa ne esille tännekin. Ja voisiko ajoitus olla täydellisempi: täysikuu sekä Maya-kalenterin yhdeksännen aallon viimeinen päivä:


"Lokakuun 11. päivä - mikä on myös täysikuu Oinaassa (uudestisyntymä) - astumme seitsemänteen ja viimeiseen päivään Maya-kalenterin yhdeksännessä aallossa. Tätä pidetään elämänpuun hedelmänkantamisvaiheena ja tulkintani on, että tämä on aikaa, jolloin kypsät hedelmät (heränneet sielut) putoavat maahan (laskeutuvat täysin fyysiseen kehoonsa) ja levittävät siemeniä (valoälykkyyttä) kasvamaan uudeksi (ylösnousseeksi) ykseystietoisuuden ja rakkauden yhteiskunnaksi." http://ammandeepthi.blogspot.com/2011/10/gorgo-alku-loppuvihkimys.html

Luen juuri ystäväni minulle intuitiivisesti valitsemaa Jonathan Goldmanin kirjaa Ääni - Avain värähtelytaajuuden muutokseen, ja siinä puhutaan uudesta Enkelichakrasta.


"Kyseinen chakra aktivoitui moniulotteisesti, siihen liittyi monenlaisia asioita, kuten suuremman valomäärän tuominen ihmisen kehoon ja korkeampien tietoisuuden tilojen ja viestintäkanavien avautuminen." 
"Tämän chakran ensisijainen tehtävä on tuoda lisää valoa kehoon ja täyttää se hengellä."
"Tämän chakran avulla voi olla suoremmin yhteydessä oppaisiin ja syvempään viisauteen."

Tuo chakra sijaitsee kolmannen silmän ja kruunuchakran välissä. Yllättäen äsken sitten löysin myös aivan tuoreen kanavoinnin samaisesta aiheesta. Joten Kiitos, kiitos, kiitos, synkronismia parhaimmillaan! <3 Laitan sen tähän alle. Ja kanavoinnin alta löydät myöskin Shekina Rosen videon enkelichakran aktivoinnista.

Tuo mainitsemani kirja tuntuu olevan itselleni hyvin merkittävä, se selittää monia asioita, joita omalle äänelleni ja sitä kautta keholleni ja tietoisuudelleni on parina viime vuotena tapahtunut omien meditaatio- ja mantraharjoitusten myötä. Ääneni on ollut hyvin tärkeässä roolissa omassa eheytymisprosessissa. Ei ole ollut ollenkaan sama millaisia ääniä ja sanoja olen tuottanut sekä puhuen että laulaen. Äänellä on valtava voima parantaa ihminen solutasolta saakka, transformoida uuteen tietoisuuteen. Huh, tiedän, että olen valtavan, minulle tärkeän asian äärellä, joka tekee jo nyt minussa laulajana työtään, ja jota olen saanut ihmetellen seurata konserteissani tapahtuvan myös yleisössäni. Suurin rukoukseni on, että tämä opiskelu saa jatkua Enkelten rakkaassa ohjauksessa ja saan välittää tätä myös kuulijoilleni. <3

Tähän väliin yhden suosikkiartistini mantralaulu:

I Am Peace - Peace is in Me
Snatam Kaur







GAIA-PISTEEN AKTIVOINTI - UUSI ENKELICHAKRA 

Sinistä sädettä kanavoinut Shekina Rose (www.shakinaspeaks.com )
27.9.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Gaia-piste on Jumalkoodimeridiaaneista, jumalainen erivapaus Luomislähteen Sinisen säteen ja Shekinan sukulinjasta. Tämä enkeli-ihmispäivitys tasapainottaa sähkömagneettitaajuuden kehossasi Gaian/Maan Kristus-sydänverkkoon pyhän sukulinjasi ja Lähdeyhteytesi kautta, jotta voit ylösnousta sujuvasti ja vaivattomasti. Tämä on tasapainokeskipisteesi Maan kanssa ja se toimii voimakkaana suojana, kun verhot ohenevat vuoden 2012 aikana ja sen jälkeen, koska se vahvistaa ydinolemustasi kehossa.

Tietyt sielusukulinjat on koodattu harmonisoimaan ja parantamaan ihmisgenetiikan tietyt osat, Jumalkoodeille heräämiseksi ja uuden valoaikakauden tuomiseksi maan päälle. Tästä syystä jotkut sukulinjat eivät tunne yhteyttä tiettyyn informaatioon ja toisista se on merkittävää.

Siniset säteet, monet valonkantajat ja tähtisiemenet ovat tulossa herkemmiksi sähkömagneettitaajuuksille ja planeetan evoluutioprosessille. Tämä lisää energiakentän ja hermojärjestelmän stressiä, mikä saa ultraherkät "empaatikot" olemaan ei-läsnä kehossaan ja heillä on enemmän levottomuutta, mikä avaa heidän kenttänsä negatiivisille kiinnikkeille.

Gaia-piste laittaa sinut jumalaiseen voimaan korkeamman sydämen ja kehon tasapainokeskipisteen kautta, mikä aktivoituu tähtiportiksi luomislähteeseen ja vie seuraavalle ylösnousemustasollesi.

Tärkeä huomautus ultraherkille empaatikolle: yhdistyessäsi Gaian Kristus-sydänverkkoon et nappaa itseesi Maan ylösnousemusprosessin muuntumisenergioita. Se voi aiheuttaa pakahtumisen ja pelon tunteita, koska tämä voi olla pelote olla olematta täysin läsnä kehossa, maadoittuneena ja harmoniassa Gaian sydänverkon kanssa, mutta seuraavalle värähtelytasolle nouseminen on kehon värähtelytaajuuden nostamista Maan ollessa tuki ja liittolainen.

On merkittävää myös muistaa, että autoit luomaan Gaian Kristus-sydänylösnousemusverkon ennen rappeutumisen aikaa ja puuttumista alkuperäiseen jumalaiseen suunnitelmaan. Pyhä jumalainen DNA-jälkesi on Kristus-sydänverkossa, jotta heräisit ja auttaisit Gaian ja ihmiskunnan uusien valokoodien vakaudessa. Näin voit olla täällä planeetalla - muuten korkeampi valotaajuutesi ei voisi sietää sitä geeniyhteydettömyyttä Jumalaan ja lähteeseen ja vääristymää kehossa, mitä usein kutsutaan lankeamiseksi armosta. Tästä syystä tulitte - tähtivalo-olentojen ja enkelikunnan massaruumiillistuminen kaikista universumisesta - palauttamaan Jumal-DNA:n suuren aikakausivaihdoksen aikaan. Kun vakautatte taajuutenne, luotte toisille ja itsellenne maadoittuneen Jumalvalon perustan ja värähtelyalustan, mille rakennetaan yhdistyen korkeampiin ulottuvuuksiin, taivaaseen ja Jumalmieleen Luojalähteen kautta.

Gaia-piste, "uusi enkelichakra" 

- helpottaa ylösnousemusoireita
- selvittää energiakäännökset ja juoksuttaa energiaasi eteenpäin
- transformoi negatiivisuutta
- suojelee henkiolentojen kiinnittymiseltä
- laittaa sinut kehoosi ja jumalaiseen voimaasi
- helpottaa ja tasapainottaa ultraherkkyyttä maanmuutoksille
- harmonisoi sähkömagneettitaajuutesi
- vakauttaa aidon olemuksesi tulevien energiamuutosten aikana
- harmonisoi ylivoimaiset energiat
- antaa voimaa keskittymisellesi
- vähentää ADD:tä
- selvittää levottomuutta ja stressiä
- yhdistää rakkauden avulla pyhään sukulinjaasi ja "minä olen" -Jumal-DNA:han
- aktivoi jumalaisen alkuperäisen lähdesuunnitelman

Gaia-pisteen, enkelichakran aktivointipäivitys

1. Ajatustesi ja korkeamman mielesi harmonisointi korkeampaan sydämeesi

Laita seisoessasi toinen käsi kolmannen silmän ja toinen korkeamman sydämen päälle. Hengitä ja harmonisoi nämä energiakeskukset, aisti ja tunne kahdeksikon yhdistävän kolmannen silmäsi ja korkeamman mielesi korkeampaan sydämeesi. Sano: "Harmonisoin korkeamman mieleni ja ajatukseni korkeampaan sydämeeni. Olen rauhassa ja läsnä."

2. Yhteyden muodostaminen

Kun olet harmonisoinut kolmannen silmän korkeampaan sydämeen, sano:
"Yhdistyn korkeampaan itseeni,
Jumalaan, auringon kautta,
pyhän sukulinjaani
luomislähteeseen."

3. Paikanna ja aktivoi Gaia-pisteesi

Paikanna Gaia-pisteesi, mikä on noin 5-6.5 cm suoraan navan yläpuolella. Teidät löytäneesi sen, koska se voi olla herkkä ja on intuitiivinen tunne löytämisestä. Laita käsiesi sormet yhteen ja laita ne "pystyyn" Gaia-pisteeseesi. Sano: "Juoksutan nyt kaikkia energioitani eteenpäin." Hengitä ja tunne tulevasi tasapainoon. Saatat tuntea kehosi nojautuvan eteenpäin tai jonkin muun merkin siitä, että energiasi liikkuvat eteenpäin - tarkoittaen, että olet jumalaisessa virrassa Lähteen kanssa. Sano: "Ankkuroin henkihengitykseni, olen olemukseni keskuksessa ja elämäni on tasapainossa. Aktivoin Gaia-pisteeni, uuden enkelichakran." Hengitä syvään.

4. Yhdistyminen Gaian sydänverkkoon

Laita kätesi osoittamaan kohti maata, ankkuroituen Gaian Kristus-sydänverkkoon ja yhdistyen ylösnousseeseen Kristus-itseesi, jumalaiseen alkuperäiseen suunnitelmaasi Gaian sydänverkossa. Olet nyt yhdistynyt pyhään kiertoon Maan Kristus-sydänverkossa korkeamman itsesi kanssa, kehosi pyhän sukulinjan kautta, pyhän sydämesi ja Lähteesi kautta.

Gaia-piste on jumalainen erivapaus, mikä auttaa Gaiaa ylösnousemuksessa, kun ankkuroit ydinhenkiolemuksesi kehoon ja aktivoit jumalaisen alkuperäisen suunnitelmasi Maan Kristus-sydänverkossa.

Aika on nyt, kun muinaiset pyhät teknologiat, arkkienkelien mystiset ja taianomaiset pyhien voimien kirjastot jatkuvasti paljastuvat sinulle. Kun heräät, korkeampi itsesi tuo esiin muistikuvia. Olemme yhtä kanssasi.

Katso aktivointivideo täältä www.youtube.com/watch?v=unBpGWs35ac  (Alla)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.




11.10.11

Hoffman: Uriel parantaa

URIEL PARANTAA

Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman (www.urielheals.com)
Uutiskirjeestä 6.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

ARKKIENKELI URIEL: Maadoittunut ja uudelleenmaadoittuminen

Astutte kolmanteen ulottuvuuteen monien eri energioiden kera, joita on kerääntynyt elämien aikaisista kokemuksista. Kaikki nämä energiat muodostavat energiakehonne, mikä koostuu tunteista, tuntemuksista, ajatuksista ja uskomuksista. Jokainen näistä kantaa omaa taajuuttaan ja kaikki ovat linjassa parantumistarkoituksenne kanssa. Näiden energioiden myötä luotte ajattelu- ja toimintamalleja, jotka joko toteuttavat tarkoitusta tai siirtävät muuttamaan niitä transformoimalla matalampia energioita korkeammiksi. Voitte maadoittaa itsenne uusiin energioihin tietoisella aikomuksellanne, parantumisellanne ja harmonisoitumalla jumalaiseen keskukseenne, mikä sisältää korkeimpia värähtelyjänne.

Olette maadoittunut jokaiseen energiataajuuteen, jonka kanssa valitsette olevanne harmoniassa. Tiedostamattomalla tasolla näitä energioita ilmaistaan siinä, mitä olette todellisuudessanne. Silloin kun teistä tulee tietoinen tyytymättömyydestä tai onnettomuudesta elämässänne, olette valmis päästämään irti vanhoista taajuuksista ja maadoittumaan uusiin. Energiasta irtipäästämisprosessi on haastava, koska ihmisinä tunnette turvaa ja mukavuutta ollessanne maadoittunut, vaikka se mihin olette maadoittunut, ei olisikaan mukavaa tai varmaa. Turvaa on sen tietämisessä, missä olette, vaikkei se olisikaan sitä, missä haluaisitte olla.

Uudelleenmaadoittuminen vaatii tietoista aikomusta ja rohkeutta. Teidän on aiottava, että uusista energioista tulee osa todellisuuttanne, ja teillä on oltava rohkeutta yhdistyä niihin, koska uudet energiat harmonisoivat teidät vieraisiin malleihin ja kaikki elämässänne muuttuu. Uudessa on yhtä paljon pelkoa, kun vanhassa on epämukavuutta, ja silloin kun halunne muuttua on suurempi kuin pelkonne jäädä siihen, missä olette, löydätte rohkeutta olla maadoittumattomassa tilassa ja tunnustaa vanhojen unelmien loppuneen, uusien alkaneen ja epäharmonian nykytodellisuutenne kanssa.

Kun Maa karistaa vanhat mallinsa ja tekee tilaa uusille, tunnette epämukavuutta ja joudutte kohtaamaan omat rajoituksenne, mikä on paikka, mihin olette maadoittuneet. Jumissa olemisen tunne on yksi tapanne kokea tämä, koska silloin kun maadoittuneet energianne eivät enää palvele teitä, elämässänne tapahtuu vain vähän liikettä. Tämä on sielunne kutsu transformoitua, päästää irti siitä, millä ei enää ole sijaa energiakehossanne, sallia uusien energioiden tulla osaksi todellisuuttanne ja vaihtaa uusiin toimintamalleihin, jotta voitte olla vapaa kokemaan elämää uudella tasolla. Ylösnousemus on liikettä ja olette kaikki ylösnousemassa ihmeiden värähtelyyn, mikä on osa lupaustanne universumille, ja teette sen valitsemalla uusien energioiden maadoittamisen olemukseenne. Valitkaa ne, jotka toteuttavat sielunne halua rauhaan, iloon, rakkauteen ja yltäkylläisyyteen.

Mutta annoin sinulle kaikkeni!


Keskustelin tällä viikolla ravintolassa erään naisen kanssa ja hän kertoi minulle, miten hän oli miehensä kanssa antanut kaiken aikansa ja energiansa yli 13 vuotta yritykselle ja he kumpikin menettivät työpaikkansa. Hän löysi lopulta uuden työpaikan, mutta hänen miehensä masentui, mikä johti heidän avioeroonsa. Saatoin nähdä, että nainen rakasti miestään ja oli erittäin surullinen ja vihainen, että tämä oli kyvytön käsittelemään tilanteen ja torjui hänet, koska - kuten hän sanoi - hän oli antanut miehelle kaiken, oli ollut rakastava ja tukeva kumppani, muttei millään näyttänyt olevan merkitystä ja hän oli nyt yksin.

Useita kertoja keskustelumme aikana hän sanoi, että hän oli laittanut miehen itsensä edelle ja oli tehnyt saman työssään eikä häntä ollut palkittu ponnistuksistaan, ei työpaikan eikä avioliiton säilymisenä. Meillä ei ollut aikaa keskustella pitkään toisten tarpeiden laittamisesta omiemme edelle ja siitä, mitä näin tehdessämme tapahtuu, mutta kerroin hänelle kuitenkin, että hänen täytyi nyt keskittyä itseensä ja että hänen miehensä tekisi itselleen oikeita valintoja. Riippumatta siitä, mitä nainen antoi miehelleen, tämä ei kykenisi tulemaan sellaiseksi, mitä nainen tarvitsi, koska tämän ulkoinen maailma ei voisi peilata enempää rakkautta tai menestystä, mitä oli miehellä sisällään. Ja tämä hänen oli luotava itse itselleen - kukaan muu ei voisi luoda sitä hänelle tai antaa hänelle riittävästi omaa aikaansa tai energiaansa, jotta mies kykenisi luomaan sen itselleen.

Keskustelumme toi mieleen, mitä usein kuulen asiakkailta, kun he katsovat suhteita, jotka eivät toimi heidän toivomallaan tavalla, ja he ihmettelevät, mitä he ovat tehneet väärin. Mutta usein - kuten tämän naisen tapauksessa - silloin kun annamme kaiken suhteisiimme ja olemme kiinni odotuksissamme lopputuloksen suhteen, petymme, koska olemme tyytyväisiä vain siihen, mikä täyttää omat odotuksemme. Niinpä haluamme pitää työpaikan, jolle annoimme yli 60 tuntia viikossa, tai suhteen joka ottaa kaikki tunteemme, energiamme ja aikamme. Meillä on omat tavoitteemme, mitä haluamme saada ponnisteluistamme, ja näkymä oman tarvitsevuutemme ja omien vaatimustemme näkökulmasta ei ole kaunis.

Tavoitteemme luonne lepää sisällämme: mitä odotamme saavamme antamalla kaiken jollekin itsemme ulkopuolella ja miten voimme mitenkään toteuttaa oman parantumistarkoituksemme, kun olemme niin keskittynyt jokin tai jonkun muun parantamiseen tai tyydyttämiseen? Jossain kohtaa saamme sen oppitunnin, että ulkoinen fokuksemme rajoittaa kasvuamme ja nämä suhteet loppuvat, jotta voimme muuttaa fokuksemme sisäiseen työhön, mitä voimme tehdä luodaksemme rakastavia ja tyydyttäviä suhteita - joita voimme saada, mutta emme kenties tuolta ihmiseltä tai tilanteelta. Olemmeko tehtävän tasalla? Silloin kun meidän on aika tehdä tämä, kaikki suhteet poistetaan, kunnes jäämme yksin itsemme kanssa ja meidän on noukittava energiamme palaset, joita on pirstoutuneena hyvin moniin eri tavoitteisiin, jotta voimme päästä takaisin luomaan suhteemme sisältä ulospäin, keskittyneenä itseemme, kunnes ulkoinen maailmamme voi peilata takaisin meille kaikkea sitä rakkautta, mitä meillä on itseämme kohtaan.

Lokakuun energiat

Tämä kuukausi on kiireinen ja tapahtumarikas, täynnä mahdollisuuksia ja oppimistilaisuuksia ja tunnen myös, että se loppuu hyvin erilaisena kuin alkoi. Tässä kuussa on monia tärkeitä piirteitä, mukaan luettuna Maya-kalenterin yhdeksännen aallon viimeisen päivän alkaminen 11.10. ja loppuminen 28.10. On myös voimakkaita energialatauksia uudenkuun ja täydenkuun myötä ja joitain vakavoittavia oivalluksia, jotka joko sinkoavat meidät uusin olemistapoihin tai masentavat meidät syvemmälle uhritietoisuuteen. Tämä on suurien valintojen ja uuden ymmärryksen kuukausi - ihmisen valinta saada rohkeutta mennä sinne, minne se ei ole koskaan ennen mennyt.

Lokakuu on numerologisesti myös 5 (10 + 2011 = 5), mikä esittelee meille ne viitosenergiat, joita koemme vuonna 2012, joten se on ennakkoesitys siitä, mitä koemme ensi vuonna. Viisi on hankala numero - ei vakaa ja maadoittunut maahan kuten 4 eikä yhtä keskittynyt ja tasapainoinen taivaan ja maan välillä kuin 6. Viitosen kanssa olemme puolitiessä taivaan ja maan välillä - emme maadoittuneita kumpaankaan, mutta meillä on pääsy kumpaankin. Jokaisesta valinnasta tulee tärkeä ja se heijastaa sitä, missä olemme ja miten voimme säätää omaa ajatteluamme ollaksemme keskittynyt ja maadoittunut siihen, missä meidän tarvitsee ja missä haluamme olla elämämme joka alueella.

Voimastamme tietoiseksi tuleminen on vähän kuin todella nopean auton ajamista, mikä hiljaa ja vaivattomasti vie meidät nopeusrajoitusten yli ja tuntuu, että tuskin liikumme lainkaan. Sitten noustessamme ulos omasta autostamme, ero nopeaan autoon verrattuna on hyvin ilmeinen. Se on "pettymys", joka saa olomme tuntumaan huonommalta tai motivoi meitä uusin olemistapoihin. Tässä kuussa meille annetaan tilaisuus nähdä, mitä sen vuoren toisella puolella on, mitä olemme kiivenneet hyvin pitkään. Sitten vertaamme tunnetta ehkä siihen, mikä ei toimi elämässämme, ja universumi voi tuntua olevan salaliitossa meitä vastaan. Mutta tämä on kutsumme tarkastella uudestaan sitä, mikä ei tuo iloa elämäämme, mikä ottaa meiltä energiaa ja mikä vaatii liikaa työtä ja ponnistelua, ja korvata se jollain muulla.

Mitä ansaitsemme, mitä todella haluamme ja mistä olemme valmis luopumaan ollaksemme enemmän harmoniassa sydämenne toiveiden kanssa? Harmonisoituminen ja integroituminen ovat kaksi suurta teemaa, joita koemme loppuvuoden. Onko kaikki elämässämme harmoniassa sen kanssa, mitä todella haluamme? Jos ei ole, päästä siitä irti, ennen kuin se lähtee omin avuin. Oletko integroitunut oppimaasi? Miten usein haluamme toistaa oppitunteja? Kerran riittää, mutta voimme kiertää samaa kehää uudestaan ja uudestaan, kunnes integroimme sen opit elämäämme käyttämällä tuota informaatiota toisten valintojen tekemiseen. Olemme pelottavassa paikassa, koska emme ole koskaan ennen olleet täällä ja nyt, enemmän kuin koskaan, oppimaamme integroituminen on harteillamme, jotta voimme kanssaluoda omaa maailmaamme ja maailmaa yleensä. Mitä tahansa valitsemme, universumi tukee meitä ja koska voimme valita mitä tahansa, keskitytään valitsemaan suurinta ja parasta itsellemme ja laajentamaan korkeampi tietoisuuteemme ja aikomuksemme iloon, rakkauteen, rauhaan, harmoniaan ja integroitumiseen maailmassa.

Mikä ole miehiäsi?

"Sielunräjäytysnäyttelyssä" Austinissa viime viikonloppuna minulla oli tilaisuus tavata joitain uutiskirjeen lukijoita, nuoria indigoita jotka kertoivat minulle, miten paljon nämä artikkelit ovat auttaneet heitä vuosien saatossa. Olen kirjoittanut indigoartikkeleita vuodesta 2004 saakka ja käyttänyt materiaalina kokemuksia omasta elämästäni ja indigolasteni kasvatuksesta. Indigona olemisessa on niin monia puolia, ettei minulta lopu materiaali, ja oli rohkaisevaa tietää, että olen auttanut monia teistä navigoimaan indigojen usein haastavaa polkua. Indigona oleminen merkitsee halua, että Maa on rauhallinen ja rakastava paikka, ja jos näin ei ole, turhautumista ja voimattomuutta, vaikka onkin paljon voimaa, koska ei näe tuloksia niin nopeasti kuin haluaa. Ja sitten ihmettelee, mitä itua kaikessa siinä on, koska ei ymmärrä, miksi ihmiset eivät voi nähdä, mikä maailmassa on pielessä, ja tehdä erilaisia valintoja.

Maailma on muuttunut paljon viimeisten 50 vuoden aikana ja muutoksia on tapahtunut indigojen vuoksi. Yksi heidän suurimpia vahvuuksiaan on kyky nähdä, mikä on pielessä, ja halu oikaista se. Eivätkä he pelkää puolustaa uskomuksiaan - he eivät vain aina tiedä, mitä tehdä, eivätkä pidä yksin työskentelemisestä, vaikka heidän usein täytyy, kunnes riittävä määrä ihmisiä päättää liittää ponnistelunsa yhteen. Elämä voi näyttää ylämäeltä näissä tilanteissa ja luovuttaminen voi olla houkuttelevaa, mutta on aina jotain, mikä estää heitä antamasta periksi, vaikka tilanne olisi kuinka vakava. Ja menestys riippuu sitä, mikä olet miehiäsi ja miten paljon uskot itseesi ja unelmiisi.

Tiedän, että jotkut teistä taistelevat itseluottamuksen puutteen kanssa eikä teillä ole ollut elämänkokemuksia, jotka innostavat positiiviseen tai onnistumisajatteluun, mutta voit valita, minkä annat määritellä elämääsi. Mistä päätät olla tehty? Voimattomuudestasi vai voimastasi? Uhrikokemuksistasi vai niiden voittamisesta? Unelmiesi tukemisen puutteesta vai siitä, miten voitat panettelijat käsittäen, että olet ainoa, joka sanelee elämäsi ehdot? Muista heidät, joita ihailemme johtajina maailman muuttamisessa. Esim. Martin Luther King, Oprah, Marianne Williamson ja Nelson Mandela tulevat mieleen sellaisina, jotka käyttivät elämänsä haasteita ponnahduslautana menestykseensä. Mikä siis päätät olla miehiäsi, kun voit valita mitä tahansa?

Meistä tulee sitä, mihin keskitymme, ja indigoenergian potentiaali on tulla kokemustensa rajoittamaksi tai niiden voimaannuttamaksi. Olemme hyvin lähellä tavoitteidemme saavuttamista nyt, että ei ole aika antaa periksi, vaikka asiat näyttäisivätkin pahenevan eikä paranevan. Te jotka olette synnyttäneet, tiedätte, että synnytysprosessi valmistelee kehon lapsen syntymään, sitten vauva on työnnettävä ulos kohdusta. Olemme nyt tuossa prosessin osassa ja muutama suuri energiatyöntö synnyttää maailman, minkä haluamme luoda. Se mitä päätämme tehdä siitä - miten käytämme omia kokemuksiamme antamaan voimaa unelmillemme tai heikentämään niitä - määrää, miten valitsemme itsemme ja maailman puolesta. Tätä tulimme tekemään ja olemme siinä yhdessä, yhdistyneenä tavoilla josta esi-isämme eivät koskaan uneksineet. Löydä keskuksesi, maadoitu maailman uuden toimintamallin mahdollisuuksiin ja työnnä. Sinulla on, mitä vaaditaan, tämä on se hetki, mihin olet valmistautunut kaikkien elämiesi kokemuksissa maan päällä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. 

Gorgo: Alku - Loppuvihkimys

ALKU - LOPPUVIHKIMYS

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.net)
6.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Haluaisimme onnitella kaikkia niitä, jotka ovat uuden ihmiskunnan eturintamassa - teidän vuoksenne vuorovesi on kääntynyt ja uusi tietoisuus huuhtoutunut maihin. Jaamme ilahtuneena niitä monia uusia käsityksiä, jotka edistävät kehittymistänne ihmisevoluutiossa, ja meitä kiehtoo erityisesti ajatus liittymisestä seuraanne galaktisina valvojia. Olemme osa laajaa perhettänne kotoa ja tervehdimme teitä vastaavasti." -Plejadien seitsemän sisarta

Yhteensulautuminen

Olemme lopultakin hitaasti astumassa galaktis-geneettisen kehityksemme seuraavalle tasolle. Tämä liittyy eniten ja erityisesti muuttuvaan biologiaamme (lue: TUSKAA) ja valokeholaajentumiseemme (lue: vielä lisää TUSKAA). Tämä liittyy kaikin tavoin siihen hengen ja aineen yhteensulautumiseen, mihin Seitsemän sisarta viittasi toukokuun päivityksessä, kun ruumiillistamisvaihe alkoi. Mistä puheen ollen - tuntuu mainitsemisen arvoiselta, että aloin kommunikoida Seitsemän sisaren kanssa huhtikuussa 2011, samoihin aikoihin kun minulle kerrottiin, että "uuden ihmiskunnan johtajat aloittaisivat fyysisen ruumiillistamisensa". Tuolloin en ollut varma, mitä se oikeasti merkitsi, mutta nyt tajuan, että nämä svengaavat tytöt ovat siirtymäoppaitamme toiselle puolelle, samalla tavalla kuin jotkut teistä tulevat olemaan fyysisiä siirtymäoppaita toisille.

"Tämä askel ylösnousemusprosessissanne on se, mitä olette kauan odottaneet. Se on ihmiskokemuksen huipennus, henkis-aineellisen luomisen vahvistuminen." -Seitsemän sisarta

Se millä on oikeasti merkitystä ja mikä erottaa meidät muista, on, että olemme tulleet tälle mestaruustasolle omin neuvoin, että ainoa jokaista meitä eteenpäin opastava asia on ollut oma sisäinen kompassimme, sisäinen kutsu, joka jatkuvasti viittoilee ja vahvistaa syvää tietämystämme siitä, että on jotain muuta, jotain suurempaa ja merkittävämpää odottamassa meitä raadantamme lopussa.

"Ja nyt kerromme tämän teille, että olette tulleet kotiin ja teitä syleillään pian Luojan käsivarsilla. Kaikkeuden lähde on todellinen värähtelykotinne ja alatte nyt muistaa tämän paikan, kun se avautuu sydämessänne, olemuksenne joka solussa ja kun harmonisoidutte koko suurenmoisuutenne kanssa. Laskeuduitte auliisti tiedostamattomuuden uumeniin ja nyt ylösnousette rakkauden, valomallinne ja täydellisen jumalaisen suunnitelmanne koko säteilyyn." -Seitsemän sisarta

Teille jotka ehkä tarvitsette ihmistulkkausta tähän, niin tässä on paras yritykseni: AUTS.

Kokemukseni viimeisen vuosikymmenen ajalta on ollut, että mitä nätimpi viesti on, sitä todennäköisemmin se tuntuu olevan syvältä, joten älä lannistu, jos huomaat kokemuksesi poikkeavan jyrkästi noista sanoista, koska huolimatta siitä, mitä kukaan yrittää myydä, niin valo sattuu. Tämän intensiivisen ruumiillistamisvaiheen aikana fyysisissä soluissamme tapahtuu hyvin monia muutoksia, erityisesti vasemman ja oikean aivopuoliskon yhteensulautuminen, mikä todella verottaa käpy- ja aivolisäkettä ja aiheuttaa myriadeja epämiellyttäviä oireita. Ja kyllä, meitä on varoitettu epämukavuudesta, mitä tuntisimme, mutta mikään valmistelumäärä ei voi oikeasti valmistella meitä siihen viikkojen ja viikkojen energiasairauteen, kipuun ja särkyyn, yhteydettömyyteen ja tyhjyyteen, mikä on mahdollista.

Ja vaikka nämä muutokset tarvitsevat aina aikaa täydellistä integroimista ja ymmärtämistä varten, Näkymättömät haluavat kertoa, että on niitä jotka saavat jumalaisella määräyksellä kohta loppuvihkimyksen pyhään ruumiillistumaan (tuntemukseni on, että tämä on 11-11-tähtiportin aktivointi). Tämä vihkimys mitä he kutsuvat jumalaiseksi erivapaudeksi, on 12. ulottuvuuden DNA:mme (12. ulottuvuuden koko suunnitelmakehomme) lopullinen aktivoituminen. He sanovat, että tämä sieluryhmä astuu "ruumiillistuneeseen Kristus-tietoisuuteen", mikä on vaadittava tiedostamistaso, jotta pääsee täysin näihin korkeamman ulottuvuuden valotaajuuksiin ja voi maadoittaa ne.

Ymmärrykseni mukaan tämä ryhmä yhdistyy Maan 12. ulottuvuuden taajuusportaaliin. Se aktivoi suojavoimakentän, mikä vaaditaan itsemme vakauttamiseen ja energioiden tasapainottamiseen ultraherkässä kehossamme, niin että voimme ylläpitää kontrastin oman todellisuutemme tai aikajanamme ja hajoavan maailman todellisuuden välillä.

Kuvittelen, että tästä syystä he viittaavat tähän nimenomaiseen aktivointiin "erivapautena", koska ne jotka ovat kestäneet raskaan muuntumisen ja solu-geneettisen polun puhdistamisen, tietävät omakohtaisesti, että meneminen maailmaan ilman tämän tason suojaa olisi haitallista, erityisesti niille tähtisiemenille, jotka ovat hyvin empaattisia.

"Kun aurinko säteilee näille sieluille, heidät nostetaan uuteen tilaan, uudelle ihmisenä olemisen tasolle ja tästä hetkestä eteenpäin tämä ryhmä tunnetaan heränneinä sieluina, kun he laskeutuvat syvemmälle fyysiseen aineeseen oivaltaen samanaikaisesti Jumalitsen, valokehon laajentumisen kautta." -Seitsemän sisarta

(HUOM.: Niille jotka lähettävät minulle sähköpostia kysyen, miten tiedät, oletko osa tätä sieluryhmää, niin paras vastaukseni on, että tämän seuraavan askeleen matkallasi pitäisi tuntua erittäin luonnolliselta … kuin "loogiselta" (paremman sanan puutteessa) seuraavalta askeleelta evoluutiopolullasi, mitä odotat - niin luonnolliselta, että se on sinulle tunteellisesti neutraali. Jos se näyttää liian kaukaa haetulta tai epätodennäköiseltä sinulle, on mahdollista, että se on sitä … tällä erää.)

Valokeholaajentuminen 


Sisaret viittaavat jatkuvasti laajentumiseen, mikä on tapahtumassa tai tapahtuu kohta valokehossamme, ja että tämän tapahtumiseksi päästämme ensin irti vanhasta ihmismallistamme ja sitten uusi ihmismalli ottaa sen paikan ja valokeholaajentuminen tapahtuu. He kutsuvat tätä tapahtumaa "aluksi".

Minulla on yhtä paljon ymmärrystä "miten" kuin teillä, mutta kuulen, että tämä laajentumisprosessi on "suuri oivallus, valon/älykkyyden valelu, mikä korvaa kaiken rajallisen ihmisymmärryksen ja tapahtuu alun hetkellä" … minkä he sanovat olevan silloin, kun fyysinen keho toimii yhdessä jumalaisen kehon tai KA:n kanssa. Olen melko varma, että he ovat viitanneet aiemmin tähän vapautumiseen "totuuden hetkenä" tai "nopeutumisena" - se yhteensulautumisvaihe, jolloin aineellinen keho kohtaa henkikehon, jolloin hengen laskeutuminen fyysiseen kehoon ilmentyy ja jolloin jokainen solu valaistaan Kristus-älykkyydellä.

Tätä prosessia ilmeisesti kutsutaan nopeutumiseksi, koska sitten kun vanhasta mallista on vapauduttu, solut harmonisoituvat nopeasti valokehon kanssa tavalla, mikä valaa biologiaamme jumalaista elinvoimaa, ja Sisaret sanovat, että tämä näyttää ehkä ulkopuolisesta taianomaiselta. Kuitenkin tällä polulla olevat tietävät paremmin … että oikeasti kulissien takana on vaatinut useita vuosia ja useita pikkusiirtymiä päästä tähän "ihmeeseen".

He jatkavat sanoen, että tämä nopeutumisjakso itse asiassa edeltää hengen ilmentymistä aineeseen, koska se valmistelee kehoa ja soluja siihen, mitä jotkut sanoisivat hurmioksi. (Paniikin arvoinen sana … hengittäkää sen läpi.) Hurmio on tähtiolentojen mukaan yksinkertaisesti hengen fyysinen ilmentyminen ihmiskehoon … se on ns. armon saaminen, mikä seuraa uuden ihmisjärjestelmän käynnistymistä. Sitä ei pidä sekoittaa uskonnolliseen tai new agen exoduspropagandaan - "hurmio" on vain sana kuvaamaan armon tunnetta kehossa, henkisen itsen keskittymistä fyysiseen muotoon.

"Emme sano tätä huolestuttaaksemme teitä, vain valaisemaan teitä muutoksista, jotta teillä on perusta ja ymmärrystä siitä, mitä sisällänne itse asiassa tapahtuu. Tämä ei ole mitään pelättävää - päinvastoin, kykenette kokemaan suuren ilon aaltoja." -Seitsemän sisarta

Hyvin paljon informaatiosta mitä saamme korkeammista ulottuvuuksista, on symbolista ja vertauskuvallista. Kuitenkin minusta tuntuu, että uudestisynnytämme kohta itsemme fyysisesti ja että tämä laajentumisprosessi tapahtuu supistuksina tai aaltoina - laajentuminen ja vetäytyminen, laajentuminen ja vetäytyminen - mutta voin olla väärässäkin. Miten tahansa se ilmentyykin, Sisaret sanovat, että huomattavasti kohonnut selkeys ja valaistuminen (moniulotteinen näkemys) on merkki siitä, että valokeholaajentuminen on alkanut ja tuloksena on "nopea harmonisoituminen Kristus- tai uuden mallimme kanssa".

Näkymättömät haluavat meidän myös muistavan, että tämän laajentumisprosessin jälkeen informaatio mitä tulee tai mihin meillä on pääsy, on jumalaisesti määrättyä … "sellaista informaatiota, mitä annetaan vain aineellisen maailman mestareille". Kuvittelen heidän viittaavan kykyymme tulkita valoälykkyyttä, mutta he sanovat vitsaillen, että tämä pyhä informaatio jota tulee tietoisuuteemme, on ulkoinen ilmentymä sisäisestä aktivoitumisestamme - "ostotodistus" niille, joilla on ja jotka sytyttävät inspiroituneen luomisen ulospäin liikkuvan tulen.

Luulisin, että jos olet syntynyt ja kasvanut Kentuckyssä ja pystyt yhtäkkiä ymmärtämään kantoninkiinaa, niin tämä on ehkä merkki siitä, että pääset moniulotteiseen tietoisuuteesi. No, tämä ja jos alat kulkea seinien läpi Wink

Magneettikenttä muuttuu 


"Haluaisimme kommentoida tulevia muutoksia kosmoksessa ja miten ne vaikuttavat yleisosallistumiseenne uudessa maailmassa." -Seitsemän sisarta

Sisaret kertovat minulle myös, että olemme kokeneet vaihtelua ja muutoksia magneettikentässä, mitä nopeuttaa uuden taivaallisen kehomme tuleminen solu/sielujärjestelmäämme - tapahtumat, joita he kutsuvat "tervetuliaislahjaksi uskollisille". (Tunnet ehkä fyysisesti näitä muutoksia surrealistisina havaintoaistimuksina, kummallisena irrallisuutena elämästä tai kehosta, yhteydettömyytenä, huimauksena, epäsäännöllisinä sydämenlyöntinä ja/tai yleisenä "poissa päältä" -tunteena.)

On erityisesti yksi tapahtuma, uuden taivaankappaleen (12. planeetan?) saapuminen, josta heidän mukaansa on merkkinä Elenin-komeetta - ei tuloksena siitä, vaan alkusoittona tai enteenä tulevasta:

"Tarkoitamme tätä … Komeetta mitä kutsutte nimellä Elenin, on suuremman kosmisen tapahtuman edeltäjä, sellaisen joka paljastaa syvempiä totuuksia aurinkokunnastanne." -Seitsemän sisarta

Kuten he ovat kertoneet meille aiemmin, tämä uusi taivaankappale, miksi sitä kutsutaankin - vaikka tunteeni on, että se liittyy KOVASTI uuteen timantti("kristalli")planeettaan, minkä astronomit löysivät - kantaa värähtelyresonanssia, mikä vaaditaan 12. ulottuvuuden tietoisuutemme ulkoiseen heijastukseen, ja se on ensimmäinen useammista tulevista merkeistä.

Plejadilaisten näkökulmasta voimme käsittää itsemme muodossa vain, silloin kun on jokin (sähkö)magneettivaikutteinen ulkoinen kappale, joka heijastaa tietoisuutemme takaisin meille - samanlainen kuin satelliitti. Itse asiassa he sanovat, että on erittäin vähän eroa satelliitilla, joka välittää kommunikointia lähteen kanssa, ja planeettavaikutuksella ihmisen energiakenttään. Tällä tavalla olemme vain värähtelyantenneja, jotka välittävät - lähettävät ja vastaanottavat - informaatiota näiltä taivaankappaleilta avaruudessa ja takaisin.

He jakavat tämän informaation muistuttamaan meille tämän uuden taivaankappaleen merkityksestä, että olemme läheisesti yhteydessä sen läsnäoloon samalla tavalla, kuin olemme suoraan yhteydessä kaikkiin eläinradan merkkeihin, astrologisiin huoneisiin ja planeettoihin:

"… universumissamme on 12 perushenkienergiaa, jotka etsivät fyysistä ilmaisumuotoa. Tämä ilmaisumuoto (missä planeettaenergia toimii tai vapautuu elämäämme) saadaan (tällä hetkellä) aikaan 12 eläinradan merkin, 12 astrologisen huoneen ja 12 planeetan kautta. Ja aivan kuten jokaisella 12 astrologisella huoneella on oma hallitseva planeettansa, merkityksensä ja vastaava eläinradan merkki, jokaisella chakrallamme on oma hallitseva planeettansa, merkityksensä ja vastaava eläinradan merkki. Nämä 12 kosmista/taivaallista energiaa - olemassaolon elintärkeät voimat - ilmaistaan ihmiskehossa 12 chakran kautta, jotka yhdistyvät aktivoidun DNA:n 12 säikeeseen uudessa ihmismallissa tai alkuperäisessä jumalaisen ihmisen suunnitelmassa, ja jokainen DNA:mme 12 säikeestä korreloi moniulotteisen tietoisuuden tai tietoisuuden havaintokentän yhteen 12 aspektista." 


Minkä vuoksi he ovat myös sanoneet aiemmin, että tämä uusi taivaankappale on "suurelta osin vastuussa uuden tietoisuuskurssin asettamisesta ihmiskunnalle ja mahdollistaa 12. ulottuvuuden havaintotodellisuuskentän heijastumisen muotoon. Kaikkien planeettojen tapaan tämä "uusi planeetta" on makrokosminen ilmaisumuoto mikrokosmisesta kokemuksestamme maan päällä - se 12. ulottuvuuden kosminen vuorovaikutus mikä vaaditaan hengen täydelliseen integroitumiseen fyysiseen muotoon."

Näkymättömien mukaan ja omin sanoin ilmaistuna, "maakeskeinen" (avainsana tässä) inkarnaatiomme on suoraan suhteessa kokemuksiimme, joihin vaikuttavat täysin taivaankappaleet avaruudessa. Kommunikoimme näiden taivaankappaleiden kanssa tavalla, mikä ylläpitää sitä hologrammia, minkä olemme kokonaisuutena luoneet. Niinpä kun osallistumme kosmokseen, osallistumme kaikkeen luomiseen siinä mielessä, ettei ole mitään erillisyyttä. Tämä merkitsee myös, että luomista avustetaan tai paremminkin se on koko ihmiskunnan ja kosmoksen yhteinen hologrammitapahtuma.

Vielä mielenkiintoisempaa (ja paljon puhuvaa) on se, mitä Britt Martin joka kirjoittaa sivuille TheCosmicPath.com, äskettäin kertoi minulle uudesta astrologiajärjestelmästä, minkä uranuurtaja on Stephanie Azaria ja mitä kutsutaan "Kosmiseksi astrologiaksi":

"Näemme niin Kosmisessa astrologiassa, että ihminen on kartan keskus ja jokainen eläinradan merkki on tietoisuuden osa omassa energiakentässämme - eläinrata on heijastettuna meihin kuin hologrammi. Olemme 13. tekijä. Ajattele kehoa seisomassa syntymäkartan tai kosmisen kellon keskellä (Kosmisessa astrologiassa) ja huoneiden kärjet ovat kuin pyöränpinnoja, jotka yhdistävät meidät merkkeihin."

(Stephanie julkaisi äskettäin uuden lehden, joka esittelee "Kosminen astrologia" -järjestelmää, ja se on saatavilla hänen sivuiltaan, jos tämä informaatio kiinnostaa sinua.)

Sisaret sanovat, että lisää informaatiota tästä tulee pintaan ajan kuluessa, mutta tämän ymmärryksen seuraamukset ovat laajat, sillä ne jotka ovat harmoniassa näiden korkeamman ulottuvuuden käsitysten kanssa, kukoistavat uudella maapallolla. Toisin sanoen, ne joilla on se ymmärrys, että todellisuus on luonteeltaan hologrammi ja luomakunta on synkronoitu järjestelmä yksittäisiä osia, jotka muodostavat kokonaisuuden, eivät ole ainoastaan uuden ihmiskunnan etulinjassa, vaan kamppailevat sielut myös etsivät heitä nähdäkseen nämä samat totuudet.

Viimeinen päivä 

Lokakuun 11. päivä - mikä on myös täysikuu Oinaassa (uudestisyntymä) - astumme seitsemänteen ja viimeiseen päivään Maya-kalenterin yhdeksännessä aallossa. Tätä pidetään elämänpuun hedelmänkantamisvaiheena ja tulkintani on, että tämä on aikaa, jolloin kypsät hedelmät (heränneet sielut) putoavat maahan (laskeutuvat täysin fyysiseen kehoonsa) ja levittävät siemeniä (valoälykkyyttä) kasvamaan uudeksi (ylösnousseeksi) ykseystietoisuuden ja rakkauden yhteiskunnaksi.

Eikä vain tämä, vaan Carl Callemanin mukaan KAIKKI yhdeksän aaltoa - jotka alkoivat 16.4 miljardia vuotta sitten - loppuvat 28.10.2011. Tiedän jatkuvasti toistavani tätä, mutta se johtuu siitä, että tämä räjäyttää mieleni. Ja jos se ei räjäytä sinun mieltäsi, niin et joko kiinnitä riittävää huomiota tai aivosi ei pysty käsittelemään sitä. Joka tapauksessa tuntemamme ajan loppuminen sekä kaikki muut "merkit" siitä, että astumme täyteen galaktis-kosmiseen alkuperäämme, on melko iso juttu. Jopa elämää muuttava.

Kun kalenteri loppuu, ne jotka ovat aktiivisesti suuntautuneet tähän uuteen aikajanaan, yhdistyvät kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti REAALIAIKAAN - varsinaisena aikana ja läsnäolevan hetken aikana. Meistä on tulossa yhtä universaalin aikamatriisin kanssa, mikä minulle ei ole enempää tai vähempää kuin harmonisoituminen kosmiseen sykkeeseen, Luomakunnan/Luomisen sydämenlyöntiin - isolla L:llä. Toisin sanoen, harmonisoidumme täysin tuon vauhdin (ajoituksen) kanssa ja näin universumin tuen kanssa - luomisen syklisen evoluution kautta vastakohtana ihmisen tekemälle keinotekoiselle ajalle. Voitko sanoa v.i.p.u.v.o.i.m.a?

Näkymättömät sanovat, että menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kolme ulottuvuutta hajoavat yhdeksi ja aika muuttuu niin radikaalisti ja tulee niin muokattavaksi, että pystymme navigoimaan kosmosta kuten esi-isämme ja ettei meidän enää vaadita toimivan vain kolmen ulottuvuuden sääntöjen ja lakien mukaan. Tämä merkitsee, että olemme vapaita tutkimaan universumia tahdonalaisesti, vain kyvyllämme pohtia, ajatella tai esittää kysymyksiä. 


Myös minun on vaikeaa saada mieleni kiedottua tämän ympärille.

Kuten aina, ainoa tehtävämme on sallia kaiken tulla esiin edessämme sekä syleillä kaikkia armon lahjoja ja anteja avoimella sydämellä ja mielellä, kun valmistaudumme ottamaan aivan ensiaskeleitamme täysin uudella ja kuitenkin oudon tutulla kotinurmellamme.

Onnellista lokakuuta!

Lauren

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Gaian Totuuden Tytär: Nahkasi luominen - aidon itsesi paljastaminen

NAHKASI LUOMINEN - AIDON ITSESI PALJASTAMINEN

Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuuden tytär ( gaiadaughteroftruth.blogspot.com)
10.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Miten menee, maan asukkaat? Miten olette voineet? Millaista on vuorovaikutuksenne toisten kanssa nykyään? Erilaista? Tasaista? Jännittynyttä? Kiusaantunutta?

Huomaatko joskus ihmetteleväsi, mitä sanoa ihmisille, jotka olet tuntenut kauan? Ei niin, ettei sinulla ole mitään sanottavaa heille, vaan koska sinulta joko puuttuu sanat kuvata, mitä tapahtuu, tai paljon viimeaikaisista kokemuksistasi ja elämästäsi osuu nyt heidän todellisuuskuvansa ulkopuolelle ja epäilet, että he olisivat valmiita tai avoimia kuulemaan, mitä elämässäsi on oikeasti tapahtunut.

Toisin sanoen, olet muuttunut, luonut nahkasi, kun taas he ovat jokseenkin entisellään - valinnasta tai koska tuttu tuntuu turvalliselta, vaikkei se tunnu aina oikealta.

Voi olla haastavaa, turhauttavaa, häiritsevää ja horjuttavaa, kun olette tehneet työnne, löytäneet äärettömän totuuden ja rakkauden lähteen sisältänne ja aina kun uskaltaudutte ulos, näette vain totuuden ja rakkauden puutetta toisissa. Kyllä, panette toki merkille ne, jotka säteilevät kirkkaasti, jotka ovat löytäneet totuuden ja rakkauden, mutta tämän suuren puutteen oivaltaminen on lannistavinta. Se lävistää koko olemuksenne.

Näette harhan, missä he ovat - vapaaehtoisesti tai muuten - tai puolitotuuksien fasadin, minkä he esittävät maailmalle. Kuvittelette tuskan niissä, jotka arvostavat toisia ja näiden mielipiteitä enemmän, kuin rakastavat itseään. Näette, mitä toisten elämästä puuttuu, ette kuitenkaan voi tehdä muuta kuin olla oma itsenne, sillä tiedätte nyt, että heidän on kaivettava oma rakkautensa, totuutensa itse, aivan kuin te teitte.

Joskus voitte ihmetellä, miksi maailma on järjestetty niin, että on helpompaa tai halvempaa yksilöille, yrityksille, hallituksille pettää ja valehdella kuin tehdä se, mitä on oikein. Ja kysytte itseltänne, onko kaikki murhe, uhrautuminen ja erottuminen sen arvoista.

Kun kohtaa maailman sellaisena, miksi ihminen on sen luonut, voi olla suorastaan vaikeaa elää sitä totuutta ja rakkautta, minkä olette paljastaneet.

Ne joiden sydän ja silmät ovat täysin auki, voivat odottaa myllerrystä aina silloin tällöin.

Jollain tavalla olette hidaste niiden tiellä, joita kohtaatte. Olette piste, joka heidän on kohdattava käynnistämään muutos tai saamaan rohkeutta ryhtyä toimeen ja alkaa olla se, minkä heidän sydämensä tai korkeampi itsensä osoittaa heidän aina olleen.

Se on haastava tehtävä tai työ. Joinain päivinä näyttää siltä, että se rauha, rakkaus, toivo, lujuus ja rohkeus ovat poissa. joita teiltä vaaditaan erottuaksenne ja ollaksenne muutosagentti (koska osutte silmään positiivisella ja kohottavalla tavalla, vaikka joskus epämiellyttävästi toisien kannalta).

Noina päivinä melkein toivotte, että voisitte palata takaisin siihen, mitä olitte joskus ennen, koska oli paljon helpompaa olla sokea (ei välttämättä tyydyttävämpää tai parempaa, mutta helpompaa), paljon helpompaa olla yksi sopuli, joka matkii toisia ja menee jyrkänteeltä alas, kuin mennä toiseen suuntaan ja seurata totuuttanne, mikä kohottaa koko olemustanne ja kohtaamienne elämää.

Tietäkää vain, että maailma tarvitsee teitä, että ilmoittauduitte tähän kauan sitten ja että teillä on kaikki ominaisuudet ja sitä luonteen lujuutta, mitä vaaditaan tehdäksenne sellaista, mikä tuntuu joskus liian vaativalta tai saavuttamattomalta.

Nähkää kamppailuihinne kätkeytyvä oppitunti tai valo - se joka teillä on itsenne ja niiden kanssa, joita kohtaatte.

Muistakaa, että naapurinne, työtoverinne tai sisaruksenne tuli tänne löytääkseen oman tarkoituksensa. Muistaakseen, kuka hän on. Suorittamaan oman tehtävänsä. Ja tuo tehtävä ei ole ärsyttää teitä tai tehdä elämästänne kurjaa.

No, kenties onkin. Mutta ei henkilökohtaisella ja kostonhaluisella tavalla, vaan oppitunti- tai mallinrikkomistavalla. Kun tajuatte sen - oppitunnin - liipaisin häviää ja niin häviää ärsytyskin, sillä toinen voi ehkä painella nappuloita, mutta sillä ei ole enää vaikutusta teihin.

Jos ette enää reagoi vanhoin liipaisimiin, kiusankappale väsyy pelaamaan tennistä yksin ja etsii jonkun toisen pelikaverin.

Jos elämänne entiset tekijät näyttävät tulevan taas pintaan - esimerkiksi unina tai ajatuksina menneistä tapahtumista tai suhteista, hahmona elokuvassa, kirjassa tai televisio-ohjelmassa, mikä näyttää ja toimii kuin exänne ja hänellä on tämän energiaa, tai sellaisten ihmisten ajattelemisena, jotka eivät ole enää piirissänne - se on normaalia.

Ei ole tarvetta yrittää tulkita sitä, analysoida tilannetta tai tunnetta. Se ei välttämättä merkitse mitään. Joskus se on vain yksi harjoitus tai vaihe irtipäästämisessä. Päästäkää siis irti.

Toisaalta, toinen asia on kiinnittää huomiota keho- tai tunnereaktioihinne, kun heräätte unesta tai katselette tuota hahmoa televisiosta.

Jos pelkkä ajatus tuosta menneisyytenne tilanteesta tai ihmisestä sai teidät ennen niin jännittymään, suuttumaan tai ahdistumaan, että tuskin pystyitte toimimaan, niin miten tunnette tai reagoitte, kun menneisyys ilmestyy esiin odottamattomasti? Pysyttekö tyynenä, rauhallisena, onnellisena ja maadoittuneena, jopa nauratte tai hymyilette koko tilanteelle?

Jos näin on, onnitelkaa itseänne! Olette valmistuneet …

Nimittäin on yksi asia uskoa, että kaikki mitä olette tehneet, on sallinut teidän todella luoda nahkanne ja oppia menneisyyden oppitunnit. Todellinen muutostesti on reagoida eri tavalla vanhoihin malleihin. Reagoida (tai olla reagoimatta) tavalla, mikä kunnioittaa aitoa itseänne, osoittaa suurta itsensä rakastamista ja myötätuntoa.

Sanat tekevät tai tarkoittavat tietyn määrän. Tekonne paljastavat olemuksenne, kasvunne ja mikä "voittaa" - tällä tarkoitamme: valtavirtauskomukset tai vakuuttelut vai oma totuutenne.

Kukaan ei sanonut, että sen muistaminen, kuka olette, ja valonne säteileminen on helppoa. Kuitenkin tätä tulitte tekemään tänne. Se on tärkein ja tarvituin asia, mitä koskaan teette, vaikka näyttäisikin siltä, että olette yksin (ette ole koskaan).

On suuria palkkioita. Ette aina näe niitä itse, kaikkia siemeniä jotka kasvavat. Joskus koette levittämänne ilon ja autuuden, mutta joskus vain se ihminen, jota autoitte (tietäen tai tietämättänne) kantaa sitä valoa, minkä sytyitte hänellä.

Ajatelkaa kaikkia mahtavia valonkantajia, visionäärejä, maailman muuttajia, jotka tulivat ennen teitä, ihmisiä joita eniten ihailette - edelleen eläviä tai jo kuolleita. No, he viitoittivat tietä teille. Kulkemanne polku voi olla petollinen, mutta he antoivat teille työkaluja ja inspiraatiota lähteä omalle polullenne.

Nahkanne luominen ja sen muistaminen, kuka olette, on paljon helpompaa heidän vuokseen. Olette yksinkertaisesti heidän ruumiillistamansa muutoksen tai uudistumisenergian nykysukupolvi.

Syleilkää sitä. Olkaa ylpeä siitä. Juhlikaa sitä. Planeetta tarvitsee teidän kaltaisianne ihmisiä saadakseen rohkeutta ja vahvuutta muuttua.

Tässä on kaikki.

Paljon valoa ja rakkautta kaikille.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Hoffman: Päätöksesi ei ole pian peruttavissa

PÄÄTÖKSESI EI OLE PIAN PERUTTAVISSA

Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
4.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Et kuvittele niitä muutoksia, joita olet tuntenut. Kaikkia olentoja maan päällä ja Maata hämmennetään kuin suurta kasviskeittokattilaa. Jos pidät itseäsi porkkanana, joskus olet pinnalla ja joskus pohjalla, mutta koko keittoprosessin ajan sinua pyöritetään sinne tänne. Ne jotka välttämättä haluavat pysyä pohjalla, alkavat tuntea kuumuuden.

Eikö analogiamme ole sinusta huvittava? Ne jotka saavat eniten huomiota mediassanne ja kahvitauoillanne, ovat niitä, jotka päättävät pysyä pohjalla. He eivät halua pyöriä pinnalle "nähdäkseen valoa" eivätkä olla osana herkullista kasviskeittoanne. Tuloksena on, että he palavat kattilan pohjaan ja heidät vain kierrätetään asianpesun kautta.

On aika päättää, oletteko osa kasviskeittoa vai juututteko pohjaan.

Teillä on vapaus valita, mikä elämä, mikä jakso sopii teille parhaiten siirtymää varten. Ongelmana on, että mitä pidempään keittokattila pysyy liedellä, pohjalla olevilla on pienempi mahdollisuus pyöriä pinnalle/valon teidän muiden kanssa.

Tämä hassu analogia ehkä auttaa teitä visualisoimaan, mitä yleisesti on tapahtunut muutaman viime viikon aikana, kun kuumuus lisääntyy. Mutta mitä sinulle tapahtuu, porkkana?

Sinä pehmenet, sinä sekoitut ja kemiallinen rakenteesi muuttuu. Sinusta on nopeasti tulossa valotiimin tärkeä jäsen. Kun tuli tai muutos voimistuu, jokainen olento valitsee pyörimisen valoon tai palamisen pohjaan.

Oletatteko, että vihannekset kasviskeitossanne toivovat palavansa? Vai onko palaminen luonnollinen lopputulos siitä, jos kokki ei käytä aikaa tai energiaa kattilan vahtimisen? Se on vähän kumpaakin. Selitetään.

Kokit tai kattilan hämmentäjät ovat niitä valotyöntekijöitä tai tiennäyttäjiä, jotka informoivat olentoja ympäri universumeita nyt tapahtuvasta siirtymästä. Jotkut ottavat tämän tehtävän vakavissaan ja antavat viestejä, joita he kuulevat, aistivat, muistavat tai tunnistavat - sellaisina kuin saavat niitä. Toiset pelkäävät saamaansa informaatiota eivätkä kerro kenellekään - vielä vähemmän itselleen. Vielä toisilla ei ole mitään kiinnostusta mihinkään omiin tai toisten siirtymäviesteihin.

Olemme jo kertoneet teille, että jotkut olennot maan päällä eivät valitse muutosta nyt. Niin tapahtuu monista syistä, ei vähiten siksi, että he haluavat jatkaa pelko-oppituntejaan vähän pidempään. Emme puhu noille olennoilla tässä kanavoinnissa.

Puhumme niille, jotka pelkäävät pyörittämistään kattilassa näkemään valon ja kuulemaan viestin. He ovat nopeasti juuttumassa kattilan pohjaan. Te ette ole vastuussa heidän auttamisestaan pyörimään toisten mukana. Eikä se ole myöskään teidän vikanne, jos he päättävät olla kuulematta tai sallimatta mitään sisäisiä viestejä. Osoitamme vain, että nyt tehtävät päätökset eivät ole peruutettavissa.

Jos olet yksi niistä, jotka ovat liian peloissaan kuullakseen sisäisen äänensä, pysähdy ja kuuntele. Tämä siirtymä liikkuu nopeammin kuin käsität. Toisin kuin college-päivinäsi jolloin saatoit muuttaa pääainetta muutaman kuukauden välein, tämä uuteen aikaan ja uudelle maapallolle siirtymä on tulossa nopeasti pysyväksi.

Kasviskeitto ei ole vielä valmista. Mutta tuon keiton jotkut osat ovat jo juuttumassa pohjaan - eikä niitä nähdä enää.

Kenties tuo viimeinen lause tuntuu pelottelutaktiikalta. Se ei ole totta. Me vain vahvistamme tunteenne siitä, että muututte nopeasti. Näin on syystä. Teillä ei enää ole vuosia aikaa päättää, haluatteko osallistua uuteen aikaan, uudelle maapallolle. Viikkoja ja kuukausia on nykytodellisuutenne.

Liittykö tällainen ajatus pelkoihin ja toiveisiin vuoden 2012 joulukuun ylösnousemuksen tai maailmanlopun julistuksesta? Kyllä ja ei. Kumpikaan ei tapahdu joulukuussa 2012. Kumpikin on vain ihmisen selitys jostain, millä ei ole vielä sanoja - paljon samaan tapaan kuin luolassa asujat kuvasivat auringonpimennystä maailmanlopuksi.

Teille tapahtuu muutoksia henkisesti, fyysisesti ja tunteellisesti paljon nopeammin kuin käsitätte. Ajatelkaa sitä kasviskeittona. Eikö näytä kestävän ikuisuuden, ennen kuin suuri kattila alkaa kuplia? Kuitenkin sen alkaessa kuplia tiedätte, että kohtaa se kiehuu täysillä. Maailmanne ja henkilökohtainen olemuksenne on alkanut kuplia, kuten jokainen olento maan päällä. Niillä olennoilla jotka alkavat juuttua kattilan pohjaan, ei ole paljon kauempaa aikaa itsensä vapauttamiseen.

Tämä on lopullista päätösaikaanne. Ette ole enää vanhaa aikaa, muutaman uuden ajan ajatuksen kera. Tai uutta aikaa, jatkuvien vanhan ajan asenteiden kera. Joko syleilette muutostanne tunteellisesti, fyysisesti ja henkisesti ilolla ja ihmetyksellä tai odotatte palavanne pohjaan.

Yritämmekö pelotella teitä? Kyllä. Sillä teillä kaikilla on tosiaankin ainutlaatuisia ja ihmeellisiä taitoja, joita tarvitaan NYT auttamaan kaikkien niiden pyörittämisessä, jotka haluavat pyöriä valoon tai kattilan pintaan. Jos päätät olla tunnistamatta ja käyttämättä noita taitoja, jos odotat näkeväsi, mitä tapahtuu niille, jotka ovat päättäneet siirtyä iloon ja jos ajattelet viimeaikaisten tunteidesi ja fyysisten muutosten olevan typeriä tai jotain new age -ryhmän keksimää, sinusta tulee yksi noista kattilaan pohjaan juuttuneista.

Kenties parempi analogia olisi joukkomurha. Kaikista vastakkaisista merkeistä huolimatta monet juutalaiset jäivät Saksan maille, vaikka olisivat kyenneet pakenemaan. Joukkomurha on vielä toinen tarina. Käytämme tätä esimerkkinä siitä, miten dramaattista tästä muutosajasta on tullut.

Kyse ei ole enää pelistä. Kyse ei ole enää "mitä jos"? Se on todellisuutta, josta tulee todellisempaa joka hetki. Tee valintasi. Valitse ilo ja nouset pintaan. Valitse pelko ja pysyt pohjalla. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.