5.12.11

Gorgo: Universaalin Rakkauden saapuminen

UNIVERSAALIN RAKKAUDEN SAAPUMINEN

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.net)
3.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Kun uuden ihmisen prototyyppi aktivoi ja ruumiillistaa fyysisesti täysin universaalin rakkauden taajuudet, Äiti Maa saa ravitsevia skalaarienergioita, joita se tarvitsee helpottamaan synnytyskipujaan … kuten myös jokainen teistä." -Plejadien seitsemän sisarta

11-11-portin jälkeen

On kulunut kolme viikkoa 11-11-portista, jolloin sisäinen maailmamme käännettiin taas kerran nurinpäin ja ulkoinen maailmamme ylösalaisin. Merkittävän portaalin jälkeen vaatii aina melkoisesti aikaa saada peruukkimme taas oikaistua, mutta tämän hyvin keskittyneen ja pyhän läpikulun aikana tapahtuu kosmoksessa niin paljon, että on vaikeaa tai mahdotonta aivan vielä ymmärtää sitä tai selvittää, mikä puoli on ylöspäin.

Yksi asia on varma: temmellämme edelleen 11-11-portin jälkeisessä tyhjiössä (ja pian meidät "imuroidaan" 12-12-porttiin), kokien tavallista sitä kaivamisjaksoa, mikä seuraa jokaista merkittävää kosmista tapahtumaa, ja integroimme niiden kaikkien porttien emälatausta, joiden läpi olemme juuri räjähtäneet. Ja vaikka saamme tällä hetkellä pääsyn täysin uuteen (sydämen) älykkyysulottuvuuteen ja kontaktin uuden tason tietoisuuteen, tämä ei varmasti ole aikaa saada tolkkua siitä kaikesta (kiitos Merkuriuksen perääntymisen). Olemme edelleen niin paksussa muuntumispilvessä, ettemme oikeastaan voi nähdä jalkaa kasvojemme edessä - ja kaikkien viipyilevien 3D-sirpaleiden edelleen lentäessä ilmassa, ei ole edes suositeltavaa yrittää.

On myös mainitsemisen arvoista, että olemme keskellä voimakasta pimennysportaalia (25.11. oli osittainen auringonpimennys ja 10.12. lähestyy täydellinen kuunpimennys täydenkuun aikaan) - ja tietysti aivan kuunpimennyksen kantapäillä on 12-12-tähtiportti, minkä jälkeen seuraa pian talvipäivänseisaus. Kun tähän heitetään mukaan muutamat auringonpurkaukset ja koronan massapurkaukset joita on paljon kunnioittamassa meitä tässä kuussa, kuten tapahtui myös anteeksiantamattomasti aivan kiitospäivän ympärillä, meillä on melkoinen kosminen cocktail hoitamassa meitä jouluajan juhlien läpi.

Siis kyllä, vaikka kivut eivät ole aivan yhtä voimakkaita kuin ennen ja pystymme ratsastamaan aalloilla luottavaisemmin, kohoilemme edelleen synnytystuskissamme ja meidän on antauduttava täysin näille vuoden 2011 jäljellä oleville supistuksille.

"Talvipäiväseisauksesta uuteen kuuhun teillä on tilaisuus kasata kokonaan uusi perspektiivi - sellainen joka saa aikaan todellisen muutoksen, läpimurtoja ja vapauden." -Seitsemän sisarta

Kuulemani mukaan vaikein osa on melkein ohi ja vaikka olemme kaikki paikassa, missä tunnemme, ettemme kirjaimellisesti jaksa enää minuuttiakaan kauempaa - miten monta kertaa olemme sanoneet sen viimeisten seitsemän vuoden aikana? - meidän on vielä vähän työnnettävä. Mutta voimme koota fokuksemme ja ammentaa vahvuutta ensimmäisistä elämän merkeistä, joita alkaa ilmestyä esiin, kun universaalin rakkauden ikkunat murtuvat auki, täynnä raikkaita ja vahvistavia timantinkovia hiukkasia, jotka puhaltavat elämäämme ja kehoomme muutoksen tuulilla.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun me (suuri osa ihmisistä) uudestisyntyy tällä tavalla - täysin tietoisena - ja tämä uudestisyntymähetki on SE paluu nollapistetietoisuuteen, täydellinen nollaus ja uudelleenkalibrointi, missä feminiini- ja maskuliinienergiat ovat täysin tasapainossa, ja se mahdollistaa meille fyysisen ylösnousemuksen polariteetti(karma)tietoisuuden yli - ja monin tavoin asiat ovat edelleen perseestä, mutta ihme tässä kaikessa on, että meitä tuetaan tämän siirtymän läpi kaikin mahdollisin tavoin. Nyt ei kumarrella.

Viime viikkoina aggressiivinen, mutta puhdistava kosminen transformaatioristiaallokko on pyyhkäissyt meidät kaikki mereen. Olemme kaukana "normaalista vanhasta" ja sen sijaan, että virtaisimme universaalin virtauksen mukana, meidät on irrotettu elämästä ja ponnahtelemme holtittomasti tuntemattoman rauhattomissa tyrskyissä. Tällainen ympäriinsä heittely voi aiheuttaa levottomuutta, jos sallimme sen, mutta ne jotka pysyvät tyynesti keskittyneenä siihen, mihin sydän johdattaa meitä, panevat merkille, että vaikka meidät on heitetty syvälle mereen taas kerran, tällä kertaa emme enää ole yksin täällä.

Kun meren vellonta nostaa näkökykymme tilapäisesti uusiin korkeuksiin, alamme nähdä sen uuden maailman horisontissa, mitä jokainen meistä on rohkeasti uneksinut todeksi, mutta huomaamme myös, että kaikkialla ympärillämme, samoissa puhdistavissa vesissä, keikkuu myös resonoivan sieluperheemme jäseniä, jotka liittyvät nyt meihin uuden maailman löytämisessä ja luomisessa.

Kun tunnistamme toisemme, meidän on ojennettava vain kätemme saadaksemme takaisin luonteenlujuutemme, sinnikkyytemme ja vahvuutemme lukumäärässä, niin että yhdessä voimme uida täysin uuden elämämme rannalle.

Loppuunsaattamisen tunne täyttää ilman ja saamme taas polttoainetta jäljellä olevia kilometrejä varten …

Hengenheimolaiset

"Uusi järjestys on nousemassa ja sieluja näiden muutosten eturintamassa alkaa tulla yhteen luomaan ryhmävärähtelyjä, jotka vaikuttavat maapalloon ja ihmiskuntaan jalomielisillä tavoilla." -Seitsemän sisarta

Mikään juuri ei ole kristallinkirkasta uusissa askelissa, se on totta, mutta tässä viimeisimmässä tähtiportissa on yksi elementti, joka on jo alkanut vahvistua toisella puolella, valmisteluna vuoteen 2012: jälleenyhdistyminen sieluperheisiimme, veljiimme ja sisariimme kotoa.

Huomaat ehkä nyt näiden sieluryhmien ilmestymistä keikkuen esiin kaikkialla ympärilläsi -romanttisina, henkisinä tai hengenheimolaisten kumppanuuksina; liiketoiminta- tai tarkoitusperusteisina yhteyksinä jotka ovat vasta muodostumassa ja jotka vahvistuvat uutena vuotena; uusina tilaisuuksina työskennellä toisten samanmielisten tai samoista asioista kiinnostuneiden kanssa: viimeisinä paloina (ihmisinä) viimeistelemään kollektiivisen antisi ihmiskunnalle jne.

Joissain tapauksissa nämä yhteydet muodostuvat internetin kautta tai niitä voi (lopultakin) olla fyysisessä maailmassasi - joka tapauksessa näiden sieluryhmien yhdistyminen on vaadittava askel toteuttamaan monia sydämessä tuntemiamme toiveita uudesta maailmasta. Alamme virallisesti yhdistyä sydänresonanssissa uuden maan suojelijoina ylösnousemuksen II vaihetta varten, mihin Näkymättömät viittaavat "fyysistämisvaiheena".

Kuten kaikki muukin, tämä yhdistyminen on luultavasti jatkuvaa paljastumisprosessia vuoden 2012 ajan, joten jos et tunne näitä yhteyksiä vielä, sinulla on paljon "aikaa" … mitä tahansa aika nyt merkitseekin. Sisaret sanovat, että uudet suhteet kukoistavat sekä tilaisuudet laajentua yli sen, mitä tällä hetkellä tiedetään, ja olemassa olevat sielusuhteet syvenevät. Jos ymmärrän tämän oikein, fyysistämisvaihe ja ruumiillistamisvaihe tapahtuvat samanaikaisesti. Se on yleisaikajakso, joka on annettu ylösnousemuksen toteutumiseen fyysisesti - jakso joka on jo alkanut ja joka sisältää hurjimpien unelmiemme ja syvimpien toiveidemme fyysiset ilmentymiset ja soveltamiset, unelmien jotka kumpuavat korkeimman rakkauspotentiaalimme saavuttamisesta.

Toisin sanoen, niille jotka kykenevät ruumiillistamaan rakkauden universaalin taajuuden, vuodessa 2012 on kyse fyysisen alueen, fyysisen aineen mestaruudesta … mukaan luettuna biologiamme. Opimme kaikenlaisia uusia asioita, mm. miten luodaan yhdessä universumin voimien kanssa magneettisen (korkean) sydämemme portin kautta. (Paljon lisää tästä tulevana uutena vuotena.)

HUOMAUTUS

Tuntuu tärkeältä todeta tässä, niin vastoin joidenkin uskomusta, biologinen ylösnousemus ei ole kertatapahtuma. Se on jatkuvia Lähde-energian puhdistavia aaltoja, jotka jouduttavat peräkkäisiä geeniaktivointeja ja edistysaskelia, jotka johtavat jumalaisen rakkauden ruumiillistamiseen - taajuuden johon eturintamassa ollaan viritytty, harmonisoiduttu ja integroiduttu monta, monta vuotta. Alamme ruumiillistaa jumaluutemme, ja kyllä, opimme, miten valjastetaan tai ohjataan fyysistä energiaamme kuin mestarit, varmasti - mutta pitäkää mielessä, että biologiamme jokainen solu ja sen sisältämä DNA muuttuu radikaalisti sopeutuakseen uudelle ohjelmointitasollemme, mikä on vain pitkä tapa sanoa, että aikaa ja tilaa vaaditaan kirkastamiseen fyysisessä maailmassa. Se on vain fysiikkaa.

Fyysisen 3D-maailman fysiikka hallitsee muodon maailmaa ja se on ehdottomasti tiheintä ja vähiten muokattavaa ja siksi se muuttuu hitaimmin ja viimeksi. Valitettavasti tämä vähittäinen prosessi on se, mitä merkitsee "kehon tuominen mukanamme" ylösnousemuksen kautta 5D:hen. Taatusti fyysinen kuolema saattaa olla nopeampi reitti, mutta emme ilmoittautuneet sille. Olemme hitaassa junassa taivaaseen - ja sillä on paljon paikallispysäkkejä.

Tiedän sanovani tämän usein, mutta on paljon väärinkäsityksiä siitä, mitä kehossamme fyysisesti tapahtuu ja mitä meidän pitäisi odottaa. Tämä evoluutioprosessi mitä kutsumme ylösnousemukseksi, on ERITTÄIN biologinen prosessi, minkä vuoksi jatkuvasti vedän huomiomme fyysiseen kehoomme näissä päivityksissä. Plejadialiset lisäävät, että näitä väärinkäsityksiä vahvistavat ne, jotka luulevat ylösnousemusta pelkästään henkiseksi etsinnäksi. Se ei ole ainoastaan virheellinen käsitys, vaan pelkästään pintaraapaisu siitä, mitä todellisuudessa sisältyy lihamme muuntamiseen Kristus-olennoksi.

Koska meistä tuntuu huonolta, se ei tarkoita, että olemme epäonnistuneet ylösnousemuksessamme. Se merkitsee, että muunnumme, potkimme ulos tunne- ja solujätettä, pudotamme tiheyttä ja meistä tulee hienojakoisempia. Taas kerran, PROSESSI. Tämä kaikki johtaa johonkin - määränpäänä on ruumiillistunut rakkaus - mutta emme vain herää yhtenä päivänä tähän tähtiportin toisella puolella, vaan hiiiivuttaudumme siihen. Tähtiportit ovat jatkuvia ja peräkkäisiä syystä: jokainen niistä avaa meitä mahdollisuuteen ottaa seuraava, syvempi askel rakkauteen. Miten voisi olla mitenkään muuten?

(Teille joista on haastavaa antautua ruumiillistumisprosessille - plejadilaisten opastama käsikirja (From Suffering to Spiritual Ecstasy: simple intergration techniques for sacred embodiment) on saatavilla vuoteen 2012 saakka lahjoituspohjalta ja sen voi hankkia PayPalilla.)

"Edessä on maailmanlaajuinen uudelleenjärjestelyjakso, mikä vaatii kärsivällisyyttä, mutta kun jokainen teistä astuu asemiin uuden maan suojelijoina, nämä muutokset nopeutuvat ja keräävät vauhtia ympäri planeettaa. Tästä syystä nyt on ratkaisevaa, että ne joita kutsutaan planetaariseen palvelutehtävään, astuvat esiin ja sanovat KYLLÄ syntyville tilaisuuksille, sillä nämä avaavat ovia jälleenyhdistymiseen resonoivan sieluperheenne kanssa. Sieluperheenne kantavat uuden ihmiskunnan ryhmävärähtelyä ja nyt on aika yhdistää voimat, kanssaluoda kauan ylläpidetyt visionne taivaasta maan päällä." -Seitsemän sisarta

Rakkaussäteily

"Sfääriinne leviää uusi ymmärrys rakkaudesta ja tämä uusi ymmärrys on perusta kaiken elämän kasvamiseen ja kukoistamiseen uudella maapallolla." -Seitsemän sisarta

Kun ruumiillistamme täysin rakkaussäteilyn, itse asiassa sopeudumme biologisiin muutoksiin, joita vaaditaan ylösnousseeseen mestaruuteen. Sisaret ovat kertoneet minulle, että yksi vaikuttavimmista ja elämää muuttavimmista muutoksista joka aloitettiin 11-11-portin avulla, on, että yksittäiset solumme jotka muodostavat koko ihmiskehomme, alkavat ottaa 528 hertsin värähtelytaajuuden - yhden luomisen kuudesta ydintaajuudesta, universaalin rakkauden ja ihmeiden taajuuden.

Tämä säteily voidaan kokea kehossa aistimuspohjaisena autuutena - enemmänkin kuin rakkaus-ekstaasiaaltoina jotka aaltoilevat solujen läpi vapauttaen endorfiineja, mikä saa aikaan korostuneen aistimuksen elossa olemisesta. Siinä kaikki ympärillämme, myös hengittämämme ilma, on ladattu rakkaudella. Tämä rakkausenergia on hienovaraista, mutta ratkaisevaa älykkyyttä, joka leviää kaikkeen, aina siihen pisteeseen saakka, missä maailma vain tuntuu paremmalta ja näyttää … no, värikkäämmältä. Tämä voi kuulostaa "tripiltä" ja rehellisesti sanottuna se tuntuukin minusta ekstaasi-katuhuumeen hyvin laimealta versiolta - nimittäin rakkaushuumeeksi kutsutulta - mutta siitä puuttuu ne paniikin ja vainoharhaisuuden sivuvaikutukset, jotka liittyvät kaikkiin mieltä aktivoiviin keinotekoisiin humaliin.

Ymmärrän nyt tämän tunteen olevan sitä siirtymäprosessia, mihin Plejadien korkea neuvosto viittasi viime päivityksessä, minkä he määrittelevät Lähdeälykkyyden (rakkaustaajuuden) siirtymisenä soluihimme - tunne mikä perimmiltään generoidaan (korkeasta) sydänkeskuksesta. Plejadien neuvoston mukaan tämä on tunneaistimus, mikä itse asiassa transformoi kehon valoksi.

"Biologianne ottaa tämän taajuuden itseensä aaltoina, jotka tunkeutuvat kehonne jokaiseen soluun. Tätä tarkoitetaan sanalla "hurmio". Tämä prosessi johtaa koko kehon vapautumiseen tiheydestä." -Seitsemän sisarta

Emme kykene vielä kaikki pitämään tai säilyttämään tätä taajuutta koko aikaa, mutta jotkut ovat lähellä. Juuri nyt on vaikeaa yhdistyä näihin hienovaraisiin aistimuksiin, koska käymme läpi hyvin syvää solujen uudelleenjärjestelyä, mutta yleisesti ottaen Näkymättömät sanovat, että se aika mikä kultakin meistä menee asettua uuteen biologiaamme ja ylläpitää 528 hertsin rakkausvärähtely kehossamme, vaihtelee yksilöittäin ja se riippuu monista tekijöistä, mm. sielupolku, inkarnoitumisen ajoitus, geneettinen ja karmallinen puhdistuminen, solujen vahingoittuminen ja planetaarinen palvelutehtävä. Toisin sanoen, prosessi on täydellinen kullekin meistä.

Sisaret tekevät myös selväksi minulle, että tämä rakkausaste, 528 hertsiä, joka alkaa asua fyysisessä kehossamme, on myös hyvin läsnä asuintilassamme, kotonamme, työpaikallamme, yhteisössämme ja yhteyksissämme toisten kanssa. Tämä taajuus on selvä energiavoima, jonka toiset tuntevat, näkevät ja jota he arvostavat nyt kodin tuntuna.

"Teidät aletaan nähdä koko komeudessanne, kun jumalainen rakkaus säteilee sydänytimestänne." -Seitsemän sisarta

Tämä rakkaussäteily ja korkean sydämen polku, joka johtaa tietä meille ja ihmiskunnalle, ilmenee myös siinä, miten yhtäkkiä pystymme ilmaisemaan itseämme totuuden kantajina, jolloin tulee lähes mahdottomaksi himmentää valoamme, pidätellä sisäistä tietoamme tai mitään, mikä korostaa epäaitoutta tai antaa opastavaa valoa toisille.

Totuus tulee nyt ulos sellaisella voimalla, että se voi näyttää säälimättömältä, mutta tätä tapahtuu ainoastaan siinä, missä armottomuutta vaaditaan - ja joskus vain niin on. En ole koskaan ollut mikään suorien sanojen sanoja, joten itselleni tämä totuuden kertomistaso on ollut todella vaikea kesyttää. Olen pannut merkille monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen, että voimme käyttää henkistä mestaruuttamme ja käyttää myötätuntoa tekemällä parhaamme kaunistellaksemme tai pehmentääksemme totuutta ja toimittaaksemme sen rakkaudella, mutta tosiasia on, että kaikki totuus ei vain ole pehmeää tai kaunista tai armollista - vaikka sen toimittaisi rakkaudellakin. Joka tapauksessa on aika kertoa totuus. Hyvä uutinen on, että ennen olemme ehkä sulkeutuneet peilin pitämisestä toisille häijyn vastaiskun vuoksi, mutta jotenkin se ei enää ole niin pelottavaa. Ja sitä paitsi, totuuden pidätteleminen alkaa tuntea paljon pahemmalta, kuin mikään "pahasilmä" voisi koskaan tuntua.

"Tähän sanomme, että nyt on aika puhua horjumatta totuuttanne, virrata jalostuneen viisautenne myötä ja päästää toiset sisään näkemään kajastuksen uuden tien toivosta." -Seitsemän sisarta

Uuden ihmiskunnan edelläkävijät tulevat kohta esiin antamaan vaihtoehtopolun niille, jotka ovat valmiita ja halukkaita syleilemään rakkaussäteilyä. Ei siinä mielessä, että meidän täytyy haastaa nämä sielut, levittää tietoamme tai vakuuttaa ketään omasta totuudestamme, vaan meillä on kodin, täyttymyksen, tarkoituksen, ilon, luovan intohimon ja rakkauden lahja jaettavana kaikkien niiden kanssa, jotka ovat valmiita vastaanottamaan sen.

"Meidän perspektiivistämme monet muutokset ovat paikoillaan seuraavaan uuteen kuuhun mennessä, niin että olette suuremman selkeyden ja valmistautuneisuuden paikassa, suunnattomasti odotettua vuotta 2012 varten." -Seitsemän sisarta

Nähdään seuraavan portin tuolla puolen!

Lauren

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
_________________

Joka kerta hymyillessänne henki vuotaa vähän läpi. Muutatte sitä ihmistä, jolle hymyilette, ihmistä joka saa valonne, koska muistutatte häntä Kodista ja hänen omasta osastaan. (ryhmä)