26.6.10

Täydenkuun meditaatio tänään 26.6 klo:18


Heiippa!


Ja terveisiä Suomussalmelta! Tulimme bändin kanssa tänne jo eilen mökkeilemään, ja tänä iltana esiinnymme Scandic Kiannon Kuohuissa.

Mutta hei, siitä tulin nyt oikeastaan muistuttamaan, että tänäänhän on siis Täysikuu ja osittainen kuunpimennys, joiden johdosta energiat ovat todella huipussaan! Itsestäni on tuntunut, että tätä päivää on valmisteltu hyvin intensiivisesti jo koko viikko: kyllä on nimittäin ollut hameen helmoissa kiinnipitelemistä, kun energiat ovat suhanneet kuin Linnanmäen vuoristoradassa konsanaan - aivan edestakaisin, vaikka muuten olen fyysisesti ollut vain suurimman osan ajasta kotona (eli en ole ollut niin alttiina muiden energioille, mitä reissussa ollessa). Energiatasolla sen sijaan olen välillä istunut aivan syvimmässä lammikossa, jossa ei ole valon häivääkään, kunnes taas on tempaistu aivan pilvien yläpuolelle ihastelemaan koko maailmankaikkeuden kauneutta. Tällaista vuoristorataa ei nimittäin ole hetkeen ollut! :D Eli kunnon energiatreeniviikko takana, olen vain silmät suurina seurannut, että MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU, mutta vielä ollaan vaunuissa mukana ja oppi on ollut suurenmoista. Kiitos, kiitos, kiitos. Tästä johtuen tietenkin tuntuu, että en ole ollut vapaapäivistä huolimatta lomalla laisinkaan, vaan tehnyt töitä mitä suurimmassa määrin - itseni kanssa. Huh!

Äsken juttelimme juuri puhelimessa ystäväni kanssa, ja tuumasimme, että nyt Täydenkuun, näiden superenergioiden kunniaksi yhdistämme tänään voimamme, ja keskitymme hetkeksi aikaa uusien energioiden vastaanottamiseen. Jos haluat liittyä mukaan, niin olet koko sydämestämme tervetullut! Ajattelimme istahtaa alas tasan klo:18.

Alla vielä hiukan infoa koskien tätä aihetta, edellisistä postauksistani poimittuna. 20.06 julkaisin Aluna Joy Yaxk'in Kesäennusteen, jonka voit kokonaisuudessaan lukea täältä. Hän sanoo: "Täysikuun ja osittaisen kuunpimennyksen aikana 26.6. syntyy suurristiasetelma. (Tämä on astrologinen termi, jossa planeetat tulevat ristimuotoon eläinradalla.) Tämä suurristi voi olla hyvin optimistinen merkki ja monet kutsuvat sitä uuden hengen syntymäksi, mikä kohottaa energiaamme ja avaa sydäntämme."


Myös Sari McGlinn kertoi aiheesta asiakaspostissaan, jonka julkaisin sivuillani 26.6. Sarin postin pääset kokonaisuudessaan lukemaan täältä. Alla siitäkin ote:

AJANKOHTAISTA NYT – MAAPALLON ENERGIAKOHOTUKSISTA 27.5. ja 26.6.
Uudet isot energiakohotukset ovat nyt parhaillaan tapahtumassa, niiden huippukohtina ovat täydenkuun ajat 27.5. ja 26.6 (juhannus).

Alustusta asiaan (niille, jotka eivät ole saaneet aikaisempia meilejäni aiheesta)
Kuten olen jo aiemmissa meileissä kertonut, me käymme nyt ihmiskunnan isointa energiamuutosta läpi. Tämä on ravistellut viimevuosina ihmisten kohtaamattomia asioita taas esille, jotta ne tulisi avattua ja kohdattua (raskas energia muuntautuu takaisin kevyeksi). Samalla maan päälle on tullut jaksoittain uutta kevyempää energiaa, joka on mahdollistanut uusien upeiden energiakokemuksien kokemisen. Sen myötä rakkauden, ilon ja onnellisuuden kokemisen hetket ovat laajentuneet, syventyneet ja voimistuneet. Kyky aistia ja nähdä energioita, lukea ajatuksia, viestittää ajatuksien kautta jne. ovat auenneet jokaiselle yksilölliseen tahtiin ym.

Paljon puhuttu vuoden 2012 muutos on jo koko ajan menossa maapallolla ja meissä. Suuri osa uusista energiatasoista ovat jo asettuneet maapallon energiakenttään tai sanoisinko maapallo niiden energiakenttään ja värähtelytaajuuteen. Koska energiataajuus jossa nyt elämme, on paljon korkeampaa kuin mihin olemme tottuneet, tämä vaikuttaa meihin monin tavoin. Olemme juuri nyt samanaikaisesti kiinnittyneinä uuteen ja vanhaan energiataajuuteen. Eli olemme tällä hetkellä ‘välitilassa’. Siksi kehon ja mielen olotilat seilaavat näiden kahden energiataajuuden väliä, kunnes alamme pysyä kiinteämmin uudessa energiataajuudessa.

Uusi energiataajuus ja uudet portaalien avautumiset
Tapahtuvat nyt kahden seuraavan täydenkuun aikana. Jo 15.5. lähtien maan energiakentässä on taas kulkenut hyvin korkea uusi energiataajuus, joka asettuu juhannuksen jälkeen pysyvästi maan energiataajuuteen. Olet ehkä saattanut aistia tämän uuden kevyen energiataajuuden. Siihen voi kytkeytyä aistimalla sen energia tai ajattelemalla että kytkeytyy ympärillä olevaan uuteen energiavärähtelytaajuuteen. Se on täynnä onnellisuutta. Siinä ollessasi tunnet onnellisuutta, voit nähdä visioita tavalla, jota kutsun uuden ajan näkemiseksi. Sen energia on samalla elävä luomisen tila ja kun olet siellä, voit samalla visioida tulevaisuuttasi ja siten luot sitä! Ja tämä kaikki on vasta alkua. Olen ollut todella innoissani ja onnellinen tämän eneriataajuuden tulemisesta ja se on tuntunut aivan käsittämättömän ihanalta, onnelliselta ja kotoiselta.

Isot energiakohotukset 27.5. ja 26.6.ovat kaksi seuraavaa täydenkuun ajankohtaa
Silloin on täydenkuun kautta avoinna energiaportaali, johon menemällä saa kiinnitettyä itseään enemmän uuteen energiaatuuteen ja oleminen välitilassa helpottuu ja uuteen taajuuteen pysyvästi siirtyminen nopeutuu. Silloin alkaa olla enemmän ja enemmän uudessa rakkauden, valon ja vapauden energiassa.

Täysikuun merkitys
Jokaisen täydenkuun aikaan täysikuu heijastaa avointa energiaportaalia jonka kautta voi mennä aistimaan maan päälle vasta kiinnittymässä olevia energitaajuuksia, etuajassa. Täysikuu heijastaa tätä uutta, vielä tulossa olevaa energiataajuutta luontoon, alkaen siten kohottamaan ensin luonnon värähtelytaajuutta josta se siirtyy 6kk-vuoden sisällä meihin ihmisiin.
Jokaisen täysikuun aikaan on avoimena uusi energiaportaali, sisältäen uutta, aina juuri siihen ajankohtaan tarpeellista energiaa.
Suosittelen, että tästä eteenpäin katsot täysikuuta myös sydämelläsi ja menet ajatuksissasi sen eteen aistimaan siinä avoinna olevaa energiaportaalin energiaa. Sydämesi kautta voit vetää uutta energiaa kehoosi ja kaikille energiatasoillesi. Kuun heijastuksilla on muutenkin paljon enemmän merkitystä kuin mitä nykyisin tiedostetaan. Se heijastaa maapallolle aina henkistä kehittymistämme eteenpäin vievää energiaa.



************

Ja laitanpa tähän loppuun vielä kanavoinnin, joka koskee samaa aihetta (kanavoinnin lopussa), ja jota en aikaisemmin ole vielä julkaissut. Ole hyvä!

Valoisaa Juhannuksen jatkoa Sinulle! <3

Deepthi




SISÄINEN VAKAUTEMME

Kirjoittanut Shala Mata ( http://shala.lightworker.com)
1.6.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Valmistautuessani kirjoittamaan kuukausittaista artikkeliani herään usein jonkin laulun soidessa päässäni tai näen kuvan, jota haluan käyttää. Olen oppinut luottamaan näihin lempeisiin tönäisyihin tietäen, että kaikki sopii ja virtaa yhteen. Merkittävän täydenkuun aamuna 27.5. heräsin sävelmään "June is busting out all over" (= kesäkuu murtautuu vapaaksi kaikkialla). Se on laulu 1960-luvun Karuselli-musikaalista, jonka muistan nähneeni lapsena. Se on yksi noista kohottavista sävelmistä, joita on helppo viheltää - sitä teen paljon. Toinen kaunis laulu samasta musikaalista on "You'll never walk alone" (= et koskaan kulje yksin). Kumpikin näistä ihanista sävelmistä puhuu kesäkuun energialle ja tunteelle.

Kesäkuu murtautuu vapaaksi kaikkialla ja avaa oven taas yhteen dramaattiseen energiamuutokseen - sellaiseen jonka me kaikki olemme tunteneet odotuksen viime kuukausien aikana. Kun astumme kesäkuuhun ja sen tuomiin moniin asetelmiin, meitä pyydetään ylläpitämään tietoisesti ja tarkoituksella sisäinen vakautemme. Monin tavoin kesäkuu tuntuu kuin kuluneiden viiden kuukauden energiamuutosten loppuunsaattamiselta ja samalla se aloittaa uuden värähtelymahdollisuuksien sarjan, mikä yhdistyy seuraavien kolmen kuukauden aikana.

Olen kirjoittanut usein lisääntyneestä värähtelystä, taajuudesta ja valosta, mitä virtaa meille Keskusauringosta oman aurinkomme kautta. Monet ovat kirjoittaneet viime aikoina lisääntyneistä auringonpilkusta ja auringostamme tulevasta sykkivästä energiasta. Tämä energia on kesäkuun ja tulevien kuukausien energian edeltäjä.

Olemme kaikki tietoisia dramaattisista maanmuutoksista, maajäristyksistä ja vulkaanisista purkauksista sekä tietysti dramaattisesta öljyvuodosta Meksikon lahdella. Vahingon laajuutta valtamerille ja luonnolle on vaikeaa ymmärtää ja se voi suistaa meidät toivottomuuden tunteeseen. Hyvin paljon muuttuu rakkaan Äiti Maamme pinnalla, evoluutiopolkumme liikkuu niskan taittavaa vauhtia. Toukokuussa tuntui energiavaihteluita tapahtuvan lähes tunneittain ja se haastoi sisäisen vakautemme ytimen. Oli fyysisesti ja tunteellisesti haastavaa ylläpitää tasapainomme.

Kuljemme kahden ulottuvuusmaailman välillä, 3D ja 5D. Olemme tehokkaasti muokanneet sisäistä suhdettamme pyhässä sydäntilassamme ja saaneet myös syvemmän tietoisuuden siitä, minkä kanssa olemme värähtelyltämme yhteensopiva. Olemme aloittaneet valokehomme kiihdyttämisen, mikä on luonut vitaalienergian aaltoja, jotka on punottu yhteen aurinkomme kvanttivalon kanssa. Aivotoimintamme on muuttumassa, hermojärjestelmäämme "silloitetaan" näihin valotaajuuksiin ja fyysisen kehomme on sopeuduttava päivittäin, kun energia valaisee, muuntaa ja transformoi. Monet havaitsivat kognitiivisen ajattelunsa kadonneen, pystymättä laittamaan ajatuksia yhteen tai muistamaan yksinkertaisia tehtäviä. "Päiväunelmointijaksot" tyhjyyteen olivat myös yleisiä.

Väsymystä, unihäiriöitä, irtikytkennän tunnetta, päänsärkyä ja kehokipua tunnettiin myös. Toukokuun energiat muuttuivat lähes tunneittain, jolloin energiaa näytti tulvivan sisään tai tunsimme vain tarvetta levätä ja olla hiljaa ajattelematta. Sisäinen vakautemme on suoraan sidottu tunteisiimme ja siihen, miltä meistä "tuntuu" jokainen ajatuksemme, sanamme ja vielä tärkeämpää, energia sanojemme taustalla. Olemme suhteessa kaikkeen ja kaikki on muuttunut - näin ollen on loppuunsaattamisen tunne.

Kesäkuussa aloitamme uuden suhteen, joka on paljon sisäisempi ja keskittyneempi siihen, miten sopeudumme taajuuden lisääntymiseen, mikä jatkuu tulevina viikkoina. Ajattelumallimme ja uskomuksemme sulavat pois, kun uusia malleja muodostuu ja tönii meitä toimimaan enemmän sydämestämme. Olemme moniulotteisia olentoja, olemme aina olleet ja tulemme aina olemaan. Toimimme sen monimutkaisen kommunikointimatriisin kautta, mikä on korkeampien ulottuvuuksien itsen ja ajankohtaisen 3D-mallimme välillä.

Kesäkuussa kommunikoinnista tulee selkeämpää ja ytimekkäämpää ja sisäisestä tietämisestämme korostuneempaa. Olemme pyytäneet tätä ja valmistautuneet syvästi siihen. Se on kuitenkin uutta ja vaatii erottelukykyä, kun hyvin paljon informaatiota tulvii oman opastuksen, sisäisen kommunikoinnin ja toisten kommunikoinnin muodossa. Tämä - enemmän kuin mikään muu - kehittää sisäistä vakauttamme ja luottamustamme siihen, että olemme juuri siinä, missä meidän pitäisikin olla. Kun tämä on sanottu - miltä teistä tuntuu, missä olemme?

Se miltä meistä tuntuu, on taianomainen merkki ja totuudenmukaisinta kommunikointia, mikä meillä on jatkuvana kumppaninamme. Tiedämme nyt, että se miltä meistä tuntuu, on täysin oma valintamme. Tunnekeho on kosminen oppaamme sisäiseen vakauteen - silloin kun energia virtaa jatkuvasti henkisen, tunne-, mentaali- ja fyysisen kehon läpi, tunnemme tasapainoa ja pystymme pääsemään enemmän omaan valoomme.

Toinen sävelmä musikaalista, jonka mainitsin aiemmin, on "Et koskaan kulje yksin". Sanat ovat hyvin yksinkertaiset ja kuitenkin antavat toivoa uudesta.

"Kun kuljet myrskyn läpi, pidä pääsi pystyssä äläkä pelkää pimeää.
Myrskyn päätyttyä taivas on kultainen ja leivoinen laulaa suloisen hopeista laulua.
Kulje tuulen läpi, kulje sateen läpi, vaikka unelmiasi viskotaan ja puhalletaan.
Kulje eteenpäin, kulje eteenpäin toivoa sydämessäsi etkä koskaan kulje yksin.
Et koskaan kulje yksin." (Rogers and Hammerstein)

Miten täydellinen ja sopiva muistutus näihin epävarmuuden ja suuren muutoksen aikoihin. Käsitän, ettei tämä ole uutinen, vaan muistutus, mikä tuntuu hyvältä. Kun muistamme, että valitsimme olevamme täällä rakkaan Äiti Maamme ylösnoustessa, emme ole yksin tässä.

Antakaa näiden sanojen ja vastaavien olla mantranne kesäkuussa ja tulevina kuukausina.

Tiedämme, että olemme suuren siirtymän ja transformaation ajassa. Roolimme kesäkuussa on keskittyä "kultaiseen taivaaseen" tai kultaiseen aikaan, mikä on tulossa, ja tehdä siitä osa todellisuuttamme nyt. Teemme tämän säilyttämällä sisäisen vakauden sydämessämme, iloisesti ja leikkisästi hyväksyen. Heittäen pois vanhat tuomitsemisen ja pelon kahleet ja loistaen sitä, kuka olemme. Syntymäoikeutemme on tuntea iloa ja tyydytystä, tämä on valokehomme kommunikointistandardi.

Viime kuukausien aikana olemme tehokkaasti tehneet toimintajärjestelmämme versiovaihdoksen, monien värähtelypäivityskerrosten kautta. Meistä tuntui usein, kuin olisimme rämpineet mudassa, hyvältä ja kohottavalta tuntuvan virtauksen ulkopuolella.

Kesäkuun keskittynyt energia kutsuu meitä kiinnittämään huomion valokehomme laajentamiseen ja laittamaan sen etusijalle. Rakkaat tähtisiemenperheemme, arcturuslaiset ja plejadilaiset, ja muut säteilevät tätä transformatiivista energiaa nyt. Sydänportaalin kautta pääsemme 5D-tietoisuuteemme, mikä sallii meidän säteillä sitä, kuka todella olemme, ja kommunikoida suuren ei-fyysisen itsemme viisautta, rakkautta ja voimakasta energiaa. Heräämisemme on suunnaton henkilökohtainen matka ja se vaatii huomiota ja aikomusta luottaa sisäisiin tönäisyihin ja kommunikointiin valokehomme kanssa.

Kesäkuun energialähetykset ovat jatkuvia, kuin surffaamista jättiaalloilla. Valokeholiittymä on pyhä sydämemme, missä ehdottoman rakkauden syntymäoikeustaajuutemme jatkaa inhimillisen rakkauskäsityksemme muuttamista ja avaa värähtelymme sisäisen vakauden laajentumiselle.

Ehdottoman rakkauden taajuus ja värähtely ovat valokehomme elinvoima ja korkeampien ulottuvuuksien luomisperusta. Yhdistymme enemmän ja enemmän tähän energiaan ylösnousemusvalmisteluissamme, solujemme ja kehomme sytyttämiseksi valoksi. Puhumme ehdottomasta rakkaudesta planeetallamme, mutta todellisuudessa se on vaikea energia ylläpitää 3D-olemassaolossamme. Usein saamme murusia tästä kvanttienergiasta ja sitten meidän on uutterasti uudelleenkalibroitava fyysistä kehoamme. Kesäkuu avaa enemmän tätä energiasykettä ja tarvitsemme aikaa sopeutuaksemme ja yhdistyäksemme sen viisauteen.

Tämän prosessin lempeä ja ystävällinen salliminen on tärkeää - asennoituen niin, että tämä integroitumisprosessi on ennen kaikkea palvelus NYT-itsellemme. Saatamme tarvita lisää hiljaista aikaa yksin, pohdiskelevaa kommunikointia sisäisen opastuksemme kanssa. Tämä voi tuntua ylivoimaiselta, jos teemme jatkuvasti, ja on tärkeää hyväksyä ja sallia, miltä SINUSTA tuntuu joka hetki.

Useat planeetta-asetelmat tukevat ja vahvistavat tässä kuussa lisääntynyttä energiasykettä. Jokainen täysikuu ja uusikuu antaa syvällisen muutosajankohdan ja tilaisuuden tarkasteluun. Päivänseisaus 21.6. on aina voimallista seremonia- ja juhla-aikaa. Päivänseisaus merkitsee kirjaimellisesti "auringon pysähtymistä", jolloin aurinko nousee ja laskee samassa paikassa horisonttia kolmen päivän ajan - mikä vaikuttaa pysähtymiseltä. Tämä aika on lisääntyneen taajuuden voimakasta sykettä planeetalle ja valokehollemme.

Meillä on myös osittainen kuunpimennys tässä kuussa täydenkuun aikaan 26.6. Kuunpimennys tukee tunnesuhdettamme itsen ja toisten kanssa ja se on sisäisen lisätarkastelun aikaa.

Kaiken kaikkiaan kesäkuu räjäyttää auki ja muuttaa monia vanhentuneita uskomuksia tai rajoituksia. Se tuntuu intensiiviseltä, kuitenkin optimismin täyttämältä, jos päätämme tuntea ja sallimme valoviritysten ilmaista tätä. Kuten aina, fyysinen kehomme tarvitsee tukea tavalla, joka tuntuu itsestänne oikealta. Optimaalista mineraalitukea vaaditaan pitämään solumme eloisina ja kykenevinä sisältämään lisääntyneen sähkövarauksen. Se myös pitää meidät nesteytettynä ja tukee kaikkia kehojärjestelmiämme.

Pysykää rentona ja tyynenä tulevien energialatauksien aikana, tuntekaa olevanne tuettu ja sallikaa muutokset. Virittykää tunteille, joita säteilee valokehonne rakkaudesta, ilosta ja naurusta - tämä värähtely on puhtain ja vahvin voima koko universumissamme.

Muistakaa, että nauru on nopein tapa tuntea sielu ja annettu tai saatu hymy on enkelin suudelma. Olemme kaikki yhteydessä tänä suurenmoisena aikana ja yhdessä tällä matkalla.

Jatkakaa upean valonne säteilemistä!

Rakkaudella ja siunauksin palveluksessa,
Shala

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.