24.2.17

Ingeborg: Hurjat energiat! Muutoksia kumppanuuksissa ja kaksinaisuuden loppu

LINK IN ENGLISH: Wild Energies! Changes in Partnerships and the End of Duality

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
22.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vihaa raivoon saakka, syvää surua ja seksuaalisia energioita ja tarpeita, yhdessä voimakkaiden fyysisten oireiden kanssa, kuten ylösnousemusflunssa, korvien soiminen ja äärimmäinen väsymys, leimahtaa parhaillaan. Suhteita ja kumppanuuksia testataan luita ja ytimiä myöten. Tapahtuu paljon eroja, tappeluja, mutta myös jälleenyhdistymisiä. Sen myötä tulee tunne sisäisestä jakautumisesta. Kyvyttömyyttä tehdä päätöstä tai siirtyä tiettyyn suuntaan. Tunnemme jähmettyvämme. Kuin enkeli ja paholainen kävisivät olkapäillämme kiihkeää keskustelua, joka jättää meidät hämmentyneeksi siihen keskelle tuntien: "Tiedättekö mitä, kaverit? En aio tehdä mitään, ennen kuin pääsette sopuun." Toiset kokevat puhdasta autuutta. Mitä tapahtuu?

Jos minun pitäisi ilmaista jokin opastava periaate sen energiaportin syvemmästä merkityksestä, jossa olemme tällä hetkellä, se olisi aitous. Siihen meitä työnnetään nyt. Tutkimme, miksi ja miten tämä tapahtuu.

Voidaksemme ymmärtää, mitä tapahtuu, meidän täytyy katsoa energioita, jotka ovat vallalla tällä hetkellä, ja vaikuttavia tekijöitä, joita käsittelemme nyt. Tämä jakso alkoi jo 31.1. Schumannin resonanssin noustessa huippuunsa 36 hertsiin. Schumannin resonanssi mittaa planeetan keskimääräistä taajuutta ja se on ollut ennen 7.84 hertsiä. Kuluneiden kahden vuoden aikana se on mennyt ylös ja alas 10 ja 15 hertsin välillä. Tämän taajuuden kanssa aivomme harmonisoituvat normaalissa valvetietoisuudessamme. Taajuuden lisääntyessä joudumme jatkuvaan stressiin. Mantelitumake (aivojen osa, jossa tuotetaan "taistele tai pakene" -reaktio, mutta myös motivaatio) on laukaistu pysyvästi ja se työntää pelkomallejamme pintaan. Luontainen reaktio on, että ihmiset sekoavat, heistä tuntuu pahalta ja he tulkitsevat tämän ahdistuksen ja pelon joksikin negatiiviseksi. Mutta … tämä pitää meidät spiraalissa. Voidaksemme vapautua tästä energiasta, meidän täytyy hyväksyä tämä tilaisuus päästä eroon näistä peloista ja malleista menemällä tuskaan, sallimalla tunteiden prosessoida tuo energia ja olemalla kiitollinen vapautumisesta. Kuulostaa paradoksilta, mutta näin universaalit energiat toimivat.

Energeettisesti tällä hetkellä vaikuttavat tekijät


Ennen kun menemme yksityiskohtiin siinä, mitä tapahtuu suhteille ja kumppanuuksille tällä hetkellä, katsotaanpa monia vaikuttavia tekijöitä, jotka työntävät planeetalla energioita korkeimpiin taajuuksiin. Ensinnäkin olemme pimennyskäytävässä. Kuunpimennys oli 11.2. täysikuun aikaan ja auringonpimennys on uuden kuun aikaan 26.2. Pimennyskäytävät ovat aina portteja suurien muutosten tapahtumiselle. Elämäämme, rutiinejamme ja uskomuksiamme ravistellaan syvältä noina aikoina. Sen lisäksi tänään on 22.2. ja massiivinen portti suureen keskusaurinkoon on avautunut, mikä tuo uusia valokoodeja DNA:n ja ihmismallin muutoksiin.

Olemme kirjaimellisesti muuttamassa fyysisen 3D-olemassaolomme täysin uuteen olemiseen 5D:ssä. Tätä pimennyskäytävää täydentävät hyvin haastavat astrologiset asetelmat, ja henkilökohtaisesta astrologisesta kartasta riippuen tämä voi tehdä kokemuksesta vielä syvemmän. Tämän käytävän pääteema on suhteet. Monet suhteet ovat nyt testattavana, monet hajoavat ja toiset yhdistyvät jälleen tai alkavat alusta. 3D-suhdemallit jotka perustuvat tarvitsevuuteen ja kiinnittymiseen, tulevat loppuunsa ja ne korvataan uusilla yhteyksillä, jotka perustuvat vapauteen ja aitouteen. Plus, nämä korkeat valokoodit ja -taajuudet aiheuttavat paljon fyysisiä ylösnousemusoireita, joista olen kertonut aiemmin tässä artikkelissa.

Tämän lisäksi käsittelemme aikajanajakautumisen vaikutuksia. Tällä hetkellä meillä kulkee kaksi 3D/4D-aikajanaa (eli todellisuutta) rinnakkain 5D-aikajanan kanssa, joka eroaa vanhoista aikajanoista. 5D-aikajanan johtaessa uuteen Maahan ja todellisuuden täydelliseen muuttumiseen ykseyteen, yhteisöön ja ehdottomaan rakkauteen, toiset kaksi aikajanaa menee kohti pimeyttä ja pelkoa. Tämä aiheuttaa sen, että koemme kaksinaisuutta rinnakkain. Onnellisuutta ja surua samaan aikaan, aktiivisuutta ja passiivisuutta samaan aikaan, olemme hereillä ja väsynyt samaan aikana. Tunnemme kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä ja olemme jumissa. Keskity 5D-aikajanaan ja siirrä energiasi sinne. Voi olla hyödyllistä sulkea silmät hetkeksi ja kuvitella paikka, jota rakastat, joka tukee sinua kaikella energialla, jota tarvitset, ja jossa tunnet itsesi onnelliseksi ja eheäksi. Tunne tämä energia ja anna sen levitä koko kehoosi ja järjestelmääsi. Tämä auttaa sinua näkemään selvemmin, mitä 5D-aikajana vetää sinut olemaan ja tekemään.

Kaikki nämä tapahtumat valmistelevat kevätpäiväntasausta 21.3. Energia 5D-aikajanalla nousee vielä korkeammalle sen jälkeen ja ankkuroi 5D:hen fyysisesti ne, jotka ovat selvittäneet kaikki pelkonsa ja muuntaneet energiat täysin. Kevätpäiväntasaus on aina aikaa, jolloin tulee uusia alkuja sisäisen kaaoksen jälkeen. Olen kirjoittanut monta kertaa kaaoksen tarpeellisuudesta merkittäville energiamuutoksille ylöspäin, ja tämä jakso on erityisen tärkeä. Kaaosta tarvitaan, jotta järjestelmä voi jäsentyä ja rakentua uudelleen korkeammalla tasolla. Meidän on siis tärkeää toivottaa kaaos tervetulleeksi välttämättömänä pohjana energeettiselle siirtymiselle ylöspäin.

Ja lopuksi, meidän täytyy edelleen käsitellä kollektiivista pelkoa ja kaaosta USA:n poliittisen tilanteen vuoksi, joka laukaisee ihmisten ytimen ja tuo esiin paljon vanhoja uskomuksia, epävarmuuksia, huolia, vihaa ja kiukkua, jotka täytyy myös transformoida ja puhdistaa. Taas kerran, on tärkeää olla joutumatta kiinni 3D-draamaan ja tuntea myötätuntoa ja kiitollisuutta tarpeellisesta kaaoksesta muutoksen tapahtumiseksi. Jos reagoimme pelolla, palvelemme pimeyttä ja maailman eliittiä, joka on hallinnut tätä planeetta aioneita. Vain valitessamme rakkauden muunnamme tuon energian korkeammalle tasolle.

Kohonneiden taajuuksien aikoina nappuloitamme painellaan paljon kovemmin. Tämä merkitsee, että ne energiataajuusjäänteet joita meillä on vielä sisällämme, voimistuvat ja ne koetaan tavallista voimakkaammin. Jos meillä ei ole enää matalia taajuuksia, jotka resonoivat kollektiivijuttujen kanssa, tapahtuu vastakkaista. Ratsastamme autuusaallolla, koska rakentamamme korkeat taajuudet voimistuvat. Tämä selittää, miksi jotkut ihmiset näyttävät olevan immuuneja ja heillä on fantastista tällä hetkellä. He ovat tosiaan immuuneja …

Te jotka ette ole saavuttaneet vielä tuota tilaa (ja tämä on paljon suurempi osa): kun katsotaan tätä kaikkea, oletteko yllättynyt, että tunnette edelleen niin voimakkaasti ja olette niin uupunut?

Katsotaanpa vähän syvemmälle tähän, mikä on tarkoitus kulissien takana.

Kulissien takana – mitä tapahtuu suhteille

Näillä porteilla ja energian sisäänvirtauksilla on tietysti tarkoituksensa. Tässä universumissa ei tapahdu mitään sattumalta. Se toimii aina täydellisesti. Yleensä nämä intensiivisten energioiden jaksot ovat siunaus valepuvussa. Noissa porteissa on käytössä tavallista enemmän energiaa. Tämä merkitsee, että on paljon enemmän voimaa ja potentiaalia muuttaa energioita paljon laajemmin kuin tavallisesti. Tuska on syvempää, mutta muunnettu energiamäärä on paljon suurempi. Muista vain ottaa se avosylin vastaan, älä samaistu siihen ja nauti tunnevapautuksesta kiitollisena tietäen, että tässä vanha energia lähtee iäksi.

Maskuliinisen ja feminiinisen tanssi

Saamiemme valokoodien myötä ja energioiden noustessa, tämän portin hallitsevin ominaisuus on uusien suhdemallien esiintuleminen. Feminiini- ja maskuliinienergiat astuvat uuteen tanssikierrokseen tasapainottuakseen ja oppiakseen vuorovaikutusta, todellisen tarkoituksensa ja todelliset ominaisuutensa, yhdistymään lähde-energiaan ja luomaan jumalaisesti toistensa kanssa. Ne oppivat, että ne ovat riippuvaisia toisistaan luodakseen rakkaudella, pelon ollessa poissa. Voidakseen tulla tällaiseen paikkaan, kollektiivissa tarvitaan merkittävää puhdistumista. Kaikki 3D-pelkopohjaiset uskomukset, toimintatavat ja haavat täytyy muuntaa. Ja monet valotyöntekijät tekevät tätä yhdessä nyt, tietäen tai tietämättään. Miltä se siis näyttää?

Yksi merkittävä osa on lopullinen puhdistaminen kollektiivisen feminiinisyyden nousemiseksi puhdassydämiseen ja totuudenmukaiseen voimaansa.
Korkeat energiat laukaisevat feminiinisyyden kollektiivihaavat pintaan – haavat siitä, että ei nähdä, ei ole arvokas, on riippuvainen, tukahdutettu, hyväksikäytetty ja kaltoinkohdeltu. Tämä voi johtaa syvään masennukseen, mutta myös voimakkaaseen raivoon. Vapauttamalla ja muuntamalla nämä energiat, avaudumme todelliselle itsellemme ja valtavalle vahvuudellemme.

Opettelemme puhumaan omaa totuuttamme sydämestä ja ilmaisemaan aikomuksemme ja halumme ilman mitään odotuksia, kiinnikkeitä tai tarvitsevuutta.
Jumalatar ilmestyy esiin ja ottaa johtoaseman uuden 5D-todellisuuden täydellisessä luomisessa. Tämä on mahdollista vain ilman pelkoa. Opettelemme kärsivällisyyttä ja vastaanottavuutta sen sijaan, että yritämme kontrolloida ja/tai manipuloida asioita. Feminiinienergia on luovaa energiaa. Se ilmaisee luomisaikomuksen. Sitten sen on aika olla vain vastaanottava ja kärsivällinen ja antaa maskuliinienergian ilmentää luojaroolissaan. Feminiinisyys tulee nyt takaisin aitouteensa ja luopuu kaikesta, mikä ei palvele enää ja mikä oli vain naamio tai hahmo, jonka se teki, ja se palaa todelliseen olemukseensa – ehdottomaan, jumalaiseen rakkauteen.
Pyhissä kumppanuuksissa, sieluyhteyksissä ja kaksoisliekkiyhteyksissä feminiinisyydelle on hyvin tavallista, että nämä kollektiivihaavat ja -pelot projisoidaan jumalaiseen kumppaniin. Niinpä aina kun huomaat, että kumppanisi tulee päässäsi etualalle ja täyttää sen kaikenlaisilla ajatuksilla ja tunteilla, voit olla aivan varma, että jotain paljon suurempaa tapahtuu kosmisesti tai planetaarisesti, kuten siinä portissa, jossa olemme tällä hetkellä.

Toisaalta maskuliinisuus laukaistaan nyt syvältä hyväksymään lopultakin haavoittuvuutensa. Se haastetaan uskomusjärjestelmissään ja haavoissaan samalla tavalla.
Se käy nyt läpi intensiivisiä aaltoja ja ajatusspiraaleja ja opettelee päästämään irti kontrollista ja tarpeesta olla huolehtija, taistelija joka elättää perheen, ja mestari egomielessä. Se ottaa nyt ensimmäisiä pikkuaskelia ilmaistakseen sydämestä, mitä tuntee. Tämä on erittäin vaikeaa ja haastavaa sille, ja on hyvin tärkeää, että feminiinisyys pitää tilaa sille ja osoittaa kärsivällisyyttä ja kiitollisuutta sen ensikontaktista haavoittuvuuteensa. Se opettelee yhdistymään taas sydämeensä ja löytämään todellisen itsensä. Viimeisenä se tarvitsee painetta. Sen täytyy tuntea täydellistä turvaa tunteidensa ilmaisemisessa. Sen täytyy oppia, että on ok tuntea ja jakaa se. Se palaa myös todelliseen aitouteensa ja löytää uudestaan jumaluutensa ja ehdottoman rakkautensa.


Voimakkaat seksuaalienergiat

Monet kokevat myös parhaillaan voimakasta liikettä alemmissa chakroissa seksuaalienergioiden ja -tarpeiden kera. Näitä energioita pyydetään transformoitumaan pelkopohjaisesta ja tarvitsevasta rakkauspohjaiseksi 5D-taajuudeksi. Sen tekemiseksi on erittäin hyödyllistä ohjata nämä energiat sydänchakraan. Tätä voidaan aktiivisesti tukea masturboimalla, jotta energia saadaan liikkeelle. Sen sijaan, että ne vapautetaan orgasmilla alempien chakrojen kautta, odota vapautusta siihen saakka, kunnes tunnet energian selvästi sydämessä.

Ajankohtainen maskuliini-feminiinitanssi valmistelee niitä siirtymään nopeasti 5D-aikajanalle. Tämä ei välttämättä tapahdu rinnakkain. Feminiinisyys siirtyy tavallisesti ensin ja sitten inspiroi monia muita seuraamaan, myös maskuliinisuutta. Tämä on kaksinaisuuden loppu. Sitten kun kaikki pelkotaajuudet on muunnettu ja vain rakkaus on jäljellä, kaksinaisuutta ei voi olla enää. Pimeys menettää merkityksensä, kun ei ole enää vastakohtia.

Pidä taajuutesi korkealla ottamalla kokemuksesi vastaan kiitollisena ja oivalla, miten nopeasti sinusta tuntuu paremmalta. Kaaoksen integroiminen ja uudelleenkalibroiminen vaatii pari päivää solutason vapautusten jälkeen. Mutta kun se tapahtuu, oivallat, että käyttäydyt eri tavalla ja sinusta tuntuu erilaiselta kuin ennen. Voit auttaa tätä prosessia maadoittumalla ollen kosketuksessa luonnon veteen, luontoon tai jos se on mahdollista, niin 432 hertsin musiikki on myös erittäin hyödyllistä. Jos haluat oppia enemmän taajuutesi nostamisesta nopeasti oman tilanteesi parantamiseksi ja löytääksesi takaisin onnellisuuteen, tasapainoon ja iloon, kenties nämä tekemäni videot resonoivat kanssasi.

Tiedä siis, että se mitä koet, on normaalia 
ja osa paljon suurempaa suunnitelmaa. 
Osallistut ihmiskunnan parantamiseen 
ja täysin uuden maailman luomiseen. 


Synnytysprosessi ei ole koskaan ollut helppo ja hauska, mutta sitten kun lapsi on syntynyt, unohdat kokemasi tuskan ja tunnet vain iloa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

16.2.17

Schiltz: Energiat työntävät meitä tuolle puolen

LINK IN ENGLISH: Energies are pushing us to go beyond 

Kirjoittanut Jenny Schiltz (channelingthemasters.org)
10.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Energiaa tulee oikeasti sisään. Meillä on taivaallisia tapahtumia, jotka lisäävät energiaa, mutta siinä on muutakin. Tässä energiassa on valtava työntö. Se testaa, olemmeko valmis siirtymään eteenpäin ja jättämään vanhan ohjelmoinnin taakse. Voimmeko luottaa riittävästi siihen, mihin olemme menossa, päästääksemme irti vanhasta?

Kuten kaikissa asioissa, tässä energiassa on monta puolta. Siinä on osa, joka kaivaa edelleen esiin kaikkia juttujamme. Se pyytää meitä oikeasti näkemään ne tavat, joilla emme rakasta itseämme, joilla olemme tehneet myönnytyksiä itsemme osalta ja joilla emme ole kunnioittaneet itseämme. Joillakin tämä tulee esiin negatiivisina ajatuksina itsestä, kun taas toisilla se esitetään päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Vaaditaan tarkkailua, jotta näemme, mitä näytetään, eksymättä sen tunteisiin. Ajatustesi kirjoittaminen voi auttaa näkemään esiin kuplivat mallit.

Kaiken sen myötä mitä kollektiivissa tulee esiin parannettavaksi, jotkut tuntevat pakahtuvansa ympärillä pyöriviin tunteisiin. Ne voivat olla hyvin syviä ja tuntua kuin loputtomalta luolalta, jos sallimme itsemme vajota niihin. Taaskin on tärkeää tarkkailla, mikä laukaisee tunteemme. Ne voivat olla vihjeitä siihen, mitä tarvitsee parantaa sisällä monista inkarnaatiostasi tällä planeetalla ja muilla.

Tämä energia kysyy myös, tunnemmeko edelleen tarvetta tehdä uhrauksia toisten vuoksi, olla marttyyri. Tähän sisältyy se, ettemme salli itsemme olla ilossa. Ymmärrä, että tämä uhrautuminen on vanha toimintamalli – meidän ei tarvitse uhrata mitään kulkeaksemme omassa voimassamme. Ymmärtämällä, että olemme oman todellisuutemme luoja, ja olemalla oman todellisuutemme mestari, autamme toisia tekemään saman omassa elämässään. Meidän täytyy pitää mielessä, että jokainen ihminen kokee juuri sen, mitä hän tarvitsee sielukasvuunsa. Tämä ei tarkoita, ettei meillä ole myötätuntoa ja ettemme auta tarvittaessa, vaan että meidän ei ole tarkoitus uhrautua tehdäksemme tämän. Siihen on syynsä, että lentokoneessa kehotetaan hätätilanteessa vanhempia laittamaan ensin itselleen happinaamari. Tajunsa menettänyt vanhempi ei pysty auttamaan lapsiaan. Tämä on vielä tärkeämpää, jos elät palveluelämää.

Kaikesta tästä syvällisestä työstä huolimatta, mitä teemme, ilmassa on innostusta.
Ideoita virtaa sisään, kun energiat sallivat meidän yhdistyä universaaliin virtaan. Pane merkille, mitä ajatuksia ja ideoita tulee ja miltä ne tuntuvat sinusta. Tuovatko ne sinulle innostusta? Jos tuovat, seuraa niitä. Tämä sallii meidän tarkastella myös asioita, joihin keskitymme tällä hetkellä, ja mitata, tuovatko ne samanlaista innostusta.

Vastaanotamme fyysisesti valtavia päivityksiä. Schumannin resonanssi nousee vakaasti ja kaiken on sopeuduttava. Schumannin resonanssi on Maan värähtelyä ja kun se nousee, myös kaiken elämän maan päällä täytyy nousta. Minun on täytynyt olla hyvin hiljaa viime päivät. Monilla on vilustumista, flunssamaisia oireita ja voimakasta kehosärkyä. Otin äskettäin dekongestanttia ja se yllätti kehoni ja näytti, että päivittyvä kehoni tulee jatkuvasti herkemmäksi. Se mikä toimi ennen, ei ehkä toimi enää, ja myös se miten määrittelemme asiat, voi muuttua. Tehtävämme on mennä virran mukana ja olla kiinnittymättä mihinkään.

Uupumus on tavallista, mutta lepokin voi olla kiireistä. Unet ja selväjärkiset unet ovat yleisiä. Nämä voivat olla puhdistusunia tai vierailuja. Jotkut kertovat uudesta vuorovaikutuksesta ja heille näytetään uusia paikkoja meditoidessa tai unissa. Salli itsesi yhdistyä korkeampiin ulottuvuuksiin ja tutkia. On myös täydellistä aikaa yhdistyä Maata ympäröivään korkeampaan kristalliverkkoon. Kun yhdistyt ja valat verkkoon rakkautta, se auttaa sitä ankkuroitumaan olemukseesi.

Anna itsellesi aika, jonka tarvitset levätäksesi, parantuaksesi ja integroidaksesi kaiken, mitä olet.
Meitä testataan ja apupyörät on poistettu. Voimme katsoa syvälle itseemme ja nähdä, mitä tarvitsee parantaa, ja tehdä sen rakkaudella? Voimmeko rakastaa kaikkia ympärillämme silloinkin, kun hämmästymme toisten ei-tietoisista teoista? Voimmeko laittaa itsemme etusijalle ja ymmärtää, ettei meidän tarvitse luoda uudestaan vanhaa uhrautumismallia? Voimmeko murtautua vapaaksi kaikista rajoituksista, joita uskomme olevan? Puhuessani korkeimman aspektini kanssa, se kertoi hyvin selvästi, että ainoat rajat ovat omassa mielikuvituksessani. Se sai minut oivaltamaan, että silloinkin kun sallin itseni luoda ja unelmoida, mitä voi olla, se on tapahtunut rajojen sisällä. Niinpä olen päättänyt sallia itseni uskoa ja uneksia näennäisen mahdottomasta, ja toivon sinunkin tekevän niin.

Toivon, että tämä löytää sinut hyvin, ja tunnen innostusta suurista muutoksista, joita tapahtuu. Lähetän teille kaikille rakkautta.

Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


Zeta: Pimennysunia ja ulottuvuuksien välisten verhojen ohenemista

LINK IN ENGLISH: Eclipse Dreams and the Thinning Veils between Dimensions

Kanavoinut DL Zeta (www.celestialvision.org)
10.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tunteiden ravistelu ja suhteet ovat keskiössä tämän päivän kuunpimennyksessä Leijonan 22 asteessa. Tämän kuunpimennyksen vaikutukset tuntuvat voimakkaimmin muutaman seuraavan päivän aikana, mutta sen energiat vaikuttavat tapahtumiin seuraavat puoli vuotta ja ylikin. Kuunpimennys Leijonassa on ensimmäinen helmikuun kahdesta pimennyksestä. Auringonpimennys seuraa 26.2. Kalojen 8 asteessa. Tämä pimennykset antavat sävyn seuraavalle puolelle vuodelle, seuraavaan pimennyssarjaan saakka elokuussa.

Helmikuun pimennysenergiat kylvävät jo muutossiemeniä laukaisten tapahtumia, jotka tuovat pintaan muistoja, unia ja tunteita. Pimennyksillä on taipumusta tuoda odottamattomia tapahtumia, jotka sallivat astua aikavirran ulkopuolelle ja vapautua tavoista, joilla olet yhdistynyt liikaa fyysiseen todellisuuteen.

Pimennystä seuraavina viikkoina ulottuvuuksien väliset verhot ovat ohuita ja nestemäisiä, mikä sallii kommunikoida helpommin korkeamman itsemme ja tietoisuutemme niiden aspektien kanssa, jotka ovat inkarnoituneena toisiin aikoihin. Unet, sekä valve- että yölliset unet, voivat olla erityisen syvällisiä tänä aikana. Opastusta tulee poimunopeudella ja se tuo vastauksia pitkäaikaisiin kysymyksiin. Tämä on hyvää aika mennä kävelylle luontoon ja viettää aika meditoiden, pitäen päiväkirjaa, paastoten ja kuunnellen sisintään.

Kaikki tuntevat pimennysten vaikutukset, mutta ne joiden karttaan pimennys vaikuttaa voimakkaasti, tuntevat energiat intensiivisemmin. Koska kuunpimennys osuu Leijonaan, tulimerkit (Jousimies, Leijona ja Oinas) saattavat tuntea ne voimakkaammin. Ymmärtääksesi, miten pimennys vaikuttaa karttaasi, katso, mihin Leijonan 22 astetta osuu ja onko se viiden asteen sisällä syntymäkartan tai progressiivisista planeetoista. Se huone johon Leijonan 22 astetta osuu, indikoi elämäsi aluetta, johon pimennys vaikuttaa luultavimmin.

Helmikuun "mystisen kuun" pimennys ja suhteet


Kuunpimennykset ovat turboladattuja täysikuita, jotka on koodattu vastakkaisen auringon tunneominaisuuksilla. Tämä tunnefokus antaa selkeyttä ja tietoisuutta suhteisiin ja kaikenlaisiin yhteyksiin, myös yhteyteen korkeamman itsemme ja tietoisuutemme eri aspektien kanssa. Kuunpimennykset voivat palvella tunnenollaajina, koska ne selvittävät kuluneiden kuukausien ratkaisemattomia tunteita. Tämä selkeys ei ehkä tule vielä pimennyksen päivänä, vaan pimennyksen energiat jatkavat tunteiden parantamista ja selvittämistä seuraavat kuusi kuukautta. Kuunpimennys 10.2. on aktiivinen seuraavaan kuunpimennykseen saakka 7.8. Tuo pimennys on Vesimiehen 15 asteessa.

Tämä pimennys osuus muutamaa päivää ennen ystävänpäivää, joka tuo fokuksen suhteisiin. Synkronistisesti tämä pimennys korostaa suhteita ja kumppaneiden ja perheenjäsenten välisten yhteyksien luonnetta. Se säteilee valoa myös työhön ja kotiin. Jotkut helmikuun pimennyksen aspektit voivat aiheuttaa jännitettä ja laukaista levottomuuden, mutta toiset aspektit ovat voimaantuneita ratkaisemaan konflikteja ja tuovat tietoisuutta niistä asioista, jotka häiritsevät meitä. Aikomuksen ja tietoisuuden myötä voimaannumme parantamaan konflikteja oman tietoisuutemme aspektien välillä, mikä auttaa meitä ratkaisemaan konflikteja toisten kanssa.

Kuunpimennykset valaisevat ja auttavat meitä


Kuunpimennykset on koodattu myös taajuuksilla, joiden on tarkoitus valaista ja auttaa meitä. Ne voivat merkitä otollista aikaa kaikenlaisille suhteille. Tämä on aikaa, jolloin olemassa olevat suhteet voivat kasvaa ja uusia suhteita tulla elämäämme. Suhteet jotka ovat olleet paineen alla, voivat loppua äkisti pimennyksen aikana. Tämä voi olla myös aikaa, jolloin yltäkylläisyys virtaa ja henkistä kasvua tulee kaikenlaisen laajentumisen kautta. Avain parhaan saamiseksi irti tästä on halukkuus olla sen kanssa, mitä tulee esiin tunnemaailmassa. Pimennysenergiat yrittävät auttaa meitä parantamaan ja selvittämään kaikkia ratkaisemattomia tunteita menneisyydestä, avaten tietä uusien rakkaus- ja yltäkylläisyysenergioiden virtaamiselle elämäämme.

Harkitsevainen laajentuminen positiivisen muutoksen kautta ja selkeyden tuominen tunteisiin ja yhteyksiin on tämän ajan teema. Avaudu uudelle, mutta pysy valmiina tunnustamaan menneisyys. Ilmaise selkeä aikomus parantaa menneisyys ja siitä, mitä haluaisit luoda tulevaisuudessa. Pimennykset voivat voimaannuttaa sinut aktivoimaan potentiaalin, jota et ajatellut koskaan mahdolliseksi.

Pimennykset ja ulottuvuuksien välisten verhojen oheneminen


Viikkoina jotka seuraavat välittömästi pimennystä, kiinnitä erityistä huomiota kaikkiin merkkeihin ja informaatiopalasiin, joita saat. Unet ja opastus voivat olla erityisen syvällisiä tänä aikana. Älä sivuuta merkkejä niiden lähteen vuoksi. Universumi käyttää kaikki tilaisuudet ja väylät puhua sinulle, kun ulottuvuuksien väliset verhot ohenevat, mikä sallii vapaamman kommunikoinnin. Vastaanottoasemamme ovat täysin auki tänä aikana. Opastusta saattaa tulla hyvin suoraan toisinaan, kun taas toisina hetkinä oivalluksia jaetaan hyvin hienovaraisella ja symbolisella tavalla.

Tämä ei ole aikaa ryhtyä rohkeisiin toimiin tai tehdä tärkeitä päätöksiä. Pidä tietoisuudessasi kaikkea, mitä tulee eteesi, ja salli sen informoida tulevia toimia ja päätöksiä. Tapahtumat joita on tänä aikana, voivat olla merkittäviä tulevaisuudellesi.

Pimennysaikana on parasta pitää aikataulu joustavana, koska voi tulla odottamattomia tapahtumia.
Valmius mennä sen mukana, mitä ilmestyy, auttaa sinua välttämään energian haaskaamisen karikkoihin ja tientukkeisiin ja ottamaan parhaan irti materialisoituvista kasvu- ja parantumistilaisuuksista. Ota avosylin vastaan jokainen viesti, jonka saat tänä aikana, koska sen merkityksen selkeneminen voi viedä viikkoja ja jopa kuukausia.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


15.2.17

Frazier: Henkisen tehtävän aktivoiminen

LINK IN ENGLISH: Activating your Spiritual Mission

Kirjoittanut Vidya Frazier (vidyafrazier.com)
9.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jokaisella joka inkarnoituu maan päälle, on ns. henkinen tarkoitus tai sielutarkoitus. Ennen syntymistään hän on laatinut sielusopimuksen, joka hahmottelee mm. inkarnaation yleistarkoituksen.

Tämä saattaa olla oppia rakkaudesta tai kokea voimaantuminen tai kenties palvella monen lapsen äitinä.

Kaikilla ei kuitenkaan ole ns. henkistä tehtävää.

Tämä on hyvin erityislaatuinen tarkoitus, jonka tietyt kypsät sielut ottavat inkarnaationsa aikana, tavoitteenaan palvella ihmiskuntaa ja Maata kokonaisuutena. Nämä ihmiset tietävät olevansa täällä palvelemassa tietyllä tavalla käyttäen ainutlaatuisia lahjojaan, kokemustaan, kykyjään ja henkistä tietoisuuttaan.

Muutama ihminen näyttää tienneen henkisestä tehtävästään lapsuudesta saakka. Toiset ovat hitaasti tulleet tietoiseksi siitä kasvaessaan aikuiseksi. Ja vielä toiset kamppailevat sen selvittämisessä, vaikka he ehdottomasti tietävät, että heillä on sellainen. Tai he saattavat tietää, mikä se on, mutta eivät näytä löytävän tapaa aloittaa sitä. Tämä voi olla hyvin turhauttavaa.

Jos olet tällainen ihminen, tiedä, että pian tulee aika, jolloin et ainoastaan tiedä, mikä tehtäväsi on, vaan löydät myös tavan aloittaa sen.

Viivytyksen syitä


On monia syitä, miksi saatat tuntea itseäsi vielä estettävän tässä kohtaa. Se saattaa olla, että tulet työskentelemään ihmisryhmän kanssa, jolla on samanlainen tehtävä – ja joko toiset ihmiset eivät ole aivan valmiita vielä tekemään tuota työtä tai työn ei ole vielä oikea aika alkaa.

Tai se voi olla, että sinulla on tiettyjä karmatilanteita ja –malleja, jotka täytyy vielä ratkaista, tai sinulla on suhteita, jotka eivät edesauta sitä, mitä olet tekemässä täällä. Esimerkiksi jotkut ihmiset pelkäävät päästää irti avioliitosta, jossa he ovat olleet vuosia, vaikka he tietävät, että siinä pysyminen pidättelee heitä.

Tai kenties ilmaiset jo henkistä tehtävääsi etkä ole vielä oivaltanut sitä. Kenties et ilmaise sitä vielä täysillä, vaan kehität sitä vähitellen. Ja aikanaan löydät tilaisuuksia laajentaa ja vahvistaa palveluasi. Kenties se muuttuu joksikin täysin muuksi – mutta pystyt näkemään tuossa kohtaa, miten se mitä teet nyt, on ollut välttämätöntä valmistautumista siihen.

Taajuuden ylläpitäjät


Jotkut ihmiset hämmentyvät luulemalla, että ilmaistakseen henkistä tehtäväänsä heidän täytyy tehdä jotain aktiivisesti maailmassa "henkisenä aktivistina". He uskovat, että heidän täytyy osallistua poliittisiin liikkeisiin tai muihin ryhmiin, jotka keskittyvät uuden Maan luomiseen – kuten kodittomien ruokkiminen, merieläinten vapauttaminen, naisten oikeuksien puolesta marssiminen tai jokin muu aate, josta heillä on voimakkaita tunteita.

Tai kenties he luulavat, että heidän täytyy ilmaista tehtäväänsä ammattimaisena terapeuttina, parantajana, henkisenä oppaana tai jonain muuna henkisenä henkilöhahmona, joka keskittyy parantamiseen ja ihmisten opastamiseen suurempaan heräämiseen.

On tärkeää ymmärtää, etteivät kaikki joilla on henkinen tehtävä, ole täällä ollakseen maailmassa fyysisesti ja aktiivisesti palvelemassa ihmisiä ja Maata. Tai luodakseen joitain uusia tapoja opastamaan ihmisiä henkiseen heräämiseen. Jotkut ovat täällä taajuuden ylläpitäjinä.

Nämä ovat ihmisiä, jotka tuntevat usein enemmän vetoa sisäänpäin. He ovat tavallisesti vakavissaan meditointiharjoituksissaan ja huomaavat usein keskittyvänsä valon ja rakkauden lähettämiseen toisille ihmisille elämässään tai ihmisryhmille planeetan toisella puolella, jotka kokevat tällä hetkellä haastavia tilanteita. He saattavat tuntea vetoa ryhmämeditaatioihin maailmarauhan tai muiden asioiden puolesta.

Taajuuden ylläpitäjät tekevät myös usein kaikkensa parantaakseen menneisyyden haavansa ja herätäkseen henkisesti. He keskittyvät pysymään mahdollisimman positiivisena elämässään ja ymmärtävät, että he ovat yhteydessä ihmiskollektiiviin ja jokainen ihminen joka elää korkeassa värähtelyssä, lisää kollektiivin heräämistä.

Jos samaistut taajuuden ylläpitäjään, on tärkeää olla tuntematta, ettei palvelusi maailmalle ole jotenkin yhtä merkittävää kuin henkisten aktivistien palvelu. Työsi on enemmän piilossa, mutta yhtä tärkeää. Korkean värähtelyn pitäminen kaikille – myös henkisille aktivisteille – on äärimmäisen tärkeää, jotta maailma tekee tarvittavan muutoksen päästäkseen viidenteen ulottuvuuteen.

Henkisen tehtäväsi aktivoiminen


Samaistut sitten taajuuden ylläpitäjään tai henkiseen aktivistiin – tai kenties vähän kumpaankin – tiedä, että nyt on aika ilmaista täysillä ylösnousemustyöntekijänä. Maa on siirtymässä nopeasti alati korkeampaan värähtelyyn ja valtavia muutoksia tapahtuu.

Muun muassa Gaia näyttää voimistaneen omaa puhdistumisprosessiaan viime aikoina ankarien ilmastomuutosten, tulivuorenpurkausten ja maanjäristysten avulla. Nämä tapahtumat – kaiken sen kaaoksen ja epävarmuuden lisäksi, mitä politiikka tällä hetkellä aiheuttaa – luovat paljon pelkoa, hämmennystä ja epätoivoa, myös ihmisissä joihin nämä asiat eivät suoraan vaikuta. Monilla elämästä tulee aina vain epävarmempaa ja pelottavampaa. Ylösnousemus työntää heitä kauas mukavuusalueeltaan.

Niinpä vaikket olisi täysin varma, mikä henkinen tehtäväsi on tai miten pääset alkuun, on aika alkaa tehdä, mitä voit, sillä tasolla millä voit, tuomaan pelkästään lisää valoa ja rakkautta maailmaan.
Saatat myös huomata, että tämä auttaa sinua käsittelemään haasteita, joita tapahtuu tällä hetkellä omassa elämässäsi.

Se saattaa sisältää sitoutumisen omistautuneempaan meditointiharjoitukseen. Se voi sisältää enemmän rukoilua sekä itsesi että maailman puolesta. Se saattaa merkitä ryhmien etsimistä netistä, joiden kanssa olet harmoniassa, voimien yhdistämiseksi aktiivisesti suuremman rauhan ja rakkauden tuomiseksi maailmaan.

Mitä ikinä sydämesi kutsuukin sinua tekemään tässä kohtaa, tee se! Laita sivuun syyt ja tekosyyt, miksi et sitoutuisin täysin sen tekemiseen. Sitä kuka olet ja mitä sinulla on annettavana, tarvitaan nyt.

On todella tullut aika oikeasti astua henkiseen tehtävääsi – mikä se onkin – tavalla, mihin pystyt.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

10.2.17

Walter: Portinvartijat ja verkkotyöntekijät hyödyntävät pimennysikkunan

LINK IN ENGLISH: Gatekeepers and Gridworkers utilizing the Eclipse window

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
9.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, rakas valoheimo.

Olette ehkä huomanneet dramaattisen lisääntymisen energioissa, kun tämä pimennysikkuna tuo tullessaan seuraavan aallon. Portinvartijat ja verkkotyöntekijät aktivoivat ja vapauttavat verkkojen aurinkoaspektit seuraavien viikkojen kuluessa.

Tämä vaikuttaa suoraan käpylisäke-aivolisäkekokonaisuuteen, DNA:han ja sydänkeskukseen, kun se avaa uuden ihmismallin koodaukset. Laajentumista, autuudentunteita ja uupumusta on odotettavissa – se on, mitä on. Pidä huolta itsestäsi ja toivota aktivointi tervetulleeksi sydän avoimena. Kehon sivuvaikutukset ovat yksi asia, kaiken sen vastaanottaminen, mitä on ulottuvilla, ja Gaian, ihmiskunnan, luonnon valtakuntien ja elementaalien auttaminen on toinen.

Kuten mainittiin edellisessä artikkelissa, vanhan Itsen kuolema voidaan saavuttaa, jos antaudut tälle ja sallit aktiivisesti korkeamman itsen uuden mallin tulla esiin.

Tämä toimii aina yhdessä ulkoisten tapahtumien kanssa – vanhojen järjestelmien kuolema. Paljon tapahtuu myös kulissien takana. Antakaa sen olla. Kaikki on uskomattoman hyvin, rakkaat. Vastuullamme on luoda ja kutsua uutta. Muutoksia tapahtuu voimaannuttamaan täysin valoheimon, joka on keskittynyt globaalien Kristus-tietoisuusmallien ruumiillistamiseen ja aktivoimiseen.

Ota kristallisi esiin tässä energiassa vastaanottamaan ja vahvistamaan niitä taajuuksia, joita säteilee Gaiasta ja Solariksesta. Laita kristalli-itsesi tähän energiaan, hyödynnä tämä voimakas aalto ja anna sille polttoainetta. Puhdas aikomus, puhdas palvelu. Portinvartijat ja verkkotyöntekijät, harmonisoidumme välittämään aurinkoaktivointeja. Valmistelkaa porttinne, portaalinne, paikkanne ja verkkopisteenne. Muistakaa, että puhdas sydän ja puhdas aikomus saavat aikaan Kristus-virran kulkuneuvonne läpi. Verkkotyö on intensiivistä tämän jakson aikana jumalaisimmalla mahdollisella tavalla! Portinvartijat saavat lisäpotkun tässä kuussa – tarkistakaa neuvostoiltanne ja tiimeiltänne suunta.

Antakaa uuden valon tehdä, mitä sen tarvitsee, kaikkien osallisten korkeimmaksi eduksi. Valotyöntekijät, meditoikaa usein ja pitäkää tilaa tämän kehittymiselle. Rakastamme teitä, siunaamme teitä ja kiitämme teitä.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,

Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Varcas: Kuunpimennys Leijonan 23 asteessa 11.02.2017

LINK IN ENGLISH: 10th/11th February 2017: Lunar Eclipse in 23rd degree of Leo

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
8.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sitten tulee muutos


Kuunpimennys on 11.2.2017 klo 00.45 GMT.

Jos olet ihmetellyt, mitä maan päällä on tapahtunut viime aikoina, jos elämä on ollut liian hyvää ollakseen totta, liian vaikeaa kestettäväksi tai liian hämmentävää otettavaksi vakavasti, niin tämä pimennys saattaa selkeyttää syytä tämän takana ja sitä osaa, jota esitämme elämän kehittymisessä. Monet ovat tänä vuonna tähän saakka huomanneet kohtaavansa sellaista, jonka he luulivat olleen valmis – saavansa taas vanhoja ajatuksia, tunteita ja muistoja, jotka oli jo aiemmin saatettu lepoon, ja olleet tekemisissä taas ihmisten, paikkojen ja käyttäytymistapojen kanssa, jotka merkitsivät jotain "kauan sitten". Toiset on singottu niin täysin uuteen ja odottamattomaan elämään, että he eivät aivan vielä usko, mitä on tapahtunut. Mutta useimmat ovat välimaastossa ja heitä revitään viettelevän menneisyyden ja huolestuttavan tuntemattoman tulevaisuuden välillä. Ja he ihmettelevät, pitäisikö vain hypätä tuttuuden jyrkänteeltä ja katsoa, mitä tapahtuu, vai vetäytyä vaistomaisesti reunalta odottamaan selkeämpää opastusta siitä, mitä tulee seuraavaksi. Kuka sitten oletkin ja mistä löydät itsesi nyt, ole rohkea. Opastusta, rohkaisua ja tukea on tulossa.

Siinä on kuitenkin juoni, joka pitäisi hyväksyä epäröimättä, jos tarkoituksemme on korjata tämän pimennyksen runsasta satoa: tuon opastuksen, rohkaisun ja tuen täytyy tulla sisältä. Ei ole mitään itua odottaa jonkun muun keksivän hyviä puolia, jaaritella viisaita sanoja, jotka meidän täytyy kuulla, tai esittää jokin niin ilmiselvä ratkaisu, ettemme voi ymmärtää, miksi emme nähneet sitä itse. Aika etsiä vastauksia toisilta on ohi. Meidän täytyy jokaisen kääntyä sisäänpäin ja löytää ne itse. Tämä kuunpimennys muistuttaa meille luontaisesta voimastamme tietää totuus sekä toimia viisauden paikasta ja alkemia-aikomuksen kera siitä kaikesta huolimatta, mitä tapahtuu ympärillämme.

Kuunpimennys Leijonassa laukaisee selvän oivalluksen, ettemme voi kontrolloida kaikkea, mitä tapahtuu – itsellemme ja rakkaillemme, asioille joilla on merkitystä ja joista välitämme. Se mikä näytti vallalta, paljastuu tyhjäksi pyrkimykseksi, joka syntyy pelosta ja kieltämisestä – elämän särkevän haavoittuvuuden radikaaliksi välttelemiseksi. Tämä oivallus murtaa puolustuksemme ja pirstoo unelmanne. Se voi tuntua tuholta.

Sitten tulee muutos.

Kun päästämme irti kaikesta, mitä luulimme voivamme (ja pitävän) olla, syvällä sisällä syttyy totuuden kipinä. Emme ole itse asiassa rikki, vaan uudestisyntynyt ruumiillistetusta viisaudesta. Tiedämme totuuden ja olemme kypsä siihen vastuuseen, jonka se antaa meille. Olemme marssilla – sinä ja minä – emme ulospäin taisteluun, vaan sisäänpäin aitoon harmoniaan. Olemme saartaneet oman sisäisen valomme, kollektiiviviisauden henkilökohtaisen lähteemme ja intiimin yhteytemme aivan liian pitkään. On aika – itse asiassa se oli jo kauan sitten – ottaa takaisin totuudenmukainen tietämisemme, myös suurimman epäilyn keskellä. Olemme nimittäin elämä, joka elää itseään, ja sisällämme kaiken, mitä tarvitaan joka hetki.

Tämän pimennyksen hienovaraisesti heikentyneessä valossa voimme nähdä selkein ja rävähtämättömin silmin. Se mitä olemme vältelleet, voi nousta eteemme. Kritiikin, vihan ja kärsimättömyyden tikarit joita on heitetty aiemmin toisiin, palavat meille, ei ulkoa vaan sisältä, ja niiden rasite olemuksellemme tehdään hyvin selväksi. Tämä ei ole kohtaaminen rangaistuksen kera, vaan väistämätön elämän armo, joka varmistaa, että energia on aina tasapainossa ja jokainen teko tehdään ehjäksi seuraamuksillaan. Emme voi paeta sitä, kuka olemme tai mitä käynnistämme maailmassa, aivan kuten emme voi paeta auringonlaskua tai yötä, joka muuttuu päiväksi. Olemme, mitä olemme, teemme, mitä teemme, ja olemme kiitollisuudenvelassa luomuksillemme, kun ne toteuttavat omaa luontoaan. Tämä kuutapahtuma muistuttaa meille, että olemme oma kohtalomme, samalla kun elämä yllättää meidät ikuisesti.

On aika ajatella uudelleen, kuka olemme, sillä on miljoona tapaa ilmaista tätä ääretöntä henkeä. Jos meistä tulee liian fiksoitunut monimutkaisen olemuksemme yksittäiseen ilmaisuun, on odotettavissa töykeä, mutta oikea-aikainen herätys: emme ole se, kuka luulimme olevamme, eikä ole kukaan muukaan. On aika löytää aspektimme, joita emme koskaan kuvitelleet olevan. Olemme saattaneet kieltäytyä uskomasta, että voisimme olla niin menestynyt, niin kova, niin kaunis, niin itsekäs, niin totuudenmukainen tai niin valheellinen. Mikä ikinä onkin karkotettu tietoisuutemme periferiaan, se palaa nyt integroitavaksi.

Tässä pimennyksessä saamme vilauksen todellisesta itsestämme – kirkkaampi kuin aurinko, syvempi kuin syvin meri, valoa ja pimeyttä, täysi ja tyhjä, maallinen ja jumalainen. Olemme kaikki kuulleet sen tuhansia kertoja ja enemmän: elämä tapahtuu vain nyt-hetkessä. Ei silloin ennen tai jossain tulevassa ajassa, vaan nyt, tässä tietoisuuden välittömässä tunnetason hetkessä, ainoassa paikassa jossa voimme koskaan asua. Tämä kuunpimennys Leijonassa muistuttaa meille, että nyt-hetki on myös ikuisuus ja historia yhdistettynä – alkeminen sekoitus menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta, tiivistettynä elämän mikrosekuntiin, jossa meillä on voima toimia, valita ja kehittyä. Valinnat joita tehdään kun aurinko pimenee 26.2., muokkaavat tulevaa itseämme. Voimme valmistautua valitsemaan tuolloin hyvin hyväksymällä ne näkemykset, joita syntyy nyt, kun egoliekkejä kastelevat jumalaisen elämän pidäkkeettömät vedet.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


9.2.17

Deepthi: Rakkauden peili



Aurinko paistaa kirkkaana Helsingin yllä. Seison liukkailla jäisillä kallioilla ja kuuntelen jäiden ja meren ritinää ja seuraan jääpalojen uiskentelua pienissä, auringon lämmittämissä uomissaan. Ensimmäisiä kevään lintujen lauluja voi jo kuulla, ja on ihanaa kääntää katse kohti aurinkoa ja latautua sen voimasta.

Täällä minä nyt sitten asun. Helsingissä, minun uudessa - vanhassa - kotikaupungissa. Melkoista ympyrän kiertämistä tuntuu tämä elämä olevan. Asuin nimittäin Helsingissä vuodet 2006-2009, kunnes muutin Pohjanmaan rauhaan. Kesällä 2014 yritin siirtyä takaisin Etelä-Suomeen, kun oli sellainen tunne, että sykli Pohjanmaalla oli loppumassa. Muutin Porvooseen kesän ajaksi. Tuona kesänä äitini kuitenkin menehtyi, mikä muutti suunnitelmia, ja löysin itseni asumasta ulkomailla puolisen vuotta. Koti-Suomeen palattuani löysin itseni taas - yllätys yllätys - Pohjanmaalta. Ja nyt, tämän vuoden alussa pakkasin siellä pienen kotini ja saavuin pääkaupunkiimme. Joskos kolmas kerta toden sanoisi. :)

Alkuvuosi meni vielä tiukasti viime vuoden energiamyllerryksistä toipuessa, ja tuntui, että vuosi ei meinannut käynnistyä millään. Astrologisesti meillä oli samaan aikaan päällä hurjat Merkurius-energiat, jotka opetti kyllä todenteolla selkeän kommunikoinnin ja omassa voimassa pysymisen tärkeyttä. Helmikuuhun siirryttyämme energia on lähtenyt jo virtaamaan kevyemmin, ja samalla tuntuu, että on tapahtumassa joitain hyvin erityisiä päivityksiä meille kaikille. Minulla itselläni se on tuntunut melkoisena väsymyksenä, ja pää on ollut kipeä jo monta päivää. Ei siis mitenkään kovaa tai lamaannuttavasti eikä migreeninä, vaan sellaisena pienenä paineena, josta tietää, että jotain on ilmassa. Keho on myös käynyt läpi erinäisiä päivityksiä, on ollut polvikipua, selän jumittumista ja peukalokin päätti ottaa muutosta hiukan itseensä, joten aika lailla rauhakseen ja maadoittuneessa tilassa on ainakin meikäläinen laitettu olemaan.

Eräs mielenkiintoinen uutinen on kiertänyt tuolla sosiaalisessa mediassa, mikä itselläni ainakin osittain selittää omaa oireilua. Maapallon värähtely (Schumannin resonanssi) on nimittäin lähtenyt ihan viime päivinä nousukiitoon. Maapallon värähtely on ollut tuhansia vuosia 7.83Hz. Vuodesta 1980 eteenpäin resonanssi on hiljalleen kiihtynyt. Muutamia vuosia sitten resonanssi oli jo 12Hz. Tämä tarkoittaa että vuorokausi on tuntunut enää 16 tunnin pituiselta entisen 24 tunnin sijaan. Mutta nyt, viimeisen viikon aikana maapallon värähtely on noussut jo yli 30Hz:n, joidenkin lähteiden mukaan jopa 40Hz:iin, ja pysynyt siellä, joten voimme vain kuvitella, mitä tämä vaikuttaa ihmistietoisuuteen ja elämään täällä maan päällä. Kaiken järjen mukaan tuollaisten lukujen pitäisi saada aikaan ihmisten massaheräämisen ja tietoisuuden nousun.

Toki jos katsomme päivän uutisia, saatamme saada täysin päinvastaisen vaikutelman. Mutta mitäpä jos ulkoa tulevat impulssit ovatkin juuri sitä puhdistautumista, mitä me nyt ihmiskuntana tällä planeetalla käymme läpi ja tarvitsemme, jotta oppisimme elämään sydämestä ja rauhan tilasta käsin? Tottakai uusi pelottaa aina ihmistä. Olemme niin turvallisuushakuisia, että heti kun jotain alkaa tapahtumaan, niin ensimmäinen reaktiomme on vastustaa sitä. Itse koen, että esimerkiksi päivittäisellä meditaatiolla ja energiatyöllä on ollut nyt aivan valtava merkitys. On tullut entistä tärkeämmäksi pitää oma tila ja rauha. On entistä vaikeampaa toimia itseään vastaan, ja sen sijaan lepo, hengittäminen, laulaminen (=oman energian tasapainottaminen) ja ulkona oleminen on tulleet entistä tärkeämmiksi. Mitä joustavampana pysyy asioissa, sen parempi. Meitä opetetaan nyt toden teolla elämään vain tässä hetkessä, eikä yhtään sen pidemmällä. Luottamaan, että meillä on jo kaikki, mitä tarvitsemme.




Maya-kalenterissa siirrymme tänään uuteen aaltojaksoon, Punaisen Magneettisen Maan aaltojaksoon, joka kestää taas seuraavat 13 päivää aina 21.02 saakka. Olemme juuri toissapäivänä tulleet ulos 10 porttipäivän jaksosta, jossa kaikki kanavat kosmisiin yhteyksiin olivat auki, ja meillä oli mahdollista kokea itsemme syvemmin kuin koskaan. Jotenkin aika sopivasti tämä Maan aaltojakso tulee nyt meitä maadoittamaan, ja säätämään meidät synkroniaan tämän uuden värähtelyn omaavan maapallon kanssa. Itselleni juuri tämä synkronoituminen on tuottanut viime viikkoina eniten haasteita. Että vaikka sydän ja tietoisuus on olleet täysin perillä näistä uusista energioista ja pystynyt ottamaan ne hyvin vastaan, niin keho ja fyysinen oleminen on tuntuneet laahaavan kovasti perässä (pääkivut, suuri levon tarve, voimakkaat unet ja aikaansaamattomuus asioiden suhteen). Toisaalta sitten taas on ollut aivan valtavia inspiraatiopiikkejä tiettyinä päivinä, ja on tullut isoja oivalluksia ja vapautuksia monestakin asiasta!

Näiden kaikkien valopäivitysten keskellä meillä on ollut myös auringonpurkauksia, sekä tänä viikonloppuna on tulossa vielä hurjan voimakkaat kuunpimennys- ja täysikuuenergiat - ja komeetan ylimeno! Kuunpimennyksen tarkka hetki on la-su välisenä yönä klo:02.44, ja täysikuun vielä samana yönä klo:03.33. Tämä kuunpimennys vie meidät astrologisesti vuoteen 1998-2000. Nyt voi ollakin hyvä hetki miettiä, että millainen sykli itsellä tulee täyteen noista vuosista. Mitä olet nyt päättämässä? Tai mikä nousee nyt uudelleen pintaan katsottavaksi? Minulle nuo vuodet edustavat yhtä elämäni tärkeintä ajanjaksoa: tangokuningattaruuden voittoa (1998), ensimmäisen avioliiton alkuvuosia sekä toisaalta lopulta myös oman sisäisen navigaattorini menettämistä, mikä johti sitten lopulta tälle polulle. <3

Hauska "yhteensattuma" kävi, kun olin isän luona viime viikonloppuna yötä. Hän oli juuri siirtänyt vanhoilta VHS-videoilta minun vanhoja tangoesiintymisiä, -haastatteluja ja -keikkoja cd-levyille, ja katselimme niitä sitten sunnuntai-iltana. Oli kyllä jokseenkin hämmentävää nähdä itsensä kohta 20 vuoden jälkeen nuorena tyttönä, ja ymmärtää, millainen sitä on ollut; kuulla mitä tuo tyttö on miettinyt ja miten käyttäytynyt. Olin jokseenkin hämmentynyt siitä, miten viileä, vakava, herkkä, pidättyväinen ja fokusoitunut tuolloin olin, ja miten hillitysti itseäni kannoin. Ja äitikin siellä videoissa vilahteli, ja oli silmiä avaavaa nähdä meidät yhdessä - miten samanlaisia olemmekaan olleet. Videoita katsellessani minua hymyilytti: mikä hengästyttävä universumin viisaus ja ohjaus kaikessa onkaan, että miten juuri nyt, tämän kuunpimennyksen alla, saan nuo videot katseltavaksi, ja pääsen tekemään tarkan tripin vuoteen 1998-2000... Ei voi kuin ihmetellen seurata kaiken synkronismia!

Kuva vuodelta 07/1998

Hih, intouduinpa jokin aika sitten sovittamaan vanhaa kilpailupukuani!! :D
Ei, mekko ei oikeasti mennyt enää takaa kiinni, mutta kyllä se päälle mahtui! :D <3 



Eräässä EnkeliJumalatar-illassa nousi hyvin vahvaksi teemaksi luovuus ja luova tekeminen. Enkelit näyttivät minulle, että nyt on elintärkeää, että kaikki ihmiset maapallolla löytäisivät itselleen jonkin luovan harrastuksen tai kokonaisen elämäntavan, on se sitten tanssi, laulu, soittaminen, piirtäminen, maalaaminen, taide, jooga, kirjoittaminen, sisustaminen tai mikä tahansa, jonka kautta saa ilmaista itseään luovasti. Enkelit näyttivät hyvin painokkaasti, että


KAIKESTA LUOVASTA TEKEMISESTÄ 
TULEE MEILLE TULEVAISUUDESSA ELINTÄRKEÄÄ,
JOTTA ENERGIAKEHOMME PYSYY AUKI JA VIRTAAVANA
TÄSSÄ YHÄ KORKEAMPAAN VÄRÄHTELYYN
SIIRTYVÄSSÄ MAAILMASSA


He näyttivät, että luova tekeminen on suora avain meidän hyvinvointiimme. Meillä täytyy olla jokin kanava purkaa energiakehoomme kasautuvia energioita ja tuntoja, ja yhdistymällä luovaan virtaan, jumalallisuuteen, linjaamme itsemme takaisin korkeimpaan ja puhtaimpaan olemukseemme.

Tähän on myös syvempi syy: kaikki luova tekeminen ja luovuus edustavat feminiinienergiaa. Ja koska tässä ajassa olemme astumassa pyhän feminiinisyyden aikaan ja kankeat maskuliiniset toimintatavat joutuvat väistymään, niin on vain luonnollista, että enkelitkin kehottavat meitä luovuuden lisäämiseen. Pyhä feminiinisyys on meissä ja universumissa oleva prinsiippi, joka on koko ajan uutta luova, uutta synnyttävä olemuspuoli. Sitä mukaa kun feminiininen prinsiippi maapallolla vahvistuu, opimme olemaan luovia, intuitiivisia, herkkiä, joustavia ja pyrimme harmoniaan ja rauhaan toistemme ja maapallon kanssa. Ymmärrämme, että jokainen hetki on uusi mahdollisuus, eilinen on jo mennyt ja huominen luontuu sen mukaiseksi, miten elämme juuri tänään, juuri nyt. Alamme oivaltaa oman vastuumme elämän kiertokulussa ja ajatustemme voimassa. Olemme luovia luojia, ja jokaisella henkäyksellämme on merkitystä.

Erityisesti feminiininen prinsiippi opettaa meille vastaanottokykyä. Että meidän ei tarvitse juosta minkään perässä, vaan oikeat asiat, ihmiset ja tapahtumat tulevat meille, kun vain löydämme oman sisäisen rauhan ja opimme vastaanottamaan kaiken hyvän elämäämme. Mitä enemmän jahtaamme, sitä kiireemmin kaikki asiat karkaavat käsistämme. Istu siis alas ja ota vastaan. Luota. Kaikki tapahtuu juuri jumalaisessa järjestyksessä.




Tässä ajassa on opetettu myös aivan uudenlaisia kommunikaatiotaitoja. On lisätty empaattisuutta ja toisten "kenkiin" astumista, mutta toisaalta myös ottamista täyttä vastuuta omista mielipiteistä, valinnoista ja siitä energiasta mitä kannamme. Meille on opetettu täysin uusia, vapauteen ja rakkauteen perustuvia toimintamalleja, joissa näemme kirkkaasti, että toisten reagointi ei todellisuudessa kohdistu meihin, vaan on heidän omaa projisointiaan meidän kauttamme. On tärkeää pysyä omassa energiatilassaan ja ikään kuin tarkkailijan asemassa, koska sitä kautta pystymme myöskin suhtautumaan muihin ihmisiin myötätuntoisemmin, ja näin auttamaan myös toista näkemään ja kokemaan itsensä rakkauden silmin. Jos joka kerta esim.reagoimme negatiivisesti toisen negatiiviseen reagointiin, niin vain vahvistamme tuon toisen negatiivista kuvaa itsestään ja maailmastaan, sen sijaan, että jos annamme toiselle tilaa näyttää ja reagoida negatiivisesti, ja pidämme hänelle vain turvallista tilaa tehdä niin ilman että lähdemme siihen itse mukaan, niin syntyy suuria sydänten avautumisia.


MEIDÄN TEHTÄVÄMME ON NYT TOIMIA 
RAKKAUDEN PEILEINÄ TOISILLEMME


MEISSÄ TÄYTYY SYTTYÄ TAHTO 
OLLA TOISILLEMME HYVIÄ.
SE EI OLE PASSIIVINEN 
VAAN AKTIIVINEN TEKO.
VALINTA.






Moni on tiedustellut minulta tämän kevään EnkeliJumalatar-illoista. Yleensähän olen tehnyt joka kevät ja syksy noin 30 paikkakunnan kiertueen, mutta tänä keväänä rytmi on hiukan toinen. Olen nimittäin valmistumassa tänä keväänä musiikkipedagogiksi, ja minulla on työn alla opinnäytetyön ja muutamien pedagogisten kurssien suorittaminen. Tämän lisäksi olen alkanut nyt hahmotella uutta kirjaani (julkaisija Tammi 2018), ja muutamia muitakin asioita on työn alla. Joten tänä keväänä pidän iltoja vähän vähemmässä määrin - niin ihanaa kun olisikin luoksenne tulla! 

Muutenkin tuntuu, että oman työni luonne on hiukan muuntumassa vastaamaan paremmin niihin tarpeisiin ja palautteisiin, joita illoissa saan. Kuulisin mielelläni myös, jos teillä on jotain toiveita siihen, minkälaisia palveluita tai tietoutta tarvitsisitte henkisen kasvun, sydämenpolulla elämisen ja enkeleiden ja jumalattarien polulla elämiseen. Rohkeasti vain minulle viestiä ja toiveita Facebookin kommenttikenttään tai yksityisviestillä: ammandeepthi@gmail.com. Kiitos! <3 

Tähän loppuun pyysin vielä enkeleiltä meille yhteisen viestin. Se kuuluu näin:




VAKAA EDISTYMINEN 

"Me haluamme antaa Sinulle erityistä tunnustusta siitä, 
miten Sinä olet toiminut kaikissa arjen askareissasi rakkaudesta käsin. 
Me näemme selvästi sen vaikutuksen, 
mitä Sinun rakkaudelliset ajatuksesi, tunteesi ja toimesi 
saavat aikaan tässä maailmassa."








Upeaa Täydenkuun ja Kuunpimennyksen viikonloppua
ja enkelivaloa toivotellen,
Deepthi

2.2.17

Hoffman: Helmikuun 2017 energiaraportti

LINK IN ENGLISH: February 2017 Energy Report

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
1.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Toisin kuin tammikuu, helmikuu alkaa ilman perääntyviä planeettoja – melko harvinainen, mutta hyvin tervetullut tapahtuma, kun siirrymme uuteen energiatilaan erittäin pitkän kuukauden jälkeen. Helmikuun energia tuntuu raikkaalta, uudelta ja selkeältä ja näin on osittain, koska aloitimme vuoden 2017 viimeistellessämme vielä vuotta 2016 ja voimme nyt aloittaa virallisesti tämän uuden vuoden energian, vapaana edellisvuoden oppitunneista ja taakoista. Helmikuu tuo paljon tilaisuuksia rakkauteen – tavoilla joita emme ehkä osaa odottaa – ja prosessoimme enemmän energiaa, kun jatkamme 3D/5D-integrointipolkua pitkin. Yksi helmikuun suurista teemoista on Atlantiksen toimintamallista vapautuminen, jonka koemme jumalaisen maskuliinisuuden ja jumalaisen feminiinisyyden heräämisen myötä, ja Atlantiksen syyllisyydestä vapautuminen, joka on rajoittanut kykyämme hyväksyä täysin rakkaus ja rakastaa itseämme. Siirtymisemme jumalaiseen yhdenmukaisuuteemme on nyt täydessä vauhdissa, intuitiomme on navigaattori, aikomuksemme tiekartta ja määränpää on se, mikä tuo meille suurempaa täyttymystä ja iloa.

Helmikuun pääoppitunnit pyörivät rakkauden ja jumalaisen feminiinisyyden ja jumalaisen maskuliinisuuden heräämisen ympärillä. Tässä kuussa kyse on rakkaudesta, enkä puhu nyt ystävänpäivästä 14.2. Puhun itserakkaudesta, joka on vapaa syyllisyydestä, tuomitsemisesta ja kritiikistä – ehdottomasta hyväksynnästä joka meidän täytyy antaa ensin itsellemme, voidaksemme saada kaiken sen rakkauden, vahvistuksen ja hyväksynnän, jota haluamme toisilta. Rakkaushaluamme tukee Marsin ja Venuksen yhtymä koko kuukauden Oinaassa, joka on eläinradan ensimmäinen merkki, Marsin hallitsija ja Venuksen 12. huone, ja sen miten suoriudumme siitä, haastaa koko kuukauden jatkuva Saturnuksen ja Kheironin neliö, Uranuksen ja Erisin yhtymä, Jupiter Vaa'assa hakemassa tasapainoa ja Pluto valvomassa kaikkia noita aspekteja muistuttaen, että transformaatio on tämän pelin henki.

Mars hallitsee Oinasta, joten se tuntee olevansa kotona tässä ja toimintahalu on voimakasta. Mutta Venus ei ole kotonaan Oinaassa, joten sen energia on hillitympää tässä, vaikka se omaksuu henkisemmän energian, joka antaa sille ymmärrettävämmän näkymän. Tämä auttaa feminiinisyyttämme olemaan vähemmän vaativa maskuliinisuutta kohtaan ja vähemmän voimaton, voidakseen tyydyttää tarpeemme ja antaakseen tälle heräämiselle sen tarvitseman ajan. Venus on varjossa tai perääntyy 28.1.–19.5. ja pitää energiatilaa tämän kuukauden transformaatiolle, johon sisältyy Altantis-komponentti. Olen havainnut, että Venuksen perääntyminen tuo suhdeongelmat etualalle, mm. ongelmat itsemme rakastamisessa ja siinä, miten suhtaudumme toisiin.

Atlantiksen energian pohjavirtaus on nyt voimakas, ja se on yksi kuukauden hallitsevista energioista. Kirjassani "The Atlantis Legacy" jonka löydät täältä, kirjoitan tästä toimintamallista, joka luotiin Atlantiksen romahtamisen jälkeen. Yksi sen ensimmäisistä sopimuksista oli, että miespuolinen energia hallitsisi (feminiinienergian hallittua aioneita) ja tämä johtaisi parantumiseen ja harmoniaan. No, se ei oikein onnistunut, ja tämä johti totaaliseen naisenergian riistämiseen ja miesenergian hallintaan, Atlantiksen tapahtumien kertaamiseen käänteisesti. Mutta olemme kyllästyneet siihen ja näemme, ettei se toimi ja on aika saattaa nämä kaksi energiaa takaisin tasapainoon tänä yhdenmukaisen harmonian vuotena.

Atlantiksen syyllisyys on yksi suuri este tälle, ja se on myös aiheuttanut marttyyri-parantajatoimintamallin, jossa yritämme sovittaa vääryydet, joita uskomme aiheuttaneemme toisille. Tätä edustaa syyllisyytemme siitä, miten osallistuimme Atlantinsen romahtamiseen – suoraan tai epäsuoraan – väärin kohdistetulla luottamuksella tai uskolla ja tuhosimme Maan ja valtavan enemmistön sen ihmisistä.

Olemme sovittaneet tekojamme olemalla parantajia ja ottamalla itsellemme maailman synnit, uskoen olevamme arvoton siihen rauhaan, rakkauteen ja iloon, jota yritämme niin kovasti luoda toisille, mutta jonka kiellämme itseltämme. Ja olemme kieltäneet itseltämme päästyn siihen positiiviseen panokseen, jonka feminiinienergia voi antaa maailmalle, sallimalla tämän energian sortamisen, tukahduttamisen, sivuuttamisen ja väheksymisen. Mutta voidaksemme saavuttaa tämän vuoden teeman, yhdenmukaisen harmonian, tarvitsemme kummankin energian – maskuliinisen ja feminiinisen – jumalaisessa muodossaan täysin tasapainoon itsessämme ja maailmassa. Ja voimme aloittaa sen nyt.

Todellinen yhdenmukaisuus ja harmonia mies- ja naisenergioiden välillä vaatii tasavertaista kumppanuutta, keskinäistä kunnioitusta ja yhtenevää visiota tasapainosta ja harmoniasta sekä uutta alkua, joka alkaa kummankin vahvuuksien voimaantuneesta tiedostamisesta ja niiden arvostamisesta. Kun johdamme mitä tahansa suhdetta itsetietoisessa voimassamme, olemme kokonainen ja yhdenmukainen ja pyrimme suurempaan luovaan laajentumiseen parantumisen sijasta, jotta voimme tuntea tyydytystä. Helmikuun energia asettaa näyttämön tälle ja kannustaa meitä pyrkimään omaan eheyteemme ensin ja muodostamaan sitten suhteita tuosta tilasta.

Meillä on helmikuussa kaksi pimennystä, jotka ovat aina merkkejä suuremmasta energiavirrasta. Täysikuu on 10.2. Leijona-Vesimies-akselin 22 asteessa, ja Auringon (Leijonan hallitsija) ollessa Vesimiehessä, Uranuksen (Vesimiehen hallitsija) Oinaassa, Marsin Oinaassa ja Saturnuksen (Vesimiehen perinteinen hallitsija) Jousimiehessä, meillä on paljon tukevaa energiaa loppujen aikaansaamisen, jotta uusia alkuja voi tulla. Jokainen alku vaatii lopun lähtökohdakseen, kun loppuminen vapauttaa energiatilan sille, mitä haluamme seuraavaksi luoda. Tämä täysikuun pimennys aktivoi myös Uranuksen ja Erisin yhtymän, Kheironin (haavoittunut parantaja) sekä Saturnuksen ja Kheironin neliön – vuoden kolme pääteemaa.

Tullessaan juuri ennen ystävänpäivää, se antaa meille ylimääräisen voimapotkun joko rakastua tai tietää, että on aika siirtyä eteenpäin. Rakkauden vastaanottaminen on ystävänpäivän pääteema, vastakohtana rakkaudelle jota annamme. Onko meillä antaminen ja vastaanottaminen tasapainossa? Onko meillä elämässämme ihmisiä, jotka ottavat rakkautemme eivätkä anna mitään vastineeksi? Rakastaako, kunnioittaako ja arvostaako kaikki elämässämme meitä? Jos näin on, odota tietäväsi, milloin on aika tehdä muutoksia suhteissa ja saada halu ja motivaatio tehdä ne – mitä ne ovatkin.

Jupiter aloittaa vuosittaisen perääntymisensä helmikuun ensimmäisellä viikolla ja alkaa kulkea suoraan toukokuussa. Kaikki suhdeoppitunnit joita olemme oppineet siitä lähtien, kun se siirtyi Vaakaan syyskuussa 2016, tulevat nyt taas käymään, jotta voimme tehdä valintoja niihin liittyen. Vaikka pidämme usein Vaakaa suhdealueena ja ajattelemme sitten rakkautta ja romanssia, tässä merkissä on oikeasti kyse tasapainosta (sen symboli on vaaka). Millainen tasapainomme on antamisessa ja saamisessa kaikissa suhteissamme, ei vain romanttisissa? Olemmeko nyt avoin vastaanottamaan rakkautta tasapainoisella, yhdenmukaisella ja harmonisella tavalla? Tunnemmeko olevamme rakkaudellisen suhteen arvoinen kaikkien kanssa elämässämme? Voimme ajatella sitä Jupiterin perääntyessä. Se tekee myös neliötä Plutoon Kauriissa vielä kaksi kertaa tänä vuonna, joten meillä on lisää tilaisuuksia miettiä suhdetasapainoamme ja tehdä sopivia muutoksia ja valintoja.

Meillä on 26.2. uuden kuun pimennys Kaloissa, joka on myös tarkassa yhtymässä Neptunukseen, planeettaan joka edustaa harhaa, petosta ja henkisyyttä. Tämä on koko vuoden hallitseva teema – todellisuuden erottaminen harhasta ja totuuden löytäminen petoksesta. Henkilökohtaisessa elämässä se näyttää meille, missä olemme luoneet valheellista yhdenmukaisuutta ja panemme asiat toimimaan toivoen kaiken kääntyvän parhain päin, todellisen yhdenmukaisuuden sijasta joka on harmonista luomis- ja laajentumisvirtaa. Valheellisen yhdenmukaisuuden myötä teemme sen, minkä uskomme tarpeelliseksi tunteaksemme olomme hyväksi, mm. sivuuttaen tyytymättömyytemme. Todellisen yhdenmukaisuuden myötä meillä on elämä, joka tuntuu hyvältä, ja olemme oikeasti onnellinen ja tyydyttynyt.

Emme voi puskea tätä integroitumista liikkumaan yhtään nopeammin, kuin se liikkuu, vaikka uskomme, että jos se tapahtuisi nopeammin, meillä ei olisi yhtä paljon ongelmia, mutta tämä ei ole totta. Olemme tähän saakka paljastaneet – ja se jatkuu – energiatotuuden syvempiä kerroksia, joten olemme nyt traumojen, syyllisyyden, häpeän ja uhritietoisuuden ydintasoilla. Ja meillä on vaihtoehtona pysyä noissa energioissa tai löytää uusia voimaannuttavia ja tyydyttäviä polkuja, joille astua. 

Jos voimme muistaa koko kuukauden, että voimme valita energiavärähtelytasomme ja sen, miten käytämme energiaamme, ja päätämme pyrkiä voimaantumiseen, täyttymykseen, eheyteen ja yhdenmukaisuuteen, meillä on upea kuukausi. 

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.