Heii! ♥
Lämpimiä terveisiä Kalifornian pimenevistä illoista! Täällä ollaan siirrytty uuden kirjan kirjoittamisesta näihin ihaniin musatunnelmiin! ♥ "Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti"-kirja lähti siis pari päivää sitten ensimmäiselle tarkistuskierrokselle, ja nyt jännityksellä odotan, että millaista palautetta Tammelta alkaa tulemaan. Täällä on kirjan kirjoittamisen lisäksi keskitytty laulutreeneihin, ja muutama kuvaussessiokin on Shawnin kanssa tehty.
Kalifornia tuntuu edelleen aivan huikean ihanalta paikalta olla. Täällä vallitseva rento ja ystävällinen ilmapiiri on tehnyt tosi hyvää keholle ja mielelle. Olen tutkinut äänen, kehon, mielen ja sydämen yhteyttä, ja saanut purettua kehon sisäistä kroonista jännitystilaa, joka on vaikuttanut suoraan ääneni toimimiseen - ja jonka olemassaoloa en Suomessa ollessa edes tajunnut olevan olemassakaan. Arkeni on pyörinyt tosi paljon jumalatarteeman ympärillä, joka on auttanut kytkeytymään yhä syvemmälle omaan naiseuteen, tunnistamaan juurikin näitä kehossa piilevinä olleita jumeja, kiristyksiä, jännityksiä ja vanhoja asetuksia, joista on aika tässä ajassa päästää irti.
Nevada City on todella vapaamielinen paikka, ja henkisyys, jumalattaruus ja taiteet ovat täällä tosi isosti ja näkyvästi esillä ihan jokapäiväisessä arjessa. En voi olla ihmettelemättä, että miten juuri tämä paikka olikin se, mihin minun on nyt pitänyt tulla yhä uudelleen kirjoittamaan kirjaa ja viettämään aikaani - paikka, joka tukee siis kirjan teemoja aivan täydellisesti. Kiitos, kiitos, kiitos!
Tässä alla muutama kuva siitä, mitä täällä on touhuttu!
Viime viikolla käväisimme tekemässä tripin Yosemiteen. Saimme kuvattua siellä aivan ihania kuvia ja tehtyä vähän videoakin. Viimeisenä iltana kipusimme Half Dome-vuoren (kuvassa) näköalapaikalle Glacier Pointiin. Tuo samainen ilta oli Maya-kalenterin ensimmäinen porttipäivä kymmenen perättäisen porttipäivän jaksossa (nyt menossa 9.päivä Suomessa), ja energia oli todella sen mukainen. Alkuillasta saimme ikuistettua tämän aivan mielettömän hetken, kun aurinko loi kuin ufon kaltaisen pyörylän aivan suoraan Half Domen huipun yläpuolelle. Se oli huikea hetki!!
Ja aika korkealla oltiin!! Alla suora pudotus!! Half Dome on kaiken kaikkiaan melkein kolme kilometriä korkea, ja näköalapaikkamme Glacier Point yli kahden kilometrin korkeudessa. Shawn on vuorikiipeillyt Yosemiten kaikki vuoret läpi, myös tuon vastapäisen Half Domen. Glacier Pointiin sentään päästiin autolla, huuhh....
Yön tullen jäimme vielä Glacier Pointiin, aikeenamme kuvata vielä tähtikuvia. Kaikki muut ihmiset olivat jo lähteneet Glacier Pointista, kun me parkkeerasimme Shawnin vuoristoauton pilkkopimeän parkkipaikan reunalle huikean tähtitaivaan alle. Shawn on asunut Yosemitessa 11 vuotta, joten hän tietää siellä kaikki mahdolliset temput. Nytkin hän oli tottuneesti pakannut mukaamme koko keittiön sisällön, kaivoi matkalieden esille ja alkoi lämmittää meille kotona valmiiksi valmistettua ruokaa. Sillä välin minä hytisin autossa kaikki lämpölaitteet päällä ja yritin saada syväjäädytykseni lievenemään niin, että pystyisin vielä palaamaan tähtitaivaan alle yötä myöden.
Ruoan jälkeen lähdimme kipuamaan kaikki mahdolliset toppatakit yllä takaisin korkeimmalle näköalapaikalle. Näky oli kuolettavan upea..... Ja kuolettava oli kyllä kokemuskin... Shawn juoksee pitkin vuortenkylkiä järkyttävän painava kameralaukku selässään ja minä katselen kauhusta kankeana ja yritän pysyä perässä. Perhana, siinä vaiheessa kun istun yli kahden kilometrin korkeudessa pilkkopimeässä vuorenjyrkänteellä, allani suora pudotus, pitäen kameran jalasta hampaat pelosta kalisten kiinni ja katselen, kun toinen juoksee aivan järkyttävän kapealle kielekkeelle seisomaan, niin tunnistan, miltä tuntuu kuoleman todellinen mahdollisuus.
Tässä lopputulos:
Tämä ei ole trikkikuva, vaan täyttä totta. Ja tämän viestin vastaanotin sisäisesti:
"This life is all about dying.
Dying to our hopes. Dying to our beliefs.
Dying to the circumstances in our lives.
Dying to our fears. Dying to ourselves. Dying for yesterday.
So that the brighter light can shine.
So that the love can speak for ourselves.
So that anything we face in this life is not to be taken too seriously. So that we would learn to live in this very moment.
The waves of the ocean are constantly changing.
They can take us in any minute and wash away.
Or they can lift us to the highest ecstasy of bliss and make us feel alive.
But something always remains the same: death.
Until it turns into Love."
~Deepthi
Kuolema tuntuu olleen meikäläisen elämässä oikein tämän vuoden pääteema. Alkuvuonna aloin käymään rankalla kädellä läpi omaa jumalattaruuttani ja vanhojen sisäisten koodien tunnistamista, purkua ja vapauttamista. Kirjaimellisesti joka päivä nousi pintaan uusia asioita, joille minun piti kuolla, päästää irti. Asioita, jotka eivät kerta kaikkiaan enää olleet minulle totta, joita en halunnut enää elämääni ja joiden ajan tiesin olevan auttamattomasti ohi. Menemistä eteenpäin omassa elämässä, päästämistä irti ihmissuhteista, kerta toisensa jälkeen kuolla omille uskomuksille ja toimintamalleille, ja hyväksyä pimeys ystävänä, lahjana.
Sitten kesällä äidin kuolema. Syksyllä omasta kodista ja rakkaasta Olgasta luopuminen. Sitten luopuminen kaikista viimeisimmistäkin peloista, jotka estivät minua vielä elämästä todeksi sitä, minkä sielussani olen aina tiennyt olevan olemassa. Ja nyt istun tällä kielekkeellä ja kohtaan itse fyysisen kuoleman silmästä silmään. Tuolla hetkellä ensimmäistä kertaa koin, että nyt kuolema on todella hiuskarvan varassa. Jos jalkani nyt lipsahtaa, niin minä olen mennyttä kalua. Soronnoo. Ja toinen juoksee kuin villivarsa edelleen kielekkeeltä toiselle, ja minun sydämeni kierähtelee rinta-alassa kun vain erehdyn vilkaisemaankin hänen touhujaan. Mitä jos tuo ihminen nyt tipahtaa tuolta kielekkeeltä ja kuolee? Mitä helkkaria minä sitten teen???? Oli aikamoista huomata, että oma ajatus oli, että minä menen perässä. Miten voi katsoa kenenkään kuolevan silmien edessä ja jatkaa elämää?
Hiljalleen sain hengitykseni tasaantumaan tuossa vuorenjyrkänteellä istuessani. Keskityin katselemaan huikeaa tähtitaivasta, alleni levittyvää laaksoa huikeine väriloistoineen ja kuuntelemaan vuorten jykevää puhetta. On ällistyttävää, miten voimallisesti vuoret puhuvat ja miten äärettömän vahva läsnäolo niissä on. Uskon, että kukaan, joka Yosemitessa käy, ei voi olla sama ihminen sieltä lähtiessään. Yosemite muuttaa ihmisen lopullisesti.
Kun seuraavana päivänä lähdimme ajamaan takaisin Nevada Cityyn, meidän kummankin silmät oli muuttuneet. Ne olivat aivan kirkkaat, kristalliset ja täynnä valoa. En tiedä minkälaiset porttipäivälataukset meihin koodattiin ja mitä ihmettä nuo vuoret meille tekivät, mutta silmät paljastivat, että ihan normireissu ei tainnut olla kyseessä...
Nyt on maisemat vaihtuneet jo kotoisammiksi Nevada Cityn maisemiksi. Minä olen käynyt aamuisin aina tuossa lähimetsässä aamulenkillä ja treenaamassa laulua. Minun metsästudio! ♥ Rakastan näitä maisemia ja luonnon mahtipontisuutta! ♥
Viikon alussa teimme myös Yuba Riverillä Hawaiin EnkeliJumalatar-retriitistämme esittelyvideon, jonka pääset katsomaan tästä. Paikkoja on varattu jo mukavasti, mutta vielä mahtuu mukaan! Retriitistä tulee aivan ihana!!
Olemme pitkään puhuneet Shawnin kanssa, että minulle pitäisi saada tännekin piano, jotta saisimme tehdä musiikkia videoihimme. Pari päivää sitten löysimme sitten vihdoin naapurikaupungista Grass Valleystä minulle pianon, ja nyt olen ollut siitä niin onnellinen! Olen harjoitellut, soittanut ja laulanut joka päivä, ja ajatuksenani on sukeltaa kohta puolin biisidemojeni kimppuun!! Jee!! ♥
Pianonhakuiltana käväisimme Shawnin lempipitseriassa Pete's Pizzassa, josta saa ehkä maailman parhaat pestoananaspitsat! :D Pitserian pöydällä oli ilmoitus samana iltana pidettävästä mielenosoituksesta. Tämän kylän ihmiset ovat tosi aktiivista yhteisöporukkaa, ja nyt oli vuorossa mielenosoitus kaupungin jouluvalojen säilyttämiseksi! :D Kun menneenä kesänä tulin tänne ensimmäistä kertaa, saavuin perille yöllä. Oli aivan mielettömän ihanaa, kun koko kaupunki hohti jouluvaloissa keskellä kesää!! Tuntui niin kuin olisi satukaupunkiin tullut. Minulle, joka rakastan joulua, tämä on siis kuin dream come true! Ja nyt päätimme siis osallistua puolustamaan jouluvalojen säilyttämistä kaupunkikuvassa! :D Kaupungin sedät kun haluaisivat poistaa valot, jotta kaupungin historiallinen ilme tulisi paremmin esille. No way!
Illalla seitsemän aikaan liityimme kulkueeseen, joka teki kävelylenkin koko pikkuisen kaupungin ympäri. Kaikki lauloivat, valot hehkuivat ja nauru ja ilo raikasi! Kaikki olivat niin onnellisia! Miksei voitaisi joka päivä pukeutua joulukuusen valoihin! :D :D
Tänä aamuna käytiin hoitamassa kaupungilla asioita ja vilkaisemassa juuri nyt käynnissä olevaa Symposium of the Sacred-tapahtumaa. Näpsinpä samalla pari kuvaa tästä upeasta väriloistosta, joka täällä juuri nyt vallitsee. ♥
Tänne on pakko mennä!
Lopuksi kävimme vielä myös Symposium-basaarissa, jonne oli rakennettu valtava kaunis alttari, ja jossa pidettiin puheita ja taiteilijat myivät tuotoksiaan.
Nyt taitaa olla meikäläisen aika alkaa pikkuhiljaa painua yöpuulle, mutta ehkä sitä ennen vielä pienet iltasoitot.... ♥
Rakkauden täyteistä viikonloppua
ja Jumalatarvaloa! ♥
Deepthi
