23.7.14

Varcas: Uranuksen perääntyminen ja elokuun supertäysikuu


URANUKSEN PERÄÄNTYMINEN JA ELOKUUN SUPERTÄYSIKUU

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
22.7.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valmistautuminen


Varoitus: Uranus pysähtyi muutama tunti sitten alkaakseen perääntyä. Se on vähän eksyksissä siinä riemussa, kun Saturnus pysähtyi päivää aikaisemmin aloittaakseen kulkemisen eteenpäin, mutta se on erittäin tärkeää ja meidän on otettava se huomioon!! Ei vähiten, koska ensi kuussa (10.8.) meillä on supertäysikuu Vesimiehessä (Uranuksen hallitsema) ja ennen sitä on tehtävä työtä ja lisättävä valppautta. Minun mielestäni tämä kuu on tämän vuoden yksi ja ainoa superkuu. Tiedän, että heinäkuun ja syyskuun täysikuuta nimitetään virallisesti superkuuksi, mutta tuon nimityksen orbi on valtava ja kaukana siitä, mitä itse käyttäisin. Niinpä (nöyrästä mielestäni) elokuun täysikuu on loputtomasti voimakkaampi kuin minkään muu tänä vuonna ja sillä on suuri merkitys, että sen merkin hallitsija pysähtyy muutamaa viikkoa aiemmin perääntyäkseen.

Kirjoitan superkuusta tapahtumahetkellä, mutta tästä siihen (10.8.) meidän täytyy tehostaa ja tarkentaa tinkimättömyyttämme ja erottelukykyämme miljoonakertaisesti! Tämä on Uranuksen viimeinen perääntyminen jatkuvassa neliössään Pluton kanssa. Tämä on tilaisuutemme vaikuttaa niin valtavasti siihen suuntaan, mihin tämä planeetta liikkuu, ettei minusta tunnu liioittelulta sanoa, että olemme astumassa vedenjakajahetkeen, millaisen tuskin koskaan saamme. Energiat ovat hyvin polarisoituneita tällä hetkellä. Kaikki tuntuu lisääntyvän, hyvä ja huono. Mahdollisuuksia toteutuu joka suunnassa ja meidän jokaisen täytyy panna merkille omat olosuhteemme ja oma elämämme ja päättää, mitä mahdollisuuksia haluamme toteuttaa tulevina kuukausina.

Ja puhumme tässä Vesimiehestä ja Uranuksesta, joten tässä ei voi olla kyse siitä, että saamme yksilöinä tarpeemme ja halumme tyydytettyä. Tässä on oltava kyse parhaista lopputuloksista planeetan, kollektiivin kannalta. Jokainen meistä on tulevaisuuden vartija juuri tässä ja nyt, tässä läsnä olevassa hetkessä. Meidän on tajuttava tämä tosiasia ja tajuttava se täysin olemuksemme kaikilla tasoilla, voidaksemme tehdä oikeita valintoja tällä hetkellä.

Tämä tuleva superkuu tuhoaa paljon asioita: kauan vaalittuja uskomuksia, lohduttavia ajattelu- ja käyttäytymistapoja ja oletettuja totuuksia, jotka pelkästään ylläpitivät vallitsevaa tilaa (eikä se ole ehkä se vallitseva tila, mitä ensin ajattelit). Kaikki tulee uudelleentarkasteluun tulevina viikkoina ja jos emme ole tämän kuun tulemiseen mennessä tunkeutuneet johonkin syvälle tunteaksemme sen läpikotaisin, meidän on tehtävä se silloin. Niinpä mitä pikemmin pääsemme alkuun, sen parempi! Ja se vaatii rohkeutta, koska jos teemme tämän työn niin syvällisesti, kun nyt vaaditaan, siihen voi sisältyä sellaisten totuuksien puhumista, joita ne eivät toivota tervetulleeksi, joihin olemme muodostaneet liittoja. Se saattaa vaatia asenteemme muuttamista täysin asioista, jotka ovat merkinneet meille aiemmin hyvin paljon. Se voi merkitä noiden liittojen lopettamista, jotta tehdään tietä uusien muodostamiselle tai yksinolemisjaksolle, kun tutustumme siihen uuteen itseen, joka ilmestyy esiin.

Perimmiltään tämä voi haastaa meidät jättämään taaksemme kaiken tutun, voidaksemme kulkea tuntemattomaan paljaana kaikesta, mikä on aiemmin peittänyt meidät identiteettinä, egona ja tarkoituksena. Tiedän, ettei tämä viesti ole miellyttävä, ja tiedän, että jotkut voivat torjua sen. Loppujen lopuksi meidän jokaisen on päätettävä itse, mutta mikä tahansa näyttääkin olevan kustannuksena siitä katsottuna, missä olemme nyt, niin jos kuljemme tätä rohkeus- ja uudestisyntymäpolkua muutaman tulevan viikon, pitkän tähtäyksen palkkiot - sekä henkilökohtaiset että globaalit - ylittävät nykykuvitelmamme ja tunnemme suurempaa vapautta kuin koskaan ennen.

Toivotaan monia siunauksia jokaiselle meistä. Tuntekaamme kaikki sitä suurta rohkeutta ja loputonta rakkautta, mitä tarvitaan aloittaaksemme alusta, henkisesti paljaana ja syvästi transformoituneena.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.