Voi Luoja, että olen Onnellinen, että saan asua Pohjanmaalla! Siis kerta kaikkiaan tämä luonto tässä ympärillä on NIIIIN huippu, aivan täydellisen meditatiivinen. Käytiin isän kanssa pakkaskävelyllä ja tottakai myös kamera lauloi. Eihän tällaisia maisemia pitäisi enää olla muuta kuin saduissa! Isän kanssa mietittiin, että MILLOIN on viimeksi ollut sellainen talvi, että lunta on ollut sekä ennen joulua, joulun aikana, että joulun jälkeen tällaisia määriä! Sitä on niin paljon, että puhelinlangatkin on 15cm paksuisia! Ehkä viimeksi joskus 20 vuotta sitten. Huh!
Aamulla kelasin, että vitsit, olen kyllä myös NIIIIN onnellinen siitä, että olen törmännyt Heidiin ja hänen Simplify To Super-ravintokurssiinsa! Tapasin Heidin marraskuun lopussa viime vuonna, ja hän on kyllä mullistanut suhteeni ruokaan aivan totaalisesti. Kiitos, kiitos, kiitos!
Olen fyysisesti ollut luonnostaan kehotyypiltäni aina pitkä (174cm) ja hoikka (58-60kg), saanut syödä lihomatta aivan mitä vain, enkä ole harrastanut liikuntaa kuin sauvakävelyn ja kevyen kotijumpan muodossa. Inhoan yli kaiken kuntosaleja ja ryhmäjumppia, joissa pauhaa ainakin mun hermoja kiristävä jumputusmusiikki. Okei, mun viime visiitistä kyseisiin laitoksiin on ehkä viisi vuotta, joten toivon sydämestäni, että edes joku laitos on jo keksinyt muuttaa jumputuksen vaikka meditatiivisiin tai purojen solinaa sisältäviin äänitteisiin... Olispa muuten mielenkiintoista tietää, mitä siitä seuraisi ihmisten aivotoiminnassa, jos kuntosaleilla soisikin meditatiivinen musiikki. Rauhoittuisiko ihmisten pulssi, hidastaisivatko he tahtiaan, alkaisivatko he huomaamattaan irrottaa otettaan Suorittamisesta ja kenties huomata Itsensä, kehonsakin muunakin kuin sinä fyysisenä koneena, joka pitää raskaan ruoan syömisen ja "tehokkaan" työpäivän jäljiltä rääkätä äärirajoilleen, että olisi virtaa Suorittaa seuraavaa työpäivää. Hmm... hitto mikä oravanpyörä. Mutta jos kuuntelee kehoaan, niin ON mahdollista hypätä tuosta oravanpyörästä ulos.
Mullakin kävi niin, että kun sitten 30-rajapyykki alkoi häämöttää ja elämässä oli ollut suuria mullistuksia, niin se alkoi luonnollisesti näkyä myös kehossa, siinä ei enää pelkkä sauvakävely auttanut. Seuraavaksi aloin lohduttaa itseäni ruoalla, jonka johdosta paino humpsahti yhtäkkiä 69kg:n. Siitä seurasi tietenkin kahta kauheampi itseinho ja hätä, että mitä tälle keholle tapahtuu, ja miten ihmeessä mä olen sen saanut tällaiseen kondikseen. Samaan väliin tuli vielä Amma, joka sekoitti kehotietoisuuden täysin, ja yhtäkkiä koko keholla ei ollut enää edes merkitystä. Miten ironista. Toinen puoli minusta sanoi, että "aivan sama miltä keikoilla näytät", ja toinen puoli sanoi, että "et menesty jos näytät tuolta". Oikein ihanaa. Ja kun menestyä kuitenkin pitäisi tässä elämässä. Vai pitääkö? Ja miten ja millä ehdoilla? Silläkö tavalla, että tavoittelen menestystä korealla ulkonäölläni, teen itsestäni superhoukuttelevan tuotteen, pidän yllä jotain tietynlaista imagoa silläkin ehdolla, että tunnen koko ajan oloni epävarmaksi, uhatuksi ja pelkään, että joku huomaa, että en olekaan ihan sinut itseni kanssa.
Ja mitä ylipäätään on Menestys? Onko se sitä, millainen auto seisoo autotallissa? Onko se sitä, kuinka usein käy laitattamassa rakennekynsiä? Onko se sitä, mikä korkeakoulututkinto on takataskussa? Onko se sitä, miten moneksi vuodeksi kalenteri on täytetty? Vai voisiko se kenties olla sitä, että kohtelee hyvin sekä itseään että lähimmäisiään? Tai sitä, että ymmärtää Elämän viisauden ja kauneuden? Sitä, että on onnellinen siitä mitä on juuri nyt. Lähdin etsimään sisäistä Onnea, ulkoisesta menestyksestä viis.
Amman, suomalaisten ammalaisten ja luontaishoitajina työskentelevien ystävien luona olen päässyt seuraamaan luomu-ja kasvisruokajuttuja hyvin läheltä, jonka johdosta tietenkin oma kiinnostus asioihin on salakavalasti herännyt. Itse olen ollut aina sekasyöjä, en todellakaan mikään vegaani. Leipä, maitotuotteet pasta ja riisi ovat olleet pääasiallisin ruokavalioni. Hyvin vähän olen syönyt kasviksia ja hedelmiäki reilummin vain keikkapäivinä.
Koko ajan keho on kuitenkin huutanut, että se voi pahoin. On ollut perinteistä ummetusta, turvotusta, rikkonaisia yöunia, stressiä, masennusta, levottomuutta ja mikä tuhoisinta, negatiivisia ajatusmalleja. Mikä sekin on aika hassunkurista, koska olen kuitenkin pitänyt itseäni aina peruspositiivisena ihmisenä, ollut sitä mieltä, että minähän menen vaikka läpi harmaan kiven ja kaikki asiat kääntyy aina parhain päin. Mutta ironisuus tässä - jälleen kerran - onkin siinä, että ensinnäkin MUN ei PIDÄ mennä vaikka läpi harmaan kiven: maailmankaikkeus pitää huolen siitä, että jos on tarkoitettu, että joku asia pitää tapahtua, niin SITTEN se tapahtuu, ja se tapahtuu jonkun korkeamman voiman johdosta, kuin MINUN voimillani. Ei elämää voi säätää, ei järjestää, ei juuri suunnitellakaan. Jos ihminen yrittää itse puskea itseään läpi harmaan kiven motiivinaan ties mikä, esim.raha, maine, arvostus, niin sanomista tulee. Sen sijaan ihmisen on hyvä oppia avautumaan sydämentasolla, opetella kuuntelemaan Intuitiotaan, ja vielä TOIMIA saamansa viestin mukaisesti. Jos keho sanoo, että perus Vaasan ruispaloista tulee raskas olo, niin silloin siitä TULEE raskas olo.
Toisekseen, peruspositiivisuuttakin on monenlaista. Toki on hyvä, että on peruspositiivinen, mutta iloinen asia on se, että myös positiivisuutta voi kehittää. Tai pikemminkin kevyttä, tasapainoista mieltä. Onnellisuutta. Joogan, meditaation ja muun mieltä hiljentävän toiminnan (esim.omalla kohdallani ihan perus siivoaminen, tiskaus, metsälenkit ja varsinkin saunominen ovat erittäin meditatiivisia tapahtumia. Ei se välttämättä tarvi aina sitä lootusasentoa lattialla silmät kiinni ja selkä suorassa, vaan meditoida voi missä vaan. Toki lootusasennossa se on vielä keskittyneempää, mutta pääasia on, että KESKITTYY siihen ja VAIN siihen mitä tekee, elää juuri siinä hetkessä.) lisäksi ruokavaliolla näyttää olevan erittäin suuri merkitys mielen ja kehon tasapainoon - nyt olen saanut kokea sen itsekin.
Olin jo ennen Heidin kurssia jättänyt leivän, valkoisen vehnän, riisin, maitotuotteet ja sokerin pois ruokavaliostani. Olin viimeisen puoli vuotta seurannut, miten kehoni reagoi mihinkin tuotteeseen. Lihasta tulee tukkoinen olo, leipä turvottaa, sokeri pakkautuu saman tien keskivyötärölle ja maito taas ei muuten vaan enää maistunut. Nyt sitten vielä Heidin myötä on avautunut aivan totaalisesti uusi tietoisuus ylipäätään ruoasta, sen puhtauden merkityksestä, sitä mitä me ihmiset ihan oikeasti tarvitaan ja miten ällistyttävän vähällä sitä tuleekaan toimeen, kun tuotteet ovat oikeita ja puhtaita.
Sen jälkeen kun aloitin Simplify To Super-ravintokurssin, niin viimeisetkin rippeet entisestä elämästäni ovat saaneet kyytiä! Ja tietoisuuden laajentuminen on nopeutunut entisestään. Sen lisäksi vatsa ja aineenvaihdunta toimii loistavasti, annoskoot on pienentyneet roimasti, paino on tippunut neljä kiloa, itseinho on tipotiessään, energisyys on huipussaan, nukkuminen on syvää ja tarvitsen vähemmän unta kuin ennen (ja on sentään keskitalvi!!!), mieli on kevyt ja tasapainoinen, eikä mulla ole ollut mitään sivuoireita. Kaikki on käynyt hyvin luontevasti. Superfoodit ja smoothiet lisäsin ruokavaliooni välittömästi kurssin alettua. Ei ole ollut mitään ihmettelyjä, että mitä nämä nyt ovat, ei ole ollut totutteluja makuihin, ei mitään. Kaikki on ilmeisesti mennyt täydellisessä ajoituksessa, olen ollut valmis tähän muutokseen.
Nyt haasteenani on pikemminkin sen huolehtiminen, että saan RIITTÄVÄSTI kaikkea mitä pitääkin. Voisin laiskana kokkina elää helposti pelkällä smoothiella, jolloin ainakin rasvojen saanti jäisi kuulemma liian vähäiseksi. Muutenkin nämä suhteet ovat vielä hiukan hakusessa, mutta itselleni pääasia on se, että mulla on nyt toimiva paletti, mitä noudattaa ja millä olen saanut huomattavasti PARANNETTUA ruokailutottumuksiani ilman, että tarvii ruveta millekään laihdutuskuureille. Tänäänkin olen syönyt vasta yhden pitkän smoothien, jolla olen pärjännyt aivan loistavasti koko päivän. Ei ole ollut minkäänlaisia tarpeita vielä nyt seitsemän tunnin jälkeenkään, päinvastoin, olo tuntuu edelleen kylläiseltä.
Pahempi miina onkin juuri se tottumuksesta syöminen. Varsinkin illan tullen. Kaikenlainen napostelu kun on niin ihanaa! Luojan kiitos goji-marjat ja siemenet on nyt sitä varten. Mutta olen myös todennut, että mulle ei sovi supertummaluomusuklaa, vaikka sitä saisi syödä aivan hyvillä mielin ilman, että siitä kertyy mitään ylimääräistä kroppaan. Oma oloni vain menee jotenkin tukkoon siitäkin.
Tällä hetkellä olen kurssissa jaksossa 3. Se painottuu raakaravintoon, joka ainakin itselleni on täysin uusi tuttavuus. Mutta Heidi on niin mainio kirjoittaja, että hän saa kaiken kuulostamaan erittäin innostavalta ja jopa helpolta. Ainakin minulle hänen kirjoitustyylinsä kolahtaa aivan täydellisesti: paljon tehokasta asiaa, paljon omia esimerkkejä, sopivasti rohkeaa huumoria ja pilkettä silmäkulmassa. Tykkään myös Heidin tavasta kertoa asioista arkipäiväisesti, ihan ruohojuuritasolta, eikä minkään ihme diagrammien kautta. Ihan parhautta!
Sitä MITEN vegaani tai elävän ravinnon syöjä minusta tulee, en tiedä. Eikä mun tarvikaan tietää. Elän päivän kerrallaan ja nautin koko sydämestäni siitä, miten paljon olen Heidiltä ja sen myötä myös netissä tietoa ahmien saanut, ja päässyt nauttimaan tuloksista. Jouluna söin surutta joulukinkkua niin kuin muutkin, ja pari päivää sitten kun olin palaveeraamassa eräässä ravintolassa, tilasin herkkusienikeittoa ja söin pari leivän siivua. Mutta hassuinta oli, että kun olin saanut oman keittoni syötyä ja vastapäätä istuvalta henkilöltä oli jäämässä kasa salaattia syömättä, niin mun oli kerta kaikkiaan aivan PAKKO kysyä, että saanko syödä nuo salaatit, jos et sinä niitä syö!!!!!!!! Siis MISSÄ MAAILMASSA TÄÄ MUN KEHO JO ELÄÄ??? :DDDD Että se HIMOITSEE salaattia, vaikka mä olin yrittänyt tarjota sille ihan perusturvallista sienikeittoa!!! :DD Vai oliko nyt niin - ja oli tietenkin - että keitto oli joku valmisjuttu, jonka olivat keittiössä lämmittäneet (mikrossa) ja lisänneet siihen vähä kermaa ja ties mitä, mutta joka oli ravintoarvoiltaan tyhjää täynnä, jolloin keho alkaa protestoida, että voiskos tänne saada jotain OIKEAAKIN kamaa! Että tälläistä tällä kertaa. Olen siis palannut kiltisti smoothieden, hedelmien, marjojen, siemenien, superfoodien ja vehnäorasmehun maailmaan, ja eilen ylitin itseni tekemällä jopa Heidin ohjeiden mukaista intialaista kasviscurrya, luomuna tietenkin. Ja keho suorastaan hyrisee onnesta. Onneksi sitä jäi vielä puolet tällekin päivälle, ei muuta kuin syömään!
Kiitos, kiitos, kiitos!
Iloa ja Valoa! <3
