Enkeleiden matkassa - edelleen

Heii Valoni,

Tämä kuukausi on ollut aivan ihmeellinen! En muista koskaan olleeni näin pitkään yhtä jaksoisesti näin tietoinen enkelien läsnäolosta, mitä tänä kuukautena olen ollut. Sitä on vaikeaa selittää, sen vain tuntee. En edelleenkään näe heitä (vaikka usko vain, olen kyllä pyytänyt!! :D), mutta on ihmeellistä, miten he tulevat koko ajan lähemmäksi, mitä enemmän olen heihin sydämelläni yhteydessä. Tokikin tuntuu, että Lornan kirja on myöskin vahvistanut tätä tuntemusta. Kirja on edelleen kesken, koska haluan pitkittää lukunautintoani, en halua kahlata sitä kerralla loppuun, jotta saisin nauttia sen luomasta yhteydestä mahdollisimman kauan. On hurjaa lukea kirjaa, kun tietää sen kaiken olevan totta. Tiedän sen sekä omasta kokemuksestani, että myöskin teidän kaikkien kokemuksista, jotka olette minulle enkelikirjeitä lähettäneet, että myöskin erään läheisen ystäväni kokemuksista. Hänen kokemuksensa ovat täysin yhteneväisiä Lornan kokemuksien kanssa, ja se on aivan uskomatonta! Hän sanoikin minulle jo kauan aikaa sitten, että ”Kirsi lue se kirja, sun täytyy lukea se kirja, niin ymmärrät mistä minä puhun”. Ja totta tosiaan, kirja vahvistaa kaiken sen, mitä ystäväni on minulle omasta elämästään enkeleiden kanssa kertonut.

Läikytät mua-levyn äänittäjä Kimmo Antikainen, tuottaja Ape Anttila ja
minä kuuntelemassa ottoa biisistä Anna mun tulla kotiin

Olin koko menneen viikon Helsingissä ja Lohjalla. Uusi levy on nyt miksausvaiheessa, puolet saatiin jo tehtyä. Voi kun voisin kertoa teille kaikesta siitä, miten upeasti enkelit ovat tätäkin viikkoani ohjanneet ja tuoneet asioihin aivan ihmeellisen kauniita ratkaisuja. Sen verran voin kertoa, että he toivat levyn ympärille loputkin puuttuvat palaset koskien sen julkaisua. Yhtäkkiä ympärilläni on todellisia enkeli-ihmisiä (niin, olet oikeassa, jokainen meistä on kyllä enkeli-ihminen, mutta ihan jokainen ei vielä ole virittäytynyt heidän yhteyteensä), joiden kanssa on nyt aivan mahdottoman upeaa tuoda levy teidän kaikkien tietoisuuteen. Nyt ympärilläni on ne ihmiset, jotka haluavat tuoda levyn julki juuri niin rakkaudellisissa energioissa, kuin olen toivonut.

Matkan varrella - tämän kolmen vuoden aikana, jolloin uutta levyä on tehty - on ollut monta sudenkuoppaa, monta polkua, joita lähtemällä kulkemaan lopputulos olisi ollut tyystin erilainen. Minulla onkin ollut täysi työ – tai itse asiassa enkeleillläni on ollut täysi työ – pitää ohjat oikeissa käsissä. Olen astunut monta kertaa harhaan, mutta aina jonkun ihmeen kautta olen päässyt takaisin yhteyteen, joka antaa minulle voimia korjata kurssi. Olen varmasti aiheuttanut närää ja ihmetystä, kiukkuakin niissä ihmisissä, joille olen joutunut sanomaan, että valitettavasti minun on tehtävä asiat toisin. Jos laiminlyön ohjaukseni, fyysinen olo muuttuu niin sietämättömäksi, että en voi muuta kuin istua alas ja ottaa uudet toimintaohjeet vastaan. Kun sitten toimin niiden mukaan, oloni helpottuu välittömästi ja asiat sujuvat jouhevasti. Haluan nyt - ensimmäistä kertaa elämässäni - yrittää tehdä asiat niin puhtaasti, kuin oma ymmärrykseni vain antaa myöten. Matka on ollut mielenkiintoinen, kivuliaskin, mutta erittäin antoisa ja ihmeiden täyteinen.

Nyt minulla on hyvä olla. Minulle ei ole merkitystä sillä, paljonko levy myy. Minulle on merkitystä sillä, että saan elää elämääni sulassa sovussa sisäisen ääneni kanssa, säilyttää vapauteni ja tuotua levyn markkinoille sellaisena, kuin se alunperin on sinne tarkoitettu. Voi olla, että se ei myy mitään eikä se kiinnosta ketään, mutta se matka, jonka olen itse saanut levyn kanssa tehdä, on ollut huikea. Muusikot ja tuotantotiimi ovat tehneet aivan mielettömän upeaa, rakkaudellista työtä, ja sitä ei voi olla levyltä aistimatta. Läikytät Mua on Kotimatkaan verrattuna energisempi, rokkaavampi ja verevämpi, mutta tunteita ei tälläkään kertaa säästellä. Toissapäivänä kun oltiin saatu puolet miksattua ja lähdin ajamaan Lohjalta Helsinkiin, laitoin biisit soimaan autoni soittimeen. Itkuhan siitä tuli. Esimerkiksi Anna mun tulla kotiin ja Omillaan ovat saaneet niin valtavan upean asun ylleen, että en voi kuin nöyrimmin kiittää enkeleitä, jotka kuiskivat tuotantotiimini korviin, että miltä minkäkin laulun olisi hyvä kuulostaa. Huhhuh!

Sielunkumppanit 

Ai niin, kävi muuten tosi hassu juttu. Minulla oli torstaina hyvin ratkaisevaksi palaksi tähän palapeliin osoittautunut palaveri levyn tulevan jakelijan kanssa. Olin ollut Apen, tuottajani luona jo pari päivää, nukkunut ihanaenergisen studion sohvalla yöt, päivät tehtiin hommia ja välillä saimme käydä nauttimassa Apen vaimon aivan taivaallisen herkullisista kattauksista. Niin, kyllä ihan oikeasti tästäkin asiasta kiitin niin miljoona kertaa enkeleitä: Apen studio on heidän kotitalonsa yhteydessä, joka tuo levyn tekemiseen aivan taivaallisen ihanan tunnelman: se tuki minkä hänen perheeltään ja italialaishenkisestä kodistaan ja elämäntyylistään saamme, on sanoinkuvaamaton. Joka ilta koko perhe ja me levynpakertajat saamme istua ison ruokapöydän ääreen niin kuin oikea italialaisperhe konsanaan, ja saamme nauttia suussa sulavista (kasvis)herkuista! Ja milloin on aamupalaksi marjasmoothieta ja yhtäkkiä illalla saattaa pää pilkistää studion ovesta ja eteemme kannetaan höyryävää luomuteetä ja vastavalmistunutta omenapiirakkaa. Aivan ällistyttävää! Olen saanut käytännössä olla kiittämässä enkeleitämme aivan jatkuvalla syötöllä tästä kaikesta runsaudesta ja rakkaudesta jota olemme saaneet osaksemme. Kiitos, kiitos, kiitos enkeleille ja talon isäntäväelle!

Niin, niin siihen palaveriin. Heräsin torstaiaamulla studion sohvalta, avasin ulko-oven ja hengittelin onnellisena aurinkoista, aikaista, kirpeää syysaamua sisääni. Yhtäkkiä muistin, mitä unta olin nähnyt. Suljin silmäni ja kelasin. Eteeni piirtyi kalenteri. Näytettiin päivää, jolloin palaan Intiasta, 27.09, sitten näytettiin päiviä 5.-6.10. Olin nähnyt jotain unta Ammasta, ja ajattelin, että mahtaakohan käydä niin, että Amma tulee Suomeen noina päivinä. Joka tapauksessa niihin päiviin oli ladattu joku erityinen energia, joten merkkasin päivät ylös päiväkirjaani. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä niihin päiviin ilmentyy. Siinä sitten rauhassa valmistauduin päivän palaveriin ja kuuntelin Snatam Kauria ja hengittelin. Olo oli erittäin hyvä ja tyyni, oli syvä tunne, että tänä päivänä tulee tapahtumaan jotain merkittävää, joku erittäin iloinen käänne asioihin.

Aamu oli upea ja lähdimme Apen kanssa Helsinkiin. Minulla oli tapaamisia muutamien ystävien kanssa (joista kohtaamisista voisi myöskin kirjoittaa vaikka kokonaisen ihme-postauksen, huh!!), ja iltapäivällä tapasimme sitten levyn tulevan jakelijan kanssa. Tosin en tiennyt sitä vielä silloin, vaikkakin positiivinen ennakkotunne asiasta olikin. No, niinhän siinä sitten kävi. Mutta mielettömintä asiassa oli se, kun alettiin puhua levyn julkaisupäivästä. Alunperin puhuttiin päivästä 15.9. Minäkin olin jo edellisviikolla ehtinyt kysellä bändiltä vapaita päiviä, että saisimme yhdessä juhlia levyn julkaisua. Olimme päätyneet päivään 16.9. Nyt sitten tuli uusi päivämääräehdotus. Minulle tuli tunne, että ei se kyllä se ole. Sitten aloimme jo käydä muutenkin aikataulua läpi ja tuumasimme, että se taitaisi käytännössäkin tulla liian nopeasti. Mutta olin silti vielä siinä uskossa, että tuohon päivämäärään ehdimme ja että tähän olimme yhdessä päätyneet.

Kun sitten palaverin lopuksi aloin varmistella asiaa, niin yhtäkkiä jakelija sanoi, että julkaisupäivä on 06.10. Ööö, eikö se pitänyt olla 15.9 eikä 06.10? KUUDES KYMMENETTÄ!!!!!!?????? Minä hyvä etten hypännyt kolme metriä ilmaan siinä penkilläni, kun koko kehoni lävisti hurja viima ja syvä tunne: tämän päivämäärän näin unessa!!!!!! Ja sanoin siltä istumalta, ”Kyllä, se on hyvä päivä, sovittu!” Koko kotimatka meni taivastellessa palaveria ja ylipäätään sen henkeä ja tätä lopputulosta. (Apekin on jo onneksi tottunut minun enkeleihini, joten voin ihan avoimesti puhua hänelle tuntoni!! :D) Koko matkan suorastaan tärisin innostuksesta, ilosta ja siitä, miten upeasti asiat olivat nyt loksahtaneet paikoilleen. Monta mutkaa olin kolmen vuoden aikana käynyt tekemässä ja ollut solmimassa yhteistyötä monenkin eri tahon kanssa, mutta jokainen niistä oli purkautunut yksitellen tai ei toteutunut alkuunkaan: koska niin ei ollut tarkoitettu. Mutta nyt:

LÄIKYTÄT MUA

JULKAISTAAN

06.10.2010

Ja tiedä vaikka se Ammakin vielä saapuisi silloin Suomeen! Tosin edelleen kiertää huhu, että Amma ei tänä vuonna ole tänne tulossa, vaan nyt on Irlannin vuoro saada Amma luokseen. Olin juuri perjantaina satsangista ja tämä oli viimeisin tieto asiasta. Mutta Amma saattaa muuttaa vielä suunnitelmiaan, joten pidetään toivoa yllä, hän kyllä kuulee rukouksemme! Mutta olisihan se nyt aivan uskomaton siunaus, jos hän vielä sattuisi saapumaan samana päivänä tänne, kun levy julkaistaan...... ☺ Sitten ainakin tietäisin missä meikäläisen julkkarit pidetään!!! Ihhih, olisi siinä mediallakin ihmettelemistä!!! :PPPP

Ai niin muuten, olin perjantaiaamuna Metro FM:n vieraana, ja sen lisäksi myös GrooveFM:n vieraana. Metron haastattelu tuli ulos suorana, mutta tuo Grooven haastattelu tulee ulos keskiviikkoaamuna 25.08. Olen silloin Johanna Hautasaaren vieraana, ja puhumme mm.minun Intian reissuistani.

Eilen illalla käväisin vielä Uusarkaainen Teatteri Arki-nimisessä paikassa Helsingin Lauttasaaressa. Arki on iso ”yhteisö”, paikka, jossa ”järjestetään mm.eri teemaisia tanssibileitä luomuhenkeen joka kuun viimeinen lauantai. Ohjelmassa on live- ja levymusaa, elokuvia, sauna & yacuzzi, erilaisia chill out-huoneita (mm.shamanismi- henkeen, suomi- henkeen ym.), ja tarjolla yleensä teetä/chaita/kahvia. He tuottavat myös erilaisia teatteri-, tanssi- ja performanssiesityksiä sekä kursseja ja kulttuuritapahtumia. Heidän ajatuksensa on lähestyä teatteria sen arkaaisesta alkuperästä ja olemuksesta käsin, sekä tutkia draaman ja rituaalin välisiä suhteita ja kohtaamispaikkoja. Lisäksi Arki tutkii perinne- ja myyttitietoutta ja tekee tunnetuksi vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä.”

Kävin tässä kiehtovassa paikassa ensimmäisen kerran viime syksynä, kun olin mukana järjestämässä Maailmankulkue Rauhan ja Väkivallattomuuden puolesta-tapahtuman Suomen ohjelmaa. Maailmankulkueen ydinryhmä majoittui Arjessa, ja minä sain viettää aikaani heidän kanssaan, hääriä keittiössä apuna, suunnitella Suomen ryhmän kanssa ohjelmaa sekä lopulta itsekin esiintyä kulkueen iltatilaisuudessa Savoyssa. Nuo kolme päivää Kulkueen matkassa olivat unohtumattomia, heidän tahtotilansa ja energiansa tekivät minuun syvän vaikutuksen. 30 hengen ydinryhmä koostui aivan tavallisista ihmisistä ilman sen kummempaa rauhanliike-taustaa, sydämessään vain syvä palo tehdä maailmasta parempi paikka elää.

Maailmankulkuepäivänä viime lokakuussa meitä marssikin Helsingin läpi komea ja iso kulkue, joka päätyi Savoyhin, jossa oli vielä yli kolmen tunnin vaikuttava rauhan konsertti. Minä sain päättää konsertin esittämällä laulun We are the world.

Nyt meitä kokoontui eilen pieni kulkueessa mukana ollut suomalainen porukka yhteen juhlistamaan Maailmankulkueesta tehtyä dokumenttia. Vielä ei tiedetä, saadaanko dokumenttia julkiseen levitykseen, mutta ainakin sen eteen tehdään töitä. Kulkueesta on tehty myös kirja, joka julkaistaan piakkoin. Kirjan mukana tuleekin tämä dokumentti automaattisesti. Itse en ehtinyt eilen olla tilaisuudessa loppuun saakka mukana, mutta ehdin sentään katsoa dokumentista ensimmäisen puoliskon. Jo se riitti jälleen avaamaan sydäntäni hyvin voimallisesti. Tajusin, miten huikeaa työtä Rauhankulkue oli tehnyt, millaisen energian he olivat mukanaan vieneet yli 300 kaupunkiin, sataan maahan ja kuudelle manterelle 90 päivän aikana. He kulkivat kaikkien merkittävimpien konfliktialueidenkin läpi, vieden rauhan sanomaa eteenpäin. Dokumentissa eräs kulkueen henkilöistä kiteytti asian niin kovin koskettavasti:

”Kun suunnittelimme matkaa ja kokosimme aikatauluja, tutkimme reittejä ja olimme yhteydessä eri maiden isäntätahoihin, maailma näyttäytyi edessäni pieninä erillisinä paloina, joilla ei näyttänyt olevan mitään yhteistä keskenään. Kotiin palattuani kaikki oli muuttunut. Olin kulkenut omin jaloin läpi koko maapallon, nähnyt omin silmin ja tuntenut omin sydämin, että oli ihmisillä päällään housut tai hame, oli hänen ihonvärinsä mikä tahansa, eli hän rikkaassa tai köyhässä yhteiskunnassa tai palvoi hän sitten Allahia tai Buddhaa, niin yksi asia yhdisti näitä kaikkia ihmisiä: katse, jossa elää Toivo.”  

Kulkueessa mukana olleen Isabellen video Helsingin tapahtumista 27.10.2009.



Rauhaa sydämeesi, iloa päivääsi!

Deepthi