Eilen illalla nukkumaan mennessäni kuuntelin myrskytuulen vinkuvan kiukkuisena lapsuudenkotini nurkissa. Olga oli vierelläni selkä kyyryssä ja ihmetteli mitä ulkona oli meneillään. Sammutin isän tietokoneen ja kynttilän ja pujahdin peiton alle. Rukoilin, että aivan vanhan huoneeni vieressä sijaitseva valtava kuusi pysyy pystyssä, eikä rojahda ikkunasta sisään yön aikana. Veljeni perheineen nukkui toisessa päässä taloa, ja heidän ikkunan takana sijaitsi puolestaan kolme isoa vanhaa koivua. Rukoilin, että myös ne pysyvät pystyssä. Oma oloni oli sähköinen ja levoton. Puhelimesta oli akku lopuillaan, mutten jaksanut enää nousta sängystä laittamaan sitä laturiin, vaikka tuntui että pitäisi. Ikkunalla oleva kynttelikkö välkähteli, ja uusi rukous täytti mieleni. Vuoden 2004 tsunami pulpahti jostain syystä päähäni. Rukoilin, ettei huominen aamu toisi yhtä surullisia uutisia tullessaan.
Aamulla herätessäni huomasin, että puhelimeni oli sammunut, ja kynttelikössä ei palanut enää valo. Katsoin ikkunasta rakasta kuustamme, senkin valot olivat sammuneet. Hipsin eteiseen, ei valoa. Siinä se nyt oli, mitä olin illalla tunnustellut. Myös puhelimeni jäisi nyt ilman virtaa, kun en kuunnellut sisäistä viestiäni laittaa se lataukseen. Hipsin isän luo ja sitten veljeni luo: "meillä ei ole sähköjä". Puut sentään olivat pystyssä. Miehet nousivat sängyistään tokkuraisina. Aloimme kaivaa kynttilöitä esille vain huomataksemme, että ne oli kaikki poltettu joulun aikana loppuun. Treenikämpältä onneksi löytyi pussillinen tuikkuja, niillä pääsimme alkuun.
Mielessä pyöri aamupäivän tietenkin vain yksi ainoa ajatus: miten riippuvaisia oikeasti olemme sähköstä ja miten itsestäänselvänä sitä pidämme. Mieleeni tulvi myös Amman kehotukset pitää koko ajan kynttilöitä ja polttopuita varastossa. Tiedostin, että tässä sitä nyt ollaan. Keskellä sitä, mistä kaikessa vuoteen 2012 liittyvissä keskusteluissa ja kanavoinneissa ja merkeissä on ollut kyse. Tämä sähkökatkos oli luonnollinen osa sitä muutosta, jota käymme läpi, niin hurjalta ja useille epäreilulta kuin se tuntuukin.
Itselläni on koko joulun ajan ollut painontunne niskassa. Vaikka olen ollut rakkaan perheeni parissa ja kaikki on hyvin, niin samalla kuitenkin tiedostaa ajan painon harteillaan. On ollut olo, että ihan kunnolla ei uskalla rentoutua eikä heittäytyä laakereilleen, vaikka mitään järjellistä syytä en siihen ole löytänyt ja vaikka olosuhteet olisivat olleet loikoiluun suorastaan täydelliset. Omat tuntosarveni ovat olleet koko ajan kuin valmiustilassa. Eilen on myöskin käynnistynyt maya-kalenterin mukaan voimallinen tähtiporttien jakso, joka kestää aina 3.1.2012 saakka. Joten meitä myöskin viritetään kovasti uusille taajuuksille, ja kosmiset portit ovat auki tietoisuuden laajentumiselle, rakkauskoodien vastaanottamiselle.
Luen tällä hetkellä Gregg Bradenin Fraktaaliaika-kirjaa. Vaikka olen vasta suht alussa, se on jo tukenut tuntojani ympäröivästä maailmasta. Siitä on käynyt selväksi tämän viidennen maailmanajan erityisyys. Elämme materiaalisen ajan loppuvaiheita, henkisemmän elämäntavan omaksumisen alkua. Alamme siirtyä ulkoisista arvoista sisäisiin arvoihin, rahan perässä juoksemisen sijaan sydämellä tekemiseen, erillisyydestä yhteisöllisyyteen, harhasta totuuteen ja rehellisyyteen. Ei tarvitse kuin ajatella ystäväämme facebookia, joka heijastaa uuden maailman tuloa mitä nerokkaimmin: ihmiset ovat saaneet kanavan ilmaista itseään globaalisti, tuoda kirjoittamalla mielipiteitään esiin, joista aiemmin on puhuttu kenties vain lähipiirille. Mikään ei tunnu olevan enää "pyhää" eikä pysyvän salassa. Joku voi nähdä sen kaiken rikki- ja aukirepimisenä, ja että meillä ei mikään enää ole "pyhää", mutta toisaalta sen voi nähdä myös helpottavana tekijänä: on totuuden aika, kaikki varjotkin nostetaan valoon. Itse ajattelen, että facebook auttaa meitä sekä itsemme personifikoimisessa, että auttaa sitä kautta hyväksymään toisemme uniikkeina yksilöinä. Samalla facebook on mielestäni vahva valon kanava. Ei ole yhdentekevää, mitä statuksiimme päivitämme. Levitämmekö positiivista vai vähemmän positiivista energiaa ympärillemme. Positiivinenkin voi olla samalla sekä suoraa että eheyttävää postailua.
* * *
Talo on jo hiljentynyt illan touhujen jälkeen. Tuuli on tyyntynyt, kuusen oksat keinuvat enää hiljaa yötuulen vireessä. Oma sydämeni on muuttunut levottomasta ja sähköisestä kipunoivaksi ja pomppivaksi. Jos uskaltaisin, antaisin sille vallan. Mutta en uskalla vielä, koska hetken aikaa pitää vielä pystyä keskittämään energia Suomen kamaralle.
Jos antaisin sille luvan.....
Jos antaisin sille luvan, se ryöpsähtäisi yli äyräiden, sinkoilisi edes takaisin pitkin universumia, ja heittäytyisi lopulta Amman jalkojen juureen. Se tietää, että lähtöön on aikaa enää muutama hassu yö...
Tänä yönä rukouksissamme lähettäkäämme Valoa ja Rakkautta ympäri Suomen niemen kaikkiin niihin koteihin, jotka ovat kärsineet viime yön myrskyn aiheuttaneista tuhoista. Kiiriköön rauhanmantramme kaikkien sieluun, eheyttäköön, tuokoon turvallisuuden tunteen kaikkien sydämiin. Yhdessä teemme tästä kauniista planeetastamme Valon Maan. On aika yhdistää Rakkauden Voimamme.
Deepthi
Aamulla herätessäni huomasin, että puhelimeni oli sammunut, ja kynttelikössä ei palanut enää valo. Katsoin ikkunasta rakasta kuustamme, senkin valot olivat sammuneet. Hipsin eteiseen, ei valoa. Siinä se nyt oli, mitä olin illalla tunnustellut. Myös puhelimeni jäisi nyt ilman virtaa, kun en kuunnellut sisäistä viestiäni laittaa se lataukseen. Hipsin isän luo ja sitten veljeni luo: "meillä ei ole sähköjä". Puut sentään olivat pystyssä. Miehet nousivat sängyistään tokkuraisina. Aloimme kaivaa kynttilöitä esille vain huomataksemme, että ne oli kaikki poltettu joulun aikana loppuun. Treenikämpältä onneksi löytyi pussillinen tuikkuja, niillä pääsimme alkuun.
Mielessä pyöri aamupäivän tietenkin vain yksi ainoa ajatus: miten riippuvaisia oikeasti olemme sähköstä ja miten itsestäänselvänä sitä pidämme. Mieleeni tulvi myös Amman kehotukset pitää koko ajan kynttilöitä ja polttopuita varastossa. Tiedostin, että tässä sitä nyt ollaan. Keskellä sitä, mistä kaikessa vuoteen 2012 liittyvissä keskusteluissa ja kanavoinneissa ja merkeissä on ollut kyse. Tämä sähkökatkos oli luonnollinen osa sitä muutosta, jota käymme läpi, niin hurjalta ja useille epäreilulta kuin se tuntuukin.
Itselläni on koko joulun ajan ollut painontunne niskassa. Vaikka olen ollut rakkaan perheeni parissa ja kaikki on hyvin, niin samalla kuitenkin tiedostaa ajan painon harteillaan. On ollut olo, että ihan kunnolla ei uskalla rentoutua eikä heittäytyä laakereilleen, vaikka mitään järjellistä syytä en siihen ole löytänyt ja vaikka olosuhteet olisivat olleet loikoiluun suorastaan täydelliset. Omat tuntosarveni ovat olleet koko ajan kuin valmiustilassa. Eilen on myöskin käynnistynyt maya-kalenterin mukaan voimallinen tähtiporttien jakso, joka kestää aina 3.1.2012 saakka. Joten meitä myöskin viritetään kovasti uusille taajuuksille, ja kosmiset portit ovat auki tietoisuuden laajentumiselle, rakkauskoodien vastaanottamiselle.
Luen tällä hetkellä Gregg Bradenin Fraktaaliaika-kirjaa. Vaikka olen vasta suht alussa, se on jo tukenut tuntojani ympäröivästä maailmasta. Siitä on käynyt selväksi tämän viidennen maailmanajan erityisyys. Elämme materiaalisen ajan loppuvaiheita, henkisemmän elämäntavan omaksumisen alkua. Alamme siirtyä ulkoisista arvoista sisäisiin arvoihin, rahan perässä juoksemisen sijaan sydämellä tekemiseen, erillisyydestä yhteisöllisyyteen, harhasta totuuteen ja rehellisyyteen. Ei tarvitse kuin ajatella ystäväämme facebookia, joka heijastaa uuden maailman tuloa mitä nerokkaimmin: ihmiset ovat saaneet kanavan ilmaista itseään globaalisti, tuoda kirjoittamalla mielipiteitään esiin, joista aiemmin on puhuttu kenties vain lähipiirille. Mikään ei tunnu olevan enää "pyhää" eikä pysyvän salassa. Joku voi nähdä sen kaiken rikki- ja aukirepimisenä, ja että meillä ei mikään enää ole "pyhää", mutta toisaalta sen voi nähdä myös helpottavana tekijänä: on totuuden aika, kaikki varjotkin nostetaan valoon. Itse ajattelen, että facebook auttaa meitä sekä itsemme personifikoimisessa, että auttaa sitä kautta hyväksymään toisemme uniikkeina yksilöinä. Samalla facebook on mielestäni vahva valon kanava. Ei ole yhdentekevää, mitä statuksiimme päivitämme. Levitämmekö positiivista vai vähemmän positiivista energiaa ympärillemme. Positiivinenkin voi olla samalla sekä suoraa että eheyttävää postailua.* * *
Talo on jo hiljentynyt illan touhujen jälkeen. Tuuli on tyyntynyt, kuusen oksat keinuvat enää hiljaa yötuulen vireessä. Oma sydämeni on muuttunut levottomasta ja sähköisestä kipunoivaksi ja pomppivaksi. Jos uskaltaisin, antaisin sille vallan. Mutta en uskalla vielä, koska hetken aikaa pitää vielä pystyä keskittämään energia Suomen kamaralle.
Jos antaisin sille luvan.....
Jos antaisin sille luvan, se ryöpsähtäisi yli äyräiden, sinkoilisi edes takaisin pitkin universumia, ja heittäytyisi lopulta Amman jalkojen juureen. Se tietää, että lähtöön on aikaa enää muutama hassu yö...
Tänä yönä rukouksissamme lähettäkäämme Valoa ja Rakkautta ympäri Suomen niemen kaikkiin niihin koteihin, jotka ovat kärsineet viime yön myrskyn aiheuttaneista tuhoista. Kiiriköön rauhanmantramme kaikkien sieluun, eheyttäköön, tuokoon turvallisuuden tunteen kaikkien sydämiin. Yhdessä teemme tästä kauniista planeetastamme Valon Maan. On aika yhdistää Rakkauden Voimamme.
Deepthi
